Ei jumalauta. En tajunnutkaan kuinka vaikeaa tätä juoppoutta on myöntää edes anonyymisti netissä. Mainittakoon että olen 36v mies jolla on alkoholinkulutus ollut viimeiset 5 vuotta todella runsasta. Nyt on pakko alkaa parantumaan. Tällä kertaa tässä on puolitoista viikkoa mennyt juomisen lopettamiseen. Tai siis “lopettamiseen”, koska aina se kyytiläinen tuolla korvien välissä on järkeillyt, että kannattaa lopettaa loivennellen, ei yhtäkkiä.
Eilen päivällä vein muutamat tölkit kauppaan ja ostin kaksi kaljaa. “Viimeiset kaljani”. Hitto, naurattaisi jos ei itkettäisi. Tottakai kun ne tuli tyhjiksi, niin piti todistusaineisto hävittää palauttaa tölkit ja ostaa yksi kalja. Promillet sain nollaan ja kävin moikkaamassa tyttöystävää. Tulin illaksi kotiin, ja fiksusti järkeilin että, että näin ensimmäisen selvän päivän jälkeen uniongelmat iskevät, joten saadakseni nukuttua, kävin ostamassa kolme kaljaa. Ja ne juotuani päätinkin, että mitäs tässä nyt niin ylivarovaisesti lääkitään, ja hain kolme kaljaa vielä lisää. Omissa ajatuksissani pidän tuota itselleni selvänä päivänä, kun humalassa en kuitenkaan ollut missään vaiheessa, mutta kuitenkin 10 annosta mahtui tuohon “selvään päivään”.
Niin, tämä on siis ensimmäinen päiväni, jolloin aion oikeasti olla kokonaan ilman alkoholia. Lupaukset itselleni kun on niin helppo muuttaa, niin toivon että tämä julkinen teksti auttaisi itseäni pitämään sanani. En vaan voi käsittää miten tähän jamaan itseni olenkaan päästänyt. Mä kun aikoinani pidin itseäni fiksuna tyyppinä. Söin terveellisesti, urheilin ja olin muutenkin arvoiltani hyvä ihminen. Nykyään olen vajonnut juopoksi sontaläjäksi. Aina juominen piti lopettaa “sitten kun” sitä ja tätä, mutta koskaan se ei loppunut. Tai siis, koskaan en sitä kuitenkaan lopettanut.
Tervetuloa! Paljonkos meni viikossa silloin kun meni? Mulla meni viimeisen “rännin” aikana noin 50 annosta viikossa, mutta nytten oltu viikko ilman. Kuulemma jo parissa viikossa nuppi selviää niin että olo on kirkkaampi. Silloin sitä tietty alkaa pohtia että josko sitä taas pari ottaisi, kun on pärjätty näinkin hyvin vähennellen…
Viikkokulutus lienee ollut keskimäärin jotain 80 annoksen kieppeillä. Häpeän juomistani ihan julmetusti. Asun pienessä pitäjässä ja työnikin puolesta olen monelle tunnettu naama. Siksi kaljan hakeminenkin on sitä samaa tuttua huttua, mitä tuntuu useilla muillakin olevan; pitää käydä eri kaupoista hakemassa. Itse olen nykyään alkanut käydä 15km päässä naapuripitäjästä ostamassa ainakin puolet kerroista, koska siellä minua ei tunnisteta.
Lisäksi en ole ikinä kenellekään kertonut tästä. Tai ennen yrittäjäksi alkamista joskus kymmenen vuotta sitten silloisille työkavereille vähän väkinäisesti muka naureskellen kertoilin, kuinka tuntuu että mopo on lähtemässä lapasesta kaljan kanssa. Mutta silloin se juominen ei ollut vielä mitään nykymenoon verrattuna. Nykyään pidän suun tiukasti supussa näistä asioista. Ja asiakkaiden kanssa joskus kun tulee alkoholi puheeksi, niin sanon että “Ei kyllä ole mun juttuni. Muutaman kerran vuodessa otan saunakaljan, mutta siihen se osaltani jää.” Ja yleensä itselleni tulee vielä sellainen alentuva äänensävy samalla. Jep, mulla on tekopyhyyden musta vyö.
