Runoilija rappiolla

Tulen Tanssi

lepään kohmeisella karhunsammalvuoteella
suurta kantoa vasten nojaten
edessäni halvaannuttavan kaunis maisema

pystyyn kuivanut kuusi harmaa
aukean mäen päällä yksinään
takana sen loistaa puolikuu

tuuleton ilma kolea
linnun kutsuhuuto korkeuksista
hiipuneen nuotion himmeä puna

sydämen juhlasalissa kaikk´ tyyni
tunteet käsikkäin hiljaa laulavat
hiljaisuuden kauneinta laulua

kontemplaation jumalainen polte
suurin emootio kanavana
maan ja taivaan

kaikki keinuu kuin tanssi
valve vajoaa puoliksi uneen
symbolit aukeavat itse Itsestä

tämä yö on niin kaunis
en elämää pelkää, en kuolemaa
syvyydessä vailla pelon harhaa

kuun ympärillä pilvien syöksy
elämäntahdossa voiman juoksu
olemisen kauneudessa, kuoleman tuoksu

sielu valoa ruumiiseen heijastaa
kuin aurinko kuun kautta loistaa
sisälläni vetovoima sen kuulemaan kutsuu

Mestarin ääntä joka kuusta kaikuu -

Rakasta.

Lento

matala näköala, unessa kulkien
silmät Valolta sulkien
vaikka voisi ylös nousta;
virittäisi vaan jousta,
sukeltaisi Valovuoren sydämeen
ja jättäisi tämän harhojen rämeen

kutsuva on tuo mielikuva
vahva vaisto kuin kotkan yläilmojen
päällä alamaailmojen

luo rauhan ja tyyneyden
umpeen kääriydyn
itseäni autan,
ruumiini ikeestä vapautan

uudistumisen uusi kuu
seison vahvana tuulessa kuin suuri kuusipuu
mikään ei käy ylitseni,
olen teroittanut veitseni

Saturnus - olen saapunut
pimennän päiväni ja lennän
kuoleta minut Elämään, Tänään

Kulkurin Dharma

Väärin toteutettu dharma;
taas Kulkuri yössä valvoo
ja paha karma
sen järkyttävän suuri määrä
valveilla pitää.
Omatuntoa kalvaa
koska teko toisensa perään
on ollut väärä -
se tuhansina okaina
nyt mielessä itää.
Minkä kylvän, sen kerään
nyt ja Aina.

Sängyssäni kääntyilen
syyllisyydessä kierin
puolelta toiselle vääntyilen
karseissa muistoissa vain pyörin.
Tekojani kadun
huutaen, kiroillen
kun taas tässä saastassa kidun
itseäni ruoskien.

Kyyneleet valuvat
kylmänä suruna sisälleni
ja vaikka tunnit kuluvat
ei saavu lämpö lähelleni.
Jo aamu kajastaa -
olisipa tänään viimein
elämä katoava ajastaan
jättäen vain kiveen, synkän nimein.

Kuoleman Kuola

Yksin mietin
luolassain
ja kolmatta yötä putkeen
valvon,
erämaassani ulvon.
Kärsimyksen sisääni sulloin
kun neljä päivää vietin
kanssa viinapulloin.
Peljäten nyt taas vain,
milloin uudestaan ratkeen.

Viina, elämäni suola
ja suusta valuu
kylmä kuoleman kuola,
onko taas vuorossa, kentälle paluu?

Tuulen Laulu

[i]
Tuuli laulaa kylmin henkäyksin
Jatkuvaa sävelvirtaa pimeydessä
Metsän hiljaisuuden synkkyydessä
Kuuntelen yksin kaunehinta elämänlaulua

Metsän kätköissä tuulen laulun rytmiin
On käynyt tää elävä, koht’ kuoleva
Viimeiseen elämän kaunohymniin
Yhtyy kanssain kaikk’ oleva

Ja pian kuin tuuli, taivaan henkäys
Mut pois elämästä siivillään vie
Lomasta humisevien honkien
Kuuluu vain hiljainen kuiskaus[/i]

Korpihenki

[i]
väsyneenä, kohmeessa, tuli elon sammuneena
riitteessä ruho kylmä, sammaleeseen jäätyneenä
korpihengen sydänmaalla, elottomalla kankaalla

kaatuneena makaa, hiiden härnäämä
päällään harmaa lihapeite, veren värjäämä

Korpihenki Pohjolan
kiusanhenki kuoleman
on mailta tuonen tuleva
elonpyörän sulkeva

metsän synkän uumenista, hämärästä kantautuu
huuto kuolon noidunnan, sen vielä kerran kuulla saa
korpihengen sydänmaa

kotvan vielä kuristuu, henki lihaan kohmeaan
kun tuon ruhon tummuvan, sielu kohta vapautuu
ei jälkeäkään enää elämästä, huomenissa[/i]

