Toivoton, kyllä sinä osaat maalata ja kirjoittaa runoja. Jokainen osaa, jos tarpeeksi haluaa. Tarvitaan vain halu ja kiinnostus tehdä sitä mitä haluaa.
Jokainen kirjailija, runoilija ja maalari on joskus olleet tilanteessa, jossa heiltä ei vielä oltu julkaistu yhtään teosta tai myyty yhtään taulua, eikä julkaisua ollut näköpiirissäkään.
En minäkään tiedä tuleeko minusta oikeaa kirjailijaa, mutta kirjoitan silti kirjaa. Eihän voi tietää, ellei yritä.
Luomisen iloa toivottaisin vaan.
Eipähän se siitä kaunistelemalla miksikään muutu. Menin hävittämään tapsoja takakontista. Autotallisssa vedin lähes ykkösellä reilun puolimlitraa tapsaa. Alla oli rahoiittavia lääkkeitä. Lpput tapsat kaadoin viemäriin. Sitten joitakin muistikuvia: saunassa, teinin siis kuitenkin täysi-ikäisen lapsen kanssa,sanailua ja hän tuli päälle ja lopulta heräsin lattialta. Aamulla heti rauhoittavia naamaan ja seuraavan muistikuva illalla kymmenen aikaan. Sitten lisää lääkettä ja sitten heräilin joskus puolen päivän aikaan. Jossain välissä olin soittanut töihin ja puhunut ilmeisen sekavia.
Nytkin olen tokkurassa. Se pikkujouluepsodi ei ollutkaan lopullinen pohja, vaan vasta alku lopulliseen pohjaan.
Apua en jaksa hakea ja en sitä mistään saa.
Ei sillä, ettenkö,haluaisi päästä tästä kuiville, mutta aivan kuin joku muu valta ohjaisi minua. Minulla ei ole voimaa vastustaa viinan ja lääkkeiden mukanaan tuomaa turrutusra ja euforiaa.
Jos perhe toteuttaa uhkauksensa lähteä, niin puhutaan varmaankin kuukausista, jonka jälkeen olen laitoksessa tai krematoriossa.
Anteeeksi teille, joille olen tuottanut pettymyksen. Tämä ei ollutkaan kannustava tarina viinan kukistamisesta; ainakaaan vielä.
Voi hemmetti. Tie pohjalle vie läpi monen välipohjan, kuin putoaisi kerrostalon kerrosten läpi. Kai sä ymmärrät, että rauhoittavat+viina on sekakäyttöä? ihmisen käytös voi muuttua täysin arvaamattomaksi ja väkivaltaiseksi, voi tehdä mitä vaan ja herättyään ei sitä edes muista… 
Siinä mielessä voisi olla ihan hyvä, jos perhe ja sinä olisittekin eri paikassa vähintäänkin tovin.
Toisaalta jos mietit itsekin, ei ole oikein kohtuullista edellyttää, että muut, selvät ihmiset, viettävät aikaa päihtyneen seurassa ja rasittuvat siitä. Mullahan oli tilanne se, että join mieheni kanssa kahden pääasiassa kotona. Lopettaminen oli todella vaikeaa, kun toinen vaan jatkoi kännäämistä ja sitä piti siinä katsella. En saanut häneltä mitään tukea, enkä edes sitä, että olisi painunut ryyppäämään muualle. Silti raitistuin ja lähdin lopulta pois.
Joku sun keinoissa nyt mättää. Toisaalta yritin itsekin lopettaa vuosien ajan ja retkahdin aina uudestaan. Olin varma, etten koskaan onnistu,kunnes tuli se viimeinen känninen “via dolorosa” seuraamuksineen. Jos ei heti onnistu, ei se tarkoita ettei onnistu ollenkaan! Jokaisella on mahdollisuus päästä irti, kaikki ei pääse. Tuo aiemminkin mainitsemani viive on impulssiiviselle juojalle elintärkeä. Toimisiko antabus? Sun olisi pakko suunnitella juominen etukäteen ja siinä jäisi aikaa harkinnalle ja mahdollisuus helpottaa oloaan soittamalla jonnekin, tukihenkilölle, kriisipuhelimeen, käydä lenkillä tms.
