Tavallinen tarina

Me Lopettajat
21

ak47 heitti sivulauseessa tärkeän huomion.
Aina on porukassa myös niitä jotka haluavat lyödä lyötyä ja laittaa syyksesi sellaistakin jota et ole tehnyt.

Ihmisluonne on joskus sellainen.
Kun löytyy johon voi hiukan purkaa omaa pahaaoloaa, vieläpä moraalisen ylemmyydentunnon saattelemana niin silloin isketää.
Lisätään hiukan löylyä, liioitellaan, väritetään.

Osa ihmisistä rakastaa tarinoita. Totuus on melkein aina hiukan liian tylsä tarinaksi, pikkuisen liian tavallinen, semmoinen ettei sillä saa kuulijaa innostumaan ja tuntemaan elävänsä jossain suuren tapahtuman äärellä.

Ei sille mitään voi. Kun on tullut töppäiltyä niin on nieltävä myös ne kuorman päälle kasatut karvaanmakuiset suupalat.
Mutta, tarinat elävät vain omat aikansa. Useimmissa tapauksissa vain viikkoja, kuukausien päästä ne ovat jo hämärää historiaa -ellei niitä juttuja erehdy itse pinnalla pitämään. Matala profiili, niiden mahdollisten korjausliikkeiden ja anteeksipyyntöjen lisäksi, voi olla paikallaan. Aika, se on mainio kaveri. Kunhan malttaa olla ja pitää suunsa kiinni.

22

Alkoholismi on monitahoinen sairaus. Siihen kuuluu fyysisen riippuvuuden ja yliherkkyyden lisäksi mielen alueella jotain poikkeavaa. Siksi pelkkä neronkaan järki ei riitä lopetukseen. Ja kuka voi luottaa juopon lopettamispäätökseen?

Minulta juominen loppui, kun nöyrryin ja päätin hakea apua niiltä alkoholisteilta, joiden tiesin lopettaneen. Otin selvää, missä heitä kokoontui. Menin sinne, aukaisin oven ja kerroin olevani alkoholisti. Kuuntelin siellä olleiden naisten ja miesten tarinat, samaistuin niihin. Ei ole tarvinnut juoda sen jälkeen.

Sinulla on sama mahdollisuus, se saattaa tehota sinuunkin. Luvatahan en voi kenenkään raitistumista, mutta en voi myöskään kieltää, yritätpä millä tavalla tahansa, yksin omin voimin tai toisten tukea pyytäen.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

23

kyseessä on SAIRAUS.
terve ihminen ei juo, vaikka tietää siitä seuraavan pahoja vaikeuksia.
sairautta voi hoitaa käsittelemällä asiaa, hakeutumalla samanlaisten pariin, etsimällä
kaikki mahdolliset keinot jättää päihteet.
raittiuslupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa ja niitä ei pitäisi missään nimessä tehdä.
tämä yksi päivä juomatta ja ilman mitään päihdettä onnistuu luultavasti keneltä vain, sen
enempää ei vaadita.
onko sinulla tai muilla päihderiippuvilla kykyä ottaa vastaan yksinkertaiset neuvot, joilla mahdollisuudet
onnistu ovat tosi hyvät, onkin toinen asia.
pitäisi löytää jokin oma tahdonvoimaan perustuva keino, mahdollisesti lääkeratkaisu…mit’ tahansa,
kun ei itse tarvitsisi antaa periksi tosiasioiden edessä ja alkaa ottaa tarjottu apu vastaan.
onhan se nöyryyttävää sanoa, ettei yksin pärjää. menettäähän siinä kasvonsa, jos on kerrottava
itselle ja muille, että on heikko ja tarvitsee muita ihmisiä.
ja kuitenkin tosiasiassa tuo on lopulta todella vapauttavaa, siinä vapautuu elämään eri tavalla, vapautuu
todennäköisesti tarpeesta juoda.
prosessi mon luultavasti pitkä eikä helppo lainkaan, mutta kannattaa joka tapauksessa.
pakkohan ei tietenkään ole mitään tehdä, voi jatkaa entiseen malliin ja valittaa, ettei mikään
auta. lopulta on yksin valituksineen.
tuollaista vuodatusta tällä kertaa, auttaneeko asiassa? epäilen.

