Sinne meni, lähes kaikki

Me Lopettajat
141

Puhut täysin asiaa ja tämän kestän, totta kai. Pitääkö minun nyt sitten ottaa x vuotta paskaa niskaan tämän takia? Varmaan. Eikä pidä ottaa huomioon, tietenkään. Toivon vain kaikille läheisilleni paranemista siitä, minkä olen itse aiheuttanut. Tässä nyt kuitenkin puhutaan vähän isommasta kokonaisuudesta, kuin kaksi aikuista ihmistä, joista toinen on ollut hyvin sairas vuosikaudet eikä sitä ymmärtänyt kuin hiljan itse.

En ole millään lailla ylpeä siitä, mitä aikaan sain, tuskin kukaan alkkis on. Toiset kai tajuavat ennemmin ja toiset myöhemmin. Kyllä kai sitä voisi jatkuvassa itsesäälissä rypeä, mutta olen jo päättänyt tehdä asioille jotain ja paljon. Kyllä minä sen tiedän varsin hyvin, että puhetta meikäläiseltä tulee paljon ja tekoja on vähemmän. Toistaiseksi.

En oleta mitään enkä odota saavani mitään ymmärrystä, sääliä, myötätuntoa enkä mitään muutakaan, siksi käyn AA:ssa. Mutta kyllä sitä edes joihinkin käytännön asioihin toivoisi aikuismaista lähestymistä.

142

^Ei pidä ottaa vuosikausia paskaa niskaan, mut pitää pystyä asettua toisen asemaan. Sun ex-vaimolla kestää toipua tästä, se on varmasti pettynyt, loukkaantunut ja tuntee itsensä riittämättömäksi. Sairauden piikkiin on helppo laittaa kaikki, mut ei se sun ex-vaimoa yhtään lohduta, todennäköisesti päinvastoin. Sen on vaikea uskoa, että olisit juomatta, että olisit luotettava tai ottaisit huomioon sen. Sun pitää antaa sille aikaa toipua ja oppia luottamaan suhun.

Varmasti tuut saamaan paskaa niskaan sekä syystä että syyttä. Sun oman mielenterveyden ja teidän välien kannalta on tärkeää se, että opit erottamaan toisistaan ne jutut, jotka ansaitset ja joita et. Mun kokemusten mukaan on tärkeää itse tietää, mitä kaikkea on aiheuttanut ja minkä hinnan niistä jutuista joutuu maksamaan. Jos ne pystyy rehellisesti arvioimaan ja kestämään, niin siitä hyödyt sä, sun lapset, ex-vaimo ja muut läheiset, sun on helpompi olla itses kanssa, on helpompi olla selvänä ja kehityt ihmisenä, eli tulevaisuus on valoisampi. Ja uskon, et jos todella pystyt kestämään aiheelliset seuraukset, aiheettomat ex-vaimon syytökset ja epäreilut toimet vähitellen loppuvat.

143

Kiitos, en laita sairauden piikkiin (näin AA:ssakin sanottiin, että ei pidä “piiloutua sairauden taakse”) vaan koen surua ja häpeää siitä, mitä olen aiheuttanut. Kyllähän sitä monessa asiassa tulisi osata asettua toisen kenkiin, minullakin on siinä asiassa paljon opettelemista, myönnän. Oli erittäin hyvää ja rakentavaa tekstiä sinulta. Nyt pitää rientää, jotta ehdin.

144

Dänks, oonkin turhaa valitusta yhdeltä luuserilta saanut teksteistäni, joten kiva kuulla, että on järkeä.

Kaikilla on opettelemista siinä, miten asettua toisen asemaan. Ajatuksena se on niin helppoa, mut ei se oikeesti oo. Et sä oo ihmisenä muita huonompi, vaikka oot virheitä tehnyt. Kaikki niitä tekee, virheet vaan on erilaisia, niin kuin ihmiset ja tilanteetkin. Ei sun tarvi tai missään tapauksessa PIDÄ kärsiä loppuelämääs siksi, että sulla on ollut ongelmia alkoholin kanssa. Jos sä selätät ton riippuvuuden ja saat elämäs järjestykseen, niin silloin voit olla itsestäs ylpeä! Se on vähän niin kuin tekisit väikkärin. Kun tekee väikkärin, kaikki on tosi ylpeitä ja se on iso saavutus, mut samalla tavalla on iso saavutus saada omat asiat kuntoon ja päästä riippuvuudesta eroon.

