Se on viikko vierähtänyt. Yrittänyt olla reipastyttö ja lääkärin määräyksestä maannut sohvalla koko viikon. Tai ei se niin kivaa ollut kun jalkaa särki koko ajan. Nyt loppuviikosta onneksi hellittänyt.
Muutama huomio viikosta (kun on ollut sohvan vanki).
Tupin neuvo unohda ja ole on toiminut aivan loistavasti suhtautumisessani perheeseen. Hekin ovat nyt relanneet, kun en heti saa skitsokohtauksia. Kiitos Tuppi!!
Kovasti tulee mieleen kohtuukäyttö. Ajatus on iltaisin… voisin ottaa lasillisen. Sysään ajatuksen äkkiä syrjään ja vakuutan itselleni, ettei minusta ole siihen. Todellakaan ei ole! Koska sitten. Ei koskaan! Miksi mieleni jankkaa sitä. Ei auta muutakuin prosessoida sitä tämän tulevan syksyn ja talven aikana. Ehkä tuo mielihalu helpottaa ennen ensi kesää. Mitkään bileet ei mua enää pelota. Läheisimmät kaverit tietää totuuden, että mopo karkas käsistä ja siksi on lopetus tullut. Hyväksyvät sen täysin. Ei tuo enää hämmennystä, mutta sukulaiset on sitten luku erikseen ja heille en edes aijo kertoa todellista syytä. Vielä ei ole rahkeita siihen.
Mutta kaikenkaikkiaan elämä luistaa ehkä hiukan paremmin kuin aikaisemmin.
Lämpimiä ajatuksia sinulle Särö sinne sohvan pohjalle! Itse en voi jäädä sairaslomalle ja olen kivuista huolimatta koittanut hoitaa muutamia pikkuhommia mutta koville on ottanut tämä viikko enkä kauaa voi jatkaa näin.
[quote=“Särö*_*”]
Moi
[i]Se on viikko vierähtänyt. Yrittänyt olla reipastyttö ja lääkärin määräyksestä maannut sohvalla koko viikon. Tai ei se niin kivaa ollut kun jalkaa särki koko ajan. Nyt loppuviikosta onneksi hellittänyt.
Muutama huomio viikosta (kun on ollut sohvan vanki).
Tupin neuvo unohda ja ole on toiminut aivan loistavasti suhtautumisessani perheeseen. Hekin ovat nyt relanneet, kun en heti saa skitsokohtauksia. Kiitos Tuppi!!
Kovasti tulee mieleen kohtuukäyttö. Ajatus on iltaisin… voisin ottaa lasillisen. Sysään ajatuksen äkkiä syrjään ja vakuutan itselleni, ettei minusta ole siihen. Todellakaan ei ole! Koska sitten. Ei koskaan! Miksi mieleni jankkaa sitä. Ei auta muutakuin prosessoida sitä tämän tulevan syksyn ja talven aikana. Ehkä tuo mielihalu helpottaa ennen ensi kesää. Mitkään bileet ei mua enää pelota. Läheisimmät kaverit tietää totuuden, että mopo karkas käsistä ja siksi on lopetus tullut. Hyväksyvät sen täysin. Ei tuo enää hämmennystä, mutta sukulaiset on sitten luku erikseen ja heille en edes aijo kertoa todellista syytä. Vielä ei ole rahkeita siihen.
[quote=“Särö*_*”]
[/i]
Kiitos Särö
Jos siitä oli apua, menneitä ei voi muuttaa mutta tulevaisuutta voi. On toki sanontoja jossa sanotaan “sen minkä taakseen jättää, niin edestään löytää” . Mutta täytyy joskus vaan olla “Mitä sitten” ja jatkaa elämää uudella löytämällään polulla toipumisia
T.T
Jotain piti kommentoida jo aikaisemmin illalla mutta en muista mitä. Sitten kelasin noita viestejä joihin olin kirjoittanut joskus jonku kommentin ja niin paljon taas sain sieltä voimia kulkea eteenpäin. On tää joskus ihmeellistä.
