erkin jalkana olleiden omakohtaisia kokemuksia odotellen sanon että erkin jalan askelmerkin mitta jalan verran väärin koska askel taakse kaksi eteen väärinperin herkin merkein kerkein kintuin puusta lintuin kurkein erkin konttein salamerkein oudoin värkein ilmein tärkein samat sanat erkin järkeen eikä heti irvein kärkeen,
erkin tunnen siksi kerroin vaikka tuskin moninverroin erkki itse jalkaa nostaa taikka tämän vielä kostaa.
[quote=“mies metsänreunasta”]
Jäin hetkeksi miettimään asetettuja aikamääriä ja ehdottomuutta raittiuden tunnusmerkkeinä.
Mutta sitten taas, kohtuus kaikessa, raittiuden määrittelyssäkin.
Tervehdys “mies metsänreunasta” ja muutkin “aikamäärittelijät”.
Mitä käytännön merkitystä näillä menneisyyteen viittavilla määrittelyillä on? Paitsi tietysti juridisissa asioissa. Joku saa ehkä voimaa tähänastisista -kieltämättä hyvistä-saavutuksistaan. Itselleni tulevaisuus on paljon tärkeämpää. Jos minulta kysytään,kauanko jo…, vastaan ettei se kiinnosta paljoakaan. Takana olevaa aikaa ei voi polarisoida (onkohan tällaista sanaa Suomen kielessä?) tulevaisuuteen. Kuitenkin tulevaisuus
kiinnostaa minua enemmän. Siellähän minun pitää elää!! 
Jos kysyjä sitten rupeaa tinkaamaan kuinka kauan aion sitten pysyä raittiina, vastaan kuivasti ja lyhyesti:
“TOISTAISEKSI”! Tällä sanon kaiken ja en mitään.
Hyvää perjantai-iltaa 
olen ihan samaa mieltä 
Tuo “toistaiseksi” on hyväntuntuinen suunnitelma. Kun ei kuitenkaan kenelläkäänm sataprosentista varmuutta tulöevaisuudestaan voi olla niin se on ain akin totuudenmukainen.
Eli kunnes toisin päätän, niin näin jatkan…
Päivä kerrallaan siis, kuten jossain on tapana sanoa.
Huomisesta ei tosiaankaan voi olla varma, mutta silti huomisenkin saapuminen pitää ottaa huomioon jottei alkaisi tänään elää kuin viimeistä päivää ; vahingollisella tyylillä.
Eilinen on tosiaan menneisyyttä, mutta menneisyytemme on tehnyt meistä sen mitä olemme tänään; tässä ja nyt. Jos olisin esimerkiksi eilen juonut perseet olalle, eilinen olisi toki mennyttä, mutta minulla olisi tänään darra. 
Mutta kun olen ollut raittiina ja muutenkin huolehtinut terveydestäni lähimenneisyydessä, minulla voi olla tänään hyvä olo.
Tällä tavoin siis sekä menneellä että tulevalla on hieman merkitystä, vaikka tärkeää onkin toki tämä päivä ja tämä hetki.
Siis: hyvää tätä päivää kaikille.
Nykyhetkessä eläminen on varmaan luonnollinen tapa elää.
Asiayhteydestä hiukan riippuu tunteeko nykyhetken olevan tämä minuutti, tunti, päivä, viikko, vai kuukausi, miksei vuosikin, jota jonkun asian suhteen kerrallaan elää.
Tällaisella pätkätyöläisellä usein työpaikan suhteen on nykyhetkenä olemassaolevan työn kesto joka voi olla jonkun päivän, korkeintaan jonkun kuukauden ja sitten on taas hankittava uutta hommaa. Se on yksi aikaraja, tämän työsuhteen ajan on osa asioista selvää, sitten taas mietitään.
Jätskiä syödessä nykyhetki on aika lyhyt, ennen sulamista pitää ehtiä nauttimaan.
Tätä kesää nyt elän, monella tavalla. Mökin asujalla kesäkin on yhtä hetkeä jonka aikana on monet hommat laitettava ja tehtävä jotta talven saa asuttua jotenkin ihmismoisesti, palelematta ja putkien jäätymättä, marjoja ja sieniä tarttis keräillä , niin rahan kuin terveellisyydenkin takia.
