Anteeksi, kun “tunkeudun” tänne Toivottoman ketjuun, mutta metsänpeitto- olen lukenut kirjoitustasi tänään useampaan otteeseen ja koen, että siinä on niin paljon myös minulle jotain. Lainasin tekstiäsi tuohon yläpuolelle, mikä erityisesti “kolahti” minuunkiin.
Kiitos siis kirjoituksestasi!
Minä toivon sinulle Toivoton, että saisit apua tilanteeseesi ja, että jaksaisit ja löytäisit avun katkaista kierteesi.
Huomenta 
Komppaan Maaliskuuta, hieno kirjoituksesi oli, Metsänpeitto
Sai mut ajattelemaan; juuri noin mäkin toiminut ja kokenut.
Toivoton, hyvä kun kirjoitat avoimesti hankalista asioista, rehellisesti itseä säästämättä. Muista myös, että jokaisella on oikeus ja velvollisuuskin olla armollinen itseä kohtaan. Liika itseruoskinta ja arvostuksen puute ei auta itseä, eikä läheisiä.
Tsemppiä, Toivoton Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
Toivoton, mitä tänään kuuluu? Jatka vain kirjoittamista tänne, sillä täällä meitä on monta virtuaaliystävää. Itselleni tämä on muodostunut nyt liki 3 kuukauden aikana sivustoksi, jossa käyn aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Täällä sinua ymmärretään, ainakin minulla on se fiilis ja tunne, kiitos siitä kaikille. Niinkuin edeltäjät jo kommentoivat, hae ja ota apu vastaan, ensisijaisesti sinun pitäisi saada levättyä ja puhuttua ja masennuksen hoito on ykkössijalla. Sitten tulee muu.
Tänään menin mielenterveyspäivystykseen, jossa juttelin sairaanhoitajatädin kanssa ja täti sanoi, että tule kahden viikon kuluttua uudestaan lepää, ulkoile ja syö lääkkeitä. Puhuin myös päihdehoitajan (tai joku vastaava) kanssa, joka kehoitti syömään lääkkeitä, käymään lenkillä ja lepäämään. Molemmat olivat sitä mieltä, että edellä mainittujen menetelmien lisäksi, olisi hyvä, kun olisi joku läheinen jolle puhua. Ja puolison sekä lasten kanssakin pitäisi puhua. Ei kukaan nähnyt tarvetta laittaa minua mihinkään laitokseen tai kuntoutukseen. Meitä on kai yhdessä kennossa 13 vastaavaa munausta, joten “hoitosuositukset” tulevat aika liukuhihnalta. Tosin sen he sanoivat, että jos tulee itsetuhoisia ajatuksia, niin olisi hyvä ottaa yhteyttä päivystykseen. Minä kysyin, että ennen vai jälkeen itsetuhon…
Ei ollut siis kovin mieltä ylentävä käynti. Rahalla saanee oikeaa hoitoa, jossa oikeasti huomioidaan tämmöinen tapaus ihmisenä.
Olotila on ollut aika karmea ja välillä paniikinomainen. Viime viikon päihdeautoilu hävettää oikein urakalla kaiken muun päälle. Onneksi kyseessä ei ollut kuin kilometrin metsätie, mutta silti. Minusta nousee esiin outoja piirteitä, joita en ole aiemmin tunnistanut. Sitten on tullut kova paine, kun pitäisi mennä töihin. Töitä jää tekemättä ja ihmiset kärsivät ja kuormittuvat, kun minä täällä kotona mielisairastelen. En kanna sitä vastuuta, joka minulle on annettu. Sitten kun paine kasvaa sietämättömäksi, niin otan rauhoittavan, että pysyn nahoissasi.
Se on jäänyt mainitsematta, että koko tämän helvetin ajan olen maalannut ja kirjoittanut runon tapaisia. Nyt puhutaan siis mieleni kuvan pienistä maalauksista ja lyhyistä runoista. Koko sessio kestää hetken eli ajatus nopeasti paperille.
Täytynee siirtyä lepäämään, jotta jaksaa toipua.
Jaksamista kaikille kaikenlaisissa koettelemuksissa!
