Kivi ei sanonut mitään ja ystävä sanoi, että en mee, kun olen nuori kapinallinen. No, en onnistunut pelastamaan maailmaa… Jos sitä vain keskittyisi itseensä, jep. Mulla on (ollut) vain paha tapa yrittää parantaa kaikkia muita ja en ole osannut omaan hyvinvointiin keskittyä.
Näin taisi käydä ainakin minulle 
Elämäntapa, jota alkuun ihastelin ‘teoriana’ muuttui käytännöksi vuosien mittaan.
Hyväksi elämänohjeeksi on muodostunut erityisesti tyyneysrukous. Kun minulla on ongelma, mietin onko tässä asia, jolle voin itse tehdä jotain vai onko se sen kaltainen etteivät omat toimenpiteeni siihen vaikuta. Jos en pysty asiaa muuttamaan, pitää minun hyväksyä se tai sopeutua siihen, eikä käyttää turhaan aikaani ja energiaani potkimalla tutkainta vastaan. Esim. kusipäisen työkaverin kohdalla yritän hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, tai korkeintaan muuttaa omaa asennettani häneen.
Ja tuosta toisten auttamisesta - on paaaaljon helpompaa keskittyä toisten ongelmiin kuin omiinsa. Tässä taudissa (ja lentokoneessa) pitää muistaa laittaa happinaamari ensin itselle ja sitten vasta muille
Lentokone-vertaus oivallinen, muutenhan sokea taluttaa sokeaa. Nimiä mainitsematta Tapola/Nykänen-sopupari tulee eläväisenä esimerkkinä mieleen. Kaikkia k-päitä ei ole elämän varrella voinut välttää, sukupuolella ei merkitystä. Eräs hlö töissä ärsytti mua vuosia suunnattomasti, kun se pohti kuinka “ME” “oikein nyt saataisiin sut raitistumaan.” 
Mullehan tollanen härnääminen ei käyny, puuttua ny toisen julkiseen juomiseen -kele!! 
Iso ay-pomo Kuisma, joka mokaili joskus 70/80-luvuilla ja raitistui totesi tähän tyyliin: “Ei toisen raitistumista voi työpaikalla sälyttää toisen tehtäväksi” tai sinnepäin. Siis hoitoon ohjaamista kannatan. Ketään ei voi ainakaan RAKASTAA RAITTIIKSI.
Tyyneyttä völjyyn ja Malttia matkaan 
cricketin elämänohje hyödyntää tyyneysrukousta on loistava! Sopii jokapäiväiseen elämään monessa eri tilanteessa. Voisi ottaa vaikka omaankin käyttöön, kiitos 
se olisi tämäkin päivä kohta pulkassa. Keskellä päivää iski joku ihmeellinen masennuskohtaus. Ei jaksanut olla sosiaalinen, ei sitten ollenkaan. Sitten hain ipanuudet pväkodista, käytiin ruokaostoksilla, syötiin. Sitten funtsittiin, että mitäs nyt. Tehtiin eväät, pistettiin reppuun ja huitaistiin veneellä pikkusaareen eväsretkelle. Ja sitten takaisin ja molemmat nukahtivat sormia napsauttamalla. Huomenna isompi menee illalla päiväkotikamunsa luo leikkimään ja mä menen pienemmän kanssa purjehtimaan! My last hope… siis että ketään ei kiinnostanut tuo purjehtiminen, mutta viimeinen toivo lepää tässä pienemmässä (tyttö), josko hän tykkäisi seeglata =)
No, jos ei, niin sitten ei. Voihan siellä sitten ainakin aikaa viettää ja iltapalaa syödä ja vaikka päiväunia nukkua =).
AA:ssa lienee muuten vakiintuneet termit, olen x, alkoholisti, fine - siten itsekin itseni esittelen. Mulle vaan ei tässä vaiheessa ainakaan vielä jotenkin taivu se lopettamistermi - “kiitos raittiista päivästä”. Sanon aina näin kahden kerran konkarina, että - Kiitos! Ja sitten seuraavan vuoro.
Lapset tosiaan mun luona nyt lauantai-iltapvään asti, huomenna on sittten touhua ja tohinaa. Mietin, että täälläpäin on varmaan lauantaina joku paikka, jonne mennä. Olen jotenkin koukuttunut aa-aahan… Paree kai se, kuin pelkkä a?
