Huh huh. Päivä 6 edelleen meneillään ja kello on yksi. Merkittäköön aikakirjoihin että nyt alkaa helpottamaan seireenien kutsu ohramaltaan ääreen. Aamupäivä oli kyllä koettelemusta. No ei se välttämättä maailman seitsemäs ihme ole, jos viimeisen viiden vuoden ajan on ehkä kymmenkunta kaljatonta sunnuntaiaamua ollut, niin vähän se vetää puoleensa edelleen. Ihminen on tapojensa orja.
Tästä nyt onkin jo helppo lasketella iltaan.
Unen laatu on muutamassa selvässä päivässä parantunut huomattavasti, enkä enää ole heräillyt öisin. Lisäksi tänään oli ensimmäinen päivä kuukauteen kun en aamulla rapannut posliinialttaria lattiasta kattoon, vaan pudottelin miehekkäitä syvyyspommeja kuin liittoutuneiden hävittäjälaivan kapteeni Atlantilla vuonna -42. Taidankin ostaa vessaan kapteeninlakin vessaharjan viereen
Siinä lyhyesti lausuttuna viime päivät. Toki pitää myöntää, että alussa juominen ei niinkään edes houkuttanut, vaan lähinnä tapoihin kuuluvana jouluaattona ja -päivänä ehkä kymmenkunta annosta meni per päivä. Söin kuitenkin samalla niin tolkuttomasti, että sitä nousuhumalan euforiaa ei tullut. Kun se juomisen lähes vastentahtoisuus oli niin valtaisaa, niin aattelin että eipä tässä mitään probleemaa enää edes ole. Ongelma iski vaan siinä vaiheessa, kun tissuttelu olisi pitänyt lopettaa.
Eli nyt on sitten jo kuudes päivä tissuttelua kalenterissa. Määrät ovat nousseet jo yli kymmeneen annoksen päälle per päivä, ja tahti kiihtyy koko ajan. Nyt on kello vasta puoli yksi päivällä ja melkein kymmenen kaljaa kehrää koneessa taas. Vaikka piti tänään olla ottamatta kokonaan vihdoinkin, kun ei ollut kankkusta, niin jääkaapissa sattui olemaan juomatonta kaljaa aamulla, ja siitä se ajatus sitten lähti. “Jos mä nyt yhden vaan lipittelen sängyssä herätäkseni, kun en kahvia jaksa keittää.”
Nooh, positiivista on se, että alunperin mitään dokaamisen vimmaa ei ollut, ennen kuin ns. pitkin hampain aloin juomaan aattona. Eli kunhan putken taas katkaisen, niin selvinpäin jatkaminen on helpompaa, kun ei ole ulkoisia paineita. Sen sijaan on kaiken maailman tipattomia tammikuita yms. shaibaa, joka vähentää dokaamisen glooriaa mediassakin.
Haa, muokkasin pahimmat kirjoitusvirheet äskeisestä viestistä, ja paras oli lopun “yksi vielä”. Se jotenkin tuntui ihan kättä-päälle-sopimukselta, joten jätän juomisen oikesti siihen.
Kiitos tästä ja monesta muustakin palstalle. Olen saanut todella paljon apua itselleni. Pienet asiat kun tekevät niin paljon itselläni.
Juuri niin. Viikon aikana 2 l viiniä + 2 x pieni brandy. Mitä tuo nyt tekee, viinit noin 17 annosta ja brandyt noin 18 annosta, eli 35 annosta/viikko? 5 annosta/pvä? Ei se tuolla tavalla laskettuna kovin paljolta kuulosta, mutta kovin pakkomielteistä oli juominen. Kun lisää alkoholia ei ollut mistään saatavana, niin meni melkoiseksi laskelmoimiseksi, jotta saisi varatun määrän riittämään.
