Joskus aikoinaan kävin tiiviisti A-Klinikalla terapioimassa itseäni puolentoista vuoden ajan. Lisäksi hoidatin paniikkihäiriötäni ryhmässä, kokeilin AA-ryhmääkin, oli psykiatria ja jonkin aikaa lääkitystäkin, muutama luottoimmeinen, joiden kanssa saatoin purkaa ahdistuksiani ja toisaalta oivalluksiani, jotka kummatkin liittyvät oleellisesti elämäntapamuutokseen… En ollut millään tavalla sosiaalisessa tyhjiössä: ja kuitenkin olin mitä suurimmissa määrin omatoimiraitistelija. Minä olin se, joka tein valinnan, että sitouduin kaikkeen mahdolliseen tarvitsemaani apuun: minä otin apua vastaan. Minä tein valinnan, etten juo.
Tänä päivänä tuntuu, että tuo apu on antanut arvokkaita työkaluja ongelman kanssa elämiseen. Kuten Rulla sanoit, ihan sama, miten raitistuu kunhan raitistuu Ja erityisesti niin, että saa olla juomatta: ei joudu juomaan. Ei ole pakko! On lupa kokeilla jotain uutta, lähteä selvittämään, mihin toiset tiet vievät, ottaa askel kohti tuntematonta… meille ei voi käydä tässä huonosti! Kyllähän se niin on, että yhtä hyvin voi myös juoda, valinta on aina omamme. Mutta miten ihunata onkaan valita omasta puolestaan, omaa parastaan ajatellen. Se on suurinta vapautta!
Sen ajan, mikä kotona on jäänyt yli lasten hoitamiselta ja talouden pyörittämiseltä olen keskittynyt kuplassa istumiseen viinilasi kourassa… En ole jaksanut innostua oikein mistään uudesta, enkä vanhastakaan. Olen ajatellut, että nää ruuhkavuodet ja oma ikä verottaa ja työ tietysti. Ja kun on monta sektoria, missä pitää häärätä, ei kaikkea jaksa. Tottakin varmaan, ainakin osa…mutta ei koko totuus.
Sillä: Meidän piha on ollut aika järkyttävä jo vuosia.Ja mo0ni muu paikka. En oo jaksanu/ehtiny/jne. Mä innostuin tänään kohentamaan yhtä kukkapenkkiä ja homma laajeni, ja laajeni. Tuli uusia ideoita ja ratkaisuja! Lapion kanssa heiluessani hoksasin jossain illan vaiheessa, että normaalisti olisin viettämässä laatuaikaa sohvalla viinilasini kanssa. Se on mennyt ohi muun, ja kun on tullut juotua, on myös väsyttänyt enemmän kun uni on ollut mitä on. Mä olen ajatellut, että olen saamaton ja laiska ja huonokuntoinen, mutta mä oonkin ollut ihan normi alkoholiriippuvainen keski-ikäinen akka.
Mä olen ollut viime vuodet sitä mieltä, että en enää osaa ideoida täällä kotona mitään. Olen hyväksynyt tän kaaoksen ja olen vain sopeutunut, jotta voin keskittyä olennaiseen ja tärkeimpään. Ai lapsiinko? Ei nyt sentään, vaan latkimiseen.
Mussa oli tänään sellaista virtaa, että en muista koska viimeksi. Jännityksellä jään odottamaan huomista, mitähän mä sitten keksin!
Alkoholi typerryttää, väsyttää, stressaa, häiritsee unta ja keskittymiskykyä, tekee turhautuneeksi ja laiskaksi, voimattomaksi… Tuttua juttua!
