Hyvä sanonta on, että tie helvettiin on päällystetty hyvillä lupauksilla.
Vaaratilanteiden varalta alkoholistin on aina oltava valppaana. Tajuntaan on iskettävä ajatus, että ei yhtään ryyppyä.
Joka aamu alkoholistin on hyvä haluta olla raittiina juuri tämä päivä.
Jokaisen raittiin päivän iltana alkoholistille on aihetta olla kiitollinen siitä päivästä, on päivä ollut sitten helppo tai vaikea.
Alkoholistin tulee oppia elämään muitten ihmisten kanssa, ja jotkut kanssaihmisistä ovat raittiita, jotkut kohtuukäyttäjiä, jotkut kovia juoppoja, jotkut alkoholisteja.
Voit katsoa heitä silmiin, kun kerrot mitä konkreettista olet päättänyt tehdä hakeaksi apua itsellesi. Käsittääkseni lähin ympäristösi tietää ja uskoo, että olet täysin voimaton alkoholiin nähden ja he näkevät että elämäsi on muodostunut sellaiseksi, että omin voimin et kykene selviytymään. Ja usko pois, useimmat heistä haluavat sinulle hyvää ja ovat valmiit auttamaankin.
Hallitsemattomaan juomiseesi on selvä syy, minkä itsekin tiedät: alkoholismi. Se on sairaus, josta kuitenkin voi toipua raittiiseen elämään. Vastuu on silti sinun, et voi jäädä vain hautomaan ja pohtimaan tilannettasi. Sinulla on edessäsi arvokas tehtävä hoitaa itsesi pois juomahelvetistäsi. Voit aloittaa tänään, ainakin kirjoituksista päätellen olet löytänyt pohjasi. Älä päästä itseäsi liian helpolla.
Hei Toivoton. Et ole missään nimessä epäonnistunut ihmisenä. Korkeintaan raittiuden alkuun pyrkivänä alkoholistina. Ja tähän porukkaan mahtuu monia. Myös allekirjoittanut historiallisessa mielessä. Tsemppiä.
Voi Toivoton! Olimmeko samoissa juhlissa? Käsi kädessä? Olisin voinut kirjoittaa sinun tekstisti täysin. Omalla kohdalla takana ei ollut raittiutta, mutta en ole näin menettänyt kasvoja työyhteisössä ikinä.
Piti mennä vain syömään, missään nimessä ei juomaan. Siitä kuoharista se sitten lähti.
Loppuillasta ei muistikuvaa. Kotoa heräsin (ihme!). Perheen katseet muistan ikuisesti.
Ensimmäinen työpäivä maanantaina kuvotti jo valmiiksi, pelko siitä, kuka tulee vastaan.
Muistikuvat hämärästi siitä, että olen mennyt avautumaan kollegalle asiasta, josta EI olisi saanut puhua.
Joku on auttanut kotiinlähdössä, en tiedä kuka.
Nytkin kirjoitan tätä työkoneella, ahdistuksen painaessa hartioita lysyyn, kylmä hiki otsalla, jos joku tulee työhuoneeseen. Aamulla unettoman yön jälkeen totean ahdistuksen palan painavan kurkussa.
Ainoa ero meissä, että minä olen nainen, mutta sama työasema kuin sinulla. Lyötyä on lyöty, sen olen huomannut.
Eräs alainen on todellakin ottanut asiakseen olla ylemmyydentuntoinen ja moralisoida kovasti. Muita en ole vielä kohdannut, en haluakaan kohdata.
Mies totesi sunnuntaina, että juominen on lopetettava tai loppuu kaikki.
Mennään yhdessä eteenpäin, vedetään henkeä aina vähän enemmän, otamme etäisyyttä. Uskon, että valonpilkahdusta on tulossa.
Aika tasoittaa kaikkea sopivassa määrin… alkuun toki on enemmän paskaa kestettävänä, mutta niistä kyllä selviää…kun on vain ottamatta sitä huikkaa… ja kaiken ei pidäkään tasoittua…hyvä että jää sinullekin jokin muistutus olla ottamatta sitä ensimmäistä huikkaa.
