Tuo on asiaa. Mutta sitä ihmettelen etteikö ihminen saa sitten foorumille kirjoittaa ollenkaan. Mikä siinä on niin hirveän väärin, jos kirjoittaa ketjuun ajatuksiaan 
No ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Sitä kohtaa omia tunteitaan paremmin, kun ei lähde sen ensimmäisen impulssin mukana toimimaan. Yhteydenotot olisivat nyt askel taaksepäin, ja takaisinhan en halua. Päiväkirjakin varmasti toimisi, auttaisi pureutumaan syvemmälle.
Juuri nyt en kuitenkaan tahtoisi sukeltaa niin syvyyksiin, vaan kantaa kunnialla muut elämäni osa-alueet: epävarman työn, opiskelut, kodin, perheen… Tämä viikonloppu on ollut eron jälkeen ensimmäinen, kun jaksoin siivotakaan, ja jaksoin sopia lenkkitreffit parhaan ystäväni kanssa, jolle ylipäätään kerroin tapahtuneen vasta nyt. Olen aika yksinviihtyvä, ja ystäviä tulee nähtyä harvakseltaan.
Eilen illalla kävin miespuolisen harrastusporukoista tutun kaverin kanssa yhdessä tapahtumassa. Seistiin neonvalojen alla, ilma oli kylmä, usvainen ja miljöö oli kaikin puolin romanttinen. Vain seurasta puuttui se jokin. Miten onnellinen olisin ollut Kukkosen kainalossa siinä hetkessä, ihan vaan hengittämällä hetkeä ja Kukkosen taianomaista olemusta. Koenkohan vielä joskus jotain tuollaista 
Koet joskus jotain vielä parempaa, Riikinkukkosen kanssa. Kunhan olet kokonaan päässyt irti Kukkosesta. Voin luvata, koska olen kokenut aivan samaa. Sinä haet tietynlaista tunnetta eikä muu sinulle kelpaa, eikä tarvitsekaan kelvata. Älä tyydy vähempään! Tunne syntyy sinun päässäsi, sinun silmäsi löytävät vielä kohteen tunteillesi. Ja enemmän. Hyvän, viisaan ja kauniin miehen - mutta et heti huomenna.
Kiitos Tuulispää
Ja tuon taianomaisen hetken jälkeen olisi mennyt kotiin ja joutunut väkivallan kohteeksi niin että naapurit olisi hälyttänyt poliisit paikalle. Itse kävin baarissa ystävättäreni kanssa kuuntelemassa bluesia, ja muistelin siellä miten meillä juoppiksen kanssa oli ollut joskus tosi hauskaa siellä, kotiin tullessa olin helpottunut ettei juoppis ollut enää rinnalla, oli vain oman kodin ihana rauha.
No ei heti, ensin välissä olisi tulinen lempiminen 
.
Sitä tulee kyllä mietittyä, että mikä Kukkosen sai huutamaan, hyökkäämään ja haukkumaan. Että mitä sen päässä silloin tapahtui, mitkä tunteet sitä ajoi, miksi se toimi niin. Miksi se tahtoi ajatella minusta pahasti. Sen täytyi ainakin jollain tasolla tietää, että olin syytön moniin niihin asioihin, mistä se syytti. Miksi se halusi silti uskoa sitä pahaa.
Menee kuitenkin vielä aikaa, ennenkuin osaan olla tästä erosta kiitollinen. Nyt vaan surullinen.
Oli äsken niin kova ikävä, että soitin Kukkoselle. Kukkosen tasku vastasi, Kukkonen ei huomannut puhelua. Se oli naisen kanssa jossakin, kaksin. Juttelivat töistä, sen verran ehdin kuulla.
Tärisyttää. Asiat etenee.
Huh, olipa onni, että satuin kuulemaan tuon. Kukkonen nimittäin salaisi viimeiseen asti, että tapailee muita. Jotenkin se helpotti, että nyt tiedän, nyt ei tarvitse enää pelätä milloin se tapahtuu. Voihan se tietysti olla muutakin, mutta tähän aikaan kaksin, ja ilman taustahälyä…
Tekee hirveästi mieli olla paljastamatta Kukkoselle mitä kuulin. Kysellä tuosta vähän kautta rantain ja antaa sen kertoa tai olla kertomatta. Haluaisin kauheasti, että se kertoisi. Kertoisi kuka ja milloin juttu on alkanut, ovatko tunteneet jo meidän aikanamme. Että sotkiko tunteet tuohon toiseen meidän juttuamme. Haluaisin kauheasti kuulla totuuksia kaikesta, jotta tälle jutulle piirtyisi jotain pohjaa.
No mutta. Nyt puhelin kiinni ja nukkumaan. Yksi luku elämässäni on tulossa päätökseensä.
Antaa mennä. Go Kauniit & Rohkea. Hyvä viihdettä!
Taattua Kaunari-kamaa, kyllä.
Kukkonen soitti äsken - en malttanut olla vastaamatta. Kertoi olleensa bändikämpällä koko illan. En kysynyt kenen kanssa, vaan sanoin olevani jo nukkumassa ja ehdotin, että palataan asiaan huomenna.
Pliis älä kerro Cockkoselle että kuulit naisen äänen. Anna sen valehella koko rahan eestä.
