Tuo pisti silmääni “viestiä olen laittanut joka päivä”. Mitä ihmettä? kerroit että olette eronneet?
Onkohan tämä koko ketju jotain sellaista että saadaan muut kirjoittelemaan omasta elämästä asioita joista joku hyötyy, tai nauraa tai?
ihmetyttää ja ehkä varoituksen sana muille kirjoittajille että meitä taidetaan vedättää.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Mikä ero se sellainen on, kun pitää väkisin pitää yhteyttä? Ei muuta kuin yhteydenpito poikki ja elämässä eteenpäin! Turha selitellä mitään lässynlässyä, että “kun on niin vaikeaa unohtaa ja on ikävä”. 
Joskus on parempi jatkaa viestittelyä ettei toinen tule ns. ikkunankarmit kaulassa sisälle tai tee jotain muuta ns. kivaa. Omalla kohdallani oli niin.
For all these situations, we have Gray Rock.
What it is:
So, how do we escape this parasitical leech without triggering his vindictive rage? Gray Rock is primarily a way of encouraging a psychopath, a stalker or other emotionally unbalanced person, to lose interest in you. It differs from No Contact in that you don’t overtly try to avoid contact with these emotional vampires. Instead, you allow contact but only give boring, monotonous responses so that the parasite must go elsewhere for his supply of drama. When contact with you is consistently unsatisfying for the psychopath, his mind is re-trained to expect boredom rather than drama. Psychopaths are addicted to drama and they can’t stand to be bored. With time, he will find a new person to provide drama and he will find himself drawn to you less and less often. Eventually, they just slither away to greener pastures. Gray Rock is a way of training the psychopath to view you as an unsatisfying pursuit - you bore him and he can’t stand boredom.
Minulla oli myös väkivaltainen alkoholisti miehenä. Luulin tosiaan että hän tulee ja tappaa jos eroan, hylkään, jätän yms. No, eipä tullut. Jätti kerralla rauhaan kun jämäkästi erosin enkä ottanut yhteyttä enää. Mielestäni on pahinta kiusaamista tuollainen että sairaalle ihmiselle viestitellään ja pidetään yhteyttä, kun hän siten luulee että on kiinnostusta.
Sen olen jälkeenpäin huomannut kun olen tutustunut muihinkin alkoholisteihin jotka ovat raitistuneet, että he usein ovat sellaisia että ihastuvat ja kuvittelevat olemattomia. Esim. ei tarvita kuin että hymyilet nätisti niin joku saattaa kuvitella että olet jo ihastunut ja valmis suhteeseen. Jotenkin järkyttävää on sellainen käytös että sitten tahallaan hymyillään ja viestitellään sellaisen ihmisen kanssa. Exän kanssa opin sen ettei hänen kanssaan voi edes jutella kun hänellä nousee tunteet pintaan ja ikävä, joten en kiusaa häntä enää kun tajuan tämän asian.
Oikesti alkoholismi on mielen ja tunne-elämän sairaus ja siten olisi hyvä olla varovainen ettei tee vahinkoa liian lempeällä ja huolehtivalla käytöksellä.
En vaan osaa mieltää Kukkosta sairaaksi. Enkä osaa nähdä itseäni tässä mitenkään terveempänä osapuolena. Minähän olen viestitellyt siksi, että minun on ollut ikävä 
Tuo Grey Rock oli kuitenkin mielenkiintoinen, googlasin aiheesta lisää luettavaa. Juuri noinhan olen toiminutkin kesästä alkaen. Luulen, että se on ollut viisasta.
Niinkuin minulle kävi, seurustelin eron jälkeen ja ei siitä suhteesta tullut mitään, aina oli välit poikki. En kestänyt miehen käytöstä. Sain tuttavalta sitten ahaa-elämyksen, kun hän sanoi että mitenköhän sinä pärjäät tuon ihmisen kanssa kun hän on tottunut riitelemään entisessä suhteessa. Tajusin että vanhat tavat seuraa uuteen suhteeseen kaikilla. yritin puhua siitä mutta hänessä ei kuulemma mitään vikaa ollut. Lopetin suhteen sitten enkä enää ottanut yhteyttä.
