Tuurijuoppovirtaheponi asunnossani ja elämässäni - niin, en tiedä haluaako hän ensisijaisesti loukata mua vai olenko enemmän normaalielämästä muistuttava este hänelle vai fifty-fifty - ei missään tapauksessa halua viettää joulua kanssani, vaikka matka on varattu. Ei siinä mitään, tiedän että helpottaa, kun olen jälleen yksin muissa maisemissa, mutta ottaa niin päähän, että aina tulee lunta tupaan lue: henkistä väkivaltaa, vaikka olisin kuinka pitkämielinen, anteeksiantavainen ja aloitteellinen suhteen pelastamiseksi. Olen nyt alkanut irrottautua ja hieman laastarointimielessä haen muuta miesseuraa. Tiedän kyllä, että ensin on syytä toipua kunnolla, ennen kuin mahdollisesti ryhtyy uuteen suhteeseen. Ja vaikkei sukulaisia ja ystäviä juuri olekaan, onhan mulla elämässä mukavia asioita jos kyllä suuria huolia ja murheitakin, mutta virtahepo taitaa olla kaikkein pahin asia kestää…
Äärinegatiivisuuden ja henkisen väkivallan kohteena oleminen alkoholistin kärvistellessä kuivilla on kyllä niin syövyttävää ja masentavaa, että olen iloinen päästessäni pois mustan aukon vaikutuspiiristä, edes vähäksi aikaa.
Yksin jouluna, tuo on oikea asenne! Keskity itseesi, nauti matkastasi, ja unohda se musta aukko vähäksi aikaa. Sinä olet elämäsi tärkein henkilö! Joskus myöhemmin on varmaan paikallaan myös miettiä niitä plussia ja miinuksia, ja sitä millaista haluat elämäsi olevan… Mutta nyt: tartu hetkeen ja ime itsellesi voimia hyvistä asioista!
Mukavaa joulua, ilman pahaa mieltä, toivottelen 
Kiitos Rinalda lohdullisista sanoistasi.
On ihan selvää, että voin paremmin mitä kauempana oon mustasta aukosta. Aluksi menee aina riitelyjen jälkeen voimia elpymiseen, sitten huomaa, että hei elämähän on ihan yess sittenkin. Sen jälkeen tulee jonkinlainen kaipuu ja muistelee hyviä hetkiä, joita niitäkin joskus oli, mutta yhä vähemmän ajan saatossa niitä hyviä hetkiä on ollut.
Ihmettelen, miksi alkoholisti tavallaan käänsikin loppumetreillä hieman kelkkaansa - jopa tarjosi mulle lähtökahvit, vaikka edelliset päivät olleet yhtä kaameeta riitelyä lue: hänen osalta mulle sietämätöntä mykkäkoulua, jolla hän ikävä kyllä saa mut aika usein provosoitumaan. Joo, tietty puhetta tuli mykkäkoulun aikana sen verran, että haukkui ja loukkasi mua. Ja sitte kun olin lähtenyt soitteli oikein herttaisen kuuloisesti peräänikin. “Ennustan”, että sitte seuraa taas puhelinhiljaisuus, joko juo tai muuten vaan pitää mua etäällä. Ihan niin kuin hän varmistaisi, että on todellakin saanut mut pois maisemista. Tuo (saman kaavan mukaan toistuva) käytöksensä on niin omalaatuista, että olen jopa kysynyt onko hänellä toinen nainen. Ei kuulema ole - jos pitää paikkansa, siinä tapauksessa suhteensa alkoholiin on elämänsä number one.