PS. Nämä runoni eivät missään nimessä kannusta ketään itsetuhoon - päin vastoin - nousemaan sieltä itsetuhosta! Lue silloin näitä kun harkitset taas juomista - ja HARKITSE tarkkaan mihin taas joudut jos väärin valitset. Älä jää yksin. Nämä runot tulevat tosielämästä enkä millään tavalla ylpeile niillä - se jos joku olisi mitä idioottimaisinta nihilismiä;ylpeillä omalla Helvetillään. Mutta jos edes yksikin ihminen, alkoholistitoveri, saisi näistä pienenkin kipinän haluun raitistua, niinkuin minäkin, on työni täytetty. Tämä on pitänyt mut hengissä siitä lähtien kun aloitin kirjoittamaan, vuonna 2006 kesällä kun tuon ensimmäisen runoketjun “Paha Känni” -runon kirjoitin. Siitä alkoi runous, ja monasti olen jälkeenpäin miettinyt että kun nuo luovat tulet tulevat sisälleni, niin aika paljon parempi vaihtoehto tarttua kynään kuin pulloon. Ymmärrät varmasti. Jokainen taiteellinen, luova ihminen, joka ei löydä kanavaa noille Tulille - menehtyy vääjäämättä, ja yleensä juuri päihteisiin. Ja vaikka omat runoni tulevat, siis nämä jotka viinasta kertovat, krapulassa, niin se ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin hulluutta juoda sen takia että kokisi taas krapulan luovan helvetin! Minä, Mystico -nimimerkin taaksen piiloutuva vajaa kolmekymppinen alkoholisti korpien komeroista, toivon JUURI SINULLE, toverini, raittiutta TÄNÄÄN. EMME OLE YKSIN! Ja vaikka nämä ovat varmaan kipeitä runoja, niin itse ajattelen niin että ne pahimmatkin tunteet ja ajatukset on saatava ulos jollain tapaa jotta niistä voisi vapautua. Raittiina, Tänään.

Kylmän Kyyhkyt

Kylmän kyyhkyt
tummaa vettä viistäen
parvena vasten tuulta hiljaa lentävät

ilta-auringossa initiaatioriitti
ylisen maailman ajatuksissa
tunteen poltto sydämessä

impulssi niin jumalainen
tahto kallion kova
syöksen käärmeen tulta

elämän ja kuoleman ulkopuolella
iankaikkisuuden janaa piirtäen
istun päällä ihmisyyden

katsellen, kuunnellen, ihmetellen
virtaa
tässä

irtautuneena alemman harhasta
yläilmojen kellot kumisevat
suden taikamainen tanssi vie

tuo tumma lintuparvi kaartaa taivaalle
metsä huojuu kuin keinu
ruosteinen pelto, surman syli, itkee

käännyn kohti pohjoista
kuoleman tähti, minulle loista
avarra kaiken kauneus ja valkeus

kaikki pysähtyy, yhdeksi yhtyy
olen kaikki; kaikkialla, yllä ja alla
kuolematon muuttuja

Melankolistaja

ei saa vaikka haluaa
mennyt toivo
alamäki loiva

melankolistajan ilta
kuoleman silta
mielessä puska, yöruska

edes jos itkeä voisi
vain itkisi, ikävöisi
patoutumat auki löisi

mutta vain kylmyys
sen jäinen iäisyys
vaan itseppä kotiinsa pyys

muut kodeissaan
nauravat ja naivat vaan
minä täällä itseni päällä

eikä ota enää edes eteen
mela pudonnut pohjaveteen
syvähauta miehen ennen niin reteen

komeroitani pimeitä kolistelen
itsekseni taas laseja kilistelen
toivoton raittiuslupaus, kippis ja kulaus

kostean loppuillan kohokohta
kantakapakka, valmiiksi sekoitettu pakka
pinnalla hetken koho kohta

siellä onnet, ilot
sieltä surut ja lisäkilot
mutta siellä, jumalani elon tiellä

kuningasjuoma, sen loppumaton uoma
on taas puudutuksen tuova
hetken hurma, hidas mutta varma itsemurha

oi ohramallas, rakas poreallas
taas minua juotattaa
annan ruumiini, vereni haluan vuodattaa

Yön Valo

yö minut valoon pukee
yö minut tietää, tuntee, lukee
yö minut tulentekijäksi taitaa

kuljen unen lailla, vailla kuorta
pitkin pimeän polun laitaa
kohti rakkauden vuorta

yö minussa luo herkkyyden
yö minusta kaivaa kuilun syvyyden
yö minulle antaa voimakseni kylmyyden

kuljen unen lailla, elon pimeää puolta
ja kaiken rikkauden saan mä yössä tuolta
tuoltapuolta

Pyhä Kaste

hurmoksessa elämänvirtaa vastaa käymättä
yhtä kanssa kauneuden, vain katsellen
yhtä kanssa laupeuden, vain hymysuin patsastellen
mitään omakseni ottamatta, heiluttelen kuulle kättä

käymättä pehkuun, käyn yötaivaan tähtien hehkuun
yhtä kanssa voiman korkeimman, syleilen pilviä
yhtä kanssa rakkauden vietän yön sulkematta silmiä
kaikkeni antaen, syvyyksien salat sieluuni kantaen

näytä minulle maailmankaikkeuden suuri ympyrä
joka ihmiseen on syvälle piilotajuntaan piirtyvä
avaa salaiset symbolit - näytä taivaantemppelin kupolit
anna pyhä kaste; kunnes mut nukuttaa aamunsaraste

