tää on tätä

Kotikanava
61

Nyt kun alkaa päivä päivältä olla enemmän etäisyyttä menneeseen, näen selkeämmin:

  • “Mun” alkkikselta on ilo edelleen totaalisen kadoksissa. Nuorempana eka avioliittoni oli niin ikään päihderiippuvaisen kanssa, ja siinä oli samoina piirteinä addiktin ilottomuus eli synkkyys. Eli mä olen elämästäni kärvistellyt aivan liian suuren osan henkilöiden kanssa, jotka eivät koskaan nauraneet tai hymyilleet aidosti. Niin uskomatonta kuin se on, että tällaisia henkilöitä voi olla olemassa.

  • Kummallekin suhteelle päihderiippuvaisen kanssa oli ominaista, että henkinen väkivalta hurjistui loppua kohden. Ja että mä siedin sitä ihan liian pitkään.

Tää tuorein eksäni myönsi tänään, että hänen ongelmansa johtuvat alkoholismista. No minun kannalta se oli mukavaa, kun tulkitsin sen myös niin, että hän ei pidä minua syypäänä eroon ym., vaikka enhän mä tiedä pitääkö vai ei.

Hänellä oli tänään minun mielestäni oudon “naamiointihajuinen” hengitys purukumeineen tms. (!). No, se asiahan ei mulle kuulu, peittikö alkoholin hajua vai ei, mutta huomaatteko kuinka mulla(kin) on “verissä” tämmöisten asioiden bongaaminen.

Minusta tuntuu, että selvisin tunne-elämän kantilta tästä erosta paremmin kuin hän. Vaikka eihän tää tunne-elämän kannalta vielä ole ohi.

Ja sitten minulla on jotenkin ristiriitainen tuntu siitä, että kuinka paha se hänen alkoholisminsa ja henkinen riippuvuus oikein on. Mutta kun mä katson mennyttä ja hänen tekojaan ja hänen nykyistä ilotonta olemustaan, niin kyllähän se paha on. Mutta toivoisin kuitenkin, että se kivempi osa hänen persoonallisuuttaan pysyisi jatkossa yhteyksissä kanssani. Hänen nykyisessä persoonallisuudessaan on mielestäni aika lailla sairaalloisia piirteitä, esimerkiksi se, että hän pelkää, että mä varastan hänen tavaroitaan tai jotakin. En tiedä, voiko olla alkavaa skitsofreniaa tai jotakin. Mutta joka tapauksessa mä olen turvassa, koska ei olla enää saman katon alla. Eikä tartte vanheta saman katon alla pelko takaraivossa jatkuvasti.

62

Tunne-elämän osalta homma ei tosiaan ole vielä ohi, samassa tilanteessa ollaan täälläkin. Tuntuu kuin kärsisi samanlaisista oireista kuin jonkin aikaan raittiina ollut alkoholisti: tässäkö tämä nyt oli? Tuossa vaiheessahan usea alkkis retkahtaa tipattoman jälkeen, kun uutuuden viehätys raittiudesta alkaa arkipäiväistyä. Alkuun nautin täysillä omasta rauhasta, alkoholi ja alkoholisti eivät sotkeneet mitään suunnitelmia ja sekoittaneet ajatuksia sillä, että juoko tänään ja jos, kuinka paljon. Nyt huomaan välillä miettiväni, että milläs sitä nyt päivänsä täyttää. Alkoholi on ollut niin päivät täyttävä ohjelmanumero, ettei muuta juurikaan ole tarvinnut pohtia. Jos ei muuten, niin ainakin ajatuksissa. No mutta, ei tarvitse montaa sekunttia asiaa miettiä, kun muistuu kaikki se epävarmuus, ilkeät sanat, pettymykset, valheet jne ja alkaa nopeasti keksimään sitä omaa kivaa tekemistä niiden päivien täytteeksi. Tsemppiä kaikille alkkis-existä eroon päässeille, kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu :slight_smile:

63

Mulla menee päivät eli valveillaoloaika ihan mukavasti ja paremmin kuin yöt. Ehkä oon syvimmästä suosta jo pääsemässä…Ehkä kuuluu kuvaan tässä vaiheessa, että välillä öisin oon valtavan isojen kauhun aaltojen heiteltävänä - kun pikkasen sai hengähtää, nyt ne kauhut kai alkaa tulla pois päänupista ja kropasta.

