Sitä minä tarkoitinkin, kun itse yrittää leikkiä pomoa vaikka ei olekaan, niin harmitushan siitä tulee ja aina astuu jonkun varpaille, kuin minäkin tässä torstaina, mutta se on hyvä, ettei siihen harmitukseen enää tarvitse juoda, vaan muuttaa vain omia toimintatapoja, kun kerran meillä on sellaiseen nykyään mahdollisuus.
Tarinani tuosta voisi olla aika hauska kuulla, mutta en viitsi kertoa, ettei nimettömyyteni kärsi. Kutakuinkin se torstaipäivän episodi oli vain pieni juttu, mutta sekin olisi voinut muuttua kärpäsestä härkänen, kun sellaiseen ne aina ennen muuttui.
Teologi-pappi Jaakko Heinimäki ihmetteli jokseenkin niin, että mikä ihmeen työelämä? Voiko olla muka erikseen eri elämiä; ihmisen elämä, työelämä ja vapaa-ajan elämä etc? ![]()
Aikoinaan töihin mentiin aikanaan, tehtiin työtä ja sitten lähdettiin sieltä tiettyyn aikaan pois vapaa-ajalle. Se oli vain ihmisen elämää kaikki tyynni. Silloin ei “oltu työelämässä”, ikäänkuin olisi monta elämää.
Esimiehiä kannattaa kuunnella, sillä heidän tehtävänsä on olla viime kädessä vastuussa siitä työpaikan toimimisesta oikealla tavalla.
Esimiehen vastuu on myös puuttua päihdeongelmiin työpaikalla.
Itse olen joskus päässyt pomon avustamana, ja tuella päihdehoitoon työpaikan laskuun. (A-klinikka ja työterv.lääkäri). Olin tosin silloin kiinteistöalalla, ja yksi motiivi mennä päihdehoitoon oli että saan olla enemmän pomoni seurassa. ![]()
Opportunismin huippu?
Nykyisin media (ja joku päihdelinkin keskustelijakin : ) hekumoivat taajaan hoitoalalla ilmenneistä päihdeongelmista. Niitä on, ja niihin tulee puuttua. Asiantila on surullinen, ottaen huomioon se kuinka korkealaatuista ja maailmalla arvostettua tasoa Suomen hoitoalan ammattilaiset ovat.
Skandaali-lööppien tapaukset ovat pisara valtameressä… mutta silti.
Kun hoitaja kähveltää potilaan pillerit, on syytä hälytyskellojen soida. Minä ainakin haluan edelleen olla ylpeä ammatistani, ja hoitaa työni hyvin ja kunnialla, asiakkaan tai potilaan parhaaksi. ![]()
Kukapa meistä ei? Ehkä joku ei, ja siinäkin on se yksi joku liikaa. : (
kun itse yrittää leikkiä pomoa vaikka ei olekaan
Ei kannata leikkiä muutakaan mitä ei ole, koskaan, missään, luomu on aina luomu.
Mitä kuuluu Petteri? Toivottavasti hyvää, ainakin sellaista toivon sulle!
Moikka,
“long time, no see” - kaikki on niin hyvin kuin voi olla. Nyt vain riidellään rahasta ja asunnosta. =) Saa sitten noi juristit käkättää keskenään tarvittaessa. Mulla ei ole mitään mielenkiintoa riidellä paitsi se että saan omani pois jotta voin rakennella asuntokuvioita ja rakentaa omaa elämää.
Töissä kova tohina päällä ja asiat menevät painollaan. Ensi vuodelle taas työn suhteen isoja touhuja. Pläniä ja pläniä…
P
Teologi-pappi Jaakko Heinimäki ihmetteli jokseenkin niin, että mikä ihmeen työelämä? Voiko olla muka erikseen eri elämiä; ihmisen elämä, työelämä ja vapaa-ajan elämä etc?
Aikoinaan töihin mentiin aikanaan, tehtiin työtä ja sitten lähdettiin sieltä tiettyyn aikaan pois vapaa-ajalle. Se oli vain ihmisen elämää kaikki tyynni. Silloin ei “oltu työelämässä”, ikäänkuin olisi monta elämää.
