Paha känni
Paha känni
tuo kolmen päivän ränni.
Piti taas näköjään ryypätä,
paskat ajatukset mielestään esiin dyykata.
Taas kerran ajatteli viisaita ajatuksia
vain hetken verran
jonka jälkeen hukkui pulloon
tuon tuhannen kerran.
Nyt raippa heiluu mielessä
ja itseään pieksee,
ajatukset samaa
mustaa noidankehää juoksee.
Peikko tuo pahamainen,
taustalla nauraa ja päätäni kairaa,
virttään vainiolan päässäni hoilaa.
Jokohan viimein jotain oppis
kun on tämä tuhannes krappis,
ei tätä enää mieleensä halua
eikä syvemmälle suohonsa valua.
Paha paha känni,
oli tuo kolmen päivän ränni.
Sais olla viimeinen kerta,
jaksa ei enää vuodattaa tätä
itkuista kärsimyksensä verta.
Nöyrryn edessä Peikon,
vielä kerran mielensä haluaa nostattaa suostaan
ja lasittunein silmin
antaa mielensä korkeamman voiman huostaan.
Kuoleva Kelo
Hävitty paini, tämä ihmiselo
ensin niin vehreä, vihanta taimi
vaan nyt niin hauras
Kuoleva Kelo
Synkkää seutua on tämäkin salo
ja niin kylmää,
tuo auringon valo
Elämän hauta,
ihmisen talo.
Sisällä hauras,
olento jalo.
Katselen omastani,
tuota loputonta taloriviä
kuin vieri viereen pystytettyjä hautakiviä
Kalliolle, kukkulalle
anna viimeinen henkäys
elämään hukkuvalle
Kalliolle, kukkulalle
vie viel´ kerran
ja anna viimeinen riimi,
pois nukkuvalle.
Ilta
Pääkallokeli mielessäin,
liukas ja jäinen
Vaikk´ Ilta kaunis,
kesäkuinen.
Istun rannalla,
kuvankauniin järven
mut mielessäin,
tuon kuvan särjen.
Itken,
on sydämeni jäässä
enkä kestä olla
enää tässä säässä.
Pääkallokeli mielessäin,
liukas ja jäinen
Vaikk´ ilta kaunis,
kesäkuinen.
Loppu
En enää jaksa tätä
Elämää
jatkuva kiire
ainainen hätä
ja kylmän maailman tarjonta
ota tai jätä
Pitäis tehdä sitä,
pitäis tätä.
Pitäis sinne ja tänne,
ehtiä ja joutaa.
Vaan ei enää jaksa,
ees taas soutaa.
Aurinko pilvessä, vettä sataa
ajatukset kulkevat
samaa rataa
ja olipa keli kuin keli
on mieleni
kuin levinnyt palapeli
Mieleni vaahtoaa, meren lailla
on taas myrskyjä, näillä mailla
Ja vaik´ kuinka odotan
ja rukoilen poutaa
niin ei mikään
sulata sydämeni routaa.
En enää jaksa tätä
pakenemista,
ainaista rientämistä
jatkuvaa himojensa haluamista
ja loputonta totuuden kieltämistä
En enää jaksa,
tätä elämistä
harhaista,
itsensä etsimistä.
Yksin
Tämä tunne,
niin voimakas
väkijuoman vihatun vangitsija
oman tahtoni tuomitsija
Tämä tunne,
pahamainen
mustamaalaa järjen äänen
lukitsee viisauden porttien taakse,
ja vain kolkutuksen kumean,
rinnassani kuulen
Tämä tunne,
niin raivokas
tulee varoittamatta,
pyytämättä
Yksin, on sen edessä yksin
niin yksin kuin yksikään
voi olla
Tämä tunne,
keinuttelee mieltäni
kuin voima valtameren myrskyisän
aallonharjalta pohjaan
sameaan veteen
Tämä tunne,
riepottelee mieltäni
kuin olisin puun lehti
tuulenpuuskassa
Tuo puu kuin oma Itse,
sisimpäni, syvin tietäjä
Mestarini
sen olen kadottanut,
siitä irtautunut
kuin hylätty
Ja tuon lehden lailla,
tuulen riepoteltavana
yksin, mestariani vailla
leijailen avuttomana
yksin, niin yksin
kuin yksikään voi olla.
Taivaallinen Tuska
Herkän miehen, herkän mielen
taivaallisen tuskan
kyynelmeren
hän sen kantaa mukanaan
aamuin illoin, päivin öin
Ei kyyneleitä noita,
muut näe, eivät koe
Ei tuota tuskaa maailma kanssaan jaa
sillä eihän hän saa
herkkyyttään osoittaa
maailmassa tässä,
vahvuuteen sairastuneessa
Niin hän kätkee,
kaiken tuon sisälleen
kulkee aamuin illoin, päivin öin
tuskaansa hukkuneena
eikä tuskaansa unohda, edes nukkuneena
Maailmassa tässä,
vahvuuteen sairastuneessa
kulkee pelko, kulkee suru
kulkee tuo taivaallinen tuska
minunlaisen, herkän miehen mielessä
Heikkoutenaan, herkkyyttään pitää
ja siinä saa
itse heikkous itää
maailmassa tässä,
vahvuuteen sairastuneessa