Taas on yksi viikko mennä hujahtanut ja raittius edistyy jo hyvin pitkälle omalla painollaan, ilman sen suurempaa suorittamista. Muut asiat täyttävät nyt elämän oikeastaan kokonaan, eikä juomiselle edes olisi enää aikaa ja paikkaa.
Liikunta ja tavoitteet sen parissa on nyt tärkein prioriteetti vapaa-ajallani ja kaiken muun suunnittelen treenaamisen ja siitä palautumisen ympärille. Ei tulisi nyt mieleenkään mennä edes yhdellä kaljalla pilaamaan unen laatua ja sen myötä koko pakettia.
Tuntuu jotenkin motivoivalta ja aivan eri tavalla palkitsevalta tarttua kiinni tällaisiin projekteihin, jotka kestävät vuosia.
Juodessa olin aika kärsimätön ja yritin aina tavoitella kaikkea hienoa nyt ja heti. Mutta mitäs muutakaan voi odottaa, kun on opettanut aivonsa saamaan palkinnon heti kun on vain saanut muutaman kaljan alas.
Nyt alan opettelemaan myös vähän terveellisempää suhdetta ruokaan.
Ongelmana on ehkä ollut itsensä palkitseminen herkuilla ja ruoasta mielihyvän hakeminen raittiuden ensimmäisen puolivuotisen aikana ja nyt alan sitä seuraavaksi korjaamaan.
Tuntuu oikein kivalta vaihtelulta alkaa tuota syömistä nyt setvimään, alkoholin kanssa kun sai painia vuosia aina kyllästymiseen asti. 
Edelleen seuraan plinkkiä ja yritän silloin tällöin jotain myös kommentoida, sekä kuuntelen kiltisti viikoittaiset podcastini.
Haluan opetella pitämään aktiivisen suojauksen päällä lopun elämääni, se on lopulta kuitenkin niin pieni vaiva tässä arjen keskellä.
Olisi kamalaa löytää itsensä taas samasta jamasta vain ja ainoastaan sen vuoksi, kun päästää itsensä unohtamaan, että alkoholilla ei ole enää mitään sijaa minun elämässäni.
Joo, juodessa ei puhettakaan mistään pienimmästäkään pitkäjänteisyydestä tai keskittymisestä. Silloin jaksoi just ja just odottaa päivän tähtihetkeä, eli sitä kun pääsi korkkaamaan. Ja jos pystyi korkkaamaan heti aamusta, niin sitäkään ei sitten tarvinnut sen kummemmin odotella.
Minä olen käynyt salilla treenaamassa ja kevyillä lenkeillä nyt pari kuukautta, ja samalla olen keskittynyt ruokavalioon aika pieteetillä. Pakko sanoa, että mielestäni on ollut erinomainen tuki juomattomuudelle, sekä tietysti muutenkin positiivinen asia. Kyllä kai ihmisen hyvinvointi vaatii pidemmän päälle muutakin kuin vain sen, että on lopettanut juomisen. Tai ainakin sitä hyvinvointia voi lisätä juuri liikunnalla ja ravinnolla, kukin tietysti jaksamisensa ja mielihalujensa mukaisesti toki. En viittaa tällä sinuun setämies, mutta joillekin voi raitistuminen olla pitkäänkin silkkaa alakuloa ja väsymystä, joten liikunnankin suhteen kannattaa olla varuillaan omien olotilojen kanssa, ettei siitä tule stressinaihe stressin lievittäjän sijaan.
Olet Sarvikuoma tuossa aivan oikeassa, että liikunnasta voi myös tulla taakka, jos ei muista vetää siihenkin niitä rajoja, joita ei ylitetä.
Olen itse ollut aina todella liikkuvaista sorttia ja aina on ollut haaveissa nähdä se paras versio itsestäni. Nyt siihen on mahdollisuus, kun ei alkoholi ole enää elämää häiritsemässä ja sen myötä olen luvannut itselleni, että saan panostaa liikuntaan ja hyvinvointiin niin paljon kuin vain haluja riittää. Pikkuhiljaa on viime vuoden aikana treenikerrat lisääntyneet, tullut myös raskaampia päiviä mukaan ja lepopäivällekin on jo ilmestynyt kävelyä, kevyttä liikkuvuustreeniä sun muuta palautumista edistävää toimintaa.