Harmittaa kovasti, kun huomasin sössänneeni yhden työjutun ollessani joulunaikaan niin alkkiksen ja hänen poismuuttamisensa kaaoksen syövereissä - vaikka tää ehkä kuulostaa siltä, että en ota vastuuta virheistäni, mutta hei oikeesti: jos en ois ollut niin sekaisin henkisen kaaoksen takia, sitä sössäämistä ei olis tapahtunut.

Eikä se nyt maailmaa kaada, mutta harmittaa vaan. Mutta eteen päin mennään kaikilla elämän osa-alueilla.

Ja hieman harmittaa käytännön elämän vaikeutuminen ja sentin venyttäminen alkkiksen “poismenon” takia, mutta kyllä tää rauha on silti vaakakupissa painavinta…

Ihanan tylsää kivalla tavalla on tää mun elämäni nyt, kuitenkin voin hommailla sitä, mistä pidän. Se on ihan totta, mitä muutkin eroon päässeet sanoo, että kummasti vaan energiatasot itellä kasvaa. Mutta jos mä ajattelen alkista, se kaamea huono olo taas tulee.

64

Tuota olen miettinyt itsekin. Saman taudin kourissa alkkiksen kanssa on oltu useampi vuosi, joten läheinen saattaa hakea samaa vuoristorataa kuin alkkiskin. Kun elämä tasaantuu ja muuttuu arkipäiväksi, alkaa kaivata niitä laaksoja ja kukkuloita. Silloin sentään sattui ja tapahtui! Tunsi olevansa elossa!

Jos ongelmia ei ollut, huomasin itse (juovana) tekeväni tikusta asiaa saadakseni aikaan ongelman - se oli tuttua ja turvallista. ‘Parempi tuttu helvetti kuin vieras taivas’?

En osannut muuta, koska olin alkoholistiperheessä kasvanut siihen. Vasta raitistuttuani ymmärsin senkin, etten ollut hoitanut itseäni läheisenä! Jotta välttyisi vanhoilta toimintamalleiltaan olisi niin tavattoman tarpeellista hoitaa itseään, ettei seuraavassa suhteessaan ‘tylsisty’ ja ala hakea vuoristorataa taas. Vaikka tietoinen mieli ei sitä haluaisikaan, se tarve syntyy jostain lihasmuistista, selkärangasta, tiedostamattomasta.

65

Niin paljon haasteellista tekemistä mulla on talousasioiden saamiseksi kuntoon ja rullaamaan nyt kun alkkiksen pois muuton takia menoja asumisesta ja muutenkin on rutkasti enemmän, että siinä on ihan jännitystä elämääni, mistä saan rahaa ostaakseni näkkileipää ja kaurapuuroaineksia ja laskut maksettua.

Mutta tottahan se on, että pitää varoa, ettei jatkossa retkahda vuoristoratasuhteeseen. Tällä hetkellä ajattelen, että en koskaan enää huoli ketään miestä saman katon alle asumaan, korkeintaan kirsikan poimintaa suhteesta, jos jokin suhde vielä joskus tulee elämääni / viitsin alkaa suhteeseen miehen kanssa.

Tuo vieraan taivaan pelkääminen/vieroksuminen ja tiedostamaton tutun helvetin kaipuu ja ikävä osui ja uppos, omalla kohdalla.

66

Taas tapasin “alkkikseni” käytännön asioiden takia. Hänellä lie ollut ihan oikeasti flunssa, ja oli kai siksikin kuin myrkyn niellyt. Mutta on se vihamielisyys mua kohtaan on muutenkin ollut käsinkosketeltavaa, vaikkei olekaan ollut fyysisesti väkivaltainen. Järjellä mä ymmärrän sen hänen kärvistelyn ja ehkä siitä syntyvän vihamielisyyden mua kohtaan, tunnetasolla se jää mulle ihan oudoksi kai hamaan elämän loppuun asti - vaikken minäkään mikään täydellinen ole (ollut), oon mä kuitenkin ihan kiva ja sovinnollinen eikä ole (ollut) kohtuullista, jos nyt näillä sanoin asian ilmaisen, olla (ollut) sen kohteena, mitä alkkiksen taholta on joutunut kokemaan.

