Itseäni ei haittaa vaikka pää särkisi tai tulisi jonkinlaista pahoinvointia. Mutta erityisesti kolme asiaa askarruttaa SSRI-lääkkeisiin liittyen ja näihin toivon teiltä kyseisiä lääkkeitä (erityisesti Seroxatia) käyttäneiltä. Eli vievätkö kyseiset lääkkeet varmuudella kaikki seksihalut ja estävät myös orgasmit? Entäpä lisäävätkö lääkkeet ruokahalua tai vaikuttavat jotenkin muuten aineenvaihduntaan niin, että paino alkaa nousta? Viimeiseksi lääkkeen tullessa “tarpeettomaksi” tuleeko näistäkin vieroitusoireita jos lopetellaan hiljalleen? Kaikki tämä on toki yksilöllistä ja mikäli yleensäkin lääkkeiden tuoteselosteita lukee, niin mitään ei uskaltaisi syödä. Mutta omakohtaisia rehellisiä mielipiteitä teiltä kaipaisin? Kiitos etukäteen.
Lizzy
SSRI-lääkkeistä olen kokeillut seuraavia valmisteita:
-Seroxat (vaikuttava aine Paroksetiini)
-Sepram (vaikuttava aine Sitalopraami)
-Cipralex (vaikuttava aine Essitalopraami)
-Zoloft (vaiuttava aine Sertraliini)
Kaikkia näitä valmisteita kokeilin maxi annostuksilla muutamia kuukausia, ei tullut hoitovastetta ahdistuneisuuteen/unettomuuteen eikä aloitekyvyttömyyteen.
Mitä näihin sinun kolmeen kysymykseen tulee niin itsellä mikään näistä ei vienyt seksihaluja tai estänyt orgasmin saantia. Sen tosin teki Efexor niminen mielialalääke joka taas on SNRI-ryhmän antidepressantti. Mikään lääke näistä ei myöskään omalla kohdalla nostanut painoa.
Mutta jos lääkärisi sanoo, jotta vieroitusoireita ei pitäisi tulla niin se on hölynpölyä. Kyllä tulee. Lääke/lääkkeet tulisi lopettaa viikkojen jopa kuukausien kuluessa todella hitaasti kuulostellen omia olotiloja.
Mutta tässä vain minun omia (huonoja) kokemuksia. Monet ovat näistä avun löytäneet. Ja faktahan on, että jos näiden kanssa käyttää alkoholia niin näistä lääkkeistä ei ole käytännössä mitään hyötyä.
En huomannut mitään tuollaisia sivuaikutuksia. (Cipralex). Alussa oli lievää hikoilua, joka sitten katosi. Ruokahalua nuo lääkkeet ehkä vievät, joten täytyy olla tarkkana, että saa kaikki tarvitsemansa vitamiinit.
Eikö ongelmaasi pure mikään lääkkeetön hoito, jos pelkäät ikäviä sivuvaikutuksia ja mitään takeita ei anneta että lääke edes toimii (luulisin) ja eikä edes sitä, että sivuvaikutukset tai lääkkeen aiheuttamat ongelmat loppuu siihen paikkaan, kun lopettaa niiden popsimisen.
Omassa ketjussa kirjoitinkin, jotta “Liikuntahan muuttaa keskushermoston välittäjäaineiden, esimerkiksi noradrenaliinin, dopamiinin ja serotoniinin, pitoisuuksia niin, että mieliala paranee. Ja varmasti myös tietynlaiset psykologiset efektit kuten minäkuvan tai itsearvostuksen muuttuminen, selittävät liikunnan tuottamaa hyvinvointia”.
Eikö tämä mahdollisuus kannattaisi myös kokeilla, synteettisten lääkkeiden sijaan/ohella?