24

Minä olen oman juomishistorian aikana nöyrtynyt sen tosiasian edessä, että olen alkoholisti ja sairas. Tämän olen myöntänyt myös perheelleni. Sisarukset tosin pitävät minua heikkona ihmisenä ja eivätkä ymmärrä, ettei joku voi säännellä juomistaan. Töissä olen tähän saakka onnistunut pitämään kulissia yllä. Nyt sekin on kaatunut.

Olen minä raittiuslupauksia tehnyt, AA:ssa käynyt, terapiassa istunut vuosia ja kokeillut kaiken maailman lääkkeitä. Välillä olen uskonut selättäneeni viinan himon, mutta aina on käynyt toisin päin. Kaikista raskainta on taas jaksaa nousta alusta. Taas. Kun ei enää jaksaisi. Kun toisaalta tekisi mieli jatkaa juomista tai ampua kuula kalloon. Taas olisi edessä se hirveä fyysinen ja psyykkinen tuska, häpeä ja anteeksipyytelyt. Lasten ja puolison vihaa ja pettymystä. Työpaikan kyräilyt ja vittuilut.

Olen erityisen herkkä ihminen. Tästä suosta nouseminen on kerta kerran jälkeen vaikeampaa. Mistä ihmeestä sitä taas ammentaa voimaa? Ja entä sitten, kun/ jos taas juon?

Minun on hyvä olla raittiina, mutta en jaksa vastustaa viinan himoa. Se iskee selittämättömällä tavalla. Se tuhoaa elämäni. Sillä on uskomaton voima.

25

Toivoton!..Minkälaisia aikoja olet"raittiina" tai juomatta ollut?

26

Ehdotan lukemaan ison kirjan sivulta 97.

Sinulla on perhe ja työ. Ne ovat kiitollisuuden aihe. Murheen keskelläkin niistä voit vilpittömästi iloita.

AA:ssa olen nähnyt monta epäonnistuneelta näyttänyttä yritystä, mutta ne ovat olleet lujaksi muodostunut pohja, miltä ponnistaa ylös ja liittyä toveriseuraan.

Olet jo halunnut raittiutta, nyt sinun on aika tehdä työtä sen hyväksi.

Ensimmäiset asiat ensiksi

27

Hei Toivoton. Olen seurannut ketjuasi ja kommentoin paria asiaa. Ensinnäkin hyvä, että itse tiedostat olevasi alkoholisti. Alkoholismi on monen muun riippuvaisuuden tavoin määritelty aivan virallisesti sairaudeksi joten kaikenlaiset maallikkojen mielipiteet luonteenheikkoudesta ja tähän liittyvät häpeät voit mielestäni jättää omaan arvoonsa. En vaivautuisi enää edes kommentoimaan niitä. Kokemukseni mukaan paras jollei ainoakin keino saada ympäristösi luottamus takaisin on ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin asian parantamiseksi. Kenet sitten vihit tekemisiisi ja niiden edistymiseen riippuu siitä, keneltä oletat saavasi eniten apua. Mielestäni tiedottamisessa on hyvä noudattaa sellaista “vähemmän on enemmän”- linjaa. Miksi turhaan tilittää kuokkavieraille?
Asiantunteva luottamushenkilö saattajana on kullan arvoinen, itselläni tämä oli paikallisen päihdeneuvonnan työntekijä. Tärkeää oli ottaa ulkopuolinen oppaaksi, koska tämä näkee oman kokonaiskuvion puolueettomasti.
Ylempänä kysyttiin, miksi luottaa juopon lupauksiin? Hyvä ja samalla turha kysymys, koska ei “juoppo” voi luvata tällaista itselleenkään. Olen kymmenettä vuotta raittiina, mutta en vieläkään anna itselle enkä muillekaan mitään “ei takuulla ikinä enää ensimmäistäkään huikkaa”- lupausta. Miksi pitäisikään? Mulla on toiminut hyvin sellainen “toistaiseksi”- linja monessa muussakin asiassa. Raittius on ollut oikeampi elämäntapa, ja suhteutan sanomaani toki siten, että ensimmäisiä askeliaan ottavan ja vuosia absolutistina eläneen tilanne on luonnollisesti erilainen. Olen kuitenkin vakuuttunut, että sinullakin on toivoa saada tästä elämäntavasta kiinni. Itselläni sivumennen sanottuna myös lukemattomia yrityksiä takanani ennenkuin tajusin pelin hengen.
Pitkähkö purkaus, meinasi jäädä tärkein sanomatta! Yritä eritellä asioita - juomishimon ymmärrän enemmän impulssina joka voi yllättää täysin puskista vielä vuosien jälkeenkin. Täysin turhaa kantaa tänään huomisen huolia harteillaan. Erittäin todennäköistä, että impulssit tulevat olemaan sinulla lähiaikoina voimakkaita. Näistä erottelisin halun paeta todellisuutta pistämällä maailman alkoholin avulla harmaaksi. Tilanteesi on vaikea, muttei missään nimessä toivoton. Keskity nyt vain mekaanisen raittiuden ylläpitämiseen ilman syväluotausta syistä. Vinkkinä mekaniikkaan viittaan ketjuun “yksinkertaisia niksejä”. Lukaise ja pysy pls. linjoilla. Tsemppiä.

