…lisäyksenä edelliseen, että on hyvä työ, asunto, harrastuksia, ei velkaa, suhteet läheisiin kunnossa ja kaikin puolin elämä hyvällä mallilla. Työt ja kaikki muutkin hommat ja velvoitteet hoituu, enemmän se on sitä viikonloppupainotteista tissuttelua ollut. Toki maanantaina toisinaan tuntee, että väsymys vähän vaivaa tissuttelun seurauksena ja siitä haluan kokonaan eroon.
-Lumikulkuri
Hei Sinullekin Lumikulkuri.
Olenkin joskus lukenut ketjuasi.
Minusta Sinä teet viisaasti kun yhä etsit uusia keinoja. Vaikka paljon kirjoitellaan että ihmisen olisi käytävä pohjalla ennenkuin voi todella raitistua, en usko että sen aina tarvitsee niin mennä.
Jonakin päivänä tulee se hetki jolloin mieli on valmis muutokseen. Silloin on hyvä olla työkalut valmiina.
Tässä Sinulle, ja muillekin ketjussa kävijöille, minun työkaluni:
Ps.
Ketjuni sivulla 1, on videolinkki videoon jonka tein sinä päivänä kun 1000 päivää Antabusta olin käyttänyt.
Putkis, Antabus-fani
Moro,
Työtä taas teen ihan niin kuin muutkin hyvät duunarit.
Paljon olen ulkona päivisin. Ajelen koneilla ja nostureilla. Onneksi en kärsi korkeanpaikankammosta. Nostolaitteen korissa kun työskentelee jossain kahdeksassa metrissä tuntuu se kyllä hetken hieman pelottavalta. Äkkiä siihen korkeuteen tottuu ja homma tuntuu ihan mukavalta.
Ulkohommissa aurinko paistaa ja lumi on todella häikäisevää. Huomenna laitan kyllä aurinkolasit, vaikka hieman ongelmallista se on silmälasien kanssa.
Putkis, heiluu välillä taivaan ja maan. ?️
Vapaa viikonloppu, pubiin…
Niin, aivan kuten ennenkin. En tosin alkoholia nauttinut.
Kuuntelin ja katselin. Karaokea on kyllä hauska seurata.
Tappelun tapaista toimintaa myös havaitsin. Yksi haavoittunut oli pitkään ambulanssissa. Sai haavan korvaan lasinpalasta. Mistä lienee kimmonnut.
Tolkuttomia kännejä veteleviä ihmisiä yllättävän paljon.
Parisuhdetraamoja enemmän kuin salatuissa elämissä.
…
Muutaman ihmisen kanssa keskusteltiin kännäämisen kovasta hinnasta, eikä pelkästään rahallisesti vaan muutoinkin.
Jouduin kohtalaisen kovaan “kuulusteluun” kun kerroin että enää juo enkä polta. Sain sitten selvittää asian julkisesti. Kerroin muutokseni alkutaipaleen ja kuinka olen sittemmin elänyt… ei ihan helpoin hetki elämässä. Totuutta en kuitenkaan tahtonut salata.
Putkis, väsy.
Kumisaappaat ja muovikassi… nostovarsi.
Kumisaapasmies jää uuteen kotiinsa. Kävelen autolleni ja lähden ajelemaan kotiini. Aurinko on laskenut ja taivas tummuu. Ilma siirtyy pakkaselle. Muistan muovikassin joka mieheltä unohtui entiseen kotiinsa. Siis sinne kotiin jossa piirongin päällä on enkelikello ja lasten valokuvat.
Putkis, työmatkalla kotiin.
Ps.
Kumisaapasmies on entinen kyläkauppias. Monet kerrat ostin häneltä ruokaa ja kaljaa matkatessani omia omituisia polkuja.
Silloin minullakin oli kumisaappaat ja muovikassi, sekä muistikatkoja.
Vapaa viikonloppu oli täälläkin ja käveltiin vaimon kanssa harvinaisen kauniissa kevätsäässä keskustaan. Lämpöä taisi olla +14 ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Parin korttelin päässä meiltä on pubi jonka terassilla oli vilkasta toimintaa alkuiltapäivästä. Lämmin sää yhdessä taakse jääneen koronakauhun oli saanut ihmisiä kerääntymään sinnekin.
Aika vahvassa seilissä muutamat roikkuivat terassin kaiteen yli olut- ja lonkerolasit kädessä. Poissa huolet ja murheet heillä ainakin hetkeksi.