Näillä ajatuksilla ja eväillä,
P
Noista rituaaleista ei kannata ottaa liika pulttia. Ne menee enemmän oikein tai väärin - so what - ei ketään sellaiset oikeasti kiinnosta. Itse ekala kerralla oli vaikea esitelä itsensä luontevasti alkoholistina - no se on helpottunut. Kävin tutustumassa myös Al-anoniin. Siellä esittelin itseni surutta alkoholistiksi. Ei se vain mieli niin vain taivu johnkin rooliin. 
Tulipa vielä tässä mieleen sellainen asia, kun mökki-/kalastusreissu. Lapsuudenystäväni kanssa aloitimme tällaiset about 5 vuotta sitten. Mökille Saimaan rannalle ja touhuillahan ei ollut mitään tekemistä kalastuksen kanssa. Kovasti kännipäissämme keskellä yötä mökelsimme toisillemme, että “tää on tätä mitä mies joskus kaipaa…saa ryyphätä ja puhua stana asioista! ja perkhele kun noi meidän naiset ei vaan ymmärrä näitä miesten juttuja!!” Muistan jotenkin elävästi, kun parina ekana vuonna aamulla oli kova krapula, frendi ihmetteli, kun vetelin buranaa ja jaffaaa aamupalaksi. Itse hän veteli buranaa ja olutta, tyyliin sillä se lähtee kun on tullutkin.
Eipä mennyt kuin jokunen vuosi, kun olin ns. samanlainen. Valvottiin, ryypättiin, kuunneltiin rokkia ja oltiin aivan saatanan päälliköitä ja maailmanomistajia joka ikisessä asiassa. Kerran ei edes tiedetty, onko kello seitsemän aamulla vai illalla… kun oli pimiää… Näistä reissuista on enempivähempi tallenteita sekä kuva- että videomuodossa. Nyt kun selvinpäin niitä katselee, niin on hiukan huumori kaukana (tai no suoraan sanottuna on pari aika huvittavaa juttua).
Näitä edellisen vuosien mökellyksiä katsottiin tasan tarkkaan vain silloin, kun oli känni päällä mökillä ja mitähän viime vuonna tuli tehtyä. Toissavuonna liittyi mukaan kolmaskin kaveri (juopoksi voisin häntäkin kutsua). Eihän se nyt siitä ollenkaan se touhu rauhoittunut. Oltiin vielä enemmän päällikköä ja kovaa poikaa, isoa sikaria ja konjakkia ja kaikkea ihme paskaa. Rokki soi entistä kovemmin ja saksaakin puhuttiin (huudettiin) välillä.
Jokunen kalakin tuli rapulassa saatua, sou what. Tässä vaiheessa elämää voin sanoa, että (siis “mun mökki”) joko tällainen kalareissu tulee jäämään väliin, tai sitten sinne ei oteta mitään bissejä tms. mukaan. Joka ei siihen lähde mukaan, niin olkoon tulematta. Tavallaan pahaa pelkään, että lähden sitten yksin. Olin kyllä eräällä duunireissulla (kala) täysin selvinpäin eikä tehnyt yhtään pahaa. Toisaalta en jaksa katsoa ja kuunnella, jos näillä kahdella homma on ihan lapasesta Mikkelin kohdilla jo. Voisin myös kuvitella, että heiltäkin löytyy selkärankaa, sen verran hyviä frendejä kuitenkin ja koen, että he arvostavat minua ja päätöksiäni. Voi olla silti parempi, että lyön ruksit kokonaan reissun päälle.
P
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta mitä alkkis tekee al-anonymissä?
P
Tästä saisi pitkänkin kertomuksen. Alkoholismi on perinnöllinen vaiva, joten moni alkoholisti on samalla alkoholistin läheinen tai lapsi. Alunperin vain sekoitin ryhmien kokoontumisajat. Totesin, että näin on sitten tarkoitettu ja jäin paikalle.
raitis perjantai (ja kolmastoista…). Tämä pvä alkaa olemaan aika pulkassa, silmäterät nukkuvat, vihdoin ja viimein. Päivä meni aika tohinassa, lasten ehdoilla. Purjehtimaan ei päästy, kun oli fittimäinen takatuuli ja laiturista irrottautuminen yksin (pienestä tytöstä ei ole vielä 100% gastiksi…) on aika haastavaa. Lapset olivat koko päivän tukkanuottasilla, koko ajan tökkimässä toisiaan. Onneksi saatiin pieni breikki siinä, että vanhempi oli sen päiväkotikamun luona parisen tuntia ja minä tytön kanssa veneellä.
