Siivouspäivä. Tänään on ihan pakko imuroida ja pestä lattiat. Inhoan siivoamista niin paljon. Siinä tulee vain kuuma ja jokainen huonekalu on vain tiellä. Onneksi äidin muistisairaudesta johtuen mattojen määrä on vähentynyt ja heivaan vielä loputkin mäkeen. Äidin askel on madaltunut paljon ja matot on kotona yleisin syy vanhuksen kaatumiselle. Eikä ne lemmikkitaloudessa ole muuta kuin keräämässä pölyä ja karvaa. Ja matto on se paikka mille oksennetaan karvapallot….
En ikinä oppinut tissuttelemaan kun siivosin juovana aikanani mutta voin hyvin ymmärtää miksi jotkut ihmiset siivoavat siiderin voimalla. Hauskaa sille jolla se jää niihin pariin siivous siideriin. Saisin ehkä siivottua mutta siiderit ei jäisi niihin kahteen.
Yö meni ihan hyvin. Heräilin välilillä siihen kun nukuin suu auki. Jotenkin tiedostamatta pidin suuta auki kun suussa oleva reikä tuntui koko ajan. Ei siihen pakota eikä koske. Se vain tuntuu siltä että hammas puuttuu. Tyyny oli herätessä ihan syljessä ja parta oli märkä hyi hitto.
Tänään saan onneksi jo syödä normaalisti
Olen kaksi päivää katsellut 3d kuvia. Hauskaa
Tänään on vuorossa pöpipiikki jälleen kerran. Näytti olevan tuntematon sairaanhoitaja vastaanottamassa. En oikein pidä siitä kun hoitaja vaihtuu kun ei koskaan tiiä millainen pistäjä se on.
Tänään ahdistuin terveyskeskuksessa. Lääkäri ohjaili selvästi psykoottista nuorta miestä huoneseen ja mies huusi vsin että ” oonko minä tehnyt jotain väärin?”
Tuli niin muistoja mieleen omista reissuista psykiatriseen sairaalaan ja muistin ne lukemattomat kerrat kun olin sairaalan päivystyksessä odottamassa psykiatrin arviota. Edellisestä käynnistä on yli 2 vuotta aikaa enkä suinkaan ollut silloin selvinpäin.
Raittiudesta on se hyvä puoli etten joudu sairaalaan. Jos nyt satun joutumaan psykiatriseen arvioon päivystykseen niin se ei tule johtumaan alkoholista eikä minun tarvitse itseäni siitä silloin soimata.
Raittius tekee hyvää psyykkisille sairauksille. Oireet lieventyvät
Voi että. Kello lähenee puolta neljää ja odotan jo iltaa. Pääsee nukkumaan. Missä vaiheessa minusta tuli sellainen että uni voittaa jo ennen kasia illalla? En osaa sanoa mutta tykkään. Hyvät unet on niin tärkeitä joka suhteessa.
Tänään heräsin jo neljältä. Jos saisin kuunneltua illalla ainakin ekat 50 minsaa puhlareita radio suomesta. Se käynnistää minun viikonlopun. Melko keski-ikäistä mutta saa ollakkin
Lauantai. Enhän minä malttanut puhlareita kuunnella kun oli mielenkiintoisempi äänikirja kuulottimissa.
Näin surullista unta. Koirani piti viedä piikille ja minä itkeä tihrustin ja halailin sitä lääkärin vastaanotolla ekan piikin jälkeen. Oli valtavan musertava hetki. Joku sit sanoi että minun ei tarvitse enää käydä kävelyllä kolme kertaa päivässä säässä kuin säässä ja se vähän helpotti tuskaa. Tunsin tiettyä vapautta.
Kylläpä helpotti aamulla kun Daniel tuhisi sängyn vieressä lattialla. Käytiin kävelyllä ja siinä mietin kuinka kauan saan pitää sen vierellä? Vappuna täyttää kuitenkin 13 vuotta. Mokoma on ruvennut vielä iltaisin halailemaan minua. Me ollaan niin hitsauduttu yhteen.
Illalla ja yöllä on moni ylittänyt itsensä. Joku herää sairaalassa ja joku toinen putkasta. Sitä eivät eilen aamulla arvanneet kun uuteen päivään heräsivät mutta suunnitelmissa oli hauska ilta kavereiden kanssa. Se hauskuus muuttui tragediaksi.
