Hei kaikille!
Kolmen kuukeuden raittius päättyi perjantaina. Kävin pikkujouluissa silltä ajatuksella, että syön ja lähden pois. Tervetuliaismaljana oli kuohuvaa, joka kihahti mukavasti nuppiin. Siitä se helvetti alkoi. Join kuin sika ja käyttäydyin kuin sika. Jatkoin juomista seuraavankin päivän ja joskus eilen illalla löysin itseni makaamassa eteisen lattialta. Teini haukkui, pienin poika pelkäsi ja vaimo itki. Join vielä viime yönkin.
Hurjan krapulan lisäksi minulla on sellainen häpeä, etten mahdu nahkoihini. Perheelle olen kuin ilmaa. Töistä tuli kiitossoitto pikkujoulun pilaamisesta.
Olen juonut kymmeniä vuosia ja luulin jo tehneeni kaikki mahdolliset kännimokat ja virheet. Olin ns. hyvässä iskussa raittiuden suhteen,mutta nyt kaikki on menetetty. Olen epäonnistunut taas. Itse asiassa haluaisin kuolla.
Surulliset pikkujoulut sulla Toivoton, mutta nyt vaan reippaasti eteenpäin. Pystyisitkö tuon kokemuksen jälkeen puhumaan ongelmasta avoimesti perheellesi ja työkavereille? Itse sain kauheasti tsemppiä siitä kun puhuin lähipiirin kanssa ja he olivat selvästi ylpeitä jokaisesta selvästä viikonlopustani.
Repaahtaminen on kyllä tuttua!
Itse hölmöilin myös usean viikon tipattoman kauden jälkeen - silkkaa ylimielisyyttäni.
Kuvittelin myös perjantaina, että juominen on hallussa ja helppoa kuin heinänteko ja voin hyvin ottaa lasin punkkua illallisella. Siitäpä lähti tyhmä kahden päivän putki ja hurja morkkis.
Opin ainakin sen, että kuninkaan nujertaminen vaatii nöyryyttä, ylimielisellä asenteella ei pitkälle pötki.
Tsemppiä! Ajattelen sua lämmöllä täällä.
Juu.
Noinhan se enemmän tai vähemmän menee.
Eli, onko tuo kenenkään mielestä tervettä toimintaa? Tuskin.
Sairaus on siis kyseessä, ainakin minun mielestäni, ja siihen tarvitsee hoitoa.
Ja lääkettä ei käsittääkseni ole, joten hoidon pitänee olla jotain, millä voisi ymmärtää käytöksensä
syitä ja miten niitä voi käsitellä.
Syyttä ei mielestäni kukaan tee yhtään mitään.
Yksi syy on tietenkin riippuvuus aineesta, mutta muutakin lienee oltava?
Eli: tarvitsee hakea apua tai tukea, jotta onnistuisi olemaan ilman juomaa ja muita päihteitä.
Tsemppiä, häpeä on ymmärrettävää, mutta saman on kokeneet kai kaikki täällä.
Elämä jatkuu, mahdollisesti ilman päihteitä, jos osaat ottaa apua vastaan.
Riittääkö sitten täällä plinkissä oleva verataistuki yksin? Epäilen, vaikka on sellaistakin
tainnut tapahtua.
tsempit myös hikarille 
Kiitos vastauksistanne.
Nyt minulla ei ole lähipiiriä, jonka kanssa keskustella. Perhe on saanut minusta todella tarpeekseen. Ovat jos aiemmin tehneet lähtöä juomiseni vuoksi. Tähän mennessä olen saanut heidät jäämään luokseni ja muutamien kuukausien raittiusjaksojen aikana usko minun parantumiseen on vakiintunut. Kavereita minulla ei ole, kun olen enemmänkin yksikseen viihtyvää tyyppiä.
Hoitojakin minulla on ollut alla, laitoksesta terapiaan ja lääkkeisiin. Mutta viinan himoa ei mikään ole pystynyt viemään minulta pois. Se maaginen ote vie mennessään ja silloin ei ole väliä lapsilla, puolisolla tai työllä. On vain viina ja se loputon kaipuu ikuiseen laskuhumalaan. Paitsi että ryppyputkissa ei ole enää mitään laskuhumalaa. On vain sänky ja olutlaatikot sängyn ympärillä. On vain pöhnä ja tokkura.