Tässähän meidän terveydenhuoltomme ongelma onkin, jätetään potilas yksin “hyvien neuvojen” kanssa. Ei huomioida onko hän kykenevä hoitamaan itseään, ovatko hänen läheisensä tai ystävänsä kykeneviä/osaavia/halukkaita hoitamaan häntä, onko hänellä yleensä yhtään ystävää tai läheistä. Jätetään hoitamatta yksi ihminen joka sairastuttaa viisi ihmistä läheisyydestään. Kokemusta on.
Täällä plinkissä näkyy olevan tuo Lataamo. (Onpa harvinaisen huonosti nimetty ketju vakavaa asiaa varten.) En ole tutustunut joten en osaa suositella, mutta ainahan voit vilkaista.
Jos sinulla riittäisi voimia, kehoittaisin väsyttämään se päivystyksen käymällä siellä vaikka joka päivä huolimatta siitä minkä ajan ne antavat. Eivät kai ne voi porttikieltoakaan antaa? Entä muut terveyspalvelut? Terveyskeskus, työpaikkalääkäri, onko läheisyydessäsi Yliopistosairaalaa tai vastaavaa isompaa yksikköä? Kirkon diakoniatoimestakin voi kysyä apua. Jos jaksat. Voimia se vaatii, niitä voimia joita sinulta ei nyt tahdo löytyä. Mutta jos.
Tahtoisin sanoa jotain rohkaisevaa, mutta nyt ovat sanat vähissä. Ne vähätkin tuntuvat niin latteilta. Yritetään nyt kuitenkin päivä kerrallaan. Jooko?
Hyvää huomenta, Toivoton!
Sulla on isoja ongelmia, ja alkoholismi on yksi niistä. Sen tiedämme, että alkoholismiin ei ole pilleriä eikä palleroa, millä sen saisi pois mielestä ja ruumiista. Eikä se lähde lepäämällä tai lenkkeilemällä. Silti suosittelen niitä, koska ihminen tarvitsee kumpaakin.
Hoitojaksot kaikissa laitoksissa ovat kalliita, joten niitä ei tietenkään kovin helposti suositella, vaan niihin pitää pyytää tai jopa painostaa. On olemassa myös ohjattua avohoitoa.
Minnesota- ja myllyhoitomalleissa alkoholisti saa hyvän pohjan alkoholismista toipumiseen. Neljän viikon jakso maksaa tuhansia, tietääkseni ainakin 6 tonnia, mutta siihen on monesti mahdollisuus saada kunnan maksusitoumus.
Juulian mainitsema työterveyslääkäri tietää ainakin isommissa työpaikoissa hoitoonohjauksen kuviot. Niihin kuuluu sekä työnantajan että työntekijän oikeuksia ja velvoitteita.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Kiitos maaliskuu17 ja Raivotar! Todennäköisesti monilla meistä, jotka ovat ajautuneet riippuvuuksiin, on samankaltaisia kokemuksia/tuntemuksia ja se on lohdullista. Emme ole huonoja tai itsekurittomia, vaan pahaan oloon etsii helpotusta. Alkoholihan usein toimii alkuun hyvin ja sitä luulee löytäneensä ratkaisun… Totuus valkenee myöhemmin, kun on jo kehittänyt itselleen riippuvuuden.
juuliaS, kirjoitat asiaa. Valitettavasti tilanne on usein tämä. Laitospaikkkoja vähennettiin rajusti ja höpistiin, kuinka avohoito on parempi malli ja kuitenkaan siihen ei lisätty resursseja. Pahoja asenneongelmiakin on, lajittelua, että päihde- ja mt- asiakkaat on jotenkin kakkoskastia ja syyllisiä tilanteeseensa. Samaa on vanhustenhoidossa “Jokaisella on oikeus asua kotonaan” ja tosiasiassa pakko, vaikkei siihen enää turvallisesti pysty. Kauniita sanoja, paskapuhetta, millä naamioidaan säästöt ja leikkaukset jotenkin positiiviseen pakettiin.