Itse olen kaipaillut jonkinlaista kipinää, intohimon uudelleen syttymistä, energisyyttäni, tarmokkuuttani, tasapainoani ja määrätietoisuuttani. Miten lyhyessä ajassa juominenkin onkin voinut tylsyttää teräni, niin sanoakseni. Alkoholilla, juomisella ja sen kanssa suuntaan ja toiseen taiteilemalla on minun mielelleni sellainen vaikutus, että se todella vie energiani ja huomioni niin vahvasti, että se kaikki on pois tuollaisista oleellisemmista asioista. Siis niistä, joiden varassa voin elää tyydyttävämmin, tasapainoisemmin ja eheämmin. En tiedä, mitkä kaikki asiat siihen vaikuttavat, mutta ainakin suurelta osaltaan se, ettei aivokemiani tule toimeen alkoholin kanssa. Olen alkoholin suhteen yliherkkä: allerginen.
Antaa voimien palata ajallaan. Antaa kipinän syttyä, kun on sen aika ja kun on syttyäkseen.
Hei Kirjailija! Jos sinulla on allergia, minulla on alkoosi-intoleranssi. Alkoholia nautittua ajatukset menee kuralle, henkinen sulkijalihas pettää ja sontaa lentää, eniten kyllä omaan pöksyyn, mutta lähipiiri joutuu kärsimään vähintään huonosta ilmasta, ja ehkä vähän siivoilemaan jälkiänikin…
Lueskelin omia tekstejäni ja tahdon tarkentaa. Kun kirjoitin “meistä valituista”, en tarkoita meitä raitistelevia, vaan meitä, jotka saamme alkoholista vähän koukuttavammat kiksit kuin muut ihmiset.
Nämä alkoholittomat viikot ovat vierottaneet minut myös TV:stä ja sohvasta. Juhannuksen aion viettää kukkapenkissä könyten, tällä kertaa selvin päin. Käsivarren lihakset ja selkä on pihahommista kipeinä, mutta pää vaikuttaa hyväkuntoiselta.
Päätin joskus, että en ala käyttämään mitään korvaavia nesteitä alkoholin tilalle, juhlistan kyllä juhannusta jollain Shweppesin limuilla. Normaalisti nykyään juon vain janooni jotain. Oli hauska oivallus, kun keksin, että jos janottaa, voi juoda vettä. (Saatte kopioida tämän idean…)
Juhannus on alkoton, mutta nyt kyllä repii sylkirauasia. Puoliso nauttii pihassa valkkaria ja tekee mhommia, nyt tekis mieli liitytyä seuraan… Nyyh. Tiedän, että se ei ole mahdollista. Taidan romantisoida. …
Haistoin pöydälle jäänyttä lonkerotölkkiä. Hetken ajattelin, että maistankin, mutta kun se juttu on siinä, että ei se riitä. Ei yksi kokonainen tölkkikään. Kaikki “yhdet” on aina olleet mulle vähän turhia. Muutama kuulostaa jo lupaavammalta!(äännetään: tuhoisammalata.)
Nyt täytyy kaivaa omat juhannuslimut esiin ja keksiä korvaavaa toimintaa. Lupasin etsiä lego-ukolle räpylät legolaatikosta, joka tuntuu olevan pohjaton. (Niin minäkin!)
Eilen ajoittain kadehdin puolisoani, tänään en ollenkaan.
Eilen oli sikäli ristiriitainen olo, että olisin tahtonut juoda, mutta en olla humalassa. Mikälie aivojeni jekku, sillä juuri humalahakuisetihan olen aina juonut. Näinkö yritin itseäni johdtatella harhaan?
Tapasin eilen illalla tuttuja juhannusrientojen tiimoilta. Osa oli reippaasti kännissä ja osa mallikkaasti. Mua ei haitannut niiden juomingit, mutta iltapäivällä oli kyllä kotipihassa vaikeaa. No, kumppanuutta voi kokea ilman alkoakin, mutta jotenkin…olis ollut ihanaa kilistellä oman kullan kanssa. Nyt kai täytyy keskittyä siihen, että onneksi on vielä oma kulta, ja juomisen aika on mennyttä. Toivottavasti. Onneksi näin päin!
