Raikas oodi elämälle

Aloitan “oman” ketjun - ehkä se motivoi minua vähentämään juomista edelleen. Toivon ja uskon niin. Koska kirjoitan kännykällä, kiteytän aikomukseni lyhyeksi: en halua enää elämäntapatissutella. En halua juoda kotona lainkaan. En halua päihtyä julkisesti. Näin ollen voin juoda 1-2 annosta maksimissaan kerran kuussa. Seuraavan kerran ajattelin juoda syyskuussa, kun lähden ulkomaanmatkalle seurueessa. Siihen asti ajattelin kokeilla raitista elämäntapaa. Kun pääsen koneen ääreen kerron juomishistoriani, joka on 28 vuoden pituinen.

Tavoite on kunnianhimoinen, tsemppiä jo etukäteen!

Aloin juoda yläasteiässä. Näin jälkeenpäin on vaikea muistaa, miten usein join tyttökavereideni kanssa. Ainakin kerran kuussa? Joka toinen viikko? Joka tapauksessa juomisella oli tärkeä asema elämässäni: se toi elämään sisältöä, jännitystä ja varmasti käytin sitä myös orastavan masennukseni lääkkeenä. Koulussa menestyin miten halusin. Jos päätin, että saan keskiarvoksi 9, sain. Lukioaikana join vähemmän. Opiskelin. Olin hyvä koulussa. Aloin seurustella ja seurustelin vuosia miehen kanssa, jonka kanssa harrastimme bilettämistä. Join ainakin sen kerran kuussa, ehkä kaksi. Oli raittiitakin viikonloppuja.
Erosin avomiehestäni. Hän oli renttu. Pääsin töihin ennen kuin ehdin valmistua yliopistosta. Sinkkuaikana join varmasti joka viikonloppu. Aina töiden jälkeen hain alkosta viinipullon. Baarielämää. Mutta töissä en muista olleeni krapulassa kuin kaksi kertaa elämässäni enkä koskaan ole ottanut ns. krapularyyppyä. Alkoholilla on kuitenkin ollut aina tärkeä asema elämässäni.
Menin naimisiin, sain lapsia. Raskausajat ja lasten pikkulapsiajat olen ollut raitis. Kunnes menetin minulle läheisen ihmisen. Sattumoisin tein tuolloin juuri vuoden ajan vapaata työtä, enimmäkseen kotona. Join 4-5 iltana viikossa. Havahduin ja aloin laskea annoksia. Siitä on neljä vuotta aikaa. Toinen havatumaan saanut asia oli eräät ystäväni häät. Minulla oli kaksi pientä lasta ja olin ollut raittiina pitkiä jaksoja. Häissä join boolia nopeaan tahtiin. Kun palasimme majapaikkaan, kaaduin ja katkaisin sormeni. Majapaikassa oksensin sänkyyn, jossa nukuin yön. Heräsin aamulla sormi katkenneena oksennuksessa. En ole sen jälkeen juonut kunnon kännejä, vaan siirryin tissutteluun. Ihme on, että aiemmin ole päissään toikkaroidessani vahingoittanut itseäni fyysisesti (vahingossa) tai tullut raiskatuksi, sen verran vähällä itsesuojeluvaistolla olen seikkaillut yöelämässä. Mutta minulla on ollut suojelusenkeli mukana, siitä kiitos.
Lasten myötä baarit jäivät, siirryin tissutteluun. Lasten nukkumaan mentyä yleensä join 3, max neljä siideräiä tai olutta. Ruoan kanssa punaviiniä. Jaksoi siivota, laittaa ruokaa, pitää kodin kauniina. Kirjoitan nyt imperfektissä, koska toivon ja haluan uskoa, että tuo kaikki on ohi.
Teen valtavasti ajatustyötä raitistuakseni. Olen varmasti lääkinnyt masennustani alkoholilla ja alkoholilla on ollut tärkeä rooli elämässäni, eikä pelkästään negatiivisessa mielessä. Olen saanut hyvän työpaikan (ja ps. tänä kesänä, tänä lyhyenä raittiusjaksona sain vihdoin ja viimein pakerrettua graduni valmiiksi. Ei se hyvä gradu ole, mutta sain juuri ohjaajalta viestin, että kyllä se läpi menee… Hän lukaisi sen kesälomallaan! Joku minussa ei ollut valmis valmistumaan maisteriksi, nyt minusta tuntuu, että olen siihen valmis…), minulla on hyvä mies (joka kylläkin juo liikaa), ihana koti, terveet lapset, harrastuksia. En ehkä tarvitse alkoholia enää elämääni. Olen valmis aikuistumaan.
Joitakin yksityiskohtia on muutettu tunnistamisen välttämiseksi :slight_smile:

