Kunnes valitsee hoidon.
Tämä henkilö näyttää hoitavan itseään vetämällä vertaistukiryhmiä.
Mitä luulet, lähteekö lääkkeitä tai huumeita käyttävä lääkkeettömään intensiivihoitoon ja jos lähteekin, ketä se hyödyttää ja missä suhteessa :mrgreen:
"paarma kirjoitti:
Hippiäinen kirjoitti:
Onko näitä sitten joka kunnassa, tuleeko nämä halvemmaksi kuin se et perustais joka kuntaan jonkin pienehkön keskitetyn auttamispalvelun josta saisi todellista täsmähoitoa yhden katon alta? Ja esim.AA ja Al-anon, -teen, ACA vois olla omana solunaan siel samassa ja mitä niitä kaikkia nyt onkaan.
Ei käy. Näitä ei ole tieteellisesti toimiviksi todistettu. Vähän sama juttu kuin ns. vaihtoehtohoitojen kanssa.
Kyllä käy! Hippiäinen on ihan oikeilla jäljillä! Juuri tuohon tähtää valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisprojekti, joka nyt on meneillään jonnekin vuoteen 2015 asti.
Palveluita pyritään tosiaan keskittämään niiin, että ihmisiä ei palloteltaisi paikasta toiseen ja luukulta luukulle, vaan erilaisia mielenterveyteen ja päihdeongelmiin liittyviä palveluja saisi samasta pisteestä ns. “yhden oven avauksella”.
Ajatus on periaatteessa siis kai hyvä, mutta aika näyttää mihin se etenee.
Nythän meillä on huima vyyhti erilaisia instasseja joissa potilas sitten singehtelee kuin flipperissä ikään, kunnes osuu onnekkaasti johonkin maalitauluun tai vierii vain pois. Klonks!"
Otin tän tuolta pois tietyistä syistä.
Tuo on kyllä äärettömän hyvä juttu toipuvalle toi keskittäminen.
Pystyy varmalla paremmin keskittyä toipumiseen jollei tarvitse juoksennella luukulta toiselle ja miettiä mikä paperi sinne ja tänne.
^ Joo, todella se on ideana. Aluksi mä karsastin ajatusta, että esim. päihdehoidon ja mielenterveyshoidon palveluja työnnetään saman katon alle , mutta nyt alan ymmärtää ideaa.
Asiakkaan pomputtelu paikasta toiseen sekavassa palvelujärjestelmässä vähenee, ja apua voi saada nopeammin useampaan pulmaan.
Tuo ns. “vertaisneuvojien” mukaan ottaminen on jännä nähdä, mitä se tarkottaa käytännössä. AA:n perinteisiin kuuluu tietysti pysyä irrallaan yhteiskunnan järjestelmistä, ja toisekseen päihdetyön ammattilaisissakin meillä on Suomessa aika vahva ns. kokemusammattilaisten koulukunta. (<- joo, se on oikeesti aika vahva!)
Mielenterveyspuolella puolestaan on jo nuo vahvat potilasjärjestöt kuten MTKL (“EI hullumpi yhdistys”) joka on ollut mukana mt-hoidon kentässä jo iät ja ajat. 
Niin sinänsä.
Toi on musta kyllä sinällään aika yllättävä sääntö kun varmasti suurin osa kävijöistä kuuluu ryhmään joka joutuu väistämättä tekemisiin yhteiskunnan järjestelmien kanssa.
Niinkuin juuri henkilö joka käyttää mielialalääkitystä tai joutuu hakemaan asumistukea.
Miksei AA.kin voi pysytellä ihan omana instanssinaan vaikka yhteistyötä tekisikin, enää ei eletä 1950.
Aika yllättävä ja ehkä vähän asenteellinenkin kommentti. Jokainen yhteiskunnan jäsen tietenkin joutuu tekemisiin yhteiskunnan järjestelmien kanssa, mutta miksi AA:n jäsen joutuisi enemmän niiden kanssa tekemisiin, kuin esimerkiksi vapaamuurari?
