Hyvää huomenta myös minun puolestani. Sellainen asia tuli mieleen, et omalla kohdallani elämä alkoi sujua paremmin, kun tietoisesti aloin tekemään asioita aikomisen sijaan. Kun tarpeeksi kauan itseään huiputtamalla siloittelee ongelmiaan, ne pienetkin teot alkavat saada kohtuuttomilta tuntuvat mittasuhteet. Kun tänään päätät olla raittiina, tehden yhden asian tuon raittiuden edistämiseksi, oli se sitten soitto A-klinikalle, AA:n auttavaan puhelimeen tai vaikka se, että kirjoitat miehellesi kirjeen, jossa kerrot tilanteestasi rehellisesti, tulet huomaamaan yllätykseksesi, että myös yöunet alkavat pikkuhiljaa palautua. Meillä on taipumus suurennella jo valmiiksi suuria ongelmiamme entisestään ja sen vuoksi niiden tekemiseen ei löydykkään enää voimavaroja. Kun puhumme ongelmistamme toiselle ihmiselle, niillä on taipumus saada oikeanlaiset mittasuhteet ja sitä kautta oman osuutemme vaatima vastuu, tulee sellaiseksi, että saamme sen tehdyksi. Kun alamme käyttämään edes 10 prosenttia siitä energiamäärästä, jonka olemme käyttäneet ongelmamme peittelyyn, ongelmastamme selviämiseen, alkaa ihmeellisiä asioita tapahtua. Kun ensimmäisen kerran joku kaunis ilta saat painaa pääsi tyynyyn, ahdistuksen sijasta, tyytväisin, rauhallisin, jopa kiitollisin mielin, tulet samassa toteamaan sen, ettei mitkään ponnistukset ole tuon olotilan suhteen olleet liian suuria kohdata. Tämän päivän kun elämme raittiina, se riittää.
Tuike kyseli AA;n auttavista puhelimista. Minulla on tällä hetkellä ryhmän puhelin. Nämä ns. auttavat puhelimethan ovat paikallisten ryhmien puhelimia ja aina jollakin jäsenellä, joka ei ole esimerkiksi matkoilla. Valitettavasti ryhmät eivät voi palkata siihen henkilöitä, että saataisiin päivystys ympärivuorokautiseksi. Ja työaikana ja erilaisissa kokouksissa, harrastuksissa ja vastaavissa, ei puhelimeen useinkaan voi vastata. Jos taas huomaan jälkeenpäin, että on soitettu, niin en lähde soittamaan takaisin. Silloin siihen saattaa vastata joku omainen, joka rupeaa kyselemään, että kuka soittaa. Jos sanon, että tämä on AA:n auttava puhelin, niin alkuperäinen soittaja ei välttämättä riemastu siitä. Jos taas sanon jotakin keksittyä, niin se voi herättää epäilyksiä.
AA:n keskustoimistosta saa virka-aikana yleistietoa. Paikallisryhmien puhelimet voivat antaa paikallista tietoa, esimerkiksi neuvoa tarkemmin ryhmien osoitteen, onko kokousajat hiljattain muuttuneet, ym. Olisi tietysti hienoa, jos meidänkin ryhmämme voisi pitää ympärivuorokautista päivystystä. Mutta kun ei onnistu. Täytyy vain yrittää uudestaan.
Kiitos meikämannelle viestistä! On kuitenkin hienoa, että tuollainen puhelinapu löytyy. Se saattaa madaltaa kynnystä mennä kokoukseen, kun voi ensin puhua jollekin asiasta.
Minä pistin kalenteriin nyt ryhmät huomiselle ja perjantaille. Harmittaa, kun en heti tänään voi mennä. AA tuntuu nyt oikeammalta paikalta kuin A-klinikka.
Aamuyöllä sain nukuttua pari tuntia. Unessa ajoin autoa humalassa ja päädyin karmeaan kolariin. Alitajuntanikin sanoo: näin olisi voinut käydä.