Selvänä olon suhteen sitten taas, kun se lopettaminen on onnistunut, ei ajalla tai hetkellä enää niin merkitystä ole. Ei minulle enää tule mieleen sellainen että olisin selvänä jonkin ajan kerrallaan, tunnin tai kuukauden, se on jotenkin vierasta määrittelyä kun kerran se selvänäolo on aivan luonnollinen asia, se vaan jatkuu… eikä se siitä muuksi muutu vaikka järjellä ajatellen on tietysti mahdollista että senkin asian suhteen joskus voi mieli muuttua.
Mutta, se on sitten, jos on. Ei minusta kannata alkaa joka päivä miettimään vieläkö olen raittiuden suhteen samaa mieltä kuin eilen. Annanpa asian olla, vaikkapa sitten toistaiseksi. Minulle toistaiseksi tarkoittaa sitä että olotila on pysyvä, ja se muutoksen mahdollisuus on jotain sellaista mitä ei kannatakaan alkaa esille härnäämään jaksottamalla selvänäoloa päivän pätkiin.
Ihan samoin oli aikoinaan luonnollista se, että joka päivään kuului alkoholia. Silloin olisi varmasti ollutkin hyödyksi miettiä joka aamu uudestaan, josko tänään olisi erilailla. Jonain päivänä olisin voinut huomata että joo, voishan vaihteeksi olla selväkin. Ehkä olisin lopettanut vaikka parikymmentävuotta aikaisemmin.
Mutta, tätä nykyistä olotilaa ei ehkä kannatakaan asettaa kyseenalaiseksi joka päivä. Ihan siksi ettei tulisi tehtyä mitään hätiköityjä päätöksiä.
Erkillä on muuten neljä jalkaa, heiluva häntä, lempeä katse ja lempinimestään huolimatta se on tyttökoira. En minä sen elämästä paljoakaan ymmärrä, mutta joitakin asioita olen siltä vähän oppinut. Paljon olisi vielä opittavaa, vaikapa rakastamisentaidosta ja tässä hetkessä elämisestä. Olen itsekin sille joitakin vaatimattomia, mutta elämässä hyödyllisiä asioita opettanut, joita se kuuliaisesti näyttää minun mielikseni. Minun opimiseni suhteen se on hyvin kärsivällinen ja armollinen. Ehkäpä se ymmärtää ihmismielen rajallisuutta, vaikkei ole päivääkään ihmisenä elänyt.
Tänään muuten päätin olla juomatta. Hyvältä tuntui se päätös, kuten seon tuntunut jo kohta kahden vuoden ajan jokaisena aamuna.
Mielenkiintoista tämä ihmisten pohdiskelun ja väittelyn tarve. Perustin tämän ketjun aluksi vain ihan sitä käytännän tarvetta varten, että teen jatkossa kyselyn siitä, mitkä tukimuodot ihmiset ovat kokeneet hyödylliseksi. Nyt täällä filosofoidaan kaikesta jo Erkkiä ja koiria myöden mutta eihän se mitään jos on tarvetta niin mahtuuhan bittiavaruuteen tavaraa.
Daahh, eikä alkuperäseen kysymykseen ole kai tullut tyhjentävää yksimielistä vastausta? Mitä mieltä sä Dave itse olet; minkä ajan jälkeen ihminen on raitis?
Anyway, taitaisin tykätä vielä enemmän Basin Erkistä kuin Metsänreunan miehen naapurin Erkistä, joka varmaan on kyllä myös ihan kiva mies jalkoineen kaikkineen. Mies joka tykkää marjamehusta, on varmaankin ihan kiva.
Tässäkin voi olla eroa siinä, minkälaisessa infrastruktuurissa ihminen elämäänsä elelee ja päiviään viettelee. Jos on jossakin haja-asutusalueella missä ei edes ole pahemmin alkoholia saati muita päihteitä neliökilometrien säteelläkään, on varmaankin helppo elellä ihan selvin päin asiaa kummemmin funtsimatta.
Taajamissa ja kaupungeissa voi olla hieman erilaista, kun kesäiset terassit ja pussikaljottelevat ihmiset hallitsevat katukuvaa kera alkoholimainosten, anniskelupaikkojen ja myymälöiden. Lisäksi riesana voi olla ryypiskelevät kaverit, jotka pommittaa selvänä sinnittelevää kapakkakutsuin ja ryypiskely-ehdotuksin.
