Tammikuun tipaton tuli päätökseen ja raittius jatkukoon tällä puolella. Pysyn nyt lopettajien puolella, koska en pysty kohtuulliseen käyttöön kun korkki aukeaa, enkä ole varsinaisesti siihen edes pyrkimässä.
En kuitenkaan tule koskaan julistamaan, että alkon kanssa lutraaminen olisi loppuelämän varmasti pelkkää historiaa, ei elämästä koskaan tiedä. Haluan vain jatkaa raittiin elämän kokemista päivä kerrallaan ilman mitään turhaa painolastia. Kaiken pyrin tekemään kuitenkin sen eteen, että nuo juomisvuosien ikävät puolet eivät pääsisi koskaan unohtumaan.
Olkoon tämä ketju paikka, johon talletan jotain tiivisteltyjä ajatuksia ja jonkinlainen päivälaskuri. Tammikuu opetti sen, että edes parin rivin nopea päivitys tänne on aikaan ja vaivaan nähden erittäin kannattavaa.
Eli päivä 32 menossa fiilis varsin erinomainen.
Mahtava saavutus sinulta.
Täyttä raittiutta,tulevaa kerkeät prosessin edetessä miettiä.
Hieno saavutus, onneksi olkoon! Ajatuksesi tavoitteiden suhteen tulevasta kuulostavat raittiutta tukevilta ja realistisilta. Lämpimästi tervetuloa Lopettajiin! 
Kiitoksia Viiwa ja Lintuanna lämpimästä vastaanotosta. Täällä tuntuu olevan aika kiva ja toisia kunnioittava ilmapiiri, eli enköhän minä tule teidän seurassanne viihtymään. Tämä palsta on nyt se paikka, johon olen “vastuussa” ikenien kuivuudesta ja sen paineen pystyn varmasti hallitsemaan. Muutoin olen periaatteessa vielä vähän kaapissa lähimmäisten suhteen tämän lopetusyrityksen kanssa, niin saan keskittyä tähän ihan rauhassa.
Tosin olen aina ollut todella avoin melkeinpä joka suuntaan halustani päästä ongelma juomisesta eroon, eli ei se mikään uutinen ole kenellekään, että yritän raitistella. Onhan tässä jo todella monta yritystä tyypit vierestä katselleet.
Mutta luottavaisin mielin mennään eteenpäin, että tässäkin kuussa tullaan oppimaan myös paljon uutta.
Tervetuloa ja onneksi olkoon. Muistan omasta menneisyydestä juuri sen kun oli juopotellut ja kärsin henkistä tuskaa ja häpeää, lupailin läheisille että en ota enää (ainakaan vähään aikaan), en ainakaan noin paljoa yms. Mutta lupaukset petin.
Kun löysin raittiuden toisen ihmisen kertoessa miten sen voi ehkä löytää, niin eka ohje oli että älä enää lupaa mitään kenellekään. Vaikka kuinka haluasit kertoa kaikille että et enää ikinä halua juoda niin älä kerro. Ole vain päivä kerrallaan raittiina. Niin minä tein. Sitten ajan oloon kerroin että olen mennyt AA-ryhmään ja ollut juomatta niin ja niin kauan. Toki lapseni tajusivat heti että muutuin ja en enää juonut, mutta muille en kertonut.
Se helpottaa huomattavasti kun ei tarvi pinnistellä eikä yrittää hampaat irvessä olla raittiina. On vain päivän, ei muuta. Sitten ajan oloon tajusin ettenhän minä tarvi viinaa enää mihinkään… eihän se anna enää muuta kuin pahan olon ja kireän mielen, masennusta ja ahdistusta.
toki raittiuden alussa oli myös huonoja päiviä, masennusta ja ahdistusta, mutta selvisin kun niitäkin käsittelin että vain tämä päivä. No, oli toki se että aloin tehdä kaikkea sellaista mistä tuli hyvä mieli ja myös terapiaan menin, mutta se onkin sitten jo toinen aihe…
hyvää ja raitista viikonloppua, viikonloput olivat minulle se koetin kivi että pysyin juomatta!
