Tuo lista pyrkimyksistä ja unelmista olisi varmasti hyvä keino keskittyä olennaiseen. Ja niin, että sitä tulisi katsottua usein. Kahvimukin kylkeen vaikka 
. Tosin välillä varmaan vaatisi päivitystä.
Näitä mietteitäsi kun lukee niin pyörittää päätään, miten pihalla ihminen voi olla, kuinka voi toimia noin omaa hyvää vastaan. Ja huokaiseen, ei kai sitä kykene kunnolla näkemään tilannetta kun on myrskyn silmässä, eikä haluakaan. Kun sieltä itsensä pois riuhtaisee alkaa näkemään suhteen mielettömyyden, silloin lähinnä katuu kuinka kauan turhaan kärsi. Näin ajattelen, tuollaisesta myrskyn silmästä itseni poisriuhtaisseena.
Niinhän se on että jälkeenpäin sitä tajuaa kuinka olikin “höpsö”, vedätetty ja vaikka mitä. Kun on toisessa ihmisessä niin kiinni ettei edes tajua miten toinen höynäyttää.
Tulee hiki otsalle ja kuuma kun muistot tulee mieleen. Aarghh…
Hävettää ja nolottaa koko liitto.
mutta ihanaa että se on takanapäin. Meni vain liian monta vuotta ja menetin siinä oman mielenterveyteni ja luottamuksen miehiin. tai meni kauan, kauan ennenkuin uskalsin seuraavan kerran edes yrittää kenenkään kanssa asumaan saman katon alle.
Ja ennenkaikken tulee mieleen tuo, kuinka sitä ajatteli että joulun jälkeen, pitää ensin viettää joulu ja sitten laitan eron vireille. Tai joku muu syy. Sitä jäi odottamaan ihmettä. Ja ilkeää se oli miehellekin kun niin tein, eli en ollut rehellisesti hänen kanssaan vaan punoin juonia selän takana ja odotin tilaisuutta erota. Eihän sekään ole reilua ketään kohtaan. mutta kun setuntui pahalta erota ennen joulua.
Otin eilen puheeksi eron. Esille vaan ja ohimennen. Eihän se vielä välttämättä mitään tarkoita, mutta kuitenkin.
Oli kiva hetki. Juteltiin mukavia toisistamme. Sitten sanoin, että se poliisijuttu kyllä pisti miettimään. Että ehkä meidän el pitäisi olla yhdessä. En tarkoita että rakastaisin yhtään vähempää kuin ennenkään, mutta ehkä emme tee toisillemme hyvää. Jotain noihin riitoihin on keksittävä, emme kai kummatkaan sellaiseen halua elämäämme käyttää. Kukkonen sanoi, että ollaanhan me jo sitä mietitty vaikka kuinka paljon eikä olla keksitty. Kysyin mitä vaihtoehtoja sitten jää? “No, kai se on se ero sitten”. Ehdotin, että pidetään tuo nyt harkinnassa ja mietitään sitä nyt molemmat omasta puolestamme.
Kyllä mulle tärkeää olisi, että Kukkosen kanssa voitaisiin erota niin, että voisimme yhdessä jutella, mikä tuntui miltä ja kaikkea sellaista. Hyvästellä tämä suhde kauniisti ja rauhassa. Kaikesta huolimattahan tämä on vasta aikuiselämäni toinen seurustelusuhde (tai kolmas, riippuu laskentatavasta) 
. Mutta jos se ei ole mahdollista, niin eihän sille sitten mitään voi.
Ehkä silloin jouluna voisi sitten tehdä jotain oikein kivaa lapseni kanssa, mitähän…
Sinä juttelet tilanteestasi niin viisaasti, mutta osa perusteluistasi on minun silmääni jotenkin - anteeksi että sanon suoraan - järjettömiä. Ihan kuin jossain olisi jokin käsikirjoitus, jonka mukaan yrittäisit elää. Mun kokemukseni mukaan elämä on kuitenkin oikullista.
Ei narkkarin / alkoholistin kanssa voi keskustella niin että voisi uskoa mitä toinen sanoo, tai että se ei olisi manipulaatiota johonkin, mihin hän nyt sitten sillä kertaa tähtääkin. Yleensä se on saavutetun hyödyn säilyttäminen ja päihteiden käytön jatkaminen. Et saa sellaisesta keskustelusta mitään todellista. Saatat kuulla kauniita sanoja, mutta teot eivät niitä sanoja tue. Eikä aiempien suhteiden vähäinen määrä perustele sitä, että totuutta pitäisi jotenkin kaunistella. Sillä saattaa pedata vain kurjuuden jatkumista joko tässä suhteessa tai sitten jossain toisessa.