Ja täsmennys: en siis hakenut sinkkuaikanakaan viinipulloa Alkosta joka päivä, vaan joka ikinen perjantaipäivä. Viikonloppujuopottelua siis.

Hieno tavoite sinulla.

Olen juuri pari paivaa sitten aloittanut parin viikon raittiusputken nain aluksi. Oma tissuttelu on alkanut kyllastyttaa. Paino nousee, vasyttaa ja masentaa.

Miksi sita oikeastaan juo, siihen tulee riippuvuus ja siita tulee tapa. Aina kun tapahtuu jotain tunteita kuohuttavaa ensimmainen ajatus on tarttua pulloon. TYhmaa, koska tunteet kuuluvat ihmiselamaan.

Olen ajatellut etta haluan takaisin kuntoon, haluan urheilla enemman ja haluan nukkua yoni ilman painajaisia.

No, tahan asti on mennyt hyvin mutta taytyy sanoa etta pari viikkoa on haaste. Tarkoitus olisi etta saan juoda jos silta tuntuu 3/8 perjantaina. Mutta ehkei silta enaa tunnukaan. Kuka tietaa.

Tanaan ostin terveysjuomia kotiin joita sitten lipittelen kun mieli tekisi viinia. Mulla ei ole tuollaisia suuria mokia juomisen takia juurikaan mielessani,enka ole loukannut itseani, eniten huolettaa etta lahden jonain aamuna ajamaan autolla kun en ole viela selva. Senkin takia kannattaa vahentaa.

Kiitos kaunnustuksesta, Roskis ja Maukkis. Sehän kauniisti sointuu :slight_smile:. Minulle nämä viikot ovat helppoja aikoja raittiuspyrkimysten kannalta, kun oma tissutteluni painottuu viikonloppuun ja silloinkin yleensä (nykyisin) vain yhteen päivään. Näin lomillahan tosin olen aiempina vuosina tissutellut enemmänkin. Kävelin sateen raikastamana metsän läpi aamutuimaan ja mietin, millaista olisi aistia maailmaa pidempi jakso raittiina. Luin eilen Selviämistarinoista vanhemman naisnäyttelijän tarinan, ja hän kehoitti kokeilemaan raittiutta kolme kuukautta ja katsomaan, miltä osin elämä on muuttunut. Itse koen, että elämäni on aika hyvällä mallilla kokonaisuudessaan, miksi sitten juoda. Nyt onkin otollinen aika raitistua, kun kaikki on hyvin. Huomasin kuitenkin, että hyvä ystäväni viettää isot synttäripippalot elokuun lopulla - siihenkö minunkin on raittiuteni deadline vedettävä. En tiedä. Nyt on hyvä näin, vaikaasti päättäneenä, että raittius jatkuu ainakin sinne syyskuuhun. Voisihan sitä yhdet juhlat tässä elämässä viettää ihan selvistäpäinkin.

Kannattaa ainakin kokeilla. Ties vaikka niitä tulisi useampiakin kun alkuun pääset.

flickr.com/photos/arnade/set … 894114489/

Mielenkiintoinen linkki. Faces of addiction. Monet kasvot ovat huumeriippuvaisen, mutta eivät ne alkoholinkuluttajankaan kasvot, varsinkaan ikääntyessään säästy riippuvuuden jättämiltä jäljiltä. Miksi ihminen tuhoaa itseään, sitä minäkin itseltäni välillä kysyn.