Jossain minulla on kotona se AA:n sininen kirja. Ostin sen kirjaston poistomyynnistä. Nyt sitä ei löydy mistään. Täytyy jatkaa etsintöjä. Toivon, että AA auttaa minuakin pysymään erossa alkoholista myös silloin, kun tämä morkkis on laantunut (jos niin tulee joskus käymään).
Kaadoin viimeisetkin alkoholijuomat viemäriin ja olo helpottui. Kotiin niitä ei pidä tuoda enää koskaan! Kodin ulkopuolella en voi aina kontrolloida sitä, onko ympäristössä alkoholia, mutta sen päätän ihan itse, etten juo.
Eilinen päivä, kaatuneitten muistopäivä, herätti minut itseriittoisuudestani. Tekee mieli jossitella ja haikailla sitä, että voisin mennä ajassa taaksepäin ja tehdä kaiken toisin. Ei kuitenkaan voi mitään, todennäköisesti en tekisi mitään toisin ennen kuin saisin juuri tällaisen herätyksen.
Kuullostaa niin yksinkertaiselta, mutta silti vaikealta. AA:han meneminen on nyt minulle ihan selvä juttu, oikein odotan, että pääsen sinne. Pitää kuitenkin hoitaa muitakin asioita, alkaen ihan kodin siivoamisesta ja polkupyörän hommaamisesta. Yhdelle kaverilleni kerroin rattijuoppoudestani. Hän sanoi lohduttavasti, että tiedänhän sen, ettei minun tarvitse olla humalassa tai juoda yhtään kaljaa enää hänen seurassaan, jos en kerran halua.
Sovin myös lähteväni retkelle naapurin ja hänen lastensa kanssa, kunhan tässä “työkiireet” helpottavat. Hänkin taitaa olla minusta huolissaan. Itkut on tältä erää itketty ja jatkan elämää alkoholistina, joka ei juo.
Viimeisiä juomiskertojani on edeltänyt aivan hysteerinen tärinä ja polte. Jos en olekaan saanut avata pulloa juuri silloin, kun mieli teki, olen ollut kaikille kärttyinen ja vihainen. Sen tunteen vahvuus oli jotain uutta. Nyt pitää äkkiä keksiä, mitä voin jo etukäteen tehdä tuon tunteen voittamiseksi. Siinä kun ei järki enää auta, jos niin pitkälle pääsee viinanhimoissaan.
Tänään en juo, eikä kyllä tee mielikään. Pidän yhteyttä ihmisiin, jotka eivät juo ja heitä löydän lisää AA:sta.
Mieti todellakin mihin käytät energiasi. Menneet pysyvät mielessäsi ja elämässäsi, mutta keskity nyt tekemään kaikkesi asioiden parantamiseksi. Voimia sinulle.
Voimia vaan tuike, sinulla on ihan samat mahdollisuudet kuin muillakin 
. Toivottomia tapauksia on vain hautausmaalla. Mutta nyt se ihan oikeasti vaatii TEKOJA. Se syyllisyyden paradoksi on uskomaton kuten tässä kohdallasi. Olet tehnyt virheitä mutta pelkäät silti, että avun hakeminen vie jäljellä olevat kulissisi, ja että paljastuisit. Tunnistan itsessäni tämän erittäin hyvin. Minulla se meni niin pitkälle, että kun en KEHDANNUT rehellisesti hakea apua niin seurauksena oli avunpyyntö itsemurhayrityksen muodossa, joka johti vakavaan vammautumiseen. MIKÄÄN MUU ei ole tärkeää tällä hetkellä kun alkoholismisi hoitaminen, mitä ikinä se sitten vaatiikaan. Koska muuten ei ole enää mitään tärkeää jäljellä. Hae apua TÄNÄÄN, ei huomenna. Minulle apu löytyi AA:sta/NA:sta
Puoli vuotta sitten itkin omaa kurjuuttani kun en uskonut enää muuhun kuin itsemurhaan. Tänään mielenterveyteni on parempi kuin 5-6 vuoteen koskaan, vaikka raittiutta tosiaan on vasta se puoli vuotta. Ja se on mahdollista ja se tapahtuu myös sinulle. Kun et ota ensimmäistä ryyppyä tänään.
