Tää oli oikein hyvä kommentti! Itselläni on tuttavapiirissä eräs pariskunta ulkomailla, jossa puolisot ovat tasatahtisesti suurkuluttajia. Heillä on mielestäni oikein kivaa yhdessä. Lapsia tosin käy sääli. Mutta vanhempien välillä on suorastaan “aito yhteys”, melkein kadehdin heitä haha.
Eräs toinen ystäväpariskunta on onnistunut vähentämään yhdessä. Välillä meno on ollut eritahtista, mutta niin vaan pyristelevät eteenpäin.
“Se on niin söpö silloin kun se ei juo. Jos se ei joisi ollenkaan niin olisikohan se yhtä söpö koko ajan?”
On muuten ihan eri asia lopettaa röökinpoltto kuin dokaaminen. Tupakkalakossa kärsii ne vieroitusoireet ja sitten se halu heikkenee ja hiipuu ja häviää kokonaan. Alkoholin kanssa ei käy näin, vaan se halu säilyy ja säilyy, ja ihminen hakee jopa itse sitä tiedostamattaan syitä juomisen uudelleen aloittamiselle. Kummasti ne krapula aamutkin häipyy muistista. Pitäisi olla joku muistia virkistävä juoma mistä ei tulisi känniin mutta saisi hirveen darran.
Sit vielä tuosta päihdepuolelle menemisestä, se oli sellasta sovittelua. Puoliso oli hyvällä mielellä kun olin nyt tehnyt sen aloitteen “ja hakenut itselleni apua.” Se voi olla niin tekopyhää. Omatuntokin rauhoittuu. Itselläni oli kerran pieni rommipullo laukussa kun olin terapiassa. Voi kuvitella millä motiivilla siinä mennään.
Niinpä. Tuosta muotoutuu varsin outo paritanssi, eikä siinä ole hyvä olo kummallakaan.
En tiedä mikä siinä on… oudon itsepetoksen vallassa varmaan kumpikin… kumpikin kusettaa sekä itseään että toista. Riippyvuuksissahan ei suostu näkemään totuutta, alkoholisti ei halua nähdä ongelmiaan ja uskottelee, ettei ongelmaa ole. Kumppani imeytyy siihen mukaan, kun ei tiedä mitä uskoa… mikä on normaalia ja mikä ei.
Kumpikin luulee, että homman saisi toimimaan, juomiseen tulisi joku roti, eikä siihen liittyviä lieveilmiöitä (lupausten pettämistä, väärään aikaan kännissä tai krapulassa olemista yms) enää olisi. Juoppo voisi vähän ottaa, kun haluaa rentoutua ja kumppani saisi jonkinlaisen rauhan ja ennakoitavuuden.
Luottamushan on parisuhteen kivijalka. Itse puolison roolissa kärsin eniten epävarmuudesta; viimeiseen asti piti hermoilla, onko mies ajokunnossa, kykeneekö avuksi muuttoon jne. Tämä siis siinä kohtaa kyn hänen alkoholisminsa oli pahentunut ja itse olin raitistunut ja yritimme jatkaa suhdetta eri asunnoissa asuen.
Ei meidän olisi kummankaan pitänyt roikkua suhteessa enää. Suhteen lopullisen lopettamisen vastuuta oli kummankin vaikea ottaa. Minä sen sitten lopulta tein.
Toipumiseen tarvitsin elämää ilman parisuhdetta… sain miettiä rauhassa kuka oikein olen ja mitä haluan, kun juominen on pois viemässä tilaa ja jollain tapaa sokeuttamassa. Väittäisin, että raittiina ja itseensä tutustuneena on helpompi valita itselle sopivaa seuraa. Tietää paremmin, mitä haluaa ja ennenkaikkea mitä ei.
Kaikkea hyvää toipumisen tielle! Elämästä tulee pikkuhiljaa parempaa. Näkeehän sen täälläkin, että korkin kiinni pistäninen vapauttaa pohtimaan elämää ja asioita uudella tavalla. On ollut hienoa lukea niin sinun kuin muidenkin ajatuksia ja oivalluksia.
Tämä Metsänpeiton kirjoitus on niin kylmäävän realistinen ettei siihen ole mitään lisättävää. Ja niin tuttuja kuvioita tuossa paritanssissa, so. valssi valheelle, itsepetokselle ja riippuvuudelle. 