No näin se menee, lohtua on jostain haettava. En ole kasvattaja ensinkään. Tänään taa–aas pinna paloi murkkujen kanssa… (hmm… pms ajat?? ) Nyt vanhempi otti ja lähti, sitten mies mulkkas mua ja minä otin ja lähdin. Tulin kotia hiukan köyhempänä mutta rauhottuneena, mukana tällä kertaa kukkia, sukkia ja david beckham Enkä edes katsonut alkon suuntaan vaikka ohi menin. Mies totes saunan jälkeen minun olevan ikuinen murrosikäinen ja voisin jo pikkuhiljaa kasvaa aikuisemmaksi. Aloin nauramaan. Minä ikiteini Kiitos kohteliaisuudesta.
Isompikin tuli ennen iltakuutta takas rauha maas. Tossa äsken kaivoin keksipaketin kaapista ja annoin lapsukaisille iltapalaksi. <3
Mulla niin hyvä fiilis päällä nyt siitä että en ajatellutkaan sortumista vaikka pää punasena huusin “Ei teitä kestä selvinpäin!”
kyllä tämä tästä taas menee… kunhan ei kaikkea unohda
Särö - hups… se on jo 98 alkoholitonta päivää takana. Pian on satasynttärit.
Johan läheltä liippas toi vahinko. Voihan kamelinmaksa (niinkuin joku käänsi per kel 'n ) Nyt meillä on viinillä kyllästetyt pihakukkaset
Isännä kanssa tehtiin pihahommia tässä päivällä auringonpaisteessa ja siinä samalla nautiskeltiin, minulla vesilasi, hänellä viinilasi. Lasit komiasti terassin kaiteella kuten aina. Siinä ohi kulkiessa päätin ottaa suullisen vettä ja tartuin lasiin ja siemaisin. Silmät suureni, aivoissa kellot soi täysillä ja ääni päässä huuti: EI SAA NIELLÄ, MYRKKYÄ! Siinä silmänräpäyksessä syljin viinit pihakukille. Nopiasti oma lasi ja vettä jolla purlata ja huudella suu puhtaaksi. Mies nauroi makeasti, kun hoksasi mitä tapahtui. Ja minä kiroilin. Maistoin viinin maun ja muistan vieläkin. Hyvää! MUTTA en niellyt
Ihan nauratti kun luin tuosta lasien vaihtumisesta Huomaa, että olet sisäistänyt todella hyvin sen, että meikäläiset eivät kestä alkoholia lainkaan, edes yhtä suullista Hyvä hyvä, ja mukavaa viikkoa!
Moi Särö
Murrosiässä lapset vaan tiuskii ja tuiskii, kuten varmaan olet huomannut. Kun ne täyttää 16-18v. alkaa hekin rauhoittumaan ja suunnittelemaan omaa elämää . Kyllä se siitä iloksi muuttuu, 18 v.:nä he alkaa hyppään kapakas kun on kerran ikää. Mutta meikän lapsilla se on onneksi jäänyt nyt aika vähäiseksi alku-innostuksen jälkeen
Toivoopi
Tuppi
Tuota, se on varmaan aika yksilöllistä. Lapseni alkoivat oireilemaan vanhempi 16-vuotiaana ja nuorempi ensin 14, ja pahemmin nyt 16-vuotiaana. Silloin kun join, ei heillä ollut tilaa sille. Tuo oireilukin alkoi vanhemmalla vasta kolme vuotta raitistumisestani, kun olin jotenkin “tasoittunut”. Vein raitistumiseni jälkeenkin ilmatilaa ympäriltäni ihan kiitettävästi.
Tuo karkuunlähteminen (yleensä lähdin autolla ajelemaan) kun ahdistaa oli minulle helpottava ratkaisu, kun en tiennyt miksi oli niin paha ja ahdistava olo ja miksi kaikki oli paskaa. Usein lähdin jo ennen kuin pinna paloi, välillä huudettuani pahaa oloani nuorille. Ja olivat he välillä oikeasti aivan hirviöitä. En tiedä onko sinulla tyttöjä vai poikia, mutta tytöt osaavat olla äidille aika kauheita. En kuitenkaan koskaan sanonut, etten kestä heitä selvin päin. Mutta kyllä he nyt jälkeenpäin ovat kertoneet, että pelkäsivät minun tekevän jotakin itselleni.
