Hyvää huomenta kaikille!
Piti ihan kurkistaa kalenteria, että nyt on viikko 17 menossa, eli raittiutta on kertynyt noin monta viikkoa ja se tekee tänään sitten tasan 119 päivää. Nopeasti nuo päivät kertyvät ja kaavailen tässä nyt vuoden raittiutta. Tosin en enää näe noita tavoitteita mitenkään kovinkaan oleellisina, niin vahvasti haluan jättää alkoholin menneisyyteen.
Elämä on huomattavasti parempaa ilman, eikä toivottavasti kovia haluja juoda enää edes tule. Mutta vaikka tuleekin, niin ne ovat vain haluja, ei mitään muuta.
Moni tuttu on udellut kauanko tauko kestää vai lopetinko kokonaan. Olen vastannut toivovani tauon kestävän mahdollisimman pitkään ja parhaassa tapauksessa lopun elämääni. Ei nuo kyselyt herätä oikeastaan minkäänlaisia tunteita ja yhtäkään negatiivista reaktiota en ole keneltäkään huomannut saaneeni.
En tiedä liittyykö se siihen, että en puolituttujen mielipiteistä välitä ja viime vuosina olenkin järjestänyt elämäni itselleni mieleiseksi ja siinä samalla ovat turhat ja itselleni vahingolliset ihmissuhteet myös karisseet pois.
Nyt kun asiaa taas ajattelen, niin tämä raitistumisprosessi on alkanut lähes 10 vuotta sitten.
Päätin antaa itselleni mahdollisimman hyvät lähtökohdat olla onnellinen ja ympäristön missä elämä tuntuu elämisen arvoiselta selvinpäin. Koin että jos on jatkuvasti tarvetta paeta, niin silloin kaikki ei ole kohdallaan.
Tiesin että en silloin sen hetkisessä elämässäni olisi pystynyt/halunnut täysin raitistumaan, ja aloin miettimään missä olen silloin, kun elimistöni ei enää alkoholia kestä ja elämä täytyy kohdata juuri sellaisenaan ilman alkon tuomaa puudutusta. Onneksi olin sellaisessa asemassa, että pystyin mylläämän elämääni aika rankalla kädellä ja lähdin rohkeasti kohti uutta.
Tässä sitä nyt ollaan ja asiat ovat paljon paremmin, kuin joskus olisin uskaltanut edes haaveilla.
Ja yhtäkkiä tulevaisuus on taas aivan auki, kun ei ole alkoholi enää jarruttamassa ja saan olla juuri siellä missä minun kuuluu ollakin. Terveellä itsekkyydellä olen siis päässyt tänne asti ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyy auttamaan enemmän myös muita, kun omat jalat ovat ensin hiukan vakaammalla pohjalla.
Tämä oli hyvä tietää, raitistuminen voi siis viedä hyvinkin kauan aikaa ja silti onnistua lopulta tosi hyvin. Kiitos, kun jaoit tämän, se antoi minullekin toivoa.
Olen tätä miettinyt jonkin verran ja ainakin itselläni prosessi on ollut todella pitkä. Välillä on ollut ajanjaksoja, kun sen eteen ei ole ainakaan tietoisesti tehnyt yhtään mitään ja sitten on taas ollut tipatonta kuukautta, tai jotain muuta pohdiskelua/toimintaa, joka on raittiutta edistänyt. Taustalla on ollut toive, että joskus on vielä täysin raitis. Ei kait sillä tyylillä ole niin väliä, että tekeekö kaiken työn “yhdellä kertaa” vuoden parin aikana, vai onko se ripoteltuna pitkin poikin vähän pidemmälle ajanjaksolle. Ajattelen että tein paljon vähän niin kuin etukäteen, eikä urakka enää ole niin suuri, kun terveyden vuoksi tulee rajat vastaan ja on aika pistää korkki lopullisesti kiinni. Sen vuoksi en itseäni morkannut viimeisinä vuosina enää “lankeamisesta”, vaan suhtauduin siihen niin, että vielä en ollut täysin valmis kokonaan luopumaan, mutta joku päivä tulen siellä vielä olemaan kunhan vain jatkan eteenpäin niillä voimilla ja työkaluilla, mitä käsillä sillä hetkellä sattui olemaan. Edelleen haaveilen siitä, että saisin viettää pitkän pätkän elämää raittiina ja sen vuoksi teen kaikkeni, että en alkoholia enää elämääni kaipaisi.
