Rakkausriippuvuus

Kotikanava
21

Toinen ajatus, joka tuli mieleeni: Kuulostaa, että se Kukkonen ei varsinaisesti ole minnekään katoamassa sillä aikaa, kun mietit lähdetkö jonnekin hänen kanssaan.

Uskon, että voit tehdä oman mielesi mukaan, et ole ilmeisesti hänelle eroa ehdottanutkaan vielä? Vaan vain ottanut välimatkaa?

Ehkä jos et tottelekaan ensimmäistä impulssia lähteä hänen kanssaan jonnekin, vaan annat tilanteen rauhassa mennä ohi. Niin ehkä voit jonain päivänä itse ehdottaa, milloin sopisi paremmin.

Ehkä on hyvä antaa itselleen aikaa. Koska kun elämässä on tilaa, niin se on helppo täyttää sillä että lähtee ajelulle.
Mutta jos antaa itselleen aikaa, niin voi kehittää omat viikonloppusuunnitelmansa, eikä ole enää niin herkkä muuttamaan päivän kulkua heti kun tulee ehdotus.

Voihan sitä sitten lähteä myöhemminkin, mutta kun rakentaa omaa elämää, on tärkeää että ehtii havaita ne tyhjät hetket jotka on helppo täyttää millä tahansa asialla.

22

Hyviä ajatuksia sinulla, kiitos niistä.

23

Kiitos sinulle että olet jakanut tarinasi, ja ole hyvä
Jos sinä Kukkosesta pidät, niin anna siihenkin itsellesi oikeus. Jos olet onnellinen niinä hetkinä, kun hän on rauhallinen. Jotain hän sinulel antaa, ja ehkä jotain sinulta tarvitsee.
Ehkä kannattaa antaa hänelle tilaa, jos hänellä ei hermot kestä. Jospa hänkin vain tarvitsee tilaa, mutta ei osaa sanoa sitä? Hyvää ajelua, jos päätät lähteä, ja hyvää muuta, jos et. Jos hän on väkivaltainen tai tarttuu kiinni, niin kannattaa ainakin ajatella turvallisuuttaan niissä tilanteissa, ja poistua ajoissa.

24

Lähdin ajelulle sunnuntaina. Oli kiva päivä.

Tuossapa ongelmani onkin: en pysty lähtemään niistä tilanteista! Minun täytyisi osata lähteä - mutta siinä hetkessä jokainen soluni tappelee lähtemistä vastaan :frowning:

Se on kuitenkin ainoa järkevä teko niissä. Lähteä pois.

25

Kuulepa kananen, mieti nyt ihan vakavasti, ohi hetkellisen mukavan ajelun, mitä elämältäsi haluat. Ja millaisen kohtelun hyväksyt. Jospa kääntäisit silmät Kukkosesta itseesi. On paljon hyödyllisempää miettiä miksi suostut kohteluun jonka tiedät itsekin kehnoksi. Jos tulevaisuudessa tyttäresi olisi suhteessa Kukkosen kaltaisen miehen kanssa miten häntä neuvoisit? Kiva on kivaa, suuret tunteet suuria, mutta sen pysyvämmän onnen löytää kun itsellä sisällä on hyvä olo. Miksi sinulla on sisällä niin paha olo, että sulatat Kukkosen aggressiivista käytöstä? Ja vain sinä voit parantaa sitä oloasi omilla valinnoillasi, sitä saa mitä tilaa. Voimia :slight_smile:

26

Tiedän kyllä, etten Kukkosta loppuelämäkseni halua. Ainakaan en halua muuttaa yhteen hänen kanssaan, en ainakaan ellei mitään radikaalia muutosta tule tähän vihaisuuteen. Toistaiseksi tällainen etäinen ja harvakseltaan sopii. Kukkosellekin näyttää sopivan, ei ole paljoa perään kysellyt. Mulla on tietysti tullut uudet arjen kuviotkin opintojeni myötä.