Meikäläisen kotiin kun tultiin, niin se tökkiminen jatkui - keittiöpsykologin ajatuksin potevat eroa. Tytöllä oli kova ikävä äidin luo ja kuulemma siellä päässä pojalla sitten on kova ikävä isin luo.
Viime päivinä tulvinut ihan miljoonasti kaikkia asioita mieleen, alkoholiin liittyen. Sen ekan teinikännin jälkeen täytyy kyllä myöntää, että juominen oli lähes pääsääntöisesti humalahakuista. Jossain kohtaa jossain kliksahti ja tuli “tarve” ottaa aamupalakalja. Joskus se jäi siihen muutamaan tasoittavaan, loppuvaiheessa ei. Perseet olalle ja sitten tissuttelua päivän mittaan ja sitten tillin tallin taas illalla. Tämä oli jossain vaiheessa rajoittunut vain viikonloppuun. Sitten tuli yhdessä vaiheessa se vaihe, että no, töitä tehdään ja otetaan se sixpäkki illalla, niin voi aamulla ajaa. Ja melkein joka jeesuksen ilta pahimmassa vaiheessa =(
Ja aina oli joku syy tai tekosyy - työt stressaa, parisuhde ei ole kunnossa, ei ole sitä, ei ole tätä, on sitä ja on tätä. Alkkis keksii aina syyt juomiseen, näin olen ymmärtänyt. Jotkut ovat alttiita houkutuksille, tyyliin frendit koostuvat juomareista ja yksi tekstiviesti riittää siihen, että baari kutsuu. Tämä ei ollut meikäläiselle tyypillistä. Osasin ihan itse juoda sitä kaljaa siellä sohvalla muista riippumatta. Moni asia meni vasemmalla kädellä huitaisten, että no sattuuhan sitä tekevälle yms. No helvetti satttuu ja sattuu! Ihan vaan jokunen firman kännykkä hävisi, kerran hävisi lompakko, puhelin ja silmälasit (!!?!!) samalla reissulla. Mustelmia siellä täällä joskus kompuroidessa. Ja taas kerran, no, sattuuhan sitä, rahalla saa ja hevosella pääsee.
No, olisiko sattunut selvinpäin näitä?? Ei taatusti. Ainiin, muistelin, että en ole virkavallan kanssa ole ollut tekemisissä, mutta olenpas, pissin kerran kadun varteen eräässä jazziin liittyvässä kaupungissa ja eikun sinivuokko niskasta kiinni ja maijaan ja suoraan putkaan. Istuskelin siellä (muistaakseni??) tunnin verran pääsin pois, sain oikeasti aivan helvetin mojovat sakot, luokkaa 200€. Ihan oikein. Olisiko tämäkin ollut vältettävissä selvinpäin?
Ja mitä lapsiin tulee, niin ei perskules, kuinka monena aamuna “äiti ajaa” - ai miksi? No kun isi joi eilen kaljaa… Pistin muuten omille vanhemmilleni toissapäivänä sähköpostitse linkin tästä topicistani - ihan vain, että näkevät, että kultapoju ei olekaan ihan niin kultapoju… Olivat lukeneet ja jos vielä lukevat, niin terveisiä vain rakkaille ja ymmärtäväisille iskälle ja äiskälle ja näette taas lisää poikanne toilailusta. Ei koko suku mielestäni tällainen ole? Joskin olen sanonut, että en ole ehkä sitä parasta mahdollista mallia alkoholin käytöstä kotoakaan saanut…
Mulla jotenkin kesti tosi pitkään, että ymmärsin asioiden laidan - juurikin tämä kova märehtiminen ja huonon olon tunne. Olen epäonnistunut, olen selkärangaton, en pysty sanomaan ei, olen huono ihminen, vika siinä ja tuossa ja tässä ja kaikessa mahdollisessa. AA:n myötä on tullut “tosi kiva fiilis” siitä, että tämä on todellakin sairaus, jota en yksin pysty selättämään. Apua on ja apua saa kun vain ymmärtää pyytää. Ja apua tarvitsen, varmastikin aina. Lämmitti todella paljon mieltä, kun joku ryhmäläisistä kertoi olevansa viimeiset 21v raittiina AA:n ansiosta. Luulin aluksi aivan hihhuliksi, mutta mutta. Paljon on tapahtunut omassa asenteessani sen ensimmäisen käynnin jälkeen. Tästä voin suuret kiitokset sanoa exälleni, joka sinne pitkään patisti, mutta en vain osannut mennä.