Ja jos joskus on fiilis väsynyt, niin sitten tehdään vaikka satujumppaa ja jätetään kyykkäämiset seuraavaan kertaan. Turhaan liian väsyneenä itseään kiusaa, se kun ei ole kivaa, eikä siitä ole lopulta oikein mitään hyötyäkään. Nyt mennään pikkuhiljaa enimmäkseen peruskuntoa kasvatellen ja pienin tavoittein eteenpäin.
Mitään varsinaista lopullista tavoitetta ei ole, vaan aion pitää liikunnan elämässäni niin kauan kuin se tuntuu hyvältä.
Nykyään oma suhtautuminen alkoholiin on alkanut olemaan aika välinpitämätöntä, ja enää aihe käy useimmiten vain mielessäni, enkä jää sitä useinkaan enää aktiivisesti miettimään.
Tunnen saavuttaneeni yhden tavoitteen ja sitten toisaalta tunnistan myös vaaran paikan.
Tavallaan on aivan sama, että otanko minä alkoholittoman oluen, limpparin tai vichyn tms. ja ottaako joku toinen seurassani sitten lasin viiniä taikka rommin tms. en sinällään näe tai tunne noissa valinnoissa mitään eroa. Nyt hyvin terveystietoisena ja innokkaasti siihen keskittyvänä tuskin alkoon sorrun, mutta joku sellainen pieni ehkä irrationaalinen pelko mulla on kuitenkin persuksissa, että ehkä joskus toisessa mielentilassa epähuomiossa puolivaloilla mennessä saattaisin ajatella, että sama se nyt on ottaa lasi viiniä, ei siinä mitään.
Takerrun siis vielä tuohon vuoden tipattomuus tavoitteeseen, siitä saa tällä hetkellä mukavasti turvallisuuden tunnetta.
Ja yritän alkoholinkin osalta kasvattaa sen saman asenteen, mikä minulla on tupakointia kohtaan.
Vaikka olen joskus ollut siitäkin todella pahasti riippuvainen, niin ei tulisi enää mieleenkään pistää palamaan, vaikka kaikki muut ihmiset maailmassa polttaisivat ketjussa ja kehuisivat kuinka mahtavaa hommaa se on. Minä en sitä enää elämääni kaipaa.
Tänään saakin taas viettää merkkipäivää, kun tulee 7 kuukautta raitista elämää mittariin.
Ja lisättäköön vielä off topicina tänään tehty oivallus siitä, että ikääntyminen ja onko se nyt sitten sen myötä tehty jonkinlainen henkinen kasvu on todella hienoa. 
On aina mukava huomata uusia merkityksettömiä asioita, joita on ennen pitänyt jotenkin tärkeänä. Ja ne aidosti tärkeimmät asiat elämässä korostuu aina sen myötä entisestään.
Tajusin juuri, että tässä saattaa ehkä olla menossa myös se sellainen clarity vaihe, josta moni on puhunut.
Yhtäkkiä näkee aivan selvästi, miksi jotkut asiat ovat menneet elämässä pieleen. Tuntuu hullulta ajatella, että on ennen ajatellut niistä jotain aivan muuta. Aivan kuin ei olisi käynyt ihan jokaisella sylinterillä.
Pistin tämän vielä tähän ylös, niin voin palata tähän ajatukseen joskus myöhemmin.
Hyvin kuvattu.
En tiedä minkä tyyppisiä asioita kohdallasi mietit, mutta omalla kohdallani tuo on jotenkin jatkunut koko raittiuden ajan. Ymmärrys syvenee koko ajan. Ehkä raitistuminen mahdollistaa jatkuvan henkisen kasvun. Tuntuu, että nyt huomaan tekemäni virheetkin nopeammin. Itsereflektointi pelaa paremmin.
Juodessa jollain tapaa jää siihen kehitysvaiheeseen, jossa rankemman juomisen aloitti.
Näen jälkeenpäin oman toimintani eri valossa ihmissuhteissa, näen tienhaaroja, joissa jotenkin valitsin väärin… mahdollisuuksia ja käsiäkin, joihin en osannut tarttua, kun en niitä edes nähnyt… kuin katselisin eksyksissä ollutta itseäni ja vaivaista paarustamistani ja muidenkin yhtä lailla. Ajatuksissa on tietty rauha ja armo; en ole silloin pystynyt parempaan, eivätkö ole muutkaan, jotka elämässäni tavalla tai toisella mukana olivat.
