Poistun palstalta määrittelemättömäksi ajaksi. Aivoni jäävät niin pahasti jumiin näihin kirjoituksiinkin ja kun sen takia lähtee yöunet, niin ei ole hyvä tämä nyt itselleni. Tästä samasta syystä lopetin Hesarin lukemisen vuodenvaihteessa. Hain eilen jääkaapin ylähyllyn täyteen kaljaa ja lonkeroa, en tosin juonut yhtäkään ja vein kaikki tölkit äsken työkaverilleni, kun ei minun oikeasti edes tee mieli juoda. Alkoholi on lopulta pienin murheistani niin kuuluisin muutenkin enemmän johonkin mielenterveys- tai sururyhmään.
Toivon että kaikilla menee kivasti ja mukavaa kevättä <3
@Reepu tosi harmi, olet ollut tärkeä osa porukkaa. Jään kaipaamaan sinua.
Hyvin väistetty retkahdus ja hieno pelastautuminen siltä! Siis tosi hieno. Mutta ymmärrän, että haluat vetäytyä, jos tilanne on noin akuutti. Toivotan mahdollisimman hyviä vointeja sinulle ja hyvää jatkoa!
Täällä me varmasti ollaan, jos jossain vaiheessa huvittaa palata, tai käydä pistäytymässä.
Olet aivan ehdottomasti päässyt todella pitkälle, kun alkoholi ei enää pysty ongelmiasi “ratkaisemaan”, vaan joudut ne oikeasti kohtaamaan ja selättämään kestävällä tavalla.
Kaikkea hyvää @Reepu sulle!
Toipumista Reepu!
Hienoa että vältit retkahduksen.
Sinun toipumismatkasi raittiina on vasta alussa, ei siis ole ihme, saati epäonnistuminen, ettet voi vielä kovin hyvin.
Se voi viedä aikaa, mutta eiköhän ne paremmat ajatkin vielä koita.
Kaikkea hyvää sinulle ja kirjoittele taas jos/kun siltä tuntuu.
Voimia Reepu! Tunnistan addiktoituvani monenlaisiin tekemisiin + oon neuroepätyypillinen niin ehkä silläkin osansa asioissa. Kevät on vaikeaa aikaa ja muutenkin mennään niin alkutaipaleella vielä raittiuden kanssa. Kaikki tuntuu tällä hetkellä tosi oudolta, mutta tääkin olotila menee ohi. Hienosti oot toiminut retkahduksen lähestyessä ja omaa kuplaa vaan niin paljon nyt kun tuntuu tarvitsevan!
Niin, mätä-aivoni unohtivat sen tärkeimmän edellisestä eli KIITOS avusta ja tuesta. Tämä kaunis kappale on teille kaikille, mutta erityisesti sinulle @Lintuanna <3
Tulinkin heti takaisin, koska repsahtamisen riski on täysin ilmeinen. Miten avaisin ajatus/tunne -maailmaani… Häpeän aina niin syvästi kun mokaan ja koen mokanneeni kun tulkitsin niin väärin muiden kirjoituksia. Tuli hädän ja ahdistuksen tunne, kaiken muun hädän ja ahdistuneisuuden päälle, tunne että pakko poistua. Se on omaa vajavaisuuttani ja olen tällä hetkellä kovin yliherkkä kaikelle. Inhoan olla sitä, todella.
En voi sille mitään, että olen jo pitkään tuntenut että elämä on vihdoin minut nujertanut. Vaikka kuinka yritän ajatella että tässä on iso kasvun mahdollisuus annettu syvän kivun ja surun kautta, niin tunnen murskaantuneeni niin pahasti etten enää nouse. Olen stoalaisuudet ja mark mansonit lukenut vuosien aikana, mutta en pysty Amor Fatiin - rakasta kohtaloasi asenteeseen. Haluan kissavauvani takaisin.
Ihmisten kanssa kommunikaation kuuluu myös väärinymmärrykset ja tulkinnat puolin ja toisin, eikä niiltä voi täysin aina välttyä, vaikka kuinka huolellisesti yrittäisi ajatuksensa tuoda julki niin, että se ei ketään mitenkään loukkaisi.