Ei sun tarvi tehdä kuin parhaasi, se riittää!

145

Huhhuijaa, tulipa sitten “varsinainen loppuhuipennus” illalle. Jääköön yksityiskohdat mainitsematta. Ei mitään alkoholiin liittyvää kuitenkaan. Olen tyytyväinen, että huikaton päätökseni piti, tänäänkin. Konfliktitilanteet kai joillakin, minullakin, usein voivat laukaista sen vasemman käden huikkarefleksin.

Kyllä kai minulla on yhä myös opettelemista peiliinkatsomisessakin, mutta oikeastaan muissa asioissa enemmän kuin siinä. Olen useimmiten hyväksynyt, että olen tehnyt tai sanonut jotain (joskus tosin voisi jättää sanomatta sammakot ja olla se viisas ja lopettaa) väärää ja myöntänyt sen itselleni ja muille.

Juttelin tämän päivän kiemuroita ystävän ja vanhempieni kanssa, on rauhallisempi mieli. Ryhmä oli tänään hieman outo ja vieras. Huomenna sitten taas uusiksi, jos vain pääsen eräästä pikku yksityiskohdasta riippuen. Toivon, että pääsen.

Tämä sohvailee hetken ja sitten unten maille.

Pzz…

146

Hyvä, raitis päivä takana! Tuntuu hiukan olevan virtaa kintaissa ja ajatuskin juoksee aika nopsasti. Hyvä palaveri tänä(kin) iltana. Nyt sallin itselleni hiukan herkuttelua, lämpimiä voileipiä ym.

Kyllä sitä kummasti taas silti tuntee itsensä pieneksi. Ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti, himo. Mitä minulta on elämästäni puuttunut, kun olen ollut ahne, ylpeä ja vihainen? Esimerkkinä tuli mieleen työ, kun ei mikään meinannut riittää, mikä minusta olisi muka pitänyt tulla, että olisin ollut tyytyväinen itseeni? Kuinka paljon olisi pitänyt tienata, että olisin todennut, että nyt tienaan tarpeeksi? Kuinka paljon kaikenlaista materiaa ja roinaa olisi pitänyt olla, että olisin ollut tyytyväinen? Miksi mikään ei muka ollut tarpeeksi?

Joutuu palamaan back to basics, aika paljonkin. Olen terve (suhteellisen… :wink:), minulla on terveet, upeat lapset, minulla on katto pään päällä, puhtaat vaatteet päällä, sänky jossa nukkua. Syön lämpimän aterian kaksi kertaa päivässä. Ihmisiä, jotka oikeasti välittävät minusta. Tunnen monesta asiasta tällä hetkellä häpeää. Olen muka ollut aina niin nokkela ja kohtelias. Kuinka monta kertaa on tullut pahoitettua monen ihmisen mieli ajattelematta ensin, mitä sanoo tai tekee. Tämä on sellainen asia, jossa minulla oli/on vähintään maisterin tutkinto, muiden ihmisten kritisointi kaikella mahdollisella tavalla. Tässä kohtaa pitäisi osata katsoa peiliin.

En ole osannut oikeasti olla kiitollinen edes vähästä, pienistä eleistä ja pienistä asioista ja pienistä huomionosoituksista. Miksi? Kaiken upean ja mahtavan olisi pitänyt kohdistua minuun ja minun olisi pitänyt olla kaiken huomion keskipiste. Mikä minusta tekee muita paremman? Se, että olen alkkis? Jepjep. Oikeastaan tuli näitä asioita mieleen tuossa päivällä, kun vähän järjestelin ja siivoilin paikkoja kotona. Löysin paljon asioita, joita olin aikoinani saanut ja ohittanut täysin olankohautuksella. Asioita, jotka ovat lähes jokapäiväisessä elämässäni.

Missä kohtaa elämää sitä on niin tuppo, että ottaa lähes kaiken itsestäänselvyytenä? Kaiken eteen pitäisi tehdä töitä eikä ottaa mitään itsestäänselvyytenä. Onko se näin? Onko omien lasten rakkaus itsestäänselvyys? En tiedä, mutta nyt on pakko lopettaa pähkiminen kun vatsa huutaa leipää.