En yksinkertaisesti oikein tiedä, mitä elämältäni nyt haluan. Isot päätökset parisuhteen suhteen tuntuvat nyt liian isoilta…

Tuo kysymys omasta pahasta olosta on hyvä, ja olen sitä varovaisesti pyöritellytkin.

27

What a day! Olin Kukkosella illalla. Alkoi väsyttämään vietävästi, oli rauhallista, Kukkonen puuhasi omiaan, ja vastoin pyhää päätöstäni ajattelin jäädä nukkumaan sinne. Ei mennyt varmaan puolta tuntiakaan, kun olimme taas keskellä riitaa. Yritin lähteä, mutta se jokin jarru minussa kerjäsi ystävällisiä hyvästejä ja arvokasta poistumista, ja sitä paitsi olisin halunnut selvennyksen mistä Kukkonen suuttui.

Poliisi koputti oveen.

Joku naapurissa on osannut toimia. Noin minun täytyy itsekin ymmärtää tehdä, jos joskus epäilen jossain olevan väkivaltaisuutta. Poliisi haastatteli meidät ja saattoi minut ulos. Erillään asuvana sain itse päättää syytänkö mistään. En halunnut. Tällä kertaa väkivaltaisuutta ei ollut yhtä sängylle tönäisyä lukuunottamatta, mutta voisin kuulemma tehdä sen lisäksi aiemmistakin ja voisin tehdä ilmoituksen myöhemminkin. Sanoin, että tuskin minä menneistä. Poliisi sanoi, että kannattaa miettiä haluaako jatkaa seurustelua jos on väkivaltaisuutta. Vastasin että niin.

Syytteen nostaminen jäi kuitenkin mietityttämään. Voisiko siinä olla jopa järkeä asian henkistä käsittelyä ajatellen, meitä molempia ajatellen. Palauttaisiko se vinoon kasvaneet raiteilleen? Tuntuu kuitenkin liian ikävältä - mutta ehkä jatkossa.

28

Lihavoin lauseet, jotka pistivät silmään. Onko ikävämpää nostaa syyte kuin menettää henkensä tai saada vakavia vammoja? Poliisi tuskin olisi puuttunut asiaan ja saattanut sinua ulos, ellei olisi arvioinut tilannetta sinulle vaaralliseksi, heillehän kotikeikat ovat jokapäiväisiä.

29

Viranomaiset katkaisevat tilanteet, ja syytteitäkin voi nostaa.
Mutta jos tilanteesta on ulospääsy ihan itsessä, niin viranomaisia ei kannata odotella asiaa ratkaisemaan.

Monesti kun lukee alkoholistien kanssa seurustelevien juttuja, niin tulee päällimmäisenä rivienvälistä se toive, että olisi joku “isompi” ihminen ja viranomainen joka tulisi ja sanoisi sille miehelle, että tämä on väärin ja soo soo.

Kuitenkin se on sitä asian ulkoistamista, ja sellaista harhakuvitelmaa, että maailmassa on oikeus ja kohtuus.
Todellisuudessa ihmisiä kuitenkin myös kuolee väkivallan seurauksena. Ei ole mitään viranomaista, joka jokainen kerta kerkeää hätiin, kun elämänlanka on hiuksen ohut.

Mun mielestä tosi iso päätös tulevaisuuden kannalta on jatkaa seurustelua, ihan yhtä lailla kuin eroaminenkin.

Itse joskus erosin, ja viivyttelin kuitenkin siihen asti että olen saanut työn, asunnon jne asiat kuntoon. Jälkeen päin tajusin, että olisin saanut ne yhtä lailla kuntoon, ja suunnannut tulevaisuuteen kun olisi ajoissa katkaissut siteet.

Kun suhteella on jo tavallaan “viimeisen myyntipäivän” olemassaolo tiedossa, niin miksi toisaalta jatkaa?
Tämä oli mulle eron tärkein kriteeri. Kun kävi mielessä se ajatus, että haluanko enää vuoden päästä/10 vuoden päästä katsoa tuota samaa miestä. Ja vastauksen oltua ei, niin tuntui että reilua on kaikkia kohtaan vaan päästää irti.