Työpaikallasi tilanne näyttää paljon erilaiselta jopa jo ensi viikolla ja aikaa myöten sielläkin homma tasoittuu ja homma jää joidenkin itse huonoa omaatuntoaan alkoholin tms.n kanssa potevien selkärangattomien koulukiusaajien kyräilyn aiheeksi… ne tosin kyräilisivät selän takana joka tapauksessa esimiehistään jostain muusta jollei tätä olisi tapahtunut tähän väliin…ja jossain vaiheessa ne keksivät taas uutta kyräiltävää…
Keskity perheesi hyvinvointiin…lupailut kannattaa jättää sikseen, ettei tee niistä liian suurta askelta ja painetta itselleen… sen sijaan kannattaa keskittyä tekemiseen ja tekemättä jättämiseen, sekä käsien ja oman suusi yhteistyöhön…
Aika aikaansa kutakin…nyt on oiva hetki keskittyä toisenlaiseen elämäntapaan.
Kova jätkä sitäpaitsi olet, kun olet ton kaiken tapahtuman jälkeen mm.mennyt työporukkasi eteen ja homman kohdannut yms… moni olisi tuollaisten jälkeen saattanut tehdä vaikka mitä raukkamaista ja selkärangatonta!
Sinä onnistut kyllä, sen huomaa sinun asenteesta ja kirjoituksistasi!
Kiitos teille kirjoituksista. Tuo työporukan eteenmeno oli itse asiassa teko, jota en olisi vielä esim. vuosi sitten tehnyt. Kai se kertoo siitä, että suhtaudun tänä päivänä ongelmaani nöyrästi ja myös myönnän ongelman olemassaolon. Lisäksi olen koettanut kovasti ajatella asiaa niin, että aika usealla ihmisellä on heikkoutensa tai sairautensa, jonka kanssa joutuu elämään ja alkoholismi on minun sairauteni. Tähän sairauteen kuuluu valitettavasti myös epäonnistumisia, joka tekee minusta inhimillisen olennon. Yritän kovasti, haen apua ja myönnän ongelmani, mutta silti epäonnistun. Jos vaikka koettaisi ajatella asiaa niin, että epäonnistuin nyt, että voin jatkossa onnistua. Pakko yrittää tsempata itseä kovasti, koska muuten romahdan aivan totaalisesti.
Taisimme tosiaan olla SangredToron kanssa samoissa juhlissa. Taisimme myös herätä samasta paikasta, jossa perheemme katseet naulasivat krapulaisen sielumme lattiaan. Kyllä tämä työpaikalla olo tosiaan vaatii hirvittävää ponnistelua. Olen muutenkin aika kovassa tulituksessa, koska joudun toteuttamaan ihmisten edessä sen, jonka norsunluutorneissa istuvat ovat ihmisten päänmenoksi keksineet. Jos minua kohtaan on etsitty henkilökohtaisia aseita, niin nyt olen itse antanut aseet heidän käsiinsä. Enkä minä ketään syytä mistään. Tämän oli täysin oman harkintakyvyn puutetta ja nimenomaan sen harkintakyvyn, etten voi juoda sitä pisaaraakaan. Mutta yksinäistä tämä on. Yksinäistä kotona ja töissä. Tämä plinkki on minulle äärimmäisen tärkeä. En ole ongelmani kanssa yksin. Henkäys kerrallaan.
Moi Toivoton!
Mullakin on tuota herkkyytta ja jatkuvasti on antenni paalla, varsinkin toissa, jossa tulkitsen ihmisten katseita ja ruumiinkielta. Ja varsinkin nyt kun muutama lahempi tyokaveri/pomo tietaa tasta sairaudesta niin valilla taytyy oikein ylisuorittaa etta saisi hyvaksynnan (hyvaksyvat kylla minut mutta tuo ylisuoritus yms on minun paan sisalla). Itsella ollut pari lipsumista elokuisen raitistumispaatoksen jalkeen. Tassa iassa (48v) fyysinen palautuminen kestaa paivia, mutta henkinen palautuminen on vielakin vaikeampaa. Mainitsit tuon aamukakomisen – itse jannitan joskus “vatsalla” siis ihan silloin kun en juo. Jotenkin pitaisi hallita sitakin.
Tsemppia sulle, ota aikaa ja aloita vaikka joku uusi harrastus. Itsellani liikunta on 100% terapiaa ja tuleehan siina hyva kunto kaupan paalle.
SW10
Toivoton, puhut tosiaan samaa kieltä kuin minä. Norsunluuntornin varjossa täälläkin yritän sinnitellä ja näinä vaikeina aikoina joudun esittämään sellaista, joka ei ole minua. Ehkä se tässä taannoisessa ylilyönnissäkin oli osatekijä. Mutta samat aseet annoin muille ja peiliin on nyt katsottava.