P

147

Tätä mä nimitän ‘orgasmien metsästykseksi’ :slight_smile:
Aina piti tapahtua jotain, joka oli enemmän, parempaa, useammin. Mikään ei riittänyt, ja vaikka olisikin tapahtunut jotain jumalaisen mahtavaa, hetken päästä oli jo kitisemässä jotain parempaa. Lisää, enemmän, useammin! Addiktio vammauttaa niin monella tavalla.

Näitä tunnepiikkejä piti sitten ‘järjestää’ itse, kun muuten ei järjestynyt. Jos elämä oli sileää ja ongelmatonta, kehitin itse itselleni draaman, jossa riuduin pääosassa ja joka yleensä päättyi siihen että pamautin ‘esiripun’ kiinni ja lähdin hakemaan tapahtumia. Sitten itkin ja nyyhkin ja pyytelin anteeksi.

Kaikki tämä piti raitistuessa jättää ja oppia sietämään arkea. Arkea, jumankauta!
Mutta kun juonesta pääsi kiinni, tapahtui ihme: Hyvä päivä olikin sellainen, jolloin ei tapahtunut juuri mitään :slight_smile:

148

Tervetuloa taas raitis päivä!

Heräsin jo puoli seiskalta ja vietin kiireettömän aamun herkullisenlaajan aamupalan kera. Taas näin unia, tällä kertaa olin Thaimaassa ja Kiinassa. Lieneekö tällä unella jotain tekemistä viime vuoden vaihteen kaukomatkan kanssa. Thaimaassa kaikki oli kovin värikästä ja suurta. Kiinassa kaikki harmaata ja kallista (?). Reissu tapahtui vanhan koululuokan kanssa. Sitten jossain kohtaa olin jossain päin maailmaa rautatieasemalla kapsäkkini kanssa ja voi juma kun se painoi! Hyvä kun jaksoin junaan nostaa ja selkään sattui pirusti. Suuri Suomalainen Unikirja käteen ja sanalla “kantaa” viitattiin sanaan “taakka”, joka selitettiin näin: “Unesi huomauttaa sinulle, että kannat mukanasi turhaan vanhojen ajatusten, asenteiden ja ennakkoluulojen muodostamaa painolastia”.

Heh, ja mä en ole ikinä uskonut mihinkään uniin tai unikirjoihin tai horoskooppeihin tai muuhun hömppään, mutta toi oli kyllä jotenkin aika totta. Sitäpaitsi faijalla on selkä aivan paskana ja mulla oli unessa selkä kipeä.

Päivä päivältä sitä löytää koko ajan lisää syitä, miksi EI juo, instead of miksi pitäisi juoda? Olen alkanut tunnistamaan niitä vaaranpaikkoja, jotka aikoinaan saivat korkin auki. Tosin en minä mitään syitä aikoinani tarvinnut, oli monesti “ihan vain tapa”. Tai joku jatkuva kiukku tai vastaava muka hyvä syy.

Myös pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään, minkälaista taakkaa ja painolastia sitä on aikoinaan ihmisille aiheuttanut. Kyllä alkkis on iso lapsi, vaikka se tekeekin jotain, kuten töitä, kotitöitä, lastenhoitoa ym. Alkkis tekee numeron jostain yksittäisestä tekemästään asiasta ja näkee sen itse isona asiana, mutta ei ymmärrä vielä isompaa kuvaa, mistä kenkä oikeasti puristaa. Mitä se mekaaninen arkisuorittaminen auttaa, jos nakertaa samalla toisten luottamusta ja tunne-elämää. Tuossa alkuvuodesta ajattelin, että kyllähän mä nyt teen kaikenlaista ja paljonkin, miksi se ei riitä? Nyt on samasta asiasta hieman eri näkökulma itsellänikin.

