Kiitos kannustuksesta! 
Avokin kanssa kun illalla juttelimme päivän asioista, sain tunnustaa olevani jollakin tavalla helpottunut. Kummallisen kynnyksen takana tuo asioihin tarttuminen on, mutta nyt tunnen olevani edes jotenkin liikkeellä ongelmani kanssa.
Kyllä me selvitään.
Hei Plinkin väki! En ole ehtinyt kirjoittelemaan, mutta olen käynyt säännöllisesti kurkkimassa mitä teille kuuluu. Loppuvuosi on ollut työntäyteinen, niin kuin aina. Ammattini on sellainen, että tahti kiihtyy joulua kohti ja viimeiset viikot sitä on ihan seko. Ennen “tasapainotin” oloa punkulla, mutta tänä vuonna oli toisin. Rankkaa oli nytkin, mutta olen toipunut normaaliksi viikossa, ennen olin ihan zombi yli tammikuun puolenvälin.
Raittiuspäätös on pitänyt ja haikailua juomisen suuntaan on harvemmin. Nautin kovasti siitä, että morkkikset on pois, samoin aamujen huonot olot. Olen aina ajokunnossa, en haise pahalle ja keskimmäinen lapseni halaa minua nykyään. (Muut halasivat ennenkin,rohkelikot, joten en ollut ihan halipaitsiossa.)
Ystäväpiiri tuntuu tottuneen jo siihen etten juo, en saa osakseni sääliä tai juomisehdotuksia, eikä minua jätetä kutsumatta hurjimmistakaan kemuista. Asiasta ei tehdä sen kummempaa numeroa, paitsi karapuloissaan uhkaavat joskus liittyä tähän joukkoon. 
Pelkäsin jossain vaiheessa, että elämästä voi tulla tylsää, kun ei pääse fiiliksiin selvin päin, mutta turha luulo. Elämään on tullut rauhaa, mutta sitten kun on oikeat ihmiset koolla, hauska on ihan yhtä hauskaa kuin ennenkin, paitsi että muistaa tapahtumajärjestyksen paremmin ja vielä aamullakin on hauskaa.
Edelleen olen aika alussa tämän raittiuden kanssa,mutta toivon sen olevan pitkäikäistä sorttia. Tämä olotila on tuonut elämääni ryhtiä. Olen heikohkosti itseohjautuvaa ihmislaatua, teen kyllä aina kaikille muille sen mitä lupaan, mutta auta armias kun on kyse omista jutuistani: Jos saan valita mitä teen, alan huilaamaan. En ole ollut varsinainen laiskamato, mutta moni homma on jäänyt suunnitelmien asteelle ja keskeneräisiä projekteja riittää. Olen alkanut laittaa asioita pikkuhiljaa kuntoon, ei vielä mitään mainittavaa, mutta koitan pitää suunnan tässä…
Oikein hyvää uutta vuotta vanhoille ja uusille Plinkkiläisille. Rimpuillaan yhdessä, pysytään pinnalla 2011!
Onhan täällä enemmänkin näitä iloiseksi tekeviä viestejä! Mukava kuulla, että elämä kantaa
Olen samaa mieltä, mutta jotenkin ne virkistävätkin maistuu paremmalta, kun joku häiriköi välillä. Rimpuillaan vaan, mutta ei anneta senkään pilata raittiuttamme, kuten ei elämäämmekään. Itse olin muutamia päiviä sitten vähintäänkin pettynyt johonkin elämäni juttuun, joka tuli sen kuuluisan puun takaa, mutta niin se vaan on, että ne kaikki asiat jotenkin tuntuu olevan minulle tarkoitettuja, ne puun takaa tulleetkin. Pettymyksetkin ovat muutuneet aina joksikin muuksi, kun asioille tulee aikaa ja järkeä väliin.
Raittiuskin maistuu päivä päivältä paremmalta ja sitä ihmettä mutustellessa palaan ruotuun, siis kahvipöytään, jees.
Hei Rulla!
Luin koko ketjusi läpi. Monesta kohtaa tunnistin itseni ja samankaltaisia ajatuksia myös huomasin. Ihanaa lukea, että toisetkin yrittävät ja pärjäävätkin. Ehkä minäkin onnistun!?
Tsemppiä tähän vuoteen Sinulle ja hyvää jatkoa!
