Olet viettänyt liian paljon aikaa selväpäisten seurassa. Seura tekee aina kaltaisekseen, joten kunhan keskität jatkossakin kirjoittelusi Saunaan, niin johan rupeaa pukkaamaan nassukkaa nassukan perään.
^ Lopettamossakin hymiöiden runsas käyttö on jokapäiväistä. Itse näen, ettei ne merkit anna mtn sisältöä, enkä saa niistä enää itse nousuja, mutta en kuitenkaan paheksu muiden toisinaan yltiömäistä ja julkista hymiövimmaa.
Mukavalle ihmiselle erityisesti suon hänen kiintymyksensä näiden merkkien askartelun parissa,
eikä se kai ole fyysisesti niin koukuttavaa, henkisestä puolesta vaikia sanua.
muuten en vietä liikaa aikaa minkään ihmislajikkeen kanssa,
koira on mun kamu, eikä paremmasta väliä,
sillä ei nalkuta turhista jutuista
tai hauku mua ikinä.
Tähän mennessä positiivisinta tänään oli varmasti lätkäporukan menestys ja Venäjän pudottaminen omissa kisoissaan. Häiritsevän kylkipistelyn hiipuminen, maksakasvainten (4kpl hemangioomia) tai suoliston möyhiminen ilman agiocuuria.
-
Ruotsin naisten lätkätiimin ronssiottelussa romahdus, sillä puolittainen tekeminen ei ansaitse tuloksia.
Venäläisten ylimielisyys ja ennakkoon paperilla pelaaminen samaa luokkaa.
Nippu hyviä yksilöitä ei ole vielä joukkue, vain nippu hyviä yksilöitä. -
Pakkanen, sillä koiran peseminen ei ole uusi juttu, josta saisin kiksejä.
-
Sydänhäikät hellittävät, yhteys lienee suolistoon, joka ei enää teini.
Kovasti on positiivinen olo. Ensi viikolla pääsee taas töihin, kun saikku loppuu. Jalkakin kestää kävelyä jo ihan hyvin.
Paljon porua täällä plinkissäkin aiheuttanut pirin vetämiseni, jää nyt pidemmälle tauolle. Huomenna lähtö muutamaksi päiväksi avovaimon siskon luo Berliiniin, mukavaa vaihtelua, kun on viime viikot möllöttänyt himassa tuon jalan takia.
Se että imuroin, vaikka kokosiivous jatkuu huomenna, ja katsoisin tän olevan
WINNING, muttei sellanen charliesheen-winning, jossa mennään kolmen huoran kanssa
aamukännissä alttarille Las Vegasissa, vaan ihan arkivoitto, tai osavoitto aye.
Viimeisin tentti meni läpi with flying colours, eläköön akateeminen bullshit-generaattori! Kandikin on lähes valmis! Meitsi valmistuu muutaman kuukauden päästä! 2kk holitta! Seuraavaksi opettelen lentämään! :mrgreen:
UUjeaH! Go Grippis!! Se on mahtava tunne, kun saa yhden noin ison asian elämässään valmiiksi. Suuret onnittelut! Jatkosuunitelmasikin kuulostavat oikein realistisilta, joten mikäs sulla muikuillessa.
Sä olet käsittänyt asian ihan väärin. Tuskin se sun pirin vetämisesi täällä ketään haittaa! Miksi haittaisi, kun kaikki täällä vetää/ on vetänyt mitä lie?? Se mikä sitä porua aiheuttaa, on se, että kuvittelet duunipaikan ja hyvän taloudellisen tilanteen tekevän sun päihdeongelmasta jotenkin erilaisen kuin meidän muiden.
Itse asiassa mä olen sitä mieltä, että lakien ja sääntöjen vartijan ominaisuudessa rikoksen tekeminen on jopa pahempi, kuin ihan peruskansalaisen. Niinku tää huumekyttä. Kasvaahan niiden rikosten törkeys nyt ihan omaa luokkaansa, kun ne on tehty poliisina, jonka tehtävä olisi nimenomaan suojella ihmisiä estämällä tällasia näitä rikoksia tapahtumasta.
Taisi Näätä päästä sitten saikulta takaisin baarin ovenkahvaan roikkumaan, kun ei ole näätäilyä enää jaksanut täällä harrastaa . Ihan positiivista.
Huh, mä uskaltauduin tänään ulos ja jopa kauppaan ja apoon, vaikka vähän vielä tutisutti ja vainotti suuresta benzoannoksesta huolimatta.
Vasta keskiviikkona takaisin kahvaan roikkumaan. Olin reissussa, ei valitettavasti kerennyt näätäilyyn panostamaan. Toivottavasti hermo lepäsi poissaoloni aikana!
Onnea & rauhaa & rakkautta ,sinulle Näätä rakkauden satamaan…
Tänään positiivista ,hyvä päivä ,hyvä mieli,hyvät lääkkeet, hyvää seuraa &hyvää ruokaa & hyvää juomaa ,mitä en kyllä kulauttele niin paljon ,että huomiseksi hyvä vapina tulisi…
Eli ehkä vielä pari maljaa terveydelle …
Kia ora ,kippis ,salut ,kam pei jne.