Tämä vaiva johtaa pahimmillaan kuolemaan ja se on syytä ottaa vakavasti. Mulla oli sama olo; kuin olisi täysin voimaton sätkynukke ja olin monesti hakenut kaljaa ja nyhtänyt monta purkkia (juurikin tuolla ahnaalla imulla, mitä kuvasit) ennenkuin edes tajusin, mitä olen tekemässä. Siinä on pirullinen ja ankea ja pelokas olo. Enkö tosiaan mahda mitään? Onko kytkettävä itseni käsiraudoilla johonkin kiinni ja nieltävä avain?
Tuota pettymystä, et vaikkapa minulle tuottanut, tuskin muillekaan palstalla. Ei semmoisesta kannata paineita ottaa, ne vaan johtaa juomiseen… Itsellesi ja perheelle tietysti tuotit. Toivon tietysti aina, että ihminen selviää ja pelastuu; saa jostakin voimia ja kykyä muuttaa ajattelutapaansa ja tarvittaessa nöyrtyy hakemaan apua, jos yksin ei selviä. Joku tai jotkut ikävät kohtaamiset terveydenhuollossa kannattaa yrittää jättää omaan arvoonsa ja yrittää uudestaan. Varmaan sinä samoin kuin minä ja muut olemme itsekin olleet tylyjä ja ikäviä joillekin ihmisille… kanssakäyminen on silti voinut jatkua. Hoitotyössä resursseja on vähän, siinäkin on ihminen jolla on omat ongelmansa ja arkihuolensa, liikaa työtä ehkä, jolloin kohtaaminen voi mennä pieleen… se on kumminkin vähän tekosyy tempoa viinaa “kun kaikki on mua vastaan” periaatteella. Itselleen siinä hautaa kaivaa.
Entäs jos jonkun ehdottama minnesota-hoitojakso olisi sopiva aikalisä? Jos se johtaa jotenkin työpaikan menettämiseeen, niin tämä nyt käytössä oleva menetelmä luultavasti johtaa ihan samaan lopputulokseen. Toivoton, alkoholiriippuvuus on sairaus, ei ihmisen huonoutta! Vastuu itsellä on siinä, että hakee siihen apua. Mikähän sen miehen nimi on, joka suurinpiirtein katuojasta nousi ja opiskeli kirurgiksi tai lääkäriksi? Muistaako joku? Suomessa siis ja nimi oli ehkä ruotsalainen. Aina on toivoa, mutta pahaksi äityneenä kuntoutuminen on pitkä tie.
Toivoton, tämä saattoi olla viimeinen retkahdus, jota muistelet kauhulla, kuten minä omaani syyskuussa 2015 tapahtunutta ratkeamista. Kirjoittele tänne ja pura ajatuksia taas paperillekin; tajunnanvirtaa ja vaikka nelikenttä-analyysi. Plussat ja miinukset sekä raittiudesta että juomisesta.
Voimia sinulle Toivoton!
Vuosia minäkin juomista koittanut lopettaa, tiedän tunteen kun on niinku joku marionetti (vai mikä se nukke on jota naruilla liikutellaan) jota alko vie. Yksin en ole pystynyt lopettamaan. Käyn säännöllisesti a-klinikalla juttelemassa. Ja nyt on antabus apuna ja kerään uskallusta mennä tutustumaan AA-toimintaan (ja lueskelen siitä tietoa enemmän kun tuntuu vieraalta).
Toivon todella että saisit voimia hakea apua. Varmaan pääset katkolle tms jos uhkailet itsetuhoisuudella? Minnesota? Antabus? Sinulla on oikeus saada apua.
Hyvä kun maalaat, kirjoitat runoja. Ja kirjoitat tänne plinkkin. Oksennat jonnekin pahaa oloasi. Täällä meitä on monta tsemppaamassa sua, hengessä mukana! Voimia!