Mitä mä nyt oikeestaan haluun tällä sanoa, että jos tuntuu, että kumppani tai sellaiseksi kuviteltu vihaa ja/tai on ilkeä ja epäempaattinen ja/tai kadoksissa enimmän ajan, eli läheiselle tulee vahvasti huonoja fiiliksiä juuri sen takia, kannattaa lähteä suhteesta. (Kuulostaapa kirjoitettuna jotenkin älyttömän hölmön yksinkertaiselta, heh…) Ettei käy niin kuin mulle, että vuoskymmeniä kärvistelin, ja loppuelämää sävyttää vahvasti haavojen nuoleminen ja surutyön tekeminen. Ja vaikeaksi kaiken tekee se, että ei-alkoholistien / ei-addiktien pään sisäinen maailma ei pohjimmiltaan käy yksiin addiktin maailman kanssa.

Enkä mä vieläkään ole kyennyt päästämään täysin irti, kun pieni kaipuu elää, että jos hän muuttuisi, edes vähän. Mutta ei muutu - mun mielestä hän ei yksinkertaisesti pysty muuhun elämäntapaan ja -asenteeseen. Otan hyvät asiat, jos niitä sattuu tulemaan, ja koitan olla vaivaamatta päätäni liikaa näillä.

Tää kirjoittaminen auttaa mua, ja toivottavasti jollekin lukijallekin on vertaislohduksi, vaikka tuleekin jankutettua samoja juttuja.

67

Tuntuupa todella pöntöltä lainata itseään :slight_smile: mutta mä tajusin just vähän jatkoa tuohon. Ollessani alkkiksen kanssa aviossa (enkä vielä itse juova) tein tikusta asiaa ja kehitin läheisenäkin ongelmia! Niillä sai alkkiksen ulos juomaan.

Motiivina oli joko
a) en kestänyt alkkiksen ilkeilyä ja kuivakärvistelyjä
b) jo vauhdissa olevaa kännimölinää
c) halusin ihan vaan nukkua.

Että tämmönen tää oli. En ole ylpeä tuosta(kaan) ajasta.

68

On parempi miettiä sitä, mikä minkäkin asenteen ja käyttäytymistavan alkusysäyksenä ja moottorina toimii, jos haluaa funtsailla näitä. On hyödytöntä miettiä sitä, kumpi on (ollut) pahis tai hyvis. Vaikka sanon alkkistani ilkeäksi, kyse on siitä, että se mikä häntä riivaa, saa hänet käyttäytymään niin, että se tuntuu minusta hyvin kylmältä ja ilkeältä.

Ja mikään hänessä ei muutu niin kauan kuin se alkoholismiriivaus on, ei vaikka yrittäisin mitä muutosta omassa asenteessani ja käyttäytymisessä. Koska se riivaus on hänellä ensisijainen aina ja iänkaiken. No tulipa pateettista tekstiä - mutta niin kauan kuin alkoholismi riivaa, alkkis käyttäytyy siten, että juomiselle joko nyt tai myöhemmin ei ole eikä tulisi esteitä. Oli sitten kuivakärvistely- tai juopotteluvaiheessa.

Yksi tapa on “tehdä läheinen hulluksi” eli provosoida niin kauan, että läheinen provosoituu. Ja sekin on “hyvä”, jos ja kun läheinen masentuu ja hämärtyy, niin silloinhan läheinen ei pysty näkemään senkään vertaa selkeästi kuin ollessaan paremmissa voimissa. Niin kauan kuin läheinen on sokea, läheinen kärsii ja alkkis ehkä kieputtaa läheistä mahdollistamaankin alkoholismia.