Mulla on ihan vitun hyvä terapeutti. Oon käyny siel ny puoltoista kuukautta, ja alan oikeesti uskoa, että siitä voi olla jotain hyötyä. Ratkaisukeskeistä.
^ Hehhee, jonkun käsitykset terapian voimasta näyttää radikaalisti muuttuneen! Hienoa! Jos koet sen terapeutin hyväksi jo noin lyhyen käynnin jälkeen, niin varmasti tulee olee hyötyä.
^ Kieltämättä! Se terapeutti on muun muassa kirjailija ja runoilija - eli jo lähtökohtaisesti kunnioitan sitä tosi paljon. Ja se on muutenkin todella terävä ja sillä on näkemystä. Sillä on myös tosi hyvä tapa saada mut ajattelemaan asioita uudella tavalla. Oon mielettömän onnekas, että sain noin mahtavan terapeutin. Ilmaiseksi vielä!
^ Onnittelut täältäkin suunnalta - terapeutteja kun on joka lähtöön, ja vaik tyyppi olis päteväkin, kemiat ei välttämäti osu yksiin… Hieno homma!
Mä olen terapiajonossa…katotaan,mitä tulee.
Tänään positiivista: saattaa näkyä jopa aurinkoa ; ulos ainakin mennään; meilhän on tääl hienoja ulkoilupaikkoja, yksi kyl ylitse muiden
. Paree fiilis kuin eilen, illal treenasin ja se tuntui hyvältä…se, että t.tunnit jäi, ei todellakaan meinaa sitä, etten voi harrastaa. Ikävauriot huomioiden, siis
. Voiskohan polves olla aikuisiän vaivaa, kun on se aikuisnäkökin… Että rustot niinku kuluneet, onneksi ei sen vakavampaa vaivaa
. Ei estä liikkumista! Musiikki, jokapäiväinen “leipäni” on positiivista. Joo omainen on huonos kunnos ja kipee ja sairaalas, mut luotantoivonuskon, että viel selvii…
Rahaa on vähän, mut ei haittaa, ku ruokaa on ja nikotiinipurukumiakin menee vähän. Perkele, mulhan on ihan hyvä olla, hyi häpeä, eihän tämmösestä mittää tule, imago kärsii, pentele
!!!
Kiitos Mikko!
Mukavaa olla taas töissä, alkoi saikulla himassa pyöriminen jo todella ahdistaa. En ymmärrä, kuinka joidenkin pää kestää tuollaista vuosia.

Mulla on ihan vitun hyvä terapeutti. Oon käyny siel ny puoltoista kuukautta, ja alan oikeesti uskoa, että siitä voi olla jotain hyötyä. Ratkaisukeskeistä.
Hienoa kuulla, faksi . Mä liputan nykyisin kovasti terapian puolesta, kun vihdoin onnistuin löytämään itselleni terapeutin, josta on todella ollut hyötyä ja apua
. Tai olenhan mä hänen vastaanotollaan jo liki 3 vuotta käynyt, mutta lyhyt aika se on verrattuna siihen, kuinka pitkään olen kaikenlaisia MT-palveluita käyttänyt. Terapian onnistuminen on vain todella pitkälle kiinni siitä, että terapiamuoto on itselle sopiva ja eritoten siitä, että terapeutin kanssa natsaavat kemiat hyvin yhteen. Mulla on niin paljon pettymyksiä koettuna erinäisten MT-palveluiden tahoilta, että suhtauduin aluksi hyvinkin skeptisesti tähänkin terapointiin, mutta päätin kokeilla, kun ajattelin, että tuskin mulla enää on hirveästi menetettävääkään ja kannattihan se. Vaikken olekaan lopettanut päihteiden käyttöä ja tuo mun mieleni on kaiketi muutenkin sen verran pahasti solmussa, ettei musta tervettä koskaan tule, niin pääasia(hehheh) kuitenkin on se, että mulla on edes hieman helpompi olla itseni kanssa ja osaan käsitellä paremmin niitä vaikeita juttuja elämässäni
.
En tiiä muusta suomesta mutta tääl pirkanmaalla oli eile tosi siisti ja nätti kevät päivä aurinko pasto ja kaikkee
Lähettii muija kans vähä pidemmälle kävelylle mihi sit yhdistettii kauppa reissu samaan keissiin. Lisäks illal viel kunno löylyt hyvässä puusaunassa. En kyl muista millo viimeks oisin nähny aurinkoo noin paljo kerralla ja pitään. Sit ne kaikki linnut mitkä on ruvennu lauleskelee tuol oksilla
Aivan mahtava lauantai eiline. Ei mene kauaa ku kevät rupee koputttelee ovel. Saiks kukaa muu nautittuu lauantain auringon paisteest ?
Pölösen uusi allekirjoitus . Nyt huomasin. En kyllä ihmettele yhtään. Mäkin sanoisin “perkele!”, jos olisin benzovieroituksessa
. Hurjasti voimia Pölöselle <3 . Käyn välillä “salaa” kurkkimassa Kuivaushuoneen puolella, miten sulla menee, kun sinne tarkemmin raportoit. Ihan en silti pysy perässä, varmaankin sen vuoksi, kun mullakin nämä benzot syövät pään :mrgreen: .