^ Voi hyvinkin olla, enkä demonisoinut tässä piriä sen kummemmin, kuin mitään muutakaan ainetta. Lähes kaikkea voi käyttää taidolla ja melko vähillä ongelmilla, jollei nyt jostakin imppaamisesta tmv. oikeasti ääliötouhusta puhuta. Lucrezian tapauksessa vähänkin pidemmät pirirännit nyt vain tunnetusti ovat poikineet aina ongelmia. Vaikeasti masentuneen ihmisen kohdalla tuo ei mikään ihmekään ole, jos hyvä mielialannostatusroipe/-keino karkaa lapasesta ja laskut ovat ihan eri luokkaa, kuin psyykkisesti hyvävointisella tapauksella.
^ Samaa mieltä. Itse sain (ihan tarpeeseen otetusta) Tramalista tossa pari viikkoa sitten ihan helvetin törkeän euforian ensin, etten sellaista siitä roippeesta aikoihin ole saanut. Sit myös mieliala sen vaikutuksen lakattua oli monta kertaa pahempi. Vaikken koe, että oisin nyt niin masentunut nimenomaan, vaan luulen kokevani hypo- ja masisoireita samanaikaisesti, siis sekamuotoista. Mutta niinhän se on, psyykkisesti tavalla tai toisella tasapainoisempi ihminen pitää homman paremmin hallussa.
Retkahdus tääläkin. Oli vaan niin hyvä olo ja jostain syvältä se tuli, et vois olla vielä parempi. Nyt kolmatta päivää unikkoteetä. Onnekasi kodat loppuvat tänään ja huomenna jatkuu taas raitistelu.
Pari kuukautta sitten oli edellinen retkahdus, silloin subua 2 nappia ja kesto kuusi päivää. masis kesti reilu kaks viikkoa. Eli löi kynsille. Toivottavasti nyt ei ihan noin pahasti ahdistele. Minua ei toisin masis vedä sängynpohjalle vaan liikun silloin entiseen malliin ja se helpottaa.
Kuuluu tiukasti tän sairauden luonteeseen, että noita retkahduksia tulee. Ei pidä lannistua niistä vaan, yrittää saada retkahduksen kestämään mahdollisimman lyhyen aikaa. Käydä pään sisällä läpi, miks niin tapahtu ja sit vaan jatkaa raitistelua. Tsemppiä raittiina pysyneet, retkahduksen kokeneet ja kaikki muutkin.
Juurikin näin, ja voi vetää vaik pari-kolme vuotta ilman isompia taukoja, kunhan sen tekee vaan ns. järkevästi…(jos nyt voi sanoa järkevästi tässä yhteydessä…
)
Nimim. “joskus tuli tuokin kokeiltua”…
Ja Lucre:
En nyt yhtään yritä kannustaa tai hehkuttaa pirin vetämistä, mut so what jos oot repsahtanu! Tiedän kyllä et sulle tulee paska olo ja vielä paskemmat fiilikset ton jälkeen, mut silti ymmärrän sua hyvin miks oot repsahtanu.(tai ainaki luulen ymmärtäväni…?)
Kummiski sä itte tiedät et se vetäminen ei ole järkevää ja pitkässä juoksussa kannattavaa, mut silti siitä lopettamisesta ei kannata tehdä itelleen sellaista “ehdotonta nou nou!” asiaa. Kun sit tulee entistä paskempi fiilis ku pirit loppuu ja alkaa laskujen maksu + jos siihen vielä kaiken muun päälle tulee hirveät itsesyytökset ja morkkikset repsahtamisesta, niin se alkaa käydä jo turhan tukalaksi olotilaksi…
En siis kannusta sua repsahtelee, et älä ota tätä niin, vaan juurikin niinpäin et sä oot lopettamassa sen vetämisen, mut jos joskus sattuu olotilan/vitutuksen tms. takia se ote lipeämään, niin se ei todellakaan ole maailman loppu!