Kokemuksesta tiedän, että tämä ensimmäinen selvä päivä on kaikkein pahin. Sen kun selvittää, niin sitten helpottaa huomattavasti. Ja sitten kun olen pitkän aikaa ollut juomatta (esim. kaksi viikkoa) niin olen olen kuin eri ihminen ajatusmaailmaltani. Silloin en voi käsittää miten muka jollain voi juomisen lopettaminen olla muka vaikeaa. “Sen kun vaan on juomatta, turha siitä on tehdä sen ihmeellisempää temppua.”
Sitten kun olen saavuttanut tuon tason, niin alan sallia itselleni ensin kaksi kaljaa jonakin iltana, ja päätän etten sitten enää sen enempää juo taas aikoihin. Vaan jostain syystä seuraavana päivänä keksin jonkin muka-oikean syyn juoda taas muutaman kaljan enemmän, ja se lumipalloefekti lähtee liikkeelle. Ja viikon päästä oon taas siinä rytmissä, että ainut motivaatio on saada itseni ylös aamulla, on se kylmä keskiketterä aamiaiseksi. Breakfast of the champions
No niin, kuusi tuntia valveilla ensimmäistä selvää päivää. Nyt jo huomaa että olo on ihan toinen kuin aamulla. En eilen syönyt kuin lautasellisen puuroa ja sitten muutaman kaljan join illalla, niin olo oli lähes krapulainen herätessä. Työnteko ei juurikaan ole tänään onnistunut vielä, kun ahdistaa julmetusti. Kunhan saan kunnolla syötyä ja käyn vähän urheilemassa illalla, niin varmasti alkaa se oikea minä sieltä vielä löytymään kuoren alta. Jos en olisi tätä lankaa tänään aloittanut, niin olisin ottanut yhden tasoittavan puoli tuntia sitten. Sain sen itselleni perusteltua hyvin helposti, mutta onneksi olin tänne julistanut, että tämä on oleva oikeasti tipaton päivä vihdoinkin.
“Vaikka vain muutaman kaljan join yömyssyksi, niin suhteessa niihin krapulani määrä ylittää kohtuuden rajat ja varmasti myös kansainvälisten ihmisoikeusjärjestysten suositukset, joten lääkitsen itseni yhdellä kaljalla. Vain lääkkeeksi ja jotta kosminen oikeus toteutuisi. Sitä paitsi kun saan oloni kohenemaan sen ansiosta, niin sitä myöten saan asioita hoidettua, ja unohdan kaljan ajattelun sitä myötä. Eli itse asiassa kaljan juominen olisi vain parantumista edistävä toimenpide”. Ziisus.
Nooh, kellon on jo kolme, eli se kaikkein vaikein osa vuorokaudesta on pian ylitetty. Jos puoleenpäivään mennessä en ole ensimmäistä sihauttanut, niin silloin ennuste on jo normaalia parempi. Toki aika monta kertaa oon sitten alkanut itselleni illalla “todistella”, ettei mulla mitään ongelmaa ole. Eli näyttääkseni itselleni, että pystyn juomaan vain kaksi kaljaa, ja lopettamaan siihen, olen ne hakenut. Ja joka ikinen kerta niiden kahden jälkeen menen hakemaan sitä kaljaa lisää.
Eli ongelma on, että itse kyllä pystyn olemaan juomatta kaljaa. Mutta se mies joka on yhden kaljan juonut, ei pystykään. Ja sitä en vaan ikinä opi uskomaan. “Jos mä yhden vaan, näin aamun kunniaksi”, on monta päivää pilannut minulta.
Tätä vikaa kanssa itsellä. Hirveän helppo olla ottamatta sitä ensimmäistä. Helpompi tosiaan sitten etukäteen mieluummin määritellä niitä päiviä jolloin saa ottaa “kohtuudella” eli tarpeeksi mutta ei liikaa kerralla. Mulla se raja menee siinä 10 keppanan hujakoilla, jotta ei tarvitse seuraavana päivänä ole pakko korjata olotilaa korjaussarjalla.
