^ Onneksi olkoon kuivasta viikonlopusta. Vielä pari samanlaista alle, niin olotilat helpottaa eikä tartte miettiä sitä kirottua myrkyä ihan aamusta iltaan. Meikäläinen on hankkinut juopottelun tilalle “peliriippuvuuden”, 4 tuntia iltaisin ja 12+ tuntia viikonloppuisin PS4:n ääressä, niin onpahan ainakin jotain tekemistä…
Rahaa palaa jonkinverran tähänkin harrastukseen, mutta maantaiaamut ilman krapulaa, ja sunnuntaiaamut ilman huoltamolta haettavaa krapularyyppyä on kyllä nenänvalkaisun arvoinen kokemus! Myöskin ihmissuhteet voi paremmin, vaikkei nykyisin riitä aika niidenkään hoitoon. Ennen kaiken ajan vei pullo, ja nyt pelit!
Ehdottomasti tuo peliriippuvuus on paljon pienempi paha kuin juoppous. Parantaa kielipäätä, refleksejä, loogista ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Ja varmaan montaa muuta asiaa kanssa. Dokaaminen ei taida yhtäkään taitoa kehittää. Korkeintaan oppii avaamaan kruunukorkin ties kuinka mielikuvituksellsin välinein ja samanaikaisesti kolauttaa jotain ovea tms. ja yskäistä samaan aikaan, jotta sihahdus ei kuuluisi muille.
Itse joskus reilu parikymppisenä tykkäsin pelata kanssa. Pleikkari kakkonen ja Metal Gear Solid oli kovaa kamaa. Nykyään tuntuu, että olen liian yksinkertainen tuollaisiin. Jatkuva dokaaminen on tyhmentänyt itseäni huomattavasti. Enää en osaa keskittyä asioihin, eikä muutenkaan lanttu leikkaa. Päässälaskut meni aikaisemmin ihan tuosta vaan, mutta nykyään ei onnistu millään.
Väittäisin että nuorena olin hieman keskiarvoa fiksumpi tyyppi (puolet väestöstä on), mutta nykyään olen kyllä selvästi keskiarvoa tyhmempi. En osaa enää hahmottaa asioita mielessäni, enkä edes hoksaa kaikkia huumorisivustojen vitsejä enää, elokuvien juonista puhumattakaan. Muistinikin on todella huono, lähes olematon. Tämänkin ketjun kun luin alusta asti yksi päivä, niin valtaosan teksteistäni ja tapahtumista olin unohtanut jo. Siksi olikin ns. shokkitila, kun huomasin että ihan samoja ajatusratoja pitkin taas menen, kuin olen aikaisemminkin mennyt tässä vaiheessa tätä toistuvaa juoppous-mukaraitistumis-noidankehää.
Kyllähän päänuppiakin pystyy treenaamaan, mutta en muka enää ehdi sellaista. Aikaa sen sijaan tuntuu riittävän kaiken maailman huumorisivustoilla ja laadukkailla mv-lehtien kaltaisilla sivustoilla pyörimiseen.
En tiedä saako täällä me lopettajissa suositella täysraittiutta, mutta suosittelen silti. Tuli ihan omat jutut ja ajatukset mieleen monista kirjoituksistasi. Sitä taistelua itsensä kanssa aina vaan toistamiseen ja toistamiseen. Kun laittaa itselleen rajaksi nolla niin jossain vaiheessa se taistelu voi jopa helpottaa.
Olen ikäisesi nainen ja käynyt itseni kanssa noita juupas-eipäs-väittelyitä läpi n. 15 vuotta. Ollut milloin enemmän ja milloin vähemmän kännissä ja tietenkin krapulassa myös. Kuulun niihin, jotka on kerenneet juomaan työ- ja opiskelupaikkoja ja silti uuden saatuaan jatkanut yhä iltaisin juomista laskien tarkkaan kuinka monta voi juoda. Varmasti kaikki mahdolliset hoidot ja AA:tkin nähty, mutta kun se oma riippuvainen luonne ei vaan meinaa luovuttaa.