Kun tätä kaikkiea on pyörittänyt vuositolkulla ja aina on ollut edessä uusi repsahdus ja uusi pettymyt, niin alkaa tosiaan on voimat loppu ja usko parempaan elämään mennyt.
Nyt on paha paikka, ehkä pahin kaikista,
Noin tämän taudin kuviot menee, juuri noin!
Eihän sitä kukaan usko, että voisi repsahtaa perusteellisesti ja palata ryystämään vanhaan malliin.
Mutta tuo oli vain opiksi ja muutahan ei voi kuin alkaa uuteen yritykseen raittiiseen elämään, mikäli niin on aikomus. Ei tuo raitistuminen kaikille niin kovin yksinkertaista ole. Apua on hyvä hankkia sekä tutustua tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ennakkoluulottomasti.
Voimia selvitä alennustilasta Teille molemmille, toivottomalle ja hikarille!
Hei Toivoton, toivoa kuitenkin on!
Kerrot olevasi ilman lähipiiriä, jonka kanssa keskustella (alkoholiongelmastasi). Kerrot myös olevasi yksikseen viihtyvää tyyppiä. Juomistyylisi perusteella olet kyvytön hallitsemaan juomistasi.
Olet tietoinen, että lääkitystä alkoholismiin ei ole. Sen tietävät myös ne lääkärit, jotka ovat löytäneet AA:sta ratkaisun omaan alkoholiongelmaansa
Sivullisen silmin katsottuna tarvitset täydellisen elämänmuutoksen, Joudut kuitenkin tekemään itse ne muutokset. Vastuu on sinun.
Koska viihdyt yksin, tee se radikaali muutos, että hakeudut ihmisten pariin.
Koska sinulla ei ole lähipiiriä jonka kanssa keskustella (alkoholiongelmastasi), etsi AA-ryhmä ja mene vaikka jo huomenna sellaiseen. Katso googlesta Suomen AA.
AA-ryhmään on pääsyvaatimuksena halu lopettaa juominen. Jos sinulla on, olet sydämellisesti tervetullut joukkoon, jossa on ratkaisu ja käytännön työkalut pysyvään raittiuteen. Raittiina kukin voi sitten päivä kerrallaan rakentaa elämäänsä sellaiseen suuntaan kuin haluaa.
Nämä sanat kirjoitan sinulle raitistuneena alkoholistina omasta kokemuksestani.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tää on ihan kuin oma tilanteeni n. 8 kk. Sitten… monta repsahdusta ja raitistumisyritystä takana ja voimat, niin henkisesti kuin fyysisesti aivan lopussa…pelkkää juomista aamusta iltaan… ei mitään humalaakaan enään saavutettavissa…vain tavoite saada olo vähänkään siedettäväksi…kunnes henkinen ja fyysinen helvetti taas alkoi…mikään muu ei elämässä kiinnostanut kuin se seuraava kalja…joka oli vaan pakko ottaa, että pystyi elämään…
Totaalinen kyllästyminen tohon oravanpyörään oli päällä…niin itsellä kuin myös perheelläni…
…ja kai se oma pohja oli sitten vuosien epäonnistumisien myötä saavutettu… toivottavasti lopullisesti…
siitä alkoi henkinen ja fyysinen eheytyminen ja nyt tuntuu, että myös kasvu ihmisenä on alkanut…en olisi ikinä uskonut sen olevan mahdollista…mutta tässä mennään… apuna on ollut, OMA TAHTO MUUTOKSEEN, vaimo,lääkärikäynti ,antabus, harrastukset ja p.linkki.
Tilanteesi kuulostaa siltä, että on aika toimia…joten toimi… itsekseen viihtyvää sorttia olen itsekin… mutta myös sopivassa määrin on ulkopuolista apua ollut jopa tarpeellista hakea ja saada.
Voimia sinulle ja tee asialle jotain kun vielä itse voit!
Olen todellakin aivan pohjalla. Olen esimiesasemassa keskikokoisessa firmassa keskisuuressa kaupungissa ja nyt tuntuu kuin olisi kaiken pettymysten ja häpeän ruumiillistuma. Olen ollut töissä pidetty ja luotettava ihminen ja nyt se ryöppy, jota olen saanut niskaani, tuntuu katkaisevan kokonaan selkäni. Joudun pyytämään kaikilta anteeksi. En ole lyönyt tai pannut ketään, mutta se oli sellaista kovassa humalassa rötyämistä. Olen siis menettänyt kasvoni alaisteni silmissä.