Enpä viitsinyt kontaktia ottaa, vaikka muutaman metrin päästä terassista katu kulkeekin.
Minua eivät kyllä villit hevosetkaan saisi menemään selvinpäin sisään juomaan alkoholinta olutta tai vettä tuollaiseen paikkaan. Siellä saattaisi törmätä tuttuihin, mutta niin masokisti en ole, että haluaisin seurata vierestä känniläisten tappeluita, tai kuunnella heidän tarinoitaan.
Tuskin herättäisin porukassa muuta kuin ärsytystä ja saisin aikaan riidan haastamista, koska helppo kuvitella että porukka pitäisi minua helposti jonakin kummajaisena, joka yrittää olla parempi kuin he. Humalaisille on aika toivotonta yrittää puhua järkeä. Itsesuojeluvaisto sanoo, että saattaa tulla vaikka nenä kipeäksi huonolla tuurilla.
Sen sijaan jossakin A-klinikan tai vastaavan tilaisuudessa saattaisin käydäkin kokemusasiantuntijana kertomassa, ettei kannata tuhlata tätä ainoaa elämää juomiseen. Tyyliin että älkää tehkö samoja virheitä mitä minä ole tehnyt.
Tiedä sitten auttaisiko sekään ketään, mutta yleisö voisi olla vastaanottavampi kuin tuollaisen pubin kantaporukka vahvassa nousuhumalassa.
Kävelylenkki oli mukava, kummasti tuo aurinko saa ihmiset hyvälle tuulelle ilman päihteitäkin. Niin paljon hymyileviä ihmisiä näytti olevan liikkellä. Elämä itsessään on parasta huumetta ja päihdettä ilman mitään kemiallisia aivojen sekottajia. Olisipa sen tajunnut ajoissa, eikä vasta näin vanhana.
Heips Tuplattukossu.
Hyvin olet vapaasi käyttänyt.
…
Hyvä on myös näkemyksesi tuosta känniläisten orveltämisen katselusta.
Voisin hyvinkin olla samaa mieltä, mutta.
Jotain hyvin erikoista on tapahtunut elämässäni. Olen kadottanut juomisen tuskan, mielihalun.
En koe olevani kännäävien kavereideni yläpuolella. Olen vain valinnut toisen tien, joka on vapauttanut minut kännäämisestä.
Arvaanko oikein jos uskon ettet käy kirkollisissa tilaisuuksissa? Minä käyn myös niissä. Viime lauantaina olin Majataloillassa ja sen jälkeen pubissa… Kovin ristiriitaista monen mielestä. Ymmärrettävää. Kirkollisissa tilaisuuksissa minua joskus hieman vierastetaan kun kerron meneväni pubiin katsomaan vanhoja kavereitani.
Pubissa joku ihmettelee miksi menen kirkkoon!
Voisinhan minäkin tietysti mennä myös Aa:n tilaisuuteen kertomaan tarinani. Kertoisin ihmisille mihin vaikeuksiin viina voi viedä. Toisaalta monet sen siellä jo tietävät. Miksi kertoisin sairaudesta sairaalle, jonka hän itse jo tietää?
No, vertaistuki on kuitenkin hyvä juttu.
Voisin myös mennä kirkkoon kertomaan tarinani. Kertoisin ihmisille mistä vaikeuksista Hän, matkaoppaani, on minut pelastanut. Miksi kertoisin kirkossa tarinan jonka kaikki jo tietävät?
Siis menen Pubiin. Miksi?
No, yritän selvittää. 
Yksi paikka, kaksi asiaa. Eikös tehokkuus ole kuitenkin tärkeää?
Pubissa ihmiset ovat “alkoholismin alkulähteillä”. Eivät kaikki, mutta muutamat.
Tuon lähteen äärellä ei vielä ehkä ymmärretä mihin liemeen lusikkansa on tökännyt. Minut muistetaan kantakapakassani. Minulle tarjotaan. Pyydetään pöytään. Taputellaan olalle niin että sattuu. Tarjotaan ja ihmetellään miksei viina kelpaa, “ota ny ees yks”!
Kiitos ei, en tarvi.
Sitten kysellään. Minä kerron tarinaani. Vastaan kysymyksiin ja ihmettelyihin.
Olen lähteen äärellä. Kerron että vesi jota juot on myrkyllistä. Juo varoen, älä liikaa.
Siinä annan vertaistukea ja ihan lähteen rannalla.
Tulee taas tuttu kysymys.