Onkohan alkoholismi ja narsismi kuinka lähellä toisiaan? Meinaan sitä, että välillä juuri siinä vaiheessa kun olen luopunut toivosta hänen suhteensa hän sitten tarjoaakin pikkuruisen armopalan, esim. suostuu normaalinoloiseen vuorovaikutukseen viideksi minuuttiksi, mutta ei yhtään sen enempää. Hän osaa kyllä normaalin kohteliasta käytöstä, mutta juuri minun suhteeni ei osaa (?) tai ei tahdo - vaarana olisi läheisyys laajassa mielessä, ja aitoa vuorovaikutusta ja läheisyyttä ainakin “minun alkoholistini” kammoaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Pullon henki on se, jolla alkoholisti on korvannut normaalit emotionaaliset suhteet ihmisten kanssa. Vain pullon henki voi syväjäässä olevaa alkoholistia saada eläväisemmäksi emotionaalisesti, näin sanotaan. Toki on fyysinen riippuvuuskin, kun tarpeeksi läträä.
Koen jollain tapaa syyllistäväksi sen, että olisin läheisriippuvainen (toki se voi olla yleistä alkoholistien puolisoilla, mahdollistaminen jne). Mun mielestä on ihan normaalia, jos ja kun ihminen pettyy syvästi alkoholistin kieputuksessa, ja ne pettymykset ottaa suunnattomasti päähän ja vetää mielen matalaksi. No joo, oon mä sietänyt tätä liian pitkään, mutta lähteminen ei oo helppoa myöskään taloudellisten syiden takia, vaikka mielenterveyssyiden takia tässä vaiheessa olisikin jo aika helpotus.
Mun mielestä on hyvä vertaus, että jos on vedessä, joka jäähtyy tai lämpenee hitaasti jäätymis- tai kiehumispisteeseen, ei sietämätönkään epämukava olo ehkä johda vedestä pois lähtemiseen riittävän ajoissa. Vaikka jääkylmää tai tulikuumaa vettä karttaisi muuten (paitsi avantouimarit 
).
Tulipa nyt purettua sydäntäni senkin uhalla, että “alkoholistini” jopa uhkaili kunnianloukkaussyytteellä, jos mä uskallan kertoa netissäkään mitä tää on. Ylipäätään hänen mielestään en ole minkään valtakunnan luottamuksen arvoinen, jos ja kun mulla on edes some- tuttavuuksia (muita ihmissuhteitahan mulla ei juuri ole, koska ei ole ollut voimia eikä mahdollisuuksia niitä oikein ylläpitä - asuu nääs yks virtahepo olohuoneessa). Mutta kaiken uhallakin vaikka alkoholistin mielestä en saisi pitää yhteyksiä ulkomaailmaan netissä, yritän silti pelastaa mielenterveyttäni, ja tää on yks keino.
Moi yksin jouluna!
Hyvä että aloit kirjoittamaan tänne uhkailuista huolimatta! Tarinasi on surullista luettavaa.
Toivon myös että voit nauttia lomastasi kuitenkin. Auttaisiko jos ajattelet kuinka monelta pettymykseltä vältytkään kun ei ole virtahepo matkassa.
Epäilet miehessäsi narsistisia piirteitä. Oletko lukenut narsismista kirjallisuutta tai netistäkin löytyy tietoa. Täällä palstoillakin olen nähnyt joitain linkkauksia teemaan.
Niin tai näin, mies kohtekee sinua huonosti ja sinä olet ainoa joka voit itsesi pelastaa. Miestäsi et voi pelastaa, pelasta itsesi.
Voimia, tsemppiä ja kaikkea hyvää!
Hei! Mun mielestä kuulostaa narsistiselta käytökseltä myös. Sillä liittyykö asia alkoholismiin miten paljon ei ole varmaan kauheesti merkitystä. Netistäkin löytyy “hyvä parisuhde” -artikkeleja, joissa kerrotaan ettei vähättely, valtapeli, mykkäkoulu, manipulointi ja energian imeminen toiselta kuulu sellaiseen. Meillä oli aikalailla samaa menoa kun teillä kertomaasi perustuen. Itse menin juuri tuohon " hitaasti veden lämmittämis"-ansaan ja tajusin lähteä vasta kun sairastuin masennukseen ja kävin siihen vuosien terapian. Lähdin ja olen taloudellisesti asian takia pulassa edelleen, mutta lähtemiseen erittäin tyytyväinen. Jos pääsisin muuttamaan yhden asian elämässäni, niin lähtisin vuosia aikaisemmin itseni ja oman elämäni takia.
