Ai onko siihen joku kaava x, että kun juo y:n aikaa, niin päätyy puistoon ilman kenkiä? (Enkä ole insinööri) Mitä olen myös kuullut, on näissä ryhmissä termi “itsemurhayritys” vuonna miekka ja kivi. Meikäläisen mustavalkoiseen ajattelutapaan ei kuulu tällaisessa asiassa sana “yritys” - whether you do it or not. Mun ajatusmaailmaan mahtuu vain sellainen, että nämä “yritykset” ovat se viimeinen hätähuuto, että jotain on todella pielessä… Correct me if I am wrong.
P
Uskoisinpa, että olet väärässä. Jossain vaiheessa se alkoholi ajaa myös itsetuhoisuuden suuntaan. Masennus ja toivottomuus yksinkertaisesti käyvät ylipääsemättömiksi. Siinä on sitten ne vaihtoehdot aika vähissä. Loppu tulee oman käden kautta tai terveyden romahtamisen myötä. Tai sitten tulee vastaan se kuuluisa pohja, josta vaihtoehdoksi jää vain raitistuminen.
No en tiedä minäkään ‘kaavaa’, mutta kyllä mun käsitys on se, että juomalla viinaa saa todellakin ‘kaiken menemään’. Mikä sinun käsityksesi on?
Sen tiedän, että faijan yksi lapsuudenystävä meni todella pohjalle, teloi itsensä aivan kahville ja johonkin piupau-hoitokotiin. Rest in peace. Meni jo. Tämän henkilön takia kotipuhelinnumero meni salaiseksi. Great. On salainen vieläkin, vaikka kaveri vaihtoi hiippakuntaa. Terveisiä vaan Hessulle sinne pilven reunalle.
Mulla ei suoraan sanottuna ole ollut mitään itsetuhoisuutta, korkeintaan sellaista, mitä vitun väliä millään on. Onko se sitten itsetuhoisuutta? En tiedä, kun en ole shrinkki koulutukseltani. Aivan sama, lienee se päällimmäinen - ei nyt - fiilis.
P
Vastaajassa viesti, “If you want to burn your house down, please do it during office hours”? =)
Onko tämä nyt se hetki, kun voi soittaa? Kun tuntuu aivaan sairaan pahalta? Vai koska voi soittaa? En tiedä, help me.
Toivottavasti sinulla on tukihenkilö kotiryhmässäsi, jolle voi soittaa vaikka puolilta öin - jos siltä tuntuu. Toivotttavasta aamu sujuu paremmin. Sinällään ero perheestä on rankka paikka ja pahalta tuntuminen on aivan tervettä. Pahimman tuskan keskellä voi lohduttaa itseään, että mitä vahvemmin tuntee, sitä nopeammin tunne menettää voimansa - kunhan sitä tunnetta vain ei juoks karkuun. 
Laitoin tukihlölle ensin tekstarin ja soitto oli ok. Juttelimme puolisen tuntia ja olo kyllä helpotti ja unikin tuli helposti.
P
auringonlasku näemmä. Olo on jokseenkin “ontto”. Tyhjä ja väsynyt, nukuin varmaan liikaa. Lapsukaiset tulivat tänne ip ja syötiin, käytiin hakemassa jädet ja sitten leikkipuistoiltiin. Harmitti taas, kun pojalla menee hermot nykyään tosi-tosi helposti ja tulee sellaisia mielenilmauksia…erosta johtuen, luulen. Kun ero tuli, olin lasten kanssa veneilemässä ja tyttö kysyi, että meinaatko iskä asua siinä uudessa kodissa ihan koko viikon?? Ja poika, että jos johonkin sieltä uudesta kodista muutat, niin sitten takas tänne… No, lapset eivät tietysti ymmärrä koko juttua. Tavallaan kuitenkin kaikki tehty “by the book” lasten suhteen, mitä on kerrottu ja miksi näin ja jnejne. Lapset ovat tietysti lapsia.
No, sitten kävelimme ja reippailimme takaisin äitinsä luokse pari kilometriä. Matkalla molemmat keräsivät kukkia jos jonkinlaisia =). Reippailin takaisin hiukan kovempaa vauhtia ja piti turvautua inhalaattoriin (kaikenmaailman allergiat) kun kotiin pääsin. En tiedä, onko tämä olotila joku raittiin ilman myrkytys vai mikä.