Tsemppiä honey, kyllä sä siinä urakassa onnistut ja muista et se lopettaminen ei ole ns. “pikamatka” vaan ennemminkin “maratooni” jossa on “juomataukoja” matkalla sitä varten, et jaksaa sit myös perille asti… vai mitä…?
^Jep. Jokunen vuosi sitten tuli vedettyä kaksi vuotta niin, että selvät päivät pystyi luultavasti laskemaan kahden käden sormilla. Eikä siitä toipuminen rehellisyyden nimissä mikään paha rasti ollut, mutta sanottakoon nyt kuitenkin se, etten tuollaista elämäntapa kenellekään suosittele
Winston tiivisti asian hyvin, tähän asti mulla oli vaan yks repsahdus, mutta sain sen heti pysäytettyä. Mulle se mahdollisimman lyhyt matalento on sellainen, mistä vielä voi selvitä pienin vaurioin. Laskut on maksettava, toivon etten alottaisi enää uutta korjauskierrettä. Sen kun piti jäädä siihen parin päivän helpotukseen, mutta kun nukkuminen oli taas hoidettu olin tutun kaavan mukaan valmis uuteen kierrokseen.
Ei tämä ole maailman loppu, ei tietenkään. Mutta, liian pitkäksi venyi ja laskut on maksettava taas kerran. Tosin, tämä on edistysaskel pitää ajatella, että katkaisen tämän nyt. Se oli tässä, onneksi kaikki on kuitenkin hyvin, en ole aiheuttanut taloudellista konkurssia tai muutakaan korjaamatonta tuhoa.
Voi toki olla että tästä palaudutaan suht hyvin, ei sitä koskaan tiedä. Täytyy ottaa päivä kerrallaan taas tästä eteenpäin, oikeastaan mun täytyy lopettaa se tulevan “ennakointi”. Sen näkee sitten, mikä olotila on, mutta eteenpäin menemistä se on taas sitten joka tunti ja minuutti.
Kyllä mulla nyt on täysin vakaa aikomus jättää nämä viimeisiksi, nyt aletaan sitten toipumaan. Voimia Punamaa sulle myös ja kaikille muille toipujille, kyllä sen kestää kun on pakko. This too shall pass tai jotain. Kiitos taas rakkaat tukijat, Nuiva tää on tosiaan hyvä ja tarpeellinen ketju!
Kiitokset Zeus hon, uskon todella että ymmärrät. Paskaa sattuu, nyt vaan pitäisi pärjätä sen asian kanssa. Siitä se lähtee, siihen se ei jää. On tämä tehty ennenkin, katsotaan miten pärjäilen. Olen kuitenkin onnellisessa asemassa, sillä mulla on omat pienet tukijoukot täällä. Puoliso, joka kärsii samasta syndroomasta (mutta pysyy mua paremmin kontrollissa aina), sekä kaksi kissapoikaa, jotka sitten päivystävät tehokkaasti sängyssä, kun on ilmeisesti kiva loikoilla siellä perheenä kuin jossain pesässä.
Tästä sitten vaan katsotaan miten jatketaan ja siis vetämistähän ei jatketa… <3
…
Tossahan toi tärkein tulikin, kyllä sä Lucre siitä selviit, ja miehesi myös.!
Kaksistaan se lopettaminen on aina vähän helpompaa, kun on sen puolison tuki aina “heikkona” hetkenä lähellä.!
^ Jonkun rakkaan ja läheisen luottoihmisen tuki on kyllä pirun tärkeää(Toki jollain saattaa toimia mahdollisimman totaalinen erakoituminenkin, eikä siinäkään mitään väärää ole), mutta omalla kohdallani ei ainakaan toimi mikään lopetetaan yhdessä -metodi. En minä jaksa miettiä siinä toisenkin refloja ja kitkuja, kun itselläni ovat parhaimmillaan/pahimmillaan päällä, vaan tahdon keskittyä nimenomaan itseeni. Enkä nyt tarkoita, että tahdon keskittyä reflojeni miettimiseen, koska, kuten olen sanonut, vieroittautuessa on parempi keskittyä ihan muihin asioihin niin paljon, kuin suinkin kykenee, mutta reflojen miettimistä ja siinä hommassa vellomista se on toisenkin reflojen miettiminen.