Toivoton, kuraa saattaa tulla naamaa terveydenhoidon rattaissa ja masentuneena se tuntuu erityisen pahalta. Jos vain pystyt, yritä olla lannistumatta. Mulla on samankaltaisia kokemuksia ja tosiasiassa ajattelin kerran päättää päiväni terveysaseman vessaan henkisen moukaroinnin päätteeksi, mutta päätin lähinnä kiukun voimalla pysyä hengissä ja yrittää uudestaan. Jos paikkakunnallasi on A-klinikka, niistä oman kokemuksen mukaan saa parempaa kohtelua. Selvitä myös kriisikeskuksen puhelinnumero, jos sellainen lähistöllä on. Niistä voi ehkä saada akuuttia kannattelevaa apua ja ehkä neuvojakin. Jaksaisit vaikka sen avulla sen aikaa, että reitti johonkin löytyy.
Kohtuutonta on jättää väsynyt ja masentunut ja ennenkaikkea apua haluava ihminen yksin ja sysätä vastuuta lamaantunelle ihmiselle. Millä voimilla jaksat asioiota selvittää, kun voimat on loppu?!
Ja tosiaan itseruoskinnan aika ei ole nyt, eikä se auta. Mokat on tehty ja peruuttaa ei voi ja toisaalta kukaan ei ole kuollut, etkä ole aiheuttanut lopulta mitää korjaamatonta tuhoa. Terveydenhoidossa jos tuntuu olevan asenneongelmaa ja seinä vastassa, se ei johdu sinusta, vaan on vähän “maan tapa” vaikka omalle kohdalle osuessa tuntuukin pahalta.
Ehkä koodisana “itsetuhoiset aikomukset” nopeuttaa hoitoonpääsyä eli niistä kannattaa mainita, jos sellaista mielessä välillä on. :mrgreen: Muutoin helposti päätyy jonoon…
Toivoton, mitä sulle kuuluu? Harmillista, että et saanut tarvitsemaasi apua, sitten tietenkin avun hakemisen kynnys nousee. Mutta älä lannistu, sulla on oikeus saada apua. A klinikalla suhtautuminen mun kokemuksen mukaan ainakin asiallista, ja työntekijöille voi puhua myös mt- ongelmista. Jos yrittäisit saada ajan A-klinikan lääkäriin.
Tuo metsänpeiton mainitse asia itsetuhoisista ajatuksista/aikeista pitäisi avata tk- päivystyksessä ovet sairaalahoitoon, ainakin teoriassa.
Toivoton, kuulostaa siltä, että apu olisi nyt paikallaan. Saisit hengähtää.
Voimia avun hakemiseen
metsänpeitto kirjoitti
Paljon pätevää tietoa auttavista tahoista saat tämän Päihdelinkin yläpalkissa mainituista osoitteista.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Toivon kaikkea hyvää ja parempaa sinulle toivoton! Kiitos myös omien kokemusten ja ajatusten jakamisesta.
Mitä kuuluu, Toivoton? Uusi viikko käynnissä, toivottavasti kaikki on niin hyvin kuin vain voi olla?
Täällä ollaan ja kituutetaan. Apua en jaksa enää lähteä hakemaan mistään; en työterveydestä, AA:sta, päihde- tai mielenterveysklinikalta yms. Pelkään saavani tylyä kohtelua ja sitä en jaksa. Pelkään myös ryhmätoimintoja. En myöskään uskalla puhua esimiehelleni, koska hän ei ole niitä maailman empaattisimpia ihmisisä.
Tiedän sen: vastuu on minun ja pitää hakea apua. Otan vastuun olla hakematta apua, koska pelkään pettymyksiä ja työn kautta hoitoon ohjaus ja siihen liittyvä tuki ei vain “meillä” onnistu.
Mitä minä sitten teen: luen, käyn jäällä kävelemässä, katselen elokuvia ja olen yksin. Perheen kanssa kommunikoin vain välttämättömän. Jos ahdistus menee yli ymmärryksen, niin ota rauhoittavan. Jos en saa nukuttua, niin otan rauhoittavan. Teen töihin ns. pistohommia eli välillä käyn töissä paikan päällä tekemässä jotain ja sitten teen kotona etänä jotain. Tässä ostan itselleni mielenrauhaa, koska tunnen olevani syyllinen siihen, että jätän vastuualani ja alaiseni pulaan. Koetan siis jotenkin tasapainoilla työn, kodin, levon ja hermoromahduksen välimaastossa.
