Moi,
Palasin kotiseudulle ja reissut tältä vuodelta on ohi.
Matkasin lähes viisi kuukautta pitkin poikin pohjolaa. Autossa ja teltassa nukuin 80 yötä. Yhtenäkään aamuna minulla ei ollut huono-olo. Lähes jokainen aamu heräsin uudessa paikassa. Näin ja koin kaikenlaista. Kävelin tuntureilla ja vuoristoissa. Ajelin moottoriteillä ja niin kovin rakkailla hiekkateillä. Satoihin valokuviin tallensin kesän ja elämän.
Parissa kesässä olen nukkunut aika monessa paikassa.
Kateeksi käy!
On kyllä ukko, Skoda ja sauna ollut parkissa monessa paikassa ei voi muuta sanoa ja näköjään on sinulla pilkkuja paikoissa joissa itse pyörin lomilla myös pari kertaa vuodessa kotomaassa ollessani. Nyt kesällä viimeksi.
Mutta hei?
Eikös usein kuule sanottavan ettei voi pitää hauskaa jos “joutuu” lopettamaan juomisen. Minuakin on säälitty “ku shä eth voi enää koshkaah juoda… ku sääh oot alkohoishttiin…” Näin minulle on kerrottu paikallisessa kapakassa. Vielä kauheammaksi tilanteeni tekee se, että kuljen tietäni yhdessä
“Matkaoppaani kanssa”.
Kiviä polulla.
Yksi yksinäinen yössä.
Eräänä yönä, ajellessani tapani mukaan pikkukaupungin katuja, kohtasin naisen jonka ulkoinen olemus toi mieleeni Raamatun syntisen naisen.
Seurasin etäältä tuon naisen horjuvaa kulkua. Viimein hänen voimansa loppuivat ja hän vajosi pitserian kulmalle. Ajoin hänen luokseen ja kysyin voinko viedä hänet kotiin, siis hänen omaan kotiinsa? Pitkien ripsien takaa näin epäluuloisesti tuijottavat silmät. Juttelin vielä hetken. Viimein tuo nainen ymmärsi että teen niin kuin sanon. Nainen nousi haparoiden autooni. Kerroin ettei kyyti maksa mitään, mutta sopiihan että minä saan valita musiikin? Hän suostui.
Autossani alkoi soida “ei kauneimmassa temppelissä asu meidän Jumalamme, mutta siellä Hän on missä joku rakastaa, pelko katoaa… on meidän tehtävämme täällä, auttaa toinen toisiamme…”
Näin kuinka suuret kyyneleet valuivat tekoripsien välistä, pesten niistä totuuden peittävän meikin… viimein ripset putoilivat autoni lattialle. Vain totuus jäi jäljelle.
Hänen kotinsa ovella annoin lahjaksi kirjani, jonka singeerasin muistoksi.
Katsoin hoipertelevaa naista autoni valokeilassa hänen kulkiessa kotiinsa. Näin oven sulkeutuvan.
Hyvää ja rauhallista yötä.
Kiitos Hänelle joka kuuli taas rukoukseni: Lähetä tänäänkin joku luokseni.
Kyllä sitä kuulee joka paikassa ja itseasissa jotenkin miettii myös niin ei hauskaa voi pitää ilman juomista.
Jotenkin kuitenkin se on alkanut juuri kääntymään se ajatus tässä matkan varrella ja satoja kertoja sekoilleena muistamattomana, että nauttisi normaaleista asioista normaalisti myös hauskaa pitämisen.
Tänään otin yhden toisen stepin eteenpäin meinaan kokeilla paikallista AA kerhoa en edes uskonut sellaisen olevan toiminnassa täällä mutta niin vaan onkin.
Olen viestitellyt tänään heidän kanssaan ja kuulema ehdottomasti tervetuloa. Kokeiltava se on tietenkin.
Hyvä että etsit uusia mahdollisuuksia, Fredi.
Muisto menneestä ajasta.