Hei Viivi! Uskon että sinäkin pärjäät. Hankalinta on ehkä muuttaa omia mielikuviaan. Itselläni kaikki liittyi aina jotenkin juomiseen. Jos ajattelin tavata ystäviä, näin itseni kallistelemassa heidän kanssaan, jos haaveilin ulkomaan matkasta, istuin seesteisesti jossain juomia siemailemassa, ja jos otti aivoon, vedin raivoon jotain baaritiskillä. Jos on kolmisenkymmentä vuotta kuherrellut alkoholin kanssa, vaikka ei rapa-alkkis olekaan, on se kuitenkin ollut osa identiteettiäni. Ihanaa, että asioita voi muuttaa…tai ihanaa, että ajattelutapani muuttui. Alkusysäys raitistumiseen tuli itseltä, mutta asioiden jäsentely ja hioutuminen tapahtui täällä plinkisssä.
Minun raitistumiseni alkoi siitä, että käsitin, etten voikaan hallita juomistani, vaikka niin haaveilin. Määrät ja kerrat vaan nousi ja nousi. Arkikrapulat ja megalomaaniset morkkikset oli työläitä kantaa, mutta silti oli arvokkaamapaa illat lipitellä. Tällaisia akkoja tuntuu olevan täällä kolmetoista tusinassa…
Juomiseni ja humalakäyttäytymiseni myös muuttui, lopulta tajusin, ettei juominen käy mulle enää ollenkaan.
Täällä palstalla törmää usein siihen, että ihmiset ihmettelee miksi kumminkin lähti juomaan, vaikka päätti, että nyt se loppuu. Jalat vie kaljahyllylle tai sitä keksii minkä vaan syyn että voi korkata. “Oli niin upea sää”, tai sitten niin huono jne. jne. Luulen, että toisilla meistä juominen luo meihin heti alussa pikku alko-alienin,(Allu), joka puolestaan ohjelmoi meidät toimimaan omaksi hyväkseen. Allu ei ole osa sinua, mutta se on sinussa iäti asuva v-mäinen loinen, joka mankuu ja jankuttaa, sellainen pilalle hemmoteltu paska. Allu ei piittaa sinun hyvinvoinnistasi, sitä kiinnostaa vain se, saako se tahtonsa läpi. Se on loistava manipuloija, ihan narsistien aatelia. Minun Alluni on pitänyt turpansa paljon soukemmalla viime aikoina, mutta Allua ei saa unohtaa. Allu pysyy kurissa vain sillä, että sitä ei ruoki lainkaan. (Kohtuukäyttö on meiltä Allun asuttamilta kiellettyä, sorry!) Siis: Älä ruoki Allua.
Raittiuteni voi taas vähän paremmin. Mielikuvissa ei enää kimmellä viinilasi, vaan useimmiten kahvi- tai teekuppi. Ajoittain alkoholi luikahtaa mieleen, mutta ei varteenotettavana vaihtoehtona. No, ollaan rehellisiä: tuleehan se mieleen usein, mutta juomisen tarve ei ole pakottava. En haaveile käytöstä, koska seurauksissa ei ole mitään kivaa. Joskus huonosti nukutun yön jälkeen herään kuin krapulaan ja säikähdän. Helvetisti.
Pystyn ihan hyvin viettämään iltaa juovassa seurassa. Luultavasti monikaan ei huomaa raittiuttani silloin, sillä en ole hiljaisimmasta päästä selvinpäinkään. Mutta se on mukavaa, että raittiuden myötä 99 % morkkiksistani on kadonnut, nyt kun muistan ihmisten rektiot, ja mihin jokin juttu on liittynyt.
Jotkut suhtautuvat juomattomuuteeni kuin urotyöhön. “Mikä tahdonvoima!” Höpöhöpö. Minua ohjaa ennen kaikkea pelko. Jos jatkan juomista, menetän kaiken hallinnan ja sen myötä kaiken sen hyvän, joka elämässäni on. Ja oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka osaa käyttää alkoholia, mutta niillä on eri geenit. Ne on niitä, jotka voi lähteä rehellisesti yhdelle ja on tyytyväisiä siihen. No mä en olis!