Oikein viisaita ajatuksia sinulta Vieraammaksi54, painan nuo visusti mieleeni. Yritän pyrkiä ehdottomasti tuohon päivä kerrallaan ajatteluun, se sopii hyvin ohjenuoraksi elämään noin yleensäkin. Tänään teen sen minkä voin, enkä huolehdi huomisesta tai ryve eilisessä.
Olen myös eristänyt alkoholin aivan omaksi erilliseksi ongelmaksi, ja pyrin hoitamaan sen sellaisenaan sotkematta siihen mitään muita asioita. Tietenkin lähes kaikki asiat nivoutuvat ja limittyvät jollain tavalla ja ne muodostavat yhdessä elämän. Mutta en halua antaa itselleni mitään verukkeita, että nyt kun tapahtui sitä ja ei tapahtunut tätä niin saa vetää kuupan sekaisin. Tuntuu vain hyvältä ajatella, että jos saisin ensin poistettua alkoholin, niin silloin näen paljon selvemmin, mitä muita ongelmia laarin pohjalle jää ja niitä voi sitten tarvittaessa selvitellä, kunhan on tämä yksi murhenäytelmä saatu ensin kuriin.
Tänään oli päivä 33 ja tuli käytyä töiden jälkeen after workilla. Vuosi sitten se olisi tuntunut aika vaikealta nenä valkoisena, mutta tuossa syksyllä harjoittelin sitä jo muutamaan otteeseen alkottoman oluen kanssa, ja nyt se tuntui jo ihan luonnolliselta ilman haluja ottaa alkoa.
Menin kun pyydettiin, vaikka tänään työviikon jälkeen olisi oikeasti haluttanut paljon enemmän päästä kotiin sohvalle katsomaan ihan rauhassa Netflixiä, kuin olla siellä älämölössä ihmisten kanssa, joita näkee jo viikot pitkät puolet valveillaolo ajastaan. Huitasin lopulta sitten alkottoman oluseni varsin nopeasti ja karkasin kotiin sohvani luokse.
Jos olisin juonut, niin varmasti siinä olisi ollut pikku spurtti, että saisin oloni mukavaksi. Nyt tuntuu äärimmäisen tyhmältä, kuinka sitä on pistänyt itsensä vaikka ja minkälaisiin epämukaviin tilanteisiin täysin vapaaehtoisesti ja sitten myrkyttänyt itsensä, että sen jotenkin kestäisi. 
Päivä 34 ja se on täysin tyhjä. Ennen tällainen tilanne ahdisti ja pelkäsi heti elämän menevän ohi, mutta nyt ollaan onneksi aivan erilaisessa mielentilassa. Ehkä liittyy osaltaan myös ikääntymiseen. Olen täysin vapaa ilman minkäänlaisia velvoitteita ja saan tehdä mitä huvittaa, eikä ole krapulaa häiritsemässä. (Vaikka itselläni krapula jo itsessään meni päivän ohjelmanumerosta)
Taidan lähteä ulos maleksimaan ja katson mitä keksii. Mielenkiintoinen kokemus, miten sitä lopulta toimii, kun vaihtoehtoa päiväpöhnäilyyn ei ole. Enkä onneksi sitä kaipaakaan.
No moikka ja tervetuloa lopettajiin, Setämies. Sinulla on aivan erinomainen alku, onnittelut! Itse lopetin viime vuonna vuodeksi ja toivoin sen ajan tekevän tehtävänsä jatkon suhteen. Oli liian vaikea tehdä loppuelämän ratkaisuja. Vuoden kuluessa ajatus todellakin muuttui ihan itsestään. Hiljalleen ajatus juomisesta siirtyi kauemmas. Aika loppuvuodestakin vielä ajattelin, että voihan se olla, että joskus elämän loppusuoralla haluan vielä vetää kännit. Nyt tuntuu, että miksi ihmeessä haluaisin enää silloinkaan hankkia krapulaa. Nyt siis loppuelämän tipattomuus kuulostaa jo oikein hyvältä, eikä minkään hyvän menettämiseltä.