Illalla mietin kuinka alkoholin vietävä sitä joskus oli. Aikomus oli hyvä pysyä selvinpäin mutta oli voimakkaampi halu humaltua. Ihminen yleensä toimii vahvemman tunteen tai halun mukaan. Onko se sitten itse valittavissa mitä sen halun kanssa tekee? Kysymys kääntyy muotoon: onko ihmisellä vapaa tahto? Välillä tuntuu että himo voittaa meidät heikot ihmiset mennen tullen. Jotkut taas taistelevat himoa vastaan ja voittavat sen. Onko se oma valinta se että sortuu juomaan?
Ei se alkoholi kuitenkaan itsekseen kaadu kurkkuun.
Viime la käytiin siskon luona ja hän esitteli erilaisia alkoholipitoisia pulloja ja puhui työkavereidensa juomisesta. Silloin tunsin pientä kutinaa. Tunnistin ajatuksen: ”ois se kiva vähän kippistellä siskon kanssa” mutta se ajatus väistyi kuitenkin. Tunsin ihan kutinaa mahassani. Sellaisia pieniä perhosia. Samalla sisko tarjosi mukaanotettavaksi punaviinipulloa mutta siinä hetkessä pystyin sanomaan etten tarvitse sitä pulloa. Voitin kiusauksen ja sit olikin ihan voittaja fiilis. Halu pysyä selvinpäin oli voimakkaampi kuin halu humaltua
Mulla alkaa terapiatyyppinen keskustelu kerran kuukaudessa helmikuussa. Multahan lopetettiin hoitosuhde kun jäin tk eläkkeelle ja sen jälkeen en ole päässyt juttelemaan kenenkään kanssa. Nyt kuitenkin löysin psykiatrian puolen ammattilaisen, joka pitää vastaanottoa. Se ei varsinaisesti ole terapiaa eikä siitä saa kelakorvausta ja maksan käynnit itse. Elämässä on sattunut niin paljon matkan varrella, eikä vähäisimpänä äidin muistisairaus just kun luulin selvinneeni esteradan läpi, että juttelusta on varmasti apua. Vähän jännittääkin. Luulen että kun panostan itseeni nyt kun asiat on vielä hyvin saan työkaluja tulevaisuuteen kun asiat ei ole hyvin.
@Fincoco en vain jaksa käsittää tätä meidän systeemiä. Luullaanko, että jos jää työkyvyttömyyseläkkeelle niin se ratkaisee kaikki mielen haasteet?! Huh, huh. Ei mikään ihme, että täällä on niin paljon pahoinvointia. Onneksi olet löytänyt paikan missä purkaa mieltäsi. Tuo vanhemman muistisairaus on kyllä aikamoienen stressitekijä sekin. Hyvin olet ajatellut olla itsesi puolella tässäkin.
@Fincoco oletko kysynyt apua julkiselta puolelta? Tiedän ainakin kolme ihmistä, jotka saivat uudelleen apua psykan polilta eläkkeellä ollessaan, kun sitä pyysivät. Tuntuu tosi väärältä, että sinun pitäisi itse maksaa tapaamiset.