Soittajapojilla on nainen joka sormelle ja treenikämpillä yleensä kaikuu. Ja kyllä, toiset naiset voi sekoittaa miespoloisen pään aika pahasti, kun joutuu vanhan kaadon kanssa seurustelemaan vaikka uusi fressi nainen odottaa jossain muualla.
No kyllä mä kerroin kuulleeni sen naisen äänen, mutta en heti. Mutta eipä siitä tällä kertaa sen enempää 
Älä nöyryytä ittees. 
Tarkoitus ei ole kritisoida, mutta mikä tuossa sinusta oli nöyryyttämistä? Miten mielestäsi olisi pitänyt toimia?
Tuollaisella “mä kuulin, että sulla oli siellä nainen” -sanomisilla, tai kukkoselle soittelulla ylipäätään, sä teet itsestäsi (anteeksi nyt vain) tiskirätin. Anna jätkän mennä. Unohda se, älä roiku siinä ja kiusaa itseäsi enää. Mies on paskaksi osoittautunut ja mitä vähemmän sä pidät siihen yhteyttä, niin sitä nopeammin se unohtuu. Puhun omasta kokemuksesta.
Sama pätee kaikkiin eroihin. Johtuivat ne sitten päihteistä, taikka kumppanin vittumaisesta luonteesta. Ns. “sielunkumppaneita” ei ole. On vain ihmisiä, joiden kanssa on enempi tai vähempi yhteisiä asioita.
Juuri noin. Keskity nyt siihen lapseesi ja itseesi, roikkuminen miehen perässä joka vain kohtelee kaltoin ei sinua auta. Ja se soitteleminen vain pitää kiinni, anna olla ja elä omaa elämääsi.
Ollaan edelleen soiteltu silloin tällöin. Eikä se ole tuntunut väärältä. Kukkosen kanssa menee nyt hyvin: hän on niitä ihmisiä, jotka ovat parhaimmillaan kun ovat välimatkan päässä.
Itselleni alkaa tulla yhä kirkkaammaksi ajatus siitä, että emme palaa enää koskaan, ikinä, parisuhteeseen. Siihen liittyy jo hyviäkin tunteita, kaiken sen surun ja luopumisen tuskan lisäksi. Tuohon mahdolliseen uuteen naiseen liittyen kirkkain ajatukseni oli, että ihanaa, etten ole sidottu Kukkoseen lapsen kautta. Tämän eron jälkeen minua on nimittäin surettanut ajatus siitäkin, ettei tullut tehtyä lasta johon suunnata nyt tästä ja ikuisuuteen kaikki se rakkaus, mikä Kukkosesta jäi yli… Saattaahan olla, ettei myöhemmin uuden miehen kanssa enää edes ehdi, kun oma ikä tulee vastaan. Mutta nyt siis vain huojennus: tehköön Kukkonen mitä tekee, minähän olen nyt vapaa. Vapaa ja minulla on oma elämäni. Tai ainakin kohta, kun lakkaan laittautumasta Kukkosen makua ajatellen, päivän mittaan ajatukset eivät palaa menneeseen, eikä illalla ennen nukahtamista tee mieli käydä kurkkaamassa whatsappissa Kukkosen kuvaa ja paikalla olemista. Mutta se päivä koittaa vielä
Ehkä paras oivallus tänä viikonloppuna oli eilen, kun googlasin lauseen “mitä tehdä kun on tylsää”. Lueskelin sitten murrosikäisten kirjoittamia koottuja vinkkejä, ja tajusin, että juuri nuohan ovat elämästäni jääneet pikkuhiljaa: tanssimoovien opettelu, askartelu, intiaanien elämäntapojen googlettaminen, piirtäminen, listojen tekeminen, kirjeen kirjoittaminen… Siis luppoajan viettäminen. Olen unohtanut, miten siitä tehtiin hauskaa ihan yksin.
Itseä kohti olemme matkalla, syntymästä alkaen, matkalla viisastuen. Oma aika, uudet kiinnostuksen kohteet, hienoa! Jotain on ehkä elämässäsi tapahtunut ennen Kukkoilijaa, jotain joka vei ajat sitten huomiosi pois itsestä ja pohjusti sinua suhteeseen narsistin kanssa, jonka glooriassa paistatella. Että et olisi uudemman kerran samassa tilanteessa, seuraavassa parisuhteessa, toivon että löydät jotain tänä tärkeänä aikana, jolloin saat tutusta parhaaseen ystävääsi, sinuun.
Kuulepa kananen, sinulla on viestesi perusteella jo lapsi. Tuo lapsi on muutaman kerran vilahtanut teksteissäsi, sivulauseessa kun mietit jotain tuon miehen tilalle (jos ei Zetan kanssa joulua, ehkä lapsen…). Eiköhän kannattaisi keskittyä jo nykyiseen äitiyteen eikä haaveilla uudesta täysin vastuuttoman isäehdokkaan kanssa. Ja keski-ikää lähestyvän naisen kannattaisi jo hieman pitää jalkoja maassakin ja järki päässä kun omaa elämäänsä ohjaa. Omia valintoja, mutta lapsia hankkimalla nuo omat ongelmat pahimmillaan siirtää seuraavaan sukupolveen.