Huomenia 
Ja teille kiitos paljon vastauksista!!! Alkoholia en enää käytä, enkä tule todennäköisesti enää käyttämäänkään, sikäli lääkkeiden “pitäisi” vaikuttaa toivotulla tavalla (älyttömintä mitä tiedän esim. tuttavapiirissä on se, että vedetään mielialalääkkeitä ja sitten kuitenkin viunaksia siihen päälle eli juuri se mainitsemanne +/- nolla tulos). Eli tahtoisin saada lievitystä vuosia välillä vaivanneeseen tarkoituksettomuuden tunteeseen ja ahdistukseen (mihin taatusti käytin myös alkoa ja luulin lopettamisen poistavan nuo tuntemukset). Ennen en ole lääkkeitä kokeillut mutta urheillut, liikkunut, harrastanut valtavasti ja lähes kaikkia lajeja. Esim. juoksua olen harrastanut parikymmentä vuotta, tennistä, uintia, pyöräilyä, kaikkia mahdollisia jumppia, spinningiä, pilatesta, laskettelua, rullaluistelua jne. ja kyllähän niistä hyviä fiboja saa kaikista. Kuitenkin olen pystynyt ottamaan kuppia ihan kiitettävästi siinä sivussa, en päivittäin enkä aina edes viikottain, mutta säännöllisiä överejä ja välillä tiuhempaa tissuttelua. Krapuloita ja hukattuja päiviä on ollut satoja. Elikkäs tämä “lääkekokeilu” miksi haluan sitä kutsua, liittyy nyt tähän raittiiksi ryhtymiseen. Miksi? Pian neljä kuukautta täynnä täysraittiutta, tietysti vielä liian lyhyt aika (juomattomuutta?) mutta välillä vaan mikään ei tunnu miltään. En väitä että lääkkeillä alkaisi sen kummemmin tuntua, mutta olisi kiva olla vähän onnellisempi kun edellytykset ja puitteet siihen kuitenkin on…Huoh vaikea selittää. Tyhjyyden tunne, se on sitä mitä inhoan. Ainoan järkevän tarkoituksen elämälle olen ajatellut olevan rakkaat lapseni ja rakkaus yleensä, mitään jatkumoa en näe, ihminen syntyy ja kuolee that´s it. Ei tämä nyt tarkoita, että päivät aina kurjia ovat, iloa ja hauskuuttakin löytyy paljon mutta, mutta…Pakko kokeilla noita tabuja 
Liikunta ei kohota välittäjäainiden määriä niin paljon, että vakavammin masentunut tai ahdistunut voisi korvata sillä lääkityksen. Oikeastaan on aika erikoinen ennakkoluulo, että SSRI-lääkkeitä syövät makaisivat vain kotisohvalla viinaksia vedellen ja parantumista odotellen. Moni lääkityksellä oleva harrastaa aivan varmasti liikuntaa, syö terveellisesti ja juo harvoin, kohtuullisesti tai ei ota lainkaan.
Tosin varmasti on suuri niidenkin osuus, jotka juovat paljon, eivätkä ymmärrä että ahdistus /masennus on heillä alkoholinkäytön aiheuttamaa. Muistakaa, että monella se masennus/ahdistus on ollut kuitenkin jo ennen alkoholismia.
Aika tunnistettavia fiiliksiä tuolta on poimittavissa… Elämisen mieli ja merkitykset hukassa. Tuo jokapäiväisen elämän “mikään ei tunnu miltään” -tyhjyys on minulla juuri se tunne, mihin masennus kiteytyy. Toki lähtötilanteeni on sinuun verrattuna toinen (mies, sinkku, ei lapsia), mutta siitä huolimatta uskoisin ymmärtäväni tilannettasi. Jos oma järki sanoo, että olosuhteiden ja elintapojen perusteella ei olisi syytä olla onneton, voisi selitystä alkaa hakea aivokemiastakin. Oma lääkitykseni alkoi juuri noista lähtökohdista reilu vuosi sitten, kun raittiutta oli alla pian kymmenen kuukautta ja olin tehnyt parhaani saadakseni elämäni kuntoon, mutta niin vain loppusyksystä ahdistus iski.
Elämän tarkoituksettomuus sinänsä on sekin aiheuttanut minulle päänvaivaa uskonnottomana ihmisenä, tosin päänvaivan aika tuli minulla vasta raittiuden ensimmäisen vuosipäivän jälkeen viime keväänä. Muutaman kuukauden ajan oli henkisesti todella vaikeaa aikaa, kunnes törmäsin sekulaarin humansimin käsitteeseen ja aloin ymmärtää, että saan tehdä tässä elämässä mitä haluan! Kaikki itsestäni lähtevät ratkaisut omaa elämääni koskien ovat yhtä “oikeita” kuin muidenkin ihmisten ratkaisut. Sen jälkeen elämän tarkoitus on ollut minulla elämä itsessään ja kaikenlaisten hyvää mieltä tuottavien asioiden tekeminen, ainoana ehtona se etten tee muiden elämää enää tarpeettomasti hankalaksi (enkä riko lakia). Ja jos näyttää siltä, että toiminta- ja ajattelukykyni uhkaavat kadota masennukseen, jatkan matkaa vaikka sitten SSRI-lääkkeen tuella, jos niikseen tulee.