Alussa paino kipitti alaspäin, mutta hyvin sitä on tullut takaisinkin. Mietin tässä just yhtenä päivänä, että valokuvista voi aina ihailla kuinka hoikassa kunnossa oli 6v. sitten, tai aikaisemmin. Mutta enhän mä silloinkaan itseäni hoikkana pitänyt! Eikö vois olla joskus itselleen armollinen ja hyväksyä ettei ole täydellinen? Mä olen nyt sentään selvä ja lievästi ylipainoinen. Mä voisin olla myös läski juoppo jos valitsisin toisin…
Kotona menee kohtalaisesti. Parempaan suuntaan. Raittiuden alussa mun mieheni juominen väheni, mutta sitten se lisääntyi ja sai ikäviä piirteitä. Se ajoi kännissä, mitä se ei ole tehnyt koskaan ennen. Ärsyttävää! Vaikka kyseessä on pienehkö mökkitien matka, sen olis voinut kävellä, mennä taksilla tai jäädä tuttuun kyläpaikkaan yöksi. Jotain mielenosoittamisentapaista on ollut menneinä kuukausina ilmassa. Rivakkaa arkijuomista ja ärtyilyä. Myönnän että olen varmaan muuttunut ja siinä on sulattelemista. TAi parempi sanoa, että olen muuttumassa. Pidän kiinni enemmän sellaisista asioista, kuinka perheessämme kohdellan muita, kuka tekee mitäkin ja olen ottanut omaa tilaa.
Asioita ei helpota se, että olen syönyt mielialalääkkeitä jo vuosia. Sain ne aluksi voimakkaisiin PMS oireisiin. Kun aloitin käytön, huomasin, että olisn varmaankin tarvinnut ne jo 15v. sitten. Luulin että itseinho, alakulo ja kauhuskenaarioilla mässäily olivat luonteenpiirteitäni. Lääkkeen avulla “normalisoiduin”. Tai no, mikä lie hyöty kun join myös ahkerasti…
Puolisokin on sitä mieltä, että lääke on hyvä mun päälle, mutta se sivuvaikutus: seksi ei huvita. Etenkään kun tuntuu, etten vietä puolison kanssa yhteistä aikaa juuri lainkaan. Tulen näkyväksi kun panettaa. Ja tämä se taitaa ollakin villakoiran ydin, kun en enää suostu morkkispäissäni siihen vanhaan, seksiin vaikka halut on nollassa. Sitä savottaa tehtiin vuosia, nyt sais puhaltaa uudet tuulet. Ehkä vähän puhalteleekin!
Moi Rulla,
heitteli tekstini taivaan tuuliin tämä vehje, mutta siis…hauska kuulla sinusta, et olekaan paljoa täälä viuhahdellut viime aikoina.
Tarinointisi kuulostaa elämältä, iloineen ja huolineen. 
Oletko muuten ajatellut kokeilla miten sujuisi ilman yuota mielialalääkitystä nyt kun olet raitis? PMS -oireita hoidetaan menestyksellisesti mm. keltarauhashormonilla.
EDIT: Niin ja sitä piti sanomani, että sinullahan lähestyy vuoden rajapyykki uhkaavasti
Ihanaa Basilica kun vastasit! Itseasiassa viuhahdan täällä lähes päivittäin, mutta suu supussa. Ja asiaan: Minulla on vyö ja henskelit, eli mieliala- ja hormonilääkitys. Puolet vuodesta syön mielialalääkkeitä hutiloiden tai puolikkaita, valo kun tuo lisää virtaa…
Hei, ja jos täällä on joku mies, joka elää parisuhteessa, eikä tiedä mika on PMS: ihme että olet hengissä! 
Huhhuh, Rupes jo hikoiluttamaan ja ryhti lysähtämään pelekästään siitä kun näkee tuon kirjainyhdistelmän. Kuljen kaiken varuuksi häntä koipien välissä ja korvat luimussa loppu illan, sen verran tuo säikäytti 
.
Kyllä kai niitä on naisia, joita hormonit eivät niin hirveästi liikuttele. Enemmän tunnen kyllä niitä, joita liikuttelee ja lukeudun heihin myös itse. Tämä on yksi iso asia tässä raitistumisen kuviossa, kun on kaikenlaista mielenliikutusta ilmassa muutenkin, niin mistä sitä tietää mikä on mitä. Hormonitoimintakin kun on alati muuttuva kuvio ja alkoholi on sotkenut epäilemättä sitäkin. Pysyvää taitaa olla vain muutos…
EDIT: Ja onhan se hormonitoiminta miehilläkin, siitä vaan harvemmin puhutaan, kun se ei taida aiheuttaa niin isoja nousuja ja laskuja kuukausittain kuin tämä meidän järjestelmämme…
Basilica: Juu, näin se menee.
Prossa: Ihailen viisauttasi!
Vielä kelailen näitä parisuhdeongelmia, tai seksin ja alkoholin aiheuttamia hankaluuksia.