Oikeastaan tosi surullinen olo, en pysty juuri nyt lokeroimaan mitään erityistä syytä. Juttelin yhden hyvän ystävän kanssa puhelimessa, hän kertoi juoneensa joka ilta sixpäkin bisseä useita vuosia. Siitä tuli virtaa ja jaksoi vielä illalla tehdä muutaman tunnin töitä. En tiedä, mikä hänellä johti päätökseen, mutta päätti vaihtaa bissen urheiluun ja sillä tiellä on. Mielestäni on nykyään kategoriassa kohtuukäyttäjä.
Saanen huomenna äidiltäni kirjeen (vaikka välimatkaa huimat 50km), en tiedä mitä se sisältää, todennäköisesti jotain kannustavaa ja jotain historiasta. Kuulin äidiltäni, olisiko ollut viime vai toissa kesänä mökillä ollessamme, että hänen biologinen isänsä (jota en koskaan nähnyt) oli alkoholisti. Äitini kertoi, että viina vei hänen isänsä, toivottavasti ei vie poikaakin. Olin aika liikuttuneessa tilassa, tottakai.
Mietin, että pitääkö alkkiksen elämässä totisesti aina käydä jokin todella ravisuttava kokemus, että itse tajuaa ongelman ytimen ja suuruuden? Ja missä vaiheessa ymmärtää, että painii todella niin massiivisen asian kanssa, että omat rahkeet eivät välttämättä riitä? Näin noviisinakin, AA on mulle paljon isompi asia kuin alkoholista keskustelu, hyviä elämänohjeita mm. Aina olen pitänyt itseäni vahvana ja avoimena ja ongelmista selvitään yksin ja yhdessä ja ystävien yms. kera - täytyy tässä kohtaa myöntää, että alkoholin suhteen on aika haavoittuva olo. Ei tällaista asiaa paranna yksin, ei kaksin, eikä ystävien kera. Tai ainakaan minä en siihen pysty/ole pystynyt.
Joskus kuuntelen musiikkia hyvään oloon, joskus pahaan oloon, joskus muuten vain ja joskus kuuntelen sanoituksien vuoksi musiikkia tilanteeseen sopien, äsken kuuntelin tämän. Itku-Iita.
==> Sting: I’m So Happy I Can’t Stop Crying
I took a walk alone last night
I looked up at the stars
To try and find an answer in my life
I chose a star for me
I chose two stars for my kids and one star for my wife
Something made me smile
Something seemed to ease the pain
Something about the universe and how it’s all connected
P
Sä teet surutyötä, luopumista. Tottakai se surettaa ja pelottaakin. Samalla teet jo kuitenkin muutakin työtä sisälläsi - rakennat tulevaa, uuden elämän perusteita. Se tapahtuu vielä ehkä sinulta itseltäkin vähän ‘salassa’, mutta anna sen tapahtua kiirehtimättä. Nyt saat surra ja luopua vanhasta, eikä siinä ole mitään pelättävää tai pelottavaa. Ne ovat vain tunteita ja ne pitää kokea läpi kasvaakseen Oikeaksi Ihmiseksi.
Ja kyllä - minä ainakin olen sitä mieltä että pitää tapahtua jotain, pitää joutua polvilleen, ennenkuin elämänsä hienoja sävyjä oppii arvostamaan. Erotessani & raitistuessani en tiennyt minkälaisena elämäni jatkuu. Ehkä jopa kuvittelin sen jatkuvan kutakuinkin tyydyttävänä, mutta ilman suurempia laaksoja tai kukkuloita. Kaikki ‘kivahan’ (köh)oli menetetty 
!
Pah. Minun mielikuvitukseni ei olisi riittänyt kuvittelemaan, mitä kaikkea tämän raittiuden aikana on ehtinyt tapahtumaan, ja mulla oli tosi hyvä mielikuvitus! Suurin osa elämästäni on ollut hienoa (no ehkä jonkun toisen mielestä ei, mutta anyway), mutta tämä raitis aika, erityisesti kymmenen viimeistä vuotta on ollut ehdottomasti parasta!
PS. Musiikkia en kylläkään kyennyt kuuntelemaan vähään aikaan ollenkaan. Kaikki pisti itkemään, kyllä vaan, mutta kun jossain lähikaupassa kuului ‘Jätkän Humppa’ ja sekin itketti pistin musiikin hetkekesi jäihin
Thanks… =) Ja vielä pari asiaa ennen nukku-ukkoa. Olen toisaalta tosi onnellinen siitä, että “tulin kaapista ulos” alkoholin suhteen. En mä kaikille toitota sitä, että olen AA-mies, mutta n. 15 mulle tärkeää henkilöä tietävät siitä. Viimeksi ex-naapurin mies, jolle kerroin tuolla kävelyreissulla. Hän toivotti vilpittömästi tsemppiä tähän kaikkeen. Olenkohan jotenkin kaikesta niin liikkis ja herkkis nykyään… tai no olen mä aina ollut hiukan sellainen.