Sunnuntai am. mietteitä tai pikemminkin muisteluksia siitä miten ne viikonloput meni silloin kun dokasi, eli Perjantai: Perjantai oli iloista odotusta täynnä, pääsihän silloin luikahtamaan viinakauppaan. Iltapäivä ja ilta sujuivatkin mukavissa merkeissä vaikkapa ruokaa laittaessa ja välillä vähän välihuikkaa ottaessa (Keittokirjassakin lukee: Muista välihuikka!). Juttu luisti. Välihuikkaa tulikin otettua aamuun asti, eli siihen asti kun juomat loppuivat. Lauantaina rukkanen suussa hakemaan korjaavaa heti kun silmä vältti. Jossain vaiheessa pöhnäkänni puski pahempaa krapulaa syrjään ja ilta meni miten sitten menikään ja sitten Sunnuntaina olikin jo olo aivan totaalisen paska. Lapsiperheessä iskä ei paljoa jaksanut osallistua mihinkään ja oli ärtynyt, odotti vain milloin muut häipyisivät edes hetkeksi jonnekin niin saisi nukuttua hetkeksi tajun pimeäksi. Juuri kun pääsee sohvalle niin se kiljuva lauma taas ryntää sisälle. Tulee riita. En voi tiskata en voi siivota. En jaksa lähteä leikkipuistoon. Eikö tässä talossa saa olla hetkeäkään rauhassa? Yksin ollessa tietysti mikään ei estänyt heti hakemasta uutta kuormaa - ainoa ja ensisijainen tavoite oli olon korjaaminen. Sitten se olikin maanantai. Minne se viikonloppu oli mennyt? Tärinää ahdistusta morkkista lupauksia. Tiistai: Lisää tärinää ahdistusta ja morkkista. Keskiviikkona olo alkoi pahentua. Ruumiillinen krapula oli poissa mutta henkinen vasta alkoi. Vähän sitten tasoitellaan, ehkä vähän liikaakin. Mutta kurjan viikon päätteeksi onneksi on kohta Perjantai! Ja eikun alkoon! Kyllä se siitä taas iloksi muuttuu. Jne jne.
Yllä olevaan lisäyksenä: Kun noissa olosuhteissa vielä seurustelee ihmisen kanssa joka ei ymmärrä miten joka perjantainen lärvien vetäminen on ihan normaalia, niin elämä ei ole kenellekään osapuolelle tässä kuviossa kovin valoisaa.
Millainen olin: Hikoileva ärtynyt ja tiuskiva kusipää, joka makaa sohvalla ja sohvapöytä on täynnä tyhjiä kaljatölkkejä. Ihme jos tuli ero?
Ihmehän se on. Varsinkin kun syy on aina joissain muissa, yleensä puolisossa kun ei ymmärrä ja mäkättää.
Tuttua tarinaa. Toivottavasti ei koskaan enää.
Sitten välillä morkkista poteva ja katuva tarvitsee lohdutusta. Miten lohdutusta parhaiten saa? Lupaamalla lopettaa juominen (tai ainakin vähentää) ja hakeutumalla klinikalle. Heti näyttää paljon kirkkaammalta. Ensimmäinen askel on otettu. Mikähän se toinen mahtaa olla? Toinen askel on se kun pakataan tavaroita pahvilaatikoihin ja hyvästellään itkevä lapsi steissillä. Siihen murheeseen ei pullo rommia enää auta, mutta se tulee kuitenkin juotua. Mitä ne raittiuteen johtavat askelet kelläkin on? Riittääkö liikenneonnettomuus, riittääkö puolison pahoinpitely? Riittääkö oman terveyden menetys? Riittääkö se että menettää KAIKEN?
Ei välttämättä mikään riitä. Aika monihan alkoholiin kuoleekin. Työikäisten kuolinsyissä taitaa olla top 3 listalla niin naisilla kuin miehillä.
Vetää hiljaiseksi. Alkoholiriippuvuus on helvetillinen sairaus. Ihmisestä tulee pelkkä sätkynukke, pelkääjän paikalla istuja ja koko ajan kiihtyvällä nopeudella kulkevaa ajokkia ohjaa viina.
Raitista ja kivaa päivää jokaiselle.
Neljän askelen ohjelma voi mennä esimerkiksi näin:
1 step: Juominen alkaa.----->10 vuotta.
2 step: Alkoholismin tuomat ongelmat alkavat ilmetä. Lopettamisyrityksiä. —>10-20 vuotta
3 step: Rappioalkoholismi. Täydellinen kyvyttömyys hallita juomista.---->5-10 vuotta
4 step: 
Alkoholisimi ei ole mikään leikin asia, vaan elinikäinen tappava sairaus, mikä tuo mukanaan pelkkää kärsimystä.
Mitä pikemmin ihmisen saa myöntämään alkoholiongelmansa niin sitä parempi tietysti on ennuste. Rehellisyys on kaiken ytimessä tässäkin. Siihen voi saada apua. Täytyy yrittää selvittää löytyisikö juomiselle konkreettisia syitä (esimerkiksi keskittymishäiriö) asiaan perehtyneen lääkärin kanssa. Väärä diagnoosi on pelkästään haitallista. Joten kun haette apua kääntykää sellaisten tahojen puoleen joilta todellakin löytyy asiantuntemusta!
Voi olla että mitään syitä ei löydy. Ihminen vain viihtyy naula päässä.
Vanha kaverini kuoli hiljattain. Dokattiin yhdessä kolmisen kymmentä vuotta sitten jo. Hauskaa oli silloin. Hänen kohdallaan se vain johti invaliditeettiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.