Hävettää, kun jossain viestissä kerroin maalaavani ja kirjoittavani runoja. En minä osaa maalata tai kirjoittaa runoja. Tämä on vain omien ajastusten ulostamista johonkin formaattiin ja tällä hetkellä tuntemukseni pukeminen sanoiksi tai maalaukseksi helpottaa, kun on joku kanava, johon voi kaiken paskan sisältäni oksentaa. Taidenäyttelyä ei ole tulossa eikä runojulkaisuaja. Luomusteni loppusijoituspaikka on saunan uuni.
Kävin sitten viime perjantaina ostamassa kaksi litraa Tapsaa. Ne on edelleen auton peräkontin pohjatilassa vararenkaan vieressä. Torjuin siis juomisen himon, vaikka juomista varten kävinkin ne ostamassa. Kävin melkoisen henkisen kilpailun juomisen kanssa ja voitin. Nyt ne pullot ovat edelleen peräkontissa, mutta en minä niitä mieti. Siellä ne kulkevat kanssani paikasta toiseen kuin parhaatkin kimppakyytiläiset.
Viime viikonloppuna juoksi järvellä umpihangessa uupumiseen saakka. Illan hämärtyessä ja hangessa maatessa lopen uupuneena koin henkisen hetken luonnon kauneudesta ja omasta pienuudesta luonnon keskellä.
Koetan päästä kovasti kiinni elämän juoneen, mutta en juoneen elämän juoneen.
Kaikkea hyvää kaikille ja ajatuksen voimaa kaikille pullonhengen kanssa taisteleville!
Hieno kuulla, että olet raittiina vaikeuksista huolimatta! 
Ehkä onnistut löytämään toimivia keinoja selvitä yksinkin. Mulla oli vähän sama; silloin kuin olisin apua halunnut ja tarvinnut, en sitä saanut. Joskus yksinkin voi päästä eteenpäin, jos hetki on oikea eli juominen menettää helpottavan luonteensa ja oma mitta täyttyy.
Mielen kompostia tai paskakasaa voi hyvin tonkia ja se on hyödyksi. Piirtäminen, maalaaminen ja kirjoittaminen auttaa. Asiat jäsentyy paremmin, kun niitä muokkaa ihan konkreettisesti. Tykkäätkö lukea? Kirjoista löytyy toisten tarinoita ja apuakin. Olen ymmärtänyt omia kipukohtia ja tiettyä pakenemistani paremmin ja huomannut miten jotenkin koko suvussa siirtyy sama tuska eteenpäin… Maaret Kallion “inhimillisiä kohtaamisia” kirja on viimeisin suuri löytöni.
Matka omaksi itsekseen lähtee, kun lopettaa juomisen. Puudute on poissa, niin tukalan olon perimmäinen syy on paremmin löydettävissä ja hoidettavissa. Ryhmät ei sovi mullekaan, toisille ne sopii. Omaehtoinen taideterapia on hyvä juttu. Tein niinkin lapsellisen oloisia juttuja aikanaan, että levittelin vaan väriä piirtämättä mitään… semmosta liukuväriä tummasta vaaleaan tai violetista punaiseen… Ja vaikkei näistä olisi näennäistä hyötyä, eipä ole haittaakaan. Onpahan sen ajan ainakin juomatta.
Harmi, kun aikaa toipumiseen ei oikein irtoa, siis täyttä rauhaa. Onneksi saat napsittua omia hetkiä kuitenkin.
Ehkä ahdistusta oppii kestämään sen ajan, kunnes se hellittää. Kipu voi olla kuin synnytystuskia, mutta tuloksen arvoista jälkeenpäin.