28

olen hieman eri linjoilla Andanten kanssa tässä tapauksessa(tapaus Toivoton) ja omassani
myös.
lopettaminen ei ole se vaikein osa vaan pysytellä erossa juomisesta.
olin ehkä turhan tyly aiemmin ja se johtuu luultavasti omasta turhautumisesta moniin asioihin
omassa elämässä ja heijastuu helposti suhtautumisessa toisiin.

eräs tärkeimmistä asioista on mielestäni muuttaa ajattelutapa, että on toivoton ja ettei
voi onnistua. tuos on itsensätoteuttavaa pessimismiä ja luultavasti osoitus, ettei todella
haluakkaan luopua juomisesta ja päihteiden käytöstä.
sairaus on mielestäni siitä ikävä, että se tekee kaikkensa, jotta olisi syitä jatkaa päihteiden
käyttöä. ja kaikki syyt ovat tekosyitä.

minusta on ihan loogista, että jos lopettamine onnistuu joksikin ajaksi, esim. 3. kuukaudeksi
ja sitten alkaa taas, on syytä koettaa päästä käsiksi juomisen syihin.
koska sinulla on selvästi kykyä ajatella ja käsitellä asioita, kannustan noin tekemään.

toinen vaihtoehto on löytää jokin ‘jumala’ tai vastaava korkemapi voima, joka auttaa.
itse en moiseen kovin paljoa usko, joten ihan psykologisin keinoin on löydettävissä ratkaisut.
siis uskon minäkin tavallani, mutten esim. siten, miten noissa 12 askeleen ohjelmissa
kerrotaan…tai sanamuodot ja käsitteet niissä kai eniten häiritsevät.
jkäyn kyllä monissa noissa ryhmissä ja olen niistä hyvin kiitollinen.

toivottomina tapauksina pidän selalisia, jos nyt heitä onkaan, jotka ovat juoneet tai käyttäneet
päihteitä niin paljon, että terveys on jo mennyt, lähinnä mielenterveys ja elimellisestikkin kyky
ajatella, ts. aivot on juotu niin pehmeäksi, ettei juurikaan toivoa lopettamisesta ole.
sinulla taas ei vaikuta olevan tuossa suhteessa ongelmia.

ongelma on tuolloin oltava asenteessa. noin asian näen, ja asennetta voi muuttaa ja muokata
pikkuhiljaa siihen suuntaan, että pärjää ilman päihteitä.
asenteenmuokkauksessa tärkein apu ja tuki on itselleni ollut vertaisryhmät, mulle nuo 12 askeleen jutut, mutta
muitakin on ja kaikkea kannattaa kokeilla avoimin mielin.
olen vakuuttunut, että ratkaisut löytyvät kun ei anna periksi, ei suostu antamaan periksi, ei anna itsensä
antaa periksi, opettelee kuuntelemaan muita asian ratkaisseita ja olemaan avoin kaikelle
tarjotulle avulle.