Yksi mahdollisuus olisi tietenkin soittaa AA:han. Sieltä voisi löytyä henkilö joka auttaisi sinua näissä avunhankintakuvioissa. Palaverissa voisi käydä kahvilla jos jotain valoa voisi pilkahtaa tuonne mielen valottomaan pimeään kellariin. Vaikeaahan sinne on mitään valoa saada mikäli itse pitää kaikin voimin ovea teljettynä sisäpuolelta.
No voi perseen sutimet!
Melkoiseen luisuun menet kyllä noilla aineyhdisteillä…
Lykkyä silti, jos vaikka sen tarvittavan muutoksenklikin päähäsi jostain saisit, sillä ilman oman pään mukaan saamista on helkkarin hankalaa päästä selvälle kaistalle!
Koita olla telomatta ittees…
Kiitos teille mukanakulkemisesta rakkaat ihmiset.
Mieli on sysimusta. Olen epäonnistunut työssä, puolisona isänäolemisena ja yleensä ihmisenä olemisena . En hallitse päihteitä, vaan päihteet hallitsevat minua. Kaikki on päässä yhtä mustaa ja olen miettinyt kovasti lopullista ratkaisua. Vuosien tai vuosikymmenten taistelu ei ole johtanut muuhun kuin toisatuviin tappioihin.
Mutta on ihmekin tapahtunut. Tänä aamuna puoliso tuli rinnalleni ja sanoi, että etsitään yhdessä minulle aika psykiatrille. No niin sitten etsittiin ja saatiin aika viikon päähän. Meillä oli puolison kanssa lämmin tuokio psykiatrin ajanvarauksen yhteydessä. Romanttisinta pitkiin aikoihin.
Se tekee surulliseksi, että olen menettänyt välit rakkaaseen esikoiseeni. En ole voinut häneltä enempää vaatia ja sain ansioni mukaan. Miksi ihminen toimii rakastamaansa ihmistä kohtaan juuri päinvastoin? Mikä voima tekee minusta sen, mikä.en haluaisi olla?
Peruskysymyksen äärellä olet.
Kyllä se on nyt tuo alkoholi.
Viimeiset kerrat kun kotona vielä asustelin tuli jälleen oman isän kanssa riitaa… oli ukko kanssa kännissä kun käki ja rauhottavia lääkkeitä veti samaan aikaan myös…riita alkoi kun sanoin sille että koittais nyt helkkari ryhdistäytyä… oli saanut parissa vuodessa koko elämän aivan totaaliseen kaaokseen…
äitee oli tuossa vaiheessa lähtenyt jo muutama vuosi aiemmin, mukanaan nuorimmat veljet… vanhempi edesmennyt pikkuveli asui pitkässäniemessä tossa vaiheessa kun oli väsynyt tuohon kaikkeen touhuun ja tappeluun isän kanssa… samainen veli kuoli (…vahingossa…kai?) kolmikymppisenä samoihin aineyhdisteihiin mitä sä vedät nyt…
tappeluksihan se meni… taas…tai oikeestaa oli ukko niin huonossa kunnossa, että tempasin siltä vaan nenän poskelle…ja jäi sinne makailemaan… tuli teiniaikuiselle pojalle tuosta tosi huono mieli… muutin vaarin luokse asumaan tuon jälkeen kun ei jaksanut enään katsella sen touhuja…seuraavana päivänä tuli ilmoitus, että isä on taysissa… oli yrittäny saada henkeään itseltään unilääkkeillä ja viinalla… mutta isoveli oli sattunut käymään isän luona ja löytänyt sen tajuttomana lattialta…ukko pääsi kotiinsa ja sekoilu jatkui… vuosia… sairaalakeikkoja siinä ohella myös lukuisia…
Nyt n.parinkymmenen vuoden jälkeen isäukko vetelee viimeisiään mm. keuhko ja suolistosyövän vuoksi… on saatu välit parannettua ja asioita sovittua…sanoi, että vihdoinkin hän on saanut mielenrauhan… hänen elämä on ollut viimeiset parikymmentä vuotta tuskailua ja kärvistelyä mielensä kanssa kun ei ole saanut aikaiseksi tehdä sovintoa muiden joille on harmia aiheuttanut ja siinä samalla itsensä kanssa… milloin vaan olisin ollut valmis hänen kanssaan sopimaan asioista jos olisi tullut puheeksi ja jos olisi kummaltakin osapuolelta löytynyt nöyryyttä tarpeeksi… nyt kun sovinto ukon kanssa on tehty… yhteinen asiamme mitä teemme on hänen tulevien hautajaisten järjestely…paljon olisi tuossa välissä ollut asioita ja kysymyksiä missä olisin isää tarvinnut…mm silloin kun pikkuveljeni hoidin hautaan… silloinkin ukko tuli viinanhajuisena ja tärisevänä rauniona takariviin istumaan…liekö edes tajunnut missä oli…
Miksi tämän sinulle toivoton kerron?
