Tätä olen itsekin miettinyt. Minäkään en aina jaksa analysoida ja enemmänkin voisi kirjoittaa vaan vaikka meneillään olevasta päivästä jotain yksinkertaista, kuten että tänään en juo. Toivon myös, että kenellekään ei ole palstan pitkien ja polveilevien analysointien takia tullut fiilistä, että ei viitsi itse kirjoittamista aloittaa. Palstalle on tervetulleita kaikenlaiset kirjoittajat eikä syväluotaavat analyysit ole mikään edellytys.
3 tykkäystä
Tässä tullut taas rämmittyä syvässä suossa. Olen ollut keinoton ja toivoton tässä omassa tilanteessa. Juonut siis olen,ihan järjettömän itsetuhoisella tavalla
Lintuannaa lainatakseni:
Kun päässäni joku vipu on tässä asennossa, missä juomatta olo on pakko, tulee juotua helpommin. Olen siitä varma ja siksi haluaisin kyetä muuttamaan asennettani.
Yritän itse saada tuota ajatusta käytännön tasolle,siis sitä ettei ole pakko olla juomatta,vaan saan valita juomattomuuden.
Ahdistus on vuoren kokoinen…
1 tykkäys
Mikään ei sido niin itseensä kuin sen pakottava vastustaminen. Kun ajatus keskittyy siihen, mitä ei saa tehdä, siitä asiana tulee oman autonomisen vapauden riistäjä, ja autonomia on ihmiselle yleisesti aika keskeinen motivaatiotekijä.
Minä pääsin eteenpäin sillä, että hoksasin voivani keskittyä vain siihen, mitä saan ja voin tehdä, kun kaikki energiani, aikani ja rahani ei menekään kaljaan. Aloin neuvosta otteen saatuani elää heti elämää, jollaista haluan elää. Sekin on silti todettava, että tässä onnistuin vasta, kun olin riittävän uupunut juomiseni mahdottomuuteen. Järjellä oli jotakin tekemistä ratkaisujen kanssa vasta sitten, kun pääsin miettimään ihan todella sitä, mitä voin konkreettisesti elämässäni muuttaa, että se muuttuisi.
2 tykkäystä
Uuden näköalan saaminen,löytäminen on avain. Nyt kierrän vain tätä typerää kehää ja uppoan syvemmälle itse tallaamani uraan.
Kehä on se juttu! Kun koko ajan liikkuu vain tietyillä urilla, vastaan tulevat valintatilanteet ja ratkaisutkin ovat aina samoja. Siksi juuri minun oli heti keskityttävä liikkeeseen muihin kuin vanhoihin suuntiin, kaikessa. Aloin heti ”elää elämää, jota haluan” ja siihen toki on kuulunut myös avoin avun tarvitseminen ja siihen kiinnittyminen, mitä tulee yksinomaan päihdekierteestä irtautumiseen. Se on vaikeaa, sitä en kiellä, mutta se muuttuu olon parantuessa helpommaksi ja lopulta riippuvuus kaikkeen oikeasti parempaa oloa tuottavaan kasvaa suuremmaksi. ”Taudinkuvaan” kuuluu, ettei emotionaalista motivaatiota aluksi ole, se syntyy vasta myöhemmin. Kaiken tämän takia on muutosta tehdessä tärkeää muistaa, että vain tässä ja nyt tekemilläni valinnoilla on merkitystä. Alussa voi joutua ns. kärvistelemäänkin, mutta juotatukset ovat silti vain ohimeneviä tunteita. Niitä ei varsinkaan kannata kieltää, koska kielletyksi tullessaan nekin vain hallitsevat ja sitovat itseensä.
1 tykkäys
Mietin viime vuotta ja omaa yritystä raitistua. Vaikken onnistunut,niin sain kuitenkin joitain raittiita pätkiä,haluan nyt aktiivisesti muistaa kaiken hyvän mitä raittius tuo mukanaan. Kun pakkaset hellittää,niin yritän raahautua kuntosalille. Saisin noita mielihyvän kokemuksia,kun tahtoo olla niin pakkasen puolella oma mieli. BDI on koko viime vuoden ollut 45 hujakoilla,joten vakava tämä masennus on tällä hetkellä.