Siksi onkin hyvä sanoa, että nyt sattui, ja antaa vastapuolelle vielä mahdollisuus tarkentaa ajatuksiaan.
Vaikka kaikki pyrkisivätkin kunnioittavaan keskusteluun, niin huomaan ainakin itselleni sattuvan joskus myös lipsahduksia, varsinkin jos menee vähänkin kiireessä jonkun ajatuksen kirjoittamaan, mitä ei tullut mietittyä ensin tarpeeksi monelta kantilta.
Nämä konfliktit aiheuttavat monille meistä herkästi häpeää ja toiveen paeta paikalta, ja kuopata koko homma niin syvälle kuin suinkin mahdollista, varsinkin jos on jo muutenkin herkillä.
Kiva kun tulit kuitenkin takaisin, täällä sinulle on aina paikka vapaana.
Mieleen ei tule oikeita sanoja sinun riistävään tuskaasi koskien (jos sellaisia on edes olemassa), en voi siis tehdä muuta kun istua hetken hiljaa sinun rinnallasi.
Et ole Reepu yksin.
Väärin tulkinnoilta ei voi tosiaan välttyä, varsinkaan tällaisella palstalla, missä kommunikoidaan kirjoittaen. Kannattaa yrittää suhtautua nämäkin elämän kokemukset hyväksyen ja muistaa, että tärkeintä on, miten asian korjaa ja sinähän korjasit hyvin. Ymmärrän kyllä, jos on kauhean herkillä, niin asiat tuntuu moninkertaisilta ja jäävät mieleen kummittelemaan joskus pidemmäksikin aikaa. Hyvä, että palasit palstalle. Täällähän voi kirjoitella häiritsevistä mieliteoista ja estää retkahduksen parhaimmillaan. Ehkä kannattaakin kirjoittaa vaikka useamminkin.
Voimia tuskan ja kivun kanssa elämiseen. Taidamme olla samanlaisilla sivuilla elämissämme sen suhteen. Välillä elämä tuntuu tosi epäreilulta ja minullakin on tunne, että ei minusta koskaan täysin ehjää tule. Opettelen elämään niillä pelimerkeillä joten kuten.
Tiedän, että jokainen kissa on oma persoonansa eikä heitä voi korvata. Tuli silti mieleen, että oletko ajatellut jossain vaiheessa ottaa uutta kissaa? Saisit uuden rakkauden ja hoivan kohteen. Toivottavasti en loukkaa sinua tällä kysymyksellä, oma koirani, kun kuoli en voinut kuvitellakaan toisen ottamista tilalle, kun koiranikin oli ainoa laatuaan ja vähän närkästyin, kun veljeni ja äitini sitä ehdotti. Mutta veljeni perhe on ottaneet uudet koirat vanhojen menetyksen jälkeen, joten kaikki ei suhtaudu asiaan samoin kuin minä ja siksi rohkenin kysyä tätä.
Tuli elävästi mieleen, kun jäin miettimään jotain yksittäistä lausetta, jonka olin tänne palstalle kirjoittanut. Teki mieli käydä muokkaamassa sitä vaikka keskellä yötä. Eikä ollut yhtä tai kahta kertaa, kun kirjoitin ja pyyhin pois tai kirjoitin ja jätin tekstin luonnoksiin myöhemmin arvioitavaksi. Kirjoittamisesta oli taukoja vain siksi, etten uskaltanut kirjoittaa mitään.
Olin silloin jo lopettajissa, jossain vaiheessa raittiutta. Ja siihen ei ollut kerta kaikkiaan mitään muuta syytä kuin oma epävarmuuteni, ikioma pääni. Tuota epävarmuutta ei ehkä niinä hetkinä huomannut kukaan muu. Oma tilanne, asenne ja kokemukset muovaavat niin paljon sitä mitä olemme, miten toimimme ja miten asiat näemme.