Lisäksi sellainen oivallus on tullut, että aina olen kovasti muita ihmisiä heidän ongelmissaan auttaa. Joskus on ollut samanlaisia kokemuksia ja olen voinut jollain lailla samaistua ja yrittää auttaa. Kuitenkin monesti olen tuputtanut puoliväkisin “apuani” ja “tiennyt”, miten asiat pitäisi hoitaa. Ihmisethän ovat kuitenkin erilaisia ja kukin hoitaa asiansa niin kuin itselle parhaaksi näkee. AA:ssa toisaalta kaikilla on sama demoni voitettavana. Ja kun muistaisi sen, että minullakin on yksi suu, mutta kaksi korvaa…

Myöskin miettinyt aika paljon asioita, mitä voi tehdä selvinpäin ja mitä ei voi tehdä kun on juonut. Nauroin itselleni eilen, kun yhtäkkiä kesken telkkkarinkatsomisen tuli hirveä karkinhimo. Sitten tajusin, että ei juma, mähän voin hypätä autoon ja kurvata huoltikselle hakemaan, kuten teinkin!

Maanantaina pitkän ajanjakson jälkeen takaisin sorvin ääreen, odotan aika innolla sitäkin.

Tarmokasta päivää kaikille lukijoille!

P

149

Hyvää pohdiskelua!
Mulla se meni niin, että yritin juuri sillä touhuamisellani a) paikata omaa häpeääni ja syyllisyyttäni tai b) tasoittaa vaakakuppeja niin, että puoliso tai työantaja punnitessaan hyviä ja huonoja puoliani huomaisi, että minusta on hyötyäkin. Koko ajan mielessä sykki, että voisin sitten paremmalla fiiliksellä juoda taas. Olinhan juuri huolehtinut kotitöistä ja/tai tehnyt ylitöinä jonkun vaativan projektin! Sehän suorastaan vaati ‘palkintoa’!

Se oli noidankehä. Join, hyvitin syyllisyyttä tekemällä paljon, palkitsin sen juomisella. Ja sama alusta taas :slight_smile: Sisikundini (tai tässä tapauksessa sisigimmani) vei minua kuin litran mittaa. Jokainen tekoni ja sanani oli vain osa suunnitelmaa - sitä, että avasin tietä seuraavalle juomisperiodille joko tietoisesti tai tietämättäni. Olin kiero ja monimutkainen paskiainen, lusmu ja silmänpalvoja.

Vasta kun raitistuin, pääsin näiden ‘piilomotiivieni’ äärelle ja kykenin näkemään itseni sellaisena kuin todella olin. Se ei ollut miellyttävä näky… mutta välttämätön ‘uuden minän’ syntymiselle :slight_smile:

150

Hyvä huomio tuokin, että sitä voi yllättäen huomata, mitä kaikkea voi raittiina tehdä, mitä mahdollisuuksia on. Toisaalta on tuo painolasti, ettei keksi mitään mielekästä tekemistä, riippuu tietenkin missä elämänvaiheessa on.

Mä olen itse havahtunut huomaamaan, että vaikka mulla on aika selkeä käsitys mitä asioita olen elämässä kiinnostunut tekemään, en ole moniakaan niistä tehnyt moneen vuoteen. Kaikki nautinto elämässä on haettu juomisesta.

151

Ehtoota!

Hyvä palaveri takana ja ihan hyvä fiilis jatkuu. Huolimatta satunnaisesta särystä ja verenvuodosta kiitos eilisen hammaslääkärikäynnin. Seitsemäs askel, voi sanoa, että osui ja upposi. Oikeastaan tässä askeleessa tuli aika paljon sitä samaa, jota olen tässä ketjussa juuri hiljan pohtinut.

Ja taas se nöyryys. Ja mielenrauha. Kävin tänään lasten kanssa miesten helvetissä (se Kampradin putiikki), eikä yhtään stressannut. Sitä vaan muistelee omaa elämäänsä, kun joka jeesuksen asiasta piti nipottaa ja valittaa. Mihinkään ei ollut tyytyväinen ja kaikkien olisi pitänyt tapahtua juuri niin kuin minä sanon. Kaikki onnellisen elämän palikat ja osaset olivat ja paljon päällekin, mutta ei kun piti valittaa jostain. Olisiko tämä se vajavuus? Kävi tänään mielessä peräkkäin Maslow´n tarvehierarkia ja seitsemän kuolemansyntiä. Kun perusasiat ovat kunnossa, kyllä kai sitä nyt oikeasti pitäisi kaikki muu siihen päälle ottaa kiitollisena vastaan.