Itsellä syömisen määrä vaikuttaa kankkuseen tosi paljon. Huonolla syömisellä ihan pienikin alkoholimäärä saa olon huteraksi seuraavana aamuna. Maanantaina join aamupäivällä kolme korjaavaa kaljaa ja iltapäivästä alkaen 0,5 litran rommipullon ja viisi kaljaa, mutta söin paljon päivän aikana, niin ei seuraavana aamuna juurikaan edes kankkusta ollut.
Nyt on toinen selvä päivä meneillään. Enää ei ihmiskontaktit ahdista niin paljoa, mutta en vielä täysin kunnossa ole. Yleensä viikon ajan itsellä olo kohenee aika jyrkässä kulmassa ja sitten alkaa kehitys hidastumaan, kun alkaa olla lähellä sitä normaalia oloa. Urheilu helpottaa kummasti myös. Jos vaan murjottaa sisällä telkkarin tai netin ääressä, niin homma karahtaa helposti karille, kun tuntuu että olo on yhtä siipi maassa koko ajan.
Mitä enemmän tekee asioita, ja “elää”, niin sitä vähemmän viinapiru kuiskii korvaan. Eli aktiivisuus on se juttu, mikä itsellä toimii. Kynnys on korkea asioiden aloittamiseen itsellä aina, mutta alkuun pääsee, niin sitten se menee ihan omalla painollaan eteenpäin. Eli ihan samalla tavalla kuin dokaaminen
Tämä totta. Mullakin jotain 5 viikkoa taukoa punttiksesta, joten josko sitä tänään aktivoituisi… Nythän ei ole käytännössä mitään hyvää tekosyytä olla menemättä: Ei ole kännissä, ei ole krapula, eikä aio ottaa illalla mitään…
Suosittelen. Itsekin kävin eilen illalla hiukan puntteja kolistelemassa. Eihän siitä paljoa mitään tullut, mutta hiukan sai kehoa ja pääkoppaa sentään heräteltyä. Ja aineenvaihduntaa paremmin päälle, niin josko ne teollisuusliuottimen, jota myös alkoholiksi kutsutaan, hajoamistuotteet lähtisivät liikkeelle nopeammin. Myös sitä on mukava seurata, kuinka paino lähtee laskemaan, kun nestepöhö vähenee. Näkee jotain konkreettista evidenssiä juomattomuuden vaikutuksista.
Kolmas selvä päivä menoillaan. Eilinen oli paha. Tuli ahdistusta ja hermostuneisuutta iltaa kohden ihan julmetusti. Luulin että se johtuisi vaan vaikeuksista työrintamalla ja huonosta omatunnosta, mutta mutta pikku googlailut selittivät senkin viinasta johtuvaksi. Olin ajatellut että ei sen varsinaisen krapulan jälkeen mitään ahdistuksia enää tule, kun en muista aiemminkaan tulleen. Ja sitäpaitsi, se on sellaisten oikeiden juoppojen sairauksia. Minähän vaan olen liikakuluttaja
Nooh, yö meni sängyssä pyöriessä ja välillä hiestä märkänä herätessä, mut nyt olo ei ole niin paha. Olen joka päivä urheillut hiukan ja seuraavaksi pitää ruokavalioon lisätä vihanneksia sun muuta terveellisyyksiä, josko niistä saisi edes jotain placebo-efektiä ja piristyminen nopeutuisi. Yritän väkisin koittaa tehdä kaikkia pikkujuttuja ja sitä kauttaa täyttää ajatukset kaikella muulla paitsi kaljan miettimisellä. Tosin enää ei himo ole niin paha. Asteikolla 0-100 jos ajatellaan että ekana päivänä se on 100, ja normaalin ihmisen normihimo on 0, niin lukema on tällä hetkellä 85. Suunta on oikea. Eli ei muuta kuin hanaa vaan. Valoa kohti
Viikonloppua kohti mentäessä lukema yleensä tuppaa lähtemään jyrkkään nousuun, mutta sulla menee varmaan vielä raittiuseuforian piikkiin pari viikkoa… Sit alkaakin oikeat himot kärvistyttämään! Tai sitten ei, mistäs sen tietää? Raporttia odotellessa…
Tervehdys taasen, te muut kadun kosteammalla puolelle tallustelevat. Nyt tässä on viikko ja yksi päivä mennyt siitä kun laitoin stopin tälle hulluudelle. Ensimmäiset päivät olivat vaikeita, mutta olen siitä onnellisessa asemassa, että itselläni tekee alkoholia mieli sen vähemmän, mitä kauemmin olen ollut ilman. Eli olo normatisoitui muutamassa päivässä melko siedettäväksi. Alkoholiin en ole juurikaan koskenut. Yhtenä päivänä likkakaverin kanssa syödessämme hienostellen joimme pullon viiniä, mutta omat kaksi lasillistani join tarkoituksella niin hitaasti, ettei mitään nousuhumalan glooria päässyt syntymään.
