Sinulla on rakastava puoliso, ja nyt teillä on uusi mahdollisuus ruveta yhdessä toimimaan parempaan elämään pääsemiseksi.
Olet jo aloittanut, kun olette vaimosi kanssa yhteistuumin varanneet psykiatrille ajan. Kuka sitten lienetkin, Luojamme edessä sinun sielusi on yhtä arvokas kuin kenen muun tahansa. Uskon, että epäonnistumisesi ja sinun ja perheesi kärsimykset ovat jo ohjanneet sinut sille tielle, missä alkaa kasvu mielenrauhaan ja kiitollisuuteen raittiista päivästä.
Kiitos ketjuuni kirjoittajat!
En tosiaan kuollut, vaikka alamäki hautaa kohti jyrkkenikin. Onhan tämä ollut sellaista aikaa, jota ei ole mukava vanhana muistella, mutta josta olisi toivon mukaan sellainen hyöty, että ylipäätään eläisin vanhaksi. Jos tämän rypemisen jälkeen pääsisi lopultakin elämän syrjään kiinni ja voisi vielä kokea olevansa tyytyväinen ja jopa onnellinen. Tai ainakin jonkinlaisessa mielen tasapainossa ja sovinnossa itsensä kanssa.
Olen aivan tavattoman väsynyt, mutta en saa ilman lääkkeitä nukuttua. En taas haluaisi olla nukkumisen suhteen täysin lääkkeiden varassa, mutta toisaalta lääkkeillä on pakko katkaista unettomuus, koska muuten alkaa fyysisetkin oireet olemaan sietämättömiä. Valveilla oloaikana luen, katson ohjelmia, yritän hieman liikkua ja yritän hieman olla perheenjäsen. Töitäkin olen yrittänyt tehdä, mutta kun siellä vaadittaisiin juuri nyt lujaa luonnetta ja vakaata mieltä, joista minulla ei ole kumpaakaan. Työkuviot huolettavat aika paljonkin, kun pelottaa että jää sen suhteen vielä tyhjän päälle, jonka seurauksena taas perhe ajautuisi konkurssiin. Tulevaisuus pelottaa, nykyisyys masentaa ja menneisyys oksettaa. Voisi puhua kokonaisvaltaisesta perseestä olemisesta.
Autoa uskalsin ajaa pari päivää sitten. Syy tähän on ollut se, että olen pelännyt saavani äkillisen itsemurhakohtauksen ja kääntäväni rattia vauhtiin nähden liian jyrkästi. Perintöpistoolin vaimo piilotti pyynnöstäni. Siinä kävi nimittäin niinkin oudosti, että siihen ei pitänyt olla panoksia ja tässä harhassa on eletty todella kauan. Sitten viime joulun tienoilla, kun kolusin varastotiloja, niin löysin vanhan laatikon täynnä kaikkea vanhaa rompetta ja siellä joukossa oli pieni laatikko pistoolin panoksia. Joskus sitä ihmettelee näitä elämän ns, yhteensattumia…
Viime juomisen jälkeen olo on ollut tosiaan niin ahdistava, että olen pelännyt itseäni. Samalla olen pelännyt kaikkea, joilla voisin vahingoittaa itseäni. Auton lisäksi arkisista keittiövälineistäkin tuli henkeäni uhkaavia peikkoja. Onneksi tämän suhteen on olo jo tasaantunut.
Minulla on muistaakseni huomenna tai perjantaina lääkäriaika. Tavoitteena on saada lääkitys kohdalleen ja mahdollinen lausunto terapiaan. Eihän mielenterveysongelmaan ole nikamanniksauttajaa, joten edessä on pitkä, kivinen, mutkikas ja synkkä tie. Jos haluan tästä taipaleesta selvitä elossa ja terveenä, niin viina ei luonnollisesti kuulu matkavarustuksiini.
Ei tässä auta mikään muu kuin yrittää. Jos en yritä, niin vaihtoehtona on luovuttaa. Vielä en halua luovuttaa.