Sinä olet tärkeä ja ansaitset kaikkea hyvää!
Minulla on lapsenlapsi joka valehtelee joka käänteessä. Sepittää suunnitelmia ja utopistisia ajatuksia mitä aikoo tehdä. Eikä ole juoppo eikä narkkari, hänen luonteensa vain on sellainen. Ikävä kyllä häneen ei voi luottaa. Silti rakastan häntä, vain silloin kun tekee jotain muita vahingoittavaa otan etäisyyttä, ihan itseni takia, koska ei niistä koskaan tiedä mitä päässään suunnittelevat. varovainen pitää olla. Säälin kovasti häntä ja on ikävä niitä aikoja kun hän oli pieni ja sain jonkin verran olla hänen kanssaan, pieni ihana lapsi, josta kasvoi kieroon kasvanut aikuinen, eikä mitkään hoidot ja terapiat häntä muuttaneet vaikka vnehmmat tekivät kaikkensa että lapsi muuttuisi ja alkaisi käyttäytyä kuin muutkin lapset, normaalisti.
Suvussa on alkoholismia kyllä, mutta en osaa sanoa onko tämäkin luonteen piirre periytyvä vaan ihan syntyessään jokainen saa oman persoonan jonka kanssa on tultava tässä maailmassa toimeen. Joillekin on annettu helpompi tie, jotkut joutuvat käymään kivisemmän polun.
Jotkut vain elävät jossain omassa maailmassaan, kuvitelmissaan, realistinen aikuisen elämä ei heiltä suju. Pitäisi vain keksiä jotain missä tuota persoonan muotoa voisi hyödyntää. kirjoittaa tai muuta missä mielikuvitus saa vapaasti laukata.
Voi kuinka tuttua tekstiä. 
Itse elin 7 vuotta Kanasen kaltaisessa suhteessa. Sitten turvakotien kautta eroon ja uuteen elämään. 3 vuotta täysin yksin. Sitten elämääni käveli kesällä mies. Huomasin heti pitkän juomaputken aiheuttamat mielialan vaihtelut ja mielikuvitusmaailman ja epäilyt. Hämmästyin eniten itseäni sillä aloin toimimaan kuin vanhasta muistista mutta realistisesti ja helvetistä oppineena. 2 kk mies satutti minua kaikin mahdollisin henkisin tavoin. Käännyin aina pois ja toivotin tervetulleeksi ilman olutta ja rauhoittuneena. 2 kk päästä tuli silmilleni koko elämänkerta ja ihme kyllä se kivulias piste jolloin elämä kääntyi huumeisiin ja alkoholiin. Nyt hän on ollut 10 kk pelkällä oluella. (25 illassa)
Ulkomaailma syyttää nyt meitä ja varsinkin minua typeryydestä ja sinisilmäisyydestä. Miksi olen tälläisessa suhteessa, olenko joku säälittävä pelastaja nainen? En, olen ottanut ihan tarpeeksi turpiini monella tavalla. Kävin hakemassa hänet erään kaupungin osan huumekolosta pois, nakkasin kamat autooni ja todellakin tiesin ottavani villieläimen kotiini. Ja jo ensimmäisenä viikonloppuna minut palkittiin täysin yllättävällä agressiolla 4 kertaa. Viimeiseen soitin poliisit. Yö putkassa ja tottakai minusta oli tehty syyllinen poliisille. Naisethan ne aina käyvät nukkuvan miehen kimppuun? Yllättävintä oli että kun näin miehen selvin päin putkassa vietetyn yön jälkeen, tiesin kysyä häneltä seuraavat teot, koska olinhan 7 vuotta mennyt saman kaavan mukaan…tuttua juttua. Mies meni täysin hämilleen, kuin kaikki aseet olisivat tippuneet käsistä. Kerroin hänelle, että tiedän kyllä kuinka alkoholisti suojelee juomistaan lähes narsistisella tavalla. Niinkuin narkkari aineitaan. Sunnuntai menikin vain 7 oluen voimalla mutta ensimmäistä kertaa puhuimme molemmat hyvin raadollisista asioista. Väkivalta, manipulointi, taloudellinen hyväksikäyttö. Otin viikonlopun aikana myös yhteyttä hänen sukulaisiinsa ja kysyin parilta exältä aikaisemmista pahoinpitelyistä. Kaikki on siis paljastettu kaikille. Tottakai minulle nakellaan nyt syytteitä siitä, että miksi kaikille pitää kertoa? Kysyn aina vaan että mitä uutta kerrottavaa muka tässä on? Kaikki tietävät, näkevät ja vaikenevat, minä en. Kuka tietää mitä huominen tuo tullessaan? Nyt jääkaappini täyttyy Lidlin alkoholittomalla oluella toista viikkoa. Asia mistä hän kiittää minua päivittäin. Mies on saanut työstään taas tukevamman otteen ja jaksaa tehdä töitä. En tiedä tuleeko tästä rakkaustarinaa tai päädynkö taas traumapolille mutta päivä kerrallaan.