Väkivaltaista miestä ei voi parantaa kotikonstein, ja vaikka jokainen pahoinpitely pitääkin olla poliisiasia, niin ei niistä käräjälapuista se vastaus löydy sisäiseen ahdistukseen.

30

Olen jotenkin toivonut, että päättäisimme yhdessä tämän suhteen. Pelkään, että jos eroaminen jää minun varaani, sitä ei tapahdukaan, vaan muutaman päivän päästä olen valmis perumaan kaiken. Ja kun ero on minun aloitteestani, niin joudun kantamaan tavallaan isomman syntitaakan siitä. Perustelut täytyy olla itselleni todella hyvin selvillä, jotta muistan siinä ikävän hetkessäkin.

Juttelin Kukkosen kanssa eilisestä, ja tämä oli vihainen itselleen siitä, että oli laskenut poliisit sisään. Eikä ollut puhunut poliiseille väkivallasta: “Sittenhän me molemmat olisimme todella pahoissa vaikeuksissa. Nehän oli poliiseja”. Vannotti myös, miten tärkeää minun on ymmärtää olla hiljaa hänen niin pyytäessä ja poistua hänen sitä pyytäessä - tällöin eilistä ei olisi tapahtunut.

Huoh. Tuntui pelottavalta kuulla, ettei hän tuntenut katumusta tai häpeää, ja että koki poliisit vihollisiksi ja tunkeilijoiksi. Mutta ehkä omaan kotiin tuleminen tuntuisi sitten tuolta, minultahan puuttuu tapahtumasta tuo omaan yksityiseen tilaan tunkeutumisen kokemus, ja itse koin poliisit turvallisiksi tilanteen selvittäjiksi. Kerroin kertoneeni tönimisestä yms, sillä se on onnettomuus jota emme osaa yksin ratkaista ja kaikki apu on vaan hyväksi. Eikä siitä ole meille mitään ongelmia tulossa, sillä asia jäi minun harkittavakseni ja sanoin tapahtuneiden olleen meidän kahden välisiä asioita.

Olet Vieraampi oikeassa siinä, että ajattelen eroavani sitku. Ei se ole reilua ketään kohtaan. Mutta samalla olen toivonut kovasti, että kaikki järjestyisi. On hassuja päivämääriä, niinkuin joulu… Haluaisin viettää joulun Kukkosen kanssa. Ja sitä ennenkin ollut puhetta monenlaisesta - yhteisiä harrastuksia, Kukkonen on lupautunut moneen juttuun, ja kun tykkäänkin niin… Mutta joulun jälkeenhän tulisi taas uusia päiväyksiä - vuosivuosi, talviloma, synttäreitä… Kaipa tuo joulu on nyt kuitenkin se juttu, mihin suhteemme jatko minulla nyt kiteytyy. Sen jälkeen näen vaan epämääräistä tv:n virityskuvaa - ja lisäksi haaveita ja tavoitteita, jotka liittyvät vain omaan elämääni, ei meihin. En tiedä. Olisiko sitten jo aika ottaa itseään niskasta kiinni?

31

No en tiedä tuosta niskasta ottamisesta, kun sehän on väkisin pakottamista.
Jotenkin se pitäisi lähteä varmaan sisältä, että rupeaa välittämään omasta hyvinvoinnista.
Jos ottaa niskasta kiinni, niin paluu suhteeseen on lähes varma. Alkoholistien läheistenkin kahteentoista askeleeseen kannattaa tutustua…
Ja hyväksyä toinen ihminen sellaisena kuin on, eikä haavekuvana.
Minä aikoinaan projisoin omia kuvitelmia puolisoon…Pidin paljon älykkäämpänä ja parempana kuin hän sitten olikaan. Kun toinen ei paljoa puhu, sitä voi kuvitella liikoja hänen sielunelämästään. jos ei abstraktilla tasolla keskustelu onnistu, niin ei välttämättä ole mitään keinoja muuttaa parisuhdetta. Kun ei toinen kommunikoi eikä tajua samoja asioita, mitä itse lukee ja ottaa selville, ja ajattelee. Hän elää siinä itsestään selvyydessä, mitä pitää todellisuutena eikä koe tarvetta muuttua. Vaatii hirveästi verbaalisuutta, samalla tasolla kommunikointia pelotta, ja molemminpuolista yrittämistä, että jokin tosi syvä ongelma vyyhti muka ratkeaisi itse parisuhteessa joka on jo mennyt urilleen. Oli ongelma mikä tahansa, saati sitten jokin vakava.

