Joulu oli omannäköiseni, rauhaisa ja hiljainen, töissäkään ei ollut kovaa kiirettä. Aattona poljin iltavuorosta kotiin ja vilkuilin reitilläni olevien talojen ikkunoista sisään, koristeluja, ihmisiä. Pieni yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne nousi siinä madellessani kotiin, mutta ei sitä tunnetta kauaa kestänyt. Taika ja glögi odotti kotona. Tai en tiedä odottiko Taika, poloisella taitaa olla stressittömämpää olla täällä kotona yksinään kuin pelottavan ihmisolennon kanssa, ainakin vielä.
Katsomani elokuvat olivat aivan ihania.
Animaatio-elokuvat ovat kyllä niin elämää rikastuttavia ja riemastuttavia!! Ihminen tarvitsee lapsenmielistä pöljyyttä (joka siis oikeasti on neroutta) ja lennokasta iloa, jolla ei ole rajoja. Upea oli myös tuo White Christmas vuodelta 1954, vanhoissa elokuvissa on kyllä täysin omanlaistansa taikaa ja tyylikkyyttä.
Aion taas viettää internetittömän tammikuun, kuten tänäkin vuonna. Hiljaisuus on hyvä. Palailen sitten palstalle helmikuussa. Välillä on kyllä minunkin mieleen alkanut hiipiä erilaisia mietintöjä irrottautumisesta. Omassa ketjussani on lopulta ollut aika vähän asiaa itse aiheesta, eli alkoholista, syvimmät kamppailuni kun eivät koske alkoholia. Tai tavallaan tietysti koskee välillisesti, koska olen juonut elämässäni niin paljon paetakseni, päästäkseni hetkellisesti pois sietämättömästä tuskasta, joita erilaiset, minua ja elämää vaurioittaneet tapahtumat ovat aikaansaaneet. Ja kuten monille pulloon pakenijoille käy, lopulta kuoppa vain syvenee ja mustuu entisestään.
Ylläoleva on ketjuni ensimmäisen viestin toinen lause, kirjoitettu 13.11.2024. Tämän ketjun olemassaolon aikajanalle on mahtunut paljon järkyttävän pahaa oloa ja epätoivoa, itsemurha-ajatuksia, yksi repsahdus, sinnikkyyttä, päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta, yrityksiä löytää valoa, tehdä hyvää, olla hyvä. Ymmärryksen kasvua niin alkoholista kuin muistakin henkisesti vammauttavista asioista ja siten kasvua ihmisenä. On ollut jotenkin terapeuttista ja eheyttävää saada kertoa oma elämäntarinansa, tai ainakin nämä minua niin syvästi satuttaneet tapahtumat ja tulla näkyväksi, että tällainenkin ihminen, minä, olen olemassa.
Juuri nyt, tällä hetkellä, voin paremmin kuin kertaakaan tämän reilun kahden vuoden aikana. En voi sanoa että hyvin, mutta paremmin. Olen tosin varautunut siihen, että taas huomenna, viikon, kahden, kuukauden päästä voikin taas olla ihan mätä olla, tunnenhan minä jo nämä omat vamma-aivoni 
Fyysinen terveys on asia, josta olen kiitollinen joka päivä. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys. Ei ole ollut ikävä oksennus/tärinä/hikoilu/sydämenhakkaus -oloja, joita minunkin elämässäni on ollut ihan riittämiin.
Oikein mukavaa vuoden vaihtumista kaikille <3 Itse odotan vähän kauhulla ilotuliteräjäyttelyjä, Taika-poloinen… Joulun aikaan Taikan nimi oli tietenkin Taika-tonttu(nen). Se nimi taisi tosin jäädä vähän päälle…