“Jatkuvuus” tulee minulle siitä ajatuksesta, että elämä ihmiskunnassa on kuin valtavaan ihmiskulkueeseen liittymistä: syntyessäni astun mukaan ihmisvirtaan, kuljen mukana sen minkä elän, ja astun syrjään kun kuolen. Jotkut ihmisistä tekivät oman matkansa ennen minua, jotkut tulevat tekemään sen minun jälkeeni. Kulkue jatkaa kumminkin niin kauan, kuin ihmisiä maapallolla on.
*Tuo loppu ei siis ollut sinulle valmis vastaus tai edes ehdotus, vaan lähinnä kuvaus siitä että jokaisen olisi hyvä löytää itse oman elämänsä tarkoitus, jotta se myös tuntuisi omalta 
.
–kh
Vau! Juuri näin minäkin ajattelen ja mainitsemasi sekulaari humanismi on myös lähinnä omaa maailmankatsomustani. Jos tämä olisi senssipalsta, niin varmasti kannattaisi tavata (siis jos olisin sinkku 
). Kiitos viisaista sanoista myös muille kuten Rouva O:lle Nyt on ruvettava muihin hommiin ja tämä koukuttava läppäri sammutettava. Palataan taas!!!
Pakko on kommentoida, tässä oli niin oleellisia asioita…
Tyhjyys ja tarkoituksettomuus eivät ole kovinkaan harvinaisia vaivoja nykyihmiselle, jonka elämän tarkoitus hukkuu helposti sen suorittamiseen. Itsekkään en edusta mitään tiettyä uskontokuntaa, vaan maailmankatsomukseni koostuu sekoitelmasta erilaisia filosofisia suuntauksia, joissa kyllä hengellinenkin ulottuvuus on läsnä. Minun hegellisyyteni ei sisällä taivaaseen tai helvettiin menoa sen paremmin kuin seuraavaa elämääkään. Itse ajattelen, että uskontojen lukutaito ei ole pahitteeksi, niin liki ne kulkevat monia filosofisia suuntauksia. Siksi tykkään tutkailla myös niitä. Mutta kuten Khikka toteaa, niin itse ne merkitykset täytyy löytää, toisten tuputtamat näkemykset herättävät ainakin itsessäni epämielyttävän olon, sen sijaan keskustelu niistä on aina tervetullutta.
Joo, Päihdelinkki ei ole senssipalsta - Päihdelinkki makes no sense! Voi tavata vain näitä tekstejä…
–kh
Hengellisyyden puute ajaa ihmisiä huonoon oloon. Kyllä tämä on aivan tuttu ja tunnustettu ilmiö. Kun uskonnollisuus kiistetään jää jäljelle hengellinen tyhjiö - elämän näennäinen tarkoituksettomuus.
Uskonto ei ole hengellisyyden suhteen mitenkään välttämätön edellytys. Marksilainen ateismikin on varsin hengellinen aate. Koko filosofian ydin on elämän tarkoituksen määrittämisessä. Onhan tuo tarkoitus jossain kirjassa määritettykin - Elämän tarkoitus on kuulemma 42, kunhan riittävästi räknää. Samaisessa kirjassa tuota vastausta toki kritisoidaan, mutta tietokone moittii lähinnä kysymyksen asettelua.
AA-ohjelman mukaan (Smokin tulkinta), elämän tarkoituus on saada sen verran seksiä, ettei tarvitse olla kokonaan ilman. Sen verran rahaa, että digitaalikamerassa riittää filmiä ja sen verran arvostusta, ettei ihan takin päältä kukaan kävele. Kaiken muun tavoittelu o0n turhaa, joten ylimääräisen ajan voi suunnata purjehdukseen tai puutarhanhoitoon.
Buddhalaisten mielestä elämän tarkoitus on oppia vähentämään kärsimystä enemmän, kuin sitä itse aiheuttaa. Saman opin mukaan Pitäisi osata kulkeaa keskiviivaa pitkin. Autolla ajaessa tämä tietenkin tarkaittaa ajamista keskellä omaa kaistaa, eikä katkoviivan kahta puolta, kuten juovana aikana.
Partiolaiset taas ovat sitä mieltä, että autiotuvassa pitää olla lähtiessä enemmän valmiiksi pienittyjä halkoja, kuin tullessa. Tämänkin ajatuksen jaksan oivaltaa.