Siltikin seuraavana päivänä teki paukkua mieli, ja ihan tosissani meinasin ottaa pienen terävän tujauksen, “kun palelluttaakin niin paljon”, mutta sain himon lakaistua lukemalla netistä maksasairauksista. Olotila on ollut itselläni ihmeen laiska, vaikka aikaisempina kertoina on juomisen lopettaminen aiheuttanut todella hyvän energiapiikin. Aion tässä nyt kuitenkin pitäytyä alkuperäisessä päätöksessäni, ja juomattomuus pitää. Eli ainoastaan “pakollisissa” tilanteissa juon, mutta silloinkin mahdollisimman vähän. En kehtaa tästä alkoholiongelmastani kertoa kenellekään, enkä tehdä numeroa, koska häpeän tälläistä heikkoutta liikaa. En osaa ajatella alkoholismia sairautena sen enempää kuin taparikollisuutta tai vaikka eläimiin sekaantumista. Kyse on vain ihmisen tekemistä valinnoista. Rakennamme huomisen tämän päivän valinnoillamme jne.
Urheilua olen harrastanut nyt muutaman kerran viikossa ja siitä saamani endorfiinipiikki voittaa kyllä nousuhumalan helposti. Eli pyrin sillä tiellä jatkamaan. Ilmoittelen taas kuulumisista jossain vaiheessa. Olen koittanut tietoisesti olla ajattelematta koko alkoholihommaa päässäni, koska haluan saada sen ihan normaaliksi asiaksi pääni sisällä. Eli ettei koko elämä pyöri sen juomisen tai juomattomuuden ympärillä, vaan se on samanlainen pikkujuttu kuin on miljoona muutakin elämään kuuluvaa asiaa; ovenkahva, sulatejuusto, tai vaikka talvirenkaat. En mä niitäkään ajattele elämän suurimpina asioina, vaikka kaikkia niitä joskus käytän ja kaikkien kanssa olen joskus kironnut.
Aika paatoksellisi paasaukseksi tämä näemmä nyt pamahti, mutta väliäkö sillä. Kunhan sihahtelut eivät ole sarjatuliasennossa, niin kaikki muu korjaantuu kyllä itsellään
Tsemppiä kaikille muillekin vähentäjille. Samassa veneessä keikutaan
Brekdown, breakdown, we’re going down. I repeat, we’re going down!
Jees, eli päivään nro 12 asti pääsin, kunnes homma otti takaiskua. Erinäisten tapahtumien seurauksena haltuuni ajautui muovikassillinen lonkeroa. Siitä eteenpäin tarina oli se tavallinen: Jos mä vaan yhden… lopputulos oli jotain kymmenkunta tölkkiä, mitkä maistelin.
Nooh, niistä on melkein puolet jo palaneet, joten ei ole syytä vaipua murheeseen. Kuitenkin viimeiset puolitoista viikkoa ovat menneet jo alle virallisten riskirajojen. Eli turha tästä on lannistua. Ei nyrkkeilymatsiakaan hävitä siihen, jos pari osumaa osuu omaan naamaan. Ja maratonin voittaa se, kenellä on paras keskinopeus, eikä se jolla on paras huippunopeus. Nyt vaan pitää laittaa leuka rintaan ja suojaus takaisin ylöa. Nostan soihdun ja jatkan juoksua.
Alunperin meinasin pimittää tapahtuneen täältä, mutta se veisi pohjan pois koko kirjoittamiselta. Itse tykkään lukea muiden samassa tilanteessa olevien tarinoita, joten lienee kohtuullista, että myös itse jaan tekoni rehellisesti. Ja sitä paitsi, eipä tämä alkoholi nyt niin hienoa edes ole. Muistelin paljon hienommaksi kännissä olemisen. Tämä tiedoksi myös sinulle Lämpömittari, kun kuitenkin joskus tämänkin päivityksen luet.