Sinusta vain, herkän unen yöllä näin…
Meiju taisi noin laulaa jo vuonna 1981. Minä silloin kiljuin, siis ämpäristä join.
Mutta unesta taasen kerron:
Viime yönä näin unta että ajelin pohjoisen tuntureilta kohden etelää. Auton peileistä näin tuntureiden jäävän taakse. Mielessä kävi ajatus etten niitä enää näe. Jotain oli muuttunut pysyvästi.
Soitin puhelun jollekulle ystävälle ja kerroin edellisillan aikana juoneeni viitisentoista pulloa kaljaa.
Olin omituisen tunteen vallassa. En surullinen enkä katkera. Jotenkin ehkä yllättynyt tapahtuneesta ja siitä että olotila oli kevyt, hyvä.
Halusin kyllä rehellisesti kertoa tapahtuneesta, en piilotella enkä valehdella.
Tuo tapahtuma oli vapauttanut minut raittiustaistelusta. Olin eräällä tavalla saapunut maaliin. Valmistunut.
Entäpä jos tekisinkin noin?
Joisin hillitysti.
Hmm… Menisi varmaan aika hyvin jonkin aikaa. Olenhan kovan koulun käynyt ja alkoholista paljon oppinut. Osaisin varoa.
Rahan kanssa tulisi varmaan ongelmia hyvin nopeasti. Toki voisin myydä joitain tavaroitani ja sillä rahoittaa rentoa elämää.
Ensimmäisenä voisin myydä rinkan. Sillä pärjäisin kevyesti ottaen viikon. Viikon hiljaisen tissuttelun jälkeen möisin tarpeettomaksi jääneen teltan… mitäpä sitä kahvipannullakaan jos ei enää pidemmille reissuille lähtisi.
Kuluisi toinen viikko, kevyesti.
Tuossa vaiheessa ensimmäiset tuskan karpalot putoilisivat ohimoilta. Käsi kopeloisi rintataskua, jotain etsien. Ehkä muutaman päivän kuluttua vaihtaisin makuupussin kessuvehkeisiin.
Ensimmäiset tölkkikassit kasautuisivat autotallin nurkkaan. Jotain tuttua muistuisi mieleen, sen kulauttaisin kurkusta alas ja kruunaisin savukiehkuroin.
Pienet jalat olisi kadonneet…
Tyhjät tölkit valtaisivat ensin autotallin, sitten roskiskaapin, ja hitaasti, tölkki kerrallaan olohuoneen pöydän ja sitä ympäröivän lattian.
Tölkkien vallankumous jatkuisi tuhansien sotilaidensa saattelemana makuuhuoneeseen ja keittiöön. Vessaakaan unohtamatta.
Tölkkien kuningas, kaukana pohjoisen tunturilla, katselisi voittokulkua riemuissaan. Kuningas tulisi vapautumaan.
Talon ja ympäristön täyttyessä tuhansista tölkeistä olisi niitä alettava kuljettamaan kauppaan.
Pussia ja nyssäkkää peräkonttiin ja penkeille. Joku kaatuneista sotureista laskisi verensä auton pehmusteisiin, kuin kostoksi menneestä.
Tuttu haju peittäisi vuoristoilman raikastaman ajokin. Homeinen huntu koristaisi penkin niskatukea.
Juopon morsiushuntu…
Mahtavasti kerrottu. Antaa ajattelemisen aihetta todellakin.
“Joku kaatuneista sotureista laskisi verensä auton pehmusteisiin, kuin kostoksi menneestä”
Kyllä tätäkin on joskus saattanut tapahtua 
Tämän viestin poistin pyynnöstä.
Pahoittelut tästä.
Vaikuttava tarina.
Siitäkin tietysti, miten syvät jäljet alkoholismi uurtaa myös läheisiin.
Minähän olin juoppo itsekin ja entinen puolisoni vielä pahempi. Erosta on jo vuosia, mutta omalla kohdallani tuo vastaava hätä on ajoittain aktivoitunut uudessakin suhteessa, vaikkei heilalla ole alkoholiongelmaa.