Olet luultavasti oikeassa.
Kaipa tuossa on toive tulla nähdyksi, otetuksi tosissaan, että toinen kävisi rehellisesti ja aidosti kanssani läpi kaiken yhdessä koetun ja mitä sen taustalla ollut. Vaikka onhan tämä niin metsässä, etten tiedä olisiko minustakaan käymään tätä kaikkea rehellisesti läpi.
Sitten on oma luopumisen vaikeuteni. Se hyvä, mitä minulla Kukkosesta on, en tahtoisi päästää irti. Ennenkaikkea se ihana läheisyys, ne hyvät hetket. Tällä hetkellä ajatus jostain toisesta miehestä tai täydellisestä (tai edes täysipäisemmästä) parisuhteesta tuntuu kaukaiselta, en edes osaa enää kaivata sitä. Ja ajatus Kukkosen luovuttamisesta muille kanasille 
. Entä jos tämä riittääkin nyt suhteekseni: kerran viikossa päiväaikaan kuhertelemaan toisen luo, sitten nopeasti pois alta, silloin tällöin yhdessä nukuttu yö minun kotonani. Pelkkää kivan ylläpitoa, ei vakavia aiheita. Henkinen tuki arjessa muilta ihmisiltä. Sitähän tämä on, enempää ei kannata toivoa.
En minäkään koe ongelmaksi Kukkosen polttelua. Ilman muuta soisin sen mielummin olevan poissa, mutta en näe sitä syynä Kukkosen vihaan. Näen sen vain yhtenä langanpätkänä tässä vyyhdissä. En näe mahdottomana, etteikö Kukkonen voisi oppia käsittelemään tunteitansa jotenkin toisinkin, mutta ainakaan nyt hän ei osoita kiinnostusta sellaiseen itsetutkisteluun…
En tiedä minkä ikäinen olet eikä sillä tässä liene väliä,
mutta itse nyt nelikymppisenä jo olen tajunnut, että kyse noissa miessuhteissa on muustakin kuin rakkaudesta.
Siinä kun polttaa aikaansa ja hermoja mihinkään johtamattomissa suhteissa, niin elämä menee koko ajan eteenpäin.
Sitä luulee että ei se mitään kun tämän kerran ja tämän vuoden katselen jotain mihinkään tulevaisuuteen johtamattomassa suhteessa koska on niin rakas ja tuoksuu hyvälle toinen yms…mutta kyllä sitten kun kamelin selkä katkeaa ja siitä miehestä haluaa eroon, niin tulee katsottua taaksepäin sitä aikaa mitä tuli käytettyä hukkaan. Tarkoitan hukkaan koska ei virikkeitä, ei älykkäitä ajatuksia, ei eteenpäin menoa, ei yhteisiä suunnitelmia ynnä muita.
Itsenäisenä naisena sitä ei tietenkään välitä, onko miehestä arjen jakajaksi, jos kerran pärjää ilman miestäkin. Mutta sitten kun alkaa haluta oikeaa parisuhdetta ja kumppanuutta, ja tuntea itsensä todella yksinäiseksi, niin toivon mukaan on sitten vielä ulkonäköä, jaksamista, terveyttä ja etenkin ei ole katkeroitunut, kun alkaa uutta puolisoa katselemaan. NIin kauan kun masentaa itseään paskoissa suhteissa, niin ei tulevaisuus ainakaan ruusuisemmaksi muutu. Näin olen kokenut.