Siksi, että sinun puolisosi on ottanut valtavan suuren aloitteen rakkaudesta ja nöyryydestä sinun kanssasi tänä aamuna?
Se miten aiot toimia…vaikuttaa todella paljon muiden koko loppuelämän kulkuun…yksi isoimmista asioista mitä itse toivoin vuosia, oli että isä ryhdistyisi ja ottaisi niskaotteen elämästään…no parempi myöhäänkin kuin liian myöhään.
Voimia!
Voi Toivoton.
Et usko kuinka helpottunut olen vaimosi käytöksestä. Olen pelännyt tulla tätä ketjua lukemaan, koska kaikki merkit näyttivät siltä että jonakin päivänä joku läheisistäsi kertoo sinun päättäneen päiväsi, kiitos osanotosta.
Vaimosi on päättänyt unohtaa menneet tapahtumat ja auttaa sinua nyt selviytymään takaisin elämään. Ota nyt tuo ojennettu käsi vastaan ja yhdessä rakennatte teidän molempien tien takaisin onneen. Olen kiitollinen tästä ihmeestä. Voimia teille, koko perheelle.
Olen itkenyt koko päivän. Olen itkenyt enemmän kuin elämäni aikana yhteensä. Olen itkenyt Metsien miehen tarinaa, olen itkenyt teidän kaikkien myötäelämistä, olen itkenyt omia tekojani, olen itkenyt kauheaa lapsuuttani, olen itkenyt kaikkea kaunista, jota en ole kyennyt näkemään, olen itkenyt elämääni ja elämää, jota en ole onnistunut elämään. Katteettomista lupauksia, olen itkenyt. Olen itkenyt itseäni ihmisenä.
Pienenä poikana vannoin eläväni toisin kuin isäni. Vannoin hyvän lapsuuden tuleville lapsilleni. Vannoin hyvän aviomiehen tulevalle avioipuolisolleni.
Nyt joudun nöyrtymään kaiken edessä. Joudun myöntämään tappioni suuremman edessä. Joudun aloittamaan alusta. Mitä on aito elämä? Mistä minä aloitan? Kuka minä olen?
Tippa tuli aamulla omaankin silmään kun tuon sanoiksi purin ja jollekulle sain jakaa… Soitin isällekin tuossa automatkalla kun kävin levottomuuttani uimahallissa purkamassa.
Toivoton!..tarkoitukseni tarinan kertomisen suhteen, ei ollut lyödä lyötyä…vaan saada ajattelemaan kuinka tärkeitä on ratkaisusi, joita joudut nyt tekemään kaiken suhteen…luulen tietäväni ja muistavani melko hyvin ne tunnetilat mitä poikasi mielessä myllertää nyt… ja usko pois… vaikka poikasi olisi pitkäänkin sinulle vihoitteleva… se koko ajan toivoo sinun tekevän oikeat suunnan muutokset elämässäsi…koska hän pelkää menettävänsä sinut elämästään…
On upea juttu kun sinullakin on ymmärtävä ja hieno vaimo… upeaa on myös kun olette päättäneet yhdessä hankkia sinulle apua…ota siis apu vastaan mitä tulet saamaan… koska luulen vakaasti sinun sitä tarvitsevan päästäksesi purkamaan pahan olosi muuta kautta kuin alkoholilla ja sen tuomalla hetkittäisellä euforialla.