Nuorempana seksi sujui, tottakai. Sitten lähdin opiskelemaan eri paikkakunnalle, ja tapasimme vain viikoloppuisin. Olimme aina baarissa, tai siis, ei tietenkään silloin kun harrastimme seksiä… 
Eli petipuuhia ei harrastettu selvin päin juuri lainkaan.
Kun opiskelut oli ohi, piti oikeastaan opetella seksin selvinpäinharrastaminen. Kovalla harjoittelulla se kyllä onnistui. Mutta totuus on, että kännissä seksi on maistunut aina paremmin. En ala nyt tarkemmin sitä kuvailemaan, vaikka näenkin teidän joidenkin ajatuskuplasta, että olisi kiva tietää mikä se ero on…
Lääkityksen, ja ehkä ihan luonnollisen ikääntymisenkin vuoksi haluni ovat vähentyneet, mutta kännipäiten sentään vähän sytytti. Ainakin sen verran, että morkkisten riivaamana sain pidettyä puolisoni jotenkin tyytyväisenä.
Se, mikä minua askarruttaa, on se, että koska pohdin alkoholiongelmaani jo vuosikausia, ja keskustelin asiasta mieheni kanssa, hän oli aina sitä mieltä, että mä en ota liikaa. Seksin kantilta sillä oli oma lehmä ojassa.(Siis ihan kirjaimellisesti huomaan :mrgreen: .) Ja mua kauhistuttaa ajatus, että taatakseen oman petielämänsä, se oli ehkä valmis katsomaan ohi tätä mun alkoholiongelmaa, vaikka juominen oli mulle morkkiksineen kauhea taakka.
En ole varma osaanko selittää tätä niin kuin tunnen, mutta olen tämän asian tiimoilta surullinen ja olo on jotenkin petetty. Pyysin apua ja musta tuntuu, että mies ajoi kumminkin omaa etuaan. Ei ehkä tahallaan, mutta ei ajatellut loppuun asti… Ja nyt mulla on sellainen olo, että lopulta musta ei pidä huolta kukaan muu kuin minä itse. Mä olen myös elänyt viime kuukaudet pitäen paremmin kiinni hyvinvoinnistani, moni asia on parantunut, paitsi tuo seksi. Muutokset tuo hankaluuksia koska eihän niitä purematta niellä, mutta ainakin parempi puheyhteys mulla on mun mieheen, ja molemminpuoleinen kunnioitus on parempi. Visiot ei vaan aina ihan kohtaa…
Onko kohtalotovereita tämän asian tiimoilta?
Voi hitsit, kun taas tekstit lähti johonkin bittiavaruuteen, mutta uudestaan ytimekkäämmin…
Jos seksistä unohdetaan se konkretia, niin ollaan tunne-elämän alueella ja siellähän meillä alkkiksilla on enemmän ja vähemmän ongelmia. Enpä usko, että on ketään raitistunutta jolla seksielämä ei olisi muuttunut juovaan aikaan nähden.
Omalla kohdalla seksielämä on toisaalta tyydyttävämpää kuin koskaan, kunhan vaan sinne asti ensin päästään, siinä on tekemistä aika paljonkin. Läheisyys, avoimuus, luottamus, vapautuminen, itsensä hyväksyminen, kyky iloita näistähän siinä seksissä on kysymys ja nämä samat asiat tuottavat ongelmia paitsi seksissä niin myös muilla elämän alueilla. Seksissähän se vaan näkyy konkreettisesti. Aikaisemminhan tuo heittäytyminen tuli stimuloitua kemiallisesti eli humalan ja rapulan voimin.
Ei muuta kun kissa pöydälle miehen kanssa! Itse totesin miehelleni, että tämä homma on nyt opeteltava uudelleen, hän armeliaasti lupautui opastamaan…
Suositteletko Basilca että nostamme mirrin pöydälle? Se onkin jäänyt kokeilematta, kiitos vinkistä! :mrgreen:
^ Kiitos Rulla perjantainauruista, näillä on hyvä lähteä viettämään viikonloppua.
p.s. valitkaa tukeva pöytä
Juu, näin tehdään. Pitää vaan viedä lapset hoitoon ennen sitä. Tai muuten ne on hoidon tarpeessa sen jälkeen…
Viikonloppuja Basilica!