Muutenkin sen tuen läheisiltä pitää IMO olla juuri tukea, eli ihan silkkaa tsemppausta vain, ei mitään mun puolestani tekemistä, tyyliin: katso mun perääni, etten läksi vetämään. Ei sen siipan/ystävän tehtävä ole olla mikään päihdehoitaja-vanginvartija-terapeutti, koska a) sellainen ei ole reilua, eikä kohtuullista ketään nk. maallikkoa kohtaan ja b) jos joku moiseen touhuun ihan mieluusti, vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti ryhtyisi, niin sellaista perverssistä hoivavimmasta kärsivää projektiraitistajaa mä en katselisi senkuntiakaan selvinpäin 
.
En nyt sano, että tuollaiseen viittasit, Zeus, mutta näitä ajatuksiaan aiheesta kait saa ja kuuluukin tähän ketjuun kirjoittaa. Ja tosiaan, jokainen omalla tyylillään, ei mun metodini mikään yleispätevä ole. Niin, ja edelleenkin puhun vain oppareista vieroittautumisesta, jossa olen toistaiseksi ja toivottavasti onnistunut. Tämä nyt vain tarkennuksena, ettei kukaan kuvittele, että tämä juoppopilleristi pitää itseään täällä jonakin suurena raittiusguruna :mrgreen: .
^ Juu ymmärsin W:n tuon mitä tarkoitit, ei mulla itelläkään ole ollu kertaakaan puolison tukea, kun refloissa aikoinaan muutamaan otteeseen tärisin…
En osaa sanoa et olisko helpompaa jos olis ollu, ehkä kuvittelisin et siitä olis vaan tullu isompi sota, jos puoliso olis yrittäny “auttaa”.
Lucren tapauksessa aattelin et puolisosta vois ollakin apua, kun molemmilla on samat substanssit joista erossa pitäs pysyä, (jos toisella olis oppari-reflat ja toisella pirin, niin siitä ei tulis mitään! Kumpikaan ei ymmärtäs toisen oloa jos niitä ei ole kärsiny) ja lisäksi heillä on hyvät välit keskenään ja suhde on siltä osin ok, niin kuvittelisin et vois olla kaksin helpompaa…?
No Lucre kertoo varmaan itte tuntemuksiaan, kunha tänne eksyy seuraavan kerran. 
Mut joo, hyvähän se on jos tähän ketjuun kerätään näitä erilaisia tuntemuksia ja olotiloja ym. Eiks tää vähä sitä varten olekin, positiivinen ja elämänmyönteinen raitistumisketju 
Silloinhan mulla vasta perse repeäis, jos joku yrittäisi vahdata mua 24 h, eihän siitä tule mitään. Se molempien lopettamisen helpottava tekijä perustuu mulla hommaan, että on helpompi olla ilman, jos toinen ei vedä siinä vieressä nokkaansa piriä tai että koko ainetta ei ole taloudessa. Sama kun toinen yrittäis lopettaa viinan juonnin, niin aika härskiä se olis puolisolta tulla siihen viereen sitten tinaamaan ja olettaa, että toinen pystyy olla raittiina. Jokainen kun tietää, että jos sen toisen nyt olis pakko ryypätä, se vois tehdä sen vaikka ravintolassa jos ei muuaalle pääsisi. Eikä sen ihmisen edessä, joka haluaa lopettaa.
Meillä on kyllä tosiaan suhde sillä lailla ok, että sitten kun aikoo lopettaa niin se tehdään yhteistyössä. Eikä se tuota ongelmia, siis se yhteistyössä toimiminen. Mä yritän mahdollisimman vähän muutenkin miettiä omia olojani, enkä mieti toisenkaan oloja. Yritän suunnata ajatukset mahdollisimman tehokkaasti jonnekin muualle silloin. Mies ei muutenkaan saa sellasia yhtä pahoja henkisiä oloja kun minä,
Vielä ei olla siellä asti, että lopetus olisi ihan heti edessä. Toivon että pian kuitenkin. 