Kaikki alkkiksen toiminnassa, tiedostamatta, loppujen lopuksi tähtää siihen, että pulloa ei syrjäytä kukaan.

Jos suhde alkkiksen kanssa olisi pohjimmiltaan terve ja normaali (mukaanlukien mahdolliset normaalit riidatkin), eihän koko alkoholismia olisikaan mukana kuviossa. Koska vain kaksi tervettä pystyy terveeseen suhteeseen. Näin mustavalkoisesti ja pelkistetysti sanottuna.

Läheisen ongelman ydin on just se, että me eletään uskossa, toivossa ja rakkaudessa ja kuvitelmissa, että olisi terve suhde tai suhde voisi tervehtyä.

Itseäni otti päähän se ikuinen kiertoliike, että jos suhteessa oli mukavampi vaihe ja aloin luottaa, heti kohta alkkis karkoitti minut kylmyydellään. Koska oli uhka, että olisin tullut pullon ja hänen väliin. Ja sitä hän ei psyykessään kestä, että kukaan tai mikään tulee hänen ja pullon väliin. Oli sitten kuivilla kärvistelyvaiheessa tai juopotteluvaiheessa.

Kun sanotaan, että läheinen ei voi mitään alkoholismille, se johtuu mun mielestä juuri em. “luonnonlaiesta”. Alkkista voi auttaa vain hänen oma asenteensa muutos, jonka jotkut heistä kai voi saavuttaa psykoterapian tai vertaistuen avulla. Läheistä voi auttaa alkuun se, että tajuaa, mistä on kyse.

Ehkä voi olla myös “miedompaa”, vain ja ainoastaan pelkkää fyysistä riippuvuutta, mutta mun kokemuksen mukaan tosialkoholismi on nimenomaan henkinen sairaus.

69

Paljon hyviä oivalluksia, Yksin jouluna! Allekirjoitan, noin se menee.

Olet päässyt pitkälle oman toipumisesi mahdollistavalla tiellä. Näin uskon, kun luen kypsää ajatteluasi :slight_smile:

70

Voi Rinalda, mun kommentti voi vaikuttaa hyvältä, mutta mä ite oon ihan pyörremyrskyn läpi vedettynä riekaleina ja kypsymätön henkisesti. Mutta onhan se lohtu, että jos edes pystyy ajattelemaan joten kuten selkeästi, se selkeys voi ehkä levitä omaan tunne-elämään. Joskus.

Ainakin mä kaipaan oloa lämpimässä ja toista aidosti arvostavassa parisuhteessa. Eli pitäs omalla kohdalla sisäistää se, että on ihan OK, että on sellainen “ohjelma” mun päässä kuin miehen kaipuu ja siihen liittyvä terve parisuhde. Mutta kun mä yritän väen väkisin ängetä “muuttujan/parametrin mieskumppani arvoksi” alkkistani, tulee vaan system crash.

Mun pitäs löytää mieskumppaniksi joku normaali mies tai olla vaan ilman miestä, mikä sekään ei ole mitenkään huono vaihtoehto. Niin silloin mun elämä rullaisi tältä osin ihan hyvin. Eli oikeastaan mä itse aiheutan tätä alkkisongelmaa itselleni niin kauan, kunnes pystyn olemaan änkeämättä “muuttujan/parametrin mieskumppani arvoksi” alkkistani.

Ehkä on hyvä, että näitä puhutaan eri sanoin kuvaannolisesti, niin joku läheinen jollain tapaa sanottuna ehkä oivaltaa, ja joku toinen läheinen saa apua taas ihan toisin sanoin sanottuna.

Ja on hyvä jos mä edistyn oikeaan suuntaan menemisessä eli mihin tahansa suuntaan pois päin alkkissuhteesta menemisessä.

Voimia kaikkien päivään!

71

Tässä yhden läheisen tarina: oikeahetki.fi/blogit/rakastan-alkoholistia

72

Toi upposi. Yksi suurimmista toiveistani on kokea terve parisuhde. Ongelmana on tietysti minä itse eli se tosiasia että valitsen miehiä, jotka eivät ole kunnossa. Olen onnellinen siitä että pystyn tunnistamaan tämän itsestäni. Kunnon miehet vaikuttavat minusta helposti tylsiltä. Luulen että kohdallani homma alkoi lapsuuden huonoista malleista ja olen miettinyt paljon miten pääsisin asiasta yli eli lakkaisin hakemasta vuoristorataa.

