Ei onneksi hiekkahoitoon kaverini matkaa, vielä ainakaan.
Muutamia vuosia jatkunut hurja juominen sai viimein aikaan pysäytyksen. Haimatulehdus.
Ystäväni,
Toivon, että luet tämän viestin ja ymmärrät olevasi tienhaarassa. Hetkeksi sinut on siihen pysäytetty. Sinulla on aikaa miettiä, kuinka voit selvitä. Voin tarjota sinulle vain vähän auttavaa kättä, en voi sinua pelastaa. Sinä olet valinnan edessä. Tee viisas valinta. Huono valinta on, ettet tartu apuun joka voi sinua auttaa.
Sinä muistat hyvin ystävämme, joka hukuttautui keväällä. Me kolme istuimme monta iltaa samassa pubin pöydässä. Hän on kuollut, sinä elät. Kuljet kuitenkin tietä, joka vie tuhoon.
Sanon sinulle:
En tahdo että juot elämäsi. Olet nuori ja hyvin lahjakas muusikonalku. Maalaat myös kauniita tauluja.
Kaksi ystävääni on jo kuollut tänä kesänä. Sinä et ansaitse heidän kohtaloaan. Älä pelkää muutosta elämässäsi, pelkää sitä, jos et muutu. Sitä sinun onkin syytä pelätä, kuollaksesi!
Anteeksi, että kirjoitan sinulle näin. Toivon että ymmärrät.
“Tulevaisuus alkaa tänään, tästä hetkestä. Se rakentuu pienin askelin. Ponnistellen itse alkuun, nojaten ystävän olkapäähän.”
Jk.
Sinulle ystäväni. Olet yhä vakavasti sairas. Toivon, että pääset piakkoin kotiisi ja voit alkaa elämään uutta elämää ilman alkoholia. Toivon myös, että ymmärrät sen tosiasian, ettet voi enää jatkaa juomista.
Ai niin… Hyvää syntymäpäivää Sinulle, täytät piakkoin 20 vuotta.
Ystäväni!
Olen shokissa. Sinä tulit pubiin ja aloit juomaan, aivan kuin et olisi juuri ollut vakavasti sairas.
Ovatko kanyylin haavat edes kadonneet?
Seisoin hetki sitten vierelläsi baaritiskillä ja kerroin, että tuo aine, jota juuri tilaat, tulee tappamaan sinut.
Miksi et kuule ääntäni? Miksi et muista kuinka tuskainen oli haimatulehdus?
Oletko unohtanut pitkät päivät ja yöt, jotka yksin sairaalassa vietit?
Ensiviikolla… mitä sinulla silloin on? Oletko tuskien vallassa? Oletko enää elossa?
Tiedoksi sinulle:
Tulen tekemään huoli-ilmoituksen sinusta.
Elämä kaupungin öisillä kaduilla jatkuu edelleen. Itse pidän vähemmän yhteyttä tuohon elämään. Olen taas aloittanut työn trukkikuskina. Muutaman kuukauden sopimus.
Työtä trukkikuskina. Pari viikkoa olen ajellut sähkötrukilla parivuotiaita kuusentaimia kasvihuoneesta pakkaamoon. Laatikoihin pakatut taimet siirtyvät pakkasvarastoon talvehtimaan. Taimia tällä tarhalla on noin 30 000 000.
Keväällä sitten uusiin metsiin.
Tämä kuulostaa hienolta. Toivottavasti kaikki suunnitelmien suhteen onnistuu toivotulla tavalla!
Sinä olet hienosti askel askeleelta kulkenut kohti unelmiasi ja sillä tavalla kannustava esimerkki meille muillekin lähteä omia unelmia kohti rohkeasti.
Aamulla aikaisin ajelin pienellä trukilla kasvihuoneesta pakkaamoon. Pysähdyin hetkeksi.
Tajusin kuinka suuri vapaus on olla raittiina. Tuona pienenä hetkenä kiitin taas “Matkaopastani”.
Täysikuu, raikas syksy. Uusi päivä valkenisi hetken päästä.
Istuin pubissa. Ohitseni kiidätettiin tiukassa otteessa naisihmistä kohden ulko-ovea. Koko illan jatkunut kärhämä sai päätöksen.
Jätin kokiksen ja syöksyin perään. Tiesin entuudestaan, että ulkona alkaisi raivonpurkaus. Tahdoin estää sen alkamisen.
