Kiitoksia tervehdyksistä, en ole lähtenyt linjoilta kuitenkaan. Dooriskalle erityinen tervehdys, koska sinun ketjusi aikanaa innotti minua laittamaan oman ketjun alulle. Ikävä lukea, että vähentäminen ei ihan ole mennyt putkeen… Ei aina itselläkään. Viime aikoina on ollut hiljaista, koska olen pysytellyt juomatta. Nyt taas tuli impulssi juoda, muutaman liköörin kaatelin itselleni ja ehkä vielä siiderin. Muuten tämä viikonloppu on mennyt ihan raittiina. Olen myös oppinut juomaan niin, että en kärsi juurikaan krapulasta. Eli lopetan hyvissä ajoin. Kyllä minulla ihan selvästi on vähentynyt tämä juominen, mutta vielä haluaisin juoda vähemmän. Päästä eroon esim. näistä yhtäkkisistä juomaimpulsseista. Jostain ne vain aina tulevat. Enää en sentään vedä änkyräkänniä, kunhan muutaman relaksoivan tissuttelen ja hiivin sitten nukkumaan. Mutta pysytään linjoilla!
Heipä hei vaan. Juu, ehkä tiikeri ei pääse juovistaan ja dooriska ei juomistaan…=) No joo. Elämänmuutos pitäisi omalta kohdaltani olla tosi rankka varmaan että pääsisin eroon siiderin tissutuksesta. Yksi tärkeimmistä mieleni masentajista ja ketuttajista on työ jota teen. Olen vuosia tehnyt sitä vain ja ainoastaan muiden takia eli lasten eli siksi että saan rahaa, leipää kaappiin jne. Olen myös vahvasti tunneihminen jota syö erilaisten ihmisten sanat että: Työ on vaan välttämätön pakko josta saa rahaa jotta voit tehdä jotain kivaa…niimpä. En vaan ole ihminen joka kykenee ajattelemaan noin yksioikoisesti. Tai toki olen yrittänyt kun olen yli 10 v tehnyt tätä. Väkisin, väkisin…työni on äärimmäisen tylsää istumista. Ei motivoi eikä palkankaan vuoksi ole järin houkuttelevaa. Siinä on yksi syy. Kouluttautuminen tällä iällä ei myöskään ole kovin helppoa joten sekin on yksi syy kun tuntuu että seinä tulee aina vastaan…totta- syitä on aina juoda jos niitä hakee.
Ehkä viime yrityksestä jotain jäi kesken ja palasin takaisin tissuttelulinjalle. En istu baareissa enkä viihdy niissä. En ole aggressiivinen tai väkivaltainen juodessani, jos juon enemmän olen hauskakin. Ainakin omasta mielestäni.
No juu, tiedetään. Muutos lähtee itsestäni.Jos jatkuvasti vaan on toiminut tehden jotain väkisin se kostautuu se masentaa, siihen sitten hakee apua ja lohtua muutamasta sidukasta. Muutosta tosiaan toivon ja sillä tiellä olen edelleen ja kuumeisesti mietin miten tekisin omasta elämästäni parempaa. Sitä tässä pohdiskelen. Voimia kaikille täällä toivottelen =)
Olen suunnitellut raitista viikonloppua. Viime viikonloppunahan kestin sunnuntaihin asti. Sitten vähän likööriä ja taisi olla kaksi siideriä. Nyt yritän ohittaa sunnuntainkin ja päästä vaikkapa seuraavaan viikonloppuun. Kirjaan tavoitteen, jospa se vahvistaisi pyrkimystä, joka vaikuttaa horjuvalta.
Viikonloppu meni selvistä päin, helposti. Ongelmana on ensi viikonloppu, joka on pääsiäisen takia pitkä sekä seuraava viikonloppu, jolloin lähden työmatkalle. Molemmat houkuttelevat juomaan enkä ole vielä päättänyt, juonko vai en ja jos juon, niin paljonko. Jonkinlainen strategia olisi hyvä tehdä, että homma ei ala taas lipsua käsistä. Olenhan oikeasti pystynyt vähentämään (ähäkutti niille, joiden mielestä vain lopettaminen onnistuu. Toisaalta se taitaa koskea vain alkoholisteja. Minä en ole ollut alkoholisti ja tuskin minusta koskaan sellainen tuleekaan).