Onnea 7kk raittiudesta!
Tarkoitan juurikin sitä sellaista elämänviisautta ja ymmärryksen syvenemistä, joka ikääntyessä pikkuhiljaa karttuu. Ja nyt raittiuden aikana sen vauhti on tuntunut kiihtyvän huimasti, enkä pitäisi tuota teoriaasi aivan tuulesta temmattuna, että alkoholi voi henkistä kasvua kampittaa toden teolla.
Minun kohdallani se tarkoittaa hyvin samankaltaisesti sinun kanssasi metsänpeitto1 mm. parempaa ymmärrystä itseäni, sekä erittäin lähellä olevia ihmisiä kohtaan, ja kuinka olisin voinut hoitaa monta asiaa niin kovin paljon paremmin.
Olen onnekas, että mitään suuria ja korjaamattomia vahinkoja ei ole päässyt syntymään ja saan huomennakin uuden mahdollisuuden tuoda vakautta ja onnea minun ja läheisteni elämään.
Ja kun kaiken sen saan tehdä vieläpä täysin terveenä, siinä on mykistyttävän paljon syitä olla onnellinen. Se kun ei ole mitenkään itsestään selvää ja tuota kaikkea hyvää mitä elämä on minulle suonut en halua todellakaan enää alkoholilla pilata.
Allekirjoitan kaiken mitä olette Setämies ja Metsänpeitto tässä keskustelleet viimeisimpänä vuoropuheluna. Kiitos, kun jaoitte. Oivalluksia syntyi itsellenikin niistä.
Tänään vietetään laskurin mukaan päivää 222. Siinä ne päivät kasaantuvat jo omalla painollaan, ei sitä tule todellakaan enää aktiivisesti kovinkaan usein ajateltua, että mikä on päivän numero.
Olen hiljattain huomannut, että en jaksa stressata kodin siivoamisesta ja järjestyksestä enää niin paljoa kuin ennen. Töidenkin suhteen tulee mentyä vähän harvemmin sieltä korkeimmasta kohtaa aitaa.
Luulen että ennen halusin tunteen, että pystyin kontrolloimaan ja suoriutumaan hyvin edes jollain alueella elämässäni, kun päihteiden suhteen alkoholi vei minua aivan sata nolla.
Pidän tätä ihan positiivisena kehityksenä, kunhan ei vain ala missään totaalisen paskan keskellä asumaan ja menettämään elantoansa laaduttoman työn vuoksi.
Viikonloppuna voisi tehdä oikein perusteellisen siivouksen, niin kuin silloin ennen vanhaan kaljatölkkiä kallistellessa.
Oikein hyvää ja raitista viikonloppua kaikille!
Onnittelut jälleen jo kunnon kasasta raittiita päiviä! Olen itse tehnyt ihan saman huomion. Kun voin huonommin, piti kodin olla tiptop ja työn hipoa täydellistä. Se oli nimenomaan sellaista vääristynyttä kuvitelmaa, että elämä on hallinnassa, kun joku osa-alue toimii moitteettomasti. Vaikka ehdottomasti se on enemmän hallinnassa nyt, kun kaikki toimii vain ihan mukavasti.
Kai siinä oli sellaista pelkoakin, että kun kaapin perällä on luuranko, pitää olla tarkkana, ettei kenelläkään ole vahingossakaan mitään syytä kurkata syvemmälle kaappiin. Esim. sotkuisen kämpän tai huonon työnlaadun vuoksi.
Kiitos samoin, mukavaa raitista viikonloppua!
Hyviä kirjotuksia täällä ja huomasin samoja ajatuksia ylttäessäni 7,5kk raittiuteen. Nyt päivä numero 3. Olen ehkä esimerkkinä siitä, että kun on paljon luppoaikaa on myös paljon oman pään sisällä ja se on haitallistakin. Sitten tulikin liikuttua liikaa, syötyä liikaa ja hermosto ja keho pahassa stressissä.
Eli jollekkin joka tätä ketjua lukee ota lepoa ja anna aikaa. Tunteet on kipeitä ja raskaita kestää, mutta tää syö ihmistä herätä masennuksen kourissa, jonka tietää kestävän pitkään. Hermosto ei korjaannu hetkessä, mutta se korjaantuu ajan myötä.