Viinatonta viikonjatkoa kaikille.
Uskon, että tuo toiveesi voi toteutua. Jonkinlaiseen sovintoon itsensä ja elämän kanssa voi päästä. Olla onnellinenkin.
Tuo lääkäriaika on tosi hyvä juttu. Mahtoiko muuten pahempi sekoilusi alkaa, sen jälkeen kun sait lääkkeitä? Silloin lääkitys voi olla totaalisen väärä. Nuo pakkoajatukset itsensä vahingoittamisesta on varmaan raskaita ja pelottavia…
Tietysti toimeentulosta on huolissaan, mutta ehkä et sille hirveästi nyt voi mitään, koska/jos et oikein ole työkuntoinen. Kaikki järjestyy aikanaan, tavalla tai toisella ja vaikka pahinta pelkää, saattaakin lopputulos olla parempi kuin osasi kuvitellakaan. Jotkut on löytäneen uuden paljon sopivamman työn tehneet isoja muutoksia muutenkin. Loppuunajettuna, kuin pyörisi kivenmurikoiden seassa betonimyllyssä, ei pysty ajattelemaan selkeästi, saati kartoittamaan eri mahdollisuuksia.
Liika ajattelu stressaa vaan, lähitulevaisuuden tavoitteeksi varmaan riittää ihan pysyä hengissä? Muu tulee sitten aikanaan.
Tsemppiä ja hyvä kun saat jotain apua jo ennen viikonloppua!
hei hyvä Toivoton,
tekstisi on avoimuudessaan niin aseistariisuvaa että vaikka ahdinkosi on mittaamatonta, mietteitäsi lukee ikään kuin “mielellään”. en yhtään ihmettele että olet saanut suurenmoista tukea näiltä ihanilta ihmisiltä. jatka siis kirjoittamista, kuten jatkatkin.
näillä teksteilläsi luot myös hyvät pohjat psykiatrin tapaamiselle. mieli on käynnistynyt jo asioiden käsittelemisessä, joten kunpa se tapaaminen onnistuisi odotustesi mukaisesti ja vastassa olisi arvoisesi tyyppi. tarkoitan, että aito kontaktii syntyisi.
monet ovat jo todenneet, että asiat voivat kääntyä myös parhain päin, ja niin totean minäkin.
toivon Sulle valtavasti voimaa päiviisi ja annahan taas kuulua itsestäsi. voimiesi mukaan tietenkin.
Hyvä kuulla sinusta Toivoton.
Metsänpeitto kirjoitti asiaa mielialalääkkeistä. Yleensä niissä mainitaankin itsemurha-ajatuksista varsinkin lääkityksen alkuvaiheessa. Puhu näistä psykiatrille, monesti joutuu kokeilemaan useampaakin eri lääkettä ennenkuin sopiva löytyy. Masennukseen kuuluu myös valtava väsymys ja samalla vaikeuksia saada unta. Älä pelkää unilääkkeen ottamista, tarvitset lepoa. Aikanaan, kun kuntosi on parempi, unilääkkeen voi, ja pitääkin, jättää vähitellen pois. Siihen saattaa mennä aikaa mutta sitä sinun on itsellesi, kehollesi ja mielellesi annettava nyt.
Hienoa kuulla tarinaa, Toivoton. Toivottavasti lääkärikäynti on ollut hyvä ja sinun hyvinvointia tukeva, mielestäni kyllä jo valonpilkahdusta oli havaittavissa viimeisimmässä viestissäsi. Tule jossain vaiheessa kertomaan, miten
tapaaminen sujui.
Voimia viikonloppuusi, Toivoton
Ihan hyvä ja ymmärtävä psykiatri.