Dooriskan tavoin itselläni “syy” (kyllähän syitä tosin aina löytyy naapurin kissanristijäisistä yleisvitutukseen) on työ. Tällä hetkellä näyttää siltä, että olen tippumassa uralla ikään kuin askelen alemmas. Se vituttaa, koska olen tehnyt kovasti töitä päästäkseni nykyiseen vaiheeseen. VArsinaista asemaa minulla ei taida olla, mutta kyllä tulevaisuuden työkuviot näyttävät siltä, että osa haastavimmista töistä siirtyy muualle. Pelottaa, väsyttää, uuvutta, kyllästyttää jne.
Ehkä minä pääsiäisenä juon vähän viiniä lampaan kanssa. Joihan Jeesuskin. Ehkä minä työmatkalla juon vähän enemmän viiniä. Ehkä minä sitten otan taas pidemmän juomatauon. Siinäpä jonkinmoista strategian juurta.
Näin olen esimerkiksi minä todennut, että täydellinen lopettaminen koskee alkoholisteja. Sinä et ole, joten vähentäminen onnistuu ja hyvä niin.
Totuuden nimessä: minulla on ongelmallinen suhde alkoholiin. Mutta se ei tee minusta alkoholistia. Kun täällä yksi jos toinenkin pohtii juomistaan ja vähentämistään, niin jo rientää joku, yleensä lopettaja, diagnosisoimaan pohdiskelijan alkoholistiksi ja julistaa totuttaan: “Vähentäminen ei onnistu, täytyy lopettaa.” Se on tässä keskustelussa ärsyttänyt aina väliin. Jos kuitenkin jätettäisiin ne alkoholistiksi leimaamiset ja diagnostiikka sille ainoalle asiantuntijaryhmälle eli lääkäreille. Toki jokainen saa itsensä kategorisoida mihin ryhmään tahansa, mutta minua häiritsee se jatkuva puhe siitä, kuka on alkoholisti ja mitä se merkitsee. Noh, se siitä.
Eilen join. Pullon viiniä. Edelleenkin juon. Ihana tosiasia on kuitenkin se, että juon paljon vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Silloin teki kovasti tiukkaa päästä alle 16 annoksen viikossa. Viikko toisensa jälkeen annoksia oli 16-20. Nyt on viikkoja, jotka ovat puhtaita. Sitten on viikkoja, jolloin annoksia on noin 6, yhtenä iltana juotuna. Todistelen tässä itselleni, että olen vähentänyt. Mutta alkoholin ajattelua en ole vähentänyt. Ajattelen sitä häiritsevän paljon. Siihen toivoisin muutosta. Täytyy taas kokeilla pidempää raittiutta. Ensi viikon työmatkan jälkeen. Sitten tapahtuukin se “alennus” työelämässä. Mitä sitten, saa nähdä.
Hyvää pääsiäistä!
Miksi tuollainen niin kovasti häiritsee ?
Olisko se nyt niin suuri onnettomuus jos joku vaikka todella lopettaisi kokonaan ?
Uskotko tosiaan, että lääkärit ovat parhaita alkoholismin asiantuntijoita ?
Miksi sitten useimmat alkoholistit huijjaavat mennen tullen lääkäreitä ja sen takia kirjoitetaan ihan turhia mielialalääkereseptejä ja masennusdiagnooseja, jotka olisivat täysin tarpeettomia kun vaan alkoholin käyttö kokonaan lopetetaan.