Kirjoitukseni on varmaan nyt hiukan asian vierestä ja “minä itse” lähtöinen, mutta sopii mielestäni tähän ketjuun, jota on ilo lukea :slight_smile:

73

Hyvä “huolestuttaa”, ei ollut yhtään asian vierestä sun kommentti.

Näin taas alkkistani, lyhyet hetket noin pari minuuttia hän pystyy olemaan ihan mukava. Sitten kepillä jäätä sörkkiäkseni otin hienovaraisesti puheeksi - vaikken mä siihen tosissani usko - että jos hän vaikka toipuisi ja meillä olisi uusi yhteinen alku ja elämä. Heti alkoi katseensa pälyillä ja vilkuilla pois päin, ikään kuin pakomahdollisuutta etsien. Ikään kuin lammas joutumassa suden suuhun ja äkkiä karkuun. Tai mörkö viemässä pienen lapsen. Pois pullon läheisyydestä. Melkein jo nauratti, kuinka se elekieli kertoo niin paljon. Aivan mieletöntä kauhua hän kokee siitä, että mä tulisin hänen ja pullon väliin. Se on kuitenkin kiva, että hän auttelee käytännön asioissa, vaikkei pysytykään suhteeseen.

Itse sain taas elämästä kiinni töiden kannalta, ja sen yhden sössäämisenikin saan ehkä tilaisuuden korjata.

Ja oon kyllä yhä enemmässä määrin iloisempi, vaikka välillä onkin tuskaa. Ekat kolme kuukautta on kai pahinta vieroitusoiretta. Mutta en mä sitä alkkiksen kärvistelyvihamielisyyden kohteena olemista kaipaa yhtään, ja ehkä hänen luonteensa muutenkin on kuormittava, tai älyttömän kuormittavaksi alkoholismin myötä muuttunut.

Onneks nyt on sentään kevät tulossa.

74

^Yksin jouluna, kirjoituksesi on kuin omasta päästäni, käyn läpi samoja fiiliksiä ja vaiheita. Oon funtsinut että jos koitan vielä tavata sen mun alkkiksen, mutta tuo sun viime kirjoitus oli kuin enneuni siitä mitä meillä varmasti tulisi tapahtumaan. Että vaikka tää erossa olo on tuskallista ajoittain ja mieli hakee tekosyitä ottaa yhteyttä, niin pitkällä tähtäimellä näin lienee parempi…
Vuoristorataa siis menen minäkin koko ajan ja olen ihan keskeneräinen tällä tiellä. Oon edelleen heikon hetken iskiessä lukenut vanhoja viestejämme, ja löytänyt sieltä niin paljon kipuiluani tuon alkon takia että aina mietin ne luettuani, että olenko niin läheisriippuvainen etten nyt vaan tajua. Mutta kun se sapettaa että menee hyvä ihminen ja muuten hyvä ihmissuhde hukkaan. Ja samalla tiedän että muutoksen olisi oltava niin iso että tuon miehen lyhytjännitteisyydellä siitä ei tule mitään. Ja kun en ole saanut mitään konkreettista tietoa että tekisi tilanteelle mitään puheista huolimatta. Ja kun se syy on aina jokin ulkoinen, nyt viimeksi keksi “kuningasidean” että juo suruun kun on lapseton. Että jos olisi lapsi, niin ei… :smiling_imp: No sehän minua “lämmitti”, ensin se että minä en ikäni vuoksi saa lapsia enää, jos saisin niin en niitä alko-suhteeseen ehkä tieten tahtoen haluaisi, ja että joku voi olla niin itsekäs että kuvittelee lapsen tuovan sen raittiuden, niin paljon päinvastaisia esimerkkejä kun on. Ja itsekin kun on jo viisissäkymmenissä, terveysongelmia, työnarkomaani jne niin kuinka voisi kuvitella että sitoisi itseensä jonkun naisen ja hommaisi lapsen kun perusasiat on ihan sekaisin… huh huh. Juopon haaveita.
No, välillä on juotu kun ei viihdy Suomessa ja voisi muuttaa ulkomaille (no siellähän holismit paranee halvan viinan maissa) tai ei oo kesämökkiä, venettä, omaisuutta ( joo ei, kun on juotu kaikki omaisuus) jne. syitä.
Sorry, tuli vähän omaa napaa ympäröivä puuskahdus nyt mutta pakko tuulettaa ilmoille…