Silloin sen päätöksen olla raittiina saattaa joutua tekemään erikseen ihan joka ikinen päivä. Jotkut epäilemättä jopa useamman kerran päivässä.
Keto, itse olit ratkaisemassa haastetta. Pitääkin kysyä mikä on auttanut toipumisessa ? Ei se ole aikaan sidottua. Minulla oli ajatusvirhe ensin kun aina niin puhutaan raittioudesta.
Toinen mielenkiintoinen asia on, että usein käytetään termiä juoppo kun ei uskalleta sanoa alkoholisti.
Tosin omassa mielikuvassani juoppo voi olla van rankka käyttäkin mutta mitäs väliä sillä.
Hyvin varteenotettava näkökulma. Uskon asian noinkin olevan.
Usein myös tarjonta luo mutkan kautta kysyntää, eikä pelkästään päinvastoin.
Minustakin on syytä pyrkiä vaikuttamaan ainakin yhtä paljon juuri näihin ihmiseen vaikuttaviin tekijöihin kuin ihmiseen johon ympäristö on ehtinyt vaikuttaa.
Alkoholin saatavuus , mainonnan rajoitukset, hintapolitiikka, aikarajoitukset ja ennenkaikkea vaikuttaminen yleiseen suhtautumiseen päihtymisen suhteen, niillä se pitkän tähtäimen päihdeongelmien vähentäminen tehdään, jos millään.
Skeptisimmät sanovat ettei päihdeongelmia voi vähentää, vaan juominen ja juomahaluisuus on kuin luonnlonlaki, se voittaa varmasti.
Silti, olen halukas ainakin yrittämään jos jotain mahdettaisiin. Onhan historia täynnä esimerkkejä siitä että tavat ovat muuttuneet, parempaankin suuntaan, useassa muussakin asiassa.
Eivät ilman kovaa työtä, eivätkä useinkaan nopeasti, ja monesti on yritäjille alkuun ensimmäiset parisataa vuotta sanottu että hyväksykää nyt vaan nuo asiat kun ette niitä muuttaakaan voi.
Minusta parempi on kuitenkin yrittää, vaikkei niitä tuloksia aina näkisikään.
Toki! Hyvä esimerkki viime ajoilta on tupakka, jonka suhteen onnistuttu loistavasti, ja yhteiskuntamme on muuttunut viime vuosikymmeninä jatkuvasti tupakka-kielteisemmäksi.
En tiedä keiden suuhun tämän väitteen sijoitat, mutta sepä olisi höpsö väite. Ehkäisevä päihdetyö on laaja-alaisin päihdetyön muoto joka ulottuu lainsäädännöstä ja asenneilmastoon vaikuttamisesta ihan katutason riskiehkäisyyn.
Päihderiippuvuus on toki sairaus kuten on mm. AIDS ja hepatiittikin, mutta niitä kaikkia voi ja pitää myös ehkäistä ja vähentää.
Minä ajattelen samalla tavalla. Aika auttaa ihan ratkaisevasti ja tekee selvästä elämästä helppoa (raivoraitistelijoillekin ainakin helpomPAA), mutta raittiuden määritteleminen yksinomaan sen mukaan, miten pitkään on ollut juomatta alkoholia, antaa raittiudesta jotenkin ohuen kuvan: kyse on kuitenkin (usein) fyysisen raittiuden lisäksi psykologisesta, sosiaalisesta, emotionaalisesta ja vaikkapa älyllisestäkin raittiudesta tai raitistumisesta.
Jos homma olisi sillä ratkaistu, että laittaa vain korkin kiinni, niin kylläpä olisi helppoa ja samalla näyttäisi olevan kaikkien ei-alkoholistienkin elämä silkkaa riemua ja simppeliä oleilua. Nenän valkaisu on vasta lähtökohta: raittiutta on elää tässä ja nyt, hetki kerrallaan ja se sellaisena kuin se kulloinkin annetaan. On ihmisiä, jotka ovat retkahtaneet 20 vuodenkin raittiuden jälkeen, itse retkahdin kolmesta vuodesta: juomiseen ryhtymistä taisi edeltää aika paljon kaikkea muuta ja vikaan vievää. Monialainen ja -aineksinen on riippuvuuksien todellisuus.