Minua häiritsee se, että ihminen ei saa rauhassa etsiä omaa tietään. Jos joku on jo onnensa löytänyt, niin hyvä niin. Mutta ei täällä vaikuttaa vilisevän ihmisiä, jotka ovat myös toisten elämien asiantuntijoita. Lääkärit asettavat diagnosin, ja alkoholismi on virallisesti lääketieteen diagnoosi. Kuten esimerkiksi masennus tai skitsofrenia. En tiedä, on monlaista asiantuntijuutta, skitsofreenikko lienee omanlaisensa asiantuntija skitsofrenian suhteen ja itsensä alkoholistiksi mieltävä alkoholismin suhteen. Viittaankin nyt vain ulkopuolelta asetettaviin leimoihin. Viimeiseen kommenttiisi Dave en osaa sanoa nyt mitään, kun en oikein ymmärrä kysymyksen ydintä. Kyllähän maallikko voi osua eoikeaan epäillessään itsellään olevan syöpä, vaikka lääkäri lohduttaisi ja diagnostisoisi vain selkäkivun. ei sillä maallikon diagnoosilla kuitenkaan ole käyttöarvoa, jos ei järjesty oireen mukaista hoitoa. Minulle sinänsä ei ole merkitystä, lopettaako joku juomisensa vai ei. Joidenkin kohdalla se on paikallaan. Joidenkin kohdalla toivoisi, että yksioikoiset leimat ja ohjeet jätettäisiin julistamatta. Ainakin täällä vähentäjien puolella. Pahoittelen lukuisia kirjoitusvirheitä.
Nöyrin mielin Oodi ilmoittautuu. Neljä siideriä juoneena. Jäisikö se tähän? Toivoisin niin. Ei nyt enempää selityksiä siitä, miten olen kuitenkin ihan oikeesti ja varppina vähentänyt ja miten näihinkin siidereihin on niin maan perusteelliset syyt. Juotu on. Ei onnistunut pidempi tauko, ei.
Kaksi viikkoa meni täysin raittiina. Eilen join työstressiin neljä siideriä. Lähdin sitten ulos, käveleskelin vesisateessa tunnin ja tulin kotiin nukkumaan. Liskojen yö. Ilmeisesti elimistö ei kestänytkään stressiä ja siihen päälle alkoholinpolttoa. Hyvä niin. Nyt en taida laittaa muuta tavoitetta kuin että jos taas sen kaksi viikkoa valkaisisi nenää. Turhauttavaa kaikki.
Täällä sitä taas istutaan. Siiderilasin kanssa. Jospa se jäisi yhtä vähään kuin viime viikonloppuna. En jaksa tästä stressiä vetää.
Kävin muutama viikko sitten psykiatrilla. Olen pitempään jo miettinyt hakeutumista kuntoutuspsykoterapiaan. Yksi työkavereistani käy sellaisessa ja mielessä on orastanut jo muutaman vuoden ajan, että voisi alkaa selvittää jotakin asioita itsessään ja elämässään. Tollo hakeuduin ensin psykiatrille ja maksoin pitkän pennin dipadaapaasta. 180 eurolla kuuntelin psykiatrin höpönlöpö-juttuja siitä, miten mainio psykiatri hän on. Käytiinhän siinä toki läpi tämä kuntoutuspsykoterpian ideakin, jonka tiesin kyllä jo Kelan sivuja lukemallakin. Mutta siis. Hän sanoi, että kyllä tässä on kaikki ainekset psykoterapialle ja hänen lausunnollaan sellainen saadaan Kelan kustantamana. Minun pitää vain hakea itselleni psykoterapeutti.
Hain itselleni psykoterapeutin. Halusin, että se on tässä kaupungissa, etten joudu lähtemään pidemmälle ja että se on tiettyä suuntausta. Mihinkään ratkaisukeskeisyyteen en usko ollenkaan enkä käyttäytymisterapioihin (minun korvaani koirakoulua). Terapeutin löytäminen olikin yllättävän vaikeaa. Kovin ovat varaattuja nämä terapeutit. Sitten tärppäsi.