Jep, tuo on tosi hyvä tiedostaa. Vaikka itsekin sen järjellä tajusin, huomasin silti odottaneeni raittiudelta turhankin ruusuisia vaikutuksia. Ihan kuin sillä olisin muuttunut joksikin muuksi kuin itsekseni. Se on kuitenkin selvää, ettei juominen mitään hyvää tuonut, vaikka olikin tilanteita joissa se hetken helpotti.
Siis nimenomaan! Minullahan oli alussa ihan pelko, että jään paitsi kaikesta kivasta menosta kun en enää juo. Oli kova tarve osallistua mutta opetella nauttimaan selvinpäin tilanteista, joissa ennen join. Vasta kuukausien jälkeen aloin tajuta, että mikä järki?! Sinä olet oivaltanut asian huomattavasti minua nopeammin. 
Tsemppiä jatkoon, hyvä siitä tulee!
Kiitos rohkaisevista sanoistasi Hiiri!
Juuri sinun kaltaisten jo vähän pidemmälle kerenneiden raitistelijoiden ajatukset ovat todella tärkeitä, niin saa vähän vihiä siitä minkälaisia haasteita edessä saattaa olla. 
Olen tehnyt jo vuosia asioita pikkuhiljaa alkoholittoman elämän eteen, kun järki ja terveystarkastukset ovat kertoneet sen, että montaa rilluttelu vuotta ei ollut enää edessä, jos haluaa nauttia elämästä myös terveenä. Eli en nyt vain purjehtinut suoraan baarista tänne Plinkkiin hetken päähänpistosta, päätä ollaan seinään hakattu se tarvittava määrä täälläkin.
Mutta avaan taustani vielä tässä joku päivä, sitten kun on sen aika
Päivä 35 eli tasan 5 viikkoa alkotta. En tiedä onko tässä laskemisessa sinällään mitään järkeä, mutta ei siitä kait haittakaan ole.
Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!
Minä lopetin päivien laskemisen melko pian alussa, ehkä muutaman viikon kuluttua. Kysyin itseltäni miksi lasken päiviä? Eilinenhän on mennyt. On vain tämä päivä. Ja kun minua neuvottiin että älä laske se ei ole viisasta. Ja ainakaan en kehunut kenellekään että olen ollut niin ja niin monta päivää juomatta.
Viinan himo lähti pois heti, mutta jossain vaiheessa muutaman kuukauden kuluttua tuli tosi kova halu mennä baariin, (elämässä oli jokin vastoinkäyminen tai ehkä silloisen avioeron tuska) himo iski ja lujaa. Soitin raittiille ystävälle hädissäni ja se auttoi ja menin ryhmään. Minua suoranaisesti pelotti että jos joudun takaisin siihen kierteeseen, en sitä enää halunnut, enkä halua vieläkään takaisin juopottelevaan elämään.
Mäkään en ole tällä kertaa laskenut enää päiviä, mutta myönnän, että mieli tekisi. Pidän muutenkin asioiden mittaamisesta, niin tuntuisi hyvältä tässäkin. Minulle vain alkoi tulla liikaa paineita, en tosin tiedä tuliko niitä päivien laskemisesta niinkään vai siitä, että mieli kiirehtii laittamaan tavoitteeksi loppuelämän ja se tuntui liian vaikealta. Ajattelin kyllä kokeilla täällä suositeltua I am sober -sovellusta, mikä taitaa sitten laskea päiviä puolestani, mikäli käsitin oikein.
Se, mitä ihmettelen ja kadehdin on tuo, että vaikuttaa, että kaikille ei tule juomahaluja. Se tuntuu uskomattomalta ja varmasti tekeekin lopettamisesta tosi helppoa. Itse kuitenkin mietin, että jos juomahaluja ei koskaan enää tule, onko edes voinut olla riippuvainen. Toki siinä voi olla eroja, miten kukin käsitämme “juomahalun”.