Hei kaikki kotikanavalaiset!
Kannattaa käydä lukemassa Ilta-Sanomien nettisivuilta Ulla Appelsinin kirjoitus “Pikkuveljeni, alkoholisti”. Se on tosi upeasti kirjoitettu ja kuvaa varmasti kaikkien meidän tuntoja.
Hyvää joulua kaikille.
Moi
Kyllä ottaa kaaliin. Ilmeisesti joulu lipsumassa taas humalaisen vastenmielisen örvellyksen katseluun.
Miehen piti jo tunteja sitten tulla ruokakassien kanssa ja lisäostoksille olisi vielä päästävä.
No missäpä muussa kuin baarissa örisee kun äsken soitin että mikä maksaa.
Todella ahdistava ajatellakaan enää edes koko joulua.
Sukulaisia tulossa käymään, saa taas silmät hävetä päästään kun toinen on ulkoavaruudessa.
Ennalta käsin oli kiva ajatella ja laittaa joulua mutta nyt on tuo fiilis poispyyhkäisty.
En tiedä miten saisin itseni pysymään jotenkuten tyynenä joulun ajan, on kuitenkin selvää että täällähän hän pyörii.
Miten saan lämpimän, suvaitsevaisen “antaa kaikkien kukkien kukkia” -joulumielen kun sisällä vain ahdistus myllää ja kiehuu? Kuinka olette selvinneet joulunajan kännisen varjossa?
Kohtahan sekin selviää täälläkin. Meillä kävi just samoin eli jouluruokia kauppaan ostamaan mennyt mies päätyi baariin. En tiedä enää nauraisko vai itkisikö asialle?
Uuh, oi voi sullakin, nimim. “huolestuttaa”.
Kyllä tässä taitaa naurut olla vähissä. Edelleenkin oon odottamassa että tulee ( ikävä kyllä massit äijällä- jos on enää…),
äsken oli jo tuhannen päreissä ja siellä sössöttää luuriin että nyt hän pistää korkin kii jouluksi.
Miten mä aina oonkin sama hyväuskonen hölmö, uskonu toisen muuttuneen mutta tässä se taas nähdään.
Mä jo äsken hermoni menetin luurissa…ei tässä mitenkään saa itseään hillittyä.
Osanottoni kaikille jotka kamppailee saman sonnan kanssa tänä jouluna.
Koetetaan jotenkin selviytyä ees itte, hajoomatta palasiks.
Täällä myös enteistä päätellen tulossa synkkä joulu. Mies kotiutui töistä ja keittiön pöydällä on pahaenteinen kassi. Sydän pomppii melkein rinnasta ulos, kädet on jäässä, palelee. En edes huomaa, miten puren hampaita yhteen niin että rutina käy. Kroppa valmistautuu sotaan. Mun pitää hillitä itseni, etten lähde sen provosointiin mukaan. Ihan varmasti sitä on tulossa. Hiippailen koko aaton nurkissa ja annan äijän dokata ja murista itekseen nojatuolissa. Sitten kiusaan itseäni ja katselen silmät kyynelissä naamakirjan onnellisia toivotuksia onnellisten kuvien kera ja pakahdun yksinäisyyteeni.
Hei te kaikki alkoholistien läheiset, joiden joulutunnelma on hajalla tai menossa pirstaleiksi.
Kukin tietysti taaplaa tyylillään, mutta jos ette pääse kokonaan muihin maisemiin, ottakaa etäisyyttä menemällä vaikka kävelylle, joulun kirkollisiin tilaisuuksiin (vaikka ette uskiksia olisikaan) tai jotakin mitä tahansa, mikä vie ajatuksia toisaalle alkoholistista ja liitännäisikävyyksistään.