Pläääh, eipä se homma loppunutkaan siihen kirkasotsaiseen julistukseeni viime päivityksessä. Ja nyt puolen päivän aikaan olen kolme juonut ja lisää tekee mieli. Illalla uuttavuotta on tarkoitus juhlistaa melko hillitysti, mutta alkon merkeissä kuitenkin. Ehkä pitää nolosti sitten aloittaa se selvä elämä uudestavuodesta, kaikkien niiden junttimaisten tipatonta viettävien kanssa
Aika jännä että jouluna juomisen aloittaminen oli jos nyt ei vastentahtoista, niin kuitenkaan ei ihan sellaista normaalia imua siihen touhuun tullut. Sitten kun homman oli saanut lähtemään liikkeelle, niin lopettaminen vaatiikin jo vastentahtoista työtä. Mutta luo uskoa siihen taas, kun putken saan poikki, niin ilman viinaa oleminen onnistuu ihan itsellään, eikä siihen tarvitse erikseen kiinnittää huomiota. Kunhan saan ensin putken poikki.
Voimaa ja rohkeutta muillekin vähentäjille taas. Vaikka vähän olisikin jouluna roiskunut, niin olkaa armollisia itsellenne. Nyt taas elämänkäyrä uuteen nousuun vuoden vaihteen myötä
Jahas, uutenavuonna tuli ehkä 15 annosta juotua ja eilen uudenvuodenpäivänä jotain 20 annosta. Nyt aamulla ei kuitenkaan krapulaa ole, joten alkoholittoman päivän aloittaminen on helpompaa, kun ei ole korjaussarjan tarvetta. Kyllä tuossa taas sitten 9 päivää putkeen menikin tissutellessa, kun pirulle pikkusormen antoi jouluaattona.
Jep. Klo 16 asti meni kuivin suin. Sitten “jos mä nyt vaan neljä…” Samaan aikaan teki mieli ns vitusti, mutta kuitenkin selittelin itselleni että vain neljä "sehän on lähes terveellistä kohtuukäyttöä… " Tottakai niiden jälkeen hain lisää, ja nyt seisemäs kalja menossa ja vihaan itseäni. Korkkaan aina uuden ja mielessäni “päätän” että tämä on viimeinen. Eikä se koskaan ole.
Mutta eipä tässä olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. On se lopettaminen ennenkin ollut vaikeaa ja kun sen saa onnistumaan ensimmäisen päivän, niin sitten se helpottaakin jo. Jotenkin vaan nyt viikonloppu ei ole ollut ihan otollinen.
Mutta sama lyhyesti: Repsahdin. Selittelen sitä ontoilla syillä internetille ja itselleni.
Mutta vielä täältä tuhkasta noustaan. To be continued…
Munattomuus jatkuu . Jouluaatosta alkonut ränni ei ole vieläkään poikki. Määrät eivät mitään ihan älyttömiä sentään ole olleet, keskimäärin ehkä 12 kaljaa päivässä. Yhtenä päivänä sain jo iltaan asti oltua ilman, mutta silloin tuli lätkän finaaliottelu, joka siis tarkoitti liian hyvää tekosyytä kaljaan, enkä voinut olla käyttämättä sitä. Vain viisi meni sinä päivänä lopulta. Nyt on taas ensimmäinen lopetuspäivä meneillään, vissiin viidestoista peräkkäinen. Jokos nyt saisin pidettyä tuon rutiinin poissa… En ymmärrä miksi olen tästä lopettamisesta tehnyt näin vaikeaa itselleni. Mutta kyllä tämä homma vielä klaarataan…
Se tilanne kun oot aina tottunut avaamaan kaljan. Eka, eli pahin selvä päivä meneillään ja ihan jumalaton kaljanhimo. Tähän hetkeen asti meni mukavasti. Mielessäni tutut tekosyyt kaikuvat “ota vaan yksi ja jätä siihen” ynnä muut vastaavat naurettavuudet, jotka eivät koskaan onnistu.