Hieno raitis polku jo sinullakin takana. Tai itse asiassa meillä taitaa olla suht samanmittaiset raittiudet. Minulla tuli syyskussa 9v täyteen. Vanhempieni sairastelusta ja kuolemasta ja muista elämän eteen heittämistä kriiseistä huolimatta sanoisin, että nämä ovat olleet parhaita vuosia elämästäni. Lapsena perheessä oli ongelmia, nuorena voin muuten niin huonosti, juodessa vielä huonommin, niin elämä tosiaan on raitistumisesta saakka koko ajan parantunut ja onnellisuus lisääntynyt. Kaikkea kiva aon varmasti vielä edessäkin, ainakin sellaista perustyytyväistä arkea ja sen pieniä ihmeitä.
Moi, metsänpeitto1.
Totuus lienee se, ettei kaikkea vaan voi unohtaa.
Yhdeksän vuotta on pitkä matka. Jatketaan matkaamme avoimin mielin ja ilman katkeruutta. Saahan sitä välillä vähän kiehahtaa.
Kaikkea hyvää Sinulle metsänpeitto1.
Totta tosiaan saa kiehahtaa, kaikki tunteet kuuluvat elämään. Ja elämä jättää meihin jälkensä, hyvässä ja pahassa.
Muistelen, että joskus kirjoitit puolisosi jopa sohvalla unessa reagoivan jotenkin tölkin sihahdukseen… jotenkin siis luulen, että jotkin kokemukset jättävät pysyvän jäljen. Minulla on trauma koulukiusaamisestakin. Joskus nauravan teinilauman kohtaaminen pudottaa samaan olotilaan ja hätään kuin yläasteikäisenä ja joudun muistuttamaan itselleni, että olen aikuinen, todennäköisesti kukaan ei sylje päälleni, potkaise tai huuda mitään. Surullista toki tuo, mutta pystyn elämään sen kanssa.
Ehkäpä puolisosikin putosi johonkin hätään hetkeksi, eikä kyse niinkään olisi ollut varsinaisesta epäluottamuksesta.
Ja toki läheinenkin voi ja pitääkin hakea apua, jos olotila on liian vaikea, menneet ei jää taakse ja kaikki tuo rasittaa liikaa parisuhdetta.
Yhtäkaikki koitetaan nauttia jokaisesta päivästä arvistamme huolimatta tai niiden kanssa kiitollisina! Raittius on ihme ja hieno lahja. Miten erilaista on elää vapaana juomisesta… riippuvuus on pahimmillaan kahle, hirveä kiviriippa.
Tiedät siis itse kuinka “pelko” jää muistiin asumaan. Ei sellainen joka hetki vaivaa, mutta tietyissä tilanteissa tulee esille.
Ehkäpä suuttumukseni kohdistuikin enemmän itseeni. Taidan tuntea epätoivoa ja suruakin siitä ettei aiheuttamani pelko ole täysin kadonnut.
Mutta kuitenkin kaikki on aivan loistavasti elämässäni.
Moi.
Hurjat tuulet puhaltaa elämässäni. Muutamia viestejä jouduin sensuroimaan suojatakseni ystäviäni. Sori vielä siitä.
Ihanhan tässä uteliaisuus herää! Toivottavasti positiivista muutosta!
Moi,
Tahtoisin kirjoittaa kohtaamastani ihmisestä ja hänen tilanteesta, mutta koska minut tunnistetaan kotiseudullani en voi tuoda asiaa kokonaan julki.
Hänen tilateensa alkoholin käytön suhteen on mennyt hyvin vaaralliseksi. Määrät joita hän juo kerralla ja hyvin lyhyessä ajassa voivat aiheuttaa jopa kuoleman.
Jos on juonut itsensä parin kolmen promillen humalaan ja sitten tarjotusta pullosta nielaisee puolipulloa kerralla, ei silloin hengenlähtö ole kaukana.