Aamukakomista ei ole, mutta pala kurkussa on välillä niin iso, etten pysty työpäivän aikana edes syömään.
Tämä on kyllä sellainen pysähdys, että kestää kyllä useamman päivän toipua psyykkisesti, fyysiset krapulaoireet ovat jo onneksi tässä kohtaa mennyttä. Toivoton, olemme jo torstai-illassa, eikun eteenpäin.
Taitaa herkkyys, ja muiden reaktioiden peilaamisen kautta hyväksynnän hakeminen, kuulua aika yleisesti tähän tautiin. Sitten on tuo SW10 mainitsema ikätekijä, joka minullakin tekee palautumisesta pitkän ja raskaan. Ja kun on tullut tätä lystiä niin monta kertaa koettua, niin etukäteen jo ottaa pannuun tulevat vaiheet. Minulla on odotettavissa seuraavaksi unettomuutta, joka tulee aivan saletisti, tekisinpä mitä tahansa. Tämä taas tarkoittaa helvetillisiä päiviä ja iltoja, kun koko ajan vain odottaa, ettei kukaan enää vaatisi minulta mitään tai edes puhuisi minulle, jotta saisin olla rauhassa. Minä tosin katkaisen unettomuuden lääkkeellä, koska muuten alkaa mm. verenpaine nousta niin korkeaksi, ettei meinaa pysyä jaloillaan. Enkä ainakaan minä osaa näitä palautumisen vaiheita oikaista. Aina mennään samalla kaavalla, paitsi että tuska tuntuu joka kerta suuremmalta.
Nämä illat ovat helpottavia ja oikein toivoo, että aamuun olisi ikuisuus. Vihdoinkin rauha. Kotona on nimittäin tehty hyvin selväksi, missä kohtaa minun paikkani on ravintoketjussa. Tämäkin kuuluu prosessiin: kuuntelen hiljaa tai välillä itkien, kuinka olen taas pilannut kaiken. Eikä lähestyvä joulu yhtään helpota tuomion ankaruutta, koska olen kuulemma pilannut senkin ja saan viettää joulun yksin pullojeni kanssa.
Ottaa tosiaan koville kokea tämä kaikki selvin päin. Olisi niin helppo hukkua viinaan. Mutta sehän taas vain siirtäisi “prosessia”, joka on joka tapauksessa edessä jos meinaa elää.
Vaikeat hetket edessä, perjantai ja lauantai…mutta tästäkin selvitään.
Miten Toivoton kotona nyt menee? Vieläkö on jäätävää vai onko kenties valoa näkyvissä? En tiedä, onko sinulla lapsia, mutta ilmeisimmin puoliso ainakin.
Mitä jos pyytäisit häntä kävelylle ja kertoisit, miltä tuntuu? Vaikka kirjoittelemme tänne, kyllä me tarvitsemme sen olkapään kuitenkin siihen viereen.
Jos vielä on jäätävää, niin kestä, kyllä siitä ajan kanssa sulaa. Pikku hetki kerrallaan.
Vaikeat hetket on tosiaankin menossa. Huomaan hyvitteleväni lapsia ja puolisoa ja sen kautta hakevani hyväksyntää ja anteeksiantoa. Toiseen lapseen tämä tehoaa ja vanhempi lapsista käyttää tätä hyväkseen, kun huomaa epätoivoni. Puoliso jää ei tunnu murtuvan. Hän on kokenut tämän saman liian monta kertaa. Tällainen hyvittely on täysin ala-arvoista ja ainoa hyvä puoli tässä on se, että tajuan itse toimivani tällä tavalla. Voinen yrittää lopettaa moisen teatterin ja koettaa kohdata todellisuuden todellisuutena. Tosin ahdistus on niin megalomaanista, etten osaa olla mitenkään päin. Lääkkeillä taas en haluaisi koko aikaa turruttaa itseäni, koska nekin toimivat päihteenä ja pakenemisena todellisuudesta.
