Kiitos kun istut <3
2 tykkäystä
Väärin tulkinnoilta ei voi tosiaan välttyä, varsinkaan tällaisella palstalla, missä kommunikoidaan kirjoittaen. Kannattaa yrittää suhtautua nämäkin elämän kokemukset hyväksyen ja muistaa, että tärkeintä on, miten asian korjaa ja sinähän korjasit hyvin. Ymmärrän kyllä, jos on kauhean herkillä, niin asiat tuntuu moninkertaisilta ja jäävät mieleen kummittelemaan joskus pidemmäksikin aikaa. Hyvä, että palasit palstalle. 
Täällähän voi kirjoitella häiritsevistä mieliteoista ja estää retkahduksen parhaimmillaan. Ehkä kannattaakin kirjoittaa vaikka useamminkin.
Voimia tuskan ja kivun kanssa elämiseen. Taidamme olla samanlaisilla sivuilla elämissämme sen suhteen. Välillä elämä tuntuu tosi epäreilulta ja minullakin on tunne, että ei minusta koskaan täysin ehjää tule. Opettelen elämään niillä pelimerkeillä joten kuten.
Tiedän, että jokainen kissa on oma persoonansa eikä heitä voi korvata. Tuli silti mieleen, että oletko ajatellut jossain vaiheessa ottaa uutta kissaa? Saisit uuden rakkauden ja hoivan kohteen. Toivottavasti en loukkaa sinua tällä kysymyksellä, oma koirani, kun kuoli en voinut kuvitellakaan toisen ottamista tilalle, kun koiranikin oli ainoa laatuaan ja vähän närkästyin, kun veljeni ja äitini sitä ehdotti. Mutta veljeni perhe on ottaneet uudet koirat vanhojen menetyksen jälkeen, joten kaikki ei suhtaudu asiaan samoin kuin minä ja siksi rohkenin kysyä tätä.
Voimahalaus❣️
4 tykkäystä
Tuli elävästi mieleen, kun jäin miettimään jotain yksittäistä lausetta, jonka olin tänne palstalle kirjoittanut. Teki mieli käydä muokkaamassa sitä vaikka keskellä yötä. Eikä ollut yhtä tai kahta kertaa, kun kirjoitin ja pyyhin pois tai kirjoitin ja jätin tekstin luonnoksiin myöhemmin arvioitavaksi. Kirjoittamisesta oli taukoja vain siksi, etten uskaltanut kirjoittaa mitään.
Olin silloin jo lopettajissa, jossain vaiheessa raittiutta. Ja siihen ei ollut kerta kaikkiaan mitään muuta syytä kuin oma epävarmuuteni, ikioma pääni. Tuota epävarmuutta ei ehkä niinä hetkinä huomannut kukaan muu. Oma tilanne, asenne ja kokemukset muovaavat niin paljon sitä mitä olemme, miten toimimme ja miten asiat näemme.
Tällä hetkellä, henkisesti väsyneenä, ei puolestaan oikein mikään herätä kummempia tunteita. Teksti on vain tekstiä, sanoja ruudulla. Ei oikein jaksa edes kulmakarva nousta. Ihmiset sanojen takana ovat oikeita, mutta kaikki omassa tilanteessaan, enkä ketään oikeasti tunne. Tämä ei siis ole mikään ylpeyden aihe, vaan tämänhetkinen tosiasia. Kertoen siitä, että meitä on koko ajan täälläkin varmasti laidasta laitaan, näemmä jopa saman ruudun takana voidaan seilata tunnelmasta toiseen.
Jotain tässä välissä olisi varmasti hyvä, mutta eipä näitä voi valita. Haluan siis sanoa, että kirjoittele vain ihan kuten sinusta hyvältä tuntuu. Sen verran sinua jo tunnen, ettet takuulla objektiivisesti katsoen loukkaa ketään tai mokaile yhtään mitään. 
4 tykkäystä
Samaa mieltä, Reepu ei mokaile eikä loukkaa ketään. Hyvin kirjoitettu, Hiiri. Samaistun myös tuohon epävarmuuteen ja se on ollut pitkän aikaa päällä täällä Plinkissä mulla koko ajan. Pelkään kirjoittaa mitään ja pelkään jo sitä sinistä täppää profiilikuvani päällä, mikä ilmaisee onko joku kirjoittanut ketjuuni. PMS-aikaan olen ärhäkämpi ja lyhytpinnaisempi kommentoimaan ja niitäkin lopulta kadun, koska pelkään niin paljon seurauksia. Tämä PMS-ongelma on ollut minulla kauan, myös työelämässä huomasin sen, että PMS-aikana en välittänyt niin paljon ja uskalsin olla jopa rohkea. Muun ajan olenkin sitten liian arka ja yleensä jätän nykyään kokonaan kirjoittamatta, tuomatta itseäni esille, kuten vielä Lopettajissa, kun olin. Nyt yritän olla mahdollisimman niukka, että ei tarvitse pelätä seurauksia niin paljon. No, lähdin tangentille, mutta piti sanomani Reepulle, että minulla on myös tätä herkkyyttä, mikä vaikuttaa joka päivä olemiseeni Plinkissä. Ei olla yksin. Tuo Hiiri sinun kuvaamasi, että ei edes kulmakarva heilahda olisi joskus kiva kokea.
3 tykkäystä
Et loukkaa, olen itsekin miettinyt kissaa, koska enhän minä osaa elää ilman. Se on nähty, olen kuin varjo, sylini on tyhjä. 18-vuotiaasta lähtien olen ollut kissaäiti, pienet karvakasani Tara, Tinka, Riia ja PikkuRuu… Mutta en voi korviketta ottaa, suren ja olen vieläkin niin järkyttynyt tapahtuneesta. En ole kertonut, mutta oli mahdollisuus että PikkuRuu olisikin elossa, eläinlääkäri teki virheen… Ehkä joku Usvan kaltainen, joka tarvitsisi kodin kun sellainen minulla on antaa, paljon kiipeilypuita ja pehmoisia koloja. Mutta kuolemaa ei enää hetkeen, en kestä enää. Vaikka en itseäni rakastaisikaan, niin rakastan eläimiä enemmän kuin mitään.
Kiitos kaikille kivoista kirjoituksista, menin ihan sykkyrälle kun ajattelin mokanneeni ja ajattelin että pakko on poistua täältä. Häpeä on välillä tarpeellinen mutta myös todella vammauttava tunne.
5 tykkäystä
Tämä on tosiaan mielenkiintoinen tila. Ja kadehdittava ajatus, että joillekin se on edes vähän lähempänä normaalitilaa kuin jatkuva yliajattelu, puristava tunne, muljahdukset, hermoilu ja säpsyily. Jatkuvana menisi varmaan jo jonkun psykopatian puolelle, mutta näin väliaikaisena mukavaa hermolepoa. Ja jotakin samankaltaista varmaan olemme moni alkoholistakin hakeneet.
2 tykkäystä
Et todellakaan ole mokannut, ei huolta. Ja kyllä Plinkissä mokailutkin kestetään. Nimimerkillä “kokenut”. 
Tervettä puhetta ja ymmärrystä sinulta, että suruaika on käytävä läpi. Olen ihan samaa mieltä. Ehkä uuden kissan ostaminen on realistista sen jälkeen. Jos se aika koittaa. Eläinlääkärin virhe on kamalaa. Meillä myös sama tilanne. Eläinlääkäri lähetti meidät eläinsairaalaan, vaikka eivät siellä olleet “hapettaneet” koiraani tarpeeksi, että se kestäisi matkan ajan. Liian pienillä happisaturaatioilla lähetti meidät matkaan ja koirani kuoli matkalla syliini. Sydän pysähtyi ilmeisesti juuri eläinsairaalan parkkipaikalla. Olisin halunnut valittaa eläinlääkärin virheestä, mutta voimavarat ei riittäneet. Jos teidän tapauksessa kyse on eläinlääkärin virheestä, kannustan vähintään kirjoittamaan valituksen. Se on terapeuttista. Itselle voi kirjoittaa vaikka minkälaisen valituksen, vaikka kirosanojen kanssa, jos sitä ei lähetä minnekään. Kannustan sinua kirjoittamaan kirjeet myös kissoillesi. Sekin voi helpottaa.
1 tykkäys
Hermolepo kuulostaa hyvältä. Kieltämättä olisi kiva olla kestävämpi vai miten sitä voisi kuvailla, kun mikään psykopaatti ei kuitenkaan halua olla. Osaan mielestäni ottaa kritiikkiä vastaan, mutta minulla on aika vahva oikeudenmukaisuuden tunto ja jos koen epäreiluutta, viisari heilahtaa. Mutta silti yleensä jään potemaan sitä yksin. Olen nyt terapeuttini kannustuksesta yrittänyt alkaa puolustaa itseäni ja rajojani, mutta voisin sen paremminkin osata. Se on oikeastaan pelottavaa. Siis kyllä, minäkin kadehdin välillä heitä, joilla ei viisari tai kulmakarva heilahda enkä osaa arvostaa omaa herkkyyttäni.
1 tykkäys
Minä olen liian herkkä. Miki Liukkonen sanoi epävakaasta olemisestaan kerran näin, että tuntuu kuin olisi henkinen palovammapotilas, ilman mitään suojakuorta. En tiedä olenko itse epävakaa, mutta tuo iski. Ja aivoni jäävät aina jumiin kaikkeen, onhan se raskasta ja luulen että siksi olenkin aina ympäröinyt itseni eläimillä. Tykkään kyllä ihmisistä ja olen luontaisesti tosi utelias (en mikään kyttääjä) mutta minua kiinnostaa muiden ajatukset ja tuntemukset mutta aina huomaan saavani liikaa ja tunnen jotenkin liian vahvasti kaiken, kun jotkut lukemiseni ja näkemiseni tuntuvat ihan fyysisesti kehossa. Välillä mietin että olenko hullu? Kuitenkin olen selviytynyt elämässä päällisin puolin todella hyvin, ei kukaan näe minusta että olen ihan romu.
2 tykkäystä
Et ole hullu. Kirjoituksesi voisi koskea myös minua enkä (enää terapian jälkeen) ajattele olevani hullu ja myös siksi tiedän, että en ole. Epävakaakin minulta tutkittiin, enkä ole sitäkään, vaikka itsekin jo mietin olenko. Olen vakavasti traumatisoitunut ja herkkä. Ne selittää jo kaiken. Voisin kuvitella, että Reepu sinullakin selittää, mutta en tietenkään voi tietää.
Minun äitini hoki koko lapsuuteni, että olen “liian herkkä” ja myöhemmin yksi miesystävistäni teki tätä. En ikinä oppinut luottamaan omiin tunteisiini, opin vain, että minussa on jotain vikaa ja olen “liian herkkä”. Herkkähän minä olen, se on selvää, mutta voin silti luottaa itseeni ja Reepu sinä itseesi. Meitä vain sattuu paljon enemmän, vaikka olisi normaalit ilmiöt esim.väärin tulkinta kyseessä.
1 tykkäys
Kiitos ihanasta kirjoituksesta, tuli kyyneleet silmiin kun kerrankin tuntuu että joku ymmärtää <3 Olen oppinut peittämään kaiken, selviytymään ja jopa karaisemaan itseäni että voin elää tässä maailmassa.
1 tykkäys
Vaikka lopulta oma terapiani huononsi oloani ja pahensi pelkojani, niin se siinä oli hyvää, että olin monista asioista, ajatuksista ja tunteista luullut, että olen tosiaan jotenkin “hullu” ja ainoa, joka näin kokee. Terapeuttini 25 viiden vuoden kokemuksella osasi heti sanoa, että en ole hullu enkä läheskään ainoa. Sen halusin sinullekin jakaa. Olen käynyt yhden ryhmäterapiankin, missä oli eri tasoisesti, myös korkeasti koulutettuja, työelämässä olevia ihmisiä ja muutenkin hyvällä voinnilla varustettuja jäseniä ja sekin kasvatti omaa varmuuttani siitä, että en tosiaan olekaan sittenkään niin erilainen. Ja se oli niin huojentavaa. Tavallisuus on aliarvostettua.
1 tykkäys
En pääse kahden päivän päästä kertomaan että olen ollut selvinpäin 8kk. Koska en ole.
Minulla on hyvä yhteys yhteen työkaveriini joka paini uhkapeliongelman kanssa vuosikausia, mutta selätti sen. Meillä on keskustelu siitä kuinka minun on vaikea hyväksyä että olen sairastunut alkoholismiin/addiktioon. Minulla on joku eetos siitä että enhän minä voi olla sairas, minun täytyy olla vahvempi. Sitten kuitenkin kävi näin. Mitäköhän yritän selittää, saako kukaan kiinni mitä tarkoitan?
Katselen vain kuvia kissoistani ja kuuntelen musiikkia. Haluan unohtua.
2 tykkäystä
Mä taidan saada. Se on se hetki ennen riippuvuuden myöntämistä, kun mieli vielä haraa vastaan. Minäkin kävin läpi sen, kunnes oli pakko hyväksyä tosiasiat ja myöntää riippuvuus. Monet alkaa myös raittiuden aikana mitätöidä riippuvuusajattelua. Että ehkä minä en olekaan riippuvainen, kun pystyn olla ilmankin. Nämä on vähän vaarallisia ajatuksia ja niidenkin kanssa kannattaa olla tarkkana.
Sinulla oli tosi hieno aika raittiutta jo eikä sitä kukaan tai mikään vie pois. Kenties sinun on helpompaa päästä heti uuteen raittiuteen kiinnikin tuon hienon pätkän johdosta. Ole itsellesi armollinen. Uutta yritystä heti vaan❣️
2 tykkäystä
Mulle kanssa äiti usein lapsena hoki, että hitto kun oot liian herkkä ja sanotti usein sitä, että voikunpa joku meistä lapsista olisi perinyt sen kovuuden joka hänessä on. HAh. Onneksi en ole ja näenkin asian sillä tavalla, että onneksi olen herkkä. Onneksi mulla on isona vahvuutena se, että olen herkkä ja uskallan tuoda sitä esiin enkä suostu enää kenenkään epämukavuuden takia pienentämään tai peittämään sitä itsessäni.
Ei ole olemassa liian herkkää ihmistä, on vain ihmisiä, jotka on niin lukossa itsensä kanssa ja ajattelenkin usein, et jos joku ihminen trikkeröityy musta, mun olemuksesta niin se ei kerro musta yhtään mitään vaan siitä ihmisestä. Kaikki ne reaktiot on sen. eikä mun.
Herkkyys on todella iso voimavara ja sitä voi oppia myös hyödyntämään toki siinä on tässä maailmassa puolensa, mutta sen voi nähdä myös vahvuudesta käsin. Mä olen neuroepätyypillinen ja siksi mun hermosto on erilainen ja koen asiat voimakkaammin ja eri tavalla, kun muut ihmiset. Pitkään liian pitkään ajattelin, että mussa on vikaa, koska tunnen asioita eri tavalla ja jotenkin voimakkaammin.
Ajattelen nykyään, että ONNEKSI mä en ole kuin muut. Mä olen niin onnekas, että mä osaan poimia elämästä pienistä hetkistä todella isoja ja mä näen ne! Moni ei näe niitä eikä pysty antamaan niille painoarvoa. Mulla on järkyttävän iso sydän ja siitä mä kuulen aina ja se on oikeesti voimavara.
Tällä kirjotuksella kai haen vain sitä, että vaikka elämä on vaikeaa herkempänä ihmisenä ja on taakkoja jotka painaa todella syviin vesiin, niin on myös niitä hyviäkin asioita, jotka auttaa menemään eteenpäin. Jos kirjottelu auttaa, niin itsellä on auttanut joka päiväinen aivopesu esim. 3 asiaa joista oon kiitollinen tänään. 3 asiaa joista pidän itsessäni ja 3 asiaa jotka toivat tänään iloa päivään.
Myös ihan semmoset pienet asiat kuten hassulta varmaan kuulostaa, mutta hymyileminen/nauraminen vaikkei siltä tuntuisi tai se ei olisi aitoa lähettää keholle ja sitä kautta mielelle viestiä, että kaikki on hyvin. Kehoa voi ns. huijata vaihtamaan mielen maisemaa.
joskus tosi kovissa ahdistuksissa ulkona ollessani olen myös oppinut hyödyntämään aistiyliherkkyyksiäni toiseen suuntaan kuten jos ahdistaa niin etsin 3 eri hajua joita mietin. Kosketan luonnossa jotain yms. Ohjaan olotilaa toiseen.
Toivottavasti näistä mun sekavista selotuksista saa jotain kiinni 
4 tykkäystä
Reepu harmi tuo retkahdus, mutta tärkeintä on, että pääsit heti takaisin raittiuspolulle.
Peli ei missään ninessä ole menetetty. Lyhyt juominen tässä välissä ei välttämättä pilaa mitään, eikä tule henkiseksi taakaksi.
Ihminen voi olla yhtä aikaa herkkä ja vahva ja äärimmäisen sitkeä. Uskon, että sinä olet näitä kaikkea ja pääset eteenpäin askel kerrallaan.
Retkahduksen jälkeen itku ja petyymys muuttuu parhaassa tapaiksessa voimaksi ja energiaksi auttamaan kohti pysyvää raittiutta.
Tsemppiä kovasti!
1 tykkäys
En saa nukuttua. Häpeän itseäni. Minun piti olla vahva ja kestää mitä tahansa.
Miten näin kävi? Rakentelin kaikessa rauhassa palapeliä, lempieläimeni tiikeriä. Sitten vain huomasin käveleväni kauppaan olut-ostoksille. Ensimmäiset kaksi muistan, mutta sitten ei mitään. Tiedän olleeni vain kotona, istuen ja itkien.
En halua tällaista elämää. Tällä hetkellä en halua elämää ollenkaan. Haluan mennä sinne, minne kissalapseni ovat menneet. Mutta ehkä vielä tulee joku, jota saan rakastaa ja pitää hyvänä…
4 tykkäystä
Sepä iskeekin juuri silloin, kun on rauhassa - siksi tämä koukku on niin ovela. Mutta miksi ihmeessä Sinun pitäisi kestää mitä tahansa? Nyt hieman armoa peliin. Tästä nouset kyllä. Olin itsekin aika syvissä vesissä eilen - koitan vielä uskoa vahvasti siihen, että on toivoa ja uusia alkuja. Välillä sitä tuntuu, että kaikki paska rävähtää kasvoille yhtä aikaa.
4 tykkäystä
Olen @Reepu lukenut koko ketjusi ihaillen. Samaistun todella moniin tekijöihin, joista olet kirjoittanut ja ketjusi on luonut minuunkin uskoa, että juomattomuus voi olla mahdollista myös vaikeissa tilanteissa.
Tunnistit jo kaksi päivää sitten retkahduksen mahdollisuuden, joka sitten tapahtui. Tämä itsessään jo kertoo, että lähes kahdeksan kuukauttasi juomatta eivät menneet hukkaan.
Okei, elämä ja sen vaikeus tuntui ylivoimaiselta, joten retkahdit juomaan. Tarkoittaako se, että olet huono ihminen? Vähentääkö se jotenkin aiempien saavutustesi arvoa? Vähentääkö se jotenkin sinun arvoasi?
Siellä sumussa mitä luultavimmin herkkänä ihmisenä itsellesi vastaat “kyllä”.
Minä sen sijaan täältä alkutaaperrukseltani ensimmäisenä selvänä maanantaiaamunani aikoihin vastaan, että “ei missään tapauksessa!”
Surusi, kipusi ja myös häpeän tunteesi ovat aitoja eikä niitä kannata kieltää. Kuitenkin, kuten olet itse muita empaattisesti muistutellut, ne ovat silti vain tunteita. Jossain toisessa ketjussa joku hienosti sanoi, että jos olet käymässä läpi helvettiä, jatka matkaa.
Itkin kun luin viestejäsi. Toivottavasti minun kyyneleet jotenkin maagisesti poistaisivat pienen osan tuskastasi.
5 tykkäystä
Voi Reepu. Olen niin pahoillani olosta, missä joudut selviämään. En muista, oletko mielenterveyspalvelujen asiakkaana? Tai käynyt lääkärissä asian tiimoilta. Kaaosteoria on oikeassa, ei mitä tahansa tarvitse todellakaan kestää. Koin itse sen ihan vastikään, kun sain vihdoin varattua itselleni ajan ja soperrettua asiani itkien lääkärille. Siinä vaiheessa padot vasta aukesivatkin, kun lääkäri suhtautui ymmärtäen. Sairauslomaakaan ei ole pakko ottaa, jos koet työn olevan oloasi helpottava tekijä. Voit kuitenkin saada joko kemiallista tai psykologista apua, tai molempia, mille sitten oletkin itse avoin. Itse koen, että kaikki hallittu on parempi kuin omahoito alkoholilla.
Maailman isoin, turvallisin ja lämpimin halaus sinulle. Olet mielessä. 
5 tykkäystä