[b]
[quote=“Basilica”]
Oletko muuten ajatellut kokeilla miten sujuisi ilman tuota mielialalääkitystä nyt kun olet raitis? [/b]
Niin, en tiedä, mutta kuten kerroin, tunnen että mielialalääkkeet normalisoivat olotilani. Ajattelen niin, että minulla on ilmeisesti jonkin verran masennustaipumusta johtuen välittäjäaineista. Vähän niin kuin olis diabetes, mutta päässä. Lievä masennus todettiin samassa rytäkässä kun sain lääkityksen PMS-oireisiin.( Mutta oli vuoden pahin stressikausi jne, ja mikä johtuu mistä, en osaa sanoa. ) Juominen lähti pahiten lapasesta kyllä mielialalääkereseptin jälkeen, mutta myös perhetilenne mahdollisti juomisen paremmin kun lapset kasvoi. Pyörittelen näitä ja saan selvää jos saan…
Aion seurailla asioita ja vointiani hiljalleen, mutta elämä lääkkeen kanssa ei olisi minulle katastrofi, jos kerran olen sellaista sorttia, että ne tarvitsen.
Sivuvaikutus eli haluttomuus seksiin on enemmän ongelma mun miehelleni. Nyt voi sitten puntaroida sitä, kumpi painaa vaakakupissa enemmän, mun hyvinvointi ja “täyspäisyys” vai se että puoliso saa sen minkä haluaa. Joku voi tietysti ajatella, että miks sitten ei vaan pidä miestä tyytyväisenä vaikka ei huvita. Kokeilkaa ihmeessä, niin voi tehdä vuosia, mutta en enää.
Aikaisemmin kerroin, että musta tuntuu, että lopulta minusta ei huolehdi kukaan, vaikka minua kyllä rakastetaan. Olen ollut aina omatoiminen, ulospäin suuntautunut, reipas jne. ja sitä myötä on kai ajauduttu harhaan, että mä pärjään oli mikä oli. Siis muut ajattelee niin, en minä. Puhun kyllä aika suoraan asioistani, mutta kuinka vakavasti ne otetaan, niin se on toinen juttu. Nyt mä tarvitsisin ennen kaikkea ymmärrystä mun mieheltä, ja aikaa…ja sitä huolenpitoa. Pieniä parannuksia tapahtuu, joten olen toiveikas.
En tiedä, mutta eikö seksitön parisuhde luo lisää paineita masentua, kun läheisyys jää väistämättä hataraksi ja sen myötä tulee muut ongelmat, kuten mustasukkaisuus, epäilyt ja ymmärryksen puute.
En minä ole mikään terapeutti, mutta minusta olisi hyvä kyllä käydä sellaisen perheterapeutin luona, jos lääkityksesi on väliaikainen ja sinulla on luonnollisia tarpeita sen takana, kuten miehelläsikin varmasti on par’aikaa, mutta hän ei voi niitä säilöä minnekään, odottamaan hetkeä, kun niitä taas tarvitaan. Se on varmasti hyvä asia, jos saatte puhuttua asioista, ettei kenenkään tarvitsisi kärsiä ainakaan tiedon ja turhan takia.
On kyllä pakko kysyä, että mitä siinä miehesi vaakakupissa on, siis mitä hän on odottamassa, jos haluat häneltä aikaa ja ymmärrystä? Lapset on tietysti yhteisiä, mutta jos suhde muuttuu etäiseksi, niin onko sekään hyvä asia heillekään.
[b]
[/b]
Jaa-a.
-Seksi ja läheisyys ei välttämättä merkitse samaa…
-Jos masennus johtuu aivokemiasta ja lääkkeiden sivuvauikutus on seksihalujen väheneminen, niin keskustelemalla ei kai sivuvaikutusia saa pienemmäksi? 
-meillä ei olla mustasukkaisia.
-ymmärryksen puute tuntuu kuuluvan aina miehen ja naisen välisen maailman tulkitsemiseen, näemmä.
-lääkitykseni voi olla elinikäinen, nyt on jo takana vuosia.
-selviän hyvin “luonnollisten tarpeideni” kanssa jos tarkoitat seksiä. Täysin seksitöntä elämää en vietä.
-kukaan ei voi säilöä mitään mihinkään, en minäkään tätä pahaa oloani tai laiminlödyksi tulemisen tunnetta. Miten musta tuntuu, että mieheni saa säälipisteitä kun on kyse seksistä…
-meihen vaakakupissa on säännöllinen seksi.
-mies odottaa seksiä
-onko etäisyys ja seksisttömyys sama asia? Minusta ei.
Arvaan että tämä selittely on ihan turhaa. Tätä ei voi nähdä kukaan muu kuin sellainen jolla on sama ongelma.
Taidan muuttaa allekirjoitukseni tyyliin “seksi ei ole hauskaa, se vain tuntuu siltä.” (ja joo, oli huono vitsi…) 