1 tykkäys
Masennus on vakava asia, se on merkityksettömyyden syvä kokemus.
Raitistuin joskus 20 vuotta sitten todella rajusta juomiskierteestä, joka vei lopulta deliriumeihin asti. Jos sillä tiellä olisin jatkanut, tuskin olisin koskaan viettänyt kolmekymppisiäni. Kun aivan koko korttitalo levisi pöydälle ja sain vihdoin riittävän monialaista hoitoa ja muuta tukea, myös diagnosoitu ja teini-iästä jo alkanut masennukseni alkoi parantua. Pahin oli takana jo muutamassa kuukaudessa ja sinäkin sen tiedät, että jo se voi riittää elämänlaadun merkittävään paranemiseen.
Suurelta osin tämä oli mahdollista siksi, etten enää alkoholilla sotkenut aivojani ja muuta elimistöä: se on todella vahva myrkky ja pitää masennusta sitkeästi yllä, ellei lopulta ole jo sen aiheuttajakin. Nykyään minulla ei ole masennusta enää lainkaan, vuosien mittaan sitä on pitänyt estolääkityksellä pariin kertaan hoitaa. Edes alkusyksystä, kun menin päihdepolille, minulla ei todettu kuin lievää masentuneisuutta, mikä oli aivan selvä oire silloisessa elämäntilanteessani.
Silloin nuorena minulla todettiin myös paniikkihäiriö mutta sekin voitiin todeta vasta alkoholin jäätyä, muistaakseni noin vuoden kuluttua. Sekin parani sitten aika nopeasti, kun pääsin sitä hoitamaan. Juuri mitään ei voi todeta eikä hoitaa luotettavasti ja tehokkaasti ennen kuin aktiivinen päihdekierre on poikki. Minä olin käynyt juovana yli kaksi vuotta kuntoutuspsykoterapiassa ja vaikka siitä oli myöhemmin - ja yhä - ilmenevää hyötyä, siitä ei silloin ollut silti välitöntä hyötyä, koska join.
Vaikka juominen on usein ”vain” oire jostain perustavammasta ongelmasta, siihen en ainakaan itse pääse mitenkään käsiksi, ellen hoida asiana erikseen myös päihderiippuvuutta. Varsinaista alkoholiriippuvuuden diagnoosia en ole viime vuosina saanut eikä riippuvuuteni ole mittareillakaan enää kovin vahvaa, mutta suhteeni alkoholiin on sillä tavalla yhä kompleksinen, että jos alan juoda, ajaudun melko herkästi jonkinlaiseen epämääräisyyden kokemukseen ja tunneyhteyden vaikeuksien tilaan. Siksi tavoitteeni on nyt täysraittius, siis raitis elämäntapa kaikkineen.
Se on jo nyt laajentunut kysymykseksi raittiudesta myös esim. ihmissuhteiden osalta: on aiempaa tietoisempi tarve pyrkiä vain vahvistaviin, tasapainoisiin ja aidosti tyydyttäviin ihmissuhteisiin. Olen nyt 46-vuotias ja vasta älyämässä, ettei kaikkien kaveri tarvitse ollakaan enkä minä ole elämääni velkaa jonkun toisen onnellisuudelle asioissa, joissa hänen kuuluisi kasvaa aikuiseksi ihan itse. Tällä viittaan ennen kaikkea avioliittooni, joka on nyt täysin selvitystilassa ja johon osallistui kaksi riippuvuusongelmaista aikuislasta. Minulle riittää, että sentään itse pyrin kasvamaan nyt ja annan toisen pitää omanaan juuri niin mustavalkoisen ja mahdottoman maailmansa kuin itse haluaa. Tämäkin näitä asioita, joista voisin CMX:ää mukaillen todeta: ”Jos mikään ei muutu, kaikki vaan jatkuu…”
Olen minä siinä suhteessakin ollut riippuvainen väärällä tavalla hieman samoin kuin olen ehdollistunut alkoholiin omien tunteideni säätelijänä, odottanut toiselta muutosta, mihin hän ei ole itse motivoitunut eikä varmaan ihan tietoinenkaan siitä, miten vakavia hänen omat ongelmansa ovat.