Jaahas, kuus viikkoa takana. Nää kesäpäivät tuo juomisen niiiin kauniina mieleen. No just joo…
Mikä ihme siinä päihtymyksessä on niin ihanaa, mikä tunne? Kaipaus on kyllä kova, vaikka hienoa on herätä aamulla ilman tunkkaista oloa. Nousuhumalasta on kai fiksoitunut mun päähäni kuva, että se on se paras palkinto jonka voin saavuttaa. Onko se tuntunut siltä? Ainakin olen palkinnut itseäni usein. Alkoholilla en ole rangaissut itseäni ainakaan koskaan. (Koominen ajatus! Alkoholiongelmisen viimeinen kiertokeino. )
Lueskelen aika paljon plinkissä muiden juttuja, ja yllätän itseni monesti miettimästä, josko minäkin pystyisin ottamaan yhden lasin, kolme lasia tai yhden illan. Niin kuin jotkut ovat pystyneet… Plääääh. Uhraan edelleen aika monta ajatusta päivässä, (tunnissa), juomiselle. Ärsyttävää!
Tekee mieli kysyä niinkuin Dr Phil: How does it work for you? Kuinka sinulla on se yhden tai kahden ottaminen onnistunut? Täytyy taas siteerata lempiaforismejani: jos tekee samoja asioita samalla tavalla, mutta odottaa eri lopputulosta, on pöhkö
Voi olla että jollekin onnistuu tuo, ja hyvä niin. Minulle kävi aina niin, että yhden tai kahden onnistuneen viikonlopun jälkeen viimeistään kolmannesta tuli sitten sitä itseään… Joskus se lähti jo ensimmäisestä annoksesta. Eli ennemmin tai myöhemmin vedin takuuvarmasti tajun kankaalle. Itsetutkiskelun jälkeen totesin, että kohtuukäyttö ei onnistu ja oli itse asiassa todella paljon helpompaa jättää se aine kokonaan. En tarvinnut kuin yhden ajatuksen: tänään en juo. Se oli vastaus kaikkeen.
Jos olisin jättänyt takaoven auki, olisi joka päivä ollut pakko miettiä ‘Tänäänkö? Vai huomenna? Yksi? Vai kaksi? Aamulla? Vai illalla? Viiniä? Olutta?’…ja voi että se syö ihmiseltä energiaa miettiä noita juttuja
Joo, haaveita vain… En usko, että minullakaan jäisi tuohon yhteen, kahteen tai kolmeenkaan. Ja olisiko se hauskaa? Ei, se vain tuntuu siltä. Toivon todella, että joskus tulee aika, että en uhraa ajatustakaan alkoholille. Olen päässyt tupakastakin joskus eroon ja nyt se on minulle yhdentekevä aine. Mutta luulen, että rakkauteni alkoholiin on kyllä syvempää laatua. Toivottavasti kasvamme erilleen, niin käy joskus elämässä.
Kuukausi on kulunut ja yhä olen kuivilla. Tuntuu oikein hyvältä! Keskiviikkona lähden pariksi viikoksi ulkomaille ja odotan reissulta paljon mielenkiintoisia asioita. Seurani on raitista, joten uskon, etten joudu matkoillani pahemmin “kärvistelemään”. Tässä pari iltaa sitten istuin grillibileissä ja siellä ryhmä joi lasin pari viiniä. Osasin sanoa ‘ei kiitos’, eikä siinä sitten mitään: olin ehkä kauhukuvissani kuvitellut, että joutuisin vastaavassa tilanteessa kovastikin selittelemään, miksen juo. No enpä joutunut: kauhukuvat ovat omiani. Ehkäpä niille, joille juominen tai juomattomuus eivät sinällään ole elämän ja kuoleman välisiä kysymyksiä, eivät ole sen kiinnostuneempia siitä, juonko vai en. Toki toisenlaisessa porukassa olisin voinut joutua selittelemäänkin. Mutta miksi haluaisin porukkaan, jossa juomisella on jotenkin isompi rooli? Sellaisesta minun on hyvä pysytellä loitolla.