Ja taas se, että ei pidä olla kriittinen muita kohtaan. Kävelen nykyään jopa leuka pystyssä kaupassa käydessäni ja katson asioita paljon positiivisemmin. Ja jatkuvasti myös takaraivossa se, että vain itseäni pystyn muuttamaan.

Oikeastaan lapsista tuli mieleen, että he rakastavat niin vilpittömästi. Kyllähän minäkin heitä rakastan, aivan hurjan paljon, ihan ilman mitään ajatuksia, että en pidä heissä tästä enkä tuosta. Höh. Sepä se. Miksi sitten ei tajua tätä samaa soveltaa muuhun elämään? Sekä se, että ei maailma minun pillini mukaan tanssi, eikä AA. Olen itse osa isompaa kokonaisuutta johon minun pitää sopeutua. Tai olla sopeutumatta, mutta sitten on taas seinä edessä ja itsetutkiskelun paikka. Cricketille mainittakoon, että kyllä minä pidän aivan mielettömän paljon selvästä itsestäni kuin juovasta itsestäni. Enkä jaksa märehtiä siinä (ainakaan nyt), että voi iesus niitä krapula-aamuja. Morkkis, väsy, paha olo. Tuskin kovinkaan moni ihminen herää aamulla ja toteaa morkkis päällä, että voi paska kun ei tullut juotua eilen!?

P

152

Tykkään :slight_smile:

Tykkään tästäkin :slight_smile:

Kiva kuulla ajattelevan ihmisen ajatuksia. Nyt jos vielä saataisiin Stuart Baxter ajattelemaan , olisi maailma mallillaan :slight_smile:

153

Jaahas, tuli sitten herättyä ennen sianpieremää klo 4.30 - en keksi mitään muuta syytä kuin aivan törkeän kipeä vasen hartia. Yrittänyt jumppailla sitä pikkuhiljaa kondikseen, mutta ei vielä auta. Jumissa olevat hartiat ja niska eivät myöskään paranna yöunia, huomasin jo vuosia sitten.

Lähdin ex-tempore aamukävelylle (en oikeasti muista, koska sellaista olen viimeksi tehnyt, jos koskaan?) puoleksi tunniksi. Vastaan tuli yksi koiranulkoiluttaja ja kaksi nuorta miestä, jotka hoippuivat ilmiselvästi kotia kohti. Tarjosin tupakan, kun niin kohteliaasti sössöttivät. Kävi pieni hymynkare itselläni, ei siksi, että nämä hoippuivat vaan siksi, että itselläni on koko päivä edessä selvinpäin. Jess! Ei tarvitse nukkua puoleenpäivään ja haista pahalle pää kipeänä ja miettiä, että koska kehtaisi lähteä ostamaan korjaussarjaa. Miettiä, mitä söisi vai söisikö mitään. Soitella kavereille ja valittaa elämänsä surkeutta. Ja siinä se päivä sitten olisikin, pilalla.

Tarvitsee vain miettiä, että mitä ruokaa lasten kanssa syötäisiin ja mitä kivaa puuhaa keksittäisiin. Enkä stressaa, vaikka ei heti keksisikään - ex tempore toimii aika hyvin tässäkin tapauksessa. Sen kyllä tiedän, että voi olla että joutuu tunnin päikkärit nuoremman kanssa ottamaan ruoan jälkeen.

Huomenna nuorempi menee synttäreille ja vanhemman kanssa pakataan slerbaa ja limua matkaan ja kurvataan parin kamun kanssa ulkoilusaareen grillaamaan. Näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan huomenna siedettävä veneilykeli. Ja hoksasin juuri, että ehdin ihan hyvin käydä tankkaamassa ja pesemässä veneen ennen kuin haen lapset luokseni. Jee!

Oikein hyvää, raitista (karkki)päivää kaikille plinkkiläisille!

P

154

Taitaa olla aika hyväksi nähdä noita ihmisiä, jotka on huonossa kondiksessa - niin ymmärtää oman tilanteen hyvät puolet. Eikä siinä ole mitään vahingoniloa heitä kohtaan, vaan ihan iloa omasta tilanteesta. Pitäisi varmaan muistin virkistykseksi aina vähän väliä törmätä kännisiin ihmisiin, tosin mieluummin juuri kadulla kuin baariympäristössä.

