Rimpuilua

Olen rimpuillut juomatapojeni kanssa yli 20 vuotta. Aikaisemmin riitti kunnon biletys muutaman kerran viikossa, viime vuosina juovun lähinnä kotisohvalla ja lähes päivittäin. Aikaisemmin juominen oli hauskanpitoa ystävien kanssa, nykyjuomisiin riittää oma seura, ainakin arkisin. Olen ollut aina haluttua juhlimisseuraa, joten kyllä sitä on kulunut ystävien kanssakin kiitettävästi. Kännissä olen hölmö koheli, joten käyn myös ohjelmanumerosta. Vähentämistä olen yrittänyt vuosia, kehnoin tuloksin. Tuntuu että vauhtini vain kiihtyy ja määrät lisääntyvät…

Jokin aikaa sitten olin eräissä bileissä, join kuin viimeistä päivää, riitelin, tahdoin olla kaiken keskipiste, puhuin mitä sattuu. Muistan fiiliksen, että musta oli ihana ärsyttää muita, sellaista ei ole ollut aikaisemmin, yleensä olen hyväntuulinen ja hauska. Seuraavana päivänä morkkis oli mahtava ja häpesin. Tajusin että musta ei taida koskaan tulla kohtuukäyttäjää, ja tätä menoa musta tulee vainaa ennen aikojani. Ajattelin yrittää olla kokonaan ilman…

Nyt on takana kaksi viikkoa, ja joka aamu herään vitutukseen, että “Voi ei, taas mä olen krapulassa.” Kunnes tajuan, että olen onnellisesti vain väsynyt. Aika hieno tunne!

En ole joutunut vielä kohtaamaan ystäviäni, enkä muutenkaan tilanteita missä joutuisin selittelemään tai kohtaamaan tämän juomattomuuden. Paitsi kotona joudun saunomaan ilman siideriä, katsomaan telkkaria ilman punkkua jne. Toistaiseksi on mennyt kohtalaisesti, mutta juominen on mielessä sadasti päivässä. En tiedä edes pystynkö tähän pitkään. Olen lääkinnyt alkoholilla kaikkia tunnetilojani ja se on ollut myös palkinto ties mille. Rakas ystävä ensitapaamisestamme lähtien…

Omalla kohdallani ystäville selittäminen ei ole ollut ongelma - kunhan vain hieman on varautunut siihen “voithan sä yhden ottaa kommenttiin”. “Tulin autolla”, “Päätin olla tämän kuukauden nenänvalkaisussa” jne. ovat sinällään ihan hyviä pelinavauksia, eivätkä varsinaisesti valettakaan. Nykyää vastaukseni on “ei kiitos, en käytä lainkaan alkoholia”. Minun ystävilleni tämä on passannut - jotkut kysyvät - haittaako, jos he ottaa, johon vastaan - ei lainkaan.

Joskus syntyy jatkokysymyksiä. Vastaan - olen todennut, ettei alkoholi sovi minulle. "Tuli kiintiö täyteen, on ihan käypä vastaus. Joku voi kysyä “Oletko tullu uskoon”. Tähän vois vastata aivan yksinkertaisesti “En, perkele …”.

Aika usein se keskustelu jatkuu siihenkin suuntaan, etää “munkin pitäisi lopetella”. Kun asiaa katsoo hieman tarkemmin silmin, niin meitä lopettaneita pyörii ympärilä enemmänkin. Ei me mitään kummjaisia olla.

Kun itse olin lopettanut juomisen, en selitellyt sen kummemmin. Totesin kavereille, että aion päästä eroon viinasta.
Minulle ei tuputettu ryyppyjä, koska kaikki tuttavani ja suuri joukko tuntemattomiakin tiesivät, että viina ei minulle sovi. Osa vanhasta kaveriporukasta kasvaa horsmaa ja osa on taviksia.
Kun nyt olen ollut jo alun viidettä vuotta juomatta, en enää vaihda elämääni menneisyyden harhamaailmaan. Sitä se todella oli, esillä olemisen halua, pelkoja joihin piti juoda. Pätemisen tarvetta ja suunnatonta itsekeskeisyyttä. Elin valhemaailmassa.
Vie kauan, ennen kuin todellinen raittius löytyy useimmilla. Alkoholismi on sairaus, josta ei parannuta. Toipua voidaan niin, että sen kanssa tulee toimeen, kunhan ei ota ryyppyä selvään päähän.