Niin kuin Rullalla edellä, myös minun ajatukseni ovat toisinaan karkailleet mielitekojen suuntaan. Onhan sekin opittua, sisäistettyä, että kesäkuumalla istutaan terassilla ja juodaan kylmää kaljaa - ja että se on jotenkin hip ja se on hop. Nyt on aika oppia se pois: aika sisäistää uusia malleja ja olemisen tapoja. Uskon, että ajan myötä alkoholikin tulee yhdentekeväksi aineeksi. Itse asiassa minulla on itsellänikin kokemus, että näin myös käy. Mutta viimeisten vuosien aikana olen oppinut, että nopeasti alkoholi saa takaisinkin sen merkityksensä, jonka on jo joskus sille oppinut antamaan ja pitkän raittiuden kuluessa kuvitellut sen lopullisesti poistuneen. Ei se tuolta mielestä poistu ihan kokonaan: ainakin minä sain sen “uudelleen aktivoiduksi”
Parempi siis opetella taas sitä, minkä olen jo kerran oppinut. Ehkä voin jatkossa oppia menneistä retkahteluistani ja niiden sävyttämästä kierteestä jotain uutta. Ehkä minun piti vain vahvistaa itselleni, ettei alkoholi ole edelleenkään minulle hyväksi ja että sotken sillä vain turhaan muuten oikein hyvän elämäni ja persoonallisuuteni.
Lähden kohti Välimerta! Raitista ja helteistä kesän jatkoa kaikille!
Kirjailijalle oikein mukavaa, lämmintä lomaa ja viileitä tunteita alkoholipitoisia houkutuksia kohtaan! Itselläni oli viime viikolla aikamoinen koetinkivi, kun järjestimme isoa perhejuhlaa. Töitä ja raivaamista ja järjestelyä tuntui olevan loputtomasti, ja joka homman yhteydessä inkuttava alkoholiriippuvuuspersoonani ehdotteli, että -Tän homman jälkeen sä olet ansainnut yhden! Ihan kuin olis joku levy jäänyt päälle… Kerta kerran jälkeen sama idea, aika mielikuvituksetonta!
Kaikenlaisia koetinkiviä se alkoholismi teettää, mutta on se hyvä että sinäkin rulla olet pysynyt vahvana päätöksessäsi. Alkoholismia ei kyllä voida pitää mielikuvituksettomana, kun sehän se vasta keinot ja heikot hetket tajuaa. Kumma asia se vain on, ettei siitä juomisen tarpeesta pääse vain sillä, että laittaa korkin kiinni, vaan on pakko rimpuilla ja etsiä sitä vahvuutta ettei tarvitse juoda. Vahvuus tässä asiassa on lähinnä heikkouden myöntämistä, kun ei pärjää sen aineen kanssa, niin ei.
Sen enempää höpisemättä, raitista loppu päivää tännekin.
Olen lomanvietossa perheen kanssa jossain päin suomea. Käteni puristaa limulasia. Viime vuonna join lomareissulla ihan mukavasti ja riemuitsin, sillä mies ajoi koska mä en saa ajaa asuntoautoa. No, en mä saa ajaa vieläkään, mutta en ota, ja juuri nyt ei tee mielikään. Hartaushetkeni alkon kanssa ovat ohi, toivon niin. Nyt, tällä kertaa kun olen lomalla, on jotenkin helpompi olla ajattelematta juomista, sillä se on ollut mulle niin vahvasti palkinto. Ja lomalla kun ei tehdä mitään palkittavaa vaan ollaan toimettomana, on toivottavasti helpompi sivuuttaa…
Tähän asti on mennyt hyvin, loppureissuun kuuluu yksi koetinkivi kun menemme kylään yhdelle mökille, jossa väki taatusti juhlii reippaasti. Tiettyyn pisteeseen aion olla mukana, mutta varaan reilusti mukaan hyvää luettavaa, jotta voin tarpeen tullen upota uusiin maisemiin. Tulispa tästä Pitkä Kuiva Kesä! (…ja mä aion elää sen!)
