Onhan tämä erikoista elämää. Olen nyt asunut autossa 2,5 viikkoa. Ajellut 2,5t km. Suurimmat koettelemukset on olleet: Kiuaskiviä ei tahdo löytyä. Lettuhilloa ei ollut, nyt on, kävin ostamassa. Rikkaimuri poksahti, R. I. P.
Autossa vilkkuu luistoneston valo. Vikakoodi viittaa oikean etupyörän pyörimisnopeusanturiin. Ehkä johtovika, tutkin asiaa… joskus. Vika aiheuttaa erikoisen ilmiön. Oikeanpuoleinen (tai vasen) etujarru jarruttaa pulssityppisesti. Luulee siis että pyörä sutii. Automaatio ei aina ole turvallista. Jäisellä tiellä tuo olisi ehkä ongelma. No, painoin napista luistoneston pois.
Olen tullut takaisin talveen.
Vika paikallistui sisälämppärin kennon liitokseen. Siellä on o-renkaat, jotka joskus saattaa pettää. Nii kävi nytkin. Eipä hätää, kävin ostamassa varaosat ja ajelin P-pysäkille. Puolisen tuntia ja o-renkaat sain vaihdettua. Parisataa kilometriä ainakin toiminut, joten vika ilmeisesti korjaantui.
HEI, Sinä ystäväni, joka katosit jonnekin keskiviikkona.
“Soita minulle. Minä olen apunasi, jos tarvitset.”
Näihin sanoihin päättyi ystäväni kanssa viestittely.
Sain juuri tiedon. Ystävä on löytynyt kuolleena.
Kirjoitin hänelle joskus tarinan “22 helmeä”.
Liitän tähän pienen pätkän siitä…
“Eilen” istuskelin pubissa ja tapasin muutamia erittäin mukavia ihmisiä. Heillä oli elämän helmikorit mukanaan, niin kuin minullakin. Helmemme olivat kaikki hyvin erilaisia. Kirkkaana hohtavia, säröille menneitä, lohjenneita. Hieman harmaita ja tummiakin näin. Toisilla paljon, toisilla vähemmän. Yhden rikkoutuneen korinkin näin. Siinä oli vielä paljon helmiä. Mutta tuo kori oli mennyt rikki elämän kolhuissa. Koria kantava ihminen oli surullinen siitä, että hänen helmensä olivat taakkana, kun ei niitä enää voinut helposti kantaa. Hän kertoi minulle, että haluaisi antaa kaikki helmensä pois. Rikkinäisessä korissa helmien kantaminen oli käynyt liian raskaaksi. Kauniita suuria helmiä, pieniäkin tietysti seassa ja muutama harmaa.
Ystäväni löytyi siis kuolleena lauantaina. Totuutta en tietenkään tiedä, mutta todennäköisesti itsemurha on ollut harkittu teko. Kuljetin usein hänet pubista kotiinsa. Joskus ajelimme useamman tunnin, vaikka kotimatka hänellä oli vain muutaman kilometrin. Tammikuussa ymmärsin hänen halunsa poistua elämästä. Tuolloin olin hänen kanssaan ajelulla koko yön. Viedessäni hänet lopulta kotiinsa, pyysin saada lääkepurkin haltuuni. Hän ei siihen suostunut. Suuttui minulle. Tiesin hänen olevan tosissaan ja haluavan kuolla tuona aamuna.
Saatettuani hänet kotinsa ovesta sisään, poistuin itse autooni. Soitin silloin hätäpuhelun ja paikalle tulikin ambulanssi ja poliisi. He veivät ystäväni mukanaan. Putkassa pitivät tarkkailun alla muutamia tunteja. Se auttoi ja hänen elämänsä jatkui.
Muutamia kertoja vielä kohtasimme kevään aikana. Kuulin hänen käyneen myös ammattiauttajan juttusilla.
Perusongelma minun mielestäni oli kuitenkin alkoholin käyttö. Alkoholi sai hänet muuttumaan aivan toiseksi ihmiseksi. Mustasukkaisuus oli yksi hyvin hankala piirre. Se meni ihan sairaanloiseksi.
Hänen mielestään kukaan ei kaipaisi häntä, vaikka hän tappaisi itsensä. Kerroin hänelle muutaman kerran ajellessamme, että ympärillä oli monia ihmisiä jotka muistivat hänet ajalta, jolloin alkoholi ei vielä ollut sairastuttanut hänen mieltään. Kerroin myös hänen kahdesta lapsestaan, jotka elivät pelossa. Eivät halunneet äitinsä kuolevan. He rakastivat äitiään, vaikka sairaus oli hänet osittain tuhonnut. Kuitenkin näin äidin rakkauden olevan voimakas tytärtään kohtaan.
Nyt ystäväni on poissa.
Poissa on myös kahden nuoren aikuisen äiti.
Eilinen päivä oli kaottinen. Ajelin kaupungilla ja näin kuinka poliisit etsivät tytärtä. Olivat viemässä suruviestiä… Paikallisessa pubissa asiasta myös puhuttiin. Pienen kaupungin kohtaama suru tuntui kulkevan jokaisen kadunkulman ympäri.
Nyt Äitienpäivänä, näin äitinsä menettäneen tyttären viestin äidilleen, siinä on yhä se rakkaus, joka ei sammu koskaan.
“Hyvää Äitienpäivää, sinne taivaaseen.”
Ystäväni, et enää laula minulle karaokessa Joutsenlaulua. Se oli sinun laulusi.
Kiitos kuitenkin kaikesta
Minä tiedän, mitä alkoholi antaa: Hetken huuman.
Minä tiedän, mitä alkoholi ottaa: Kaiken.
Kiitos Matkaoppaalleni kaikesta hyvästä. Kiitos, etten jäänyt alkoholin vangiksi.
Kiitos miljoonista askeleista luonnossa., kiitos oikeasta elämästä.
Kahdeksan vuotta sitten elämäni aurinko laski horisonttiin. Pelkäsin tuolloin, että se ei enää koskaan nousisi, mutta se nousikin aivan uuteen loistoon.
.