Ei ikävään kuole, eikä yksin jäämiseenkään. kannattaa elää yksin oikeasti jonkin aikaa niin helpottaa. Se on ihana tunne kun tajuaa ettei ole kenestäkään enää riippuvainen.
Tsemppiä kuitenkin kaikille jotka yrittävät irtaantua repivistä suhteista. Ei niihin kannata jäädä roikkumaan, itsensä vain sairastuttaa.
Narsistin uhrit- sivuilla kannattaa käydä myös lukemassa 
)
Ei tullut tämäkään miekkonen onneksi häiritsemään, onneksi tässä on välimatkaakin jonkun verran, viestejä vaihdettiin kyllä. Nyt on tosiaan uusi nainen löytynyt, vienee nyt vuorostaan hänet ensin taivaisiin ja sen jälkeen helvettiin. Kaljatölkit lentelee päin seiniä, haukutaan ja päälle syljetään että silleen. Eipä käy kateeksi…
Enpä ole minäkään nyt sitten tiistain jälkeen viestejä pistänyt, eikä niitä ole Kukkoseltakaan tullut. Vähän kiukuttaa ajatella noita naiskuvioita mistä kerroit, sillä Kukkonen on paljastanut, että aiempina eroina hänellä on ollut sama nainen lohduttamassa… Tai mistä tiedän jos niitä on ollut muitakin. Aargh. No, turha miettiä nyt. Ainakaan Kukkonen ei voisi enää pettää minua, koska en enää kuulu tähän juttuun.
Tunnemaailmaan on nyt pulpahdellut vihaisuutta ja katkeruutta kaikesta kurjasta. Toisaalta mieli on ollut ihmeen tyyni, ja kaipaan Kukkosta nyt yllättävän vähän. Tulihan häntä tässä jo katsottua, ja suurinta osaa asioista en jää kaipaamaan.
Kävin lukemassa niitä narsismin uhrien sivuja, löysin sieltä hyviä artikkeleja. Ajatus itsestä uhrina tuntuu kuitenkin vieraalle, samoin kuin ajatus Kukkosesta sairaana. Mutta kyllä minä ymmärrän, että Kukkosella on vaikeita mt-ongelmia. Ajattelen, ettei hän tahtoisi olla tuollainen raivoava, mustasukkainen… Mutta ei jostain syystä osannut olla olematta.
Sitä en ymmärrä, miten minä tuohon jouduin. Ihastuin kai Kukkosen voimaan ja omaehtoisuuteen, ja siihen, että hän osaa pitää puolensa. Jotain sellaista.
Luin muuten tällaisesta kirjauutuudesta: pokka.club/113433/henkisesti-hakattu
Pah, kirjoitettuani tuon se ammottava kaipuuni palasi
Tsemppiä Kananen! Yritä nyt olla lähettämättä viestiä, vaikka kuinka tuntuis siltä että on pakko lähettää, kun on niin ikävä. Kun kykenet nyt pitämään näppisi erossa puhelimesta tai muusta mitä kautta viestiä lähettelet niin olet jo voiton puolella!
Just noin minullekin on käynyt, jos olen puhunut tai kirjoittanut exästä jossain jotain, vaikka hiemankaan huonoa tms. niin syyllisyys iskee ja tulee ikävä. Näin minä sen ajattelin olevan. Koska naapurin kanssa käytiin lenkillä ja haukuttiin kumpikin juopot ukkomme hamaan maan rakoon ja tultiin kotiin ja taas jaksettiin sietää eteenpäin sitä samaa rumbaa. Muutosta ei tapahtunut sillä että selän takan haukuin ja moitin ja syytin. Eikä kyllä tapahtunut vaikka edessäpäinkin niin tein, silloin sain vain turpiin ja toinen meni juomaan lisää.
Sitten tuli mitta täyteen ja erosin oikeasti enkä sen jälkeen mennyt takaisin. Kun hän yritti uudestaan minua puhua ympäri, sanoin että en enää halua, että minullehan nauraa koko kylä jos taas aloitan uudestaan. Ehkä se oli se häpeä joka sai minut järkiini.