Psykoterapeutin vastaanottokäynnillä tuli selväksi, että en aloita psykoterapiaa hänen vastaanotollaan. Se ei vain synkannut. Hänellä oli tiukat periaatteet. Pidän periaatteista, ne luovat turvallisuutta. Mutta jotenkin. Ei vain synkannut. En osaa tarkasti nimetä, miksi ei. Ihan konkreettisestikin. Huone oli pimeä, jotenkin tunkkainen. Seinät paljaat. Oli jotenkin kliininen olo. Itselleni tyypilliseen tapaan vuodatin elämääni perusteellisesti 45 minuutin ajan. En kokenut tulevani kohdatuksi. Sovittiin sitten minun toiveestani vielä toinen aika. Joskus olen kerrassaan kova jahkari, halusin varmistaa, että todellakin olen sitä mieltä, että en halua aloittaa psykoterapiaa hänen vastaanotollaan. Vastaanottokäynti muuten maksoi, by the way 70 euroa. Eli nyt tähän touhuun on kulunut 250 euroa ja voin sanoa, että työelämässä tapahtuneen alennuksen jälkeen en ole kovin rahakas. Onko tässä siis mitään järkeä? Tähän asti olen mieluusti vetänyt monologia ketjussani, mutta nyt otan niin niin mieluusti vastaan kommentteja ja neuvoja, opastuksia ja vinkkejä, ajatuksia ja ideoita. Ihan mitä tahansa. Jätänkö nyt tämän ajatuksen kokonaan psykoterapiasta. Rahaakaan kun ei liiemmin ole humputettavaksi.
Noh niin, viime viikonloppu meni raittiina, mutta kylläpä kalja- ja viinihammasta kolottaa aina välillä. Harmittaa tuo terapianmetsästys, jotenkin olen pitänyt sitä oljenkortena ja nyt se on mennyt. Ei minulla todellakaan ole varaa etsiä sopivaa terapeuttia. Tuokin menetetty raha vei melkein konkurssiin.
Davelle ja muille, jotka ehkä ovat kommentoineet ajatuksiani jossain muussa ketjussa: toivon, että ne kommentit kommentoidaan täällä eikä huudella Oodeja ketjuissa, joissa en ole edes käynyt. Minusta on epäasiallista kommentoida negatiivissävyisesti jonkun toisen ketjussa juttuja, joita olen kirjoittanut tähän ketjuun. Ne kommentit mahtuvat vallan mainioisti tänne - ei tarviste muiden ketjuja “pilata” viittaamalla ajatuksiini, joista voi keskustella ihan tässäkin ketjussa. Itse en seuraa ollenkaan Lopettajia, täältä Vähentäjistä luen aina uusimmat viestit kyllä. Joskus en aina niitäkään. Siksi en oikein pysy keskusteluissakaan mukana, koska näyttää siltä, että jotkut jatkavat kesken jäänyttä keskustelua jossain muussa ketjuissa kuin missä se on alkanut. Minua ei kärryiltä tipahtaminen kyllä haittaa, tuttua on.
Elämässä vaivaa moni asia: työelämä, rahapula, kyllästyminen, ylipaino, väsymys, terapiamahdollisuuden menetys. Jotain uutta intoa, oljenkortta pitäisi löytää. Onneksi on tulossa kesä, lämpöä ja valoa. Ne kannattelevat ainakin muutaman seuraavan kuukauden. Ehkä syskyllä kaikki on jo toisin. Ehkä olen voittanut lotossa. Sitä ennen pitäisi laittaa lotto vetämään, mahdollisuudet voitolle paranisivat.