Hyviä pointteja. Itsekin teen luopumistyötä koko ajan, vaikka retkahtelenkin vielä. Prosessi on siis koko ajan käynnissä. En vielä osaa olla soimaamatta itseäni, mutta ehkä siinäkin voi kehittyä.
Ei kait sillä tyylillä ole niin väliä, että tekeekö kaiken työn “yhdellä kertaa” vuoden parin aikana, vai onko se ripoteltuna pitkin poikin vähän pidemmälle ajanjaksolle.
Viisaita sanoja taas. Sinun rauhallisen pohdiskelevaa kirjoittelua on niin mukava lukea.
Tänään tulee tasan 4 kuukautta raittiutta mittariin ja se tuntuu tavallaan erittäin lyhyeltä ja aika pitkältä ajalta. Vastahan tässä ollaan pääsemässä jaloilleen ja saatu ihan pikkuisen käsitystä siitä mitä elämä voi olla ilman etanolia. Ja toisaalta on sitten jo kolmannes kokonaisesta vuodesta mennyt.
Tässä vaiheessa on jo kuitenkin selvää, että ehkä sitä voi tosiaan vasta jossain siellä vuoden kohdalla itsevarmasti sanoa, miltä se raitis elämä aidosti tuntuu. Olisi tosin sulaa hulluutta olla sinne tähtäämättä, koska tässä vaiheessa juomattomuus on jo sen verran helppoa ja rutiininomaista ja elämäkin on ainakin tähän mennessä vain pikkuhiljaa parantunut. Sitä on vaikea huomata, kun eteneminen tapahtuu niin hitaasti, mutta aina kun sitä pysähtyy pidemmin ajattelemaan, niin sitä huomaa olevansa vähän paremmassa paikassa kuin edellisen yhteenvedon hetkellä. Täytyy nyt vain pysyä tarkkana, että mikään ei pääsisi yllättämään.
Juuri nyt tuntuu kuitenkin oikein hyvältä, että saan käyttää huomisen urheiluun, eikä minun tarvitse koskaan enää tuhlata vapun vapaata kännissä pyörimiseen.
Oikein hyvää ja toivottavasti raitistakin vappua aivan kaikille! 
Aika on tosiaan erikoinen käsite. En tiedä voiko sitä vuodenkaan jälkeen sanoa niin tarkkaan tietävänsä mitä raitis elämä on. 
Minusta tuntuu, että tämäkin on ikuista oppimista, ja se on ihanaa.
Isosti onnea neljästä kuukaudesta! 
Hyvin on muistissa miten käsittämättömältä tuokin etappi kuulosti vielä ei niinkään kauan sitten. Että ihan pieni ikuisuusko muka pitäisi juomatta olla. Niin sitä vain jotenkin lopulta on.
Taas oltaisiin viikonlopussa ja elämä näyttää tällä hetkellä oikein mieluisalta. Muutamaan ketjuun taisinkin jo kommentoida, että nyt on taas tullut noita hetkiä, kun tuntee olonsa todella onnelliseksi. Elämässä on toki aina omat murheensa ja monen asian täytyy vielä työstyä paremmaksi, ja varmasti uusiakin ongelmia aina ilmestyy, mutta kokemani onnelliset hetket ovat jotenkin aidompia ja syvempiä, kuin mitä alkoholin pyörittäessä showta pystyin kokemaan.
Se on siis totta ainakin omalle kohdalle, että alkoholi ei ollut onnen edellytys. Sitäkin tuli siis surtua aivan turhaan monen monituista kertaa.
Oikein hyvää ja toivottavasti raitista viikonloppua kaikille!
Hyvää viikonloppua kaikille!
Viimeisen viikon aikana alkoholiin liittyviä asioita on tullut pohdittua aika paljon ihan tietoisesti ja alitajunnassakin tuntuu nyt jylläävän juominen aika tiukasti. Ei onneksi kuitenkaan mitenkään huonolla tavalla. Olen seurannut paljon muiden ketjuja ja niiden myötä tehnyt uusia oivalluksia. Erityisesti olen yrittänyt oppia muiden kokemuksista sen, kuinka nopeasti voi vajota hetkessä entistä syvemmälle, jos juomaan palaa pitkän tauonkin jälkeen.