aika paljon näitä itselleni kirjoitan ja tsemppailen itseäni, mutta toivottavasti näistä voit sinäkin jotain saada tai
kuka tahansa.

juomattomuuden/raittiuden on oltava ensimmäinen asia elämässä…uskoisin koko loppuelämän ajan.
siinä lähtökohta, jotta vosii onnistua.
alkuun asia voi olla pakonomaista mutta ajan mittaan elämä menee uomiinsa ja asiasta tulee automaattinen.
noin uskon ja tiedänkin, tietyllä tavalla on oltava valppaana pitkäänkin, muttei peloissaan.

älyttömän vaikea selittää mitä haen ja tarkoitan ja tuo on jollain tasolla itse jokaisen oivallettava

29

Pisin aika, jonka olen ollut juomatta on noin viisi kuukautta. Kun juomisessani on tauko, niin en oikeastaan edes kaipaa viinaa. En tunne siis erityistä viinanhimoa. On aivan kuin joku ulkopuolinen voima ohjaisi minut juoman ääreen. Ensimmäisen juoman jälkeen tulee varsinainen juomisen himo ja täydellinen välinpitämättömyys kaikesta muusta.

On todella avartavaa lukea kirjoituksianne, koska olen niin eksyksissä tämän juomiseni kanssa, että en osaa ajatella syitä ja seurauksia, lopettamista tai juomatta olemista. Minulle koko juominen ja juomisen himo on yksi suuri mysteeri, joka hallitsee elämääni ja se hallitsee sitä näkymättömällä kädellään jokaisena päivänä.

Sitten on tietenkin läheisilleni tuottama tuska. Vanhempana ja puolisona tuntemani syyllisyys on pahinta. Se on sellaista tuskaa, että siihen on ainakin minun pakko saada apua, koska psyykeni ei kestä sitä. Tällä kertaa saan helpotusta rauhoittavista lääkkeistä. Anteeksipyyntö on osaltani menettänyt tehonsa, koska niin monta kertaa olen anteeksi pyytänyt ja luvannut. Ja aina pettänyt.

30

Huomenta ak47. Emme suinkaan ole eri linjoilla, päinvastoin. Olen ehkä esittänyt asioita epäselvästi koska kirjoittamasi teksti olisi voinut olla omaani. :smiley:
Täysin samaa mieltä siitä, että raittiuden ylläpitäminen on vaikeampaa kuin juomisen lopettaminen. Tässä täytyy vain muistaa pari asiaa. Itseäni helpotti huomattavasti kun aloin suhteuttamaan aktiivisen juomiseni pituutta raittiisiin päiviin ja käyttämään aikaikkunoita. Itselläni oli vuonna 2008 yli parikymmentä vuotta läträämistä takanani, viimeiset niistä (2000 - 2007) sellaisia etten enää ollut toimintakykyinen. Olin yrittänyt kohtuukäyttöä ja onnistunut pitämään pidempiäkin juomataukoja. Mutta juomatauot eivät tuoneet sitä elämää jota etsin. Alkoholistina minulla on sellainen ohjelma kovalevyllä, että kontrolloitu käyttö ei enää ole mahdollista. OK, jos kerran olen käyttänyt neljännesvuosisadan päihteen sanelemaan elämään, niin en kai voi odottaa muutosta parissa kuukaudessa? Vasta kun tajusin juomataukojen ja absolutismin eron, sain langan päästä kiinni. Paljon helpompi vaihtoehto.
Alkoholin ollessa kuvioissa koko asenne- ja arvomaailma muuttuu. Pääsääntöisesti salakavalasti ja juuri asennemuutoksesta onkin kysymys. Ja asenteet liittyvät arvoihin. Vääristyneen arvomaailman korjaus vie aikaa ja vaatii “arvokuntoutusta”. Mistä näitä arvoja sitten lähtee etsimään? Itselläni on ollut pitkään kytkös seurakuntiin ja olen löytänyt oman punaisen lankani kristillisestä ajattelutavasta. Painotan samaan hengenvetoon, etten menetä yöuniani jos en käy säännöllisesti kirkon rituaaleissa eli jumalanpalveluksissa tms. Joillekin ryhmien ideologia auttaa löytämään itselleen sopivan peruslinjan, joillekin joku muu.
Tätä linjaa on vain hankala löytää jos on vielä alkoholistisessa ajattelussa kiinni. Eli syitä etsimään sitten kun on saanut korkin joksikin aikaa kiinni. Omat perussolmuni sain klinikalla vuonna 2008 auki, niiden työstämiseen meni melko paljon aikaa. Eikä olisi onnistunut ilman ammattiapua arkioloissa. Tällaista apua on teilläkin saatavilla ja suosittelen ehdottomasti yhteydenottoa.
Samaa mieltä siinäkin ak47:n kanssa, että toivottomia tapauksia on harvassa. Ja vahvasti sitä mieltä, että jokainen joka kykenee tänne kirjoittamaan, kykenee ottamaan päihdeongelmansa oikeassakin elämässä hanskaan!
Tällaisia aamumietteitä satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Teille juhlamieltä ja itsekin laitan 2 kynttilää palamaan. Illalla Kölnin suomalaisen seurakunnan juhlajumalanpalvelukseen, lauantainakin on isompi ulkosuomalaistapahtuma tiedossa.