Kaaleppiselle haluaisin sanoa senverran, että tekstisi ovat upeaa luettavaa ja allekirjoitan omalta kohdaltani joka sanan. Tuot paljon toivoa tälle palstalle, kiitos siitä.
Tänään olen ehkä hiukan inhottavastikin liimautunut selväpäisiin ja -järkisiin ihmisiin aina heitä tavatessani. Työt menivät hyvin, ja itse asiassa teki mieli jäädä töihin norkumaan vielä sittenkin, kun kaikki oli jo hoidettu. Se varmaankin johtui siitä, että kotona odottaa yksinäisyys ja hiljaisuus ja uneton yö.
Minulla ei tosiaan ole miestä/seurustelusuhdetta tällä hetkellä, joten ei ole ketään, jolle kirjoittaisin kirjeen. Toisaalta: eipä ole ketään, joka olisi joutunut juomistani katselemaan täällä kotona. Kodin ulkopuolella on kyllä tullut ihmisiä häirittyä senkin edestä.
Ajatukset ovat vieläkin aivan sekaisin. Kamala syyllisyyden taakka vyöryy päälle välillä niin voimakkaana, että meinaan purskahtaa itkuun. Koen olevani aivan eri ihminen kuin pari päivää sitten ja hämmästelen jatkuvasti, että muut eivät sitä huomaa. Se sisälle kerätty syyllisyys ja häpeä sekä juomisen piilottelu, joista tuulenviemää tuossa kirjoitti, ovat ikään kuin nousseet pinnalle. Se pakottaa minut tekemään asialle jotain. Huomenna on ryhmä jo aamupäivällä, onneksi ei tarvitse odottaa iltaan asti!
Kiitoksia kaikille teille, jotka olette täällä jakaneet kokemuksianne ja näkemyksiänne. Ilman teitä olisi kaikki toivo jo mennyttä. Koko päivän ajattelin sitä, miten hyvä on päästä tänne lukemaan teidän kirjoituksianne ja toteamaan, että voin tehdä asialle jotain. Joka päivä voin pyrkiä kohti parempaa.
Toinen raitis päivä on takana, ajatukset ja tunteet solmussa, mutta järki alkaa jo pelata jonkun verran.
Minulla on tuollainen tapa selvitellä aina uusien perhetaustoja, noin kierto ilmaisuilla. 
No ei vaiskaan. Anteeksi, tuo minun erehdykseni. Minulla taisi ilmeisesti vahingossa mennä kaksi ketjua sekaisin tuon asian tiimoilta, kun liian innokkaana kirjoittelen. Pahoitteluni vielä kerran.
Ensimmäistä raitista päivää seuraa toinen, kolmas, neljäs…kunnes raitista aikaa on kulunut jo viikko, kaksi, kolme…kohta kuukausi, kaksi…yksi vuosi, kaksi, kolme…kunnes raittista elämästä tulee kuin huomaamatta elämäntapa, joka kantaa päivän kerrallaan eteenpäin. Silti aina tämä tällä hetkellä menossa oleva päivä on se tärkein. Kiitokset itsellesi avoimuudestasi kokemustesi jakamisessa. Sinulla on aivan samoin meille annettavaa raittiiseen päivää, kuin meilläkin toisillemme ja sinulle. Jatketaan taivallusta, päivä kerrallaan.
Lämpimät kiitokset. Samalla tapaa täällä jokainen toinen toistamme tuemme. Tuollainen teksti lämmittää mieltä kummasti, vaikken aina osaakkaan ottaa positiivista palautetta vastaan, niin sitä opetellessa. Et muuten usko, kuinka sopivaan saumaan tuon positiivisen kommenttisi heitit. Minulla on ollut tänään hieman raskas päivä, joten tämä piristi kummasti. 