75

Tulipa tästä elfinan jutusta oma edellinen parisuhteeni mieleen… Niillä eroin että itse olen ollut ainakin alkoholin suurkuluttaja, jos nyt en ihan alkoholistin määritelmän alle menisikään. Noh, sivuseikka. Raittiina oon ollut siis kohta 2,5vuotta eikä elämä siltäosin voisi parempaa olla! Edellinen elämänkumppanini ahdistui suhteen edetessä (yht.7vuotta olimme yhdessä) ja ensin ahdistuksen syynä oli silloinen väärä uravalinta, sitten meni koulun penkille, noh, taas väärä valinta kai, valitusta riitti, homekoulu, väsymys, sitten ei ollut työtä kun jätti koulun kesken, sitten ei ollut rahaa… Aina jokin oli pielessä, asuntomme sijaintikin oli väärä. Huomasin ettei hän ollut tyytyväinen elämäänsä, itse olin, vaikka jonkinverran joinkin vielä tuolloin. Hän ei koskaan valittanut juomisestani, itsekin joi lähes yhtä paljon. Lopulta hän otti yllätyseron minusta, minä olinkin se kaiken tyytymättömyyden lähde. Juu-u.
Jäin yksin ja aloin juoda, raitistuin sitten hurjan ahdistuksen ja elämänmuutoksien myötä, rankan psykoterapian avulla. Kiitos kummpanilleni että sain raitistuttua koska hän pakotti minut tutustumaan itseeni. Emme enää ole olleet tekemisissä, miten hänen lienee laita, en tiedä. Minusta hänkään ei ollut tehnyt työtä itsensä kanssa, joten hän teki niin että pannaan kaikki elämässä uusiksi. Näin hän oli toiminut ennenkin, yhä uudestaan elämässään. Ei ollut alkoholisti, mutta jotakin pakeni hänkin. Itseään ehkä. Siinä lienee ydin monissa mielenterveysjutuissa ja alkoholismissa. Ei ole taitoja tulla toimeen itsensä kanssa. Hullua se kyllä on, kaikkea häsää elämässään muttei tutustu itseensä. Kuolinvuoteellako se sitten ikäänkuin tapahtuisi? Päivitystäkin on tehtävä kokoajan, muutoin itse jää kovin vieraaksi. Tämmöisiä tuli mieleen tästä ketjusta.
Tsemppiä kovasti kaikille, olen niin surullinen teidän puolesta, itse tiedän että minulla elämä on parempaa nyt kun en enää juo.
…ikäänkuin kaikki on mahdollista, vaikka vaikeudet eivät elämästä tyystin ole poistuneetkaan, ei ollenkaan. Mutta pystyn taas rakastamaan toista ihmistä, myös itseäni. Olemaan armollisempi ja nauttimaan aidosti asioista. Ilman alkoholin tuomaa kelmua tai harsoa… Sitä buustasi tunteitaan viinalla, nyt en halua, koska haluan tunteeni sellaisenaan, ilo on aidompaa ja suru puhtaampaa. Mutta ennenkaikkea on ihanaa elää ilman viinan tuomaa ahdistusta, pyrkikää tekin samaan! Ero tosin on kova juttu psyykelle, oli syy sitten alkoholi tai jokin muu. Antakaa itsellenne aikaa ja armollisuutta voida pahoin, ikävöidä ja surra. Jossakin vaiheessa valo lisääntyy! Mulla surutyö erosta kesti yli kolme vuotta, ehkä vielä näin neljäntenäkin jotakin silloin tällöin nousee, pääasiassa olen iloinen että erosimme. Vaikka rakastin häntä hurjan paljon… Se sattuu hirveesti, rakkauden kuollettaminen.
Teikkis.