Tuntuu että alkoholi ja halu päihtyä tulee jotenkin seuraamaan minua hautaan asti. Toivottavasti ei koskaan kuitenkaan enää kuskin paikalla, vaan taustalla tietoisuudessa, että sellainenkin vaihe on ollut elämässäni ja siihen ei ole enää halua palata. Kunpa en koskaan unohtaisi, kuinka kovan hinnan siihen paluusta joutuisi maksamaan ja vastineeksi ei saa yhtään mitään ehkä hetken pöhnää lukuunottamatta. Joka ei viimeisinä vuosina edes tuntunut enää ainakaan itselläni mitenkään ihmeelliseltä.
Asia ei välttämättä ole noin. Minulta halu päihtyä on kadonnut. Se vain vie aikaa ja olet ollut raittiina vasta varsin lyhyen ajan. Aikansa juomahalu silloin tällöin kummittelee ja sitten useimmilla hiipuu… Mutta eipä sen herättelyyn tarvita pitkänkään raittiuden jälkeen välttämättä kuin yksi kalja. Sllä tavalla se hulluus on yhden ryypyn päässä, kuten eräs raitistunut tapasi sanoa.
Kun elää raittiina vuoden, kaksi, kolme, se muuttuu normaaliksi elämäksi ja kaikki vuoden juhlat, aktiviteetit ja muu on muotoutunut raittiiksi, eikä sitä tai valintojaan koko ajan puntaroi. Saunajuomatkin alkaa hakea automaattisesti limsa- tai vissyhyllyltä jne.
Mietin taannoin täällä keskustellun myötä ajatusta, että ostettu viina on juotava tai rahat menevät hukkaan. Itse jos olisin retkahtamassa ja tuonut jo alkoholia kotiin juomatarkoituksessa ja onnistuisin kaatamaan ne lavuaariin, olisin vain kiitollinen, etten työntänyt niitä turpaani. Rahanmeno ei tuntuisi miltään vaan päällimmäinen tunne olisi helpotus ja kiitollisuus, jotenkin sama jos olisi ollut hilkulla jäädä suojatiellä auton alle ja täpärästi pelastunut.
Joskus oli toisin. Kun pysyy raittiina tapahtuu henkistä kehitystä koko ajan. Omat arvot kirkastuvat, tuntee itsensä paremmin, löytää uusia puolia itsestään ja rohkeutta etsiä itselleen sopivan elämäntyylin ja ihmissuhteet muokkautuvat terveemmiksi.
Minä koen itseni nyt vapaaksi. Nimenomaan raittiuden ansiosta vaikka joskus kuvittelin että ihailemani rappioromanttinen dokaaminen on vapautta. Alkoholin kanssa eläessään on alkoholin orja, vaikka aika pitkään muuta voi luulla.
Hieno raittius jo sinulla, jatka vaan sitkeästi eteenpäin vaikka välillä tuntuisi hetkellisesti nihkeältä!
Minulla ei kahdeksan vuoden aikana hävinnyt halu päihtyä. Se väheni kyllä, mutta oli aina aika ajoin hetkiä, jolloin ajattelin “jos vielä joisin, joisin nyt”. Sama tupakoinnin kanssa; “jos vielä polttaisin, polttaisin nyt”. Minä olenkin miettinyt olenko koskaan raitistunut vai ollut juomatta. En usko, että kenestäkään voi sanoa, että nämä ja nämä tulevat ajan myötä häviämään. Sitä ei vain voi tietää etukäteen. Siinä mielessä on mielestäni Setämieheltä kypsää hyväksyä se, että on mahdollista, että halu säilyy. Silloin sen kanssa on helpompaa elääkin.
Minulla ei ole turpaa, vaikken olekaan kaatanut juomia lavuaarista. Keskeneräinen olen ja isojen ristiriitojen keskellä olen kyllä. Ai niin, unohdin, että yhtenä iltana itse asiassa kaadoin yhden siiderin ja oluen pois.
Oletpas sinä taas ärhäkällä päällä. 
Vastasin vain setämiehelle, ettei halu juoda välttämättä vaivaa loppuikää. Minulta se on kadonnut ja tunnen muitakin, joilla päällimmäinen ajatus on kiitollisuus, ettei tarvitse juoda enää. On siis mahdollista saada raittiina ihan hyvä elämä, jossa ei tarvitse kärvistellä viinanhimossa.
Puhuin omaan turpaani kaatamisesta, en sinun, mutta jotenkin taidat olla niin herkässä tilassa, että koet kaiken itsesi arvosteluna, vaikka muut pohtisivat omaa elämäänsä ja kokemuksiaan. Onhan täällä hitto vie muidenkin raitistumisprosesseja kesken ja kai myös tilaa eri ketjuussa kokemusten vaihtamiseen.