Yksi raittiuden mittari voisi olla se, että se alkaa siitä, kun juomishimot loppuvat - eli toisin sanoen emootiopuoli tietää tarvitsevansa erinäisissä tiloissaan rakentavampia ratkaisuja kuin juomista. Juomishimot ovat varmaankin aika yksilöllinen juttu. Joiltain ne katoavat saman tien, joku voi joutua kärsimään niitä vuosienkin ajan (oma kokemukseni on sellainen, että aluksi niitä voi tulla päivittäin, mutta muutaman kuukauden kuluttua hyvin harvakseltaan, mutta alkua voimakkaampia: sitten ne vain jäävät pois omalla painollaan; siinähän ratkaisee se, ettei ruoki himoharhojaan alkoholilla → vain se vaientaa ne, oli Oscar Wilde asiasta mitä mieltä tahansa 
).
[quote=“Dave”]
Mielenkiintoista tämä ihmisten pohdiskelun ja väittelyn tarve. Perustin tämän ketjun aluksi vain ihan sitä käytännän tarvetta varten, että teen jatkossa kyselyn siitä, mitkä tukimuodot ihmiset ovat kokeneet hyödylliseksi. Nyt täällä filosofoidaan kaikesta …
Tervehdys “Dave”!
Sallinet, että vastaan jo ennen jatkokyselyäsi noihin tukimuotoihin? Itselleni oli ratkaisevan tärkeää pitempiaikainen klinikkaterapia (12/08-4/09). Sitä ennen olin muutamilla katkaisuilla (3-4 kertaa).
Katkaisut toki veivät hetkeksi aineesta eroon, mutta pysyvään raittiuteen ne eivät johtaneet.
Klinikkaympäristössä on mahdollisuus irtautua kaikesta arkipäiväisestä ja ennenkaikkea totutusta ympäristöstä.Nähdä kaikki tietyn välimatkan päästä.
Klinikan sisällä taas ehdottomasti tärkeintä olivat kahdenkeskeiset keskustelut terapeuttini kanssa. Ryhmäkeskustelut,joista täkäläiset terapiat pääsääntöisesti koostuvat, olivat liian pintapuolisia ja koin ne ryhmän koostumuksesta johtuen osittain myös täydeksi ajanhukaksi. Osanottajilla on kuitenkin melkein aina täysin erilainen tausta ja siitä riippuen myös eri painopisteet ongelmakentissä.Tottakai tiedän,että ryhmien perusidea on juuri siinä,että sen jäsenet tukevat toisiaan.Omat kokemukseni eivät mielestäni kuitenkaan anna minulle pätevyyttä toisten neuvomiseen tai järkevään opastukseen.Enkä myöskään pitemmän päälle jaksanut kiinostua toisten murheista,joiden kanssa itselläni ei ollut/ole mitään tekemistä.
Nykyisessä elämässäni pidän tukiverkkonani sekä päihde- että sosiaalihuollon ammattilaistyöntekijöitä, jotka ovat tilanteestani jo 5 vuotta selvillä. Alussa näiden apu oli elintärkeää, nykyisin ennemminkin “saattueena”.Yleensä ensikontakti otetaankin juuri päihde-tai sosiaalihuollollisiin organisaatioihin (Diakonia, Caritas). Tapaan molempien työntekijöitä säännöllisesti vaikka akuuttia tarvetta ei olekaan. Näin meillä pysyy tuntuma ajankohtaiseen tilanteeseeni.Sekä saan tarpeen vaatiessa myös “heti” apua jos sattuu esim. tulemaan tarve johonkin klinikkareissuun.Tietynlainen turvaverkko siis.
Itseapuryhmiin minulla on ristiriitainen suhde.Tai ei oikeastaan-tunnen näistä tärkeimpien toimintamallit,kannatan perusideoita sekä “filosofioita”,mutta en otaa niiden tapaamisiin osaa. Jokaisella on oma tapansa selviytyä.Ryhmät ja meikämies eivät yksinkertaisesti sovi yhteen. Sillä selvä.
Itselleni on osoittautunut toimivaksi pohtia,lukea sekä omaksi ilokseni opiskellakin alan kirjallisuuta ja julkaisuja ja kehitellä omia mietteitäni ja menetelmiäni hyvin teoreettistenkin ja abstraktien ajatusten varassa.Samoin kirkolliset toiminnat ovat lähellä sydäntäni.Näihin kahteen tahoon panostan joko enemmän tai vähemmän-riippuen siitä,miltä juuri tuntuu.En aseta näissä itselleni pakottavia tavoitteita saadakseni joltain taholta papukaijamerkin!