Omalla kohdalla helpotti paljon, kun lakkasin hyssyttelemästä tilanteita ja lakaisemasta roskia maton alle miehen sukulaisten ym. edessä. Itse sanon ihmetteleville asiallisesti tyyliin “minun käsitykseni mukaan tämä tilanne/asia on seurausta siitä, että NN on pitänyt/ pitää juomista/alkoholia tärkeämpänä kuin…”.
Vaikken itse ole aina pysytynytkään, parasta on, jos itse pystyisi olemaan provosoitumatta, jos provosoidaan. Tämä ei tarkoita, että omat kiukun ja surun tunteet pitäisi lakaista maton alle, mutta itselle jää parempi mieli, jos pystyy olemaan alentumatta loukkaaviin puheisiin ym.
Ennen kaikkea voimia tilanteiden kestämiseen niin jouluna kuin muulloinkin, etenkin heille, joilla on lapsia ja heille, joilla ei ole tukiverkostoja.
Piti vielä sanomani, että jotta alkoholistin vaikutuspiirissä eläminen ei johtaisi absoluuttisesti sinne mustaan aukkoon hukkumiseen, pienen pienikin vuorovaikutus jonkun ulkopuolisen kanssa on hyvä juttu, oli sitten juttelua naapurin tai kaupanmyyjän kanssa (no pyhinä ei oo kaupat auki) tai vaikka naamakirjassa annettuja tai saatuja tykkäämisiä.
Ikävä kyllä olen tässä tuppukylässä uusi ja miehen armoilla. En tunne ketään.
Kolina alkaa täyttää talon. Saunan ovi käy, jääkaapin ovi, takaovi, autotallin ovi, ees taas ramppaamista. Välilla sihahtaa tölkki auki, välillä viini lorisee tuoppiin. Sitten eri ovien kolistelu jatkuu. Radio on täysillä, samoin televisio. Tämän mekkalan seassa mies vielä puhuu tauotta puhelimessa. Siis muina miehinä lörpöttelee ja vitsailee luurissa, eikä ole tietävinään vaimosta, joka on piiloutunut makuuhuoneeseen. Kuulostaa hermojaraastavalta toi musiikin ja telkkarin kakofonia, mutta se on miehen keino vaan saada mut sanomaan jotain negatiivista. En sano mitään. Mies julistaa, että joulu on pilalla, minä pilasin sen kuulema. Mitään syytä en ole saanut. Hän sen sijaan sai syyn juoda. Luulin että tää paska on vasta huomenna mutta mies ei nähtävästi malttanut pitää näppejään erossa saaliistaan. Kusipää.
Tosiaankin,kirkkoon tai muihin joulutapahtumiin mukaan.Sieltä löytyy se idea että itsekukin on arvokas.Ei mitään ole pakko sietää,pitää vaan määritellä mikä on itselle ok kohtelua.Ettei sitten vuosien päästä ala harmittaa elämätön elämä.Eilistä ei voi muuttaa,huomisesta ei tiedä,eli on vain tämä hetki,päivä kerrallaan.Jokaisen pitää itse oivaltaa mitä se elämä on! Tämä plinkki on kyllä mahtava paikka.Irrottaudu rakkaudella alkaa minulle avautua.
Joulu joulu joulu. Vaikka jo pari joulua ollut ilman alkoholismin vaikutusta, ei sitä fiilistä oikein voi unohtaa eikä jättää taakseen. Jos ei ole mies humalassa, joku sukulainen on tai itse olet ja trauma palaa kirkkaalla liekillä. Tänä jouluna ei olla otettu yhtään eikä luultavasti oteta ja muukin seurue on tipatta ollut mutta ajatus ei nyt olekaan omassa lähipiirissä vaan esimerkiksi plinkkiläisissä. Murehdin muitten asioita, hölmö minä!
Itse muistan yhden joulun kun hullu ex veti hirveän kännin. Silloin ei ollut lapseni kotona. Menin lenkille koiran kanssa kun en jaksanut kuunnella tuollaista musiikin, television ja puheluiden kakofoniaa. Tähdenlennon nähtyäni toivoin, en kenenkään raittiutta enää, vaan sitä mikä on oikeasti avuksi: Omaa viisautta päästä irti.