Esimiehiä kannattaa kuunnella, sillä heidän tehtävänsä on olla viime kädessä vastuussa siitä työpaikan toimimisesta oikealla tavalla.
Esimiehen vastuu on myös puuttua päihdeongelmiin työpaikalla.
Itse olen joskus päässyt pomon avustamana, ja tuella päihdehoitoon työpaikan laskuun. (A-klinikka ja työterv.lääkäri). Olin tosin silloin kiinteistöalalla, ja yksi motiivi mennä päihdehoitoon oli että saan olla enemmän pomoni seurassa.
Opportunismin huippu?Nykyisin media (ja joku päihdelinkin keskustelijakin : ) hekumoivat taajaan hoitoalalla ilmenneistä päihdeongelmista. Niitä on, ja niihin tulee puuttua. Asiantila on surullinen, ottaen huomioon se kuinka korkealaatuista ja maailmalla arvostettua tasoa Suomen hoitoalan ammattilaiset ovat.
Skandaali-lööppien tapaukset ovat pisara valtameressä… mutta silti.Kun hoitaja kähveltää potilaan pillerit, on syytä hälytyskellojen soida. Minä ainakin haluan edelleen olla ylpeä ammatistani, ja hoitaa työni hyvin ja kunnialla, asiakkaan tai potilaan parhaaksi.
Kukapa meistä ei? Ehkä joku ei, ja siinäkin on se yksi joku liikaa. : (
Jaakko on mun vanha koulukaveri. Ei mistään teologian laitokselta vaan aiemmasta elämästä. ![]()
oot hyvissä voimissa, se on kiva kuulla!
Hei Pettteri! Kuinka kulkee?
Moikka,
on ollut aika paljon kiireitä viime aikoina. Töitä ollut suht paljon ja sillä rintamalla menee ihan ok. En ole ehtinyt niin paljoa käymään AA-kerhossa kuin aiemmin. Muutin reilu viikko sitten ja siinäkin oli oma logistiikkansa. No, nyt on hiukan isompi kämppä, jossa voin asustella niin kauan kuin haluan. Kuitenkin vuokrasellainen. Viime viikonloppuna piti lähteä lasten kanssa 23h risteilylle niin eikös pienempi tullut kuumeeseen just ennen starttia. Meni sitten äidillensä sairastamaan ja lähdin poitsun kanssa risteilemään. Oli ihan kiva reissu, syötiin ja valvottiin ja nukuttiin ja syötiin lisää ja osteltiin tuliaisia pikkusiskolle ja äidillensä.
Oli kyllä jotenkin “huvittavaa” nähdä sitä touhua laivalla ilman viunaa. Aika hölmönnäköistä ja kuuloista touhua välillä. Piti muutaman kerran huomauttaa kiroileville ja möliseville tyypeille, että vois hiukan katsoa kielenkäyttöä kun on junnu samassa hississä tms. Ja oli oikein mukavaa syödä aamupalaa hyvällä ruokahalulla ilman pahoinvointia - päätä kyllä särki kun on ollut orastavaa flunssaa päällä. Oli silti jotenkin haikea mieli. Katsella niitä perheitä. Ollut vähän surku olo oikeastaan muutaman viime päivän aikana. Ja kun asuntoasiasta edelleen jos ei nyt riidellä niin kovin erimielisiä kuitenkin. Kun ei viitsisi riidellä. Muuten asiat elämässä loksahtelevat pikku hiljaa, siis tämä asuntoasia ja työasiat ym. Muutama viikko sitten oli ihan onnellinen olo, mutta nyt sitten taas tunteet vievät toisessa laidassa. Voin tunnustaa, että minulla on ikävä. Ei sitä kaljoittelua eikä riitelyä eikä mökötystä eikä mykkäkoulua eikä muutakaan negatiivista. Mutta sitä kaikkea hyvää ja iloista. No, nyt back to work, illalla ryhmään.
P
Liian ruusuinen kuva sosiaalitoimesta!