Eli tuohon reilun viikon takaisen sunnuntain päivityksen nyrkkeilyvertausta jos jatkaa, niin sunnuntain jälkeen se iskujen vastaanotto senkuin jatkui. Muistaakseni tahti oli jotakuinkin ma 6, ti 6 ke 10, to 3, pe 10, la 6, su 12, ma 2
Tänään on tiistai ja toistaiseksi lukema on nollassa. Voi hitto kun ärsyttää tämä saamattomuuteni. Töissä menee kaikki päin mäntyä, mutta itselläni ei ole minkäänlaista kiinnostusta sitä kohtaan. Olen kuin rahtilaivan kapteeni, joka näkee suoraan edessä olevan jäävuoren, mutta sen sijaan että jaksaisi kääntää ruoria, hän kumoaa rommia kurkkuunsa ja nojaa kaasuvivun täysillä-asentoon.
Saan ajoittaisia työmotivaation kohtauksia, mutta ne eivät kauaa kestä.
Tosin, yritän ajatella positiivisesti. Paljon huonomminkin olisi voinut käydä. Eikä tuo yksi pilalle mennyt viikko nyt kuitenkaan ihan paha ole. Ja paljon parempi joka tapauksessa, mitä elämäni oli vielä kuukausi sitten. Eli kohta pintaa täältä täältä kauhotaan koko ajan, vaikka välillä takaiskuja tuleekin.
Fuck me. Tänään keskiviikko. Eilinen meni nollalinjalla ja nyt kolme kaljaa kehrää koneessa. Koko aamupäivän vaan ketuttanut kaikki. Ja siksi en syö mitään. Ja siksi ketuttaa entistä enemmän. Ja siksi ostin kaljaa. Jos fiksu oisin, niin seuraavaksi työntäisin pääni lihamyllyyn, sillä siinä selvästi on jotain perustavanlaatuista vikaa. Päässäni, ei lihamyllyssä.
Disclaimer: En oikeasti ole tekemässä itselleni mitään. Kuten en nähtävästi ole juomista lopettamassakaan. Kunhan angstaan itselleni (l. valinnoilleni) tässä nettipäiväkirjassani. Söpöähän tämä sinänsä on; iso äijä ja itkeä ruikuttaa ongelmilleen kuin kakkapylly pikkuvauva, sen sijaan että tekisi niille jotain
No joo. Eli koko viime viikko meni sit pienellä tissutuksella, loppua kohti kiihtyen. Keskiviikosta perjantaihin meni joku 7 kaljaa per päivä. Lauantaina kymmenkunta ja sunnuntaina joku 15. Tänään aamupäivän korjailin kuudella kaljalla ja otin itseäni niskasta kiinni. Illalla salilla vetämässä treeni ja nyt olisi jälleen uusi aloitus selvänä.
Eipä tämä niin hienosti mennyt. Kohta kuukausi aikaa ekasta postista. Sen jälkeen 12 selvää päivää ja sitten reilu pari viikkoa pientä tissuttelua. Peilistähän se syyllinen löytyy kyllä. Katsotaan miten tämä tästä taas jatkuu… Toivottavasti en ihan heti tule taas tänne kirjoittamaan, vaan saisin pienen kuivan kauden onnistumaan.
Toivottavasti olet joskus linjoilla, ja jatkat tuntojen purkamista. Osui ja upposi todella paljon nuo kaikki pienet nyanssitkin. Nyt ollaan samassa veneessä. Tsempit sinne! Olis mielenkiintosta vaihtaa ajatuksia. Ps. Kaljakaapille, vielä yksi. Huomena pitää taas suoriutua.
Tervehdys Douglas! Kyllä täällä aina välillä käyn vilkuilemassa, vaikka nyt en ole mitään kirjoittanutkaan taas. Olen niin pettynyt omaan tekemisen tasooni. Olen nimittäin joka päivä tissutellut enemmän tai vähemman sen ensimmäisen vajaan parin viikon selvänä olon jälkeen. Kun on ollut niin rankkaa Tai jos ei rankkaa, niin sit on pitänyt palkita itseä jostain. Tai jos ei ole pitänyt palkita, niin sit oon ottanut vaan sen vuoksi, että seuraavana päivänä aloitan selvän kauden. “Menkööt tämä päivä nyt miten menee, mut huomenna alkaa uusi elämä”
Eli huonoimmatkin tekosyyt on käytetty sen viiskytä kertaa.