Sen sain ja olen niin onnellinen ettei enää ole perheessäni alkoholiongelmaa. Se hullu ex on vieläkin linnassa ja minulla on ihan tavallinen elämä ja joulu, johon kuuluu lämpöä, yhdessäoloa sukulaisten kanssa, lapsen naurua, rakkautta ja ihania keskusteluja. Suurin murhe on huonot telkkariohjelmat!
Jos ei siis ole jouluyönä tähdenlentoja, suosittelen vaikka kirkossa käymistä. Toisaalta vaikka räntää sataisi on se sen hetken helpompi olo sen arvoista… Ja jos elät painajaista, parempi päivä on tulossa jo! Jokin päivä saat tavallisen, rauhallisen olon. Ja sen päivän jälkeen joulukin on mukava juhla.
Itsellä ensimmäinen joulu alkoholistista eron jälkeen - ihanaa olla lasten ja läheisten kanssa, ei kännisen örinää eikä niitä ahdistuksen hetkiä. Paras joulu vuosiin!
Kannattaa todella miettiä, kuinka kauan antaa juopon kiusata itseään ja lapsiaan - tai mahdollistaa alkoholistin vajoamisen yhä syvemmälle sairauteensa.
Rohkeutta ratkaisuihin, almat!
Puran nyt vieläkin sydäntäni siitä, miten olen päätynyt tähän joulunviettoon yksin.
Avomieheni (tai henkilö, jonka joskus kuvittelin sellainen olevan) on tuurijuoppo ja viimeinen “kriisi” niin kuin hienosti sanotaan oli syksyllä. Hän yleensäkin juopottelee silloin kun en ole maisemissa (vaikka olisin sairaalassa teho-osastolla, sekin on koettu), vaikka on joskus kai mennyt vuosikin ilman alkoholia, mutta "repsahdusta " kohden yhä sietämättömämmän kärttyisyyden ja ilkeilyn kourissa. Repsahdukset tulee jossain vaiheessa, vaikka joskus suht pitkänkin ajan kuluttua, vuorenvarmasti, ja vaikka tavallaan “vainuan” ne, joka kerta se on kamalaa ja yhä pahemmiksi mielestäni käyvät (juopon aivot tässä iässä on jo kärsineet aika paljon, kun juopottelua on jatkunut kolmisenkymmentä vuotta…Mun mielenterveys ja fyysinen puoli on kärsinyt myös, korkeat verenpaineet, iloton elämä, jatkuva epävarmuus pohjimmaisena…).
No nyt ennen syksyn keissiä oli sovittu sopuisasti ja hyvissä ajoin, että hän huolehtii koirastamme, koska mulla oli koulua, matka ystävättären kanssa ym. Mies kuitenkin aloitti juopottelun noin viikkoa ennen näitä sovittuja juttuja, putki kesti noin pari viikkoa. Mutta minäpä en muuttanutkaan suunnitelmiani, vein koiran hoitolaan ja kävin koulussa, vaikka jouduin yöpymään ulkona (vaikka varpaita paleli, muuten ei ollut kauhean kylmä), kotonani en yksinkertaisesti voinut olla, koska mies oli niin pahassa jamassa. (turvakodit oli täynnä). Yks juttu, mitä en ymmärrä, on se, että miten henkilö, jonka jalat ei juuri kanna ja p****t on housuissa -jamassa pystyy käytännössä suoriutumaan viinan saamisesta kurkustaan alas - piilopullot vissiin mitä lieneekään…Silloin mun silmät tavallaan aukeni, päätin, että oli mulle viimeinen pisara tätä kohtelua.