Olen yrittänyt tavoittaa pilkahduksia, hetkiä, jolloin mieleen tulee: “Olut”, “siideri” tms. Muutamia sellaisia tältä viikolta:

Olimme perheen kanssa matkalla. Kun on istuttu koko päivä autossa, lapset nahistelevat (tätä nykyä kolme, nuorimmaisen sain jonkun mielestä ikäihmisenä, omasta mielestä ikinuorena), vanhemmat kiusaavat nuorinta, meteliä, hermojenkiristymistä ja väsymystä, ajattelen tottuneesti: “Noh, kohta ollaan taas hotellihuoneessa, kun lapset nukkuvat, avaan minibaarin ja vähän rentoudun.” Nyt en enää avaa minibaarin ovea. Nyt vain rentoudun. Ja nukahdan yhtä aikaa lasten kanssa. Kummasti se tuo alkoholi pitää pidempään hereillä.

Pilkahdus 2. Olen yksin kaupungilla ostoksilla. Vapaus. Rauha. Hiljaisuus. Se täytyy kruunata ostamalla yksi Irish Coffee, tai kaksi. Nyt vain jää juomatta. En edes juo kahvi muuten kuin kunnon viskin kanssa. Juon ison höyryävän kupin haudutettua teetä. Se ei oikein kruunaa ihanaa yksinäistä, vapauden hetkeä. Valehtelisin, jos väittäisin, että näin olisi.

Yritän myös ennakoida tilanteita, jolloin tavallisesti avaan siiderin. Huomenna esimerkiksi, kun on perjantai ja tulee vieraita. Kokkailen täysin raittiina ja myös syön täysin raittiina. Jopa tarjoilen viiniä muille. Täysin raittiina.

Unet ovat ollleet ahdistavia. Olen ihminen, joka tekee intensiteetillä sen, mihin ryhtyy. Teen nyt työtä raittiuden eteen voimalla, ja raitistumisajatukset tunkeutuvat uneen. En ole saanut mitään lyhyen aikavälin ihania kiksejä juomattomuudestani. En voi väittää, että raittius on ihanaa! Voin vain ajatella, että pidemmällä aikavälillä saan jonkinlaisen, nyt on vaikea edes määritellä, millaisen, palkinnon raittiina olosta. Siksi täytyy jaksaa pidempään kuin viikko tai kaksi. En silti osaa kuvitella, että koskaan julistaisin, miten mahtavaa raittius onkaan! Johtuuko se siitä, että ero juovan minän ja raittiin minän välillä ei ole niin suuri kuin sellaisella, joka on ollut ns. kunnon alkoholisti ja sitten raitistunut. Suhtaudun jotenkin skeptisesti siihen, että tästä raittiudesta nyt - tai joskus - taivas aukenisi. Mutta jotain parempaa tästä voi avautua. Vielä on niin kovin vaikea nähdä, mitä se voisi olla. Mutta kokeillaan. Perhana. Nyt kokeillaan.

Raikas oodi elämälle voi jatkua, ainakin tämä viikko tuli oltua selvinpäin, tuskinpa nyt enää tänään alan juoda. Nyt olen löytänyt muutaman lyhyen aikavälin edunkin juomattomuudesta: jaksan paremmin olla läsnä lasteni elämässä, pinna on pidentynyt ja iloitsen heidän ja heidän kavereidensa seurasta. Noh, eivät he tietenkään minulle seuraa pidä, mutta olen paikalla ja saatavilla, tarvittaessa. En tiedä, onko lapsilla jokin ylimääräinen vaisto, mutta tänä viikonloppuna meillä on ollut molempien isompien lasten kavereita yökylässä. Olen tuntenut itseni hyväksi äidiksi! Tavallisesti olisin huokaillut (kun on yökyläilijä, en tietenkään voi juoda, tiedä vaikka jotain sattuisi) sitä, että vieraan takia menettää tissutteluillan. Nyt tuntui oikein mukavalta lasten äänten täyttämä talo.