32

Miksi haluat eron olevan ‘yhteinen päätös’? Uskotko, että Kukkonen koskaan sellaista haluaa? Mikset halua ottaa vastuuta itse omasta elämästäsi? Miksi suostut siihen, että Kukkonen syyllistää sinua?

Kylmää sydäntäni tuo toiveesi yhteisestä joulusta. Alkoissa joulun alla tehdään myyntiennätyksiä ja hätäkeskuksissa joulu on vuoden kiireisimpiä aikoja, ehkä naapuri ei silloin soitakaan poliiseja paikalle tai he ovat kiinni toisessa kotihälytyksessä.

Oletko tutustunut Al-Anoniin?

33

Tuohon yhteiseen päätökseen eroamisesta voisin sanoa oman kokemukseni perusteella, että miehet eivät yleensä eroa. En ole tavannut edes kohtuullisen normaalia miestä, joka kykenisi eroamaan. Se onkin yksi tavoite, että löytäisin kerrankin miehen joka laittaa myös suhteelle puolestaan kriteerit, joiden perusteella myös hän joskus kyseenalaistaisi yhdessä oloa:D Yleensä nämä siippani vain tuppaavat olemaan niin kunniattomia lurjuksia, ettei heistä siihen ole. Ehkä on olemassa myös miehiä, jotka “jättävät” naisen. Varmaan se tapahtuisi siinä kohtaa, kun on 40 vuotta yhteiseloa takana, iso maha ja sit lähdetään hakemaan nuorempaa.

34

Ja tällä miehen kykenemisellä eroamaan en tarkoita mitään erolla uhkailua, kun nainen ei ole mieliksi.
Vaan oikeaa rehellistä keskustelua suhteen jatkosta ja yhteisistä suunnitelmista ja arvoista, ja myös sen keskustelun avaaminen oma-aloitteisesti.

35

Heh, niin kai se on :smiley:. Ehkä sitä ei kannata jäädä odottelemaan.

Mitenhän tässä voikin olla näin hukassa…

36

:smiley: Älä suotta syytä itseäsi vaan jos on vaikka hakusessa itsestä välittäminen. Käsittääkseni meitä on monta muutakin samantyyppistä. Itse olen opetellut kuten al-anonissa neuvotaan, että pieniä asioita.
Ei sellaista voi yhtäkkiä vaan päättää, että tästä lähtien välitän itsestäni. Sitä on kuitenkin osittain aina kyennyt itsestä huolehtimaan, niin ei niitä pysty heti havaitsemaan että kuinka ja miten konkreettisesti minä “en välitä”…
Se voi olla pienikin asia mitä tekee ensimmäisenä. Esimerkiksi vaivautuu valmistamaan itselleen hyvän aterian, ja kattamaan pöydän ilman, että odottaa ketään vieraita. Tai siivoaa itselleen oikein ihanan huoneen. Tai laskee budjettinsa ja laittaa asiat järjestykseen, mikäli jokin pieni asia on retuperällä. Hoitaa jonkin kauan hoitamatta olleen asian, vaikkapa puhelun jota on lykännyt. Lisäksi siihen voi kuulua antamista. Että antaa muillekin itsestään, eikä vain miehelle. Soittaa jollekin ystävälle, kenen kuulumisia ei ole kysynyt pitkään aikaan. Pieni asia silloin tällöin.
Se opettaa, että sellainenkin on mahdollista. Jokaisella on omat asiansa, mitkä voi olla jäänyt tekemättä pitkän aikaa. Voithan sinä olla vaikka kuinka hyvää ruokaakin tehnyt itsellesi, sitä ei kukaan tiedä, nämä ovat vain esimerkkejä. Jokaisella on ne omat tapansa mitä voi tutkia siinä matkalla kohti itsestään välittämistä. Siinä vahvistuu tehdessä, eikä tarvitse etsiä aina niitä syitäkään miksi alun perin on ajautunut kauas siitä. Koska lopulta teot tekevät meidät, ei se menneisyys tai joku.