Eilen sitten pää pyöri kysymyksistä, joihin tekisi mieli saada Kukkoselta vastaus. Mietin kuitenkin mielessäni keskustelun, missä ne hänelle esittäisin, ja ne ympäripyöreät tai hyökkäävät vastaukset, jotka häneltä nyt niihin saisin. Jos niihin saisi nyt vastauksen, sen olisi saanut jo yhdessä ollessamme. Haaveilin sitten mielessäni jonnekin vuosien päähän sijoittamastani keskustelusta, jossa kävisimme läpi suhdetta ja kaikkea siinä tapahtuneita kummallisuuksia. Ehkä sellainen tulee sitten joskus, tai ehkä kysymykset menettävät merkityksensä. Pään sisällä näitä keskusteluja on helpompi käydä jo nyt 
Suosittelen kirjoittamaan paperille noita kuviteltuja kysymyksiä ja vastauksia. Hahmottuvat paremmin. Et saanut vastauksia yhdessä ollessanne. Tuskin saisit vastauksia nytkään. Oikeita sellaisia.
Voisi olla inhimillistä sinulta päästää miehestä irti ja antaa hänen kokea pystyykö hän paremmin suhteeseen jonkun toisen kanssa. Älä roikota toista mukana. Joskus todellista välittämistä osoittaa se, että hylkää kokonaan. Jotain tosi kipeäähän tuossa teidän suhteessanne oli ja kumpuaa varmaan molempien perhetaustasta ym. Kelaamista varmaan riittää.
Tuli mieleen, että osa tämän viestiketjun ylläpitämisen tarkoitusta sinulle on, että se pitkittää suhdettasi häneen. Edes täällä hän on hetken totta.
Ehkä, mutta ajattelen sen olevan aika harmitonta kellekään, että tuntojani tänne anonyymisti kirjaan. Minulle parisuhteen sammuminen on ollut unelmistani luopumista. Ei tuota suhdetta olisi syntynyt, ellen olisi siinä jotain toiveita nähnyt. Valitsin tämän paikaksi surra sitä, sillä muualla elämässäni on jaksettava elää muuten ja hoitaa muita asioita. Uskon, että jokainen valitsee itse, haluaako tekstejäni lukea.
Minä ainakin käyn monesti lukemassa. Ja toivotan rohkeutta luopumiseen…
Suhteen päättyminen on varmaajn luopumista. Muutoksien yli voi päästä kirjoittamalla.
kirjoittaa saa, ilman että olisi syitäkään. Vuorovaikutteinen kirjoittaminen on monesti kivempi asia aina kuin pelkän yksinäisen päiväkirjan kirjoittaminen. Itselleni ainakin. ja jos ei kukaan kommentoi, niin sekin tieto että joku voi lukea, auttaa joskus avaamaan silmiä. Miltä ajatukset näyttävät jne.
Itsellesi sinun pitää kirjoittaa eikä muille. Kun kirjoitat niin ehdottomasti sinun kannattaa lukea ne aina seuraavana päivänä, yön yli nukuttuasi voit ehkä hämmästyä miten olet huojentunut kun et soittanutkaan, lähettänyt viestiä yms.
joku viisas on sanonut ettei tunnemylläkässä kannata lähetellä viestejä eikä tehdä mitään isoa ratkaisua. Silloin kun oikein tuntuu että on hirveä ikävä ja rakastaa, kannattaa odottaa että tunne laantuu. Ikävä kyllä se laantuu.
Kirj. kokemusta on
Mikä sinä olet vieras kertomaan, mitä toisten pitää tehdä? Oletko sama joka tuossa toisessa ketjussa puhuu katkeruudesta ja kuinka kaikki kritiikki elämässä on katkeruutta ja kaunan kantoa?
Voi hyvänen aika. Sun pitäisi nyt itse lukea omat viestisi, voit huomenna hämmästyä mitä olet ajatellut 
Mutta kaikki tänne varmaan mahtuu. Kukin etsii sitä omaa toipumisen tietä, ja sitä tulee välissä sitten tuputettua muillekin, mutta se kait kuuluu prosessiin.