Eilen sattui taas palaverissa mielenkiintoinen kohtaaminen. Hyvin tunnettu toveri (siis AA piireissä tunnettu, ei mikään julkkis) kävi jälleen palaverissamme. Raitistuminen oli alkanut niin pohjalta, kuin pohjalla voi olla. Nyt vuosia ja vuosia myöhemmin lyhyesti sanoen menee vain hyvin. Palaverissamme oli mukana myös toista kertaa AA:ssa vieraillut tulokas. Hänenkin historiansa ihan sieltä rankimmasta päästä elämää. Tällä hetkellä kuukausi raittiutta takana ja hyvä yritys päällä. Palaverin jälkeen tuo konkari yllättäen kysyi - mitä teet huomenna, haluaisitko töihin? Niinpä tulokas ja konkari sopivat jonkin sortin yhteisestä risusavotasta loppuviikoksi - ihan palkan kanssa. Luulenpa, että siellä työn lomassa jutellaan myös raittiudesta.
Koko AA:n systeemi pohjautuu siihen, että ilmaiseksi saatu myös annetaan ilmaiseksi. Avustuksia - edes lahjoituksia ei huolita. Miljoonien perintöjä ovat kiitolliset ihmiset yrittäneet AA:lle antaa, mutta kun ei kelpaa. Näin kävi mm. Rockefellerille aikoinaan. Syy on ihan yksinkertainen. Kun alkoholisteille antaa rahaa, ne rupeaa ensin riitelemään rahasta ja sitten juomaan. Kaikkeen rahan antamiseen liittyy myös jotain ehtoja. Köyhyys tekee AA:sta onnellisen ja riippumattoman. 
Yhteiskunta ei voi myöskään tehdä minkäänlaisia sopimuksia AA:n kanssa. Kenen kanssa sen sopimuksen voisi tehdä? AA muodostuu alhaalta ylöspäin. Ensimmäsenä on alkoholisti, joka haluaa raitistua, sitten on ryhmä. Viimeisenä tulee palvelutoimisto, joka myy kirjoja ja kertoo missä ja milloin on kokoontumisia.
Kun katkaisuasemaan yhteyteen halutaan AA-ryhmä, palvelutoimisto ei osallistu siihen asiaan mitenkään. Joku yksittäinen alkoholisti ostaa kahvinkeittimen ja aloittaa palaverit. Jos palaveriin tulee väkeä, niin ryhmä on perustettu. Voidaan sopia kahvinkeittovuorot ja ovenaukaisuvuorot. Kolehdilla kerätään sen verran rahaa, että saadaan ostettua uusi kahvipaketti ja maksettua tilan vuokra.
Lueppas kuule ihan omia kommenttejas vaan :mrgreen:
Voisin veikata ihan mikä päivä tahansa et alottajista AA.ssa prosentuaalisesti suurempi osa käyttää jotain yhteiskunnan tukimuotoa kuin päinvastoin.
Ja mitä enemmän luen noita kommenttejasi AA.sta niin huhuh 
Tätä siellä ei esimerkiksi kirjan mukaan saisi tehdä ollenkaan omaa toipumista ajatellen;
Ja tän enempää en AA.ta kommentoi, et pääset keskittymään siihen omaan toipumiseesi.
Aivan hyvää kommentointia. Minutkin tuo konkarin teko sai pysähtymään saman kysymyksen äärelle, kuin näköjään sinutkin. Pohtimisen jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä, että tuo on juuri sitä, mitä 12.askel tarkoittaa. AA sinällään ei tällaista tukea tarjoa, mutta pitkään raittina olleelta (vuosia) AA-laiselta tämä on aivan oikein tehty. Tuossa askeleessahan toipunutta alkoholistia kehoitettaan astumaan takaisin “maailmaan” ja auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Noista aloittajien tuentarveprosenteista saisi semanttisen väittelynkin aikaan, mutta tyydynpä toteamaan, että asiasta uskaltaisin vedonlyöntiin jopa ryhtyä - mikä ei sinällään tee näkökulmaasi vääräksi.
Eiköhän tähän riitä läsnäolo, tukeminen ja opastaminen tarvittaessa sitä tietä etsittäessä.
Varmastikkin semanttisen ja luultavasti myös nostalgisen.