Yksin asuvalle toimeentulonormi - ellei ole mustalainen [he saavat esim. hamerahaa] tai maahanmuuttaja on vain n. 420 e/kk. Tämän lisäksi asumistuki (omavastuu taitaa olla 15% vuokrasta/yhtiövastikkeesta). Toimeentulonormi on siis vain n. 14 €/päivä. Oluttuoppi maksanee lähiöräkälässä hieman alle 4€ eli alle neljään tuoppiin per päivä täytyy tyytyä jos ei syö eikä polta. Mahdollista on myös se, että toimeentulotuki annetaan ostolipukkeina “ruokaan ja kohtuullisesti tupakkaan” eikä rahana.
Sossun rahoilla ei paljon kapakoissa juhlita. Köyhät alkoholistit EIVÄT käy ravintoloissa sen kalleuden vuoksi vaan juovat sitä, mistä saa eniten mäiskettä eurolla (halvimmat kirkkaat, Valdemar, Doris, Gambina, Marabello, Jorma, Magis sekä n.6.000-8.000 korvikkeita silloin kun rahaa ei ole) eivätkä juuri valmiita savukkeita polttele vaan sätkiä/tumppeja. Vain eläkkeellä tai ansiosidonnaisella olijalla (kannattaa muuten liittyä Loimaan kassaan) on rahaa kalliiseen päiväkaljoitteluun pubissa.
Nyt en ymmärtänyt tätä Arskan tekstiä tässä kohtaa ollenkaan, mutta eipä siinä mitään. Kivassa kodissa digiboksilta katselen dokkaria. Tuli ryhmässä taas jotenkin yliemotionaalinen olo =( ja parku
Ei liity tämä asia tänne ollenkaan, mutta miksi väärät ihmiset rakastuvat ja rakastavat vääriä ihmisiä. Miksi ihmeessä niin moni sanoo minulle, että ei taida exäsi ymmärtää, minkälaisen helmen käsistään päästi? Ovat jopa melkein vihaisia tästä asiasta minun puolestani.
Hohhoijaa. Josko nukkumaan sitten.
Hei Petteri,mitä sinulle kuuluu?
Ei liity tämä asia tänne ollenkaan, mutta miksi väärät ihmiset rakastuvat ja rakastavat vääriä ihmisiä. Miksi ihmeessä niin moni sanoo minulle, että ei taida exäsi ymmärtää, minkälaisen helmen käsistään päästi?
Ehkä ne sanoo siksi kun eivät tiedä totuutta. Millaisessa liemessä se helmi mahtoi uida? Ovatko nuo monet ihmiset sen asiantuntijoita, miten exäsi koki yhteiselon alkoholistin kanssa? Ja tuntevatko nuo monet ihmiset myös eksäsi hyvin, vai ovatko he sinun ystäviäsi? Uskon kyllä että oletkin ihan helmi, mutta alkoholi himmentää loiston, ajan myötä siitä ei kai voi syyttää eksää…
Anteeks kommentit, mutta jokaisen paskaämpäri täyttyy joksus.
Ihan taivaan totta tuokin Rulla. Enkä pahastunut kommenteistasi tokikaan. Exän sisko erosi miehestään muutaman päivän tarkkuudella kuin minäkin ihan samoista syistä. Monikossa sana syistä. Ihmettelin viikonloppuna sitä, että he olivat olleet naisen vanhemmilla kylässä lapsensa kanssa. Mitä ilmeisimmin he kykenevät olemaan edes jonkun aikaa saman katon alla ex-appivanhempien luona. Paikka johon en koskaan tule saamaan kutsua tahi menemään. Kyllä sekin tavallaan harmitti/harmittaa, että vaikka varsinkin ex-anopin kanssa oli välillä aikamoista kädenvääntöä asioista niin mukavia ihmisiä kuitenkin ovat.
Tämä jatkaa kuumeilua räkätaudissa, ei kovin kiva tauti eikä olo.
P
Kuis huiskii Pettterillä? Olisi kiva kuulla kuulumisiasi.
Päivää, long time no see…? Kalliolasta terveiset. Miljoonasti asiaa, ymmärretty.