Viikon vaarallisimmat päivät, perjantai ja lauantai, lähestyvät. Miten pitää itsensä loitolla hyvästä viinistä, siiderista tai ihanasta oluesta? No sillä ajatuksella tietenkin, että viikon päästä saa juoda. Hallitsisipa juomisen himo olemistani hieman vähemmän. No, on tässä taas porskutettu kaksi viikkoa raittiina eteenpäin ottamatta ryypyn ryyppyä, josko sitten vielä yksi menisi ja sitten saisi hyvällä omalla tunnolla juoda sitä ihanaa viiniään. Pelottavaa ajatella, että omassa mielessä on jokin niin ihmeellinen, hallitseva voima, joka yhtäkkiä menee ohisen tietoisen päätöksen olla juomatta. Joku osa itsestä tahtoo niin vahvasti viiniä, tahtoo humaltua, tahtoo rentoutua viinin voimalla. Pelottavaa, että itsessä on jotain niin hallitsematonta ja voimakasta. Mitä sille voisi tehdä? Älä tule tänne, viininhimo, älä tule. Jätä minut jo rauhaan.
Samat himot täällä, nyt silti taidan pysyä selvänä siiitä syystä, että olen miehelle pauhannut tästä tipattomuudestani ja hyvinä hetkinä jo taivastellut hänelle, kuinka kukaan edes voi juoda ja plaa plaa, nyt en edes löydä syytä tuolle paatokselleni.
Mutta en kehtaisi nyt kaiken tuon jälkeen näyttää hänelle etten pystynytkään siihen mihin ryhdyin… Joten kärvistellään ja ehkä vielä löydän sen oikeankin vahvuuden minkä jossain kohtaa tälle juomattomuudelleni koin.
Taas kertomassa, että en päässyt lauantain ohi. Join Suomen pelin aikaan pari olutta ja nyt jälkeen pari lisää. Tähän kuitenkin lopetan eikä se ole ongelma. Ei vain mennyt pidempään raittiina. En tiedä miksi. Kuten tunne toiseen ketjuun kirjoitin, ei minsuta näiden oluiden myötä vielä alkoholisitia saa enkä mitään lääkkeitä halua käyttää, kaipa tässä vain täytyy taistoa edelleen käydä ja olla vain onnellinen siitä, että alkoholinkulutus kuitenkin on melko kohtuullisti. Silti vituttaa niin maan perkeleellisesti olla näin riippuvainen. Voi vittu etten sanois.
Miukulle vielä; onko teillä niin, että mies juo vähemmän kuin sinä? Minua ei tuo miehen asenne kauheasti paina, hän kun juo paaaaaljon enemmän kuin minä. Häneen verrattuna olen raitis ja silti häntä ei yhtään haittaa juominen. Mielestään hän ei juo paljon.
Noh, join siis eilen viisi kaljaa. Tänään heräsin tunkkaisuuteen, mutta onneksi vain orastavaan. Silti se muistutti vahvasti, mitä on oikea krapula. Ajatella, että viikot kulutan työhön, josta en saa tyydytystä ja viikonloput kulutan joko juomalla tai selviytymällä juomisesta. Se oli liiottelua. Nyt on vointi ihan hyvä ja lähden metsälenkille. En kuitenkaan juokse. Harmittaahan tuo vähän, että en saanut selätettyä juomahimoa tälläkään kertaa ja taistelu vain jatkuu.
Mies juo kyllä enemmän kuin minä, mutta ei koe sitä ongelmaksi tai itseään riipuvaiseksi. Hän voi hyvin viikollakin töiden jälkeen istahtaa kollegan kanssa yhdelle oluelle ja tekeekin niin usein, mutta kun “kaikki muutkin” tekee niin, niin hän ei näe siinä ongelmaa. Tosin hänellä on myös se, ettei hän koskaan kärsi krapulaa. Hän voi olla vaikka kunnon Vappu juhlimisen jälkeen aamulla jo kaikissa voimissaan pihatöissä, kun mä oksennan sen vähintään 12 tuntia.