Moi Askel
Olet varmasti oikeassa, se on niin yksilöllistä. Minulla on poika joka muutti kotoa opiskelemaan jo 16 vuotiaana ja samaan syssyyn myös tyttö 19 vuotiaana. Heistä on tullut ihania ja fixuja. Tämä ei mene siihen piikkin että omat lapset on maailman parhaita . Ehkä meillä kävi tuuri mutta aika näyttää mihin asiat johtaa kun ikää ja kokemusta tulee. Niin kysyit lasten ikää, 21 v. tyttö ja poika 18 v. Olen kyllä huomannut että poika tiuskuu minulle helpommin kuin äidilleen. Tyttö taitaa olla joku “ufo” kun ei pura omia paineitaan kenellekkään vai eikö hän vaan yksinkertaisesti ota paineita
Toivoopi
Tuppi
Hei Tuppi,
omat lapset on aina rakkaimpia, millaisia he sitten milloinkin ovatkaan. Oikeastaan kysyin asiaa Säröltä.
Sinulta haluaisin kysyä, oletko keskustellut lastesi kanssa juomisestasi vai onko se tabu? Meillä ei puhuttu juomisestani (joka oli ehkä samantyyppistä tissuttelua kuin mitä sinä olet kuvannut vähentäjien puolella). Lapset seurasivat silti jokaista pienintäkin liikettäni alakertaan, ulos, kilisikö reppuni tai kassini…
He ovat pystyneet puhumaan tästä vasta vuosien kuluttua, nuorempi ei puhu vieläkään, mutta ilmaisee jo tunteitaan.
Minä olen tullut lapsilleni todeksi vasta lopetettuani juomisen ja siinä on itketty, mutta myös iloittu paljon. Sitä ennen valheen muuri oli välissämme ja kaikki oli hyvin. Vaikka oikeasti kaikki oli päin persettä.
Moikka Askel
Anteeksi että en huomannut että esitit kysymyksen Särölle, sattui vain olemaan minun kommenttini “jatkeena”.
Lapset on suurimman osan lapsuudesta eläneet ilman että tässä oltaisiin tissuteltu. Tissuttelu paheni kun muuttivat pois kotoa n. 2 vuotta sitten. Ei se ole heidän vika, koska niin olisi jossain vaiheessa kumminkin käynyt kun kasvoivat aikuisiksi. Ollaan puhuttu kyllä alkomahoolin käytöstä, eikä se tietysti ole mitään “herkkua” heille eikä mikään puhumattomuuden “tabu”. Tulemme oikein hyvin toimeen ja puhumme asioista avoimesti jne… Onneksi näin, vielä , Miksi tänne eksyisin jos en itse tiedosta omaa ongelmaani ja havahduin että määrät on kasvaneet yli kohtuuden, vaimo ei minun puolesta näitä kirjoittele
Toivoopi
Tuppi
Ps. Olit kyllä lainannut tekstiä minun kommentista, kun luet sen uudelleen niin huomaat että kysyit minulta
Hei
Aivan! Minä olen aikuinen ja lapset on lapsia. Mietin monta päivää kuinka sanomiseni on loukannut lapsia ja ottaako he siitä syyt niskoille. MUTTA, …(sensuroitua tekstiä)… näin se vain menee… (sensuroitua tekstiä)…
Ainoa mitä olen tehnyt on että olen rakastanut miestäni ja rakastanut hänen lapsiaan kuin omiani.