No saman ikäinenhän minä taidan olla. Kukkonen on nuorempi, siitä kai tämä ajattomuuden harha.
Mutta sitten se olisi taas sinkkuna oloa 
. Kelle sitä sitten soittaa ja viestittää yksinäisenä hetkenä? Ja kaikki ne tunnevuoristoradat sen jälkeen, kun erosta on sovittu. Kun pitäisi köyttää itsensä tuoliin kiinni, ettei soita sanoakseen, että perutaan kaikki, tule tänne tulen sinne, ihan mitä vaan! Tai kelle iloitsee, kun jotain kivaa tapahtuu. Ja sitten ne kaikki tindertreffikuviot, joissa tunnet itsesi lähinnä hölmöksi. Mutta voihan sitä joskus sattua jotain mukavaakin. Ehkä.
Äh. Olisipa jotain kivaa mistä haaveilla. Jotain, mitä sillä eron läpikäymisellä voittaisi. Olisinpa edes vähän ihastunut johonkin kaupanmyyjään tai kivaan naapuriin tms.
No, nyt jo kuulostaa siltä ettei se hyväksikäyttäjä olekaan se juoppo, narkkari tms. vaan se toinen osapuoli joka haluaa suhteen muttei vakavuutta eikä yhteistä tulevaisuutta?
Eikö se ole heikon ihmisen hyväksikäyttöä ettei ole oikeasti parisuhteessa vaan on vain sen takia että on joku jolle…
Siis aina, aina, alkoholisti ja narkkari on se heikompi puoli, koska hän ei ole terve, eikä kykene edes olemaan kun käyttää aineita?
“Kelle sitä sitten soittaa ja viestittää yksinäisenä hetkenä?..tai kelle iloitsee, kun jotain kivaa tapahtuu.”
Minusta just normaalin parisuhteen pointti on asioiden ja arjen jakaminen ja ystävyys, sielunkumppanuus. En mä näe sitä mitenkään hyväksikäyttönä tai riippuvuutena, jos vaikka haluaa yksinäisinä hetkinä soitella. Vastavuoroisuus ja sitoutuminen.
Suhteissa alkkiksiin normaalius ja hyvät fiilikset on hyvin vähissä, olematonta. Vastavuoroisuus puuttuu, ja alkkiksen sitoutuminen, koska on sitoutunut alkoon.
Meidän läheisten “vika” on just se, ettei tajuta sitä normaaliuden ja vastavuoroisuuden puutosta. Näin minusta.
Minä puolestani aloin omassa suhteessani aikoinaan näkemään tuonkin pointin, että parisuhteessa ihminen sekä käyttää hyväksi että joutuu hyväksikäytetyksi ja varsinkin sairaassa suhteessa, pitää löytää ne omatkin itsekkäät kohtansa.
Kun joku on todella sairas, se on sillä hetkellä etusijalla. Kyse ei ole silloin siitä, että mitä minä haluan, ja haluan soittaa sille miehelle ja haluan että mulla on joku. Se tavallaan on ihan relevantti pointti siinä mielessä,vaikka en nyt lähtisikään heti syyttelemään ihmisiä mistään valinnoista mitä he tekevät halutessaan suhdetta. Mutta sen ajatteleminen, että käytänkö toista vain hyväkseni, vaatii sen tiedostamisen, että toinen tosissaan on sairas, ja kyse on tosiaan muustakin kuin mitä sillä hetkellä itselleni haluan ja toivon.
Sairas…
Sitä näkee tämän suhteen hulluuden, oman järjettömyytensä, voimattomuutensa, riippuvuutensa, Kukkosen päättömyyden… Mutta potilaana en ole osannut Kukkosta ajatella. Tätä täytyy vähän tunnustella.
Jahas. Kohta onkin tämän ketjun kaksikuukautis syntymäpäivä . Mitähän on muuttunut?
- En yövy enää Kukkosen luona
- Olemme etääntyneet. Välillä on ollut isoja rakkausaaltoja, mutta harvemmin kuin ennen. Mielikuvani Kukkosesta on saanut uusia sävyjä. Välillä hänen mielikuvansa jopa inhottaa. Inhon tunteet liittyvät siihen, että koen hänet epärehelliseksi ja epäreiluksi.