Hei, voinko auttaa sinua? Tahdotko että vien sinut kotiisi?
Nainen tarttuu raivokkaasti takkini kaulukseen ja huutaa olkani yli uhkauksia pubin sisällä oleville.
Laitan käden hänen käsivarrella ja jatkan puhumista. Viimein nainen kääntää katseensa minuun. Hymyilen hänelle, ja kysyn muistaako hän minut? Hetken kestää ennenkuin hän muistaa edellisen kohtaamisemme.
"Sähän oot se, joka vei mut kotiin silloin talvella. Annoit sen kirjankin.
Niin, minä olen se. Tahdotko jäädä tappelemaan tähän ulos, vai tuletko autooni? Vien sinut kotiisi. Niin, ja kyyti ei sitten maksa mitään, mutta minä valitsen musiikin. Sopiiko?
Portsari ja tarjoilija tuovat naisen tavarat pubista. Otan toisen kasseista kantaakseni, se sisältää joitain outoja alumiinipurkkeja. Muistoissani välähtää hetken jokin muisto. Käännymme parkkipaikan suuntaan ja matkaamne autolleni. Autan naisen istumaan ja kiinnitän turvavyön.
Lähdemme ajamaan kaupungin halki. CD soittaa levyä… “Kaksi tavallista kättä Jeesus työhön lähettää, kuinka paljon tekemättä ilman niitä täällä jää? Kaksi tavallista jalkaa Hän voi ottaa jaloikseen”.
Nainen kiroilee solkenaan ja syyttää Jumalaa siitä, ettei Hän vastaa.
“Ikinä Hän ei ole auttanut minua millään tavalla, vaikka kuinka huudan ja rukoilen. Hän ei välitä yhtään mitä minulle tapahtuu.”
Käännän soitinta hiljemmalle. Annan naisen mellastaa pahaa oloaan pois. Viimein nainen väsyy ja hiljenee. Tiedän, että kohta on kyynelten aika. Niin myös käy.
Saavumme naisen kotiin. Saattelen hänet kasseineen kotinsa suojiin.
" Miksei Hän koskaan kuule minua?"
Laitan molemmat kädet naisen olkapäille ja saan katsekontaktin.
-Oletko aivan varma, ettei Hän koskaan kuule sinua, eikä koskaan lähetä apua sinulle?
Nainen yrittää jatkaa noitumistaan… hiljenee sitten äkisti.
“Sinä… sinutko…?”
-Niin, juuri niin, minut Hän lähetti sinun avuksi tänään.
Juttelemme hetken ja sitten minun on aika poistua.
-Ai niin, tässä on sinulle vielä kuitti matkasta.
Laitan naisen eteen pöydälle CD-levyn, joka autossa matkallamme oli soinut.
Ystäväni.
Et ole pysähtynyt. Jatkat juomista. Aikasi alkaa olla jo lopussa. Kehossasi tapahtuvat asiat kertovat sen. Olit juuri tipassa muutamia päiviä. Elimistösi oli kuivunut, se ei jaksa enää. Kuoliot sisäelimissä ovat hyvin vakava merkki lopun lähestymisestä.
Katselin pubissa kun vierelläsi oli hyvin kaunis nuori tyttö. Pelasitte hetken biljardia ja lautapelejä. Kuulin tytön iloisen naurun ja näin kuinka hän katseli sinua ihaillen. Tyttö ei juonut alkoholia. Sinäkin olit muutaman hetken selvinpäin, sitten aloit taas juomaan. Tytön nauru ja iloisuus laantui.
Hänen isänsä oli minun kaveri vuosikymmenet. Alkoholi oli tuhonnut paljon hänenkin elämästään. Hautasimme hänet muutama vuosi sitten.
Sinulla, ystäväni, on vielä hetki aikaa pelastaa elämäsi. Mutta vain pieni hetki.
Perjantain istuskelin pubissa. Paljon ihmisiä liikkeellä. Muutamia ärtyneitä ihmisiä. Myös joitain tappelun haluisia yksilöitä ohjattiin erilleen ja sitten poistettiin portsarin ystävällisen jutustelun saattelemana ulkoilmaan virkistymään.
Yksi hyvin pukeutunut ja muutoinkin huolitellun näköinen nainen riitaantui portsarin kanssa ja löi tätä kasvoihin. Tuo nainen ei enää ystävällistä jutustelua saanut, vaan pikaisen lähdön ulos. Nainen hoiperteli kadulla ja katosi pimeyteen.