P
Päivää, long time no see…? Kalliolasta terveiset. Miljoonasti asiaa, ymmärretty.
P
Tervehdykset sinullekin. ![]()
Tämä viestiketju aukaisi kyynelkanavat plinkkiurani alussa. Olisi kiva kuulla mitä sinulle nyt kuuluu?
Kalliola takana huhtikuussa, yksi paha repsahdus (eipä ollut ihme). Ex-anoppi sai syöpänsä kanssa kuolemantuomion, ei varmaan näe joulua. Luovutin heille lasten juhannukseni siis. Siellä oli sitten kuulemma kaikki koolla, myös exäni siskon exä. Mutta sainko minä kutsua edes kahville kohteliaisuussyistä, en. Siellä sitten kaikkien suvun miesten (ja naisen) ryyppäämistä ja huumeiden käyttöä ja erään sukulaisen, joka on käynyt myös Kalliolan lattiallesammumisia katsottiin. Täysin käsittämätöntä, että muiden touhut katsotaan ihan tosta vain läpi sormien. Siis vitun käsittämätöntä. Exä jossain vaiheessa sanoi, että ei mistään muusta halua keskustella, kuin lasten asioista. No, minä meilasin ja tekstailin lasten täysin käytännön asioista, ei vastausta. Itse toitotti jossain vaiheessa, että pitää tietää aikataulut ynnä muut, että voi suunnitella omaa elämäänsä eteenpäin. No mikä on käytäntö? Minä kirjoitan vain ja ainoastaan asiaa enkä saa itse mihinkään vastauksia. Miten vitussa minä voin omaa elämääni tai lomamatkojani lasten kanssa suunnitella, kun en tiedä mitä tuuliviirillä on mielessä. Pyysin ystävällisesti, että saisiko nyt näihin ja näihin vastausta ja vastaus oli, että meilini ja tekstarini menevät jonnekin spämmiin, että lukee sitten kun viitsii ja haluaa. Eli hänen lapsuuden hyväksikäyttönsä on nyt siinä, että ei sitä hoida ammattiavun kanssa ja nauttii tästä kontrolloinnista ja saa joka asiaan sanoa EI, kun ei lapsena osannut eikä saanut. Kalliolassa jopa tuli keskustelemaan kanssani perheterapeutin kanssa ja alkoi suurinpiirtein heti vittuilemaan ja aukomaan, onneksi ammattilainen ohjasi keskustelun asialinjalle. Voisi sanoa, että sen 1,5h aikana tuli puhuttua enemmän asiaa kuin viimeisen 2 viimeisen vuoden aikana.
Exä syönyt täällä pari kertaa työmatkansa jälkeen, kun meni myöhään ja hain lapset pväkodista, osasiko kiittää ruoasta toisin kuin lapset? Ei. Kiittikö siitä, että lasten mökkireissun kuvat hänelle muistitikulla laitoin. Ei. Kiittikö siitä, että hänelle lasten juhannuksen luovutin? Ei. Alussa raivosi että olen kusipää persereikä tajuatko että mutsini kuolee - jollen juhannusta luovuta. Nyt on lapsilla loma 4 vkoa. Soitin poikani puhelimeen, joka oli koko ajan pois päältä. Soitin exälle, että olisi pojalle asiaa. Sanoi tietty, että olet juonut, et voi jutella (en ollut juonut tällöin). Vastasin ykskantaan, että olen sen luurin yhteydenpitoa varten hankkinut, ja jos ei siihen saa yhteyttä voi liittymän katkaista tai siirtää hänen nimiinsä. Alunperin sovittiin, että lapset ekat 2 vkoa hänellä ja seur. 2 vkoa minulla ja näin pitkään ei koskaan kumpikaan ei ole ollut ilman lapsia, joten johonkin kohtaan sovittiin 1-2 pvää puolin toisin lasten kanssa. No, hänen vastauksensa oli että joo saat nähdä lauantaina pvällä lapset. Vastasin, että jos menee tähän, et lapsista kuule mitään minun kahden viikkoni aikana. Että bite that. Uhosi vielä, että juu kyllä mä sen 2 vkoa kestän ihan hyvin (vitut kestä) kun olen aikuinen… (Lapsi aikuisen kehossa) Aivan höpönlöpöä sanon minä. Mitään ei saa aikaiseksi tämän puupään kanssa ilman mitään uhkailua viranomaisilla tai sopimuksilla, minun pitäisi kaikkea noudattaa ja hän voi vetää ihan mitä paskaa hyvänsä itse. Aika rentoa touhua. Lintsille piti mennä koko porukan, mutta kieltäydyin sitten - ihan siitä syystä, että minä en pysty olemaan mikään jakautunut persoona ja olemaan “hihi hihi kaikki on ihan okei” neljästään ja muuten vituttaa aivan suunnattomasti. Jouduin tilaamaan hengenahdistuksen takia ambulanssin toissapvänä (ei astmaa, mutta melkein). Did she give a fuck? Ei. Vaikka kovin puhuu, että lapset niin kovasti minua rakastavat ja yadayada.