Oikeastaan luulen, että alkoholistin stressiä helpottaa tosi paljon vaan päätös joko juoda niin paljon kuin sielu sietää, tai sitten nimenomaan päätös olla juomatta ollenkaan. Määrillä kikkailu johtaa vaan jo heti aamusta alkavaan pohdintaan ja laskeskeluun sen päivän juomisten suhteen ja koko päivä menee siinä sitten “kivasti” iltaa odotellessa. Tai oikeastaan ei edes laskeskele vaan kuluvaa päivää vaan myös seuraavaa miten selviytyä siitä. Raittiina ollessa omasta mielestä päivän ihanin hetki on herätessä ilman krapulaa. Ehkä siksi, koska se on niin harvinaista.
Onnittelut sinulle raittiista 8 päivästä, mutta koita keksiä joku keino jolla ylläpidän tota päätöstä Itse en ainakaan ole niin fiksu, että pelkällä omalla päällä onnistuu kovin pitkää aikaa tekemättä mitään. Kaikki koetut krapulat häipyy niin nopeasti tuolta mielestä ja myöskin se ainainen usko itseeni, etten enää ikinä juo itseäni tuohon kuntoon. Ja silti sama vaan toistuu ja toistuu jatkuvasti. Niitä keinoja voi olla urheilu (itse olen tietoisesti aloittanut treenaamaan myöhään iltaisin, eli just silloin kun kaupasta ei enää saa alkoholia), kaikki muut harrastukset, aloita vaikka joku uusi, vertaistukirytmät, yksilöterapiaa… mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille. Meillä Suomessa on onneksi paljon erilaisia päihdepalveluita ja matalan kynnyksen juttuja ongelmaisille, eikä niihinkään tarvitse hävetä mennä.
Yhdessä vaiheessa kävin, näin jälkikäteen ajateltuna väkisin, AA-ryhmissä. Olo ryhmien jälkeen oli vaan tosi ahdistunut, mutta kun niitä joka paikassa ainakin siihen aikaan tuputettiin “ainoana oikeana vaihtoehtona” ja oma tilanteeni oli täysin epätoivoinen, niin ajattelin silloin, että pakolla niissä ramppaamalla raitistuu. Ne siis myös sopii toisille, mutta haluan uskoa että on muitakin keinoja pysyä ilman viinaa.
Jep, se kokonaan lopettaminen lienee ainut vaihtoehto kohdallani. Olen aika paljon luoskellut muiden tarinoita ja ihan saman kaavan mukaan kaikki tuntuvat menevän, jotka yrittävät vain vähentää; jonkin aikaa se toimii, mutta pikkuhiljaa niistä hienoista säännöistä ja rajoista aletaan lipsua enemmän ja enemmän ja pian ollaan taas lähtöruudussa.
Itse kanssa paikkaan viinan mentävää aukkoa urheilulla. Alunperin minulla urheilu oli se henkireikä josta tykkäsin, mutta vähä vähältä alkoholi otti sen paikan. Nyt taas tätä raittiin jakson yritystä tukee urheilu.
En kyllä tiedä miksi en yrittäisi lopettaa kokonaan. Kun järjellä alateltuna mikään muu tuskin toimii. Ehkä se, kun en haluaisi tehdä mitään numeroa tästä. Eli haluaisin sulautua joukkoon niissä “pakollisissa” juomatilanteissa. En halua kailottaa heikkouttani ja olla se säälittävä tapaus. Vaikka olenkin.
En tosiaan tiedä kuinka tästä jatkaa. Olen kuin se ylipainoinen henkilö, joka yrittää miljoonaa erilaista dieettiä, eikä ikinä kuitenkaan saavuta pysyviä tuloksia. Koska asian pihvi on se, että minun eikä sen ylipainoisen henkilön ratkaisu ole dieetti, vaan elämäntapojen muutos.
Eli katsellaan tästä nyt. Ehkäpä ajatukset ja pää tästä selkenee vielä. Päänsisäinen olo on edelleen tosi alavireinen, mutta hieman se on parantunut pahimmasta jo. Ehkäpä tämä vielä tästä.
Tietysti parisuhteenhoito+muut ihmissuhteet ovat aika oleellisia asioita ihmisen normaalin hyvinvoinnin (erityisesti sen mielenterveyden) suhteen puhumattakaan johonkin yhteisöön kuulumisesta ja jos tilanne on tämä niin ei se Valhalla-puteli sekä maailman riennot nyt niin kamalan huonolta vaihtoehdolta kuulosta vaikka sekin on tietysti polku kaaokseen varsinkin jos tapana on jumittua sohvan syvyyksiin…
Toisaalta kaikista paras veto voisi olla etsiä pätevä psykiatri niin voisi tehdä intohimolla useita eriasioita nauttien niistä kaikista sillä tuollainen meno on usein vain reaktio johonkin minkä vain ammatti-ihminen ehkä osaa ratkaista… Sitä paitsi sinähän taidat siellä duunissakin olla ruudun ääressä…
Ps. Toisaalta monella bipolla on masennusvaiheessa liiallista juopottelua, pelailua (videopelejä/uhkapelejä), eri tyyppistä eristäytymistä ja mielenkiinnon katoamista läheisistä ihmissuhteista jne… Tarkoittaen, ettei taida lito toimia kuten pitäs ellei sen ainoa tarkoitus ole sen manian esto.
Päivä 10. Mieli on edelleen alamaissa ja olo melko voimaton ja saamaton. Aamulla sängystä nouseminen on vaikeaa ja yleensäkin kaiken tekemisen aloittaminen. Ihmisten seurassa ollessa huomaan olevani enemmän “oikea minä” kuin pitkään aikaan. En ole ihan niin sulkeutunut ja synkkä kuin dokailuvaiheessa. Yleensä juominen kun saa minut sulkeutumaan kuoreeni entistä enemmän. Juon vain yksin ja oleskelen “oman pääni sisällä” lueskellen kirjaa, katsellen telkkua tai selaamalla nettiä.
Nyt huomaan olotilan olevan parempi ihmisten seurassa. Sitten kun olen taas yksin, vaivun alakuloisemmaksi. Mutta parempaan päin tässä mennään. Tänään huomasin työtehonkin hieman nousseen. Viime ajat kun se on ollut täysin nollassa.
Tyttöystävän loma alkoi pari päivää sitten. Hän ei yleensä juo kuin muutaman kerran vuodessa, mutta nyt kovin tuntuu suu napsuvan. Grillattiin viikonloppuna ja ihmetteli kun en ottanut kaljaa makkaran kanssa kuten normaalisti. Yksi ilta katseltiin leffaa ja viinipullokin oli esillä. Kieltäydyin siitäkin ja hän joi pari lasillista. En vaan kehtaa myöntää millaisiin ongelmiin tuon alkoholin kanssa olen itseni ajanut.
En ole mitään lopullista päätöstä tehnyt juomisen suhteen, mutta en ainakaan nyt heti raittiusräpistelyn alkumetreillä ala flirttailemaan viinapirun kanssa.
Jonkinlainen asennevamma minulla on tuon lopullisen lopettamisen kanssa. Ehkäpä ajatukset siitä joku päivä vielä selkeytyvät. Jotenkin luulen muuttuvani sellaiseksi stereotyyppiseksi vegaaniksi, joka julistaa kovaan ääneen ja koko ajan joka suuntaan omaa vegaaniuttaan (vaikkakin omassa tapauksessani raittiuttaan). Ja luonnollisesti on muita moraalisesti korkeammalla tämän vuoksi. En tiedä mistä tuo harhakuvitelma päähäni on tullut.
Viina kyllä pyörii alitajunnassa selvästi. Viimeiset kolme yötä olen nähnyt unta juomisesta. Valveilla ei ole kovin pahasti tehnyt mieli vielä. Mutta jahka tästä olo kohenee, niin sitten taas alkaa se itselleni todistelu, että eihän mulla enää mitään ongelmaa ole. Hyvin voin pari ottaa saunan päälle. And here we go again…
Onneksi olen tähän ketjuun kirjannut fiiliksiä, niin pystyn näkemään tarkkaan että ihan samoja jalanjälkiä pitkin olen räpiköinyt ennenkin näiden muka-raitistumisyritysteni kanssa.
Päivä 12. Pahin alakulo helpottanut. Olo on enää vain saamaton. Hieman työrintamalla firman tilanne parani. Eli rankasti tappiollisena toiminta edelleen jatkuu, mutta välitön toiminnan loppumisen riski toistaiseksi helpotti. Tuota tilannetta olen stressannut pitkään.
Näin pitkälle pääsin tällä kertaa, kunnes on tehnyt kaljaa mieli. Puolitosissani olen ajatuksella kaljasta leikkinytkin, mutta en nyt kuitenkaan vielä pilaa tätä hommaa. Tosin tilanne alkaa olla vähän se, että kun ulkopuolinen ehdottaa käymistä yhdellä, niin pian jo siihen suostunkin. En kuitenkaan vielä tänään varmaankaan. Töitä on julmetusti tehtävänä, mutta lähinnä välttelen niiden aloittamista. En vaan ole saanut sellaista tekemisen meininkiä päälle. Pari yötä on mennyt jo ilman että olisin nähnyt juomisesta unta. Ja sikeästi olen nukkunut, enää ei ole öisiä heräämisiä tapahtunut yhtään.
Punttisali on jäänyt liian vähälle tällä viikolla. Sitä tarvitsisin kipeästi korvikkeeksi. Maanantaina kävin siellä, tiistaina luontopolulla muutaman kilometrin lenkin ja keskiviikkona thai-nyrkkeilyssä ja eilen torstaina vain makasin tylsistyneenä sohvalla. Ei saa mitään aikaiseksi. Tänään en varmaankaan edes ehtisi salille, kun olen tässä taas tunnin verran vain lorvinut ja vältellyt töiden aloittamista. Mutta yritetään pitää positiivistä virettä yllä ajatellen etten sentään ole dokannut. Ja netistäkin lukenut pääasiassa vain alkoholismiin liittyviä juttuja, joten olenhan vain keskittynyt sairauteeni, heh.
Pikkuhiljaa näitä kuivia päiviäkin on alkanut kertymään viivan alle. Aika paljon mielessä tämä raittiusrimpuilu vaan pyörii koko ajan. Vielä ei tämä ole alkanut menemään ns. omalla painollaan, mutta ehkäpä jossain vaiheessa.
Päivä 14. Pari viikkoa siis tulisi raitisteluräpellykselleni täyteen tänään jos en vielä korkkaa. Aamulla teki kyllä oikeasti mieli aloittaa sunnuntai mukavasti isolla kaljalla, kuten normaaliin rutiiniini on kuulunut. Jätin sen nyt toistaiseksi korkkaamatta.
Kuivattelun vaikutuksista huomaan, että pää toimii hieman paremmin kuin normaalisti (=tissutellessa) ja iho ehkä hieman parempi naamasta.
Olen tässä nyt alkanut ihan tosissani miettimään taas tuota kohtuukäytön aloittamista. Tai siis en juuri tällä hetkellä sen aloittamista, vaan noin yleensäkin. No joo, onhan se tähän asti joka kerta 100%:n todennäköisyydellä epäonnistunut, mutku aineistoakin siinä empiirisessä tutkimuksessa ei taida olla kuin 500 kokeilukertaa, niin lopputulos ei mitenkään ole vielä validi. Ja jos on, niin faktoillahan nyt voi perustella mitä vaan
Hauska miten ihan samalla tavalla taas alan ajattelemaan kuin ennenkin tässä vaiheessa kuivattelua. Ja kyllä, nykyinen minä pystyisikin kohtuukäyttöön helposti. Mutta kun se minä, joka on yhden päivän juonut, ei vaan tunnu pystyvän olemaan ilman korjaussarjaa, joka muuttuu virityssarjaksi.
Katsellaan nyt. Viitisen kertaa olen kieltäytynyt tarjotusta alkoholijuomasta tässä parin viikon aikana. Se on helppoa ollut mulle aina, koska pyrin pitämään kulisseja pystyssä. Oman ongelmajuomiseni suoritan aina yksin.
Parin viikon kuivattelun jälkeen aivomassa alkaa palautua kohti normaalia. Muisti ja keskittyminen paranee, ja mikä parasta, impulsiivisuus pienenee. Huonona puolena tietty, että jos ottaa sen ensimmäisenkin, niin impulsiivisuus alkaa taas merkittävästi kasvaa, mikä johtaa aika nopeasti lisääntyviin määriin.
Vähentely ja kohtuukäyttö onkin sen vuoksi hirmuisen paljon hankalampi laji kuin tipattomuus tai ryypiskely ilman rajoittimia. Että jos aikoo alkaa elämään kohtuudella, niin kannattaa mieluummin antaa itselleen luvan olla ihan rennosti rappiolla vaan, ilman mitään annoslaskureita!
Päivä 15. The Himo on aamusta asti ollut hirrrmuinen. Lisäksi itsestäni riippumattomista syistä haltuuni joutui muovikassillinen siideriä ja lonkeroa. En noista litkuista perusta, mutta niitäkin aina juon jos kaljaa ei ole käsillä.
Nämä kaksi asiaa kun ynnää yhteen, niin vastauksena on: Mene lähtöruutuun. Mene suoraan lähtöruutuun kulkematta vankilan kautta.
Uuh Narkkis mikä kuva! Tuolla mä ratsastaisin kohti auringonlaskua vailla huolta huomisesta. Kuin Nils Holgersson hanhellaan.
Muuten tuo on mahtava ratsu, mut niin kovin vikuroiva. Ja mustasukkainen. Kun kerran ratsaille nousee, niin se ei millään suostu päästämään sua pois kyydistään.
Nyt on kyllä olot oikein todella entten tentten teelikamentten…
Jos nyt vielä halutaan nostaa masokistiset himotukset toiseen potenssiin, niin nyt maanantaina vois olla hyvä luvata itselleen että ENSI PERJANTAINA mennään kauppaan hakemaan sitä parasta olutta ja kunnon määrät. Sitten maanantaina voipi aloitella uuden tipattoman, kun on muistia virkistelty miten mahtavaa onkaan olla juoppo!
En nyt tällä kertaa sitten kuitenkaan vielä siirtynyt Voiman Pimeälle Puolelle. Suurin himotus meni ohitse. Aamut ovat kaikkein pahimpia, kun silloin nousuhumala ja kurkussa poreileva mallasjuoma tuntuu aamuväsyneessä kehossa ihan jumalaiselta. Siihen olen itseni totuttanut. Illalla aloittaminen sit taas on vähän kuin lasta hakkaisi; hauskaa kyllä ja paperilla oikein, mutta Se Jokin siitä kuitenkin puuttuu
Eipä tässä varmaan mitään muuta kummempaa raportoitavaa tällä erää taida olla. Olo kyllä on muuttunut huomattavasti viikon takaisista itsemurhafiiliksistä. Eli ei muuta kuin jatkan taivallusta tunnelissa kohti junan keulaa.
Päivä 17. Näin aamuisin tekee julmetuski kaljaa mieli. Sellainen 3-4 tölkkiä ennen sängystä ylösnousemista, kun antoi yleensä sen riittävän boostin itsensä liikkeelle saamiseen. En vieläkään nyt ottanut. Johonkin kolmen viikon raittiuteen olen tainnut parhaimmillani päästä viime vuosina. Eli kohta tulee se hetki kun ensimmäinen sihahtaa. Sain eilen puolen litran tölkin kaljaa. Ihme kun en juonut sitä heti. Ehkä huomenna sit.
Yritän saada muuta tekemistä elämään. Maanantaina kävin puntilla, eilen menin thaikkuun, mutta treenit olikin siirretty täksi päiväksi. Naputtelin muutaman erän säkkiä ja yritin vähän venytellä. Tänään sit kolistelemaan kunnolla.
Raittiuden The Kiima odotuttaa vaan itseään. Ei ole lapsenomaista innostusta asioihin, eikä muutenkaan virtaa. Ei nyt ihan vitutakaan, vaan olen enemmänkin vajoamassa katatoniseen tilaan kun selaan vaan päämääräämättömästi nettiä ja aivot narikassa. Töitä olisi vaikka kuinka, mutta en jaksa aloittaa. Väsyttää vain.