Raamatussa, Mooseksen kirjan alkupuolella, kerrotaan ihmisen saavuttavan ikuisen elämän valmistamalla aterian nälkäiselle matkamiehelle. Näinpä me ahneet länsimaalaiset pidämme köyhien ruokkimista hyveenä. Syvemmin hengelliset intialaiset puolestaan antavat köyhien ruokkia itseään. Näin köyhät saavat mahdollisuuden olla hengellisesti rikkaita. Intialaisen mallin mukaan ohjaa ja toimii, myös minun hengellinen ohjaajani. Iltalenkin jälkeen se jää tyynesti odottamaan, että me hengellisesti köyhät laitamme sille aterian.
Minusta olisi aika ylevää kuvitella, että ihmisellä lajina olisi jokin tarkoitus.
–kh
Mikähän se voisi olla? 
Minusta reilumpaa on olla kaikkien evoluution tuotteiden kanssa samalla lähtöviivalla, ilman tarkoitusta. Tältä pohjalta voin keksiä omalle elämälleni jonkin ikioman tarkoituksen, jos oma mielenrauhani sitä vaatii, mutta ilmankin olen toistaiseksi pärjännyt kun en enää juo.
–kh
Tästä pohdinnastanne tuli jotenkin mieleen M.Mazzarellan pohdinta identiteetistä. Hän toteaa, että nykyään asioita ajatellaan joko onnistumisen tai epäonnistumisen kannalta, ei oikean tai väärän/hyvän ja pahan. Epäonnistuminen aiheuttaa tyhjyyden tunteen, mutta jos ihminen epäonnistuu sen takia, että hän päättää tehdä oikein, tuo oikein toimiminen tuottaa kuitenkin tyydytystä. Eli mikä tahansa se oman elämän tarkoitus onkaan, kannattaa muistaa, että ihminen eroaa elikoista juuri siten, että hänellä on kyky pohtia moraalisia ja henkisiä kysymyksiä.Ehkä ihmisen tarkoitus on siis käyttää ajttelun lahjaa ja pohtia näitä kysymyksiä. Miettiä kuinka maailmasta saisi paremman paikan kaikille otuksille…
Eipä ihme, että hengellinen köyhyys aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Jos onnistuminen väärin tekemisessä on arvokkaampaa, kuin epäonnistuminen oikein tekemisessä, niin ei siihen ilman lääkkeitä kukaan jaksa uskoa.
Dopingin avulla kultamitalin voittanut urheilija tietää kyllä sydämessään hävinneensä kisan jo ennen koko ladulle lähtöä. Kun voittamisen riemu ei ole aitoa, valhe pitää säilöä viinapulloon. Totuus asiassa ei kestä päivänvaloa, mutta kätkettynä se tuo pahan olon.
Niin, tuohan on muille elämistä pahimmillaan. Ollakseen ONNISTUJA muiden ihmisten silmissä, ihminen tekee mitä vain. Unohtaa omat periaatteensa, oikean ja väärän. Suuri osa ei tätä varmaankaan tiedosta, ihmettelee vain huonoa olotilaansa. Sitten on niitä, jotka turtuvat, jos ovat oikean ja väärän eroa koskaan edes tiedostaneet.
Täällä kirjoittelevat taitavat lukeutua ensin mainittuun joukkoon. Ainakin minä. Nyt ajatustavasta on hyvä pyristellä eroon.
Ou jee Eiköhän tässä ole tarkoitusta kerrakseen, riittää mulle Ei tänne kärvistelemään oo tultu kun jatkosta ei ole mitään varmuutta! Hyviä, syviä unia kaikille.
Lizzy
Näin pikkutunneilla on myös selvennettävä asiaa ja filosofoitava ihan vähäsen:
- Sekularismi (sekulaari humanismi) ei edes pyri antamaan mitään vastausta suuriin kysymyksiin, lähinnä siitä syystä että niitä ei tiedetä, mikään uskonto ei niitä tiedä vaikka kuinka väittäisi.
2.Siegmund Freud (1856-1939): Illuusion tulevaisuus
”Uskonto on illuusiota, erheellistä toiveajattelua joka perustuu lapsuuden voimakkaimpiin kokemuksiin, kaikkivoipaisuuskuvitelmiin ja haluun olla huolehtivan vanhemman suojassa.
Uskonto hälvenee kunhan ihmiskunta aikuistuu.”
3.Ihmiset muodostavat ja valitsevat arvonsa itse. Kukin yksilö, yhteiskunta ja aikakausi vuorollaan. :mrgreen: