.
Voi Jeesuksen munaskuukkelit sentään tätä herra perusherraa. Mahtaa jollakin olla hauskaa herra persherrana härnätä ihan uudella trollirölli-innovaatiolla. Kieltämättä aika ärsyttävää surinaa. Nyt on sillä tavalla, että alkaa riittämään tämäkin laji. Missä on taas tämän palstan moden huomio ja sisälukutaito? Eiköhän tämä paskan jauhaminen ja ylistämisen kautta mustamaalaaminen ole jo kuultu ja nähty. Täällä on oikeasti apua hakevia ihmisiä, onko ihan pakko antaa palstatilaa tälläiselle?
Debay, eikö helpotakin, kun tietää, että joku muukin on samassa tilanteessa? En siis olekaan yksinäni aivan hullu tai huono ihminen. 
Sitten tästä kiistelystä täällä… Minun on pakko ohittaa ne viestit melko nopealla lukaisulla. Niin huteralla pohjalla vielä kävelen, etten osaa antaa asioiden riidella keskenään, vaan otan helposti kaiken itseeni. Tai sitten tulee sellainen olo, ettei mihinkään voi luottaa. 
Pitäisikö noille asioille olla oma ketjunsa? Tai ehkä sellainen onkin jo olemassa.
Tänään tarjottiin töiden puolesta viiniä, sanoin heti ei. On kamala ajatella, että voisin taas juoda itseni aivan järjettömään ja vastuuttomaan tilaan. Meinasin möläyttää yhdelle työkaverille AA:sta, se kun on niin pinnalla mielessä. En aio kuitenkaan puhua asiasta kenellekään, ainakaan vielä. Sillä tavalla tämä on minun oma juttuni.
Huomenna menee kyllä tosi tiukoille, että ehdinkö ryhmään vai en. Täytyy saada se polkupyörä alle mahdollisimman nopeasti!
Perjantaina joudun olemaan seurassa, jossa juodaan. Mitähän keksin sanottavaksi? Lääkekuuri/väsymys/dieetti? On tärkeä keksiä selitys etukäteen, ettei tarvitse siitä ottaa lisää paineita tilanteeseen. Tai jos yhtään tulee sellainen olo, etten pysty menemään koko tilaisuuteen, täytyy valehdella joku älytön syy, miksen voi paikan päälle tulla.
Ruoka maistuu, toivottavasti unikin. Vasta kolme päivää ilman alkoholia takana, elämä täynnä ongelmia ja pelkoja, mutta ainakaan en juo.
Anteeksi Tuike. Olin ajattelematon. Pitkään jatkunut kiusa ja härnäys osui nyt vaan sopivasti väsyneeseen mieleen. Juuri tätä ei olisi pitänyt tehdä, ei tässä, eikä muissakaan ketjuissa, pahoitteluni.
Kyllä sitä voi sanoa mitä vaan juttuja lääkekuurista paastoon jne. Sinulla on oikeus suojella itseäsi ja vaikka valehdella, jos se on tarpeen. 
[poistettu quote, jossa riidanhaastamista - Päihdelinkin moderaattori]
Tuosta eksytyksen ajasta en tiedä. Omalta kohdaltani olen tänään kiitollinen siitä tuskasta, joka riisui minusta sen valtavan valheellisen egon ja sen myötä kaiken väärän ylpeyden, joka aikaisemmin aiheutti minussa vastarintaa asioissa, joihin en edes ollut välttämättä vaivautunut tutustumaan sen enempää. Minussa puhui tuolloin suunnaton viha sekä pelko, ja niiden luomat ennakkoluulot erinäisiä ihmisiä vastaan, joita alempana tavalla tai toisella aina koin olevani. Tänään koen armosta saavani elää raitista elämää. Vieläpä siten, ettei minulla ole mitään tarvetta parjata ketään tai mitään. Olen oppinut AA:ssa sen suvaitsevaisuudesta, että tutustun ensin ihmiseen, pyrkien oppimaan häneltä aina jotain ja sen kautta yleensä poistuu viimeinenkin tarve asettaa itseään tämän ihmisen ylä- tai alapuolelle. Me raittiina tänään elävät, olemme samankaltaisia siinämäärin, ettei minulla ole ainakaan mitään syytä meitä sen kummemmin alkaa lokeroida. Tietysti ihminen joka kertoo uuden tulokkaan silmin kokemuksiaan vertaisryhmästä, herättää minussa enemmän samaistumispintaa, kuin ihminen joka ei tuota ryhmätoimintaa ole kokenut, mutta silti minulla voi olla tuon toisen ihmisen kanssa samaistumisen kokemuksia monissa muissa alkoholismiin liittyvissä asioissa.
Tämä Perusmiehen tarkoitusperä taitaa mennä siihen kategoriaan, joka on tavalliselle ihmiselle hulluutus. Ei ehkä tarkoita niin kärkkäästi ilmaista asioitaan, kuin kirjoittaa tai niin minä sen ainakin rivien välistä olen lukevinani. Jokainen meistä toivoisi voivansa yhtä kärkkäästi julistaa totuuksia, mutta ainakaan allekirjoittanut ei vielä ole tarpeeksi hullaantunut, sitä tehdäkseen. 
Tämä ei sitten ole sinulle piruilua Perusmies. Jotenkin “sairaalla” tavalla pidän provokatiivisesta tyylistäsi.
No tähän todettakoon, että ehkäpä jokainen palstalle uutena tuleva, löytää täältä sen vertaistuen, jota kenties täältä on tullut hakemaan. Tuskin kukaan tätä palstaa yhden kirjoittajan komentteihin perustaa, kuten tuskin omaa toipumistaan alkoholismista. Jokaisella kai on “valitettavasti” sananvapaus, niin kauan kun ei toisia ala tahallisesti loukata. Perusmiehellä on omanlaisensa näkemys asioissa, mutta se hänelle suotakoon, niin kauan kun hän ei tahallaan ala ketään loukkaamaan. Se jos jonkun tekstit minua ärsyttää, tarkoittaa yleensä sitä, että koen itseni häntä huonommaksi tai tarpeen kokea itseni häntä paremmaksi. Eikä tämä edellinen lause ollut tarkoitettu sinulle basi, vaan pyrin tällä saattamaan tietoisuuteen vain sen, että ne ihmiset, jotka meissä herättävät kaikista eniten reaktioita tai varsinkin vastarintaa, ovat oman kokemukseni valossa juuri niitä ihmisiä, joilla on salattu avain meidän oman itsemme sisäisiin lukkoihin. Noiden lukkojen takaa paljastuu raadollisimmat pelkomme, joten sen vuoksi niitä vastaan kapinoimme. Tämä taas siis vain minun itsetutkailuni tuottoa, ei välttämättä sovi sinuun tai sitten sopii, kuin nenä piähän. 
Tässä juuri se tärkein. Ennen kuin huomaatkaan päiviä kertyy kuin itsestään. Jatketaan tällä tavoin taas kohden uutta päivää, kiitollisena tästä raittiista päivästä.
Tämä kevät on mennyt todella huonosti. Tuntuu että kaikki on viinan syytä. Kovasti haluaisin raitistua mutta retkahdin.
Miksi tämä on niin helvetin vaikeaa olla juomatta? Noh, toisaalta tänäänkin kilahti selväpäivä 
Ketukka hyvä, älä suotta ole niin ankara itsellesi. Jokainen meistä on joutunut omalla kohdallaan eräänkin kerran juomaan, vaikkei todellisuudessa olisi edes välttämättä halunnut juoda. Haluamisen ja pakonomaisuuden välissä on vissi ero. Alkoholismin pakonomaisuus on sellaista, johon tarvitaan järeämpiä keinoja. Joillekkin meistä se tarkoittaa hengellistä kokemusta, toisille uskoa, kolmannelle vertaistukea, neljännelle urheiluhullutta, viidennen selvitessä sinnikkäällä päätöksellä. Keinoja on yhtä monia, kuin niiden käyttäjiäkin. Kokeilemalla varmasti löydät tapasi elää raitista päivää. Jokaisen on valitettavasti kohdattava se oma pohjansa. Minulle se merkitsi tilaa, jossa ei sen paremmin osannut kuvitella elämää ilman alkoholia, kuin elämää alkoholin kanssa. Minä löysin raittiuden alun päihdekuntoutuksesta, jatkaen AA:han, sen rinnalla psykoterapiaa, tutustuen myös A-klinikkaan, A-kiltaan, paukunvartioihin, Jehovan todistajiin, helluntailaisiin jne. Kaikki tyynni sen vuoksi, että löysin ne omankokoiseni kengät, joilla raitista elämänpolkua päivän kerrallaan taivaltaa. Huomenna on taas raitis päivä, jos niin vain itse haluamme.
Minulla kävi niin, että halu raitistua ei riittänyt. Ehkä siksi, etten oikeastaan edes tiedä minkälaista raitis elämä on. Se, mikä ajaa minua nyt tekemään asialle jotain, on pelko. Pelko siitä, mitä käy, jos juon. Luulen, että jos ja kun raittiutta kertyy pidempi aika, se alkaa itsessään olla se tavoiteltava asia, mutta pohjan ja pelon kautta piti minun(kin) käydä ennen kuin ymmärsin, että juominen tulee minun kohdallani menemään väkisinkin aina vain rajummaksi. On aivan sama, saanko välissä elää raittiina kuukauden tai parikin - tai vaikka vuoden. Minun hyvät/iloiset kännit on nyt kulutettu loppuun. Luvassa olisi vain muistin menetystä, törttöilyä ja peruuttamattomia mokia.
En minulla ole enää edes käynyt mielessä “vähentäminen”. Se on korkki kiinni. Miksen voi vaan olla ilman alkoholia, niinkuin jotkut joutuvat olemaan syömättä vaikka gluteenia?
Minun ruumiini ei vain ole yhteensopiva alkoholin kanssa.
No periaatteessa helpottaa, vaikka toisaalta mitä vähemmän humalaisia liikenteessä, sen parempi. Koitan ajatella tämän asian vaikka niin, että moni kännikuskikin on toipunut omaksi itsekseen, joka ei hölmöile tuolla tavalla. Ja siitä olen onnellinen, ettei ketään ole loukannut tai kuollut. Ja moni muukin “hullu” on toipunut. Se antaa toivonkipinää.
Minun mielestä kenellekään ei tarvitse selitellä, miksi ei juo. Tiedän, että inhottavia hetkiä tulee kun viinaa oikein tyrkytetään. Itse olen oppinut tässä raittiiksi pyrkiessäni sanomaan “en ota tänään” ilman sen kummempia selittelyjä. Toki jos valehtelu on vielä tässä vaiheessa helpompaa, saattaa se olla oikeutettuakin. Onhan juomattomuus tärkeämpää tänään.
Ketukka, koitetaan yhdessä raitistua, päivä kerrallaan. Muistetaan olla kiitollisia jokaisesta aamusta, jolloin emme joudu heräämään krapulassa edellistä päivää katuen.
Ja Debay, olet aivan oikeassa: kännikuskit pitääkin saada liikenteestä pois. Myös minut.
Minä ainakin uskon nyt sen, että juominen johtaa alkoholistilla lopulta vankilaan, mielisairaalaan tai hautaan, jos sitä ei lopeta ajoissa. Krapulapäivien ahdistustiloissa en ole ihan selväjärkiseksi itseäni tuntenutkaan. Jos mikä tahansa muu asia aiheuttaisi minulle edes yhden kerran sellaisen olotilan, en varmasti ikinä haluaisi moista asiaa kokeillakaan. Alkoholi on siitä salakavala aine, että se muutti minua niin pikkuhiljaa, etten itse edes huomannut sitä.
Minulle annettiin monta varoitusta. Ihmiset saattoivat sanoa, että muutun humalassa aivan kuin toiseksi ihmiseksi. Menetin ihmisiä ja tärkeitä mahdollisuuksia töissä ja harrastuksissa juomisen takia. Silti ja siksi join lisää. Kuin kirjoja ja artikkeleita alkoholismista, ymmärsin juovani pakonomaisesti, mutta join silti vielä lisää. Ajattelin jossain vaiheessa, että minä olen jo pohjani nähnyt, en koskaan lopeta juomista. Sitten se pohja tuli vastaan rattijuopumuksena. Se oli minulle jotain niin kamalaa, etten halua tämän kamalammaksi ikinä tulla.
Enää minua ei häiritse ajatus siitä, että toiset saavat juoda ja minä en. En kerta kaikkiaan halua humaltua, sillä pelkään niin paljon sitä, mitä saatan tehdä, kun menetän järkeni ja kaiken kontrollin. Saatan juoda sivistyneesti pari kertaa, ehkä pari viikkoakin, mutta sen jälkeen juon taas enemmän kuin koskaan ennen. Teen tavallaan aina juomisennätyksiä haluamattani, ja samalla tulee myös mokailujen henkilökohtainen ennätys aina vastaan.
Iloisia asioita tänään: keväinen kortti ystävältä, ryhmä, pyörän etsiminen huuto.netistä, Päihdelinkkiin kirjoittelu, liikkuminen ulkona kauniissa säässä sekä tietysti se, etten juo.
Tänään en sitten ehdi ryhmään, ellen jätä erästä läheistä ihmistä pulaan. Sitä en halua tehdä - varsinkin, kun en vielä ole valmis kertomaan, että käyn AA:ssa. Huomenna on taas aamupäivälläkin ryhmä, johon pääsen. Harmittaa kyllä kovin, sillä tekisi niin mieli päästä sinne! Nyt hiukan naurattaa, kun ajattelen, että aiemmin ajattelin (tiedostamattani), että ryhmään meneminen olisi jonkinlainen pohjalle vajoaminen. Totuushan on se, että pohjalle olen vajonnut jo joka tapauksessa ja ryhmä on nimenomaan askel pohjalta ylöspäin.
Jokin aika sitten tuolla Kotikanavalla kirjoitti ongelmistaan uusi henkilö. En nyt muista oliko se Perusmies vai joku hänen kaltaisensa joka pisti kommenttinsa väliin. Meni aikaa ennenkuin tämä ensimmäinen kirjoittaja tuli takaisin ja mainitsi että “Nyt uskaltaa taas tulla kirjoittamaan kun moderaattorit poistivat tuon X:n kommentin”. Halusin tällä osoitta että joskus uusi avunhakija on niin peloissaan ja arkana, että tälläinen tyrmäävä kommentti voi todellakin saada hänet luovuttamaan heti alkuunsa. Kun on jo valmiiksi sydän vereslihalla, ei tarvita siihen enää suolanheittäjää.
Olen itsekin syyllistynyt joskus vähän tiukempaan kommentointiin ja kadun sitä syvästi. Toivon esim. nimim. Tiuskun palaavan kertomaan kuulumisiaan. En ymmärtänyt hänen kirjoitustensa tuskaa ja pahoitin hänen mielensä.
Joitakin ketjuja lukiessa on ainakin minulle tullut sellainen olo, että ehkä on parempi jättää ne lukematta. Oma keho, mieli, elämä ja tunteen ovat niin sekaisin, että kun on löytänyt jonkin oljenkorren, johon tarrata, pitää siitä kiinni kaikin voimin. Jos sitten alkaakin tuntua, että se oljenkorsi onkin jollain tavalla “väärä” tai “huono” vaihtoehto, alkaa tosiaan epäillä kaikkea; ei enää usko, että mikään auttaa tähän alkoholismiin.
Minusta tuntuu nyt siltä (vaikken paljoa vielä tiedäkään), että jos joku vain sanoo löytäneensä jostain - ihan mistä tahansa - apua pyrkimykselleen raitistua, häntä tulee siitä onnitella. Alkoholismin eri vaiheissa samakin ihminen saattaa tarvita hyvin erilaista tukea. Luulenpa, että itselleni esim. A-klinikka olisi ollut oikeampi paikka viisi-kuusi vuotta sitten. Nyt se on AA. Jonain päivänä, kun istun eläkkeellä pihakeinussa (jos saan niin pitkän elämän) se saattaa olla lintujen laulun kuuntelemine ja hyvä kirja.
Pääasia on, että tänään en juo. Olipa sen tukena mikä tahansa asia/ihminen/ajatus/vakaumus/jne.
Juuri niin, Tuike!
Jos hukkumaisillaan ollut on tarttunut oljenkorteen, ja se onkin ollut pelastava oljenkorsi, niiin ei se todellakaan voi olla huono eikä väärä.
^ Tuossapa se taas tärkein tämän päivän raittiuden takuu. Jos joku räpiköi, niellen jo hetkittäin viinameren kuohuja, tuskin siinä selviämistaistelun tuoksinassa on tärkeimpänä prioriteettinä löytää se juuri oiken mallinen oljenkorsi, jonka varaan pelastautua. Jos näin on, taitaa vielä silloin olla vallalla harhaluulo oman uimataidon riittämisestä. Jatketaan kroolausta, tyylin ollessa vapaa. Itse suosin käsipohjaa.
Mitä jos minä tekisin raittiudesta elämäntehtäväni? Jotkut kirjottavat, toiset maalaavat…entä jos minä raitistelen?
Jotkut irvistelee, kärvistelee, elvistelee tai jeesustelee. Me raitistellaan. Tervetuloa mukaan, sit meitä raitistelijoita olis ainaki kolme. 
Tuike, AA on sinulle osa instrumenttivälineistöä, jota käytät. Tavoitteena raittius,
hinnalla millä hyvänsä. Kun töissä tavikset (ne, jotka pystyvät helposti juomaan vain 3
drinkkiä ja sitten kotiin) tarjoavat viiniä, eivät he käsitä (eivät koskaan tule ymmärtämään),
että kyse on sinun kohdalla sama asia, kuin että sammuttaisit kytevää paloa bensalla.
Olen huomannut, että sellainen auttaa, kun hokee mielessään itselleen, että nyt tuokin tavis kuvittelee
olettavansa ja tuntevansa minut hyvin. Ei tunne. Suurin osa taviksista ei ymmärrä ollenkaan halua
tuhota hitaasti itseään. Että se on kaikkein suurin haavem mitä tunne-elämältään sekaisin oleva voi
kuvitella. Eivätkä he ymmärrä juopon uhmaa, grandiositeettista harhaa, kun kuvittelemme olevamme
joko maailman ihmeellisimpiä tai täysiä luusereita. Olen itse aina ihmetellyt keskitien kulkijoita.
Minusta joko täytyy kiipeillä vuorilla tai sukeltaa syviin onkaloihin.
Jos niitä suuria kicksejä on pakko hakea, niin niitä kannattaa hakea leffoista, nettipeleistä, vuorikiipeilystä,
oman yrityksen perustamisen haaveilusta, sosiaalisesta elämästä, teatterista, kirjoittamisesta, matkustamisesta,
jne jne jne. Ja ehkä meidät onkin kutsuttu elämään tätä elämää täydesti ja suurella sydämellä, ja ottaa siis
riskejä arjessa, eikä niin, että eläisimme arjen mahdollisimman varovaisesti, ja sitten kännissä oikeasti muka
elämme.