Kun mies sitten oli selvinnyt tällä kertaa ilman laitoskatkoa, sanoin, että mun ehtoni yhdessäololle on, että hän menee sellaiseen hoitoon, joka on muuta kuin iänikuiset antabukset ja että me tehdään vuokrasopimus (kämppä on mun omistusasunto), jolloin saan jotain “turvatakuita” itselleni, että tarvittaessa saan juopottelevan miehen pois kodistani. (Muuten ei auta kuin häätö, jolloin hän pääsisi syyllistämään mua, kuinka kauhea olen, kun ihan häädön hommaisin).
Mies on nyt kaupungin asuntojonossa (ties kuinka monta vuotta tulee olemaan), ei halua tehdä vuokrasopimusta eikä ajatella asiaa mun näkökannalta tippaakaan. Ennen joulua ilmaisin, että haluan pohtia, mitä järkeä mun kannalta on panostaa joulunviettoon ihmisen kanssa, joka kuitenkin on muuttamassa pois elämästäni, ja kyselin, että onko hän nyt sitten kuinka varmuudella muuttamassa pois. En ole saanut tollkua mitä hän aikoo, aika paljon vastaa vaan “en tiedä” ja kiemurtelee (kyllä, ihminen voi kiemurrella ihan fyysisesti) pitäen mua löysässä hirressä, tai sitten riidellessä on muuttamassa samantien pois vaikka mihin läävään, kunhan pääsee pois näin kauhean ihmisen luota. Sittemmin kyllä pyörsin puheitani joulunvietosta, ja olisin suostunut joulunviettoon ilman vuokrasopimustakin, hän käy kuitenkin pitkin hampain nyt aa-ryhmässä. Ja mun käsityksen mukaan meillä oli yhteinen joulunvietto kiikarissa ainakin jossain vaiheessa, vaikka ei näköjään hänen mielestään ilmeisesti missään vaiheessa ollutkaan…Että näin.
Mun ongelma on se, että jollain tapaa olen KOKO AJAN törmäyskurssilla miehen ja mieheen liittyvän todellisuuden kanssa, mutta en osaa asiaa ratkaista…
Ehkä mun olis aika päästää irti taakastani, vaikka taloudellisesti tekeekin tiukkaa ja paljon on yhteisiä vuosia takana, ja olisin ihan yksin ilman huonojakaan turvaverkkoja, jollainen mies tavallaan on ollut, mutta yksinhän mä olen nytkin. Ai niin, on koirasta tsiljoona kertaa enemmän seuraa kuin alkkismiehestä 
Comments?
Auttaisiko yksin asuminen tuohon parhaiten? Mulla auttaa usein ihan fyysinen etäisyys moneen juttuun.
Yksin ollessa pysyy paremmin omat rajat mielessä eikä kukaan pääse “hämärtämään” millään “on ihan ok juoda joka päivä”, “on ihan ok haukkua sua kun kerran oot tollanen”-jutuilla.
Mulla oli lyhyt matikka, mutta silläkin pääsin siihen tulokseen, että jos nyt jo teen tässä suhteessa 95% kaikesta, niin pystyn sen viisi prosenttiakin vielä puristamaan 
Että elämänlaatuni jopa kahden pienen lapsen kanssa paranisi paljon, jos uskaltaisin elää omaa elämääni. Saisin itse päättää miltä tänään tuntuu, eikä tarvitsisi kävellä munankuorilla koko ajan ennakoiden tulevia tilanteita ja sitä, mikä tänään saa miehen suuttumaan. Turvaverkot olivat minullakin vähissä - ei sisaruksia ja vanhemmatkin päättivät muuttaa eläkepäivikseen 300 kilsan päähän, eikä erosta suuttunutta anoppiakaan kehtaisi apuun pyytää - mutta niin vain asiat järjestyivät!
Onko tuo sellaista elämää, jota sinä haluat elää? Pidätkö itsestäsi sellaisena kuin nyt olet? Minusta tuli holistin rinnalla kaamea, ilkeä ja jänkkäävä akka, enkä todellakaan halunnut olla sellainen
Elämä kantaa kyllä, jos sille antautuu. Ja apuakin saa, jos sitä uskaltaa pyytää.