76

Teikkis, tuo on niin totta että ellei ole sinut itsensä kanssa eikä kohtaa niitä ongelmia oikeasti niin helposti lähtee syyttämään jotain ulkoista tekijää, eikä katso sisäänpäin. Mun suhteessa toinen osapuoli odotti kovasti adhd-diagnoosin jälkeen lääkitystä jota ei terveyssyistä voitu toistaiseksi aloittaa. Mutta ei tuntunut ymmärtävän, ettei se lääkitys holismia poista tai helpota eikä muutenkaan edes sovi välttämättä. Tämä siis yhtenä sivujuonteena monen muun luettelemani juomissyyn ohella. Jossain taannoisessa riidassa sanoi minulle, että “olet taas se nainen numero viisi tai kuusi joka ei ymmärrä ja joka ei kestä mun holismia” - no silloin ajattelinkin heti, että siinä se vastaus tulikin. “Nainen numero jotain” ei ymmärrä, nainen siis vaihtoon.
Jotain positiivista kuitenkin, tämä on mullakin laukaissut tarpeen tutkia omaa alkon käyttöäni. Olen ollut viikonlopputissuttelija, vaiken itseäni humalaan juo, mutta huppeliin kuitenkin. Ja bilekäytössä menee sitten humalan puolelle usein. Nyt olen stopannut sen tissutteluni ja vaikka tää on vasta alussa, muutaman viikon kestänyt päätös, niin ei ole ollut edes vaikeata siinä mielessä että haluan kohdata nyt tämän kriisin selvin aivoin vaikka kuinka ketuttaisi ja olisi synkkää. Kun se alkohan ei tätä lievitä ja pelkään että huppelissa sortuisin joihinkin itkupuheluihin ja takapakkia tulisi. Mennään nyt näin. Päivä kerrallaan.

77

Alkkikseni oli nyt puhelimessa oikein herttainen, haluaa tarjota ruokaa kämpillään. Mulle tuli siitä olo, että mitä jos mä oon vaan hullu. Että jos mä oon vaan kuvitellut aikaisemman kaaoksen, ja hän onkin pohjimmiltaan sellainen, mitä vaikutelmaa nyt koittaa antaa…Että mä olen syynä kaikkiin kauheuksiin, koska hän on nyt niin herttainen, että niin mukava ihminen ei ole voinut aiheuttaa niitä ikävyyksiä, jotka ovat mua haavoittaneet niin syvästi.

Ihan niin kuin hänen persoonallisuudessaan olisi vallitsevina äärimmäiset päät Jekyll ja Hyde.

Oikeasti hänen vuoristoratansa jatkuu kai edelleen…Voihan siinä olla mukana jotain katumusta tai omantunnontuskia.

Hienoa vertaistukea lukea muiden kommentteja ja elämästään, kiitos teille - niin mä jaksan uskoa, etten olekaan hullu.

Tätä on ollut ennenkin, että jos mä olen ollut (vähän aikaa) hänen “reviirillään”, on ollut vieraskorea. Mutta kotona arjessa mun tai meidän yhteiseksi luulemallani “reviirillä” on tullut lunta tupaan ja henkisesti turpiin.

Jotenkin tässä on sellaista jojoilun ja koukuttamisenkin makua. Niinku koiraa voi (ei tietenkään saisi) kohdella ääriepäjohdonmukaisesti ja huonosti, ja silti se koira on henkisessä kytkyeessä isäntäänsä. Jos edes joskus saa armopaloja.

Oikeastaan en edes tiedä, mitä hän on minusta aikaisemmin halunnut. Vaiko mitään? Ehkä yhdessä asumisesta tuli pelkkä rutiini ja tottumus, joka häiritsi yhä enemmän alkoelämää. Ja mä elin kuvitelmissa, että olis jotain normaalia ollut. Kunnes tuli totuus vastaan. Että hän ei siedä läheisyyttä, ja panikoitui jopa kämppäkaverityylisestä asumisesta samassa osoitteessa.