Mä mietin tänään et kun on alkoholistiperheen kasvatti niin voiko käydä niin et elää alkoholistisesti, vaikkei sitä ole itse, jo ennen kuin itse on edes ekaa hörppyä ottanut?
Siinä lapsena aika paljon käyttäytyy samalla tavalla kuin juova, tietää etukäteen kaikki tunneskaalat ja olotilat ja miten olla ettei se juova hermostu tai et sillä pysyy se hauskuus päällä.
Tässäpä taas pähkinä 
Itse käyttäydyn holistisesti kaiken tekemisen suhteen, liikunnan, kirjoittamisen, no työn suhteen sentään en… mutta teen kaikkea “kuin viimeistä päivää ja näännyksiin”
Epäilen että enemmän kuin varsinainen alkoholistisuus, periytyy tuo holistinen käytös, nimenomaan opittuna totuutena ympäristön vaikutuksesta.
uskon näin myös, kun oli helpompi heittäytyä tekemään kuin muutkin teki. Onnekseni se ensihumalakin oli menestys ja sain viilettää kolmisen kymmentä vuotta pää pilvissä.
Mitä minäkään olisin, jos en olisi koskaan koskenut viinaan? Varmaan joku tavis vaan.
Olisimme tylsiä taviksia, emmekä lainkaan näin intellektuelleja persoonia…
Alkoholistinen käyttäytyminen varmaankin periytyy mallioppimisen kautta. Sen jälkeen toki teemme erilaisia valintoja tavasta elää tuon tunne-elämän häriön kanssa. Juominen oli se minun valintani, eli häiriön säilöminen etanoliin. Etanoli on erinomainan kasvatusliuos. Etanolissa pienestäkin alusta kasvaa suuri puu.
Vaihtoehtoinen ongelman käsittelytapa tuntuu ainakin omassa suvussani olevan sellaisen elämänkumppanin etsiminen, joka juo. Kyllä alkoholistin läheisenäkin eläminen saa persoonalisuushäiriöt kukoistamaan. Sinällään mielenkiintoinen kysymys - milloin myös alkoholistin kanssa avioituminen määritellään primääriksi sairaudeksi, jonka oireita ovat masennus ja työuupumus?
Tunnistan tuon holistisen käytöksen lähes kaikessa mitä teen, yksi lempisanonnoistanikin on “vähä ei oo mitään”, ja erän ystäväni totesi minusta, että olen ääripäiden ihminen. Alkoholin suhteen en edes haaveile mistään kohtuukäytöstä - mitä ihme iloa on parista kaljasta tai lasillisesta viiniä? Ennemmin olen sitten kokonaan ilman. Pitäisikö sitten tästä muustakin holistisesta käytöksestä pinnistellä eroon? Tyytyä vähään tai kohtuuteen tai olemaan kokonaan ilman?
En nyt löytänyt artikkelia, josta aiemmin kirjoitin, mutta tässä toinen, jota luin opiskeluja varten:
Tiedepolitiikan numerossa 2/2004 oli Lea Pulkkisen (psykologian professori Jyväskylän yliopistossa) tutkimusartikkeli, josta seuraava lainaus:
“Kaksostutkimuksessamme olemme mm. todenneet, että lasten varhainen alkoholin käyttö ei riipu perinnöllisistä tekijöistä, vaan ympäristötekijöistä, joita voivat olla alkoholin saatavuus, suhtautuminen alkoholin käyttöön asuinalueella ja lasten toimintojen valvonta. Jos vanhemmat eivät valvo lastensa tekemisiä, niin lapsi pääsee kokeilemaan alkoholin käyttöä.”
JA:
“Lapsesta aikuiseksi jatkuneessa tutkimuksessamme on käynyt ilmi, että varhainen eli 13-vuotiaana tai nuorempana aloitettu alkoholin käyttö aiheuttaa nelinkertaisen riskin alkoholin ongelmakäytölle 42 vuoden ikään mennessä, kuin jos alkoholin käyttö alkaa vasta 18-vuotiaana. Varhainen alkoholin käyttö vaikuttaa lapsen keskushermostoon ja synnyttää riippuvuutta, vaikka perinnöllistä altiutta ei olisikaan. Se myös johtaa alkoholin kytkemisen tunneperäiseen käyttäytymiseen, iloon, suruun, jännitykseen jne. ja heikentää tunteiden säätelyn oppimista ilman alkoholia. Tunteet ja niiden vaihtelu ovat elämän rikkautta, mutta latistuneet tunteet ovat monen nuoren todellisuutta. Niitä kompensoidaan hakemalla äärimmäisiä kokemuksia mm. huumeiden avulla.”