Tuike,
minulla oli monesti niin hirveä morkkis, häpeä ja syyllisyys, että tuntui ihan konkreettisesti siltä, että taju lähtee. Niinpä kehitin sellaisen, varmasti monelle alkoholistille tutun, kapselin mihin säilöin ne tuntemukset, kun en yksinkertaisesti voinut päätäni hajoittamatta niitä tuntea. Se kapselihan oli sitten sellainen, että pysyäkseen kiinni, se vaati lisää viinaa. Aina ja aina vaan, jokaisen katastrofin, emätyhmyyden, megamokan jälkeen hana aukeisi heti kun vähän helpotti ja tuntemukset oli kapseliin saatu sullottua. Tätä kuviota olen toistanut siitä asti kun otin ensikännit kolmetoistavuotiaana.
Kun lopetin juomisen en sitten kuollut noihin tuntemuksiin, eikä pääkään hajonnut. Itseasiassa kävi niin, että kun ne olivat hiljalleen hälvenneet pääsinkin käsiksi todellisiin tunteisiini. Juomisella kehitetty morkkis/syyllisyys/häpeä olikin maski, jonka olin alkoholistin vaistomaisella patologialla kehittänyt, ettei minun tarvitsisi tuntea niitä niin hengenvaarallisia tunteita, jotka jo silloin heti kolmetoistavuotiaana huomasin kätevästi turtuvan viinan avulla.
Eli siis suojaus oli vähintään tupla, jos ei tripla. nämä ovat asioita, joista sinun ei tarvitse vielä sen kummemmin huolta kantaa, mutta kerroin ne siksi, että olisit valppaana tuon syyllisyys/morkkis/häpeän kanssa. Se on päähäsi rakentunut kuvio tämän riippuvuuden seurauksena ja sen tarkoitus on saada sinut juomaan lisää, tyydyttämään addiktiota. Olo on jo parempi, kriittiset hetket ovat käsillä, huomenna kun menet ryhmään, niin sieltä tullessasi myös katsele mihin kengät kävelevät. Et olisi ensimmäinen, joka “ripin” jälkeen on niin helpottunut, että synnintunto on pakko saada päälle taas.
Rattijuopumus on todella vakava asia. Sen voi tosiaan ajatella siksi viimeiseksi merkiksi, omaksi pohjaksi, josta nousu lähtee ylöspäin. Toivon sinulle kaikkea parasta, tsemppiä huomiseen. 
Syyllisyys ja häpeä, siinä kaksi parasta kaveriani, joiden kanssa olen tottunut elämään. Ketjun otsikon mukaisesti rattijuopumus oli todella pohjanoteeraus. En halua vajota enää tämän alemmas. Jos juon, niin tulee kuitenkin käymään. Ainoa vaihtoehto on siis se, että korkki pysyy kiinni.
Näitä ilmeisesti itsestään selviä asioita hoen vähän väliä. Ei kyllä tee mielikään juoda, mutta kokemuksesta tiedän, että se juomisen himo saattaa tulla aivan yllättäen, juuri sellaisella hetkellä, kun tunteet jollain tavalla “pääsevät irti”. Se voi tarkoittaa juuri sellaista “ripin” jälkeistä helpotusta, mutta se voi olla myöskin kasaantuneiden ongelmien aiheuttamaa ahdistusta. Tietysti se voi olla myös iloa jostain saavutuksesta tai surua menetyksestä. Niinpä niitä syitä juomiseen on löytynyt lähes mistä tahansa.
Eniten juomiseen on ajanut kuitenkin se polte - en osaa sitä muuten kuvailla. Sen vallassa en kerta kaikkiaan ole pystynyt pitämään korkkia kiinni. Silloin millään muulla ei ole enää väliä, ei yhtään mikään ole niin tärkeää, että sen takia kannattaisi olla juomatta.
Viime viikonlopun tapahtumien jälkeen mielessä on kuitenkin koko ajan päällimmäisenä pelko: mitä tapahtuu, jos vielä joskus juon? Kun minua nyt kaduttaa kaikki niin paljon, että on vaikea pysyä kasassa, miten paljon minua sitten kaduttaisi, jos kaiken tämän jälkeenkin vielä joisin? Minun ei ole pakko ottaa siitä selvää, minun ei tarvitse juoda. Alkoholi ei tuo edes hetken helpotusta.
Tänään menen AA-ryhmään ja illalla töihin. Tänään, nyt juuri, tällä hetkellä, en juo.
Huomenta Tuike.
Niin siinä käy kaikille alkoholisteille ennen pitkää, että juominen menee kaiken edelle. Pikkuhiljaa, salakavalasti omat moraaliset säännöt höltyy ja omatunto hiljenee. Se polte juomaan taitaa olla tuttu meille kaikille täällä kirjoittaville. Tuskinpa muuten olisimme tänne eksyneetkään. En olisi uskonut, että tuo juomaan pakottava tunne häviäisi koskaan, mutta niin vaan kävi minulle ja käy myös sinulle, kun pidät sen korkin kiinni. Meitä on monta täällä, jotka voivat sinua lohduttaa sillä, että se polte sammuu kyllä, kun sitä ei ruokita.Tiedän, että se on myös helposti aktivoitavissa, siksi pidän parempana vaihtoehtona tätä raittiutta ja voin ihan vilpittömästi sanoa, että nautin siitä kaikkine puolineen, enkä luopuisi siitä, vaikka jokin keino hallita juomista olisikin.
Viimeisin polte juomaan oli aivan hirveä tunne. Matka Alkosta kotiin oli yhtä tärinää ja minuuttien laskemista: milloin pääsen avaamaan pullon? Takaraivossa hakkasi koko ajan ajatus siitä, että teen väärin, teen todella väärin. Kotona avasin pullon ja inhosin itseäni jo ennen kuin edes otin ensimmäistä huikkaa. Sitten join niin nopeasti kuin pystyin, jotten enää tuntisi mitään. Yhtäkkiä olinkin seurallinen, mukava ihminen (muka), joka alkoi soitella ihmisille ja lähti autolla 
kaverinsa luo. Loppu onkin sitten sitä surullista tarinaa, jolla tämä ketju alkoi.
Hiukan olen hermostunut nyt AA:han menemisestä, olen niin monta kertaa ehtinyt ajatella, mitä siellä sanon. Menen sinne kuitenkin, vaikka minkälainen tunne valtaisi mielen, sillä tiedän, että minun mieleni luo näitä tunnetiloja sairaalla tavalla. Yhdestä asiasta iloitsen: en halua enää peitellä kaikkea koko ajan. Haluan kertoa täällä ja ryhmässä avoimesti kaiken sen karmeuden, minkä olen juomalla aiheuttanut itselleni ja muille. Vaikken enää koskaan joisi, on näitä kertomuksia jo varastossa niin paljon, että niistä riittää kerrottavaa vuosiksi eteen päin. 
Ryhmässä ilmeisesti puhutaan myös juomisesta yleensä, ei vain niistä omista kokemuksista, eikö? Ainakin eräs henkilö teki niin siinä kokouksessa, jossa kävin jonkun aikaa sitten ihan uteliaisuuttani. Hänellä oli takana jo pitkä raittius, toista kymmentä vuotta. Onkin ihan ymmärrettävää, ettei siinä vaiheessa tee mieli enää kaivella kännimokia esille, vaan riittää se, että muistaa juomisen aiheuttaman tuskan, jottei tee mieli enää juoda. Olisiko se noin?
Saa nähdä kuinka paljon uskallan itse puhua siellä, mutta jo toisten kuunteleminen auttaa. Ja tunne siitä, että saan olla avoimesti alkoholisti, edes hetken aikaa.
Eilen muuten jouduin keskusteluun, jossa eräs henkilö sanoi, että oli alkanut seurustelemaan miehen kanssa, joka oli ollut raittiina parikymmentä vuotta. Hän oli kuitenkin laittanut suhteen poikki tämän kuultuaan, sillä uskoi vahvasti, että mies ratkeaisi juomaan saman tien, jos suhteessa tulisi ongelmia. Ajattelin heti, ettei kannata ihan kaikkialla kuuluttaa alkoholismistaan. Jos joku ihmettelee sitä, etten juo, sanon että olen lääkekuurilla/dieetillä. Tässä pitäisikin päästä eroon ainakin viidestä kilosta, jotta uimapuku mahtuisi päälle. 
Woimia toivon sinulle ja varmasti puhuminen asioista auttaa, et ole yksin.
Olet jo voittanut! Kun olet tunnustanut voimattomuutesi alkoholin edessä ja menet AA-ryhmään olet raittiuden tiellä.
Vain aniharvoin AA:n kahtatoista askelta tunnollisesti noudattava palaa juomaan. Sen voivat täällä monet pelastuneet todistaa!
Onnittelen ratkaisusta!
Kävin tosiaan ryhmässä. Se oli hyvä kokemus. Olihan meitä siellä kaikenlaisia ihmisiä, mutta saman asian äärellä. Alussa itkin ja kun tuli minun vuoroni puhua, itkin. Sain sanotuksi vain pari lausetta. Kerroin kuitenkin rattijuopumuksestani. Muilla oli vastaavia - ja pahempiakin - kokemuksia. Ymmärsin vihdoin, että kiinni jääminen on parasta, mitä rattijuopolle voi tapahtua. Se oli minun pohjalla käyntini, se herätti minut ymmärtämään etten voi enää odottaa, vaan minun on välittömästi tehtävä asialle jotain.
Sain paljon uutta ajateltavaa. Monet lauseet jäivät mieleeni kytemään ja monet ymmärtävät katseet ja nyökkäykset antoivat ymmärtää, että saan olla oma itseni. Se oli hämmästyttävä tunne ihmiselle, joka on elänyt kaksoiselämää jo yli kymmenen vuotta.
Kokouksen jälkeen tunsin, että ensimmäistä kertaa tänä keväänä huomasin lehdet puissa ja kukat teiden varsilla. Ajattelin, että saan minäkin olla onnellinen hetken aikaa. Pienen hetken verran tunsin itseni pieneksi, mutta onnelliseksi ihmiseksi. Katumus on tietysti yhä valtava, mutta sen rinnalle taitaa kasvaa halu tehdä ja toimia oikein itseä ja sitä kautta muita kohtaan.
Eräs henkilö sanoi kokouksessa: jos nyt mokailen, teen sen selvin päin, ja useimmiten vahingossa. Niistä asioista minun ei tarvitse potea syyllisyyttä. Vanhat mokat pysyvät muistissa, mutta niitä ei voi muuttaa. Niistä voi vain oppia.
Aika perusasioita siis tänään pää täynnä. Jostain se on kuitenkin lähdettävä.
Huomenna koitan järjestää niin, että pääsen taas ryhmään, edes osaksi aikaa.
Onnea päätöksellesi ja elämääsi, Tuike.
Mitä ihmettä Tuike? Kirjoitatko minun elämästä? Täällä yksi krapulainen törkeä rattijuoppo löysi itsensä tekstistäsi. Eli on meitä muitakin. Elämäntilanteesi tuntuu olevan hyvin samankaltainen kuin minun, siksi tekstisi kolahti. Pää jumissa itsellänikin ja tiedän mikä morkkis ja itseinho voi tuosta tulla. Mutta haluan uskoa, että jonain päivänä aurinko paistaa kummallekin. Kunpa pohjasi olisi tuossa, ettei tapahdu mitään peruttamatonta. Itse yritän jo huomenna takaisin aa:han. Sieltä saa hyvää vertaistukea ilman sääliä, mitä juoppo ei tarvitse.
Näin se paljonkin parjattu vertaistuki toimii ja vaikuttaa. Se tuo ryhmätoiminta ei sovi kaikille, mutta se ei silti vähennä niidenkään ihmisten raittiin päivän merkitystä yhtään. Itse kuulun heihin, joille vertaistukiryhmät on ehdoton edellytys raittiin päivän mahdollistamiseksi, tänään. Todella mukava lukea uusien kokemuksia siitä, että ryhmässä käyminen on ollut positiivinen kokemus.
Tästä on itsekunkin hyvä jatkaa kohti seuraava raitista päivää. Kiitollisena tästä raittiista päivästä. Jatketaan askellusta, kokemuksiamme jakaen. Päivä kerrallaan, luottaen siihen, että raitis elämä kantaa. Voikaamme hyvin. 
[poistettu riidankylvämistä - Päihdelinkin moderaattori]