Ja niin siinä sitten mullakin kävi, että lauantaina kun lapset oli poissa ja lähdettiin miehen kanssa ulos syömään niin päätin juoda viiniä ruuan kanssa. Ajattelin, että mitpä tässä itseäni kiusaamaan ja rajoittamaan, että kokeillaan… Ja hitsitm että oli niin iso virhe. Mä niin toivon oppineeni tuosta virheestä,
Mä join 3 lasia (16cl) ruuan kanssa rauhakseltaan, syötiin piktän kaavan mukaan, sitten olikin kivassa nousussa ja jatkettiin baariin, jossa sitten join kaksi 0,5l siideriä, ei nyt järin suuri määrä mielestäni, mutta olin järkyn huonovointinen, koko eilinen meni sängyssä, hirveä päänsärky, paha olo ja kuvotus ja vähän kun nousin ylös niin kyökkäilin ja oli pakko palata sänkyyn. Ilta yhdeksältä vielä otin viimeisen buranan. Siis mitä järkeä?!
Oikein kivasti pilattu sitten sunnuntai ja yli väsyneenä aamulla tänään töihin, oikea itseinho päällänsä, että näin taas pilasin viikonloppuni ja latautumiseni.
Kumpa nyt jatkossa muistais tuon olon ja ymmärtäis ettei kannata 
Eipä voi väittää, että olisi ollut helppoa pyrkiä elämäntapaan, johon alkoholi ei kuulu niin keskeisesti kuin se on aina minulla kuulunut. Kun vuosi sitten aloin seurata Päihdelinkin keskusteluja ja lopulta kirjoittaa omaa ketjua, kuvittelin, että tässä vaiheessa olisin jo selättänyt viinipirun ja nauttisin lähes päihteettömästä elämästä. Ja paskan marjat. Viimeisen kolmen viikonlopun aikana olen juonut joka viikonloppu, 5-6 annosta. Tein huvikseni tuon testin etusivulta ja sain 8 - 10 pistettä: riskit lievästi kasvaneet. Ongelmattoman juomisen pisteraja oli 7, minä sain 8. “Kertajuomiseen liittyvät riskit ovat sinulla vähäiset. Hyvä! Kun huolehdit, että annosmäärä pysyy viikkotasollakin 0-16:ssa, alkoholiin liittyvät riskit ovat pienet.” Minä juon yleensä sen 5-6 annosta viikossa, mikä on siis naisen riskikulutuksen raja. Sillä saan juuri sopivasti pyyhittyä viikon stressit pois ja kehon rennomaksi. Ongelma on se, että ruokahalu yleensä kasvaa syödessä, eikun siis juomahalut kasvaa juodessa. Ja juomakerrat lisääntyvät, määrät kasvavat jne. jne.
Olisin siis toivonut vuosi sitten, että tässä vaiheessa en olisi enää tässä vaiheessa. Mutta olen. Juon. Viikonloppuisin. Nytkin ostatin miehellä viinipullon. Korkkasin sen hyvillä mielin ja nautin kesähelteessä lasillistani. Pian alan ehkä siivota. Tai ehkä vain istun ja juon ja istun ja juon.
Viime vuonna tähän aikaan olin motivoituneempi vähentäjä kuin nyt. Vai olisinko tullut päätepisteeseeni? Haluaisin, että joisin noin kerran kuussa sen 5-6 annosta, juhlatilaisuuksissa tai jossain spesiaalijutuissa. En kotona killittäisi, mutta näin vaan teen. Edelleen.
Koko päivä touhuttu, tai se mitä päivästä nyt on mennyt. Monta koneellista pyykkiä pesty, huusholli imuroitu ja luututtu. Pienessä kanuunassa, syyllisyydentuntoa täynnä. Ja taas ensi viikonloppuna varmaankin sama kaava. Eikö tämä ikinä lopu? Ei jaksaisi enää.
Oodi, voisiko jostain mukavasta tekemisestä olla apua (elokuvat yms.) tai hyvästä ruuasta viikonloppuihin. Itse olen ponnistellut saman ongelman kanssa kuin sinä ja viikonloput meni örveltäessä. Viime syksynä sain kiinni muutoksesta ja ensimmäiset viikonloput meni tunti kerrallaan selvänä. Yllättävää kyllä, siihenkin kyllä tottuu, ettei juo, vaikka tätä en olisi kyllä aikaisemmin uskonut. En väitä, että se olisi mitenkään helppoa, mutta mahdollista.