Uusi päivä edessä. Alkoi turhan aikaisin, näin huonoja unia ja heräilin välillä. Tänään on varsin kiireinen päivä edessä, terapiaa, AA-ryhmä ja sitten yöksi venekerhon vartiovuoroon. Josko vähän tulisi parempi mieli päivän mittaan, nyt sellainen ei oikein ole. En ymmärrä muutenkaan, miksi lähes joka ikinen aamu on niin surullinen olo.
P
Toivottavasti saat tankattua ryhmässä itseesi positiivista energiaa ja ‘tavallisen päivän’ hurmaa 
Kärppänä sitten siellä vartiossa!
Huomenta - täällä sitä vartiossa kukutaan vielä hetki, kuuteen asti, poitsu jaksoi kukkua yli puolen yön, jonka jälkeen vein äitinsä luo nukkumaan. Ei olisi millään halunnut lähteä, mutta kun sanoin, että tuli jo ennätys viime vuoteen nähden (23.00 silloin) niin malttoi lähteä =) Seurana oli myös poitsun kummisetä. Ajattelin käyttää yön tunnit kuuteen asti lukemalla hiukan tarkemmin 12 askeleesta, mutta menikin leffaa katsellessa ja seurustellessa. Jostain syystä ei nukuta tällä hetkellä ollenkaan, katsotaan mitä sitten, kun pää menee tyynyyn. Ei tullut sellaista torkkuvaihetta, kuten yleensä tulee kolmen-neljän maissa. Kuudelta sitten lippu ylös ja kotia kohti. Tuuli puuskissa yli 11 m/s.
Sain eilisen iltapäivän hlökohtaisesta terapiasta hiukan “kotiläksyjä”, ei kuulemma tarvitse palauttaa, mutta sellaista itsepohdiskelumateriaalia aiheesta alkoholin hyödyt ja haitat nelikenttä.
Eilisillan ryhmässä oli taas tupa täynnä ja oli kiva olla ns. kotiryhmässä taas. Muutama uusi naama itselleni ja varsin mielenkiintoisia tarinoita kuulin heiltäkin. Poimin jyvän sieltä, jyvän täältä. Askelista ja koko AA:sta tällä hetkellä jotenkin vain päällimmäisenä asiana kaikuu korvissa sana “hyvittäminen”.
Miten mitäkin kellekin hyvitän, en tässä vaiheessa vielä suoraan sanottuna tiedä. Joitain ajatuksia on ollut, mutta en vain oikein tiedä. Kyllä mun mielestä suurin osa tai oikeastaan kaikki, jolle olen AA:sta kertonut, ovat olleet jotenkin helpottuneita ja iloisia siitä asiasta. Joka on tietenkin mukava juttu, minullekin. Jotenkin koen, että yksi suuri asia kaikille läheisilleni on se, että pysyn päätöksessäni olla raittiina ja käyn säännöllisesti kokouksissa. Näin luulisin, en voi varmaksi tietää. Lähden siitä kuitenkin liikkeelle, ehkä sitten keksin ajan myötä lisää. Tässä vaiheessa oma halu ja tahto ja motivaatio ovat jotain ihan muuta, kuin aiemmin.
Tämä päivä on taas uusi päivä. Pientä puuhaa ja tekemistä suunnitteilla. Eilen ryhmässä lainasin loppuun John F. Kennedyn puheesta parren:
“So, let us not be blind to our differences - But let us also direct attention to our common interests and to the means by which those differences can be resolved. And if we cannot end now our differences, at least we can help make the world safe for diversity. For, in the final analysis, our most basic common link is that we all inhabit this small planet. We all breathe the same air. We all cherish our children’s future. And we are all mortal.”
P
Hyvittämisestä… Muistelen jonkun pidempään raittiina olleen maininneen täällä palstalla joskus, että hyvittämistäkin kannattaisi miettiä aina tilannekohtaisesti, ihminen kerrallaan, ettei hyvistä tarkoitusperistään huolimatta aiheuttaisi toiselle jopa vahinkoa. Tuota periaatetta olen yrittänyt minäkin soveltaa viime vuodesta alkaen, kun varsinkin pian lopettamiseni jälkeen minussa heräsi voimakas halu ruveta paikkailemaan elämääni, ja mielestäni onnistunutkin kohtuudella.