Onnittelut setämies. Olet pääässyt oikealle polulle ja henkinen kasvusi on isossa vauhdissa. Täältä tullaan taas yhden kerran viisaampana perässä.
Kiitos rohkaisevista sanoistasi Kiu8 ja kun jaoit varoittavana esimerkkinä tuon levon tärkeyden.
Itselläni on itseasiassa nyt jäänyt viimeisen viikon aikana erinäisistä syistä yöunet vähän lyhyemmäksi, ja huomaan, että sitä treeniä ei millään haluaisi keventää, vaikka lepo onkin kärsinyt.
Huomenna siis kevyempi salitreeni ja ajoissa nukkumaan.
Hyvin sinäkin olet ottanut oppisi tuosta viimeisimmästä juopottelusta ja jatkat eteenpäin. Se jo eletty raittius ei katoa yhtään mihinkään ja sinä jatkat siitä mihin jäit surkuttelematta määräänsä enempää tuota kompastumista. Se on kiva huomata ja onneksi aivan alusta ei koskaan tarvitsekaan oppimista aloittaa.
Se on vaikeaa ja se lepo usein unohtuu, kunnes keho pakottaa lepäämään. Mulla sali harrastus jäi nyt koska en osaa sitä tai sitten mun keho ei vaan hyväksy sitä. Syömisistä ja monenlaisista kokeilusta huolimatta mulla tuli aina huono olo siitä. Haluun liikunnasta hyvää fiilistä niin palasin kotijoogaan ja lenkkeilyyn. Tuntuu että stressaannun herkästi ja treenaan liikaa…
Kaikilla on tosiaan ne itselle sopivat tavat liikkua, ei kukaan voi taipua kaikkeen.
Itsekin olen nyt ikääntyessä ottanut joogaa ja pientä liikkuvuusharjoittelua mukaan ohjelmaan, että pysyy paikat vetreänä ja palautuu.
Kahdeksas raitis kuukausi on jo yli puolenvälin ja etäisyys alkoholiin tuntuu edelleen kasvavan.
Tälle viikolle sattui kasaantumaan vähän kaikenlaista menoa ja huolehdittavaa, joka on vaikuttanut jopa yöunien pituuteen.
Tilanne on siis hieman stressaava, mutta onneksi pian jo kuitenkin ohi. Entisessä elämässä olisin varmasti paljon äkäisempi ja nyt tilanteen ottaa huomattavasti rauhallisemmin. Kun en ole voinut paljoakaan vaikuttaa vallitseviin olosuhteisiin, niin en ala itseäni tästä mitenkään piiskaamaan.
Ihmettelen vain, että kuinka näitä tilanteita on ennen hoitanut juomisen ollessa kuvioissa, nyt ei tulisi pieneen mieleenkään hakea alkoholista enää mitään lisähaastetta.
Onneksi on varsin pienistä murheista kuitenkin kyse, siitäkin yritän muistaa olla kiitollinen, enkä repiä pelihousuja mitättömyyksien vuoksi.
Hei. Tuolla aiemmin kirjoittelitte liiasta yrittämisestä, levosta ym. Minulla on ollut viime aikoina vauhti päällä, liika kaikkea. Nyt väsyttää ja annoin itselleni luvan levätä.
Levätä ja hyväksyä etten ole muuttunut paremmaksi ihmiseksi vaikka kuinka yritän todistaa että olen hyvä, kunnollinen yms. yrittänyt alitajuisesti tyrkyttää itseäni muille “kunnon ihmisenä”. Okei olen toki ihan tavallinen kunnon ihminen, mutta menneisyyteni on koko ajan mukana, sitä en voi heittää pois, kuopata, kuin en ois ollenkaan sitä elänyt. Se on pakko hyväksyä ja tunnustaa että tein mitä tein, mutta olin silloin “sairas”, en terveesti ajatteleva.
Tulin tänne lukemaan ja kirjoittelemaan ja keräämään voimia eteenpäin 
Elokuu etenee reipasta tahtia ja alkoholia tulee mietittyä entistä vähemmän.
Joka päivä se ainakin kerran nousee mieleen jossain muodossa ja mielessä on koko ajan ollut tännekin jotain päivittää, mutta mikään ajatus ei ole tuntunut varsinaisesti mitenkään uudelta ja ihmeelliseltä.