Sitä pohtii tässä elämän oikeudenmukaisuutta. Oikeudenmukaisuus on kuin kieroon kasvanut bonsaipuu. Varret mutkittelee ja niitä punotaan ja jopa leikellään omien tavoitteiden mukaisiksi, kuten totuutkia. Ja hyväuskoinen luottaa siihen, että rakkaus ja oikeudenmukaisuus vie voiton ja loppupelissä hänkin kokee jotain hyvää. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Syyttely ja “murhanhimo” kasvattaa katkeruutta ja levittää lonkeronsa tunkeutuen mieliin ja kieliin kylväen ivaa ja halveksuntaa. Heikentäen hyvyyden arvostelukyvyn, antaen piiskan jolla sivaltaa. Hyvä muuttu pahaksi, järkyttynyttä pelkoa viljellen. Kuinka suuresti hyvä haluaa paeta pahuutta ja muuttua takaisin hyväksi. Unohtaa pahuus, liottaa sen myrkyillä pois. Antaa armon olla itsensä, hyvä sitä kuitenkaan saavuttamatta. Rakkauden nimissä huutaa apua, hengittää, kerää voimia, mutta kompastuu jälleen. Ei ole hyvyyteen paluuta, voimat loppuu. Haluaa uskoa että kaikki muuttuu hyväksi, tietäen totuuden, sen, epäoikeudenmukaisuuden.
Hei Metsätähti
Kiitos sanoistasi. Olen todellakin miettinyt kirjoitusta jota sanoit (en kopioinut tähän). Kelannut ja kelannut. Me loukataan niin herkästi lähimmäisiämme tahtomattamme kun omat tunteet ovat tilassa ettei niitä pysty hallitsemaan. Eikä kaikke voi sanoa täällä mitä tapahtumien taustalla on. Näin se vain menee – aina vain.
Jäi tuossa juhlistamatta se sadas päivä. Mitään en menettänyt vaikka en juhlinutkaan, mutta parempi fiilis EHDOTTOMASTI kuin kesän alussa. Maailma on epätäydellinen, keskeneräinen. Totaalisen kesken ainakin minun kohdaltani. Ja päivä päivältä tuntuu, että olen väärällä työmaalla.
Tuppi hei!
Onhan minulla jo muutaman murrosikäsen kasvatuksesta kokemus. Ensimmäinen sarja (nyt 28 ja 24) maailmalla. Tasaseen on tyttöjä ja poikia. Niin - tytöt vaikeampia vaikka ei ne pojatkaan helpolla päästäneet.
Askel moi!
karkuu minäkin painele, mutta aina en ennätä. Muuten oikein hyvä konsti ottaa etäisyyttä, hengittää ja saada tilanteesta edes jonkinlainen käsitys. Ahdistus on niin vietävän ihottava kun tulee, silloin ei tee mieli edes keskustella asiasta vaan HUUTAA.
Lääkäri käsiki minun miettiä, että millainen olen kun olen Särö. Siis minä itse, en missään roolissa - vaimo-äiti-tytär - työtekijä - ystävä - naapuri - vaan minä itse. HUH HUH… siinäpä minulla tekemistä, löytää itseni.
Hei, äskeinen kirjoitus oli kommentti aiempaan, ja nyt pitää kirjoittaa uusi kun pohdit niin viisaita.
Lohduttautua voit - ehkä - sillä, että sinulla alkaa vähitellen olla enemmän työkaluja miettiä sitä, mitä haluat rakentaa. Ehkä se työmaakin on sitten helpompi löytää.
Oman itsen etsiminen, ja sen mitä haluaa - on kummallista, miten vaikeaa se onkaan. Ei auta se, että sen oman itsen kanssa on elellyt samoissa kuorissa kymmeniä vuosia, aina se vain välillä tuntuu oudolta ja vieraalta.
Mutta ehkä se on pohjimmiltaan kuitenkin yksi tämän elämän viehätys?
Loppuun vielä uusi halaus, rivien välistä olen kyllä lukenut että et ole elämässäsi itseäsi helpolla päästänyt etkä valinnut niitä helpoimpia teitä kulkea. Kyllä sinullakin on oikeus olla väsynyt ja vihainen.
Onnea 101 päiväselle.