Kiinnostaisikin tietää minkä ikäisinä aloititte alkoholin käytön?
Itse olin 9-vuotias.
Varmaan sitä tuli nuorempanakin kokeiltua, mutta ensimmäinen humalakokemus taitaa olla kymmenvuotiaana. Isäni tarjosi ison lasillisen valkoviiniä rapujuhlilla ruokapöydässä. Tuntui varsin mukavalta. Varsinkin, kun syynä oli se, että kymmenvuotiaana, minut otettiin huomioon “aikuisena”. Pikku-veljeni ja muut lapset eivät alkoholia saaneet. Neljätoistavuotiaana alkoi jo olla sen verran omia tienistejä, että alkoholin käyttö oli käytännössä päivittäistä. Baarissa rahat riitti suurin piirtein kahteen pulloon keppanaa.
13v ja heti täysillä kuin oikeat miehet. Käsitykseni oli hieman outo, mutta kuvittelin olevani vähän suurempi, vahvempi, fiksumpi ja seurallinen, kun join.
Olin ja olen alkoholisti. Siitä ei ole epäilystäkään enää. Pitää sanoa kyllä, että jo toipunut sellainen. Siivosin kotini ja luotan sekä toimin Jumalani ehdoilla. Se auttaa minua pysymään tässä olotilassa, nauttimassa alkoholismistani .
13v, siiderillä se eka lähti mut tais olla jo 14v ihan viina kuvioissa. Aika hurjaa kun näin jälkikäteen miettii.
Alaikäisenä 15 – 17-vuotiaana ehdin jokusia kertoja kokeilla, mieleen tulee mm. älytön sikspäkki olutta 12 minuuttiin ja 0,75 l väkevä viinipullo reiluun puoleen tuntiin.
Säännöllisempi käyttöni alkoi suhteellisen myöhään, vasta 18-vuotiaasta kun pääsin baareihin. Kun oikein tarkkaan muistelen, ensimmäinen vuosi-pari sujui suunnilleen muiden tahdissa, sitten parikymppisenä ongelmia alkoi jo tulla. Melko nopeasti aloin olla kaveriporukassa se tyyppi, joka on useimmiten eniten jurrissa.
–kh
Alkoholistiperheen lapselle on yleistä myös sairastua kiltteyteen. Lapsesta tulee perheen sovittelija, hyssyttelijä, jälkien korjaaja ja peittelijä.
Lapsesta voi tulla yli-kiltti miellyttäjä, joka tukahduttaa omat tarpeensa ja yrittää kaikin tavoin paapoa vanhempiaan, jotteivat nämä ryyppäisi, alkaisi taas tapella jne. Jottei virtahepo heräisi. Pahimmassa tapauksessa lapsi alkaa uskoa olevansa itse syyllinen vanhempansa ryyppäämiseen ja väkivaltaan.
Vasta lapsen hieman kasvettua; murrosikään tai esi-murrosikään, miellyttäminen ja kiltteys saattaa joillain muuttua kapinaksi. Tässä tapauksessa kapina voi olla myös terve, luonnollinen reaktio kotona vallitsevaan epäterveeseen tilanteeseen. Lapsi voi alkaa avoimesti vihata vanhempiaan; yhtä lailla juovaa isää kuin tätä sietävää läheisriippuvaista äitiä.
Alateenissä kehittyneet neljä perusroolia alkkisperheen lapselle ovat sankari, kapinallinen, vetäytyjä ja klovni.
Mikä noista lapsen rooleista on se alkoholistisin?
Eka känni 15 -vuotiaana. Juotiin valkkaria kaverin kanssa autiotalossa.
Olen ollut kaikkea noita järjestys lienee jotain; kapinallinen, klovni, vetäytyjä, sankari → kapinallinen, sankari…