Lueskelin viikonloppuna naistenlehtiä ja vähän muitakin lehtiä. Suomen kuvalehdessä oli haastattelu kirjailija Ulla-Maija (?) Lundbergista. Hänestä oli kuvia, ja ajattelin niitä katsoessani, että olisinpa minäkin tuon näköinen 65-vuotiaana. Lueskelin sitten sillä silmällä muitakin lehtiä, ja katsoin silmilläni ikääntyviä ja ikääntyneitä naisia miettien, minkä näköinen minä olen 20 vuoden päästä. Haluanko olla elähtäneen näköinen, katkerat suupielet omaava juoppo vai ikääntyä siten kuin ikääntyisin ilman viikonlopputissutteluja. Ylipäänsä; haluanko mennä lasteni päättäjäistilaisuuksiine, rippijuhliin ja muihin juhliin väsyneenä ja alkoholin kuluttamana vai … Noh, kesken jäi.

Niin, jatkan kuitenkin. Nuorin lapseni on vielä niin nuori, että jos jatkan viinittelylinjalla, ehdin juoppoontua hyvinkin ennen kuin hän on täysi-ikäinen. Tällä hetkellä en miellä itseäni alkoholistiksi tai juopoksi, vaan viikonlopputissutelijaksi. Siitä on toki helppo liukua kunnon alkoholistiksi. Minulle tämä tissuttelu ei ole sairautta, vaan yhden persoonallisuuden piirteeni, riippuvuuden, ilmentymä. Olen riippuvainen ihminen, niin hyvässä kuin pahassa. Olen ollut riippuvainen myös hyvistä asioista ja sataprosenttisella heittäytymisellä saanut aikaan myös paljon hyviä asioita. Mutta tämä riippuvuus nopeasti alkoholin avulla saavutettavasta mielihyvästä ei ole hyvä juttu ollenkaan. Juominen ei minulla (vielä) ole sairautta, vaan lapsellisuutta, aikuistumisen pakoa. saamattomuutta, velttoutta. Vastuun pakoilua.

Toistaiseksi juomattomuus on näyttäytynyt ja tuntunut ihan piece of cakelta. Ei ole edes tehnyt mieli. Mieskin on juonut vähemmän. Eilen tarkastettiin saldo: mökille otettiin mukaan kaksi isoa viinitonkkaa. Toista ei oltu korkattu, toinen oli puolessa. Mies oli juonut pari lasia illassa, minä en ollenkaan. Mies sanoikin, että on tullut juotua todella vähän. Olemme siis aiemmin ruokkineet toistemme juomista.

Olen alkanut tehdä pientä, ehkä vähän naiviakin leikekirjaa. Kirjaan siihen ajatuksia elämästä ja tästä elämänvaiheesta, miellän tämän oman elämäni jonkinmoiseksi käännekohdaksi. Olen lukenut täältä Päihdelinkin keskusteluista monia hyviä ajatuksia, ja myö muualta niitä on tullut vastaan. Niitä pikkuhiljaa kerään kirjaani. Mukana on myös kuvia. Aloin myös työstää täältä saatujen ideoiden pohjalta huoneentaulua, johon kiteytän raittiutta kristallisovia ajatuksia.

Nyt siis pyyhkii hyvin, toivotaan, että tämä jatkuu.

Tulipa vielä mieleeni, että olenhan minä tätä kakkuani jo tehnyt vuodesta 2008, jolloin ensi kerran heräsin sitä tekemään… Eli kovasti pohjatyötä olen tehnyt raittiuden eteen enkä enää yksinkertaisesti jaksa vatvoa samoja asioita. Kyllästyttää. Helpompaa jättää ne tissuttelut kokonaan väliin.

Yritin tässä yksi päivä vaihtaa määrittelyni “miedosti panostava jäsen” “vahvasti panostavaksi jäseneksi”. Sitä ei voinutkaan itse vaihtaa. Nyt minut on sitten muutettu “vahvasti panostavaksi jäseneksi”. Ilmeisesti tuo muutos tapahtuu sitten, kun on kirjoittanut “riittävästi” viestejä. En tykkää tuommoisesta ulkoapäin tulevasta määrrittelystä yhtään. Yhtä vähän kuin tykkään siitä, että minut määriteltäisiin juopoksi tai alkoholistiksi. Miksi minä nyt olen jonkun ulkoapäin tulevan kriteerin mukaan vahvasti panostava jäsen? Mitäpä jos olisin juuri tänään heittäytynyt ryyppäämään? Vahvasti vain panostaisin edelleen… Ärsyttää tuollaiset yksilöliseen statukseen tehtävät muutokset, joihin ei kysytä henkilön itsensä lupaa. On ehkä sitä alholismiin liittyvää holhouskulttuuria, jossa ihminen määritellään “potilaaksi”, joka ei ymmärrä omia ominaisuuksiaan. ARGGGGHHH!!!