@kaaosteoria66 taitaa olla niin että terveydenhoidossa panokset laitetaan sellaisiin jotka on kuntoutettavissa työelämään. Hoidon päättyminen ei tullut minulle kyllä yllätyksenä koska olin lukenut muiden kokemuksia. Meidät eläkeläiset tumpataan sivuun ja hoidetaan vain jos tullee jotain akuuttia. Yritin saada lääkettäni kolmen kuukauden versioksi mutta se jäi vsin haaveksi. Minut on unohdettu
@Lintuanna en ole kysynyt koska vointini on ihan hyvä. Vaikea nähdä että saisin mitään lähetettä minnekkään terapiaan kertoessani että haluan varustautua tulevaisuuteen mutta että mieliala on ihan hyvä ja päivät soljuvat ongelmitta eteenpäin. Välillä toki on päiviä kun kaikki mennyt painaa ja mitä olen traumoista oppinut niin siihen kuuluu välähdyksettäiset muistikuvat joita mulla on mutta ne ei juuri elämääni haittaa kuin hetkittäin. Jonot oikeaan terapiaan on valtavat ja pääsen paljon vähemmällä vaivalla kun järjestän terapeuttisen keskustelun itse ammattilaisen kanssa ilman että kela puuttuu peliin ehkä torppaamalla koko jutun ja aikaa on mennyt sit hukkaan turhaan. Mitä tulee sit siihen että kävisin sen lähihoitajan juttusilla mielenterveys poliilla niin keksin muutamankin muun ihmisen joiden kanssa voin keskustella säästä. Sen syvemmälle hänen ksnssa ei pääse. Mutta siitä puhuminen näyttää riittävän eläkkeeseen
Muistisairaus on viheliäinen sairaus. Toivon todella että siihen jos ei itse sairauteen niin ainakin oireiden jarruttamiseen saataisiin tehokas lääke. Suvuissani sitä on paljon ja uskon saavani sen myös. Äidilläni on alzheimer ja se luopuminen todella tapahtuu rakkaan läheisen eläessä. En kuitenkaan usko että se surua vähentää yhtään kun kuolema tulee. Suru pitää surra on aika kliseinen lause mutta on siinä totuuden jyvää. Itse ajattelen että suru on seuraus siitä kun on menettänyt jonkun itselleen rakkaan, oli kyse koirasta tai omasta äidistä. Eipä voine sanoa että olisi tunneköyhä jos ei tunne surua ja ikävää.
Alkoon turvautuminen ei ole mahdollisuus. Se on pelkästään uhka ja sen tiedämme. On hyvä miettiä näitä jo etukäteen koska tiedossa on että tulee olemaan raskasta niin miten siitä selvitään.
Asiasta puhuminen, tänne kirjoittaminen on ainakin yksi todella hyvä keino.
Lauantaina oli koko päivän epätodellinen olo ja ahdisti. Eilinen päivä oli lievempi versio lauantaista. En ollut ihan oma itseni. Kävin naapurin luona eilen ja hän kertoi miettineensä olinko lauantaina väsynyt kun en ollut kuulema oma itseni.
Huomaan että vielä tänään on vähän apea mieli. On surullinen fiilis. Mitään ei ole sattunut joten vähän ihmettelen tätä surullisuutta. Mutta semmosta se on minun pääni kanssa. Tulee yllättäviä muutoksia mutta tämäkin menee ohi. Veikkaan että huomenna on jo normaali fiilis.
Rutiinit auttaa minua kun on vaikea olla. Se että tänään pääsin kauppaan normaaliin aikaan ja se että aamuradiossa oli tutut tyypit, rauhoitti mieltä.
Itseasiassa kun nyt jäin tutkimaan tätä tunnetta niin tämä muistuttaa krapula ahdistusta. Dopamiinit on vähissä.
Se vielä puuttuisi jos olisi krapula tämän fiiliksen päälle.
Siivosin. Imuroin ja pesin lattiat. Tein ruoan valmiiksi niin saa äiti syödä kun tulee kaupungilta ja kas kummaa vointi parani huimasti. Siivous on ollut ”tehdään piakkoin” listalla jo pari viikkoa. Ei täällä sotkuista ollut mutta pölyä alkoi kerääntymään nurkkiin
Kummasti se auttaa vointiin kun saa jotain aikaiseksi ja kokee olevansa hyödyllinen
Ei oikein ollut hyvä yö. Olin horroksessa ja nousin ylös kahden maissa. Tase kissa pomppi koko yön päällä ja yritti saada huomiota. Yleensä se nukkuu yönsä mutta nyt oli kyllä rasittava.