Samalla olen menettänyt luottamuksen vaimoni ja lasteni silmissä. Minulla ei ole hyvä olla missään. Olen niin yksin ja niin rikki. Mikään maailman apu enää voi minua auttaa, kun ei ole auttanut tähänkään saakka.
Maailman avuista yksi, eli sinä itse voit auttaa itseäsi…todella syvistä vesistä(missä itsekin olet juuri nyt) voi nousta ja on moni noussutkin… jotkut “puupäisimmät” jopa tarvitsevat elämälleen ja kohelluksilleen jonkin rajumman kolauksen…jopa niin rajun kuin sinä nyt…
…kaikkihan riippuu nyt siitä, kuinka tilanteen otat vastaan ja itse toimit… sitä perheesikin ja työkaverisi juuri nyt varmasti miettivät…nöyryys on luonteenpiirre jolla voi korjata monta tekemäänsä virhettä.
…anteeksi suorasanaisuuteni, mutta tiedän mistä puhut juuri nyt…
Koita nyt kerätä jostain sen verran voimia, että jaksat tulevat pahimmat kuukaudet…
Hei Toivoton! Niin toivottomalta kuin sinusta nyt tuntuukin, tuostakin voi kuitenkin päästä ylös ja eteenpäin. Sinulla on kolmen kuukauden raittiuskin alla, sitä on syytä jatkaa. “Joudut” pyytämään anteeksi töissä, mutta kun niin teet, alaisesi ja esimiehesi arvostavat varmasti suoraselkäisyyttäsi.
En väitä että se helppoa olisi ja ymmärrän kyllä ainakin jonkin verran miltä sinusta tuntuu, samantyyppisiä kokemuksia on mulla ja monilla muilla täällä. Paljon tsemppiä ja voimia sinulle!
Pahantuntuisessa välissä olet.
Yhtenä hyvänä puolena voi nähdä silti sen että huomenna on ainakin vähän, vaikkei muuta niin muutaman prosentin verran paremmin -kunhan pysyt selvänä.
Ei se paljon lohduta, mutta varmasti itsekin tiedät että pahemmastakin kuopasta ovat ihmiset nousseet, ja nousevat edelleen. Joo, turhilta saattavat tällaiset puheet nyt tuntua mutta se vaan on niin.
Nyt, itsesyytösten ja häpeän ja muiden paskamaisten tunteiden keskellä ei taida olla ensiavuksi muuta lääkettä kuin etäisyys. Selvänä vaikka hetki kerrallaan. Jos jotain voi korjailla ja paikkailla, niin tottakai, mutta kovin monen asian suhteen ainoa joka auttaa on aika. Jos odottaa ihmettä joka kertaheitolla muutaisi taas asiat kohdilleen, niin luultavasti pettyy.
Jos työpaikka jäi, asunto jäi, väkivaltaa et ole käyttänyt… jäljellä on vielä aika paljon, ei aivan tyhjästä tarvitse aloittaa.
Perheen lähtö on kamala paikka, siitä ei pääse mihinkään. Mutta, kukapa tulevaisuuden tietäisi, ei sekään ole maailmanloppu.
Kerroit että hoitoja ja terapioita on ollut eivätkä ne ole tulosta tuottaneet. On mahdollista, tottakai, että jokin vielä kokeilematon hoitomuoto tai terapia tai ryhmätuki voisi muuttaa asian.
Mutta, on sekin mahdollista että joidenkin kohdalla vaan tarvitaan sitä omaa muuttumista, ehkä pitkäänkin jatkuvaa itsekuria, omiin asenteisiin ja ajatteluun vaikuttamista enemmän kuin toisilla.
Siitä olen varma ettei selviytyminen mahdotonta ole, ne omat elämänasenteet vaan on löydyttävä.
Kun nyt lienee ainoa järkevä suunta ylöspäin tilanteesta, niin uskon että sinnepäin lähdössä olet. Krapula ja häpeä ja katumuksten tuskat -kyllä ne päivä päivältä hiukan hellittävät.
Yhtenä keinona, pienenä apuna muiden joukossa, voisi hyvinkin olla tänne kirjoitteleminen. Ainakin siinä pääsee katselemaan asioita vähän kuin asian yläpuolelta, seuraten ja tarkkaillen, jolloin asiat ehkä alkavatkin näyttäytymään sen kokoisina että ne voi muuttaa toisiksi. Ja omis mielentilan muutoksia voi sitten lueskella kirjoitustensa “rivien välistä” muutamien viikkojen ja kuukausien päästä. Toivon pilkahduksia alkaa sitten sieltäkin löytymään.