37

Ahdistuksesi syö lastasi.

Mutta koska luultavasti olet riippuvainen siitä, että sua satutetaan, kannattaisi alkaa valmistella lapsesi asioita mahdollista pikaista kuolemaasi silmälläpitäen.

38

Itsekin aikoinaan odottelin aina ‘sopivaa’ tilaisuutta että pääsin lähtemään agressiivisen juoppiksen luota ja yhden kerran se onnistui itsellänikin tosi turvallisesti kun juoppis istui poliisiauton takapenkillä pidätettynä toisen henkilön pahoinpitelystä. Oli muuten viimeinen kerta kun nähtiin ja olen ylpeä siitä että se päättyi niin että paha sai palkkansa. Vähänkö hieno lopetus ‘suurelle rakkaustarinalle’.

Ja tähän eroamisen haluamiseen, ehkä kukkonen oikeasti haluaakin sinusta eroon? Mietipä hänen käyttäytymistä ja sanomisia. Totuuden kuulee lasten ja humalaisten suusta.

Lisäksi vielä, miksi rakastaa miestä joka käyttäytyy aivan kuin kuka tahansa toinenkin päihderiippuvainen jonka voi napata tuosta vain kadulta. Kukkosessa ei ole mitään erityistä, hän on samanlainen juoppo kuin kaikki muutkin juopot. Tai sekakäyttäjät paremminkin tässä sinun tapauksessasi. Tässä lukemista… counsellingresource.com/therapy/self-help/loser/

39

Tuossa voisi kyllä olla järkeä. Käytännössähän olen noin kesän alusta asti toiminutkin, esimerkiksi opiskelun aloitus oli minulle tuota. Mutta sitten taas suistun tähän epätoivoiseen itseni satuttamiseen. Tänään kyllä siivoan keittiön kauniiksi ja teen jonkun mukavan jutun itselleni/itseni kanssa. Yritän ottaa tavaksi opetella muistamaan itseäni useammin.

Kurkkasin ne 12 askelta. Ilahduin tästä:
“Neljäs askel
Suoritimme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.”
Sain viime talvena mielenrauhaa näistä harjoituksista: https://johtamisaktivisti.com/2015/02/16/karismakoulu-1430-itseohjaus/ (tämä siis vaan yksi osa tuota blogisarjaa).
Kirjasin arvojani ylös ja se helpotti tuolloin kaaoksen tuntua sisälläni. Ehkä arvoistani tällä hetkellä eniten kaipaan sitä rehellisyyttä, ja sitä vastaan koen rikkovani tälläkin, että suunnittelen eroani kertomatta toiselle. Toisaalta luottamus toiseen ja oma itseluottamus rakoilee nyt niin, että tarvitsenkin muiden ihmisten näkökulmia järjestelläkseni päätäni.

Tai Kukkonen ei oikeastaan ole sekakäyttäjäkään, vaan kuuluisin tarkemmin palstaa tutkittuani tuonne Vilpolan puolelle. Yhtäkaikki, ongelmani lienee sama kuin muillakin: kuinka rakentaa oma elämäni taas hyväksi.