Mielenkiintoinen tulkinta. Ryyppääminen tai ryyppäämättömyys ei kuitenkaan vaikuta panostuksen vahvuuteen, sillä mitataan vain kirjoitusten määrää. (Yli 50 = vahvasti panostava.) Voit mainiosti panostaa vaikka jatkuvassa kännissä :laughing:

Niinpä, kun vähentävien puolella olkaa päihdeasioiden tiimoilta, tulkitsin automaattisesti, että luonnehdinta panostuksesta viittaa siihen panostaako vähentämiseen miedosti vai vahvasti. Mutta panostaminen viittaakin pelkkään viestien määrään. Panostaa vahvasti kirjoittamisen määrään, ei siihen että vähentäisi alkoholinkäyttöään tai jopa lopettaisi kokonaan. Minulle vahva panostus vähentää merkitsee nimenomaa sitä, että sekä ajatusten että toiminnan tasolla pyrin vähentämään juomista. Ei niin, että vahvasti mielessäni panostan ja saman aikaan hieman viiniä tissuttelen. Se on minulle sitä miedompaa panostusta.

Katsoin tänään turhautuneena kalenteriani ja ajattelin, että pitkä tie on taas tarvottavana. Kokonainen kuukausi juomatta. Tuntuu kuitenkin helpommalta asettaa tuollainen kuukauden juomattomuuspätkä tavoitteksi kuin päättää lopettaa kokonaan tai laskea koko ajan päiviä. Minä mitään päiviä jaksa laskea. Ajattelen, että jospa saan hiukan huijattua itseäni: olen kuukauden raittiina, havaitsen kaikki raittiuden ihanat edut ja haluan sitten syyskuussa jatkaa raitista linjaa, tai ainakin aidosti pysyn vähennyslinjalla. Menin eilen mökille kaupungista ja mies oli siellä pitkin seiniä. Oli viini sitten maistunut minun poissaollessa. Jotenkin sitä tuntuu, että olemme noin hetkinä täysin eri aaltopituuksilla. Itselläni ei tehnyt häntä katsellessa ollenkaan mieli juoda. Vaikka kyllä niitä viininhalupilkahduksia edelleen tulee, päivittäin. Niin voimakkaaksi ei ole halu yltynyt, että olisi pitänyt edes kamppailla hetki itseään vastaan.

Yksi raittiuden hedelmä näyttää kypsyneen: ymmärrän omaa historiaani, minulle tapahtunutta ja kokemaani paremmin. Välillä tulee hetkiä, jolloin näen selkeästi ja kirkkaasti asioiden välisiä suhteita. Ymmärrän lapsuuden kokemukseni, nuoruuden kokemukseni ja sen, miksi aikuisuuteni muotoutui sellaiseksi kuin muotoutui paljon paremmin kuin ennen tätä lyhyttä raittiusjaksoa. Olen antanut itseni kohdata myös kipeitä tunteita ja muistoja, jotka aiemmin upotin tehokkaasti tissutteluun. Aivan kuin olisin vähän armollisempi ja empaattisempi itselleni ja sille, mikä olen ollut ja olen.

Vähennysprojektin luonnekin alkaa pikkuhiljaa kristallisoitua. En osaa sanoa, miksi kokonaan lopettaminen ei sovi minulle. Ehkä siksi, että se on liian ehdotonta. Mutta tässä raittiissa tilassa voi turvallisesti suunnitella tulevaa. Ensin täytyy pois-oppia aiempi epätoivottava juomatapa olemalla raitis. Mahdollisimman pitkään raitis. Kun raittiuskausi on riittävä - mikä on riittävää, en osaa sanoa - alan vähitellen harjoitella sivistynyttä juomista. Kyllä, haluan jatkossakin kohottaa alkoholia sisällään pitävän maljan juhlassa, kyllä, haluan jatkossakin nauttia hyvän ruoan kanssa lasin, pari viiniä, kyllä, haluan käydä rantasaunassa ja juoda saunan päälle yhden siiderin. Ei, en halua päihtyä, ei, en halua tissutella koko iltaa, ei, en halua herätä töhnäisen yön jälkeen töhnäiseen aamuun, ottaa buranaa ja tuntea itseinhoa. Eli harjoittelen noita pieniä, hyviä hetkiä vähäisen alkoholimäärän kanssa. 2 lasia max. Menköön vaikka loppuelämä, niin minä aion oppia juomaan kohtuudella, aikuismaisesti.