P
tarve purkaa… Olen toisaalta niin tyytyväinen ja onnellinen, että olen löytänyt ne kanavat, johon puran pahaa oloani ja parannan itseäni - AA ja shrink, jolle puran parisuhdetta - ja tietysti kirjoittaminen tänne. Aiemmin oksensin asioita aivan väärille ihmisille. Vaikkakin näin yksin iltaa istuessa iskee taas päälle kaipaus jostain paremmasta… Niisk.
P
Kärsivällisyyttä, ystävä hyvä, kärsivällisyyttä 
Kaikki tapahtuu aikanaan, kunhan pidät itsestäsi huolta. Opit rakastamaan ja arvostamaan itseäsi ja sen jälkeen muutkin niin tekevät.
Tuosta vesilläolemisesta tuli mieleen omat aikani ex nro kakkosen kanssa… Rakastin merta, rakastin veneellä olemista, rakastin jopa sitä ‘hyppää,perkele!’ huutoa rantautuessa ja niitä ziljoonaa mustelmaa jotka siinä yhteydessä syntyivät Oli hauska lukea joskus vuosia tuon ajan jälkeen, kuinka naisille räätälöidyn veneilykurssin nimeksi oli laitettu juuri tuo ‘hyppää, perkele’ )))
Sitähän minäkin, että sen täytyy olla purjehtijalle tuttua Nyt vaan sovellat sitä muuhunkin elämään. Hiljaa hyvä tulee ja pääskysestä ei päivääkään
Kovin on tutun oloista tarinaa. Tuolta toinen-mahdollisuus.blogspot.com … 20tarinani löytyy minun vastaava ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että tosissaan toivottomasta tilanteesta voi selvitä. Aikaahan se vie, mutta niinhän se on vienyt alkoholikin, eikähän meillä muuta ole, kuin aikaa.
Kaikkea hyvää sinulle…
Aika hurja tarina…
Täällä kaikki nukkuivat hyvin ja söivät herkullisen aamupalan. Komeasta ukonilmasta huolimatta masentaa… Lapset menevät tänään ip äitinsä luo ja jään “taas” yksin… =(
Täytynee selailla, josko löytyisi joku ryhmä tälle päivälle, niin siitä saisi vähän potkua päivään. Ja keksiä jotain järkevää tekemistä, muutakin kuin netissä surffailua. Keli ei näytä kovin hääppöiseltä veneilyyn, eikä sekään ole aina kivaa yksin.
P
Jaahas… ja sain sitten kuulla juuri, että nykyinen vuokrasopimukseni on voimassa max. vuoden loppuun. No, ei jaksa hirveästi tästä stressata, kun pitää mennä päivä kerrallaan.
Kolmas miitti tänään ja kolmas askel. Kyllähän siitä askeleesta jotain sain kiinni, vaikken niistä vielä mitään ymmärräkään. Jäi mieleen vain lukko ja avain, tarttis löytää sopiva avain siihen lukkoon. Ja vaikka se ovi pamahtaisi kiinni, niin se ei silti ole enää lukossa. Tai jotain…
Oikeastaan päällimmäisenä jäi mieleen sana nöyryys. Eikös Jorma Ollilasta Nokian aikoihin sanottu, että hän on siksi hyvä johtaja, koska on nöyrä, muttei nöyristele? Sitä on kai joidenkin ihmisten hirveän vaikea myöntää ja kohdata, että on asioita, joista ei omin neuvoin suoriudu tai osaaa just like that - tietysti tämä alkoholi on se yksi, mutta tuskin monikaan huippukirurgi osaa soittaa virheettömästi pasuunaa tai yritysjohtaja olisi nhl-tason lätkäpelaaja?
Itse olen ollut aina sellainen “troublesolver” (tai ainakin luullut olevani) - työ- ja muut asiat kyllä saadaan tehtyä kun on kovan luokan motivaatio ja osaajat samaan aikaan pelikentällä. Käytin tänään sellaista vertausta, että sekä ihmisten henk. koht. elämään, työelämään ja purjehtimiseen pätee aika samat periaatteet. Kun olosuhteet muuttuvat, pitää reagoida, improvisoida ja tehdä muutoksia, muuten menee perseelleen. Purjehtimiseen tämä pätee siten, että jos keli muuttuu tai tuuli nousee yks kaks kovasti, niin se on sitten plan b, tai c, tai d, whatever. Reittisuunnitelma voi mennä uusiksi tai sitten on muutettava kurssia olennaisesti tai reivattava purjeita tai jopa laskea ajoankkuri. Muuten rupeaa broachaamaan tai muuta yllättävää ja mukavaa.
Ja oikeastaan se, mitä tänään - ja muutenkin AA:ssa - tuli mieleen, on sopeutuminen. On vain hyväksyttävä, että ei osaa kaikkea eikä pysty kaikkea omin voimin. Fine. Se vaan on niin, että ei sitä kaikesta kivestä pääse läpi vaikka kuinka päätään siihen löisi. Jostain kirjasta lukaisin jonkun viisauden, joka oli “Eivät ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin”.
Hehheh, tuli äsken parvekkeelta todistettua tapausta, kun tinanapit kaatoivat n. 10 teinin juomingit maahan läheisessä leikkipuistossa. Syy, miksi naureskelin, on lähinnä se, että ärsyttää mennä lasten kanssa leikkipuistoon josta löytyy lasinsiruja ym. moskaa.
Ja meikäläisen hengellisyydestä sen verran, että tuli mieleen vanha “tosiasia” ==> “God created the animals and rested. God created man and rested. Then God created woman, and since then no one has rested!”
P
Saavutetuista eduista on vaikea luopua…? Vai onko? Olen jostain syystä aina ollut jossain määrin “kiiltävän” perään. Jostain syystä siksi, että en ole mielestäni syntynyt minkäänlainen lusikka suussa ja mielestäni oma isäni on ollut hyvä esimerkki siitä, mitä on olla nöyrä. Mikähän on mennyt pieleen? Tai ei nyt ehkä pieleen, mutta kuitenkin.
Onhan se hienoa olla fancy titteli (joskaan en sitä ole “hyväksikäyttänyt” kuin harvoin, mieluummin olen vain mä - kauppakin kävi kivasti, kun asiakkaat sanoivat, että olipas se yllättävää, kun iso tirehtööri jalkautuu tänne näin ja on noin mukava ja kaikkea), kivat autot ja veneet ja asunnot ja sen sellaista. Ja mitä sitten? Kai sitten jollain lailla osaan olla nöyrä, mutta en sitten kuitenkaan.
Kyllä se vetää meikäläisen hiljaiseksi, kun toinen kertoo haahuilleensa jossain puistossa jouluaattona puolen yön paikkeilla ilman kenkiä ja koko omaisuus Siwan muovipussissa. Mikä meikäläisestä muka tekee paremman ja oikeuttaa tällaiseen? Ei nyt ihan just tule mieleen yhtään mitään. Ja sitäpaitsi se, että on kuullut ihmisten tarinoita, miten asiat olivat ja miten pahaan jamaan asiat ovat menneet ja silti on selviydytty - koskettavat minua. Mulla on sentään kaksi upeaa lasta, paljon läheisiä ihmisiä, jotka aidosti välittävät hyvinvoinnistani, ruokaa, katto pään päällä - lähinnä peilin edessä herää kysymys, että what the fuck are you complaining about?
P
Kiva, että saat kokouksista itsellesi hyvän mielen ja jäsentelet omia ajatuksiasi rohkeasti. Ajattelu on niiiiin underrrated Tuossa on paljon hyvää materiaalia ja on hienoa että löydät sopivia analogioita rakastamistasi asioista. Minulle ne ovat musiikki ja urheilu, ja yksi tärkeimpiä omia juttujani on se, että ‘pitää osata teema ennenkuin voi improvisoida’ Ehkä sinunkin kannattaa sementoida se ajatus, että raittius on se päämäärä, johon käytät kaikki kykysi ja improvisoitni- ja reagointimahdollisuutesi, viis reittivalinnoista tai vaikkapa satunnaisesta ankkuroinnista paikalleen hetkeksi. Päämäärä on kuitenkin se tärkein, eikä se miten sinne päästään
Jooh… Sulle ei Korkeampi Voima ainakaan tunnu tuottavan päänvaivaa, hyvä niin
Sä olet juonut vähemmän aikaa.