Tuosta kumppanin idealisoinnista tuli mieleen, että suhteemme alussa tosiaan yllätyin monesti Kukkosen yleissivistyksen puutetta, mutta koska hän omaa rautaisen ymmärryksen esim.tietotekniikasta, niin ajattelin meidän kiinnittävän vaan huomiota eri asioihin. Sittemmin olen enimmäkseen ihaillut Kukkosen strategista älykkyyttä, ja sulkenut silmäni rajalliselle empatiakyvylle ja muille kummallisuuksille. Kukkonen on mielikuvissani tainnut tosiaan saada kultaiset reunat ympärilleen. Mutta sitä kai sen rakastumisen onkin oltava: kumppani on kyettävä näkemään erityisenä, jotta suhteeseen jaksaa panostaa. Kiitos uudesta näkökulmasta!

40

Suhteeseen panostamisesta tuli mieleen, että aina kun panostaa, pitäisi olla jotain voitettavaa. Kun panostaa opiskeluun, siitä pitää seurata ammatti ja työllistyminen, tai ainakin mahdollisuudet siihen. Kun panostaa työhön, siitä pitää seurata palkka ja elanto. Jos panostaa suhteeseen, pitäisi seurata myös jotain. Mutta silti se on arpapeliä, ja ihmiset puhuvatkin että veikkaa väärää arpaa tai jotkut ovat sitä mieltä, että suhteessa pitää olla ja siihen panostaa sen suhteen itsensä vuoksi.

No minä panostin aikanaan suhteisiin, ja mitä mulla on nyt? Suhteeseen panostamisesta huolimatta ei ole suhdetta, ei suhteen ansiosta karttunutta toimeentulo hyötyä kuten se että yhdessä voisi asua vaikkapa halvemmin tai toteuttaa “Isoja” suunnitelmia elämässä, joiden toteuttaminen yksin vaatii oikeataan lottovoittoa, kuten vaikkapa perheyritys tai iso omakotitalo, jne, ei minulla ole oikeastaan muuta kuin se mitä olen saanut aikaiseksi siitä suhteesta tai niistä suhteista huolimatta

Eli lähinnä suhteistani olen joutunut aina käyttämään sanontoja kuten “veikkasin väärää arpaa” “suhteesta huolimatta” “jaksanko suhteessa”
ja suhteistani on aina ollut lähinnä haittaa muille pyrkimyksilleni. Eli olen joutunut tasapainoilemaan esimerkiksi työssäjaksamisen kanssa, niin että suhde jossa olen ei anna voimavaroja, vaan se pitää jotenkin sovittaa yhteen muiden pyrkimysten kanssa, jotka ovat yleensä ristiriidassa.

Sanotaan, että suhteessa ei koskaan pitäisi olla hyödyn kannalta, ja aina pitäisi olla suhteessa täysipainoisesti puhtaista tunteista ja koska rakastaa. Mutta saako ihminen kuitenkin ajatella omaa parastaan, vaikka ei olekaan ihminen joka “ajaa omaa etuaan”. Tämä oli mulla aika pitkään ristiriitainen pyrkimys.
Ajattelen nykyään niin, että kun minulla on listattuna ne pyrkimykset elämässä, niin kaikki mikä vie voimia, aikaa, ja vahingoittaa niitä kyseisiä pyrkimyksiä siten, että pyrkimysten toteuttamiseen tuleekin ristiriita, niin minun on mietittävä miten pitää itseni tiellä.
Koska jos pyrin onnellisuuteen tavoitteideni kautta, niin tiedostan että minun ei kuulu olla missään tekemisissä ihmisten tai asioiden kanssa joista huolimatta teen ja onnistun. Vaan ainoastaan minun kuuluu olla tekemisissä ihmisten ja asioiden kanssa, joiden ansiosta saan lisää voimaa, lisää jalustaa, lisää jaksamista ja lisää voimavaroja.

Mutta ennen sitä, pitänee katsoa omaa toimintaa. Että mitä voisin tehdä jo nyt. Ihan tänään. Tänäänkin olen tehnyt asioita, jotka puhuvat sen puolesta,e ttä en välitä itsestäni. Olen toisaalta tehnyt myös asioita, jotka auttavat pyrkimyksiäni ja onnellisuuttani. Pienin askelin.