En tiedä onko tuolla päivien laskemisella sinällään väliä, riippuu varmaan vähän mikä toimii kenellekin. Itselleni sillä ei tunnu olevan enää suurtakaan merkitystä, vaikka näin alussa on ihan kiva olla jotain pieniä tavoitteita mitä kohti mennä. Eli päivässä 36 mennnään.
Olen nyt kuitenkin päättänyt olla helmikuun kokonaan ilman alkoa ja katson sitten sen jälkeen tilannetta uudestaan.
Sellainen fiilis, että nyt aletaan pikkuhiljaa menemään johonkin seuraavalle asteelle, joka on itselle vielä aika vierasta maaperää. Mutta uteliaana kohti uutta ja yritän vielä saada juntattua sitä juomisen todellisuutta aivoihin niin syvälle, että se ei pääsisi ihan heti unohtumaan.
Oikein mukavaa viikkoa kaikille!
Päivä 37 ja nyt ollaan oltu kaikkein heikoimmilla sitten tämän tipattomuuden alettua. Ei varsinaisia juomahaluja, mutta aika levottomia unia ja ilmestynyt alitajuntaan joku sellainen kummallinen fiilis, että pian saa tämä pelleily riittää ja kohta minä palaan tuopin ääreen minne kuulunkin. Ihan niin kuin minulla ei olisi asiassa mitään sananvaltaa ja yhtäkkiä alko otti taas melkoisesti jalansijaa ajatuksissa. Vähän jopa pelottavaa. (Vähän ehkä samanlainen kokemus kuin mistä sinä Vieraammaksi54 puhuit)
Täytyy mielenkiinnolla tutkia näitä fiiliksiä ja mennä nyt päättäväisesti päivä kerrallaan. Viikonlopuksi tarkka suunnitelma mitä teen ja minne menen. Ja joka päivä edes vähän meditaatiota/hypnoosia, sekä muuta aktiviteettia raitistumisen eteen. Kyllä tästäkin yli päästään, koska niin moni muu on mennyt jo edeltä.
Päivä 38 onkin ollut sitten huomattavasti helpompi ja taas hyvä muistutus siitä, että ei nuo ikävät hetket kestä koskaan ikuisesti. Ehkä täytyy ottaa tehtäväksi pian kirjata ylös ne kamalimmat koetut juomisen aiheuttamat fiilikset, että aika ei pääsisi kultaamaan niitä muistoja. Olkoon se huomisen tehtävä, jos töiltäni suinkin kerkeän.
Itse mietin juuri tuota samaa,kirjoittaa pahimpia muistoja juomista ja taas toisaalta,että mitä hyvää juomattomuus ne raittiit päivät tuo mukanaan
Pahimpien juomiseen liittyvien kokemusten muistelu oli minulle alkuraittiudesta varsin hyvä keino välttää retkahdus, jos mieli alkoi maalailla kuvaa rentoutumisesta juomisen avulla. Tämä vaiva on niin läpeensäkiero, että kerta toisensa perän kuvittelee voivansa ongelmitta ottaa pari tai enemmänkin. Vaikka juomisista olisi koitunut säännönmukaisesti pelkkää harmia, nousee aina uudestaan kuvitelma hauskanpidosta huurteisten parissa tms. Että kykenisi ottamaan kuin “normaalit” ihmiset.
Viimeinen putkeni päättyi putkaan, jossa sorkin vaatteeni oksennukseen. Sitä ennen olin usein kännissä itsetuhoinen, apea tai riidanhaluinen. Tuhlasin rahani. Krapula olivat hirveitä pahoinvointeineen ja minulla oli ikävä tunne sekoamisesta jri.a jopa vainoharhainen olo. Alakulokin kesti viikon-pa
Näitä muistoja kertaamalla ohitin useita retkahdusherkkiä hetkiä. Uskoin lopulta, että minulle ei tapahdu enää kivoja asioita alkoholin vaikutuksen alaisena, ei kerry kivoja muistoja. Se on lopullisesti ohi.