Oikeat ystävät ovat todenneet minulle heti raittiuden alussa, että juomattomuus on hyvä päätös. Jokainen fiksu ihminen näkee, jos kyseessä on ongelmajuominen. Juoppo vain kuvittelee, ettei kukaan huomaa. Paarman mainitsema harhamaailma on hyvä ilmaus. Kun ymmärtää eläneensä valheessa/painajaisessa, juomista ei enää kaipaa ja HALU juoda - henkinen riippuvuus- on voitettu. Silloin juovien ihmisten mielipiteillä ei ole niin väliä ja voi vain todeta suoraan, ettei käytä.Fyysisesti alkoholismi on ja pysyy ja jatkuu siitä, mihin se on joskus jäänyt.Tosin pahempana.

Otsikkosi kolahti sydämeeni- RIMPUILUA - niinpä niin. Muistan hyvin oman aloitukseni raittiuden tiellä, aikamoista rimpuilua tosiaan. Muistan senkin, että viina oli aluksi mielessä ainakin sataa kertaa päivässä (tunnissa?). Ohjeissa neuvottiin, että vältä tilanteita, joissa normaalisti juot, mutta kun elämästä oli tullut jatkuvaa tissuttelua, niin vältä siinä sitten…
Ensimmäiset viikot ja kuukaudet tuntuivat vuoden pituiselta. Mutta nyt tulee hyviä uutisia: se helpottaa ajan myötä!
Ei elämä pelkäksi rimpuiluksi jää! Usko tai älä, raittiuteenkin tottuu. Minä olen nyt ollut yli kaksi vuotta täysraittiina
eikä viina käy enää edes viikottain mielessä. Ja jos hinku vielä iskee, se menee kerta kerralta hyvä nopeammin/helpommin ohi.
Minäkin käytin alussa autoa tekosyynä ja oikeanakin syynä eli menin aina autolla, jos mahdollista. Tarvittaessa valehtelin myös sujuvasti, että olen lääkekuurilla/vietän tipatonta tammikuuta/huhtikuuta jne. AA-laiset kyllä liputtavat
täydellisen rehellisyyden puolesta, mutta minusta tässä sodassa kaikki konstit ovat sallittuja.
Tsemppiä, jokainen raitis päivä on voitto

Mielenkiintoista:
-Nyt kun olen ollut juomatta, syön vähemmän. Aikaisemmin olin itkeä jos en saanut Kunnon Ruokaa lounaalla isoa kekoa. Illoin ravitsin itseäni punkulla, ja saatoin ohimennen napsia paketillisen kinkkuleikkeleitä. Paino tuntuu livistävän alaspäin. Se onkin toinen juttu jonka kanssa olen viime vuodet rimpuillut. Syön kunnolla, mutta en nyt ahmi.

-Näen paljon dokausunia ja herään morkkikseen. No, se morkkis on kai jäänyt automaatiksi kun on ollut kauan syytäkin…

Hassua:
-Ajattelin ostaa valkoiset housut. Tuo ei ole tavallisille ihmisille ei mitenkään tavatonta, mutta minä olen valinnut jopa vaatteeni juomisen mukaan. Vaaleat vaatteet ovat olleet ihan nou-nou-nou, sillä niissähän näkyy punkkutahrat! :smiley:

Häpeällistä:
-Arvatkaa kuinka monta kertaa mä olen huutanut raivoissani, kun lapset on tulleet mun viereeni sohvalle kertomaan jotain, ja epähuomiossa ovat tönäisseet niin, että mun punkkulasini on läikähtänyt. Au, tää muisto tekee kyllä kipeää…