Mutta Sinä, ystäväni, joka tunnistat itsesi tästä kirjoituksesta, älä pakene elämää päihteisiin. Tiedän että se helpottaa hetkellisesti. Totuus seuraa kuitenkin perässä.
Minä tulen tarjoamaan Sinulle mahdollisuuden toteuttaa sitä lahjakkuutta joka sinulla on. Järjestän parhaani mukaan muutamia mukavia asioita, katsotaan yhdessä mitä siitä sitten tulee.
Hienoa, että haluat auttaa ystävääsi. Toivottavasti hän on valmis ottamaan avun vastaan 
Oho, kylläpäs aika kulkee.
Olen kulkenut viimeviikot hyvin mielenkiintoista elämää. Käynyt monissa uusissa paikoissa ja tilanteissa.
Tänään tieni vei tänne.
Monenlaista touhua on taas elämässä.
Yksi isompi projekti alkoi pari viikkoa sitten. En tiedä koska se on valmis. Toivottavasti edes joskus.
Moi, pitkästä aikaa.
Kirjoitellen päivät kuluu. Uusia sivuja kirjaani syntyy tasaiseen tahtiin. Viikonloppuisin käyn moikkaamassa kavereitani pubissa. Monilla jatkuu juominen kiihtyvällä tahdilla. Viimeksi lauantaina juttusillani kävi useita ihmisiä, muutama lähes tuntematonkin, kertomassa juomisen aiheuttamasta ongelmista. Istun usein tuon pubin sohvalla. Olen nimennyt sen “terapiasohvaksi”. Sellainen se alkaa oikeasti ollakin. En ole millään tavalla koulutettu terapeutiksi, enkä sitä nimitystä haluakaan. Tiedän kyllä hyvin paljon alkoholin tuhoavasta voimasta. Omakohtaista kokemusta on kertynyt vuosikymmenten aikana. Nythän olen ollut raittiina 7,5 vuotta, enkä kaipaa alkoholia millään tavalla.
Perjantaina jouduin sekaantumasn myös grillitappeluun. Aiemmin illalla tutustuin aivan uuteen, hyvin erikoiseen persoonaan. Tuo mies ajautui kahnauksiin kahden tyypin kanssa grillillä. Näin nujakan autostani ja huomasin miehen olevan lähes puolustuskyvytön. Syöksyin apuun. Hieman liian myöhään. Mies paiskattiin katuun. Pään osuessa jäiseen katuun ja ikävän kuuloisen naksahduksen jälkeen hän jäi tajuttomana makaamaan. Sain hätisteltyä hyökkääjät pois tilanteesta. Kadulla makaavan miehen pään alle ilmestyi verilammikko. Polvistuin kadulle miehen viereen ja herättelin häntä hetken jos toisenkin. Harkitsin jo hätäkeskukseen soittamista, kun mies viimein haparoiden nousi ylös. Samalla alkoi uusi huutaminen ja uhoaminen miesjoukon kesken. Seisoin yksin tilanteen keskellä. Olin pienin kaikista. Jostain syystä sain käskytettyä hyökkääjät poistumaan paikalta.
Miehellä oli silmäkulma auki. Muutoin hän näytti olevan kunnossa. Tahtoi lopulta lähteä taksilla kotiinsa. Annoin hänelle tukun nenäliinoja, jolla hän paineli otsaansa. Taksi vei hänet lopulta pois.
Tuli hiljainen hetki… Katselin veristä katua ja verisiä käsiäni. Tuollaisen hetken olen elänyt aiemminkin. Tosin eri paikassa ja silloin en ollut se, joka tarjosi apua.
Pesin veriset käteni lumella ja lähdin ajelemaan kotiini.
Seuraavana aamuna tuo tarina kulkeutui kirjani sivuille.
Kiitos, Matkaopas, joka minua suojelit.
Hurja tapahtuma ja hurjaa joutua keskelle sitä. Olet ollut onni onnettomuudessa, kun olet ollut siellä auttamassa! Ihailtavaa rohkeutta.