31

Huomenta ja kiitos hyvistä teksteistä kaikille. Olen lukenut ketjua mielenkiinnolla. En malta olla kirjoittamatta jotain omaa ajatustani tähän. Tunnistan tuon herkkyyden ja se tekee elämästäni välillä jopa helvetillisen. Herkkyyden lisäksi siihen kuuluu sellainen ylikorostava ympäristön tarkkailupiirre. Toisten sanattomat ilmeet, eleet, katseet, liikehdinnät yms.
Vaikka ikä tuo oppia, että “mitä väliä, mitä muut ajattelee, niin se on ahdistavaa, kun se jää ja jää pyörimään tuonne nupin sisään…”
Minun tekee myös mieli pohtia sitä, että ( minun kohdallani) on eri asia raitistua ja olla yksinäinen eläjä kuin raitistua ja olla perheellinen. On eri asia raitistua ja olla olla työssä ja jopa esimies asemassa kuin raitistua ja olla työtön tai muuten “vapailla”. Se ei riitä, että rakennat elämääsi päivä kerrallaan, pala palalta ja minuutti minuutilta. Sinä ikäänkuin rakennat itseäsi uudelleen useaan suuntaan. Voi kuulostaa absurdilta, mutta tutustut perheesi jäseniin uudelleen, olet aivan erilailla heille läsnä kuin juovina aikoina, puhumattakaan krapula aikoina. Työpaikalla olet aivan erilailla läsnä. Nämä asiat tekevät raitistumisesta ihan hirveän rankan prosessin, mutta palkitsevan! Kun oppii hiljaa nämäkin palaset asettamaan kohdilleen, on raitistuminen niin palkitsevaa, että se laittaa nöyränlailla ihmisen kiitolliseksi. Parasta on oppia vihdoin tuntemaan itseään, tuntemaan siten, että tietää jo hieman ja ehkäpä ennakoivasti , miten esimerkiksi vaikeisiin asioihin reagoi.
Juovina aikoina sitä pusersi ja tsemppasi itseään melkein kuin urheilusuoritukseen, sillä sinua odotti aina palkinto- alkoholi! Joka ikinen asia ja ponnistus rakentui kohdallani siihen, että “vielä tämä ja tämä”…jaksa, jaksa, sillä kultaiset tölkit odottavat sinua kylmässä viikon päätteeksi jne…jokaisen alkavan vapaapäivän, loman kruunasi alkoholi. Kaikki työhön,lapsiin, perheeseen kohdistuvat asiat tein “palkinnonkiilto” silmissäni ansaitusta juotavasta. Sairastahan tuollainen oli, mutta ei sitä siinä kierteessä ymmärtänyt.
Minusta Toivoton on tärkeää, että rakenna luottamus itseäsi kohtaan ihan ensin, ja se tapahtuu minuutti minuutilta, pala palalta ja kun hitusenkaan voimat riittävät rakennat sitä luottamusta perheeseesi ja työelämään. Sillä lopuksi, kyllä ihminen anteeksi antaa, vaikkei välttämättä unohda, mutta sen kanssa voi elää ja mikä tärkeintä anna ensimmäiseksi itsellesi anteeksi, niin minäkin tein.
Kaikille toivotan myös erittäin juhlallista itsenäisyyspäivää!..lämpimiä terveisiä sinne ulkomaillekin kaikille Suomi100 suklaan merkeissä…(virtuaalisesti ainakin)