Ja Nuo esittämäsi tärkeät kysymykset on juurikin ne mitä sulle selviää ja mitä sun pitää selvittää loppuelämäsi aikana…kasvamista ja uuden aloittamista/oppimista kun tämä kaikki on… juomalla tuolle oppimisen polulle tosin on turha yrittää päästä…itse olen huomannut joutuneeni oppimaan tunteisiin, rutiineihin, henkiseen tasapainotteluun liittyvät taidot yms…oikeastaan ihan uudestaan ja alusta…
Nuorena kotoa lähdettyä päätin itsekin etten koskaan…ikinä…aio elää kuin isäni… vaan kuinka kävi…vakaasti samaan tilaan olin ajautumassa… en tiedä olisinko elämääni sellaiseksi ajanut jos olisin lapsuuteni ja nuoruuteni saanut elää lapsena ja nuorena… ja etenkin lapsena ja nuorena jolla olisi ollut isä ja toimiva pikkuveli, joka oli minulle se tärkein tukiverkko vaarini lisäksi… … ei noista kai ainakaan haittaa olisi ollut… …jokatapauksessa…vaikka riidat ja sanat olisi poikasi kanssa viime päivinä olleet kuinka pahoja hyvänsä… hänen elämä on vasta alussa… älä poista itseäsi siitä lopullisestiväärillä valinnoillasi!
Koita saada itsesi edes kontallesi… koska siitä on huomattavasti helpompi nousta jaloilleen kun sen aika koittaa!
Tsemppiä!
Moikka! Näimpä minäkin luulen, että olet niin tärkeä lapsillesi, että he haluaisivat sinun voivan paremmin ja pääsevän alkosta eroon. Hetkelliset tunnetilat tulevat ja menevät kuten vihastumiset / puhelakot sun muut. Hienoa, että vaimosi on sillä tavoin mukana ja sydämeltään viisas, että ymmärtää tilannettasi ainakin osittain.
Lapsena en olisi toivonut mitään muuta enemmän kuin, että isäukko olisi ollut raitis. Nyt olen samanlainen kuin hän niin hyvässä ja pahassa, erotuksena se etten ole onnistunut juomaan itseäni hengiltä. Vielä yli kahden kymmenen vuoden jälkeenkin kuolemastaan näen “hyviä unia” isästä, joissa hänestä olikin ihmeenomaisesti tullut raitis. Niin ja näin alkoholiongelmaisena itsekin 
Toivottavasti itku on ollut puhdistavaa! Kuvaat sellaisia tilanteita ja tuntemuksia, jotka ovat varmasti kaikille alkoholisteille joillain tasoilla liiankin tuttuja. Kertomuksessasi on niin monta yhtymäkohtaa moniin elämän varrella vastaan tulleisiin kiemuroihin, etten voi muuta kuin sydämestäni toivoa, että tämän hetkinen musta olisi taitekohta kohti parempaa huomista. Tsemppiä toivotan sydämeni pohjasta sinulle, toivoa on!
Itku on puhdistava ja parantava asia. Et ole varmaan itkenyt vuosikausiin, oletko nauranutkaan? Nyt tuli ensimmäinen murtuma muuriin tunteidesi ympärillä, siihen muurin joka on saatava purettua. Itke. Itke tuska pois, itke haavat auki jotta parantuminen voi alkaa.
Tunnet vielä monta kertaa sisimpäsi olevan vereslihalla, mutta älä pelkää sitä tunnetta. Tuska ja paha olo on revittävä pois, mutta usko ja luota, se helpotus ja tyyneys kivun jälkeen on tavoiteltava asia.