Enivei, nyt on kolmas alkoholiton päivä meneillään. Tänne rekkautumisesta on puolitoista kuukautta, ja siitä ajasta oon siis ollut yhteensä 15 päivää kuivin suin. Ei ehkä ihan napakymppisuoritus Kuitenkin tästä kirjoittelusta on ollut selvästi hyötyä itselleni ja kokonaiskulutukseni on pienentynyt. Auttaa kummasti kun kirjoittelee asioita ylös ja se kun lukee kohtalotovereiden kirjoittelua. Niin ja omia aikaisempia tuntoja. Niin sieltä kuilun pohjalta kuin valoisemmistakin hetkistä.
Nyt en ehdi enempiä kirjoittelemaan, etten jää kiinni tästä. (hitto sentään kun tänne kirjoittaminen tuntuu samalta kuin pikkupoikana pornolehtien vilkuilu antikvariaatissa )
Millainen Douglas C. on oma tarinasi & historiasi?
Heitän huomena oman tarinan kehiin. Aika samoja piirteitä, pienellä varianssilla. Nyt on vähän liian väsyny olo tekstin tuottamiseen, ainakaan laadukkaaseen sellaiseen. Kahtotaas taas!
Nyt on sunnuntai. Kuudes selvä päivä ja ensimmäinen vaikeampi päivä. Normaalisti kun viikonloppujen rutiini on itselläni ollut alkon suhteen se, että perjaintaina illalla olen ottanut muutaman. Lauantaina iltapäivästä eteenpäin jonkun verran ja näin sunnuntaina on heti aamusta perälauta auennut ja puolilta päivin koneessa on kehrännyt jo vähintään kymmenen keppanaa.
Nyt pitää rikkoa tuo toimintamalli. On vaan aika syvälle juurtunut tapa. Muistan yhä kuin eilisen päivän vuoden 2011 tapaninpäivän myrskyn, kun sähköt olivat poikki työmaalle mennessäni, ja sainkin lähteä takaisin kotiin juomaan kaljaa. Sitä ilon ja riemun tunnetta. Ja siitä on nyt neljä vuotta, ja omat tapani ovat täsmälleen samat.
Nyt tekee julmetusti mieli ottaa yksi iso kalja, jotta voin näyttää itselleni pystyväni jättämään sen siihen. Vaikka hyvin sen kuitenkin aikaisemmista kokemuksista suoritetulla analogiapäättelyllä tiedän, ettei se siihen yhteen jäisi. “Mutta ehkäpä tällä kertaa kaikki on toisin”
Miksei dokaamisen lopettaminen onnistu yhtä coolisti kuin telkkarissa? Raid-sarjassakin Uki katkaisi putken tuosta vaan käytyään rosvo-poliisi-keskustelun veneellään Janssonin kanssa. Sitten kaatoi jallun takaisin lasistaan pulloon ja laittoi korkin kiinni. Miten siistiä se olikaan. Ite samassa tilanteessa joisin lasin tyhjäksi, “tämä on sitten viimeinen”-juhlallisuuksien kera. Ja sen jälkeen vielä muutaman uuden “viimeisen”.
Ajatukset ovat sekavia, kuten tekstistäkin ehkä on havaittavissa. Ärsyttää tälläinen “aktiivinen juomattomuus”. Eli kun siihen pitää erikseen keskittyä ja suorittaa sitä. Aion kuitenkin olla avaamatta sitä ensimmäistä tänään. Joulukin on tulossa ja silloin joutuu juomaan tyttökaverin kanssa tissutellen. Vähän ristiriitaisin tuntein suhtaudun nyt siihen. Olkapäällä kun pikkupaskiainen kuiskuttelee koko ajan korvaan: “Mitä sä nyt siinä selvin päin kärvistelet, kun jouluna kuitenkin joudut juomaan. Ota nyt vaan jouluun asti ja sit sen jälkeen lopeta.”
)