Kun sitten olen joutunut ja saanut hyväksyä tosiasiat tosiasioina, on otettu lusikka kauniiseen käteen: olen lopettanut oman lapsenomaisen odotukseni, että minun huono oloni ratkeaisi toisen ihmisen kautta, ja alkanut tehdä itse itseäni vahvistavia asioita. Eli juuri niitä, mihin sinäkin nyt kohdistat katseesi, kun tiedostat ne asiat - kuten kuntosalin - mistä saat voimaa, todellista iloa ja nautintoa, hyvinvointia.
Olemme vapaat tekemään aivan mitä haluamme, ja sepä se onkin masentuneelle mielelle iso uutinen. Itse en vielä tiedä, mistä kaikesta pidän, mutta olen alkanut ottaa selvää.
Sen jo tiedän, että tarvitsen kavereita ja niin olen ryhtynyt aktiivisemmin tutustumaan uusiin ihmisiin ja viettämään heidän kanssa aikaa. Olen elänyt sosiaalisesti rikkaampaa elämää kuluneen puolen vuoden aikana kuin kertaakaan ehkä yli 15 vuoteen. Se ei ole ollut kavereiden syy vaan oman passiivisuuteni aiheuttamaa. Näin siis opettelen elämään itselleni paremmin.
Kannattaa muuten tsekata Areenalta koomikko Teemu Vesterisen ajatukset masennuksesta, mistä hän on kärsinyt kroonisesti. Hänellä on mielenkiintoisia näkökulmia aiheeseen.
2 tykkäystä
Juuri näin. En ole koskaan ennen vajonnut näin syvään masennukseen. Koen ettei elämässä ole mieltä ja puuttuu elämänhalu.
Eilen oli tosi hankala päivä,kaipasin niin poispääsyä omasta olosta ja elämästä. Nämä pakkasetkin osaltaan vaikuttaa,kun jo entisestään pieni elämänpiiri on kutistunut olemattomaksi.
Mutta nyt ajatuksella “saan valita juomattomuuden” tähän päivään
2 tykkäystä
Minullakin masennus on painunut vakavan/vaikean puolelle ja sen kanssa lopettaminen on vielä vaikeampaa. Masennusta sairastavana en itse ainakaan uskalla odottaa, että juomisen lopettaminen muuttaisi elämää paljon. Sellainen odottaminen ja siitä seuraava pettyminen olisi jo riski sinänsä. Minulla masennus oli jo ennen kuin ratkesin, joten tiedän mitä se on. Onneksi tyytyväisyyttä juomattomuuteen voi herätellä kognitiivisellakin tasolla, vaikkei mielihyvää kykenisikään kokemaan. Tsempit meille siis! 
2 tykkäystä
Vaikean päivän läpi eläminen on yksi onnistuminen, pakkasten ahdistaman elämänpiirin vaikutusten tiedostaminen jo toinen. Masentunut mieli on menettänyt merkitysten seassa myös näkymän realistisiin voimavaroihinsa, joita kuitenkin on ja jotka esim. tällä tavoin tulevat esiin. Se on kova kohta, kun sisällään tai ympärillään olevaa hyvääkään ei kykene tuntemaan. Minä muistan ajan, jolloin minun oli juotava tunteakseni edes jotain ja samantapainen elementti oli vuoden takaisessa juomisessanikin: jo baarin ovenkahvaan tarttuessa tunsin ikään kuin tulevani taas ”yhdeksi”, kuin ajatukseni ja tunteeni tavallaan kokoontuisivat johonkin siedettävään ja hahmottamaani järjestykseen. Sellaistahan masennus on, eräänlainen kehon ja mielen häiriötila. Se ei palaudu kuin vähin erin ja ajan kanssa, joskus päivän läpi eläessä ja joskus jotain oleellista oivaltamalla.