Sydämellä, JuuliaS
Juulia tuolla jo sanoikin, että melkein pelkää tulla tänne lukemaan, jos jotain lopullista on tapahtunut. Sama juttu minulla. Mutta nyt hyvä ystävä, taidat olla siinä taitekohdassa, jossa vain on pakko ottaa vastaan se apu, mitä muut antavat. Vaikken millään muotoa ole uskonnollinen ihminen, niin toivon, että joku isompi voima (mikä lie) katsoisi suopeasti sinuun päin ja saisit vahvistusta. Olet ajatuksissa!
Mä olen monta kertaa alottanu kirjottamaan sul Toivoton, mutta en mä sitten ole kuitenkaan keksinyt mitään, mitä joku muu ei olis jo todennut tai mitä et ite tietäis.
Mutta jos mä nyt kuitenkin ehdotan, että hommaat ittes jonnekin Myllyhoitoon tai vastaavaan keräämään voimia ja miettimään asioita. Toki toi(kin) on helpommin sanottu kuin tehty, mutta olet varmasti hankalimmistakin hommista elämässäs selvinny!
Näihin sen verran, että todennäköisesti jonkun kuoltua tavalla tai toisella, tuskin tieto tänne välittyy… Harva täällä kirjoitteluaan läheisille kertoo, koska on helpompaa ja vapaampaa kirjoittaa asioistaan anonyyminä, eikä loukkaa läheisiään, koska he eivät tiedä. Eikä minun tunnukset ja salasana edes ole missään ylhäällä niin, että sen kukaan ymmärtää nimimerkkiin ja tähän palstaan yhdistää. Jos ns häviän, ei kukaan teistä tiedä, kuolinko vaiko vaan kyllästyin. Sama varmaan muilla ja se anonyymiys tekee tästä juurikin sen henkireiän.
Toki kun olen tuota kotikanavaa ja vilpolaa lukenut (tukea ongelmaisen läheisille), siellä jotkut sureekin menehtyneitä puolisoitaan ja lapsiaan.
Vai tietääkö teidän muiden lähipiiri tänne kirjoittelusta? Mua ahdistaisi kovasti, jos tutut voisivat täältä tai muilta anonyymeiltä palstoilta tuntojani vakoilla.
Toivoton, hieno juttu tuo, että saat apua. Meillä vaikean lapsuuden eläneillä on solmuja sielussa ja niitä usein alkaa laastaroida päihteillä ja se toimii aikansa. Minusta kannattaa olla aika avoin, niin saa parhaan avun ja välttyy esim vääriltä diagnooseilta. Vaikkapa kaksisuuntainen mielialahäiriö sotketaan helposti masennukseen aluksi ja väärät lääkkeet tekee ihan hulluksi. Läheiselleni kävi näin ja maniassa sotki aika pahasti asiansa. Varmasti sinunkin on helpompi olla, kun selviää pahan olon syy… onko loppuunpalaminen tai joku muu ongelma. Saat apua ja uuden alun. Kukaan ei ole kuollut ja ihmissuhdeasiat voi vielä selkiintyä. Voit ihan hyvin olla hyvä isä ja puoliso tästä eteenpäin. Sekin on parempi, kuin jatkaa vanhalla tyylillä! Jos alkupuoli elämästä meni vähän kompuroiden, jälkimmäinen puolikas voi olla helpompi.
Näin ajattelen omaakin eloani. Meni miten meni, se ei jälkikäteen muuksi muutu, mutta tänään ja tästä eteenpäin voin tehdä parhaani näillä kyvyillä mitkä on. Sama kaikilla muilla.
Toisten rakkaus ja tietynlainen armollisuus tuntuu liikuttavimmalta silloin, kun tietää, ettei sitä oikeastaan olisi ansainnut. Voimia nyt näihin päiviin, kun odottelet apua!
Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille kirjoittajille ja lukijoille. Heitän tähän hyvään ja avoimeen ketjuun kirjoittajien poistumisesta lyhyen kommentin. Kaikkihan me jollain tasolla myötäelämme toistemme tarinoita ja saatamme huolestuakin jos jotain nimimerkkiä ei näy vähään aikaan palstalla. Syyn ei tarvitse olla mikään traaginen tapahtuma, joskus ihmiset haluavat yksinkertaisesti pitää taukoa.
Muinaisaikoina eli silloin kun olin täällä aktiivisempi, ilmoitimme tästä kanssamatkustajille. Mielestäni kohteliasta ilman mitään tilityksen makua. Joskus myös retkahduksia hävetään niin paljon, että painutaan peiton alle. Täysin turhaa ainakin tällaisella palstalla - tiedossani ei ole yhtään henkillöä joka olisi saanut kritiikkiä tapahtuneesta. Minulta ainakin saa hatunnoston rohkeudestaan.
Tsemppiä kaikille ja hyvää viikkoa. 
Niin elämässä tapahtuu kaikenlaista, syy katoamiseen voi olla dramaattinen tai vähemmän dramaattinen. Tuo vanha tapa on ihan mukavan kuuloinen, toisaalta tilivelvollisuutta ei ole, jos elämään tuleekin asioita, joiden takia väistyy täältä. Vaikka jotain raskastakin, josta ei jaksa kertoa. Jäähän sitä hiukan miettimään, jos joku aktiivinen kirjoittelija katoaa yht´äkkiä… Pidemmän linjan kirjoittelijat saattaa muutenkin kommentoida harvakseltaan, joten katoamista ei niin huomaa.
Apua tästä palstasta on varmaan eniten, kun kertoo retkahduksensa ja tulee takaisin. Siitä on apua sekä itselle että toisille. Ei täällä tarvitse luoda itsestään kiilloteltua kuvaa ja mitä hyötyä siitä edes olisi? Ponnistella täällä ollakseen jotain muuta kuin on? Lisää vaan suorituspaineita, joita nyt muutenkin elämässä voi olla aikalailla. Ihailtavaa ja kunnioitettavaa kyllä se sinnikkyys, jolla moni yrittää aina uudelleen ja uudelleen ja löytää retkahduksen jälkeenkin voimia etsiä apua ja jatkaa. Se pettymys itseen on kumminkin niin raskas, kun kankkusessa ties mitä tehneenä havahtuu, että jälleen kerran viina vei miestä tai naista. Kun tätä kierrettä jatkaa vuosia, voi helposti menettää toivonsa. Nyt mietin, miten itse jaksoin, kun tavallaan olin varma, etten koskaan edes täytä 30v. Näin jälkeenpäin tietty mietin, että hyvä kun jaksoin. Elämä tuntuu paranevan vaan vanhetessa. 
Mukavaa viikkoa tosiaan!
Helposti kai ne huonot vaihtoehdot nousevat ensin ajatuksiin. Kun joku keskustelijoista häipyy, ajatellaan että jotain negatiivista siinä on taustalla. Ja aivan totta, saattaahan siinä ollakin.
Uskon silti, että yhtä usein syy voi olla enemmänkin myönteinen kehitys elämässä.
Monen kohdalla asia on niin, että tämä palsta toimii mielenkiintoisena osana elämää vain sen alkoholiongelmasta irtautumisen ajan, silloin kun nimenomaan päihdeongelma on itselle akuutti ja työn alla oleva asia. Palstan se ulottuvuus, joka koskee lopettaneiden eli ongelmasta irrottautuneiden keskustelua elämästä johon ei omakohtainen alkoholinkäyttö enää kuulu, voi jäädä kiinnostuksen ulkopuolelle, huomaamattakin.
Kun asia on omalla kohdalla laitettu kuntoon, on muiden asioiden vuoro, ja jos tämä palsta on koettu nimenomasan akuutin, päälläolevan projektin erittelytyökaluna, on aika luonnollista ettei sen jälkeen kiinnostusta enää olekaan. On muun elämän vuoro.
Niinhän elämässä muutenkin menee, aina jotain jää taakse ja jotain uutta tulee eteen.