Alku on usein aika hankalaa, mutta ajan saatossa raittiuteen tottuu, siitä tulee normaali olotila, eikä pulloa hamua automaattisesti kouraansa jokaiseen tunnetilaan.
Pikkuhiljaa vaan eteenpäin. Tsemppiä!
Laitetaanpas tähän sitten teidän innoittamana yksi mieleen nouseva muisto.
Minulla ei ole mitään pohjakosketusta, eikä mitään legendaarista tarinaakaan, jota olisi vaikea uskoa, mutta lukemattomia ahdistuksia, itsensä fyysistä loukkaamista ja siihen päälle vielä läheisten huonosti kohtelua, joita on jälkikäteen täytynyt pyytää anteeksi.
Mutta pahin ahdistukseni varmaankin oli, kun heräsin Pariisissa hotellista reippaasti ryypätyn päivän ja yön jälkeen. Matkaseuralaiseni oli päätynyt putkaan varkaudesta epäiltynä (syyttömänä) ja sieltä ei ollut pääsyä ulos pariin päivään, koska oli viikonloppu. Mitään ihmeellistä ei ollut oikeasti tapahtunut, tiesin sen, mutta kuitenkin ahdisti niin paljon, että ajatus parvekkeelta hyppäämisestä rauhan saadakseen kävi monesti mielessä. Ymmärsin kaiken johtuvan pelkästään siitä, että olin sekoittanut alkolla aivokemiani ja pelottavat ajatukset kyllä kaikkoavat. Siitäkin huolimatta makasin koko päivän käytännössä halvaantuneena sängyssä sekunteja laskien ja odottaen että pääsisin siitä kamalasta fiiliksestä.
Näitä on vähän lievempänä tullut myös koettua niin paljon, että yhtäkään en enää tarvitse.
Siksi olen juuri nyt oikein iloinen, että saan olla päivän 39 raittiina ja toivottavasti olen tarpeeksi järkevä olla myrkyttämättä itseäni vielä pitkään tämän jälkeenkin.
Mulla on aivan sama. Tosin, ei tosiaankaan mitään noin kosmopoliittista, mutta juomisen jälkeinen ahdistus on sellaista, minkä vuoksi voisin elämästä helpostikin luopua.
Mä olen tuottanut taatusti suunnatonta tuskaa muille. Mä en humalassa horju enkä heilu, sekoitan vaan pääni. Olisikohan ollut helpompi luovuttaa horjuen.
Se on tosiaan uskomatonta, kuinka alas alkoholi voi fiilikset viedä edes ilman mitään oikeaa syytä olla ahdistunut. Jos siinä on sitten vielä jotain selvinkin päin ahdistusta aiheuttavaa asiaa kuviossa mukana, niin elämä voi näyttää todella synkältä.
Tämä täytyy pitää tänä viikonloppuna mielessä, kun olen päättänyt käydä keikalla. En usko että olisin käynyt koskaan aikuisiällä missään konsertissa täysin selvinpäin. Tämän nyt valitsin ohjelmaksi, koska se on alkuillasta ja sieltä pääsee ajoissa pois. Ja kiinnostaa myös kovasti, että minkälainen kokemus konsertti on selvin päin. Tänään päivä 40 ja päätin laskea päiviä 100 päivään asti. Toivottavasti onnistun sinne asti laskemaan. Joka tapauksessa päivittäisen kirjauksen aion tänne tehdä, tapahtui sitä sitten mitä tahansa.
Konsertti voi olla hieno ja puhdas kokemus ilman alkoholin tuomaa huntua. Musiikin ja tunnelman kokee kirkaammin.
Itse kävin keikoilla selvänä myös juovana aikana, koska koin että lippurahat menevät hukkaan, jos juon liikaa… etten koe musiikkia tai edes muista koko konsertista mitään.
Toivottavasti nautit keikasta! Sellaisesta tulee varsin lohdullinen olo, elämään jää paljon nautintoja, vaikka alkoholi jäisikin pois ja mihin tahansa pystyy menemään myös selvinpäin.