32

Hyvää huomenta Toivoton!

Mielestäni tässä tunne-elämäsi tilanteessa syvällistä ajattelua voit lykätä hiukan kauemmaksi jonnekin tulevaisuuteen. Tärkeintä on tehdä jotakin. Huomenna on arki ja voinet työnantajasi kanssa pohtia sitä mahdollisuutta, että hakeudut neljän viikon myllyhoitoon. Työterveyslääkäri tai -hoitaja voisi osallistua neuvotteluun. Se on ollut lukuisille alkoholisteille avain pysyvään raittiuteen.

Andanten ja ak47:n kokemukset kannattaa lukea tarkoin, ja jos sinulla on kirja Päivä kerrallaan, siinä on nyt itsenäisyyspäivän kohdalla otsikkona “Kun hartiat ovat maassa”.

Tänään et ole yksin

33

maaliskuu17 kirjoitti

Totta on, että esimerkiksi puolisoiden keskinäinen vallanjako voi muuttua rajustikin. Kun luottamus vähitellen palaa ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan, että ei ärsytä alkoholistia, joka hermot kireällä odottaa syytä lähteä ottamaan pari kaljaa.

Päivä kerrallaan

34

Ulkopuolinen voima tai magneetti, ja sitten naksahtaa päässä. Juur noin kuvio menee mullakin.

Ja kun ak47:n mainitsemalla “itseääntoteuttavalla pessimismillä” asiaa pyörittää, tulee siihen lopputulokseen, ettei mitään kannata edes yrittää, kun se ei kuitenkaan onnistu. Toivottomakshan siinä tulee.

En toki ole ns. mikään sanomaan mitään, kun mulla ei ole pitkää (tai ainakaan julkista) “lupaan lopettaa, yritän ja epäonnistun” -kierrettä takana. Mutta ehdotan kuitenkin, että jos uskoa ja luottamusta ei onnistumiseen riitä, niin sitten vaan ihan järjellä (ainakin alkuun). Parempi se nyt vaan prkl on olla dokaamati, jossei halua saada enempää vahinkoa aikaan.

Ja kyl pölykin laskeutuu ja aika tasottaa, rauhallista juhlapäivää!

35

Viisaita kirjoituksia ihmisillä!

Sinun tilanteesi on niin tutun kuuloinen (peilaten omaan taustaani)…ja varmasti myös monelle muulle…

Mitään ihmekonstiahan raitistumiseen ei ole, eikä löydy… se perimmäinen raitistuttaja täytyy löytyä sieltä omasta umpiluisesta kallosta…jos sitä ei sinnikkäästi epäonnistumisista huolimatta kaiva sieltä esiin, niin vaihtoehtona sitten vain on jatkaa alkoholilla läträämistä jolloin vaihdossa menee kyllä aivan varmasti perhe, työt, omaisuus, itsekunnioitus ja henki.

Tsemppiä ja ryhtiä!

36

ensin pahoittelen noita jatkuvia kirjoitusvirheitä, mitä tulee.

sen verran Andantelle, että tarkoitin lähinnä, ettei tarvitse alkuun keskittyä ‘vain’
juomisesta erossa pysymiseen, kun lopettaminen ja tietty aika on käsittääkseni
ketjun aloittajalle suhteellisen helppoa.
olisi hyvä alkaa heti työstää asioita ihan todella, koska hieman kun aikaa kuluu, tahtoo olo sen verran
helpottua, että ajattelee sellaisen plevan turhaa.

mitä pahempi olo, sen parempi jossain mielessä, jos se paha olo panee tekemään asioille jotain.
pähkäilemällä ei asiat pelkästään muutu, tarvitsee myös tehdä jotain, esim. hakeutua hoitoon.