- Vietän aikaani entistä enemmän yksin. Toisaalta lapseni kanssa välit ovat koko ajan vahvistuneet ja puhumme paljon molempia kiinnostavista aiheista, mistä olen ikionnellinen
Paljon on kuitenkin pysynyt ennallaan. Riitoja puhkeaa Kukkosen kanssa edelleen, mutta harvemmin johtuen siitä, että olemme yhteyksissä harvemmin. En luota Kukkoseen. Ajattelen häntä yhtenään. Ja edelleen mietin eroa, mutta vieläkään en tunne, että minusta olisi viemään sitä läpi.
Noh. Nyt se on tehty.
Hyväksyin sen, että en saa moniin avoimiin kysymyksiini vastausta. Hyväksyin, etten tule saamaan niitä asioita, joita unelmistani Kukkosta kohtaan on jäljellä. Hyväksyin, että riitamme jäävät kesken ja ratkaisematta. Tajusin, että on vaan siedettävä ja hyväksyttävä, että Kukkoselle tulee muita. Ymmärsin, etten tahdo olla tässä suhteessa, vaikka Kukkosta rakastankin. Tämän valmiimmaksi eroon en voisi tulla.
Sanoin Kukkoselle haluavani puhua. Kerroin, että olen miettinyt meitä ja tullut siihen tulokseen, että ero olisi mielestäni oikea ratkaisu. Ei siksi etten rakastaisi, vaan siksi, että tuntuu liian vaikealle. Jotain tuollaista. Kukkonen ei pannut vastaan, otti asian tyynesti vastaan. Juteltiin ja kyynelehdettiin muutama tunti. Tuntui kamalalta itkettää rakastamaansa ihmistä, ja jos en olisi ollut miettinyt tätä näin pitkälle ja varmistunut omasta halustani, olisin varmaan jo perunut kaiken.
Olemme nyt sitten eronneet. Historiamme huomioiden tässä voi olla edessä vielä noin miljoona käännettä ja yhteenpalaamista, mutta katsotaan päivä kerrallaan.
Illalla päätin piristää itseäni värjäämällä tukkaa. Kukkonen on aina tykännyt vaaleista hiuksistani, ja luulin sävyn jälleen olevan vaalea, kullanvaalea luki paketissa. Tukasta tulikin ruskea, ja aika tumma sellainen! Nyt on sitten uusi elämä ja uusi tukka. Eikös isot muutokset aina lähdekin liikkeelle kampauksesta 
Hyvältä kuulostaa tuo päivä kerrallaan. Pölyn laskeuduttua se vasta näkyy mikä oli lopputulos.
Itse en kokenut oloa kovin yksinäiseksikään heti eron jälkeen, koska juurihan sitä oli puhuttu. Kuulostaa siis hyvältä tuo päivä kerrallaan eteenpäin meno.
Monesti jos eroaa ja aloittaa “Uuden elämän” innoissaan, niin pettymys voi olla kun päivät seuraavatkin toisiaan ihan kuin ennenkin. Vähän kuin joku laihdutus kuuri missä ollaan ensin pussikeitolla viikko ja aloitetaan detox kuuri, ja sitten räjähdetäänkin syömään kun ei mitään tapahtunutkaan paitsi vointi huononi.
Kaikki on niin tunnetilasta kiinni. Itse olen tunnetilojen perässä toiminut paljon, vasta nykyään alkaa oppia aktiivisesti hakemaan sen mitä tarvitsee jostain muualta kuin suhteesta, ja välillä ei edes hae helpotusta tunteisiin, vaan odottaa miten se tunne menee ohitse tällä kertaa. Tunteitaankin voi seurata ihan mielenkiinnolla, kuten hyvää televisio-ohjelmaa tai saippuaoopperaa.
Hyvä pointti tuo hyväksyä, että riidat jäävät ratkaisematta.
Tuli ihan mieleen, että monikohan suhde jatkuu maailmassa vain siksi, että ihminen sanoa aina viimeisen sanan, ja odottaa toiselta tiettyä kannan ottoa. EI se ole enää ainakaan yhdessä oloa siksi,että olisi mukavaa. Vaan jotain ihan muuta. Minullakin jäi riita aikoinaan kesken. Ja todennäköisesti myös hävisin sen, kun toinen sai haukuttua minut. Oikeasti voitin, koska päätin milloin riita on viimein poikki. Hän jäi vielä perään huutamaan. Ei sillä, että olisin mitenkään siitä asiasta iloinen. Ei ole kypsän ihmisen merkki, jos pääasia on että kumpi voitti riidan.