Ehkä kaiken sen pohtimisen jälkeen päällimmäiseksi jää kiitollisuus siitä, että olen saanut vielä mahdollisuuden tavoitella elämässäni niitä asioita, jotka jäisivät runsaan alkoholin ollessa kuvioissa hyvin heikoiksi pieruiksi.
Tiedän tasan tarkkaan mitä tapahtuu, kun juon yhden kaljan, tiedän mitä tapahtuu kun kiskaisen kitusiini kolme kaljaa, tai tissuttelen pullon viiniä illan aikana. Tiedän tasan tarkkaan miltä se tuntuu, kun ryyppää kaksin käsin pitkän viikonlopun kaikkea sekaisin mitä edestään löytää. Tai tissuttelee niin pitkän putken, että ei enää edes muista edellistä alkotonta päivää.
Ja käsitän myös tasan tarkkaan sen, että jos jatkaisin juomista, niin kaikki nuo kokemukset ja tuntemukset tulisivat menemään vain huonompaan suuntaan.
Kaikki se, mikä aikoinaan tuntui alkoholissa jotenkin hyvältä, on aivan varmasti mennyttä ja hyvä niin.
Siksi en onneksi kaipaa edes niinä hetkinä enää ryyppyä, kun elämä tuntuu turhalta ja ei oikein tiedä mitä sen suhteen tekisi.
Silloin paikallaankin istuminen niiden ajatusten kanssa on huomattavasti houkuttelevampi vaihtoehto, kuin alkaa aivojaan turruttamaan palavalla nesteellä.
Nykyään minua kiinnostaa niin kovin paljon enemmän ajatus siitä, että miltä tuntuisi juosta maratoni. Tai oikeastaan kuinka pitkään ja nopeasti minun kehoni voisi oppia juoksemaan, kun annan sille mahdollisuuden ja riittävästi aikaa löytää ne rajansa. Kuinka monta leukaa pystyisin tekemään, jos antaisin keholleni mahdollisuuden kehittää voimansa äärimmilleen.
Näitä ajatuksia minä nykyään varsin vakaan ja tylsän arkeni tohinoissa mietiskelen.
Olen siis kiitollinen, että elämä on juuri nyt hyvää ja saan tuollaisia mietteitä pääasiassa pohdiskella.
Olen kiitollinen myös tästäkin aamusta, vaikka heräsin aivan liian aikaisin ajatuksieni kanssa, ja tiedän että tulen olemaan iltapäivällä varmaankin väsynyt.
Sain kuitenkin tämän hetken ihmetellä elämää ja kirjata ajatukseni ihan rauhassa tänne ylös.
Jos tässä pistäisi vielä jonkun hypnoosin YouTubesta ja katselisi tuleeko uni vielä silmään. Kiva kos tulisi, mutta jos ei tule, niin ihan hyvä se niinkin on.
Oikein hyvää ja raitista päivää kaikille!
Terve
Ihmeellisiin asioihin sitä pystyy ja oppimaan, jos haluaa. Vaikka olen +50v, niin isoja juttuja. Toinen itsensä setämieheksi laskeva kannustaa täältä kovasti ottamaan uusia näkökulmia ja kokeilemaan. Aina voi lopettaa, jos ei tykkää.
Jo juovana aikana vähän yritin jumppailla. Lähinnä onnistui, kun oli taukoa. Nyt olen taas palannut näihin.
Pari viikkoa sitten mietin, että yritttäisin pikkuhiljaa nostaa lihaskuntoa niin, että saan 50 punnerrusta ja 15 leukaa. Kuulostaa aivan älytttömältä, koska kesän alussa sain 7 punnerrusta, enkä yhtään kunnollista leukaa.
Eilen meni 19 punnerrusta. Leukojen vetoa kokeilin viimeksi viikko sitten ja meni 2. Pitkä on matka edessä, mutta mikäs kiire. Joka viikko tai kuukausi 1 lisää, niin yhtäkkiä on perillä.
Samoin ajattelin opetella ruotsia kunnolla. Luen yhtä kirjaa ruotsiksi. Hidasta on. Kuuntelen YLEn ruotsinkielistä kanavaa autossa, ja vaihdoin kännykän kielen ruotsiksi.
Ehkä se, missä on eniten tekemistä, on keskittymisen opettelu uudestaan. Tai ehkä en koskaan osannutkaan. Ylivilkas luonne olen.