Perkele näitä tottumuksia ja tapoja. Enkä ole käynyt urheilemassakaan tänään, kun sillä tavoin raittiin elämän aloittaminen on aina ollut paljon kivuttomampaa, kun aloittaa kerralla kokonaan terveemmän elämäntavan. Pelkästään juomisen lopettaminen on kuin krapula ilman korjaussarjaa; periaatteessa oikein, mutta tuntuu hiton pahalta.
Nooh, kaksi tuntia jäljellä ensimmäistä selvää vuorokautta. Vaikeaa on, mutta yritän päästä selvänä perille. Olen kuin etena kulkemassa pitkin partakoneenterää.
Oikein hyvin tiedän mistä puhut. Minäkin olen tissuttelun, jos en maailman, niin ainakin joku mestari. Viikon olin juomatta, joutuani käymään tk:ssa ensin hakee apua vierotusoireisiin, ja niin vannoin etten ainakaan ennen juhannusta ota. Mutta…tänään töistä tullessa ajattelin et kai nyt yhet saunakaljat voi ottaa… No,tavoitteena ois kuitenkin, ettei huomenna korjais ja taas viikko mentäisi selvinpäin.
Jep, juuri tuota se on itsellänikin. “Kyllä mä nyt yhden voin ottaa”. Ja varsinkin sitten kun on ollut vähän aikaa ilman, eikä ole sellaista himoa päällä, niin aattelee että se himo on kokonaan menneen talven lumia. Vaan kuinkas siinä aina käykään… Vaikka itse pystyisinkin juomaan vain yhden, niin se minä, joka on yhden juonut, ei pystykään jättämään siihen.
Nyt sunnuntai, kolmas selvä päivä. Pinna on hieman kireällä ollut ja vaikeuksia nukahtaa, mutta siinäpä se. Jotenkin yhä ajattelen, että oma juominen on kuitenkin niin kaukana “oikeiden juoppojen”, juomisista, että ei mulla mitään vieroitusoireita ole.
Kaljan himo ei ole ihan niin paha kuin kahtena ensimmäisenä päivänä ja energiatasokin ehkä hiukan noussut, mutta kaukana vielä normaalista. Tai en kyllä varmaan edes tiedä millainen se normaali energiataso on, kun olen niin monta vuotta dokannut.
Oikeasti tämä elämänsuunta on käännettävä nyt vielä kun vielä on jollain tavoin kulissit pysyneet pystyssä. Romahdus on edessä, mikäli tapojani jatkan.
Kolmannen selvän päivän ilta ja nyt on pahin takana. Se jatkuva kaljanhimo on laantunut hieman. Toki kalja edelleen mielessä pyörii tasaisin väliajoin, mutta enemmän alkaa tuntua siltä että olen taas kokonaan kuskin paikalla, ja viinapiru huutelee vaan takapenkiltä.
Eli raittiusjakso vol. 3 alkaa nyt ottamaan tuulta siipien alle, eli alkaa ns. raittiuskiima jylläämään päässäni. Kaksi kuukautta ja yhden viikon oon näitä päiviä laskeskellut tähän nettipäiväkirjaani. Ensimmäinen raitistumisjakso kesti 12 päivää ja toinen 9. Eka loppui omaan tyhmyyteen ja toinen olosuhteiden pakosta. Nyt on baanaa edessä kolmisen kuukautta ilman pakollista dokaamista, joten ei voi ainakaan olosuhteita syyttää, jos homma karahtaa kiville.
selvä päivä. Kalja ei enää pyöri mielessä. Eikä oikeastaan enää tee edes mieli. Koko ajan se kaljasta riippuvainen ja putken katkaisemisen kanssa tuskaileva ihminen tuntuu vieraammalta. Kumma miten äkkiä tämä käy, mutta äkkiä se käy myös toiseen suuntaan. Pari olutta jos ottaisin janojuomana, niin siitä sen taistelun voisi saada taas käyntiin. Maun takia sitä on tehnytkin mieli, mutta humaltumisen takia ei.
Urheilen taas, syön paremmin ja nukun öisin hyvin ja pikkuhiljaa yritän saada elämääkin taas järjestykseen. Yritän olla aktiivinen ja tehdä kaikkia pieniä asioita, jotka kaljapäissä lykkäsin aina huomiseen. On tämä raitistelu mukavaa taas. Katsotaan kauanko kestää…
Tässä blogi-vinkki. Kertoo vajaasta 60v-naisesta jonka mies dokaa ja nainen ottaa eroa. Hienosti kuvaa juomisen järjettömyyttä sivullisen perspektiivistä. Luin eilen tuon alusta loppuun. yksin-vapaa.blogspot.fi
Hyvä näin. Siirrä vaan kalja-addiktiota siihen urheiluun ja muuhun tekemiseen. Itse olen melkein terveyteni pilannut juomalla ja kun nyt lopulta olen ainakin toistaiseksi lopettanut, niin ei harmita lainkaan kyseinen valinta.
Päivä nro 8. Eniten ketuttaa kaikki. Olo on samaan aikaan ahdistunut, kettuuntunut ja saamaton. Kuin krapula olisi. Kävin salillakin hampaat irvessä, mutta poikkeuksellisesti sekään ei parantanut oloa. Tosin syy tähän saattaa olla, että tänään tuli satoa niitettäväksi työrintamalta siitä, kun oon hommat jättänyt hoitamatta, tai tehnyt huonosti, koska kaljan juomiselta ei ollut aikaa keskittyä duuneihin. Sitä saa mitä tilaa.
Positiivista asiassa on se, ettei kaljan korkkaaminen tunnu realistiselta ongelmanratkaisumetodilta tähän tilanteeseen. Aina ennen se on tuntunut. Yritän nyt kestää tämän kuin mies, nostan soihdun ja jatkan juoksua. Kova työ vielä palkitaan. Ennemmin tai myöhemmin.
Päivä 9. Näin pitkälle viimeksi raitis taival kesti, kunnes joulu aiheutti parin viikon putken. Tänään ei ole pelkoa sortumisesta. Selvä elämä maistuu hyvältä ja energiatasot nousevat pikkuhiljaa päivä päivältä. Varsinkin se on mukavaa, kun ei jatkuvasti tarvitse nähdä vaivaa juomisen salaamiseen. Varsinkin niitä helvetin kurkkupastilleja vihaan, joita aina imeskelin siinä toivossa että peittävät alkoholin hajun. Alan pikkuhiljaa tuntea itseni normaaliksi taas ja ehdin tehdä asioita, kun aika ei mene enää kännissä jumittamiseen ja arjen pakenemiseen.
Ruoka maistuu taas hyvältä ja yöunet ovat parempia. Elämän pienistä asioista osaa nauttia aivan eri tavalla. Kävelylenkki pakkasessa, grilliltä ostettu burgeri tai vaikka saunassa käynti tuntuvat nyt niin hienoilta asioilta, että muuttavat arjenkin juhlaksi.
selvä päivä, perjantai. Tämän viikon olen ollut kipeänä ja päivät menneet pääasiassa sängyssä maaten. Luin kirjaa jossa päähenkilö dokaili railakkaasti ja siitä tuli itsellekin päivän kestänyt viinanhimo. Muuten ei ole erikoisen suurta houkutusta ollut siihen touhuun.
Outoa kyllä että vasta pari viikkoa olen kuivin suin ollut. On tuntunut paljon pidemmältä ajalta. Dokaillessa kun monta viikkoa meni ohitse huomaamatta, mutta nyt tuntuu että asioita oikeasti tapahtuu joka viikko. Elämä ei ainoastaan livu ohitse, vaan asioita ehtii noteeraamaan.
päivä, sunnuntai. Tämä on ollut itselleni se kaikkein kovin dokauspäivä aina. Ensimmäinen kalja on narahtanut auki yleensä puoli yhdeksän kieppeillä aamulla ja koko päivän sitä olen tissutellut yleensä jotain 12-20 annosta. Kyllä se ajoittain tänäänkin on mielessä käynyt korkata, mutta enemmänkin se on ollut sellaista ei-niin-vakavaa ajatuksella leikittelyä.