Minulla ainakin tuosta luopuminen teki tiukkaa 
Ehkäpä muuten sain sen viimeisen sanani. Kukkonen sanoi, ettei usko ryhtyvänsä enää parisuhteeseen, ettei hän sovi sellaiseen. Toppuuttelin, että älä nyt, eihän kaikki naiset ole samanlaisia kuin minä, jollekin hänen elämäntyylinsä voi sopia paremmin. Kukkonen vastasi, ettei haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa kuin hän itse on. Siinä se oli, viimeinen sanani. En käsitä, miksi parisuhde ja läheisyys on hänelle niin vaikeaa, mutta sitä se selvästi on. Kukkonen uskoo nyt, että ei tule koskaan muuttumaan tuossa ja aikoo olla aina yksin, mutta en olisi niin varma. Pitää vaan niellä pettymys, jos hän vaikka jo vuoden päästä jonkun toisen kanssa on jo kypsempi.
No jos ei mitään muuta, niin ainakin olet antanut hänelle mahdollisuuden ottaa omasta elämästään vastuu, eikä ajautua tilanteisiin jossa poliisi on ovella. Monesti ihmiset miettivät parisuhteen kannalta asioita, ja se onkin monesti motivaatio miettiä miksi mitäkin tapahtuu, yksinhän on vaikea kehittyä vaan vuorovaikutus on joskus avain. mutta toisaalta ennen kuin miettii parisuhdetta, pitäisi pyrkiä miettimään miten elää elämää jossa poliisin ei tarvitse puuttua. Jos se jollekin vaatii sen, ettei ole parisuhdetta, niin parempi aluksi niin, kuin että ne poliisit tulevat ratkomaan sitä parisuhdetta.
Ihmisiä on erilaisia, ja noin jos ajattelee tulevaisuutta ja minkälaisia miehiä tapaisi, nin uskon että jos mies sanoo että hän ei muutu, niinolen nykyään taipuvainen myös uskomaan, että jonkinlainen itsetuntemus voi olla taustalla. Sen ei tarvitse olla marttyyrimaistakaan, vaan ihan tiedostavaa: Että jostain syystä ei kykene olemaan parisuhteessa siten, että suhteen tilanteissa ei tarvitse käyttää poliisien apua. Jos hän haluaa parisuhteen, ihminen voi lähteä ensin tiedostamaan että tämä asia on ratkaistava ensin. Jos motivaatio ei ole tarpeeksi suuri, niin sen ei tarvitse ratketa, mutta se tarkoittaa tiettyjä uhrauksia. Toivoa vaan. ettei joku nainen yritä rakastaa terveeksi.
Kun mietin omia suhteita, niin joskus mies on jossain vaiheessa ovat yrittänyt itse kertoa omista puutteistaan ja se kuulostaa siltä, että kerran hän sen tiedostaa niin onhan hänellä toki mahdollisuudet muuttuakin. Mutta ei, jos joku tulevaisuudessa vaikka sanoo että on tuota päihdekäyttöä ja useita eroja takana, eikä vieläkään tiedä mistä ongelmat johtuu, niin aion hyvän sään aikana uskoa että sellainenkin ihminen jonka tapana olisi valehdella tai jonka puheita itse en usko, puhuukin totta.
Yhtäkään jäsenneltyä ajatusta ei päässäni pyöri, mutta ajattelin tänne taas jotain puumerkkiä jättää.
Viikko on tuntunut kuukausilta. Kaikesta tästä on ikuisuus ja valovuosia, ja silti se oli hetki sitten. Kukkosta en ole nähnyt, mutta viestiä olen laittanut joka päivä. Olisi kyllä vaikea nähdä. Mustasukkaiset ajatuksetkin meinaavat viedä mennessään.
Vaikeinta on ollut hyväksyä ajatus luovuttamisesta. Silti… Tuntuu että nyt tulevaisuudessani on taas enemmän tilaa olla ihan vaan minä, tehdä minun juttujani ja tuntea ne merkitykselliseksi. En tiedä yhtään minne olen matkalla, mutta joka tapauksessa joskus tämä hetki on menneisyyttä.