Ihmiset on erilaisia, mutta alkoholismi on samanlainen ja siksikin on ensiarvoisen tärkeää tietää, ettei lääketiede ole vielä keksinyt lääkettä jolla alkoholisti pääsisi eroon:
a’ alkoholistisesta juomisesta
b’ alkoholistisesta käyttäytymisestä ja elämästä.
Kävelykeppejä raitistumiseen etsitään lääkkeistä, mutta yhtä usein se sama keppi löytyy rehellisyydestä itseään ja elämäänsä kohtaan. Lääkäreiden kyky antaa rehellisyyttä ongelmalliselle ihmiselle on hyvin vajavainen, koska ongelmainen ihminen ei itse ole valmis siihen. Valmiutta kohdata elämä ilman lääkkeitä on vain kuvitellun vaikeaa ja tietysti siihen vaikuttaa moni muukin tässä yhteiskunnassa, kun kaikkien pitäisi olla vahvoja, nopeita, kyvykkäitä,… ja heikkouksia ei suvaita.
On musertavaa tiedostaa, ettei kohta ole ihmistä jolle ei tyrkytettäisi jotain lääkettä, jotta tuo ihminen voisi elää tässä yhteiskunnassa, töissä, perheessä, harrastuksissa,… ja ongelmissaan.
Ei minun mielipide muutu lääkkeitä keksimällä lisää eikä yhdenkään puolestapuhujan vuoksi, kun tiedän miltä elämä maistui syödessäni noita lääkkeitä ja miltä maistuu tänään olla ilman. Itselläni on kokemusta kieltäytymisestäkin, vaikka lääkärisetätäti sitä lähestulkoon vaati, mutta nähtyään että pääni/sydämeni kesti leikkauksen mainiosti, myönsi oman tietämyksen perustuvan vain siihen mitä oli halukas kuvittelemaan.
En minä ole erilainen alkoholisti kuin kukaan muukaan, vain poikkeuksellisen onnekas, kun olen saanut tämän raittiuden tällekin päivälle. Lääkkeillä on tietysti oma osuutensa, ne näytti minulle mitä minun kuvitelmani itsestäni oli.