Jatka kirjoittamista, ja jaksa, jaksa vaikka hetki kerrallaan.
Näinpä se kävi minullekin perjantaina. Pikkujouluaika on vaarallista aikaa tästä sairaudesta kärsiville. Mutta minulla ei ole edes perhettä eikä työpaikkaa menetettävänä. Lähdin perjantaina tekemään jotain korjatakseni tätä elämääni, koska se on muiltakin osin niin hankalassa patti(kuoppa!)tilanteessa. Mutta matkalla oli viinakauppa ja kaikki meni plörinäksi. Tappio tuli taas…
Jospa sinun perhe ja työkaverit antaa anteeksi vielä. Nyt on kuitenkin vasta maanantai. Ne ensimmäiset tunnit ja päivät, kun lähtee selvenemään kunnon kännimokailun jälkeen on pahimpia. Koita tehä jotain mikä saa ajatuksia pois tapahtuneesta tai nuku jos pystyt. Ei se nyt auta kuin antaa pölyn laskeutua ja sitten hetken päästä miettiä, että mitä on korjattavissa.
Jaksamista.
Näinpä se kävi minullekin perjantaina. Pikkujouluaika on vaarallista aikaa tästä sairaudesta kärsiville. Mutta minulla ei ole edes perhettä eikä työpaikkaa menetettävänä. Lähdin perjantaina tekemään jotain korjatakseni tätä elämääni, koska se on muiltakin osin niin hankalassa patti(kuoppa!)tilanteessa. Mutta matkalla oli viinakauppa ja kaikki meni plörinäksi. Tappio tuli taas…
Jospa sinun perhe ja työkaverit antaa anteeksi vielä. Nyt on kuitenkin vasta maanantai. Ne ensimmäiset tunnit ja päivät, kun lähtee selvenemään kunnon kännimokailun jälkeen on pahimpia. Koita tehä jotain mikä saa ajatuksia pois tapahtuneesta tai nuku jos pystyt. Ei se nyt auta kuin antaa pölyn laskeutua ja sitten hetken päästä miettiä, että mitä on korjattavissa.
Jaksamista.
sivusta katsottuna on helppo nähdä tilanteessasi oleva mahdollisuus ja ratkaisun avaimet
juomisongelmaasi.
rehellisyys…
siis rehellinen, suora anteeksipyyntö työpaikalla.
anteeksupyyntö perheeltä ja yritys muuttaa elämän suunta.
perhe ei annna anteeksi, eikä sen kuulu, ennenkuin on näyttöjä muutoksesta.
sanoisin, että vuosi päihteittä on hyvä alku…ja tuona aikan pitäisin itse etäisyyttä
läheisiin ja vaatisin heitä tekemään samoin. eli kannattaa luottaa vasta kun on alkanut
luottamusta ansaita.
olet saattanut olla mielestäsi hyvinkin rehellinen tähänkin asti, mutta jokin perusta asiassa
puuttuu, ellei juomista voi, osaa, halua lopettaa.
avun hakemisessa on tärkeintä oma asenne, mikään apu ei voi auttaa, ellei sitä halua ottaa vastaan.
tilanne ei ole toivoton vaikka saattaa siltä tuntua tällä hetkellä.
Toivotn kirjoitti
Voit ihan hyvin ottaa rukouksen avuksesi. Olet varmaan kuullut tai lukenut sellaisista ihmisistä, jotka ovat jättäneet väkijuomat hengellisen kokemuksen avulla.
Tänään et ole yksin
Moi Toivoton!
Hapeasta sen verran, itse jain “kiinni” tyopaikalla kun lemahdin oikein kunnolla kuulemma, putkea oli paalla ja siita sitten esimiehen kanssa keskustelu. Tassa maassa ei tallaisesta eroteta mutta ystavallisesti huomautetaan. Muistan sen paivan, 18.lokakuuta, en ole ikina elaissani havennyt niin paljon kuin silloin. Mutta se olikin sitten kasvattava kokemus ja pisti minut todella miettimaan etta kannattaako dokata. VAikka sitten lomalla lipsahdinkin niin paluu oli jotenkin helpompaa kun oli tuo kasvattava kokemus koettu!