Vanhemmuusasiat niitä vaikeimpia joi tai ei. Raitistuvalle alkoholistille välttämätön savotta selvittää, mutta kaikki aikanansa ja pala kerrallaan. Virheitä tekevät muutkin kuin alkoholistit, sekin on hyvä muistaa. Itse haaveilen välillä sellaisesta ydinsäteilyn kestävästä kopista, johon voisin mennä säteilemään omia shittejä, niin ettei toiset vahingoitu. Joskus on tosiaankin parempi lähteä karkuun, kun jäädä kiljumaan täyttä kurkkua paikan päälle. Kumpaakin olen kokeillut. Kolmantena rauhoittuminen ja tilanteen haltuun otto. Ei onnistu minulta kovin usein. Hyviä neuvoja olet saanut terapeutilta, nyt ei muuta kuin Säröilemään ja Säröä etsimään. Sillä matkalla minä myös.
Onnittelut täältäkin!
Usein sitä kirjoittaa tänne palstalle tuntemuksiaan silloin, kun lasten kanssa menee huonosti ja on ongelmia. Kun tuo itsetutkistelu ja -hutkiskeluvaihde jää päälle, unohtuu ne hyvät jutut ja että lapsille olet tosi tosi tärkeä. Kuten me kaikki äidit. Omat lapseni eivät ole itse asiassa koskaan syyttäneet minua juoma-ajoistani, itse minä olen ollut itseni pahin ruoskija. Nuorimmainen ihan sanoi suoraan, etten ole syypää hänen vaikeuksiinsa (jonka minä tietenkin tulkitsin, että ei halua syyllistää minua…).
Alkoholismi on sairaus eikä meistä äideistä kukaan ole tahallaan tehnyt mitään pahaa lapsilleen. Ja uskon, että juomisenkin aikana ollaan yritetty parhaamme. Ja onhan niitä selviä päiviäkin ollut välissä, montakin. Kivoja hetkiä, välittämistä, huolehtimista.
Laitetaanko hirviömonsterinaamiomme narikkaan vähäksi aikaa ja suodaan itsellemme lepo itsesyytöksistä?Äskeinen on tarkoitettu myös omalle peilikuvalleni? Uskotaan, että kyllä nämä lapset selviävät
Tsemppiä sinulle Särö, hienosti on mennyt ja menee. t. erittäin keskeneräinen aksu
Tai ei se niin kivaa ollut kun jalkaa särki koko ajan. Nyt loppuviikosta onneksi hellittänyt.
Koska sitten. Ei koskaan! Miksi mieleni jankkaa sitä. Ei auta muutakuin prosessoida sitä tämän tulevan syksyn ja talven aikana. Ehkä tuo mielihalu helpottaa ennen ensi kesää. Mitkään bileet ei mua enää pelota. Läheisimmät kaverit tietää totuuden, että mopo karkas käsistä ja siksi on lopetus tullut. Hyväksyvät sen täysin. Ei tuo enää hämmennystä, mutta sukulaiset on sitten luku erikseen ja heille en edes aijo kertoa todellista syytä. Vielä ei ole rahkeita siihen.
Enkä edes katsonut alkon suuntaan vaikka ohi menin. Mies totes saunan jälkeen minun olevan ikuinen murrosikäinen ja voisin jo pikkuhiljaa kasvaa aikuisemmaksi. Aloin nauramaan. Minä ikiteini 
Kiitos kohteliaisuudesta. 
Huomaa, että olet sisäistänyt todella hyvin sen, että meikäläiset eivät kestä alkoholia lainkaan, edes yhtä suullista 
. Ehkä meillä kävi tuuri mutta aika näyttää mihin asiat johtaa kun ikää ja kokemusta tulee. Niin kysyit lasten ikää, 21 v. tyttö ja poika 18 v. Olen kyllä huomannut että poika tiuskuu minulle helpommin kuin äidilleen. Tyttö taitaa olla joku “ufo” kun ei pura omia paineitaan kenellekkään vai eikö hän vaan yksinkertaisesti ota paineita 
Onneksi näin, vielä , Miksi tänne eksyisin jos en itse tiedosta omaa ongelmaani ja havahduin että määrät on kasvaneet yli kohtuuden, vaimo ei minun puolesta näitä kirjoittele 