Mielestäni jokainen miettiköön kohdallaan, mikä on sellainen hyvitys joka itselle riittää - juoppo taitaa olla usein itse itsensä ankarin tuomari? Oman lähipiirini suhteen olen tullut tulokseen, että ne juoma-aikoina tutuiksi tulleet suuret puheet ovat ohi ja on tekojen aika. Minulle parasta “toimintaterapiaa” on elää siten, että voin olla ihmisille taas luottamuksen arvoinen. Otin myös alusta asti tavaksi kertoilla avoimesti, miten minulla meni A-klinikan suhteen, miten arkielämä on lähtenyt sujumaan jne. Tuntuu hyvältä voida puhua elämästään kiertelemättä ja salailematta.
Mietin pitkään, kertoako entisen työpaikkani pomolle, mistä ne maanantaipoissaoloni todellisuudessa johtuivat, mutta päätin sitten jatkaa elämääni eteenpäin kokemusta viisaampana. Vahinkoa aiheutin kumminkin ennen kaikkea itselleni, ja kun työsuhde ei päättynyt viinan takia, ei tunnustaminen jälkikäteen muuttaisi enää mitään.
–kh
Näinhän kai se menee itselläkin. Case by case. Olemalla avoin. Sitä tässä kohtaa muistelee myös sellaista, että voi ***** kun minua niin kaltoin kohdellaan ja miksi mulle aina sitä ja tätä ja miksen mä saa sitä ja tätä.
Nyt voi vaan ihmetellä, että miten minä, joka aina on pitänyt itseään epäitsekkäänä on ollut tuollainen itsekäs *****.
No, kuten aiemminkin kirjoittelinkin, niin kyllä se vain niin taitaa olla, että alkoholiongelma on niin major fucking issue, että onko paljon pahempaa olemassakaan? Kai joku väkivalta vetää vertoja sellaiselle tai ne kaksi yhdessä vielä pahempi. Tai jotain. Nyt kuppi kaffetta.
P
Nyt alkaa painamaan koko viime yön valvominen, ihme… korvien välissä surrur. Juttelin lasten kanssa hyvät yöt puhelimessa ja ehkä vuoden (tai kahden) päästä on kaksi kappaletta apuvalvojia paikalla venekerholla. Ainakin jonkin aikaa iltaa. Päivä oli sinänsä ihan kiva ja positiivinen, mutta nyt sitten meinaa iskeä joku iltamasennus - johtunee itseni tuntien tästä kamalasta väsymyksestä, kaikki asiat ovat potenssiin vähintään kolme.
Ryhmistä tuli mieleen, että olen jo näin rapia viikon jälkeen saanut paljon, mietin hetken, että mitähän annettavaa itselläni olisi ryhmälle? Kai näitä puheenvuoroja ja kokemuksia. Pääsi äsken pieni parku. Sallin sen itselleni. En tiedä mistä se tuli mutta tuli ja meni.
Useampi ihminen on sanonut minulle, että älä ole niin kamalan vaativa ja ankara itseäsi kohtaan. Viimeksi tänään. Onko se tyypillistä alkoholisille, että vaatii kamalasti itseltään (esim. töissä) ja kun pienikin kuoppa tulee niin raippa viuhuu omaan selkään? Mulla tulee ensin tunne ja sitten vasta järki, I´ve been told.
Huomenna ryhmä, very nice =) ja perjantaina ipanuudet luonani ja exä (inhoan sanaa exä sitä ja exä tätä) lupasi olla lasten kanssa sen parituntisen luonani, että pääsen ryhmään, kiva juttu. Tunteet vievät mua niin paljon, mutta sellainen olen aina ollut enkä kai tähän ikään muuksi muutu tunteitteni kanssa.
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
P
Surullinen mieli, kaikin puolin… paperissa lukee depressio moderata, ilmakin kovin harmaa. Ei mitään erityistä syytä ikävään, paitsi… No, ei alkoholia kuitenkaan. Ei oikein tiedä, miten päin olisi.
Voishan tuon veneen käydä pesemässä vaikka? Molemmin puolin samanmoiset venhot ja mistä ihmeen syystä mun vene on pommitettu linnunp*****a?? Onko tämäkin alkoholismin piirteitä, että “miksi mulle käy näin?” Univelkaa on, jos yrittäisi nukkua hetken ja tsempata illan ryhmään. Tunteet käy taas kaiken maailman asioiden suhteen aivan hullunmyllyä.
P
Ite muistan kanssa kuinka tunteet heittelehtivät ihan miten sattuu. Kaikki oli vaan niin vidhun vaikeaa. Ja univelka…se vasta oli kauheaa. Jos tarpeeksi kauan on nukkumatta ja on muutenkin sekaisin niin se on100% varmuudella pakkohoito. Siellä ne sitten pumppaa sut täyteen pameja, zyprexaa, solazineja ja mirzapineja ja ketipinoreja.