Kimppakyytiläiset on kyllä hyvä vertaus ja tarina traagisuudestaan huolimatta jotenkin humoristinen. Minut jotenkin meinasi muutaman kerran " heittää" kaupan kaljahyllyn kautta kaupan asiakasvessaan nykäsemään pari pikapikaa. Mutta se impulssiivinen kimpoilu alkaa kyllä hellittää, jos alkuun kuin kuvitteellinen ase ohimolla taluttaa itsensä muualle.
Rauhaisaa yötä ja helpotusta oloosi toivotan täältä!
Kiitos sinulle metsänpeitto ja kaikille muillekin ketjuuni kirjoittaneille!
Makaan kotona mahataudissa. Tapsat odottavat autossa juomista ja voitte vain arvata, tekeekö mieleni lääkitä tautia kirkkaalla viinalla. Olen pahimman oksentelun oksennellut ja nyt olisi vatsassa tilaa kirkkaalle viinalle.
Metsänpeitto kysyi lukemisesta. Minä olen intohimoinen lukija. Fiktiota en tykkää lukea. Aika usein yöpöydälläni on elämänkertoja . Viimeisin Marco Hietalan tarina, jossa on myös juttua juomisesta ja sen lopettamisesta. Elämänkerrat ja historialliset kirjat vievät minut aivan toiseen maailmaan. Eläydyn lukiessa vahvasti ja ihmettelen, kuinka " tuokin on voinut olla oikeasti mahdolllista". Seuraava kirja on nuoren pojan tarina keskitysleiristä. Olen itse asiassa lukenut aika paljon kirjoja keskitysleireistä ja myös natsien elämänkertoja. Niin ja tietysti olen lukenut kirjoja ylipäätään hirmuhallitsijoista, sodista jne. Olen hakenut vastausta minua askarruttavaan kysymykseen: mistä pahuus kumpuaa ja mikä saa ihmisen toimimaan niin kuin se toimii. Miksi ns. normaalin ja tavallinen ihminen juo tai tappaa toisen/toisia iihmisiä. Mikä on ihmisen diagnoosi?
Huomenta päivää toivoton!
Aika rankka kirjoitus oli tuo sinun eilinen…toivon kovasti, että saisit jälleen elämäniloasi palaamaan…ilman sitä on niin paljon rankempaa tää elämäntaival.
Samanlainen kuuluu olevan kirjamakumme… tuo hietalan kirja oli minunkin mielestä tosi hyvä… ja noita keskitysleirikirjoja olen myös kahlannut paljon… ja pohjois-korea kirjoja…viimeksi kirja "pako pohjois-koreasta…tosin aikalailla masentaviahan nuo on… oletko muuten lukenut “Pauli hahiniemi- kerran elettyä” kirjaa? Oli rankka mutta myös elämänmakuinen tuo.
Voimia sinulle ja koita saada elämänsyrjästä jälleen edes pikkiriikkinen pikkurilliote… 
…niin ja viskaa ne Tapiot nyt hyvissä ajoin pois…kurkkuus kaadat ne muuten kun aivot sut sinne takaluukulle liikuttaa…oikeasti!
Pelko itsessään on ihan luonteva ja tarpeellinen tunne. Toivon että sinulle tulee luettelemiasi pelkoja suurempi pelko omasta itsestäsi ja tämänhetkisistä peloistasi huolimatta lähdet hakemaan apua. Rauhoittavista lääkkeistäsi oletan, että olet saanut ne lääkärin kanssa neuvoteltuasi ja seuraat saamiasi ohjeita.
metsien miehen lailla minäkin ehdotan Tapsojen kaatamista maahan tai viemäriin. On turha pitää semmoista arsenaalia käden ulottuvilla.
Maalaa ja kirjoita itsellesi, ne ovat yleisesti hyväksyttyjä ja toimivia terapiamuotoja. Lukemisilla pääsee välillä eroon omasta itsestään, ongelmiinsa ratkaisun löytäneiden elämäkerroista saa toivon väläyksiä.
Päivä kerrallaan
Pohdit kiinnostavia kysymyksiä. Mulle suositeltiin opinto-ohjauksessa filosofian opintoja, mutta ne nyt erinäisistä syistä jäi… paitsi omaehtoinen loputon lukeminen ja pohdiskelu. Pahuudesta tuumin itse näin; ihmisiä on siinä suhteessa kolmea lajia:
-yksi on kykenevä samaistumaan toisen tilanteeseen, ymmärtää toisen kärsimyksen ja ei mielellään aiheuta sitä ja pyrkii estämäänkin sen
-toinen pyrkii omaan “hyvään” (ei suoraan aiheuttamaan pahaa muille), eikä jaksa välittää sen seurauksista muilla tai ei ymmärrä tekonsa johtavan toisen kärsimykseen
-kolmas pyrkii aktiivisesti satuttamaan muita, koska nimenomaan toisen kärsimys tuo sitä nautintoa
Ihmisessa ja ihmislajissa on monia puolia… aina ei omistakaan motiiveistaan ole selvillä.
Muuten olen edistynyt tuossa kirjassa “Inhimillisiä kohtaamisia”. Siinä on ihan käytännön ohjeita itsensäkin kohtaamiseen ja omiin tunteisiin tutustumiseen. Ankeaa oloa ei voi välttää, mutta sitä voi tutkiskella tyyliin “minusta nyt tosiaan tuntuu tältä”. Tottakai sitä haluaisi ahdistuksen heti hemmettiin, mutta kuten fyysinenkin kipu, se kestää aikansa ja sen aikaa sen kanssa on parasta yrittää tulla jotenkin toimeen. Kirjan mukaan pyrkimys kontrolloida ja estää tunteensa johtaa päinvastoin niiden hallinnan menettämiseen. Ja jos ei ole ketään silittelemässä, voi silittää itseään, keinuttaa ja helliä, siis kehittää itselleen myötätuntoa itseään kohtaan ja siten auttaa itseään. Voi kuulostaa pellen touhulta, mutta mitä hävittävää enää on?! Toisekseen eipä sitä kukaan nää tai tiedä… 
Marko Annalan kirja “Värityskirja” kertoo omakohtaisesti koulukiusaamisen ja masennuksen yhteydestä. Itsellä on samaa taustaa. Tosiaankin vuosia jatkunut kiusaaminen jättää jälkensä. On luonnollista olla sen kidutuksen jälkeen rikki. Itseään on turha suomia tai tuntea huonommuutta. Elämässä on voinut jäädä paljosta paitsi ja sitä on lupa surra ja yrittää auttaa itseään eteenpäin, kuin ystävää, eikä piiskata ja kiusata enää itse itseään, jos muut ovat sitä jo tehneet riittämiin.
Kirjat (fiktiokin) tuo lohtua. Jossakin on joku, jolle on tapahtunut samaa ja joka on tuntenut ja kärsinyt kuten itse on. Tai osannut kuvitella ja ajatella samankaltaisen tilanteen… Jonkinlainen yhdensuuntainen yhteys toiseen ihmiseen. Se helpottaa ja toisaalta moni on selviytynyt hirveista oloista tai tilanteista.
Minäkin heittäisin kimppakyytiläiset pois, mutta toisaalta kun aika ei ollut kypsä, en siitä omakohtaisesti hyötynyt. Olen monet pullot ja jopa kaljalootat tyhjännyt viemäriin… ja sitten hetken kuluttua hakenut uudet. Sitä tervetullutta viivettä juomien hävittäminen tietysti tuo. Uusien hankinta kestää kauemmin kuin takakontille meno, jolloin viinakauppareissulla saattaa “tulla järkiinsä”. Miten olisi käynyt, jos nuo tapsat olisi ollu sulla jo valmiina? Siis sillä juotatuksella kun ne kävit ostamassa…
Ikävä juttu tuo vatsatauti. Pirullista; joudut oksentamaan, vaikket ole edes ryypännyt… Miten olisi ihan kylmä jaffa?
Omista kuulumisista sen verran, että pidin puoleni, olin itseni puolella, tänään yhdessä asiassa ja siitä tuli hyvä mieli. Aurinkokin paistaa.
Antoisia matkoja toisiin aikoihin, maailmoihin ja ihmismieliin kirjojen parissa!
Toivoton,
Jäin pohtimaan heittämääsi ajatusta, että miten tavallinen ihminen pystyy pahuuteen. Entäs jos siihen vaan ajautuu? Aivan samoin kuin vaikka iso osa ajatuu asuntolainakurimukseen. Ajatus on hyvä; hankitaan lapsia ja meille koti, mutta todellisuus näyttäytyy kiireenä, rahavaikeuksina, riitelynä… On pakko olla koko ajan töissä ja toisaalta on jatkuva huono omatunto siitä, että vaikka lapsille jää liian vähän aikaa. Mutta millä siitäkään vaunusta hyppäät enää pois, kun on 30v lainat niskassa, talo ei mene kaupaksi? Vaikka kuinka tuntuisi, että ei tämä ole enää kivaa ja ei lainkaan sitä mitä piti ja luulin.
Ehkäpä joku umpihullu saa ihmiset järjestymään taakseen laumaan markkinoimalla asian hyvin ja karsinahan on yleensä alkuun jotenkin väljempi. Kun olet mukana elintila kaventuu koko ajan, ehket uskalla sanoa ääneen, ettet allekirjoita kaikkea aatemaailmaa. Oma tilanne voi hankaloitua, jos pullikoi ja henkikin lähteä. Sitten menet vaan massan mukana tuntui miltä tuntui.
Osa ihmisistä jotenkin ulkoistaa ajattelunsa enemmän kuin toiset ja ehkä juuri se sakki on altista tulla kaadetuksi täyteen jotakin hulluakin ideologiaa. Nuorena moni etsii lokeroa johon solahtaa, jotain valmista pakettia ja ratkaisua ja kokeilee sitä sun tätä. Minäkin ravasin vaikka missä ja etsin lopullista totuutta. Eihän sitä löytynyt. Ei juomisestakaan. :mrgreen:
Aatun rotuoppikin on voinut tuntua alkuun hyvälle ajatukselle; miksei. Terveempi ja parempi ihminen. Jos sitä niin markkinoitiin, saatiin tavalliset ihmiset kaiuttimina toistamaan tutuilleen samaa sanomaa. Saadessaan aina vaan järjettömämpiä piirteitä se lopulta johti raakuuteen. Missä kohtaa oli ohitettu se viimeinen seisake pompata pois kyydistä? Ja toisaalta jonkun saatua liikaa valtaa ja palvontaa, se ihminenkin muuttuu koko ajan huonoon suuntaan, tulee jumalharha. Ei kukaan uskalla sanoa mitään kriittistä. Pohjois-Koreassa tilanne on juurikin tämä.
Joku tutkimuskin oli aikanaan ja tosiaan kun asia perusteltiin hyödylliseksi, ihmiset saatiin antamaan rajuja sähköiskuja toisille koehenkilöille nappia painamalla, vaikka he näkivät (teeskennellyn) kouristelun. Hyvin perusteltuna raaka ja järjetönkin toiminta menee läpi. Ehkä kaasukammioon taluttajatkin ajattelivat olevansa hyvällä asialla. Tai pyrkivät selviytymään perustelemalla sen itselleen niin.
Onhan Suomessakin ollut uskonnollisia herätysliikkeitä, joista on paljastunut inhottavia asioita, hyväksikäyttöä eri tavoin. Ihan järki-ihmiset retkahtivat wincapitaan. Ehkä lopulta se tarve kuulua porukkaan saa vaientamaan omat epäilykset liian pitkäksi aikaa. Eikä epäilijöistä pidetä. Jos vaikka taloyhtiön talkoot on olleet pitkään kosteahkot ja esität, että mitä jos pidettäisiinkin toisenlaiset, tuskin olet suuressa suosiossa sen jälkeen.
Kiinnostavaa on se, miten osa ihmisistä pystyy jalostamaan kärsimyksensä hyvyydeksi, eivät kadota uskoaan ihmisiin ja selviytyvät elämässään eteenpäin. Toivon, että omatkin kurjuudet muuntuvat voimavaraksi ajastaan. Siihen kannattaa pyrkiä. Kaikelle pahalle ei ole selitystä vaan sattumallakin on osansa asioiden kulussa.