Tällä hetkellä, henkisesti väsyneenä, ei puolestaan oikein mikään herätä kummempia tunteita. Teksti on vain tekstiä, sanoja ruudulla. Ei oikein jaksa edes kulmakarva nousta. Ihmiset sanojen takana ovat oikeita, mutta kaikki omassa tilanteessaan, enkä ketään oikeasti tunne. Tämä ei siis ole mikään ylpeyden aihe, vaan tämänhetkinen tosiasia. Kertoen siitä, että meitä on koko ajan täälläkin varmasti laidasta laitaan, näemmä jopa saman ruudun takana voidaan seilata tunnelmasta toiseen.
Jotain tässä välissä olisi varmasti hyvä, mutta eipä näitä voi valita. Haluan siis sanoa, että kirjoittele vain ihan kuten sinusta hyvältä tuntuu. Sen verran sinua jo tunnen, ettet takuulla objektiivisesti katsoen loukkaa ketään tai mokaile yhtään mitään.
Samaa mieltä, Reepu ei mokaile eikä loukkaa ketään. Hyvin kirjoitettu, Hiiri. Samaistun myös tuohon epävarmuuteen ja se on ollut pitkän aikaa päällä täällä Plinkissä mulla koko ajan. Pelkään kirjoittaa mitään ja pelkään jo sitä sinistä täppää profiilikuvani päällä, mikä ilmaisee onko joku kirjoittanut ketjuuni. PMS-aikaan olen ärhäkämpi ja lyhytpinnaisempi kommentoimaan ja niitäkin lopulta kadun, koska pelkään niin paljon seurauksia. Tämä PMS-ongelma on ollut minulla kauan, myös työelämässä huomasin sen, että PMS-aikana en välittänyt niin paljon ja uskalsin olla jopa rohkea. Muun ajan olenkin sitten liian arka ja yleensä jätän nykyään kokonaan kirjoittamatta, tuomatta itseäni esille, kuten vielä Lopettajissa, kun olin. Nyt yritän olla mahdollisimman niukka, että ei tarvitse pelätä seurauksia niin paljon. No, lähdin tangentille, mutta piti sanomani Reepulle, että minulla on myös tätä herkkyyttä, mikä vaikuttaa joka päivä olemiseeni Plinkissä. Ei olla yksin. Tuo Hiiri sinun kuvaamasi, että ei edes kulmakarva heilahda olisi joskus kiva kokea.
Et loukkaa, olen itsekin miettinyt kissaa, koska enhän minä osaa elää ilman. Se on nähty, olen kuin varjo, sylini on tyhjä. 18-vuotiaasta lähtien olen ollut kissaäiti, pienet karvakasani Tara, Tinka, Riia ja PikkuRuu… Mutta en voi korviketta ottaa, suren ja olen vieläkin niin järkyttynyt tapahtuneesta. En ole kertonut, mutta oli mahdollisuus että PikkuRuu olisikin elossa, eläinlääkäri teki virheen… Ehkä joku Usvan kaltainen, joka tarvitsisi kodin kun sellainen minulla on antaa, paljon kiipeilypuita ja pehmoisia koloja. Mutta kuolemaa ei enää hetkeen, en kestä enää. Vaikka en itseäni rakastaisikaan, niin rakastan eläimiä enemmän kuin mitään.
Kiitos kaikille kivoista kirjoituksista, menin ihan sykkyrälle kun ajattelin mokanneeni ja ajattelin että pakko on poistua täältä. Häpeä on välillä tarpeellinen mutta myös todella vammauttava tunne.
Tämä on tosiaan mielenkiintoinen tila. Ja kadehdittava ajatus, että joillekin se on edes vähän lähempänä normaalitilaa kuin jatkuva yliajattelu, puristava tunne, muljahdukset, hermoilu ja säpsyily. Jatkuvana menisi varmaan jo jonkun psykopatian puolelle, mutta näin väliaikaisena mukavaa hermolepoa. Ja jotakin samankaltaista varmaan olemme moni alkoholistakin hakeneet.
Et todellakaan ole mokannut, ei huolta. Ja kyllä Plinkissä mokailutkin kestetään. Nimimerkillä “kokenut”.
Tervettä puhetta ja ymmärrystä sinulta, että suruaika on käytävä läpi. Olen ihan samaa mieltä. Ehkä uuden kissan ostaminen on realistista sen jälkeen. Jos se aika koittaa. Eläinlääkärin virhe on kamalaa. Meillä myös sama tilanne. Eläinlääkäri lähetti meidät eläinsairaalaan, vaikka eivät siellä olleet “hapettaneet” koiraani tarpeeksi, että se kestäisi matkan ajan. Liian pienillä happisaturaatioilla lähetti meidät matkaan ja koirani kuoli matkalla syliini. Sydän pysähtyi ilmeisesti juuri eläinsairaalan parkkipaikalla. Olisin halunnut valittaa eläinlääkärin virheestä, mutta voimavarat ei riittäneet. Jos teidän tapauksessa kyse on eläinlääkärin virheestä, kannustan vähintään kirjoittamaan valituksen. Se on terapeuttista. Itselle voi kirjoittaa vaikka minkälaisen valituksen, vaikka kirosanojen kanssa, jos sitä ei lähetä minnekään. Kannustan sinua kirjoittamaan kirjeet myös kissoillesi. Sekin voi helpottaa.
Hermolepo kuulostaa hyvältä. Kieltämättä olisi kiva olla kestävämpi vai miten sitä voisi kuvailla, kun mikään psykopaatti ei kuitenkaan halua olla. Osaan mielestäni ottaa kritiikkiä vastaan, mutta minulla on aika vahva oikeudenmukaisuuden tunto ja jos koen epäreiluutta, viisari heilahtaa. Mutta silti yleensä jään potemaan sitä yksin. Olen nyt terapeuttini kannustuksesta yrittänyt alkaa puolustaa itseäni ja rajojani, mutta voisin sen paremminkin osata. Se on oikeastaan pelottavaa. Siis kyllä, minäkin kadehdin välillä heitä, joilla ei viisari tai kulmakarva heilahda enkä osaa arvostaa omaa herkkyyttäni.
Minä olen liian herkkä. Miki Liukkonen sanoi epävakaasta olemisestaan kerran näin, että tuntuu kuin olisi henkinen palovammapotilas, ilman mitään suojakuorta. En tiedä olenko itse epävakaa, mutta tuo iski. Ja aivoni jäävät aina jumiin kaikkeen, onhan se raskasta ja luulen että siksi olenkin aina ympäröinyt itseni eläimillä. Tykkään kyllä ihmisistä ja olen luontaisesti tosi utelias (en mikään kyttääjä) mutta minua kiinnostaa muiden ajatukset ja tuntemukset mutta aina huomaan saavani liikaa ja tunnen jotenkin liian vahvasti kaiken, kun jotkut lukemiseni ja näkemiseni tuntuvat ihan fyysisesti kehossa. Välillä mietin että olenko hullu? Kuitenkin olen selviytynyt elämässä päällisin puolin todella hyvin, ei kukaan näe minusta että olen ihan romu.
Et ole hullu. Kirjoituksesi voisi koskea myös minua enkä (enää terapian jälkeen) ajattele olevani hullu ja myös siksi tiedän, että en ole. Epävakaakin minulta tutkittiin, enkä ole sitäkään, vaikka itsekin jo mietin olenko. Olen vakavasti traumatisoitunut ja herkkä. Ne selittää jo kaiken. Voisin kuvitella, että Reepu sinullakin selittää, mutta en tietenkään voi tietää.
Minun äitini hoki koko lapsuuteni, että olen “liian herkkä” ja myöhemmin yksi miesystävistäni teki tätä. En ikinä oppinut luottamaan omiin tunteisiini, opin vain, että minussa on jotain vikaa ja olen “liian herkkä”. Herkkähän minä olen, se on selvää, mutta voin silti luottaa itseeni ja Reepu sinä itseesi. Meitä vain sattuu paljon enemmän, vaikka olisi normaalit ilmiöt esim.väärin tulkinta kyseessä.
Kiitos ihanasta kirjoituksesta, tuli kyyneleet silmiin kun kerrankin tuntuu että joku ymmärtää <3 Olen oppinut peittämään kaiken, selviytymään ja jopa karaisemaan itseäni että voin elää tässä maailmassa.
Jään kaipaamaan sinua.