Tsemppia!
SW10
Otin tänään lusikan vapisevaan käteeni ja pyysin henilöstöltä anteeksi omaa käytöstäni. Kontolleni oli laitettu mm. pahoinpitelysyyte, mutta tämä ei pitänyt missään nimessä paikkaansa. Mutta edelleen minun piikkiini tunnutaan haluavan laittaa mitä vain , mikä pilasi firman juhlat. Lisäksi olen luonnollisesti menettänyt kaikkien luottamuksen, kuten asia ilmaistiin. Pahinta on, että en itse muista muuta kuin hirveän kännini ja känniheilumisen. En muista kotimatkastakaan tai kotiinpaluusta mitään , paitsi lasten ja puolison halveksuvat ja kärsivät ilmeet.
En ole ennen töpännyt töissä näin pahasti. Muuten syntilista on kyllä pitkä, mitä olen juomisellani saanut aikaan. Toki töistä olen ollut krapulapäiviä poissa ja juhlissakin on ollut riehakasta, mutta että saan syytteen koko juhlien pilaamisesta on uutta.
Parasta on se, että en ole enää jatkanut juomista. Voi kun en enää koskaan tarttuisi pulloon. Juominen kun ei ole enää ollut hauskaa vuosikausiin.
Ja entäpä se tuska, jonka olen taas aiheuttanut perheelleni…
tuossa rehellisyydessä on tärkeintä, mitä se tekee itselle.
luulen tietäväni, että siten onnistuu lopettamaan juomisen.
palaute saattaa olla monenlaista, on niitä, jotka haluavat lyödä lyötyä ja
laittaa syyksesi sellaistakin, mitä et ole tehnyt.
suurimman osan luulisin arvostavan vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, pyrkimystä moiseen.
taas toisaalta jos on muisti pätkinyt, on kai aika vaikea tietää mitä kaikkea on tullut tehneeksi?
joten on toisaalta hyvä uskoa, mitä muut kertovat tapahtuneen. ainakin jos moni kertoo samalla tavalla.
perhelle kannattaa kertoa myös mahdollisimman suoraan oma tilanne, mitä käy läpi ja mitä
aikoo asioille tehdä.
heidän asiansa tietenkin miten reagoivat, mutta taas: tekee oman voitavansa odottamatta palkintoja.
joku uudempi kirjoittaja on maininnut usein päivä kerrallaan-ajattelusta ja se on minusta tosi toimiva.
koettaa keskittyä tänään hoitamaan tämän päivän asioita ja jättää tulevan murheet mahdollisimman vähälle.
asiat järjestyvät yleensä parhain päin, kunhan tajuaa pitää korkin kiinni ja olla kärsivällinen.
en malta olla suosittelematta minnesota-tyyppistä hoitoa, ellei se ole sulle jo tuttu.
jostain syystä luulisin sen sopivan sinulle tuossa tilanteessa, ainakin kokeilemisen arvoinen mielestäni.
- ei oteta tänään
^ fiksuja puhuu ak!
…niin ja Tuossa sinun tilanteessasi ei oikein muuta suuntaa kuin ylöspäin…mikäli niin itse haluaa… aika surkeassa tilanteessa nimittäin kieltämättä olet…
Päivä kerrallaan…aikakin parantaa yllättävän paljon!
Malttia ja huomiseen uskomisen voimaa tarvitset nyt…voimia!
Olen luvannut satoja, jollei tuhansia kertoja perheelle ja läheisille lopettaa viinan juonnin. Sanokaapa hyvät ystävät, miksi epäonnistun kerta toisensa jälkeen? Ja miksi epäonnistuminen tapahtuu yleensä aina silloin, kun tunnen olevani vahvimmillani ja varma siitä, että nyt viina ei ole minulle enää ongelma?
Miksi viime perjantaina lupasin kotona olla juomatta ja koko päivän olin varma siitä. Siitä huolimatta menin viinakaupan ikäänkuin tarjotakseni vain muille. Sitten tuli se ajatus, että voin seurassa ottaa parit. Vaikka tiedän hyvin, ettei tämä ole enää miesmuistiin toiminut minulla. Minä en osaa ottaa vain paria tai edes yhtä. Minä tiedän tämän kaiken järjellä, mutta silti käy näin ja edes edessä häämöttävä henkinen helvetti, tuska ja häpeä ei estä minua.
Mikä minun juomiseni voi pysäyttää?