Nousin pöydästä ja lähdin katsomaan tarvitsiko hän jotain apua tai kyytiä kotiinsa. Etsin hetken, mutta nainen oli jo ehtinyt kadota.
Puolenyön jälkeen ymmärsin olevani väsynyt, olinhan jo tehnyt täyden työpäivän trukkikuskina.
Päätin kuljettaa itseni kotiin ja kuunnella tällä kertaa musiikkia ihan yksinäni.
Vuosikymmen sitten istuskelin nuhjuisella sohvalla ja hörpin omaa juomaani. Muu kaveriporukka pelasi korttia savun täyttämässä pienessä tuvassa.
“Tuu Putkis pelloomaan sinäkin.”
En kortin peluuseen innostunut, mutta sivusta seurailin kuinka pikkukolikot vaihtoi omistajaa. Isoilla rahoilla ei koskaan pelattu, johtui varmaankin osin siitä, että ei kellään sellaisia ollut.
Tuvan isäntä oli porukan vanhin, kuusikymmentä vuotta mittarissa. Muut veijarit siitä portaittain nuorempia. Minä kaikkein nuorin.
Usein saavuin autolla mökille ja pääsin oitis kuskaamaan kaveruksia kaupoille.
Korttia pelattiin ja tarinoitiin. Niin kului monet viikonloput.
Vuodet kului ja Viikatemies niitti porukkaa pienemmäksi.
Tuvan isäntä kuitenkin säästyi viimeiseltä elonkorjuulta, ja lopettipa vielä vanhoilla päivillään viinan juonnin.
Raitistuin sitten minäkin. Usein kuitenkin ajelin mökille ja tarjosin kyydin kaupoille.
Vuosi sitten Tuvan isäntä valitteli huonoa oloa ja kertoi kuinka välillä huimaa niin, että joutuu istumaan, ettei nurin vie. Lääkäriin ei tietenkään…
Ajelin yhden kauppareissun jälkeen terveyskeskuksen pihaan ja sanoin Tuvan isännälle, että mennäänpä käymään tuolla sisällä.
Niin sain isännän lääkärin tutkittavaksi. Verepaineet olivat korkealla, ei muuta vikaa. Erikoista hänen sairaskertomuksessaan oli edelliset merkinnät. Niitä oli aiemmin vain kaksi, nyt tuli sitten kolmas. Isäntä oli kuitenkin täyttänyt aikoja sitten 70.
Viikon päästä ajelin taas kauppareissuille ja kyselin Isännän vointia.
“Kyllä loppu huimaus, voi sammakko kun oli apua pienistä pillereistä”.
Jokaisessa ihmisessä on oma hieno persoonallisuus. Niin hänessäkin. Yksi erikoinen piirre tuli hänestä esiin. Hän ei kironnut koskaan. En ainakaan muista koskaan kirosanaa kuulleeni hänen suustaan. Kirosanat hän korvasi sanalla " SAMMAKKO".
“Voi sammakon sammakko, nyt se kessu putos lattialle”.
Mies tunnettiinkin parhaiten lempinimellä Sammakko.
Vajaa vuosi on nyt kulunut siitä, kun verenpainelääkitys aloitettiin. Silloin kaikki muu oli terveydentilassa hyvin.
Kaikki kuitenkin muuttui hyvin nopeasti. Keväällä hän sai syöpädiagnoosin. Haima. Ei mahdollisuutta parantua.
Viikko sitten hän hävisi elämän korttipelin viimeisen pelin.
“Voi Sammakko, vain jätkähai”
Moi.
Tänään lähetin uuden kirjani aineiston painoon. Paljon olen sen kirjan eteen työtä tehnyt. Ajellut autolla yön pimeillä kaduilla. Kirjoittanut, ajellut lisää ja istunut pubissa. Vienyt ihmisiä koteihinsa. Juonut kymmeniä, ellen jopa satoja kokiksia. Katsellut ihmisten ryyppäämistä ja riitelyä. Istunut käräjäoikeudessa apuna, käynyt sairaalassa puhumassa ja tarjoamassa apua. Laskenut jäähyväiskukan rantakivelle. Kuunnellut ihmisten iloja ja suruja. Kiertänyt suomen kerran tai pari. Mitä kaikkea sainkaan kokea, tuntea? En oikein osaa sitä nyt hahmottaa…
268 sivua tarinaa. Siinä on vain pieni kuvaus monen ihmisen elämästä. Se on myös kuvaus Putkiksen uudesta elämästä. Elämästä ilman alkoholia, ja elämästä “Matkaoppaan” poluilla.