Hmm… menen Pubiin ja kerron näistä asioista. Omilla kasvoilla, omille kavereille
… ja vähän muillekin.
En ehkä sittenkään ole pelkuri. 
Tässä kaveri joka ymmärtää hieman käytöstäni.
youtu.be/_FbD3GLzIEE
Jk.
Tänään ajoin matalien rakennusten pihaan. Kävin hakemassa erään vanhan miehen ajelulle. Hänellä oli kumisaappaat jalassa.
Putkis 0132
Moi!
Hieno juttu elämänmuutoksesi Putkis ja rohkeaa kun kerrot matkaoppaastasi, jonka avulla käännös parempaan tapahtui.
Minun ongelmani lähinnä PKV-lääkkeiden puolella, toki alkoholikin oli ennen vahvasti mukana.
Mukavaa keväänjatkoa ja tulevaa kesää 
Kiitos, tabularasa.
Lääkkeet, viina, huumeet. Lienee sama tarkoitus noilla aineilla. Rentouttavaa olotilaa etsitään.
…
Työ jatkuu ja uudet työvaiheet vaatii opettelua ensi viikolla.
Jottei elämäni olisi yksitoikkoista saan kyytiläisen työmatkalle.
Hän on tullut Suomeen kaukaa idästä. Puhuu suomea kohtuullisesti. Uusi ihminen ja uusi persoona kulkee siis muutaman kuukauden kanssani. Mielenkiintoista nähdä kuinka käy.
Olen tehnyt työtä hänen kanssaan aiemminkin. Erikoista myös se että minulla on valokuva hänestä ja hänen miehestään työmaalla. Viime syksynä koronan takia hajautettiin taukotiloja. Hän oli miehensä kanssa rakentanut oman nurkkaukseen trukkilavoista. Aivan kuin piknikillä istuivat eväineen. Pöytä heiltä silloin puuttui. Kävin kokoamassa suuren pahvilaatikon varastolta ja vein sen heille pöydäksi.
Suuren ilon ja naurun saattelemana he ottivat pöydän vastaan.
Kysyin saanko ottaa kuvan? Sain luvan ja ikuistin tuon hetken.
Maanantaina kun menemme työhön ei mies enää jatka työtänsä. Hän jää viettämään ansaittua eläkettään. Hieman suruakin asiaan liittyy.
…
Ehkäpä tänään etsin valokuvan ja tulostan sen! Kehyksetkin minulla siihen olisi. Luulempa että tuo valokuva voisi olla heille kovin mieluinen lahja.
Putkis, valokuvaaja.
Paketti työkaverille valmis.
Putkis, lahjoittaja.
?
Yksi kaverini poistui elämästä.
Kävimme koulua yhdessä, ensin peruskoulua ja sitten amista. Amiksen aikaan juotiin aika paljon ja vielä myöhemminkin…
Hänen viimeaikaisia liikkeitään en juurikaan tiedä.
Hyvää matkaa, Veijo Esso ja tyhjät patterit!
?
Putkis, elää.
Osanottoni.
Kiitos Juulia.
Tuo menetys ei osunut vielä kovin lähelle. Ikävä tapaus silti.
Oletan että nämä tapaukset lisääntyvät lähipiirissäni. Johtuu tietysti siitä että suurin osa kavereistani juo aivan liikaa. Neljä ihmistä on todellisia suurkuluttajia. Todennäköisesti joku heistä kuolee lähitulevaisuudessa. Niin se vain menee.
Minä kuitenkin aion elää, ilman päihteitä.
Putkis, onnellinen.
Tänään olen äärimmäisen vihainen…
Syy jääköön kertomatta.
Se vanha minä, joka minussa asui kauan, yrittää palata. En kuitenkaan tarkoita alkoholia tai kaljaa.
Jos joku hyökkää teoin tai sanoin minua vastaan, puolustaudun raivokkaasti. Sen olen aina osannut. Väkivalta. Nopea ja helppo käyttää.
Ei!
Ei enää sitä tietä.
Koska en voi antaa vain olla, tein rikosilmoituksen. Asiallisen ja rehellisen. Minulla on siihen laillinen oikeus.
Se on kuitenkin yhä vihaa. Sitä joka maalaa sydämeni mustaksi.
…
Joku “puhuu” minulle yhä. Hyvin erikoisella tavalla keskelle vihaani. Kaiken lumen ja jään keskeltä, syrjäiseltä tienpientareelta löysin tänään nämä.