Se pitää sanoa, että ajatuksenjuoksu on kirkastunut nyt kun reilu pari viikkoa on ollut ilman. Mieli on kirkkaampi, muisti toimii vähän paremmin ja tarmon määrä on kasvanut suuresti. Aikaisemmin kun tekemättömien töiden murehtimiseen käytin vähintään yhtä paljon aikaa, kuin niiden tekemiseen, niin nykyään on paljon helpompi aloittaa tekeminen. Joidenkin lapsellisten pikkuasioidenkin tekeminen oli ennen suuri projekti olevinaan. Roskapussin vienti, pyykkien kuivamaan ripustaminen tai suihkussa käyminen olivat sen mittaluokan projekteja, että niiden aloittamista piti vältellä pahimmillaan tuntikausia, kun ei vaan saanut aloitettua. Mieluummin jumitti kännissä ja sihautti “yhden vielä”.
Olen etsinyt netistä millä aikavälillä yltiöpäisen juomisen lopettamisen vaikutukset näkyvät. Eli kauanko menee maksan, aivojen yms. palautumiseen (niin paljon kuin vielä palautuvat), mutta en ole löytänyt kummoisia tuloksia. Jos joku tietää niin, saapi linkata.
Ei niin ettäkö olisin juoppoudesta parantunut, mutta lisämotivaatiota se antaa kun näkee “maaleja” tulevaisuudessa joihin tähdätä. Enkä itse ole juomista lopettamassa. Tavoite on, että lopetan yksin juomisen. Eli juon vain seurassa kun se kuuluu tilanteeseen. Muistanko väärin, vai eikös sellainen mainoskampanjakin ollut aikoinaan, “Juo viinaa jolla on tarkoitus”
Päivä 22, perjantai. Tämäkin viikko mennyt sairastellessa. Ahdistaa ja ketuttaa toista päivää jo aika isolla kädellä, kun olen muuttunut näin hyödyttömäksi biomassakimpaleeksi. On nyt ihan viittä vaille etten avaa kaljaa. Eilen oli sama mutta siitä selvisin. Heti kun urheilu jää pois, niin kaljan houkutus kasvaa suuresti. Ja tässä kunnossa kun en pysty mitään muutakaan hyödyllistä tekemään, niin päässäni luulen että yksi iso kalja muuttaisi mielentilan täysin, eikä sen jälkeen olisi mitään negatiivista olotilaa.
Toki oikeasti tiedän että sen yhden kaljan juominen ei muuttaisi mitään muuta kuin sen, että ottaisin kymmenkunta “vain yhtä” vielä sen jälkeen.
Mutta jos kuitenkin… “Ehkä tällä kertaa kaikki on toisin”
Tottakai niiden jälkeen hain lisää, ja nyt seisemäs kalja menossa ja vihaan itseäni. Korkkaan aina uuden ja mielessäni “päätän” että tämä on viimeinen. Eikä se koskaan ole.
. Jouluaatosta alkonut ränni ei ole vieläkään poikki. Määrät eivät mitään ihan älyttömiä sentään ole olleet, keskimäärin ehkä 12 kaljaa päivässä. Yhtenä päivänä sain jo iltaan asti oltua ilman, mutta silloin tuli lätkän finaaliottelu, joka siis tarkoitti liian hyvää tekosyytä kaljaan, enkä voinut olla käyttämättä sitä. Vain viisi meni sinä päivänä lopulta. Nyt on taas ensimmäinen lopetuspäivä meneillään, vissiin viidestoista peräkkäinen. Jokos nyt saisin pidettyä tuon rutiinin poissa… En ymmärrä miksi olen tästä lopettamisesta tehnyt näin vaikeaa itselleni. Mutta kyllä tämä homma vielä klaarataan…