Kirja perustuu tositarinoihin, mutta hieman mukaillen, henkilöiden identiteetin suojaamiseksi.
Kirja ilmestyy vuoden 2026 alussa.
Kiitos,
Sinulle, joka olet kanssani kulkenut hyvin pitkän matkan.
Uskon, että viime vuodet ovat sinulle kertoneet, että ihminen voi muuttua. Vaikka olen alkoholisti, kannan kuitenkin vastuun elämästäni. En usko, että tulet enää koskaan näkemään minua humalassa. Toivon myös, että ne tummat muistot haalenevat, eivätkä enää saa tilaa elämässämme.
Nallekarhusi, jonka Sinulle silloin ostin joululahjaksi, täyttä 40v.
Moi Putkis, muistankin sut jostain vuosia sitten. Vietätkö todella aikaa baareissa selvinpäin, ilman että tekee pätkääkään mieli? Toi lienee se remissio, vai miksi sitä kutsutaan. Omien harrastuksien takia itekin ollut monesti se ainut selvä ja joskus kuskinakin. Sit on se kuskinpaikka vaan vaihtunut kun on tullut liikaa mielitekoja. Onnea kirjasi johdosta, odotan mielenkiinnolla julkaisua
Moi, BR50 ja kiitos!
Vuosia on tosiaan kulunut siitä, kun ensimmäisen kerran plinkkiin kirjoitin. Se oli tammikuussa 2018… muistaakseni.
Vastaus kysymykseesi, istunko todellakin paareissa: Kyllä, lähes joka perjantai matkaan paikalliseen. En enää muista tarkkaan, koska palasin takaisin pubiin raitistumiseni jälkeen.
En tunne enää alkoholin vetovoimaa, mikä voi kuulostaa ihmeeltä. Oikeastaan se on juurikin niin.
Raitistumiseni alku oli todella vaikea, monestakin syystä. Olin menettänyt työni, menetin kaikki tuloni puoleksi vuodeksi. Siis ihan kaikki, edes työttömyyskorvausta tai sairauspäivärahaa en saanut. Tämä erikoinen tilanne johtui siitä, että riitautin irtisanomiseni ja myöskään minulla ei katsottu olevan sellaista sairautta, joka olisi oikeuttanut sairauspäivärahaan. Ajatelkaa tilanne, jossa hyvällä palkalla elävä, vuosikymmenet työtä tehnyt ihminen on yhtä äkkiä työtön ja kaikki tulot ovat poissa, mutta asunto yms. velat jää.
Menetin siis työni, olin tupakkalakossa ja lopetin ryyppäämisen. Sain myös kolme “hermoromahdusta”, tosin kaksi niistä myöhemmin puolivuotisen taisteluni aikana.
Kuitenkin selvisin lopulta kaikesta ja raitistuin.
Hetkinen… kirjoitinko todella “lopetin ryyppäämisen”?
Kyllä, juuri niin tapahtui sinä samaisena päivänä, jolloin sain lopputilin työstäni, jota olin tehnyt 30 vuotta. Se ei ole ihan lyhyt pätkä.
Kuinka ihmeessä joku voi lopettaa tuollaisessa tilanteessa juomisen, jota on jatkanut jo vuosia tai vuosikymmeniä? Joinhan silloin jo keskimäärin 16 purkkia kaljaa joka ainut päivä. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Olin pahoin alkoholisoitunut. Tiesin noihin aikoihin, etten enää todennäköisesti koskaan pääse alkoholista irti. Muistan erään yön, kun heräsin ennen töihin lähtöä. Join muutaman kaljan siinä sohvan reunalla istuen ja ymmärsin totuuden: Tämä aine tulee tuhoamaan minut.
Toisin kuitenkin kävi. Jokin tuli ja muutti minut ja elämäni kulun. Nimitän sitä voimaa “Matkaoppaaksi”.
Kaiken tuosta ihmeellisestä muutoksesta olen kertonut ensimmäisessä kirjassani: Pelkään mutta en pakene.
Uusi kirjani on ikään kuin jatkoa. Mitä kuuluu alkoholistille, joka sai elämänsä takaisin?