Hei Oodi, kuulostaa, että pärjäät hienosti! Tämä, mitä kirjoitat:

kuulostaa minusta järkevältä. Tämä on se, mihin itsekin haluan pyrkiä, vaikka joskus tuntuu vähän tahmealta tämä eteneminen… Ikävä kyllä täällä foorumilla - siis myös vähentäjien puolella - on tyyppejä, jotka haluavat torpedoida haaveet siitä, että alkoholia pystyisi käyttämään kohtuudella. Mielestäni se on kuitenkin täysin mahdollista; etenkin, jos kurssia on ryhdytty muuttamaan ennen kuin tilanne luisuu ihan holtittomaksi. Siispä rohkeasti vaan eteenpäin!!

[
kuulostaa minusta järkevältä. Tämä on se, mihin itsekin haluan pyrkiä, vaikka joskus tuntuu vähän tahmealta tämä eteneminen… Ikävä kyllä täällä foorumilla - siis myös vähentäjien puolella - on tyyppejä, jotka haluavat torpedoida haaveet siitä, että alkoholia pystyisi käyttämään kohtuudella. Mielestäni se on kuitenkin täysin mahdollista; etenkin, jos kurssia on ryhdytty muuttamaan ennen kuin tilanne luisuu ihan holtittomaksi. Siispä rohkeasti vaan eteenpäin!!
[/quote]
Kiitos kommentista Cosima. Niitä olenkin saanut vähän johtuen ehkä juuri siitä, että poikkean tämän keskustelufoorumin genrestä. En halua julistautua alkoholistiksi, en halua antabusta (enkä tarvitse) enkä myöskään aio mennä minkäännäköisiin ryhmätapaamisiin juomiseni puitteissa. Mietin, olisinko kommentoinut omaa viestiketjuasi, jossa ilmaisit minusta oikeutettua suuttumusta. Meillä jokaisella on oma tie ja polku kuljettavana, omin välinein ja eväin, omalla tyylillä. Välillä tuntuu, että kaikkien lukijoiden - jo oman tiensä kompuroineena ja seesteisemmän polun löytäneenä - on vaikea hyväksyä epäröintiä, puolinaisuutta päätöksissä ja yrityksissä. Toden totta, jopa täällä vähentäjien puolella käy julistajia, joiden mielestä vähentäminen ei voi onnistua, ei ainakaan alkoholistilta. No, ehkä jokaisen on päädyttävä tuohon johtopäätökseen oman kokemusperäisen tiedon pohjalta. Jos siihen päätyy. Neuvon vain jatkamaan omalla linjalla. Minua kiehtoo tuo lopettajien puoli siksi, että keskustelu käy siellä intensiiviempänä. Toisaalta en sovi sinne, koska en ole lopettamassa. Tänne vähentäjienkin puolelle nuo lopettamisideat niin helposti ujuttautuvat: näyttää siltä, että lopettajat kirjoittelevat sekä lopettajissa että vähentäjissä, kun taas vähentäjät kirjoittavat vain vähentäjissä, koska heidän kommenttinsa eivät sovi lopettajien puolelle, jossa keskustelu on minun tulkintani mukaan jotenkin ehdottomampaa. Mutta tulkintavirheitähän olen jo aiemminkin tehnyt…
Lienekö tämä jotain itsepetosta: Suunnittelen hiljaa mielessäni, mitä kaikkea nautin syyskuisella ulkomaanreissullani. Mukaan on lähdössä kosteaa väkeä. Irish Coffee, sherryä, ehkäpä hyvää kuivaa valkkaria… Odotan mielenkiinnolla, miten tulen toimimaan. Otanko täyskännin vai sivistyneesti. Mitä edes haluan?