Raadollisia totuuksia @Turpauuno! Minä olen kohdallani miettinyt juomisen syitä ja syviä… olen tullut siihen tulokseen että alkoholia juo koska siitä on riippuvainen. Siihen miksi sitä alunperin alkoi harrastamaan, no aika primitiivistä… jännitystä, tylsyyttä, ujoutta, rentoutumista. Minulla on alkoholiin vähän tuomitseva suhde nykyään, en oikein katso mielellään sen käyttöä lähipiirissäkään juuri tuon kuvaamasi kaaren takia.
Miksi se pitäisikään hyväksyä jos näkee ympärillään ongelmia mitä se aiheuttaa?
Se mitä lähinnä tarkoitin on, että jos jollakin todetaan syöpä, niin toki hän mielellään menee syöpätautien erikoislääkärin pakeille eikä kansanparantajan. Vähän eri juttu tietenkin, mutta kuitenkin: Jengi miettii elämää haittaavien oireyhtymiensä kanssa että sijoittaako tutkimuksiin sen 2000€ mitä se yksityisellä maksaa. Kannattaa! Se voi todella parantaa elämänlaatua. Ja se on pieni hinta pitkässä juoksussa, siis hankkikaa ne diagnoosit mahdollisimman nopeasti. 2000€ on nopeasti kitattu kurkusta alas.
Olen paljon miettinyt olisiko minusta tullut alkoholisti jos olisin ajoissa saanut apua ongelmiini ja jos olisin ollut eksymättä seuraan missä päihteitä käytettiin paljon. Siinä on kaksi jossia.
Kyllähän alkoholiongelma kehittyy jos juo paljon. Sitä voi käyttää lääkkeeksi (esim ahdistuslääkkeeksi kuten minä), mutta sitten ajan myötä se muuttuu päihderiippuvuudeksi, milloin onkin jo kaksi vakavaa ongelmaa.
Alkoholin himoa eli juomishimoa mittaava käyräkaavake on ollut viimepäivinä aallonpohjassaan ja kokolailla 0%. Voihan sekin olla vaarallinen tilanne tietysti, jos liiallinen itseluottamus syntyy. Mutta ei kyllä eksy siideritölkki käteen ainakaan kovin helposti kun se ei ole mielessäkään.
Tietysti aina voi tapahtua jotain mikä sotkee tasapainon…piruja seinille, piruja seinille…
Alkoholinhimokäyrä liikkuu tänään 20% tienoilla. Vaikka nousua edelliseen onkin niin vielä uskaltaa liikkua kaupungilla kohtuullisen turvallisesti ja vapaasti. Verrattuna 100% jolloin täytyy kytkeä itsensä käsiraudoilla lämpöpatteriin ja nielaista avain. Tietysti voisi nielaista antabuksenkin, mutta se ei ole koskaan ratkaissut mitään. Pitää vain välttää tiettyjä liikkeitä, kuten ranteen kierreliikettä ja sellaista käden liikettä millä kaadetaan viskiä kitusiin. Mitään tölkkejä ei myöskään kuulu suhautella auki.
Tässä muuten kaksi erinomaista syytä olla dokaamatta. Kannattaa muistaa!
1 Se on hemmetin huonoa kasvatusta.
2 Syöpä.
Ai että. Tänäkin aamuna varmasti moni herää kaameaan olotilaan kun ei osattu elää sen asian kanssa että perjantaiksi sattui pyhäpäivä. Mitenkähän ne lomapäivät sitten meni? Ehkä tehdään lupauksia. Ja kun raittiuslupaus on tehty niin tavallaan sen päälle voi juoda vähän lisää. Ja kyllä työpaikalla varmaan ymmärretään että itsenäisyyspäivää kuuluu “vähän” juhlia ja ajetaan sitten maanataina aamulla puolikännissä duuniin ja oksennellaan pitkin sorvia.
Haha! Tästä sitten kävelylle, maassa on lumi, eikä huoletkaan niin paina. Että siitä, joitko vaiko et, se on oma päätös. Ei se viina itsekseen sinne suuhun lentele.
unohtui ryypätä. mukava mennä aamulla töihin katsomaan niitä vapisevia hahmoja jotka ei unohtanut.
Joo minä olen yksi heistä. En ole hetkeen kirjoitellut ollut kaikenmoista hommaa ja toki muutaman kerran tosiaan korkki auennut.
Muutaman kuukauden olin täysin tipattomalla ja ei auta muu kuin uutta hakemaan.
Ei tosiaan viina suuhun taivaalta lorise kyllä sen joutuu ihan itse kaatamaan
Fredi
No mutta muutamakin kuukausi on muutama kuukausi! Sehän on pelkkä voitto. Ei yksi krapula sitä mitätöi mitenkään.
Juu ja täytyy sanoa, että hyvää teki!
Kyllä alku kärvistelyn jälkeen alkoi kyllä tuntumaan jo hyvältä kunnes…
Uutta yritystä täytyy laittaa kehiin ja jos vaikka rikkoisi uuden ennätyksen.
Kuka tietää vaikka vuosia tai koko loppu elämä!
Fredi