…
…
Kiitos kaukanapoissa! <3 Mä lueskelin, että sullakin oli jatkunut pari päivää sitten tuo. Mulla on vähän jemmaa, mutta sen loputtua en siis aio ostaa lisää. Eli siihen se loppuu. Ajattelin että se olisi loppunut tän viikon loppuun mennessä, mutta piti nukkua välissä. Lisää siis en ole hankkinut, sit kun sitä ei enää ole, niin se on mahdollista jopa olla hankkimatta lisää, jos näin sovitaan.
Kyllä koskettaa muakin sun taistusi kertoile miten menee ja mä koitan sitten näiden huvettua jättää tän todella. Sitten tosiaan myös kertoilen tännekin lisää. Tästä tulee kaiketi sitten jokapäiväinen taisteluketju, ainakin joksikin aikaa. Ei pidä pitkittää liikaa, sitten taas vaikeutuu laskujen maksu samassa potenssissa.
Sellainen tärkeä pointti multa unohtui mainita, että musta on hyvä, että mieheni on myös päihdeongelmainen. En nyt sitten todellakaan tarkoita sitä, että ukko on sitä ihanampi, mitä enemmän on sekaisin päivät läpeensä ja rypee ojassa piikki hihassa ja pimeää pulloa halaillen 
, eikä tuo suinkaan missään rappiokunnossa olekaan, vaan elämänhallintansa on nykyisin varsin hyvin hanskassa. Meinaan sitä, että toinen päihdeongelmainen ymmärtää mun mieltäni siinä asiassa ja se on näin läheisessä suhteessa IMO pirun tärkeää, enkä mä voisi kuvitellakaan kenenkään taviksen kanssa olevani. Kyllähän päihdeongelmani suuresti elämääni vaikuttaa, vaikken itseäni pelkästään, enkä edes lähellekään vain sen kautta halua määritellä ja on tässä elämässä nykyisin kosolti muutakin sisältöä ja mietittävää. Toki mulle on myös tärkeää se, että löytyy sitä (päihteiden käytön suhteen) tavisporukkaa ympäriltä, eikä tarvitse vain veturijengissä pyöriä saadakseen edes jotakin seuraa, mutta sen läheisimmän ihmisen pitää olla ns. samalla aaltopituudella tässä(kin) asiassa.
Mulle ei oppareiden lopetuksessa tuottanut ongelmia se, että isäntä kiskoi ja kiskoo edelleen Panacodia(Tarvitsee noita oikeasti kipeään selkäänsä) ja Tramaliakin(Mielialalääkkeeksi lähinnä, mutta siihenhän nuo hyviä ovatkin). Ei aiheuta mitään himoja ja kitkutuksia, vaikka tuolla kaapissa lääkkeitä onkin. Tämä johtunee siitä, että olin/olen niin lopen kyllästynyt oppareihin ja se halu lopettaa lähti tosiaan ihan halusta lopettaa tyystin turhaksi käynyt riippuvuus. Mä uskon, että mikäli oikeasti ja itsensä vuoksi haluaa lopettaa, niin siihen eivät enää muiden vetämiset vaikuta. Enkä mä nyt tokikaan voi toiselta kipulääkitystä alkaa kieltää sen vuoksi, että mä lopetin. Tietty jossakin suhteessa tuostakin voi tulla kompastuskivi, mutta sitten lienee parempi laittaa lusikat jakoon. Toki sellainen meininki, että toinen on kovasti lopettamassa ja toinen tulee oikein hekumoiden viereen kiskomaan Sepon henoiinia on varsin kyseenalaista. Vaikkei se edes aiheuttaisi lopettajassa mitään himoja/retkahdusvaaraa, niin pistää vain miettimään sen toisen osapuolen motiiveja 
. Lääkityksensä/itselleen tarpeelliseksi katsomansa narkkaamisen kun voi kyllä hoitaa nostamatta siitä hirvittävää meteliä.
Muahahahaa… Vittu mä näin ton tilanteen oikein silmieni edessä, suorastaa perverssiähän tollainen olisi, mutta kai meitä riittää niin moneen junaan että tuollaisiakin löytyy. Ni hitto, löytyyhän niitäkin jotka puukottavat naapurin Ekin vikan oluen takia, että sikäli.
Mä en lähde lääkärin määrämiä lääkityksiä tähän hommaan sotkemaan lainkaan, tarkoitan jos toinen tarvitsee kovan lääkityksen niin sitten näin on. Eihän mullekaan voi puoliso sanoa, että et tarvitse tuota määrää rauhottavia päivässä, että et syö. Tai voi tietysti yrittää sanoa, mutta eipä ole niin tyhmällä päällä pilattu. 
Melko rankkaa touhua nuo sessiot nuppilekurin kanssa. Ihan itku kurkussa siellä saa olla. Tuntuu siltä, että en ole lainkaan halukas tai valmis käsittelemään tiettyjä asioita 
Mutta itse aiheeseen. Raittiina mennään, eikä se mitenkään vaikealta tai pahalta tunnu.
Tsemppiä nuiva!!!
Ei varmasti helppoa ole kun käsitellään asioita, jotka menee sen jokaisen ns. “oman suojamuurin sisään” joita ei vieraille haluais kertoa millään…
Tarkoitatko et ne käsiteltävät asiat saa “tipan silmään” vai se lekurin tyyli niistä puhua ja tentata…?
Kun ei mun mielestä (ei ole kokemusta kuin yhdestä nuppi-lekurista jonka kans oon jutellu) kummiskaan ole tarkoitus saada potilasta enempää rikki kuin mitä onkaan, ainakaan ihan käyntien alkuvaiheessa, et onko se sun “shrink” sit vähän turhan “kovakourainen” jos näin voi nuppilekurista sanoa, ja menee vähän turhan nopealla tahdilla sellaisiin asioihin, joita et ole edes itse saanu kunnolla vielä käsiteltyä…?
Ainaki omalla kohdalla ei kyllä ollu yhtään sellainen olo käyntien jälkeen, et olis tullu pala kurkkuun… Päin vastoin, mut en kyllä montaa kertaa käynytkään ja mulla varmaan oli helpompi tilannekkin kun sulla, ainaki näin oletan sun juttujen/viestien pohjalta…
Näinhän se menee näissä “aremmissa” asioissa, et kyllähän niistä puhuminen ja varsinki niiden raakojen totuuksien kuuleminen tekee aina pahaa, mut aina siinä jotain positiivistakin varmaan on.
Voimia toivotan sulle jatkoa ajatellen, ja kun usein sattuu niin tottuu, et eiköhän se helpota ajan kans…
Tähän johtopäätökseen mä ainaki omalla kohdalla oon tullu…
Moro Zeus ja kiitos tsempeistä.
Kyllähän tuo tietty aihe on niin arka, että siitä puhuminen ylipäänsä kenenkään kanssa on hyvin vaikeaa. Itselle läheisten kanssa likipitäen mahdotonta. Hieman ehkä yllätyin kuinka nopeasti ja suoraviivaisesti hän tarttui kyseiseen aiheeseen. Mutta hyvähän tuo on, tuskin se ajaa ainakaan minun asiaani, että kävisin kalliilla ammattilaisella juttelemassa mukavia säännöllisesti.
Kyllä mua on joskus ainakin alkanut itkettää, vaikka lekuri olisikin ollut mukava. Jotenkin, jos on pitkään padonnut sisälleen ikäviä asioita, niin niistä puhuminen saa itkemäänkin. Tosin mulla saattaa käydä joskus niinkin päin, että alan nauraa, vaikkei mua todellakaan naurattaisi ne jutut yhtään. Mut joku defenssi se on.
Kyllä se siitä helpottaa, Nuiva! Kunhan vaan jaksaa olla motivoitunut niiden solmujensa selvittelyyn, se kantaa jo pitkälle se ihan oma motivaatiokin.