Kaikki karmeinta on varmaan, että jotkut ihmiset syntyvät pahoina ja mikäli sattuma luo sopivat olosuhteet, pullahtaa hirviö esiin, joka toisinlaisissa olosuhteissa pitäsi hirviön vain piilevänä. Psykopaatteja on paljon erilaisissa johtotehtävissä yritysmaailmassa sekä varsinkin politiikan kentällä.
Ja joukossahan tyhmyys tunnetusti tiivistyy. Varsinkin tuollainen uskonto kuin islam on erittäin vaarallinen.
Kiinnostava aihe, tuo pahuuden ja vallan yhtälö. Kuten metsänpeitto kirjoitti, Suomessakin on ollut ja on edelleen uskonnollisia yhteisöjä, joissa tapahtuu räikeää vallankäyttöä, manipulointia ja ihmisten alistamista.
Uskontojen Uhrit ry:n tarinoissa esiintyvät usein helluntalaisten, lestadioilaisten ja jehovan todistajien yhteisöt, ja paljon on outouksia tapahtunut etenkin ns. karismaattisissa herätysliikkeissä.
Näistä on kirjoitettu pari kirjaakin, mm. Raija Pellin ja Terho Miettisen “Harhaanjohtajat - vahvassa uskossa.”, jota suosittelen.
Politiikassa ei minun nähdäkseni ole pahoja ja vallanhimon sokaisemia ihmisiä sen enempää kuin muissakaan ammateissa, mutta politiikassa he onnistuvat tekemään erityisen pahaa jälkeä ja nousevat näin ollen tunnetuiksi toisella tavoin kuin joku perhettään tyrannisoiva rasvahaalariduunari, vankilassa istuva huumediileri tai työpaikallaan muita manipuloiva pikkupomo.
Diktaattoreille, siis poliittisille tyranneille, tuntuu olevan yhteistä ankea lapsuus ja huonommuuden tunne, joka on kehittynyt jo lapsena. He eivät siis ole syntyneet pahoina, mutta tulleet pahoiksi jo lapsena. Stalinin ja Hitlerin lapsuustarinat ovat jopa hämmästyttävän samankaltaisia. Kumpaakin pahoinpideltiin ja nöyryytettiin lapsena, eikä lähellä ollut ketään turvallista aikuista.
Samantyylinen ankea väkivaltainen lapsuus on ollut mm. Iivana Julmalla, Vlad Tepesillä, Nikolai Ceausesculla, Idi Aminilla, Pol Potilla, Saddam Husseinilla ja Rooman muinaisilla Caligulalla ja Nerolla.
Kaikki he ovat kostaneet maailmalle lapsena kokemiaan vääryyksiä.
Nämä tyypit ovat pystyneet kuitenkin vetoamaan massoihin tai luomaan niin pelottavan ilmapiirin ettei heitä ole uskallettu vastustaa, ja luoneet henkilökultin karismalla ja propagandalla.
Mikä saa kokonaiset kansakunnat hurahtamaan tällaisten pahojen ihmisten oikkuihin, onkin mielenkiintoinen psykologinen kysymys.
Tarvitaan usein myös syntipukki. Hitlerille se oli juutalaiset, Caligulalle kristityt, kommunistisille diktaattoreille kaikki ns. “valtion viholliset” ja “kapitalismin kätyrit”. Nykyajan oikeistopopulistille syntipukki voi olla vaikkapa maahanmuuttajat, väärän väriset ja väärän uskoiset.
Diktaattorien varalta onkin meidän kaikkien hyvä olla varuillaan, sillä heidän aikansa ei ole lopullisesti ohi.
(kirjallisuutta: Tom Ambrose: “Hirmuvaltiaita vai valtiomiehiä - tyranniuden lyhyt historia”)
PS. Huomattavaa on, että kaikista lapsena pahoinpidellyistä ei kasva pahoja tai tyranneja. Oleellista on, että lapsella olisi edes muutama turvallinen ja luotettava aikuinen lähellään. Se voi ehkäistä pahuuden kehittymisen.