Tässä aamun aikana on ollut taas miettiä asioita ja tulin siihen lopputulokseen että kyllä ne on naiset jotka tätä maata pyörittää. Naiset ovat hämmästyttävän aktiivisia jokaisella osa-alueella. Kolmas sektori on käytännössä kokonaan naisten pyörittämä ja heidän aktiivisuuden varassa. Erilaiset järjestöt on täynnä naisia ja miehet loistaa poissaolollaan. Myös sosiaalisessa mediassa eri ryhmät koostuu pääasiassa naisista. Naisilla on viitseliäisyyttä. Hävettää ihan miesten passiivisuus ja se ettei miehillä ole niin kiinnostusta vaikuttaa elinpiirinsä asioihin. Jos asia liittyy vaikka nyt hyvän tekemiseen ja vapaaehtoistyöhön niin kyllä suurin osa näistä jotka osallistuu ja toimii on naisia. Olen huomannut että monessa jutussa jossa olen ollut mukana, olen ollut ainoa mies sukupuolen osallistuja. Mutta auta armias kun kyseeseen tulee joku mutteri tai polttomoottori niin jo silmät loistaa.
Mitä tulee esim. Raitistumiseen niin naiset on siinäkin suunnannäytäjiä osallistumisessa ja ongelman myöntämisessä. Miehet työntävät pään öljytynnyriin ja häpeävät osoittaa ”heikkouttaan” olen nyt 19 kk pyörinyt eri raitistumiseen tähtäävissä sovelluksissa ja sodiaalisen median ryhmissä ja kyllä miehet on vähemmistössä osallistumisen suhteen. Eräs ryhmä jossa miehiä on suurin osa on sellainen joka on töysin voimaton auttamaan ketään raitistumaan. Miehet ei tue toisiaan koska se muistuttaa hoivaamista ja sehän on akkojen hommaa. Ajatusmalli monella ” miehisellä miehellä” on se että ” kyllä miehen pitää pärjätä yksin” mutta on myös positiivisia poikkeuksia esim täällä plinkissä.
Hävettää miesten puolesta.
Äl ny:heart:. Yön pimeinä tunteina tulee kaikkea mieleen, myönnän. Itse heräsin yöllä ja kun uni ei heti palannut, tulin tänne kurkkaamaan miten muilla menee. Aloin ajattelemaan yhtä plinkkiläistä ja hänen taisteluaan riippuvuuden kanssa. Mietin myös miten voisin häntä auttaa, joten ymmärrän hyvin pointtisi. Kyllähän naisella perinteisesti on se hoivaajan ja hommat hallussa monella saralla-rooli, mutta on toki poikkeuksiakin. Ja uskoisin, että nuoremmasta polvesta miehiä nousee herkempi joukko, joka osaa myös tukea ja olla esim isänä toisella tavalla läsnä kuin aikaisempi sukupolvi. Ja kuten sinäkin sanoit onhan täällä plinkissä teitä miehiä, joista itsellenikin on ollut ja on suuri apu. Kiitos siitä siis:heart:
Olipa eilen ankea päivä. Kyllä meinasi väsyttää kun olin hereillä 18 tuntia. Kun lopulta rupesin tuutimaan niin oli ihan pirteä olo… 6 mg melatoniinia lopulta uuvutti ja nukuinkin aamuun asti.
Näin unta vanhan työpaikkani työntekijöistä joista yksi näytti ihan anna leena härköseltä. Ihan voisi olla kaksois sisko. Missähän hänkin nykyään vaikuttaa? Jännä että muistin sen näyttelijän nimen unessani. En ikinä muista nimeä jostain syystä. viihdyin siinä paikassa töissä. Silloin en käyttänyt alkoholia. Olin raittiina vuodet 2002-2008 se oli elämäni yksi parhaista jaksoista. Tunnistan saman fiiliksen nykyisessä elämässäni.
Vaikka välillä kiukuttaa kaikki niin pohjavire on kuitenkin positiivinen.
Nyt kuun lopussa on rahat tiukilla. Itseasiassa huomasin pitäväni siitä. Joutuu käyttämään päätään että rahat riittävät kaikkeen tarpeelliseen. Onneksi äiti terveenä ollessaan opetti pennin venyttämisen taidon. Tiedän jo nyt että rahat riittävät eikä mistään tule puutetta. Maanantaina taas kilahtaa ”lomarahat” tilille
Mulla oli tässä välillä positiivinen vire pitkään. Nyt on lievää matalapainetta ja jotenkin tylsistyttää…
Arvelen, että olen väsynyt ja parannuskonstiksi otin huomisen vapaapäiväksi. Toivottavasti pitkä viikonloppu tekee tehtävänsä
hyi hitto.
ja jotenkin tylsistyttää…