Oikein hienoja ajatuksia molemmilta Metsänpeitto1 ja Lintuanna, arvostan niitä suuresti. Toivottavasti elämäni olisi vuoden parin päästä myös tuollaista, että alkoholi on vain häilyvä muisto jossain menneisyydessä, eikä enää nouse halua saada päätään sekaisin. Onneksi sitä ei ole viime aikoina enää paljoa esiintynytkään, mutta itseni tuntien sitä saattaa vielä ilmestyä. Mutta en halua myöskään koskaan enää suhtautua alkoholiin samalla tavalla, kuin ennen sen muuttumista ongelmalliseksi suhtauduin.
Eiköhän tulevaisuus tule sen näyttämään, että kuinka minun käy. Kaikkeen yritän kuitenkin varautua, kun en enää halua itseäni tuopin ääreltä löytää.
En ole itse asiassa yhtään ärhäkällä päällä, siinä kävi joku tulkitsemisvirhe. Mielestäni, kun täällä puhutaan juomisongelmasta viitaten aiemmin käytyyn keskusteluun, puhutaan kyllä muistakin kuin itsestä. Tämä lavuaariin kaatamiskeskustelu käytiin nimenomaan minun ketjussani ja minä vetosin siinä rahan säästöön. Eikö silloin kirjoittamasi koske myös minua?
Ei minulla ole mitään ongelmaa sen suhteen, että täällä on monia raitistumisprosesseja menossa. Niinhän sen pitääkin olla. En mielestäni ota itseeni yhtään sen enempään kuin on tarvekaan. Kuten aiemmin kerroin, minuun ja Lempeään kettuun on viitattu myös suoraan nimimerkeillämme retkahduskeskustelussa, joten en “kuvittele”, että kyse olisi minusta, vaan se oikeasti todella oli minusta.
Toisaalta kokemukset alkoholiongelmasta ja sen oireista ja muusta ovat aika universaaleja ja sopivat melkein jokaiseen ongelmaksi asti juoneeseen ja ovat samaistuttavia.
Itse koen vähän ongelmaksi, jos muilla alkaa olla paine sensuroida mietteitään omissa ketjuissaan, kun olet lehahtanut useamman kerran äksyilemään jostakin kommentista.
Itse olemme kokemuksiamme tänne kertoneet ja jos muut ottavat niistä kiinni ja pohtivat asiaa muissa ketjuissa kai siihen on vapaus.
Omaa ketjuaan ehkä voi enemmänkin kontrolloida ja pyytää, jos jotain kommentteja sinne ei halua.
Meillä on aikuisina ihmisinä vastuu minkä sisällän pariin hakeudumme. Helposti keskustelu tyrehtyy kokonaan, jos joku haluaa editoida koko palstan oman sen hetkisen olotinsa mukaiseksi… Aika hiljaistahan täällä jo nyt on.
Täällä on itse asiassa paljon enemmän nykyään aktiivisempia ketjuja, kuin viime heinäkuussa aloittaessani. Ei ole enää niin hiljaista, kuin aiemmin.
Olen lehahtanut yhden kerran, kun nimimerkki AitoaIloaKohti hyökkäsi minua ja Lempeää kettua kohtaan, että kirjoittelullamme ylläpidämme ongelmaamme ja valehtelemme. Muistaakseni mainitsit, että et edes nähnyt kyseistä kommenttia ja silti otit osaa keskusteluun.
Jos keskustelu on kerran vapaa, eiköhän minullakin ole yhtäläinen mahdollisuus osallistua ja kommentoida.
En tiedä onko haluni päihtyä kadonnut, ei ehkä vielä.
Mutta tupakan himo katosi kyllä täysin jo vuosikausia sitten. Sellaisen imaisu on ihan aidosti vain ja ainoastaan ällöttävä ajatuskin, oli silloinkin kun olin humalassa. En ymmärrä miten saatoin joskus kiskoa toista askia päivässä. Ja siis tupakan haju ei kuitenkaan minua inhota mitenkään. Ei haittaa jos joku polttaa lähellä. Harva kyllä nykyään tutuistakaan polttaa. Se kulttuuri on jo muuttunut, alkoholin suhteen tullaan perässä.