Kelaan tätä juomistani. Olen suhtautunut siihen kuin urheiluun tai työhön. Nuorempana valmistauduin laastaroimalla polvet ja teippaamalla nilkat, ettei mulju kun kömpii polkuja pitkin huvipaikalla. Myöhemmällä iällä kosteisiin juhliin valitsin kengät huolella, että pysyy pystyssä. Ja EI niitä vaaleita vaatteita, ettei läiskyvät juomat näy. Paras bilevaaate oli tietysti nahkahousut, suojasi polvia kiitettävästi kaatuillessa ja syliin sai vaikka kaataa kaljaa.Voi kun osaisin moisella hartaudella suhtautua kaikkiin aloittamiini asioihin! Kyllä me juopot ollaan omituinen laji. :unamused:

Totta puhut, Rulla, kyllä meidän juoppojen touhu on välillä tragikoomistakin. Tuttua on minullekin esimerkiksi tuo Alkojen “kierrätys” (ettei vain kukaan luule…). Pullon palautuksissa tuli aina kauhea kiusaus ruveta selittelemään, meillä oli juhlat tms. Olemme ryhmässä monet kerrat nauraneet makeasti, kun itse kukin on tunnustanut hämäyskonstejaan.
Mutta minusta saman tarmon ja hartauden voi kanavoida myös raittiutensa edistämiseen ja vaalimiseen. Kun itse lopetin juomisen, ryhdyin hommaan kuin mihin tahansa tosivaativaan projektiin. Laadin suunnitelman, tein välitavoitteita, luin kaiken mitä käsiini sain, kirjoitin päiväkirjaa tuntemuksistani.
Tein itselleni myös salaisen rasian, johon talletin erivärisille lappusille juopottelun huonoja ja raittiuden hyviä puolia.
Tyyliin: sönköttävät puhelinsoitot / kaatuminen juhlissa/ oksentelu aamulla ( punaisia lappuja), maha ei ole kipeä/ naama näyttää paremmalta (sinisiä lappuja) ja sitten vielä vihreitä rohkaisulappuja: huonollakin veneellä pääsee satamaan/ ylitä joki porukassa niin krokotiili ei syö sinua (afrikkalainen sananlasku)
Kuulostaa varmaan hölmöltä, mutta ainakin minulle raitistuminen oli sen verran vaikea sota, että kaikki konstit oli otettava käyttöön.
Minä en ole koskaan ymmärtänyt, kun AA:ssa jankutetaan tahtoa ja suurempaa voimaa. Eihän muissakaan asioissa tahto ja heittäytyminen “herran haltuun” riitä. Jos minä päättäisin ruveta maailman parhaaksi ratsastajaksi tai golfaajaksi tai oopperalaulajaksi, ei siinä pelkällä tahtomisella pitkälle pötkittäisi. Täytyisi laatia selvä valmennussuunnitelman: rupean ottamaan tunteja, harjoittelen x tuntia päivässä, tähtään ensin piirimestaruuteen/seurojentalon lavalle jne.
Ratsastus-vertaus on muuten toisessakin mielessä kätevä, sillä siinä putoamiseen pätee sama ohje kuin juopon retkahtamiseen: äkkiä vaan takaisin selkään. Ja joka putoamisesta oppii, seuraavalla kerralla ei enää samassa tilanteessa tipu.

Ei kai AA:ssa tahtoa korosteta, vaan nimenomaan siitä luopumista. Alkoholi on meitä kovempi, joten luovutetaan eikä enää taistella sitä vastaan. Ja AA:ssahan on suunnitelma; periaatteet ja askeleet. Lisäksi on paljon muitakin työkaluja, jotka ainakin AA:n keltaisen kirjan lukeneet tuntevat. AA:sta nimenomaan olen saanut eniten käyttökelpoisia ohjeita raitistumiseeni, vaikken ole siellä hoitoa saanutkaan nykyiseen raittiuteeni.

Musta on ollut mukavaa, että en ole saanut vinoja, merkitseviä katseita teiniltäni, kun en ole heilunut lasin kanssa. Olis mukavaa kertoa sille, mutta en ole vielä tohtinut, kun en tiedä olenko lopettanut. Lopettanut toistaiseksi? Kerroitteko te heti koko perheelle? Kerronko, ja jos niin mitä?