Pakkanen on onneksi nyt sellaisissa lukemissa,että pääsee ulos. Kaipaan selkeästi arkeen jotain rutiinia,ettei ole vain mustia muodottomia päiviä.
Huomaan että täällä Plinkissä minun on helpompi olla “epäonnistunut”,mitä esim. AA:saa. Siellä oli se 1. askel ja se häpeä siitä,että taas MINÄ olen ratkennut. Yritän nyt luoda itselleni ajatusta,että minun polku on juuri sellainen kuin se on. Turhaa vertaillen sitä kenenkään muun tarinaan.
Olen viime vuoden miettinyt pöihdepalveluihin hakeutumista.
Olin jokunen vuosi sitten n. 8 kk juomatta,kävin silloin harvakseltaan päihdehoitajalla ja söin Antabusta.
Se loppui siihen,että tuo työntekijä vaihtoi työpaikkaa ja jouduin jonoon toiselle hoitajalle. Tuo toinen hoitaja soitti 5 kk:n päästä ja kyseli kuulumisia. Sanoin olleeni 2 viikkoa juomatta,johon hän kommentoi “onpa mahtavaa,nyt menet vaan AA:han”.
6 kertaa saa käydä meillä päihde polilla ja sitten joutuu jonottamaan päihdehoitajalle. Joten olen miettinyt, että saanko sieltä apua vai onko se taas vain hylkäämisen ja arvottomuuden kokemus,kun ei saa sellaista tukea mitä tarvitsisi.
A-Kiltaa olen myös miettinyt,ehkä siellä voisin käydä ja katsoa,mitä siellä tehdään
Retkahtamiseen liittyvän häpeän taitavat täällä kaikki tuntea tavalla tai toisella mutta itselleni oli todella tärkeää voida kertoa omistani juuri täällä. Oli helpompi hyväksyä vaikeuden vaikeus, kun sen saattoi turvallisesti täällä kohdata. Täältä saamani tuen varassa tohdin lopulta myös hankkiutua kaiken sellaisen avun piiriin, mitä todella tarvitsin ja minulle ratkaisevaa oli hakeutua taas kerran päihdepolin asiakkuuteen. Siellä hävetti, mutta sain onnekseni VIIMEIN työntekijän, joka on oikeasti tosi hyvä ja pääsi heti kartalle minusta ja elämäntilanteeni kokonaisuudesta. Aika monta kertaa sekin asiakkuus jäi vähän puuhasteluksi vaikka sainkin sen tuella kuivia kausia aikaiseksi ja merkittäviä hyötyjä niin ennalta ehkäisevässä ja haittoja vähentävässä merkityksessä. Siihen sitten loppuivat repsuni ainakin tältä erää.