Viime yönä valvoessa mietin tapahtunutta. Minä siis menin pikkujouluun vain syömään, mutta en missään vaiheessa tehnyt päätöstä juomattomuudesta. Minä siis petasin itselleni juomisen jo ennakkoon. En käynyt tilaisuutta itseni kanssa ennakkoon läpi enkä miettinyt mahdollista juomistani. En tehnyt päätöstä siitä, että tänään en juo. Minä uskottelin itselleni meneväni vain syömään mutta alitajuisesti olin jo päättänyt juoda. Olin omassa kipeässä mielessäni valmis ottamaan yhden tai kaksi. Olin ansainnut hetken hupia. Olin halunnnut olla kuten muutkin, pitää hauskaa ja hallita juomiseni. Jätin takaportin, jota sairauteni ei kestä. En ollut varuillani. Kun voisi siirtää aikaa reilun viikon taaksepäin . Koska tämä ei ole mahdollista , niin täytyy jostain repiä voimia, jolla rämpii elämässä eteenpäin, että pääsee seuraaavaan tilaisuuteen, jolloin voin toimia toisin. Voin päättää, että tänään en juo.
Sama petaaminen täällä…olin vakaasti ajatellut lähteä pikkujouluista ruokailun jälkeen…jostain syystä, kun olin aikeissa lähteä, tuli muutamakin työkaveri sanomaan, ettei vielä voi lähteä, että he tarjoavat…En ymmärrä, miten ihminen voi olla niin selkärangaton?? Kotiin olin luvannut tulla klo 23.00…
Mutta, totuus se on, Toivoton, katsottava raakana. Vaikka se kirpaisee.
Valvottaa taas. Menee näköjään aika pitkään, ennen kuin saa rytmin normaaliksi ilman lääkettä. Minua väsyttää, mutta en saa nukutuksi, koska viikko sitten tapahtunut pyörii mielessä koko ajan. Hirveää itsesäälissä kieriskelyähän tämä on, mutta sen verran erilaista kuin aiemmilla kerroilla, että en enää hae selitystä juomiselleni ulkopuolisista tekijöistä, kuten esim. työstressistä, vaan kyllä se syy oli puhtaasti siinä, että en ollut tarpeeksi nöyrä alkoholismini edessä. Harmituksen vitutus omaan tyhmyyteni on armoton ja lisäksi sorrun jatkuvasti jossittelemaan; ”jos olisi vain tullut töistä kotiin, niin kaikki olisi hyvin…”
Mutta jotain hyvääkin. Sain tänään käytyä lenkillä ja vietettyä laatuaikaa lapsen kanssa. Laatuajalla tarkoitan aitoa ja vilpitöntä läsnäoloa, jossa ei ole mukana hyvittelyä tai poissaolevuutta. Lisäksi olin koko päivän ilman lääkettä. Jos saisi sunnuntaina näitä hetkiä hieman enemmän.
Aika auttaa, Toivoton. Kunhan maltat mielesi siinä, ettei sitä ensimmäistäkään mielitekoa päästä toteutuksen asteelle. Uskon, että meillä molemmilla on tulossa vielä vaikeammat ajat. Nyt olemme vielä voimakkaasti itseinhon vallassa, joten nyt on helppo vastustaa.
Täytyy vain urheasti kerätä voimia, kunnes edessä on oikeasti kova paikka. Se tilanne väistämättä tulee, kun aika on kullannut tästä ajasta muistot. Tsemppiä sunnuntaihin, hyvin on mennyt tämä viikonlopu
Erittäin hyvä pointti. Vaaran hetket ovat vasta edessä. Jos tästä selviän ja tunnen taas olevani ns. vahvoilla, niin voi käydä, kuten viikko sitten, jos en tee jotain toisin. Jotenkin jo mietin pienessä paniikissa tulevia päiviä, viikkoja ja kuukausia. Miten saan vakuutettua itselleni, että en voi ottaa sitäkään yhtä siemausta?
Yksi asia, jota en ole vielä tehnyt, on se, että sanoisin julkisesti ääneen, että en juo enää alkoholia. Huomaan nimittäin sen, että kun porukassa jutellaan viinan juonnista ja juhlimisesta, niin olen mukana ihan kuin juominen olisi hallinnassani ja annan ymmärtää, että meikäläinen ottaa kuppia ja pitää hauskaa. Vitsailen juomisesta ja olen puheissani muiden mukana menossa Alkoon ostamaan viinipulloa viikonlopuksi. Kun puhe kääntyy juomiseen, niin voisin olla hiljaa tai jos puhe kohdistuu minuun, niin voisin sanoa, että en enää juo. Pidän siis edelleen kulissia yllä.