Voi kuinka vieläkin niin tutun kuuloista. Päivät menee ainakin enimmäkseen miettiessä korkkaako vai eikö tänään vai huomenna vai milloin. Tuollaisina hetkinä en olisi enää itse epäröinyt jos kotiin tuodaan sitä juotavaa, joten siitä isot tsempit että olet osannut olla koskematta . Varmaan ihan oman stressin kannalta olisi parasta korkata heti ja nähdä ne seuraukset sitten aikanaan. En mä sitä oikeasti suosittele, mutta uskon että morkkis siitä juomisesta tulisi hyvinkin pian. Jopa jo seuraavana päivänä riittääkseen taas sinnikkäästi koittamaan lopetusta?
Suosittelen vaikka kirjaamaan ihan niitä paskimpia juttuja ja fiiliksiä mitä juominen on aiheuttanut. Ja sit kans niitä hyviä juttuja mitä selvinpäin oleminen on tuonut mukanaan. Mulla oli jokin aika sitten käytössä tollanen kirja nimeltä Depressiokoulu, kannattaa googlata, ei maksa paljoa. Vaikkei kärsisi minkään sortin masennuksesta, niin mielestäni oli mahtava työkalu kirjata siihen kaikkia omia tuntemuksiaan, juomahalujaan päivien mittaan ja kirjassa oli vaikka mitä mittareita ja kaavioita mitä piti täyttää ja niiden avulla seurata omaa vointiaan ja ajatuksiaan. Mielestäni sopi helkkarin hyvin tällaiselle, joka tykkää muutenkin kirjoitella ja analysoida itseään.
Kiitos kirjavinkistä. Pitänee hommata tuo. Yleensä muutenkin tuntuu, että asioiden ylös kirjaaminen helpottaa suuresti, verrattuna siihen että ne pyörivät vain pään sisällä.
Mulla ei juomisen aloittamisen arpomista ole oikein kuin aamuisin. Tyttökaveri lähti kaverinsa kanssa venetsialaisiin äsken. Lipittelivät kaljat siinä ensin ja maistoin huikallisen, niin kyllähän se hyvältä maistui, muttei mitään himoa siitä iskenyt.
Muutoin ei mitään kummempaa raportoitavaa. Energiatasot nousevat pikkuhiljaa tässä koko ajan, mutta todellakin hitaasti. Huomenna tulisi kolme viikkoa juomattomuutta täyteen, jos en ala ottamaan vielä. Enkä näillä näkymin ala. Joskus myöhemmin sitten.
Päivä 21 ja sunnuntaiaamu. Nyt tekee mieli taas sihauttaa. Ja tekee mieli oikein isosti. Saamiani lonkeroa ja kaljaa tuossa olisi kassillinen ja olen todella vakavasti miettinyt yhden juomista. Mutta tiedän kyllä ettei sen juominen muuttaisi mitään. Tai ainoastaan sen että himo kasvaisi entisestään ja kynnys toisen ottamiseen laskisi maanpinnan alapuolelle.
Eli koitan tässä nyt kärvistellä vielä ottamatta. Pari tuntia tämä himo on päällä ollut ja varmaan joskus puolen päivän jälkeen alkaa helpottaa. Vaikka jos kuitenkin ottaisi vain yhden. Kunnisanalla vannoisi ettei enempää. Kun oon kuitenkin kolme viikkoa ollut ilman…
Itse en ainakaan ole niin fiksu, että pelkällä omalla päällä onnistuu kovin pitkää aikaa tekemättä mitään. Kaikki koetut krapulat häipyy niin nopeasti tuolta mielestä ja myöskin se ainainen usko itseeni, etten enää ikinä juo itseäni tuohon kuntoon. Ja silti sama vaan toistuu ja toistuu jatkuvasti. Niitä keinoja voi olla urheilu (itse olen tietoisesti aloittanut treenaamaan myöhään iltaisin, eli just silloin kun kaupasta ei enää saa alkoholia), kaikki muut harrastukset, aloita vaikka joku uusi, vertaistukirytmät, yksilöterapiaa… mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille. Meillä Suomessa on onneksi paljon erilaisia päihdepalveluita ja matalan kynnyksen juttuja ongelmaisille, eikä niihinkään tarvitse hävetä mennä.