Suosittelen omasta kokemuksestani hakeutumaan päihdepolille uudestaan ja tuo A-kiltatoiminta on kiinnostanut minuakin jonkin verran. AA ei ole minun juttuni ensinkään, sitä olen kokeillut useamman kerran ja useammassa ryhmässä. Täällä oletkin varmaan huomannut, ettemme taida suurelta osin AA-laisia ollakaan. Täällä on aika monta sellaista, jotka osaavat ja tarvitsevat monialaisempaa reflektointia kuin yksinomaan juomiseen tai juomattomuuteen liittyvää. Minullekaan ei ole suurin ongelma päästä eroon juomiskierteestä - paitsi jos sellainen on päällä, sen katkaiseminen on todella hankalaa - vaan pikemmin sen jälkeisen uuden elämän rakentaminen. Kuivattelusta raittiuteen ja raittiudesta laajemmin hyvinvointiin ja mielenterveyteen… se reitti on minulta usein jäänyt puolitiehen ja siihen tarvitsen nyt apua. Lähestyn viittäkymppiä ja olen kyllästynyt juomisen lisäksi myös elämään, joka jumittaa toisten samanlaisten ongelmissa vellomisessa, joista heidän tulisi kantaa vastuunsa aivan niin kuin minunkin omistani. Sanotaanko näin, että suhteet lasteni äitien kanssa ovat olleet sellaiset, joissa minulta on ensin odotettu lapsenomaisesti jotain eheäksi rakastajaa ja kun en sitä ole kuolevaisena kyennyt olemaan, olen myös juomisellani tekeytynyt heidän pettymyksekseen. Miksi teen näin, miksi ajaudun suhteissani nyt aikuisten naisten hoitajaksi ja kusitolpaksi? Se minua kiinnostaa itsessäni ja varsinkin se, miten tulevaisuudessa voisin saavuttaa tietyn tasapainon itseni kanssa ja parisuhteessakin, jos sellaiseen vielä joskus ryhdyn. Päihteettömyyden jo tiedän tämän lähtökohdaksi ja perustaksi, kemikalisoitunut mieli ei pahemmin jousta eikä uudistu - ja sitä minä nyt kaipaan itsessäni, että kasvaisin taas siksi, kuka oikeasti olen. Lohtua ja toivoa antaa se, että minulla on sellaisesta tasapainosta jo kokemusta.
1 tykkäys
Rohkaisevia sanoja. Olen sinun julkaisuja paljon lukenut ja kunnioitan tuota polkua,minkä olet kulkenut omaa itseäsi tutkien.
Meidän rikkinäisyys/koettu elämä johtaa usein epäterveisiin ihmissuhteisiin ja valintoihin, haetaan siihen minuuden kipuun ja vajavuuteen lohtua vääristä lähteistä.
Kiitos kannustavista sanoistasi.
Se on juuri näin, omassa parisuhteessani, joka kaikesta huolimatta oli ja on monessa mielessä ”elämäni rakkaus”, kaksi riippuvuusongelmaista ihmistä teki aivan hyvästäkin suhteesta vinoutuneen riippuvuussuhteen. Minulla ehkä vahvemmin ongelmana juuri alkoholiriippuvuus, toisella oman identiteettikokemuksen rankat vajeet ja siitä kumpuava läheisriippuvuus (mitä käsitteenä pidän hyvinkin ongelmallisena mutta tässä yhteydessä silti kuvaavana). Omalta osaltani en tällä tavoin pilattua suhdetta halua enää toiste elää enkä usko, että viime kädessä hänkään uskoo aivan kaikkiin niihin odotuksiinsa ja pettymyksiin, mitkä suhteeseen kantoi. Kova mutta silti kohtaamani mahdollisuus on, ettei hän koskaan minua oikeasti rakastanutkaan vaan ainoastaan unelmaansa siitä, minkälainen rakkaus tekisi hänestä ehjän ilman, että hänen itsensä pitäisi ikinä sitä vaivaa nähdä, että nousee omille jaloilleen ja sillä tavoin traumojensa ja tilanteensa päälle. Epäterveestä suhteesta, jota ei myöskään haluta ”parantaa” omasta toimesta tasavertaisesti, on parempi erota ja siinä kohtaa itselleni ovat tulleet eteen ne vääränlainen riippuvuuden osatekijät, joiden kautta häneen ankkuroiduin - ja loppujen lopuksi ne muistuttavat hyvin paljon niitä lapsenomaisia toiveita ja pettymyksiä, mitä hänen tavassaan tunnistan. Tämä ei tee meistä ihmisinä sairaita vaan pikemmin inhimillisesti haavoittuvia ja haavoittuneita.
Luulen, että tie parempaan elämään käy meilläkin, Viiwa, vain uudenlaisen, ymmärtävämmän ja itseä kohtaan armahtavan, hyväksyvän minäsuhteen kautta. Sellaisen olen aavistanut todeksi omassa terapiassani, joka taas huomenna jatkuu 
1 tykkäys
Jäin miettimään Lintuannan kommenttia “Eilen kävi jossain vaiheessa mielessä, että olen liian huonovointinen jaksaakseni lopettaa juomista. Tänään haluaisin löytää siihen uuden, toiveikkaamman sävyn.”
Pakenenko itse heti alkuunsa tuon huonovointisuuden taakse ja annan itselleni alitajuisesti luvan epäonnistua. Jotenkin siis petaan heti seuraavaa juomista,annan ahdistukselle vallan ja valitsen juomisen,koska se antaa sen hetken unohduksen omasta olosta.
Tässäpä olisi työmaata,saada omat alitajuisetkin ajatukset toivon puolelle.
2 tykkäystä
Masennuksessa on sekin ongelma, että sen mukana tulee välillä ilmenevä “millään ei ole mitään väliä”-mentaliteetti. Se taas saa aikaan sen, että helposti ajattelee, että sama se on sitten juonko vai enkö juo. Yritän haastaa ajatuksiani ja toimimistani suhtautumalla niihin masennuksen aiheuttamina ajatusvääristyminä, jotka eivät ole totta. Silloin ne on helpompi sivuuttaa. Tsemppiä!
2 tykkäystä
On ollut vallalla “mitä millään on väliä,sama juoda itsensä kuoliaaksi” ajattelu. Jotenkin.niin keinoton oman elämän kanssa. Tarkoituksenmukaisuus,tarpeellisuus yms. tarpeet ei täyty ja elämä tuntuu vian harmaalta massalta.
1 tykkäys
Masennus on kyllä kamalaa. Keinottomuus ja harmaa massa tuttua minullekin. Auttaisiko sinua sen ajattelu, että alkoholi on serotoniinivaras ja pidemmän päälle pahentaa masennusta? Toki se on vaikeaa “millään ei ole mitään väliä”-olon kanssa. Sitä ei ole helppoa voittaa. Se istuukin pahus niin sitkeässä.
Toivon sinulle sitä, että löydät “millään ei ole mitään väliä”-oloa vastaan edes jonkun pienen merkityksellisen asian, mikä auttaisi hiljalleen juomisen lopettamisen kanssa. Sillä välinhän voi keskittyä vaikka määrien ja juomiskertojen vähentämiseen. Alkuun motivaatiokin voi olla ulkoinen (esim.lopettaa muiden takia), mutta ajan myötä se voi muuttua sisäiseksi.
Minulla myös ne osat ovat asioista eri mieltä ja joudun pitämään paljon sisäisiä neuvotteluja ristiriitojen ratkaisemiseksi. Ikään kuin kutsua kaikki yhden pöydän ääreen, kuunnella mitä mieltä kukin on ja mitä haluja niistä löytyy, ja sitten lopuksi sopia, että aikuinen osa on kuitenkin se, joka kantaa vastuun ja tekee lopullisen päätöksen. Välillä kirjoitan myös kaikki nuo ristiriidat eli eri halut ranskalaisilla viivoilla päiväkirjaan, että tulevat huomioiduiksi. Se tuntuu usein siltä, että ristiriitojen ja eri osien valta vähenee, kun ovat tulleet nähdyiksi ja kuulluiksi. Oletko tällaista kokeillut? Voi olla, että on sinulle jo ihan tuttua huttua entuudestaan.
Lämmin tsemppihalaus Viiwa sinulle.
2 tykkäystä
Pitää ottaa nuo traumaterapian keinot käyttöön. Oon nyt vaan mennyt ilman aktiivista työskentelyä itseni kanssa. Jotenkin niin toivoi,että nuo pitkät terapiat olisi jo tuoneet mukanaan eheyttä. Tämä juominen kyllä opettaa,etten voi lopettaa työtä itseni kanssa.
@Lintuanna kiitos taas rohkaisevista sanoista
1 tykkäys
Eipä kestä. Olen huomannut, että masennus estää myös ottamasta niitä keinoja käyttöön, etenkin kun on se millään ei ole mitään väliä -mentaliteetti. Ei jaksa oikein auttaa itseään kunnolla. Onneksi aina voi aloittaa uudestaan.