Miten teillä, onko keskittymisvaikeuksia esiintynyt lopettamisen jälkeen?
T. Puuhapete
Sulla on siellä oikein hyvä meininki päällä!
Keskittyminen on ollut myös itselläni usein aika huono, mutta sekin on onneksi vahvistunut alkon lopettamisen jälkeen. Ei tule enää ihan niin nopeasti niin turhautunut olo, että siitä tilanteesta pitäisi vain paeta mahdollisimman nopeasti.
Ehkä voisi ottaa aivan uuden kielen opiskeluun, täytyykin pureskella tuota sinun ideaasi.
Ylihuomenna lauantaina tulee elokuu päätökseen ja sen jälkeen oma mittari pääsee raksuttamaan yhdeksättä raitista kuukautta, eli 2/3 vuodesta ollaan raittiina oltu.
Juomattomuus on jo aika iso osa minua, enkä ole vanhan perään enää edes niin haikaillut. Jotenkin sitä vain ajattelee, että jotkut ihmiset juovat alkoholia ja toiset käyvät innokkaasti keramiikkakursseilla, ja kun minua nyt ei ainakaan tällä hetkellä satu kiinnostamaan kumpikaan aktiviteetti, niin en niitä kovinkaan aktiivisesti mietiskele.
Mutta tämän viikon merkinnän ajattelin käyttää turhaan valittamiseen. 
Tai olisiko oikea sana ehkä pettymys ja se liittyy lähinnä vain ulkonäköön ja itsensä hyväksymiseen sellaisenaan.
Ajattelin hoikistuvani hiukan enemmän liikunnan lisääntyessä, ravinnon ja levon parantuessa, mutta tällä hetkellä ollaan keskimääräinen vain 1.6 kg kevyempiä viime vuoden mittauksiin nähden ja vyötärön ympäriltä ei ole lopulta montaakaan senttiä lähtenyt. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana mentiin alaspäin ja kuvittelin trendin niin jatkuvan, mutta nyt on kesän aikana vyötä pitänyt taas löystää, kun ollaan palattu siihen aika tasan 100 cm vyötäröön.
Ihmiset usein hämmästyvät, kun kerron heille määriä mitä tulee liikuttua ja he eivät meinaa uskoa, että mun pitkät lenkit alkaa olemaan 20km mittaisia, se kun ei aivan korreloi ulkonäköni kanssa.
Koskaan en ole kovinkaan vähärasvainen ollut, mutta kuvittelisin, että keholle olisi tuossa vielä jonkin verran tuota ylimääräistä poltettavaksi.
Tiedän että se on ihan fine ja terveellistä elää myös tällaisen kehon kanssa, ja ehkä olen antanut alkoholille vähän liian paljon kunniaa näistä ylimääräisistä kiloistani, ja ehkä nuo suomalaiset jatkuvasti jääkautta pelkäävät geenit ovat itselläni vähän hallitsevampia, kuin olen ajatellut ja vähän ehkä naivisti ajattelin, että tässä jotenkin ihmeellisesti palattaisiin rasvaprosentin suhteen sinne, missä oltiin joskus parikymppisenä, ennen kuin alkoholi astui toden teolla elämääni.
Ja kun en halua koskaan alkaa millään dieeteillä ylläpitämään “keinotekoisesti” itselleni luonnotonta painoa pelkästään ulkonäön vuoksi, niin ei tässä jää oikein muuta vaihtoehtoa, kuin löntystellä tämän ruhon kanssa menemään.
Jatkan siis terveellisesti syömistä, sitä parantaen, ja liikuntaa ihan vain sen vuoksi, koska se tekee elämästä niin kovin paljon parempaa. Ja paino saa sitten olla siellä missä se on, se on sivuseikka ja en nyt jaksa tätä sen enempää märehtiä.
Olen vain kiitollinen siitä, että sain näinkin pienestä pahoittaa mieleni, kun ei ole näköjään isompiakaan ongelmia. Ja se on paljon se!
Mieskunnossa ei ole myöskään tapahtunut mitään ihmeellistä boostia parempaan, mutta senkin myötä on vain hyväksyttävä se tosiasia, että me kaikki vanhennutaan ja se tulee jossain aina näkymään.
Ei siis raittiinakaan tulla elämään ikuisesti, vaikka elämä on toki paljon parempaa, kun ei päivästä toiseen liota aivojaan etanolissa.