Jaahas, lomareissut on nyt kokolailla tehty. Mökkireissusta selvisin kunnialla, vaikka muilla alkoholipitoista juhlimista olikin. Ei juuri haitannut. Pihvin kanssa haaveilin millisekunnin punaviinistä, mutta oikeasti: en ole taatusti koskaan juonut mitään alkoholipitoista maun vuoksi, vaan aina taka-ajatuksena on edes pieni humaltumisen tuntemus. Pihvi oli hyvää, samoin seura. Lasten kanssa maltoin olla varmasti paljon enemmän kuin normaalisti. Toivon, että “normaali” alkaa joskus merkitä muuta kuin humalassaoloa. Kolmen päivän mökkikyläilyn jäljiltä isäntäväelle jäi vielä juomatonta viinaa, ajattelin kyllä, että jos minä olisin ollut remmissä mukana, sitä olisi pitänyt todennäköisesti hakea jostain kesken kaiken lisää…
Juomattomuuteeni suhtauduttiin kivasti, ei siitä tullut juuri numeroa. Lähinnä aluksi ihmettelyä ja sitten kannustusta.
Lomalla olin tosi mielissäni tästä toukokuisesta ratkaisustani, aamulla selvin päin ilman krapulaa uimaan ja aamukahville.
Kun istuttiin iltaa, olin joukossa mukana, mutta ehkä vähän kuin sivuhenkilönä. Taitaa Raitis Rulla hakea vielä paikkaansa. Muita se ei kyllä tuntunut haittaavan, minuakin lähinnä vain mietitytti, että olenko tällainen nyt vai johtuuko se seurasta. Tai helteestä. …
Lauantaina tulee 2kk täyteen, ja se on pieni ihme se!
Hienoa Rulla! Minulla tuli vasta 10 päivää täyteen! Romahtelin tuossa muutaman kerran.
Olin aiemmin tässä nimierkillä eggen, mutta oikea nimimerkkini on garde, vaikkakaan tämä
ei ole minun nimeni. Nimeni on eri, mutta ei nimimerkkikään miestä pahenna, jos ei nimikään!
Mies itse voi pahentaa kyllä törväilyllään maineensa, varsinkin kännissä. Siksi olenkin ajatellut, ja
jopa itsnei takia, että josko tässä olisi juomatta tällä kertaa. Kun ei tuo viina oikein sovi, yritin
kohtuu käyttöä reilu parisen kymmentä vuotta, mutta näyttäisi siltä, että ei ota luonnistuakseen.
Harvoin sitä yrittään mitään noin sitkeästi!
Minulla viinan kanssa on tasan yksi tarkoitus: vetää täydellisen seko-vaihde päälle, mielestäni kevyt
hiprakka on jotain täyttä hepreaa. Vinti pimeäksi ja täydellinen kooma on jotasin, josta saa syvää otetta
elämään. No niin. Tuo siis sitä vanhaa gardea. Nyt mennään eikä meinata, juomatta tänäänkin!
Hei Garde!
Minäkään en pysty kohtuukäyttöön, paitsi tilapäisesti. Silloinkin ajatus on jo petaamassa seuraavaa känniä ja selitystä miksi se on sallittua tai perusteltua. Koen, että oma ongelmani on ollut riippuvuuteen ajautuminen siksi, että saan alkoholista isommat kiksit kuin normi-ihmiset, ja toleranssini on aina ollut iso. En juuri sammu, mutta virtaa riittää kännissä loputtomasti joraamiseen tai koheltamiseen. Kännissä olen ollut (epävakaasti) liikkuva sirkus. En ole mielestäni koskaan juonut suruun tai pelkoihin, mutta mielihyvän tunteeseen kyllä. Ja ahkerasti. Hartaudella.
Ja erityisesti niin, että saa olla juomatta: ei joudu juomaan. Ei ole pakko! On lupa kokeilla jotain uutta, lähteä selvittämään, mihin toiset tiet vievät, ottaa askel kohti tuntematonta… meille ei voi käydä tässä huonosti! 
Käsivarren lihakset ja selkä on pihahommista kipeinä, mutta pää vaikuttaa hyväkuntoiselta.
Tuskinpa Pate Mustajärvi pahastuu, jos hänen biisinsä saa raitistelun merkeissä ihan uuden merkityksen…