Eli jos näitä asioita voisi mitenkään verrata, toivoisin että alkoholin kanssa käy sama. Ettei kertakaikkiaan kiinnosta, vaikka mikä olisi tilanne. Ajatuskin alkoholin mausta melkein oksettaisi. No, en ihan siihen usko. Mutta toivon, etten mene tätä nyt enää pilaamaan. Olisin itseeni aivan hirvittävän pettynyt. Tällä hetkellä sama fiilis, että se oli erilaista aikaa kun vielä join, eikä sinne ole mitään syytä haluta takaisin.
Minulla on jo pitkä raittius, mutta silti täällä kirjoittelen välillä. Välillä olen ollut poissa mutta viime vuosina taas uudestaan tänne kirjautunut.
Halu juoda? No ei ole sitä. Mutta tiedän että olen addikti ihminen. Juominen ja juomisen halu on koteloitunut, mutten sitä halua takaisin muistelemalla jotain hyvää juomisenkertaa. Miksi muistelisin? Sehän olis kuin itseään kiduttaisi? Kun juomisen loppuaikoina ei ollut mitään, ei yhtään hyvää hetkeä. Ei enää vuosiin tapahtunut mitään hyvää ja kaunista. Huhuh päinvastoin kamalia asioita tapahtui. No, onneksi. Eipä ole haluja sinne päin.
Kaikki lähtee ajatuksista. kaikki. Näin uskon. Olen sitä mitä ajattelen. kaikki mitä ajattelen on minua. Ajatuksista lähtee… hyvä ja paha.
Miksi noin kirjoitan? Kun nyt yritän kamppailla addiktini kanssa, eli typerän ikävän ja surun kun jäin yksin, puoliso lähti ja siitä on jo kauan aikaa ja vielä vain ikävöin. Nyt olen alkanut ajattelemaan että olen addikti tuossakin asiassa. minun pitää alkaa päivä kerrallaan olemaan ajattelematta ex-liittoa, en saa ajatella enää sitä, se herättää valtavan ikävän tunteen ja kaipuun ja on jo sairasta tunnetta, ei enää tervettä.
Nyt sen tunnustan täällä että olen addikti. Ihan kuin ennen oli viina nyt on tuo kaipuu ja ikävä. En halua tuhlata, tuhota elämääni kaipaamalla sellaista mikä ei toiminut, mikä ei ollut hyväksi. Vaikka se joskus oli minun mielestä toimiva, ei se ollut toisen mielestä.
Jospa minä nyt pääsen eroon turhasta surusta ja pääsen eteenpäin…
Onneksi en kaipaa viinaa. Se ei toiminut minun kohdalla. Loppuaikoina se oli vain itsesäälissä rypemistä juopottelua.
Jos pääsin viinan himosta irti niin pääsen tästäkin, ja päivä kerrallaan, ja pyytäen apua Korkeimmalta, joltain ihmisjärkiä suuremmalta, hyvältä ja rakastavalta.
Taas on viikko mennä hujahtanut ja ollaan perjantaissa. Aika paljon on edelleen tullut alkoholia ja kaikkea siihen liittyvää pohdiskelua. Enemmän kuitenkin uteliaasti tutkiskellen, varsinaisia haluja juoda ei ole ollut. Alkaa olemaan entistä enemmän sellainen olo, että elämässä oli aika pitkä ajanjakso, jossa alkoholi oli tiiviisti läsnä. Mutta se on selkeästi jo menneisyydessä, eikä ole mitään varsinaisia haluja sitä elementtiä enää tähän elämään ottaa. Tavallaan se siis alkaa tuntumaan aika yhdentekevältä asialta, mikä on minusta ihan mukavaa edistystä. Kunhan vain aina muistaisi sen, että se on oikeasti vaarallinen aine ja minun tapauksessani siitä ei enää koskaan voi saada sitä samaa iloa, niin kuin silloin joskus aikoinaan. Onneksi en sitä kaipaakaan, sillä ainakin tässä elämänvaiheessa saan enemmän iloa aivan muista asioista, kuin kännissä heilumisesta.
Hyvinkin samanlaiset tunnelmat täällä. Juokoot ne jotka haluavat, minä en. Ei ole mitään tarvetta kokeilla, koska kokeiltu totisesti on. Kokeiltu ja huonoksi todettu. Sillä saralla ei olisi enää mitään uutta tulossa. Raittiina sen sijaan tulee koettua koko ajan kaikkea vähän uudella tavalla, mikä on varsin kiehtovaa. Olisipa muuten sääli, jos tämä kaikki olisi jäänyt kokematta!
Jatketaan samaan malliin!