Mutta eihän hänelläkään ole mitään yhtä nappia antaa tai taikatemppua tehtäväksi, jolla paranisin vaivoistani. Tuomisenani lääkäristä oli tarkistettu lääkitys, lähete terapiaan ja terveellisen elämän eväät. Siitä kiitos hänelle, että suhtautui tilanteeseeni realistisesti ja sanoi, että edessä voi olla pitkä toipumisprosessi. Tämä vaikutti minuun ensin siten, että vaikka tiesinkin tämän, niin silti lääkärin sanomana se tuntui hirveältä tuomiolta. Meinasin lääkärin jälkeen painua Alkoon ja juoda muutaman päivän murheeseen. Sitten mietin, että eihän se itse ongelma juomisella mihinkään häviä; päinvastoin sen löytää edestään ja todennäköisesti entistä pahempana.
Joudun siis opettelemaan vauhdin hiljentämistä ja jopa pysähtynistä. Joudun opettelemaan ottamaan itseni ja oman hyvinvointini huomioon. Joudun olemaan ilman pisaraakaan viinaa. Joudun lopettamaan toisten miellyttämisen ja toisten eteen elämisen. Tuntuu siltä, että kävelemistä yms. fyysisiä perustoimintoja lukuunottamatta, joudun opettelemaan elämään uudestaan. Tai oikeastaan se tarkoittaa tukahdutetun ihmisen vapauttamista sisältäni. Mielenkiintoista, mutta pelottavaa ja ahdistavaa.
Päihteettömyys tulee olemaan kova paikka. Pahan oloni paras kaveri on “hällis” eli hällä väliä. Kun pääni asetukset naksahtavat hällis -asentoon, niin minun on vaikea hallita itseäni. Minä pelkään hällistä, mutta hällis ei pelkää minua. En ole kovin luottavainen tulevaisuuden suhteen, mutta koetan tehdä jokaisena hetkenä, kuten lääkäri määräsi. Tämä on nyt suorittamista, mutta jospa se siitä. Onneksi kirjastot ovat pullollaan luettavaa ja elokuvia tehdään koko ajan lisää. On siis joitakin paikkoja, jonne voin paeta.
Upea juttu toivoton, että olet saanut hoitoprosessin käyntiin!
Suorittamalla tää elämä vaan on joskus saatava ja laiettava uudestaan käyntiin…sitä raittius hyvin pitkälti alkuun on…uusien asioiden oppimista ja opettelemista…suorittamista…mutta muuttuu kyllä sitten hiljakseen suoriutumiseksi!
Toivottavasti saat kunnon apua! Omalla kohdallani hoidon saanti on ollut todella vaikeaa. Vasta nyt 37- vuotiaana tulen saamaan Kelan tukemaa terapiaa. Olo on mennyt niin pahaksi, että nyt alkaa ihan perus asioiden hoitaminen vaikeutua ja muisti pätkiä. Se on toki vaikea sanoa, että kumpi oli ensin, alkoholismi vai masennus ja kumpi aiheutti kumman…
Ei sinua kukaan voi pakottaa olemaan ilman viinaa, mutta kun et sitä tarvitse mihinkään, niin lopputulos on, että saat olla vapaana ilman sinua orjuuttavaa viinaa.
Eipähän se totuus selittelemällä miksikään muutu.
Löysin “kätköni” . Join puoli pulloa viinaa ykkösellä alas . Sitten yritin kirjoittaa tänne ja siitä tuli salakieltä.
Pyydän itseltäni anteeksi. Huono ystäväni hällis voitti taas. Syynä ikävät uutiset työpaikalta.
Olen näköjään täysin hallitsematon.
Olet oikeilla jäljillä näkemyksessäsi.
Tähän ketjuun kirjoittamiesi tekemistesi ja tekemättä jättämiesi perusteella sinuun sopii, näin sivusta katsoen, melko hyvin teksti, jonka omaksuttuani olen alkoholistina saanut pitää elämän. Sen on paperille kirjoittaneet ennen toista maailmansotaa muutamat toipumisen tielle lähteneet alkoholistit. Tielle pääsee löydettyään henkilökohtaisen pohjansa. Silloin tappion hetkellä on valmis luovuttamaan taakkansa.
Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.