37

Kirjoituksenne antavat paljon ajattelemista ja kannustavat eteenpäin. Kiitos kovasti kaikille! Elän juomisen jälkeistä henkistä helvettiä. Fyysisen pahaolo helpottaa. Unettomuus tosin vaivaa. Mutta pahinta on kerätä voimia ja uskoa, että tälläkin kertaa tästä selviää. Nyt ei tosin tunnu siltä, koska ahdistus on niin valtava. Nyt on helppo tehdä lupauksia raittiudesta joka suuntaan. Mutta kuten edellinen nimimerkki kirjoitti, niin siten kun psyyke tasoittuu, niin alkaa se vaarallisin aika. Pitäisikö minun joka päivä kiinnittää huomiota mahdollisiin vaaratilanteisiin, jotka voivat johtaa juomiseen? Pitäisikö minun joka aamu päättää, että tästä päivästä tulee raitis? Ja joka ilta kiittää raittiudesta? Olisiko minun syytä kiertää toistaiseksi esim. kaikki juhlat kaukaa, kun en kuitenkaan ole varma hallitsenko itseäni?

Mutta nyt ylivoimaisesti kovin paikka on niellä viha ja pettymys itseäni kohtaan. Kuinka voin katsoa ketään silmiin kotona ja työpaikalla? Tätä olotilaa ei toivo kenellekään. Minua vain itkettää. Olen ties monennenko kerran lähtöpisteessä. Ja en todellakaan ymmärrä, miksi tässä kävi näin. Kuka minä olen ja kuka minua vie?

38

Pitäisi, pitäisi, pitäisi (itse kiitän raittiudesta aina etenkin aamuisin kun ei tarvitse päivää aloittaa oksennuskaljoilla) ja pitäisi kiertää ainakin aluksi.

Olet samanlainen herkkä ja alkoholista vaihtelua/muutosta arkeen hakeva alkoholisti kuin ihan jokainen joka tänne tulee kirjoittelemaan ja tekstejä lukemaan…jos et tänne tulisi ja ongelmaasi jakaisi, ei se sinua myöskään haittaisi etkä tällöin myöskään syvällistä mahdollisuutta muutokseen sisimmässäsi uskoisi…aivoissasi on vain viina jo tehnyt tehtävänsä ja asenne ko. Aineeseen on lopullisesti kemiallisestikin muuttunut… eikä siihen ole muuta parannuskeinoa kuin olla juomatta.

Vielä alemmaksi voit kyllä elämässäsi vielä vajota… mutta se on sinun itsesi päätettävissä, että onko se sen arvoista…kaikki on loppupeleissä aika pienestä kiinni… eli olla ottamatta huikkaa… siihen keskittymistä se raittius pitkälti etenkin näin alussa on… kyllä itselläkin tekee välillä aivan perhanasti jopa ihan pakonomaisesti mieli ottaa huikkaa…muutta se helpottaa kyllä aina jonkin ajan kuluttua…kunnes taas alkaa uudestaan… mutta uskon tulevaisuudessa helpottavan aina enemmän ja enemmän.

39

aivan samaa mieltä.
ainakin alkuun olisi oltava kuin kuumilla hiilillä.
hoettava, että en ota, teen kaikkeni, ettei enää tarvitse ottaa ikinä.
aivopesu, jossa toivottavasti jää muistijälki, joka ei helposti lähde pois.
jos on epävarmuutta eri tilanteissa, voiko olla juomatta, olisi niitä vältettävä
mahdollisimman paljon ja oltava aina valmis poistumaan jollain syyllä jos alkaa
olla epävarma olo.
siis tyyliin: kuljettaa tytärtä alttarilla sulhaselleen ja iskee jokin palo, että kohta nostellaan maljoja, jee.
pääsee juomaan, niin ei kun askelta juokseksi, tytäe sinne jonnekkin tienoille ja itse rauhoittumaan
jonnekkin, misssä mahdollisuus ja todennäköisyys alkaa juomaan obn mahdollisimman pieni.
keksitty esimerkki, mutta kuvannee tarvittavaa vakavuutta, millä minusta asiaan tulee suhtautua.