Minut vaimo painosti hoitoon, joten ei tarvinnut kertoa :smiley: Terapeuttini kyllä kehotti ns. “tilkitsemään reikiä” eli kertomaan mahdollisimman monelle asiasta. Aluksi en kyennyt siihen (se on se toivo paluusta vanhaan elämään), mutta nykyisin puhun asiasta jos tuntuu siltä.

en mäkään oo päättäny, oonko mä lopettanut vai en. Tiedän ettei brenkku sovi mulle, korkeintaan muutamat saunakaljat, mutta harvemmin se muutamaan jää. Ja harvoin seuraava päivä on raitis. Siispä nieleksin antabukseni kiltisti, jotten minä selkärangaton liero pääse kaljakauppaan. :open_mouth:
Kyllä nytkin voisi kylmän huurteisen juoda, sanoo tunne, mutta järki vastaa colan maistuvan paremmalta. Tottahan se on. Kun vaan muistaisin sen, enkä antaisi tunteen voittaa.

Ajattelin, että voin kyllä kertoa kavereille, parille olen nyt jo vihjannut lopettamisesta. Yhden reaktio oli huolestuneisuus, lähinnä siitä, että enkö ota enää seuraksi. No, siinä ei ehkä ajatella mun parasta, vaan yleistä hauskanpitoa…

Eniten mua nyt askarruttaa lapset. Kerronko? Pettyvätkö jos tämä ei olekaan kestävää? (Pettyvät tietysti, hölmö.) Nuoremmat lapseni eivät ehkä ole ymmärtäneet juomistani ihan siinä mittasuhteessa kuin teini. Oletteko te kertoneet lapsillenne ponnisteluistanne tai lopettamispäätöksestänne?

Juomisen suhteen tää viikko on mennyt aika hyvin, en siis ole koskenut mihinkään alkoholipitoiseen, mutta olen kyllä välillä ajatellut sitä hellyydellä. (Vähän kuin jotain renttua poikaystävää teininä.) Saunastakin selvisin Spriten voimin, eikä ollut vaikeaa. Iltaisin olen puristanut punkkulasin sijasta kirjaa, ja mennyt aikaisin nukkumaan.

Tänä iltana makoilin kuopuksen vieressä ja luettiin yhdessä, enpä ole malttanut tehdä moista aikoihin!

Voi apua miten tuttua tekstiä! Ja nolointa on se, etten ole aiemmin tajunnut, miten epänormaalia on valita kengät niin, että pysyy paremmin pystyssa ja vaatteet niin, ettei niissä näy sähläämisen jäljet, jättää korut, kellot ja pankkikortit kotiin ja olla mieluummin sinkku ettei tarvitse tilittää kenellekään menemisiään… Ja itse myös olen ollut “takuuvarmaa” biletysseuraa - aina valmiina juhlimaan ja varmasti tapahtumarikasta iltaa tiedossa… siinä varmaan yksi syy, miksi mulla juomattomuus on herättänyt ystävissäni pelkästään negatiivisia reaktioita.

En edes ajatellutkaan, miten vapauttavaa on olla ilman alkoa, kun voi vihdoin pukeutua miten huvittaa, käyttää mitä koruja tahansa ja jopa harkita sitä miesystävänkin ottamista :wink:

Meikälikka osti tällä viikolla sekä valkoisen paidan että housut! Uhmaan kohtaloa…

:laughing:

Älä läikytä kahvia housuille. Varo myös grillimakkaroita syödessä roiskuvaa rasvaa. :smiley:

Huomenna on ensimmäinen tulikokeeni. Menen valmistujaisiin ja tavoitteenani on ohittaa onnittelukuohari ja alkoholipitoiset ruokajuomat. Pitäkää peukkuja!

Helpompaa meille kaikille on se, jos sä pidät itse itsellesi peukkuja… Jos on peukut sojossa, ei pysy lasi kädessä, nääs :slight_smile:
Lykkyä pyttyyn!

Juhlat on ohi ja olen onnekkaasti selvin päin! Vaatteetkin pysyi siisteinä, ei mitään rinnuksilla. Olen niin ylpeä itsestäni. :smiley:

Hienoa Rulla! Onneksi olkoon :smiley: