Tänään tulee 3kk 5vrk siitä kun olen viimeksi juonut alkoholia. Tänään on myös tasan vuosi siitä kun rakentamani kaunis elämä alkoi murentua ja luisuin sysimustaan kuiluun, itse luisua vauhdittaen ja syvemmälle kaivaen.
Näin jälkikäteen ajateltuna on käsittämätöntä, että mitä helvettiä ajattelin (en ajatellut) kun aloin käyttää ahdistus- ja nukahtamislääkkeitä yhdessä kaljan kanssa. Vaikka tuota sekakäyttöä kestikin vain niin kauan kuin 2x30 tablettia riitti, sain itseni aivan järkyttävään kuntoon henkisesti. Kykenemättömyyteni kohdata selvinpäin kahta suurta 1,5kk sisään tapahtunutta, itselleni elintärkeiden olentojen menetystä, ajauduin alkoholin kanssa kierteeseen josta en enää uskonut pääseväni ulos.
Tein keväällä ja alkukesästä “itsemurhasiivouksen”, ettei omaisille jäisi niin paljon tehtävää. Ahdistus, tuska, suru, häpeä, koko maailmankuvani keikahtaminen, pienten karvalapsieni ja myös itseni, sen kuka olin, menettäminen oli liian suurta kestettäväksi.
Elokuun kahdeksas päivä istuin laavulla pienen järven rannalla salmiakkikossun ja kaljojen kanssa, ääneen itkien ja sanoen “en halua olla tällainen ja kuitenkin koko ajan oon”. En kokenut mitään jumalaista väliintuloa enkä mitään muutakaan taianomaista välähdystä, mutta tuolta rannalta jäi kuitenkin joku ajatus siitä, etten halua kuolla tällaisena kuin olen nyt. Sitä itsemurhaa voi sitten tarvittaessa miettiä uudestaan kun on ensin taistellut itsensä irti alkoholista.
Vaikken ole kovin aktiivinen kirjoittaja ollut, on tällä Päihdelinkin sivustolla, muiden kirjoituksilla ollut itselleni suuri merkitys. Paljon viisaita sanoja ja rehellisiä kertomuksia, kiitos kaikille niistä <3
Australialainen Nightwish-ystäväni teki tekoälyn avulla minulle kuvan, muistuttaakseen kuka minä oikeasti olen. Haluan jakaa sen, samalla PikkuRuun (kaunein lumi kämmenelläni) muistoa kunnioittaen:
Onnittelut rapiasta kolmesta kuukaudesta.
Ei ole elämä sinuakaan helpolla päästänyt, mutta siellä vain sitä seistään päättäväisesti katse eteenpäin suunnattuna ja se on todella ihailtavaa.
Pidän todella paljon sinun rehellisestä tavastasi kirjoittaa asioista juuri niiden oikeilla nimillä mitään ikävää peittelemättä ja huumoria unohtamatta.
Uskonkin, että vasta itselleen täydellisen rehellisyyden kautta voi alkaa eheytymään.
Nykyään tulet muuten usein mieleen, kun soittolistalta sattuu joku Nighwishin biisi tulemaan.
Kiitos Setämies. Onpa mukava kuulla, nousi kyyneleet silmiin kauniista sanoistasi <3 Ja olet täysin oikeassa rehellisyydestä ja eheytymisestä! … Jos saisin olla joku biisi, olisin Nightwishin Dark Chest Of Wonders <3
Tosi paljon onnea kolmesta kuukaudesta! Se on hieno saavutus. Ja minusta tuo on tosi tärkeä oivallus, että kaikkea voi miettiä uudestaan sitten myöhemmin. Miksei kokeilisi ensin vielä vaikka raittiutta.
Minussa itsemurhan ajatteleminen tai sen sanan kuuleminen ei nykyään herätä kauhua ja paniikkia. Se on vain lohdullinen ajatus siitä, että aina on olemassa ainakin joku pakotie, ihan mistä tahansa. Mutta eihän sitä korttia tietenkään kannata käyttää, ennen kuin on kokeillut kaiken muun. Ja sitä muuta on hirveän paljon. Vaikka tämä raittius. Jos vuoden raittius ei vielä tuo isoa muutosta, kokeillaan miltä tuntuu kahden vuoden raittius. Varovaisen uteliaana ihan uuteen astellen. Kumivene, laineet, elokuvat ja musiikki ovat kuitenkin tallella. Ja moni muu hyvä. Pelätään, muttei enää paeta, ystävämme Putkiksen sanoin.
Olen tosi iloinen, että olet vielä mukana tutkimusmatkalla. Ihan aidosti.
Onnittelut kolmesta kuukaudesta. Siihen mahtuu jo paljon uutta ja tavallista arkea.
Minua on auttanut monessa vastoinkäymisessä kun olen lähinnä vain hengittänyr. Siihen kun keskittyy ja vaikka metsässä makaa, niin aika moni asia kyllä selviää. Ja suklaata myös.
Vapaat alkoivat taas. Minun arkinen työelämä rytmittyy sellaiseen 5-vuoroon, meidän työmaalla ollaan aina viisi vuoroa töissä ja viisi päivää vapailla. Juodessa vapaat hurahtivat aina todella nopeasti, selvinpäin hitaasti. Palautumiseenhan näin pitkät vapaat on tarkoitettu ja juopotellessa mitään palautumista ei tietenkään tapahdu, päinvastoin.
Minulla ei ole kuin aikaa täällä kotona. Tuntuu, että vasta nyt surutyö (en ihan täysin tiedä mitä tämä sana tarkoittaa vaikka uskonkin että jotkut pienet tekoni ovat surutyötä) ja kaiken menetyksen ja järkytyksen käsittely on vasta alkanut kun aivoni ovat saaneet levon päihteistä.
Toinen menetyksistäni oli odotettavissa, tiesin että yli 18 vuotta kestänyt elämämme yhdessä on tulossa tiensä päähän. Sain enemmän aikaa kun olin uskaltanut toivoa ja sain luoda kauniin yhteyden olentoon jolla oli maailman suurin valkomustainen sydän ja urhean soturin sielu.
Toinen menetys sen sijaan… On edelleen vaikea edes hyväksyä tapahtunutta. Mitään niin kaunista ja ihanaa, uutta elämää ei saisi ottaa julmasti pois… Maailman kaunein lumi kämmenelläni, harmaasydän.
Aikoinaan kun kävin psyko/traumaterapiassa kokemani vakavan henkeen- ja terveyteen kohdistuneen rikoksen vuoksi, kysyin terapeutilta että pitäisikö minun pystyä antamaan anteeksi pahantekijälle? Hän vastasi että ei, ei tarvitse pystyä antamaan anteeksi tekijälle, mutta olisi todella tärkeää että pystyisit antamaan anteeksi elämälle, että jotain niin hirveää voi tapahtua.
Tein tänään ruokaa, mikä on ilon ja tyytyväisyyden aihe itselleni. Ruoanlaitto jäi täysin kun en jaksanut enää mitään ja minussa asunut ruokaintoilijakin katosi jonnekin tölkkien sekaan. Katselin tänään myös kauniin animaatioelokuvan, Nimonan ja kuuntelin musiikkia. En koskaan lakkaa ihmettelemästä musiikin voimaa, kuinka se voi auttaa ja eheyttää kuuntelijaansa.
Ai niin, työkaverini antoi minulle vissytölkin. En ole ikinä juonut tölkeistä mitään muuta kuin alkoholia ja olikin todella outoa kuulla tölkin sihahdus pitkästä aikaa ja juoda siitä. En pitänyt tunteesta jonka se tölkki kädessäni/huulillani sai aikaan vaikka sisälmyksensä olikin viatonta makuvissyä.
@Reepu hienoa että kirjoitit.
Samaistuin aikalailla kokemaasi karvalapsien menettämisen tuskasta ja itsemurha ajatuksista.
Se on todella raskasta. Vain raittiina sitä surutyötä pystyy viemään eteenpäin ja elää tunteet läpi. Kun menetin rakkaan koiran äkillisesti se vei TODELLA alas. Tästä on jo vuosia mutta sen tunteen muistaa. En pitkään aikaan pystynyt ajattelemaan että hankkisin uuden koiran mutta sitten aika kypsyi sille. Nyt lenkkejä saan tehdä pari vuotiaan mahtavan kaverin kanssa. Kaveri joka tuo aina yhtä ihanaa iloa päivään ja jonka vuoksi nousta aamulla ylös.
Ne on meidän enkeleitä tässä elämässä ja sen jälkeenkin. ikuisesti.
Tuo kuva on upea sinusta ja enkelistäsi.
Sulla on raittius nyt hyvällä mallilla. Pitämällä päätöksestä vaan kiinni (no matter what) tulee raittiiseen elämään tapa. Ja vissy on hyvää.
Kiitos @Utu sanoistasi. Pieniä enkeleitämme ovat, ikuisesti <3 Kiitos @Hiiri myös sinulle viestistäsi.
Eilen illalla oli tähän asti tiukin vääntö päässäni, mutta ei sekään lopulta ollut ihan hirveän vaikeaa kääntää juomattomuuden voitoksi. Aloin makustella ajatuksella alkoholin tuomasta hetkellisestä helpotuksesta ahdistukseen ja pahaan oloon. Mitä kauemmin annoin ajatuksen pyöriä, sitä houkuttelevammalta se alkoi tuntua. Ajattelin, mitä ja kuinka paljon hakisin niin että tällekin päivälle vielä riittäisi aamusta iltaan juotavaa. Huomenna on viimeinen vapaapäivä, joten kyllähän sitä tänäänkin voisi vielä juoda.
Käänsin ajatukseni ajattelemaan konkreettisesti olut- ja lonkerotölkkejä, joita aina ostin. Tölkkejä, joista edellisessä kirjoituksessani mainitsin etten pitänyt tunteesta jonka tölkki kädessäni sai aikaan. Mielikuva tölkkien kerääntymisestä, sihahduksista ja alkoholin mausta oli todella epämiellyttävä, lähes etova. Minähän en pidä ollenkaan minkään alkoholijuoman mausta, lonkero menee helpoiten alas mutta olen aina ajatellut kaljan olevan kaikista terveellisin vaihtoehto, joten sitä sitten kumonnut ikävästä maustaan huolimatta. Niin naurettavaa kuin se onkin, jos joskus ostin Alkosta viinipulloja niin samalla piti hakea kaupasta tikkukaramelleja imeskeltäviksi viininlipityksen ohessa, ettei kamala viininmaku häiritsisi humaltumistani. Voi perhana
Minulla ei ole mitään harhakuvitelmia siitä, että en nyt ajautuisi samaan jamaan alkoholin kanssa kuin missä olin. Tiedän, että juomalla tämä ahdistus ja paha olo kertaantuisi sietämättömäksi. Olin niin pimeässä paikassa, todellisuudentajunikin oli hapertumassa. En halua kokea sellaista enää.
Huomasin kuitenkin vilkuilevani kelloa että se on varmasti lähestymässä yhdeksää, jolloin voi lakata ajattelemasta koko asiaa. Vaikka nämä viiden päivän vapaat ovat ihan kivat (varsinkin kesällä), ovat nämä kuitenkin itselleni ehkä hieman liian pitkät. En näe juuri ketään ihmisiä ja välillä tämä on tällaista möllöttämistä vain. Olen alkanut juomaan aika paljon teetä samalla kun seikkailen täällä internetissä, minulla on omiin silmiini ihanan näköisiä teekuppeja. Lohikäärme istuu kuunsirpillä, yksisarviset kävelevät kohti metsää, mustat kissat noitapadan ympärillä ihmettelemässä vihreitä kuplia… Niitä on mukava pidellä kädessä.
@Reepu vapaille olisi hyvä miettiä ihan suunnitelmallista tekemistä.
Itse teen pitkiä kävelyitä että sitten illasta ollen jo niin väsynyt että se höyryävä teekuppi maistuu ja tuoksuu hyvälle ja kiva vaan olla ja katsella tv:tä.
Lisäksi kuuntelen paljon kirjoja. Muistan syödä ja juoda säännöllisesti ettei verensokerit huitele ja heittele. Pikku juttuja joilla kuitenkin iso merkitys.
Kun se kaikki aika mikä meni juomisen suunnitteluun, toteutukseen ja kännäämisestä selviämiseen ja vertaa aikaa mitä selvinpäin on niin ihan vaan oleminen voittaa kaiken. On muuten hienoa kun on tylsää eikä tarvi juoda siihen. Herätä aamuun virkeenä tai ylipäätään ilman kankkusta, pahaa oloa, ahdistusta.
On hyvä palauttaa mieleen se pimeys missä oli kun joi. Ja että ei enää ikinä sitä.