78

Hah hah. Kävin hänen luonaan. Juteltiinkiin sitten: olin aika suorapuheinen, joskin sanoin, että en halua ahdistella häntä. Puhuttiin tapahtumien kulusta, ja hän on edelleen sitä mieltä, että kyseessä oli normaalit riidat ja että mä tai yhdessäasuminen teki hänen olonsa niin ahdistuneeksi. No mä sitten sanoin, että mähän olen ollut (muiden asioiden takia) paljon poissa kotoa (itse asiassa enemmän aikaa muualla kuin hänen kanssaan samassa asunnossa, ja yleensä silloin kun mä olin muualla, hän piti puhelinhiljaisuutta juopottelun takia lukemattomia kertoja). Mutta joka tapauksessa mun asunnossa asuminen ahdisti kuulema.

Eikä voi enää tämän ikäisenä kuulema muuttua - eli oikeasti ei ole halujakaan.

Hän kyllä ehkä kuunteli aidosti, niin kuin aidosti voi tulla puolen sentin paksuinen lovi kahden kilometrin paksuiseen mannerjäähän. Kun muun muassa puhuin alkoholismin olemuksesta.

Kun puhuin omasta hyvinvoinnistani ja siitä, kuinka hankalaan taloudelliseen tilanteeseen olen joutunut, hänellä löi mielestäni päässään tyhjää. Minusta tuntuu, että hänellä on ihan pimeä kohta siinä, mitä tuskaa hän on mulle aiheuttanut.

Ehdotin pariterapiaan menemistä - vaikka oikeasti kumpikin pitää tilannetta ihan toivottomana. En tiedä, voiko pariterapiaan mennä toipuakseen.

Itse asiassa minusta tuntuu, että hän on täys p***a-aivo, ja hakkaan vaan päätäni turhan takia kahden kilometrin paksuiseen ikijäähän.

Mun pitäis vaan kyetä oman hyvinvointini takia suuntaamaan energiaani ihan muihin asioihin kuin tän suhteen vatvomiseen.

Mä en tajua, miks mä aina joudun henkisesti niin väärille raiteille hänen läsnäollessaan - on peiliin katsomisen paikka mulla. No siks mä joudun väärille raiteille, kun mä odotan jotain myönteistä tunnetta ja lämmintä romanttista kesäiltaa, mutta tulee lunta tupaan ja jääpuikkoja niskaan. Tai odotin aikoinaan edes yhteiseen hiileen puhaltamista.

Onko kenenkään muun mielestä alkoholistien silmissä eli katseessa sellainen tietynlainen elävyyden puute?? Ei oo pilkettä silmässä tai miten sen nyt sanois.

79

Meni koko yö kärvistellessä vieroitusoireireissa alkkiksesta ja/tai erotuskassa - juuri kun olin saanut hieman normaalista unirytmistä kiinni. Ja taas päivällä väsyttää pirusti ja olo on sitä tuttua helvettiä masennuksensekaista aivosumua. Plääh. Mut alan sentään tiedostaa, mitä tunnetilaa alkkis saa mussa aikaan. Ja mitä tunnetilaa alkkikseton elo.

Ja tajusin ykskaks silkan loogisen päättelyn avulla, että hän valehteli yhdestä grogilasista, että mistä oli sen saanut. Oikeasti oli pöllinyt sen meidän ex yhteisestä huushollista. Ei se lasin mukaan tarttuminen mua haittaa, mutta valehtelu päin naamaa.

80

Ihan ihme juttu myös, että alkkikseni väitti, että juuri 20. joulukuuta mä olisin vaatinut, että erotaan eikä missään tapauksessa joulunviettoa yhdessä - juuri silloinhan mä aloin tuskissani kirjoittaa tänne, ja mun kommentista saa kyllä ihan toisen käsityksen, eli että olin hirmu pettynyt kun hän kieltäytyi yhteisestä joulunvietosta/joululomasta kanssani.