Viime viikonlopun juomisella näen yhden positiivisen asian: kulissini on kaatunut. Minusta tuntuu siltä, että minun on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni helppo sanoa, että juominen on kohdaltani ohi. Harmi, että tämän oppiminen vaati muiden juhlien pilaamisen. Ehkä siis opin asian, mutta muiden kustannuksella. Tähän seikkaan anteeksipyyntö tuntuu niin vähäiseltä.
Hyvää toista adventtia ja toivoa Toivottomalle. Leikkasin ylläolevan tekstistäsi ja kysyn sinulta, oletko sisäistänyt olevasi alkoholisti? Sorry, jos ohitin tämän aiemmissa viesteissäsi, mutta tivaan silti koska tämä on ratkaisevan tärkeä kysymys ja perusta kaikkiin tuleviin toimenpiteisiisi ja askeliisi. Askelilla en tarkoita AA:n systemaattista etenemistapaa vaan yksinkertaisesti sitä, että jos myönnät alkoholismisi, elämäsi helpottuu huomattavasti.
Jos vastaat myönteisesti, voit työstää jatkon sekä omilla kokemuksillasi joista saat vahvistusta tilanteellesi, että muiden vertaisten kokemuksilla. Tämä on alhaalta ylöspäin etenemistä, induktiivista “bottom-up”- strategiaa. Pala palalta raittiutta rakentamaan. Vastakohtana deduktiiviselle “top-down”- tyylille. Tässä linja on ehdottoman selkeä eikä salli poikkeuksia. Harva kykenee tähän eikä mielestäni ole tarpeellistakaan. Ellei sitten ole terveydellisesti siinä kunnossa, että juominen johtaa lyhyellä aikataululla hautaan tai vaikkapa pyörätuoliin. Tämä kärjistettynä ja ehkä hieman offinakin. Eikä ehkä tieteellisesti tyylipuhtaasti määriteltynä.
Ammattiapua kannattaa harkita jos siltä tuntuu, mitä aiemmin sitä parempi.
Hyvin yleinen harhaluulo muuten on, että ympäristösi ei tiedosta tilannettasi vaikka kulissit ovat oman käsityksesi mukaan kunnossa. Toinen asia on, kenelle mitäkin sanot. Raittiuslupauksia ei mielestäni kannata tehdä kenellekään; suorituspaineet on hyvä pitää pienenä. Miten olisi jos kertoisit valituille henkilöille haluavasi pitää toistaiseksi taukoa koska huomaat juomisen hallinnan menevän väärään suuntaan? Tämä sisältää sekä anteeksi pyynnön että open-end-tavoitteen. Tsemppiä.
Kysymykseesi saakka olen luullut sisäistäneeni olevani alkoholisti. En tiedä miksi, mutta pysähdyin kysymyksesi ja viestisi ääreen miettimään ja en enää olekaan varma, olenko sisäistänyt oikeasti olevani alkoholisti. Olen kyllä täälläkin kirjoittanut olevani alkoholisti, mutta olenko oikeasti sitä mieltä? Morkkiksessa ja ahdistuneena on oikeastaan aika helppo heittää, että olen alkoholisti ja mennä ikäänkuin sen taakse piiloon kerjäämään läheisiltä sääliä. Olen heittänyt alkoholistikortin pöytään, mutta en ole välttämättä ymmärtänyt, mistä on kysymys ja miten vakavasta asiasta on kysymys. Kun olen voimieni tunnossa, niin luulen taas voivani ottaa lasin tai kaksi. En ajattele tuolloin olevani alkoholisti. Nyt kun ryven syyllisyydessä ja häpeässä, niin myönnän olevani vaikka spitaalinen, jos se vain minua yhtään lohduttaa.
Minun on pakko myöntää. Minä en ole tähän päivään mennessä ymmärtänyt olevani alkoholisti. Tavallaan ymmärrän, mutta en ole sisäistänyt. Haaveilen vieläkin siitä, kuinka voisin ottaa kohtuudella ja pitää hieman hauskaa. Haaveilen kuuman kesäpäivän kylmästä oluesta. Haluan myös toteuttaa haaveeni ja tätä haavetta olen yrittänyt toteuttaa yli kymmenen vuotta onnistumatta. Haaveilen entisajan hyvistä humaloista ja kun haluan itsepintaisesti yrittää toteuttaa haavettani, kun olen voimissani, niin jokainen kerta on ollut katastrofi . Toisessa ketjussa olenkin kysynyt, mikä sai ihmiset lopettamaan, kun en itse ole siinä onnistunut. Syy taitaa olla juuri siinä, että olen kokenut olevani alkoholisti vain juomisen jälkeisenä masennuskautena.
Hei Toivoton, hyvä jos onnistuin antamaan impulssin uudenlaiseen näkökulmaan. Totesin myös, että selvyys omasta tilasta helpottaa elämääsi jatkossa. Ei alkoholismi ole mikään mystinen kirous jota ei voisi selättää. Miksi olisit poikkeus, jos vain vielä huomioit pari tärkeää seikkaa? Jos on juomisellaan saattanut itsensä jo alkoholistiksi määritelmienkin mukaan, tämä ohjelma pysyy hyvin luotettavasti päihdemuistissasi loppuun asti. Oikeastaan tämä on hyvä asia! Ei nimittäin tarvitse enää arvuutella mihin se kuuluisa ensimmäinen ryyppy johtaa. Ohjelma aktivoituu pidemmänkin juomatauon jälkeen luotettavasti ja johtaa vähintään vanhaan kaavaan. Pääsääntöisesti kuitenkin kiihtyvämpään alamäkeen. Näistä kehitysvaiheiden kuvauksista on lukuisia tutkimuksia, lonkalta mieleeni tulee suomalainen Juha Kemppisen “Alkoholismin vaiheet” ja klassikkona Jellinekin käyrä. Noilla hakusanoilla löydät, kannattaa vilkaista.
Oman raittiin elämän rakentaminen on jokaisen oma asia ja liittyy loppujen lopuksi yksilölliseen arvomaailmaan. Pitemmälle kehittynyt alkoholismi kun vääristää sekä todellisuudentajua että arvomaailmaa. Olen jostain napannut käsitteen “arvokuntoutus” - taisi olla yksi täällä Saksassa toimivista suomalaispapeista jonka kanssa olen ollut ajatustenvaihdossa.
Nämä ovat kuitenkin asioita joita voi käsitellä myöhemminkin, tällä hetkellä keskittyisin korkin kiinni saamiseen ja pitämiseen. Onhan meillä onneksi koko elämämme aikaa etsiä ja löytää sopivat keinot jos haluamme raitistua, ei riippuvuus mihinkään katoa. Selvä peli kaikin puolin.
" Jos on juomisellaan saattanut itsensä jo alkoholistiksi määritelmienkin mukaan, tämä ohjelma pysyy hyvin luotettavasti päihdemuistissasi loppuun asti. Oikeastaan tämä on hyvä asia! Ei nimittäin tarvitse enää arvuutella mihin se kuuluisa ensimmäinen ryyppy johtaa. Ohjelma aktivoituu pidemmänkin juomatauon jälkeen luotettavasti ja johtaa vähintään vanhaan kaavaan."
Kumpa tämän voisi tatuoida hermosoluihin ja muistaisi sen aina, esimerkiksi silloin, kun vähänkin alkaa polttelemaan se kylmä olut kuumana kesäpäivänä.
Viimeisimmissä kahdessa viestissäsi toivoton on aikalailla ne oivalluksen siemenet mistä raittius lähtee koostumaan…
Viime kesä oli välillä yhtä tuskaa kun se kuuman kesäpäivän kylmä olut puuttui kuvioista…samalla myös ensimmäinen kaljaton kesäni yli 20.neen vuoteen…kovimpien himojen vallitessa kun iskostaa päähän mihin se kaikki johtaa…niin ymmärtää ettei se ole sen arvoista…
Muutenkin sen juomisen petaamisen sijaan on alettava työstämään omaan päähän, että se on elettyä elämää eikä se tule enään edes vaihtoehdoksi…
Mua on “ikinä mitään koskaan” -tuskailuissa auttanu se, kun jossain vaiheessa tajusin (plinkin avustuksella), ettei mun tartte niistä kaikista tulevista juomisista tänään kieltäytyä, ihan vaan niistä tämän päiväsistä.
Ei tietty pidä pedata, eikä haaveilla josko sittenkin, mutta ei myöskään jättää yrittämättä sen takia, ettei ihan heti tiedä, miten kaikki mahdolliset tilanteet ja himotukset hoitaa. Lievästi hankalaa toki jotenkin olla kontrollissa, muttei sitten kuitenkaan.