Joku oli ne ilmeisesti unohtanut auton katolle ja sieltä ne sitten pudonneet.
Putkis, viha vastaan rakkaus.
Kaikenlaisia valokuvia olen ottanut. Monia tarinoita kertonut. Tänään sain valokuvan jonka eräs ystäväni lähetti. Ensin siitä kieltäydyin… sitten otin vastaan.
Kuvassa edesmennyt kaverini makaa arkussa, kansi avoinna. Hänen rakas nahkarotsi asetettuna rinnan päälle.
Putkis, kuvaton.
Moro.
Osanotto kaverisi kuoleman takia. Kuolema on aina pysäyttävä kokemus. Pari kertaa koskettanut tosi läheltäkin. Enemmän se ravistelee kun tulee yllättäen ja joku nuori tai nuorehko kuolee ennen aikojaan. Vanhusten kuoleminen on jotenkin luonnollisempaa jo odotettavaa.
Nyt on lähipiirissä odotettavissa, että yksi ihminen sairautensa takia kuolee. Ihan liian nuorena hänkin. Ei ole minun sukua, mutta vaimon.
Tuon arvasit väärin. Käyn silloin tällöin. Liityin jopa takaisin kirkkoon tämän vuoden puolella oltuani vuosikausia pakana.
Vaimo tykkää silloin tällöin lähteä kirkkoon ja olen kulkenut mukana. Saan niistä jotakin mielenrauhaa vaikka en noita pappien juttuja oikein täysillä kuuntelekaan. Pari viikkoa sitten oli päivän teemana joku vanhan testamentin tarina, missä Abrahamin piti uhrata ainoa poikansa jumalalle. Jumala koetteli uskoa. Käsittämätön stoori. Kaiken luonut rakastava jumala muka vaatisi itsensä vuoksi tappanaan rakkaan lapsensa. Viime hetkellä enkeli ilmestyi ja sanoi, että nyt olet todistanut uskosi, anna pojan elää. Ota sen sijaan tuo lammas, joka oli takertunut pensaaseen ja uhraa/teurasta se. Ja näin kävi. Sääliksi kävi lammasta. Mutta haloo. Tuo Abraham oli niin sekaisin että oli vähällä tappaa poikansa!
Mikähän opetus tuohonkin liittyy? Ja miksi vuonna 2022 kirkossa edes sellaisia satuja kerrotaan? Joku paremmin kristinuskon sisäistänyt voisi kertoa tuon tarinan viisauden. Jo minäkin sitten käsittäisin.
Vanhoissa kirkoissa on sellainen hyvä tunnelma, en oikein tiedä mistä se tulee. Ovathan ne hienoja rakennuksia. Komeita maalauksiakin seinillä.
Luulen, että Ukrainan sota on lisännyt ihmisten kääntymistä takaisin kohti uskontoa ja kirkkoa. Kun on pelko ja hätä uhkasta Suomeakin kohtaan monet ihmiset hakenevat turvaa uskonnostakin?
Tuo vihan tunne on tuttua. Tulee silloin tällöin minullekin. Nousee, olo että minullehan ette vittuile. Tänään aamulla herätessä oli kaikki väärin. Yläkerran pariskunta piti sen verran meteliä, että tuli mieleen synkkiä ajatuksia heitä kohtaan. Oliko se nyt vihaa? Samalla huomasin, että oikeastaan kaikki naapurit ovat täysiä kusipäitä. Yksikin juippi tuli pari päivää sitten rapussa vastaan, eikä tervehtinyt. Se riitti huonona aamuna herättämään häntäkin kohtaan aggressiota samaan tapaan kuin yläkertalaisia kohtaan. Mokomatkin. Alakerran naisen koirakin hakkua räkyttää harva se viikonloppu yksin jäätyään. Vihaa ja negatiivisia ajatuksia siihenkin suuntaan.
Kun on noissa fiiliksissä vanhat elämän varrella sattuneet vastoinkäymiset nousevat mieleen ja saavat aikaan katkeruutta ja vihaakin.
Pitää osata rauhoittua ja ajaa tuo negatiivisuus pois. Se ei ole ihan helppoa, mutta onnistuu kun oikein yrittää. Silloin kun joi, oli nuo tunteet yleisiä varsinkin jos viimeisestä juomasta oli liian vähän aikaa. Jonkinlaista vieroitusoiretta alkoholista. Onneksi se helpottaa, kun päiviä ja viikkoja kuluu.