Kun löysin pullon kätköstäni, niin aivan välittömästi korkkasin sen ja join. Ei siis sekunninkaan harkintaa. Eikä ole montaa päivää, kun tänne kirjoitin lääkärin terveiset ja myös sen, että aion elää lääkärin määräysten mukaan. Päätös piti pullon löytämiseen saakka. Se oli ihan kuin refleksi: näin pullon, avasin ja join. Ihan kuin joku olisi kopauttanut vasaralla juomahermooni.
Nyt tietenkin tekee mieli juoda lisää tai on siis tehnyt mieli koko päivän. Olen kahden vaiheilla: alkaako nousu ylöspäin vai lasku alaspäin. Kumpikin houkuttelee. Masentunut mieleni suorastaan huutaa hukuttautumaan viinaan. Järki sanoo, että sen tien jälkeen odottaa hauta tai vielä kauheampi arki ja elämä, jolloin olen kenties yksin ja vailla työpaikkaa. No sitten masentunut mieleni sanoo, että mitä vitun väliä. Antaa vaan mennä perseelleen kaikki. Ei tämä elämä ole ihmeellisyyksiä tähänkään saakka tarjonnut ja lisäksi koen olevani taakka läheisilleni. Sama siis siirtyä juomamiesten kerhoon. Keski-ikä lähestyy ja ei elämää kuitenkaan ole paljoa jäljellä. Sen vähän vois viettää vaikka jossain lämpimässä maassa koko ajan kännisssä.
Jos ryhtyisin täysipäiväiseksi juopoksi, niin olisiko sellainen elämä elämisen arvoista? Olisin yksin, koska suhde ryyppykavereihin perustuisi vain viinaan. Satunnaisia suhteita naisten kanssa jee! Mutta eihän kännisellä edes seiso. Tai ei ainakaan minulla. Ei siis olisi elämässä mitään muuta sisältöä kuin viina. Ei ihmissuhteita, ei läheisiä, ei harrastuksia, ei töitä, ei mitään sellaista, mitä raittiina teen ja mihin raittiina voin kiinnittyä.
Taidan olla juomatta ainakin tämän illan. Jos huominen olisi kirkkaampi mutta ilman kirkasta.
Mutta raittiin elämän tuomia ihmeellisyyksiähän et ole kovin kummoisia aikoja kokenut… joten eikö vielä kannattaisi katsoa mitä se kortti tuo tullessaan…jos on aivan kamalaa elämää tuo, niin tapa itsesi viinalla vasta sitten kun olet sitä elämää ensin edes kokeillut vähän aikaa…? …häh?
Viimeisimmän pullojemmani löysin tuossa joskus muistaakseni 7 kk.n kohdalla… aloin heti katselemaan viski pulloa vähä “sillä silmällä”… avasin korkin ja kaadoin heti maahan tuon paskan…muuten olisi myös melko varmaan kurkkuun kaatunut…
Ei ole pöljempi idea mielestäni edes hetken aikaa kokeilla elämistä ilman pöljäilyä…?..säkin oot siinä iässä että melko nopeasti saat itsesi täyspäiväisenä juoppona juotua kuset ja paskat housussa kuntoon… oma faija on päässyt jo tuostakin yli… koska enää sillä ei ole edes paskasuolistoa…senkin se joi… enään roikkuu paskapussi mahasta… muutenkin melko kitumista on sen nää viimeiset vuodet ollu…
Miten tuo kuullostaa niin tutulle… Kolme kuukautta olin juomatta, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta painelin Alkoon, ostin pullon Tapsaa ja kulautin sen huiviini. Hyvä kun en päätynyt letkuihin.
Häpeä oli valtava, mutta nyt taas olen päässyt raittiuden kulmasta kiinni. Antabus auttaa, ja kunhan päiviä kuluu niin mieliteotkin vähenevät.
Vaikka tuntuu nyt toivottomalta, niin yritä vielä ja taas vielä kerran uudelleen. Me täällä Plinkissä tsemppaamme emmekä katoa minnekään.
Olla onnellinenkin.