Lapsille ei myöskään ole kerrottu mitään siitä, että mummu varmaan delaa kohta. Jokin aika takaperin kysyin, että eikö sinussa mitään tunteita herätä se, että äitisi voi kuolla tähän? Vastasi, että “no haha, kyllä ne sairaat ihmiset joskus kuolee pois ja se on sen ajan murhe”. Sitten kun tuli faktaa tiskiin niin johan se helvetti ja raivo ja kyyneleet (ei minun suuntani) repesi ja just mun suuntaan - minkä vitun takia? Tossa kohtaa pysyin ihan rauhallisena ja totesin, että en ole enää siinä asemassa ollut pitkään aikaan, että minulle tuota paskaa pitäisi oksentaa, oksenna johonkin muualla (kukaan sen ns. ystävistä ei tiedä, kuinka paha olo sillä on, tämän tiedän - Al-anonissakin kävi viimeksi jopa viime syksynä - sehän auttaa kaikkeen, että vähän lukee jotain liirumläärymiä netistä ja käy 2 kertaa vuodessa mutisemassa jollekin ns. ammattiavulle). No, se on se suku kun ei mistään pysty eikä osaa puhua. Voihan sen sitten hautajaisissa kertoa lapsille jälkiviisaana, että oho, olikin vähän pahempi tauti. Molemmat lapset (toinen menee nyt syksyllä kouluun) nukkuvat yhä äitinsä kanssa samassa sängyssä. Ei ole mielestäni edelleenkään kovin normaalia. Kaikki on vain MINÄ ja MINÄ. No, tulihan avauduttua… Perkele.
P
Lisäys - asuntoasia piti käydä sitten käräjillä asti - mitä olisin muuta voinut tehdä, kuin laittaa asian sinne kun sain niin totaalisen hävyttömiä tarjouksia siitä asunnosta? Minähän olin toki kusipää, kun sen näin tein. Sain kuin sainkin sitten omani pois tammikuussa. Helmikuussa vittuunnuin työhöni lopullisen totaalisesti ja sanoin itseni kokonaan irti. Oloneuvoksena ollut siis jokusen kuukauden.
Helmikuussa vittuunnuin työhöni lopullisen totaalisesti ja sanoin itseni kokonaan irti. Oloneuvoksena ollut siis jokusen kuukauden.
Hei Pettteri!
Hienoa kuulla, että olet olemassa! Vähemmän hienoa kuulla tästä muusta ![]()
Oletko käynyt ryhmissä tai A-klinikalla juttelemassa? Oloneuvoksena olemisessa jää ihan valtavan paljon aikaa ja se olisi viisasta käyttää itsensä hoitamiseen. Vaikutat olevan myrkyllisessä tilassa, viha ja tuska syövät miestä niin että oma raittius jää helposti kakkoseksi. Olisi hyvä purkaa noita asioita joko terapeutille tai vertaistukiryhmässä. Et voi kuitenkaan ketään muuta muuttaa kuin oman itsesi. Se useimmiten riittääkin, kaikki muu hoituu sitten perässä ![]()
Voimia!