Elon verhot

Kevätmaassa makaa jäätynyt toivoja
toivoja lämpimän pedin ja armon
yksin räntäsateessa seilaa
tuo oman hautansa kaivaja
sielustaan eläväksi kuoleman, sanoilla peilaa

Elämän purppuraunelmiaan
koetti käydä todeksi
vaan minkä mahtoi kun syntyi sudeksi
yksinäiseksi vaeltajaksi pohjolan maan
löysi yksin vihan, ja menetti elämisen tarmon

Unitaivaan ikiliikkujaa, tähteä yön
hän silti ajatuksissaan rakastaa
ja vaikka on kylmä kun sisintä pakastaa
niin uskoo, tietää hän - merkityksen tämän elämäntyön,
kuulla saa, pian kun lähtee elon verhojen taa.

Hollow wine in Halloween

neliapina raivoaa päässä
Vapahtaja kruisailee Jeesus-pyörällä
ilman valoja sielussa
lauma perkeleitään tarakalla

syvällä kylmässä avaruudessa
kävelen tätä loputonta polkua
ihmisen hautausmaalla
Leviathanin viidakossa

ympärillä nälkäisiä haamuja
juosten pantuja kirkuvia yksinhuoltajia
ja katu täynnä kollegoita;
paatuneita päihdevammaisia

pyhiinvaellus mielisairaalaan
kumarran kohti etelää
jalat ristiin
”Joko saa laulaa?”

hikoilen kuin Mooses märkäpuvussa
olenhan ainoa Härkä meidän suvussa
Juice laulaa kuolleissa –
…Kuolema on Elämistä…

Vääntää, vääntää niin kovaa
ettei yksikään ajatus pysähdy
niin kuin en pysty itsekkään
virtaan vaan

ja joku Uusivirta valehtelee
että on helppo olla onnellinen
Pah! Paskapuhetta!
houreunta, houreunta

ajattelen itseni hengiltä tänä yönä
kun sisäinen Gestapo herää
ja teloittaa syyllisen sydämeni
yksi laukaus, viimeinen laukaus

ja niin olen vapaa olemaan
ei enää naamaongelmia
ei enää ihmisvihaa
ei enää mitään

Poismennyt

Sammutin roihuavan sydänlyhteen
pistin jäätyneet käteni yhteen
kaivoin torakat päästäni
ja tapoin maailman itsestäni

Ollaanko perkeleitä toisillemme?
kuljeskellaan vaan ohitsemme
jääkiteet silmissämme
käyskennellään päivät pitkät luolissamme

Näytellään vaan inhimillistä
paetaan sisäistä ihmistä
kuoletetaan herkkyys
ylistetty olkoon itsekkyys!

Mä mistään enää välitä
paitsi katkeruudesta, itsesäälistä
rumin muoto ylpeydestä
viha vasemmasta kädestä

Mikä ihmeen Rakkaus?
Missä, Mistä?
nyt alkoi tavaroiden pakkaus
lähden täältä Helvetistä

Pakenen, se on ainoa keino
sen tiesi hyvin myös Eino Leino
häivyn, häviän korpien komeroihin
ikikylmiin kuutamoihin

kun sattuu niin sattuu sitten saatanasti
kuka mun toivon anasti?
no minä itse
kuljin sokeana sen lävitse

perä kanaa juoksin himojeni perässä
ja nyt on liha miekan terässä
kadotettu mielenterveys
jäljellä vain mielenperkeleys

kuljen kuolleena
olen olleena
elän eläneenä
menen pois, poismenneenä

Sinun Valossasi, Sinun Tahdossasi

Susimusta polku
käydä ylitse eläimen itsessään
äänettömään
pimeimpään hiljaisuuteen

mestata itsensä
elämän surualttarilla
kadotuksen kuilussa
valaista kuoleman kirkkaus

surmanhenkäys
pikkumaisille ajatuksille
turhamaisille tunteille
kärsimykselle; elämänjanolle

ottaa vastaan
vaativa, ankara kutsuhuuto
ja lunastaa perintöosansa
tämän maapallon hallitsijassa

Sinua minä yksin seurata tahdon
elämän ja kuoleman valtias
naamioon pukeutunut Herrani
äärettömän uhrauksen Kuningas

Maha Maya


Älä peiliin katso, jos haluat Itsesi nähdä.

Oppilas

Maailmassasi,
vain yksi ihminen,
etkä häntäkään Tunne.

Sama helvetti, eri taivas

Parempi köyhän pohjalta ylös katsella,
kun rikkaan reunalla pudotusta vastaan taistella.

Kuoleman Valo

Älä katoa maailmaan - katoa maailmasta;
niin alat kuolla ja löydät Elämän.

Sillä jos et kuole eläessäsi, et elä kuollessasi.

Nothing - Everything

When nothing is everything You have, You have Everything.

Katkeruus

Kuin ulkoiluttamaton koira,
joka päivät pitkät kusee ja paskoo lattiallesi,
ja sinä vaan siivoat ja valitat.