Eli täysin varmasti yritän jatkossakin toimia filosofisten ja uskonnollisten periaatteiden mukaan. Jollekin sopii piparkakkujen leipominen,toiselle syvällisten asioitten mietiskely. Kumpikin on OK,jos kerran toimii.
Dave, halusit vastauksen kysymykseesi.
21 päivää oltuaan juomatta, on ihminen raitis.
Mutta niin, että hän voi sanoa olleensa juuri nuo 21 päivää raittiina. Eli siis aika alkaa siitä hetkestä, kun
ei ole ottanut, mutta koska halusit jonkun vahvistavan aikamääreen, sait sen, joka siis on tuo 21 päivää.
Onko OK?
Se on ollut pisimpään raittiina joka on aamulla aikaisimmin herännyt. Nukkuessaanhan on jokaisen helppo pysytellä raittiina.
Itse heräsin tänään klo 08:40 EEST-
Kiitos vaan mutta ei taida enää olla tarpeen määritellä raittiutta kun kysytäänkin, että mikä on tukenut toipumisessa.
Tervehdys “Dave”!
Toivottavasti kirjoitukseni vastasi kysymystäsi? En ole varma. Kuitenkin tarkoitukseni oli tavallaan myös valoittaa historiikkiani. Ongelmaksi muodostuu itselleni aina taipumus kilometrin pituisiin romaaneihin.
Aivan selvä taipumus yliannostukseen tässäkin suhteessa! 
Pitääpä muuttaa linjaa.
Jätänkin määrittelyt tulevaisuudessa pois.Määrittelyistä tulee helposti jaarittelua.
Huomenna lähdenkin muutaman kuukauden breikin jälkeen katsomaan, onko vuosituhansien perinteet omaavassa kerhossani tapahtunut jotain uutta. Tuskin.
Hyvät viikonloput!
“Raitis, minkä ajan jälkeen?” 21 päivää, eli 3 viikkoa. Takautuvasti, alkaen ensimmäisestä juomattomasta
päivästä.
Yhtä hyvä ajan määrite kuin joku muukin.
Mutta mihin se perustuu?
Miksei se voi yhtä hyvin olla joko 18 päivää tai 40 päivää?
Olen edelleen sitä mieltä ettei raittiutta voi ihan noin yksinkertaisesti määritellä, kokonaisuus pitäisi ottaa huomioon, ja siihen kuuluu kyllä muutakin kuin ilman viinaa oltu aika. Eikä raittiuden katkeaminen ole sekään ihan itsestäänselvä asia.
Jos nyt tuntisin tarpeelliseksi tänään osallistua jumalanpalvelukseen ja nielisin ehtoollisviinitipan, niin ei raittiuteni olisi muuttunut miksikään. Vai olisiko jonkun kireän tulkinnan mukaan niin käynyt?
Olisin seuraavat 20 päivää ei-raitis?
Nämä tarkat aikamääreet alkavat hiukan muistuttaa vanhan testamentin julistuksia “olkoon saastainen iltaan asti…”
(Synnyttänyt nainen on uskonoppien mukaan saastainen 40 päivää, mutta synnyttäminen lienee pahempi asia heille kuin juopottelu… se on niin suhteellista kaikki.)
p.s.
Tarkistin asian, muistin taas väärin. Asiahan on niin että meillä käytössä olevan raamatun mukaan naisen epäpuhtauden aika kaksinkertaistuu jos hän synnyttänyt tyttölapsen. olisihan tuo nyt pitänyt ymmärtää…
Jep, kuten jo totesin kysymyksen asettelu oli väärä enkä oikein ymmärrä mitä Garde jankkaa. Olisko raittiushumala vähän päässyt iskemään vaikka paljon parempihan se on kun varsinainen humala.
En minäkään niin niuhota tuosta raittiudesta. Olen kerran saanut väärältä tarjottimelta kuoharia ja siemaissut siitä puoilikkaan ennenkuin huomasin, että alkoholiton oli toisella, enkä minä silti katso, että raittius siihen kaatui.