ja edellinen ei ole pelkkä vitsi, noin tulee toimia, jos aikoo onnistua.
joka päivä jos muistaa aamulla, että saisipa olla juomatta/päihteittä tämän päivän, olisi hyvä.
ei tuossa lopulta ole mitä
än vaikeaa ja pakionomaista ajan kanssa. alkuun voi tietty siltä tuntua.
raittiina pysyminen on asenne laji, tahdonvoima ei yksin usein riitä, mutta siitä on paljon apua kun
käyttää sitä oikealla tavalla

40

ak47:n esimerkki on hyvä. Juuri noin pitää varmaankin menetellä, vaikka olisi millaisesta kilistelytilaisuudesta kysymys, jos meinaa pelastaa itsensä ja elämänsä alkoholilta.

Tämä aamu on ollut paha. Yö meni valvoessa ja edelleen hikoillessa ja pelätessä. Aamulla oli henkisesti niin huono olo, että piti mennä vessaan kakomaan. Aivan hirveä ahdistus. Raahauduin lääkepurkille, josta nappasin rauhoittavan. Ennen lääkkeen vaikutusta piti viedä lapsi päiväkotiin ja toinen kouluun. Tuntui, että en näe enkä kuule mitään. Koko ajan päässä jyskytti syyllisyyden, häpeän ja ahdistuksen tunteet. Jälleen kerran kirosin ja kiroan, kuinka suuren hinnan joudun maksamaan yhdestä ryypystä, joka äityi ryyppäämiseksi. Ja kun juominen ei ole edes hauskaa. Ensimmäisen maljan jälkeen iskee pakko-oireinen ryyppääminen, jossa kirkasta viinaa ei todellakaan säännöstellä. Kahden tunnin jälkeen ensimmäisestä lasista menee muisti ja sitten herään jostain. Sitten äkkiä lisää viinaa, ettei krapula iske ja mielen turrutus häviä.

Kun lopulta, onneksi tällä kertaa ei kovin monen päivän putken jälkeen, saan voimia lopettaa juomisen, niin alkaa maksun aika. Ja tämä on joka kerta entistä pahempaa. Voi kun tämän muistaisi, kun seuraavan kerran on juomista tarjolla tai muuten janottaa. Kun muistaisi, että jälkipeli on helvetillisen ankaraa ja joka kerta ankarampaa. Tähän saakka kukaan ei ole kuollut, pahoinpidelty tai muuta peruuttamatonta. Mutta olen juomisellani jo rikkonut paljon ja eniten itseäni.

Kun mietin aikaa viikko sitten. Kaikki oli normaalisti. Tiesin, että en voi juoda pisaaraakaan, koska olen alkoholisti. Käyn pikkujouluissa vain piipahtamassa ja sitten autolla kotiin. Seuraavana aamuna herään reippaana ja ylpeänä itsestäni. Mutta se yksi lasi, sitten tuoppi, sitten Alkoon ja sitten… Se tunne, mikä tulee, kun kaikki maalliset murheet unohtuu; siitä haluaa pitää kiinni kynsin hampain. Millään muulla ei ole väliä, kunhan vain humala ei lopu. Aivot menevät yhteen asentoon ja viina vie. Näin on käynyt aina. Näin on käynyt usein. Miten ihmeessä voin uskoa, että tämä loppuu esimerkiksi nyt.

Koetan TAAS saada elämänlangasta kiinni. Vaikeaa on, koska koen olevani niin helvetin epäonnistunut ihmisenä kuin vain voi olla. Odotan taas kovasti, jos tämän surkeuden keskeltä löytyisi se valon pilkahdus, joka vähitellen laajenee sarastukseksi. Voisiko se olla sairastus jostain uudesta, raittiista elämästä.