Aloitettiin katsoa eilen Netflixistä: “Nainen talossa toisella puolen katua kuin nainen ikkunassa”. Todellakin tuon niminen sarja! Päähenkilönä eronnut nainen, jonka lapsi kuollut. Joi kuin sieni. Viiniä pullokaupalla koko ajan kotonaan, mutta ei tule humalaan, eikä ole yhtään juopon näköinen. Kaunis kuin mikä, joka asuu hienossa talossa ajaa kalliilla autolla. Asunto siisti. Harhaa, ei juoppojen elämä tuollaista ole. Sehän noiden tv-sarjojen usein luoma illuusio on. Joku voi juoda käsittämättömän paljon, mutta sitä ei heistä näe.
Tosielämässä hyväuskoinen katsoja, joku oikeasti alkoholiongelmainen voi menne siihen vipuun, että samaistuu tuollaiseen käyttäytymiseen.
Jotakin alkoholin piilomainontaa taitaa olla, kuten kirjallisuudessakin. Kirjoissakin usein hyvät tyypit ovat kovia juomaan. Ei pidä uskoa moista fiktiota. Paljon juovat eivät ole yleensä hyviä tyyppejä eivätkä mitään sankareita. Tuskin koskaan.
Kivaa sunnuntaita, kevät on jo pitkällä vaikka takatalvi vähän hidasti.
Lopetan vihaisena olemisen.
-kossu
No, no niin.
Olen kohta ollut 5 vuotta juomatta.
Eräs ystäväni pääsi kuuteen vuoteen. Eilen kuskasimme hänet pubista kotiinsa. Sameat silmät, pöhöttyneet kasvot. Kotonaan häntä odotti kaksi rakasta ystävää. Kissa ja kanisteri.
Viinikanisteri, salakavala juomasäiliö.
Putkis
Kesä lähestyy…
Ajattelin jos kävisin vähän jaloittelemassa pohjoisessa.
Kesäkuun alussa jos lähtis niin ehtis ennen syksyä perille. 
Kalottireitti, tuommoinen 800km…
Putkis, askel askeleelta elämää.
Jk.
Kuka minä olen? Putkis!
Miltä näytän, miten puhun? Olenko laiha, lihava, vanha, nuori? Kalju vai hippitukkainen? Ujo tai rohkea?
Ärsyttävä vai rakastettava?
Uskallanko katsoa nimimerkin takaa? Puhua elävässä kuvassa?
Olla oma itseni. Kaiken kirjoittamani jälkeen…
Miksi nyt näin kirjoitan?
Ehkäpä kesä antaa vastauksen.
ja saa antaa kommenttia (myös Juulia).
Olen tainnut olla liian kauan poissa plinkistä, kun Putkiskin jo kommenttia pyytää. 
Noo… kaadoin kahvia läppärin näppäimistölle ja sitten piti kaivaa kaapista tämä ikivanha hoopee joka on hidas kuin dementoitunut hämäläinen. (Ei millään pahalla hämäläiset. Mielessä pyörii myös vertaus “hidas kuin taivas”, mutta en osaa kuvitella miten hidas taivas on.) Tässä on myös viallinen välilyöntinäppäin, josta johtuen kaikki sanat tulevat yhteen pötköön. Ne pitää erotella jälkikäteen. Joten anteeksi kaikki kirotusvihreet.
Posti toi kyllä tänään uuden koneen, mutta taidan laittaa sen huomenna takaisin. Ei ollut yhtä viksun näköinen kuin esittelykuvissa.
Mitä tulee Putkiksen vaellussuunnitelmaan; mutkikkaan reitin olet valinnut. Mutta määrätietoisen.
Kuka olet? Luulen tietäväni mutten vielä kerro. Odotan mitä syksyllä näkee. Ja millä kanavalla.
Oliko hyvin arvattu?
Kärsivällisyyttä sinulle, minulle ja muillekin.
Kiitos Juulia.
Niin sinunhan ei tarvitse arvailla miltä näytän ja kuulostan. Olemmekohan ainoat Plinkkiläiset jotka ovat tavanneet kasvokkain? Ehkä, ehkä ei…
Tuo kanava jota veikkaat, tarkoitatkohan “seitsemän oikein” kanavaa. Arvaan siis arvauksesi.
Oho, menipä arvailuksi. Jos kuitenkin niin arvasit niin ei.
Juu juu, jossain tuupissa kuitenkin saatan sanan pari kertoa.
Otan osaa läppärisi juopottelusta johtuvaan tuhoutumiseen.
Putkis