155

Viikonloppu oli ja meni, raittiina. Nautin lasten seurasta. Tänään olin ensimmäisen päivän duunissa pitkästä aikaa. Käytännön kuvioissa on vielä sinksaamista, mutta eiköhän ne siitä ajan kanssa. Jotenkin oli kuitenkin eilen ja tänään ärtynyt olo. Lauantaina, kun hain lapset aamulla äitinsä luota, niin sain kommentiksi, että “tais se kalja sitten eilen maistua”? What?? Totesin… ja hönkäisin viiden sentin etäisyydeltä päin naamaa. Ei ehkä hyvältä haissut, mutta ei todellakaan haissut kalja eikä mikään muukaan a-juoma. “Tupakki vissiin hämäsi…” kuulemma.

Heti tuli mieleen Pavlovin koirat, minun naamani=haisee kalja. En minä sitä suoraan sanottuna ihmettelekään. Tänään tuli taas muistutus siitä, että minun sairauteni on koko perheen sairaus. Mitä on korjattavissa, haluan yrittää korjata. Kaikkien ihmisten omilla ehdoilla, ei minun ehdoillani. Sitten eilen totesin itselleni, että itselläni on myös Pavlovin koira-syndrooma. Tietyt ihmiset ovat saman katon alla, niin siellä taatusti sitten punotaan kaikenlaisia juonia minun pääni menoksi. Vaikka asia ei niin olisikaan. Yhdeksäs askel ja hyvittäminen. Alkoholismihan on henkisen väkivallan tuottamista toisille. Tällä hetkellä kai koko askel on itselläni siinä mallissa, että pysyn raittiina. En minä mitään muuta osaa tässä kohtaa tehdä.

Ja lisäksi, hetken mietin tänään, että vitut mene ryhmään kun koko maailma juonii minua vastaan ja vitut siitä ja vitut tästä. Mutku ja sitku - kaksi sanaa, jotka pitäisi kieltää (lisäksi kännyköihin pitäisi laittaa esto, joka estää “ok” viestin lähettämisen). Nielin kiukkuni ja menin ryhmään ja olo oli hiukan helpottunut. Ja oikeastaan senkin takia, että siellä saa puhua suunsa puhtaaksi ilman että kukaan alkaa kritisoimaan ja vastaväittämään ja aukomaan. Kyllähän sitä on tullut auottua asioita aivan väärille ihmisille väärään aikaan. Kiitos AA tästäkin päivästä.

P

156

Noin on oikein hyvä :slight_smile:

157

Ärripurri. Taas niin monta perusasiaa mennyt yhden päivän aikana niin uusiksi. Maallista toki, mutta ärripurri. Itkukin tuli iso sellainen.

158

Juu, niin täälläkin :slight_smile: Mä en näköjään osaa siirtää tyyneyttäni vieläkään työelämään niinkuin näillä vuosilla pitäisi. Onneksi on ystäviä, jotka eivät ole työelämässä ja joilla on pitkä raittius: odotan puhelua ystävältäni, joka on ennenkin antanut minulle terveellisiä ‘raippoja’. Minä todella tarvitsen ‘ulkopuolista’ ratki-raakaa-rehellisyyttä aina välillä!

159

Ja jos ei osaa, niin palaute on aika nopeaa :smiley: . Näinhän se menee, kuin kans’, mutta hätäkö tässä, kun nykyään on sentään mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan, jos eivät sovi itsellekään. Lopuksi, kun itse lakkaa “määräilemästä” työelämässäkin, niin kummasti se työkin alkaa muttumaan “minulle” sopivaksi. Tyyneysrukous on ollut minulle se eniten käytetty väline voidakseni päästä yli omista tunteista jotka hyppäävät pilaamaan päivääni. Tyynäri on auttanut siinä, etten ole saanut läheskään aina sitä mitä olen milloinkin halunnut, vaan lähes aina sitä mitä olen silloinkin tarvinnut, näin siis työelämässäkin.

Topikin otsakkeeseen vedoten; Lähes kaikki oikeastaan on hyväkin mennä, jotta jotain uutta mahtuu tilalle. Raakaa, mutta niin totta.

160

No meillä naisilla tuppaa työelämässä tämä asia olemaan vähän toisin päin - muut ‘määräilevät’, ellei aivan korkeimmassa johdossa itse ole. Ja minä en ole :slight_smile: