Pohjalta ei voi pudota

Me Lopettajat
41

Eihän se ratkaisu kaikkeen ole, mutta voi se olla ratkaisu johonkin. Esimerkiksi maahanmuuttajat näkevät yrittäjyyden hyvin keskeisenä vaihtoehtona työllistymiseen, koska työn saaminen muuten on heille vielä vaikeampaa.
Meillä onkin tämän vuoksi aika huomattava kebab-pizzeria-kanta tässä maassa, ja muunkin laista etnistä ravintolaa pilvin pimein etenkin isommissa kaupungeissa.
Ja monet näistä yrityksistä on olleet jopa ihan kannattavia. Aika hyvin, vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja ehkä jopa puutteellisella kielitaidolla, vai mitä?

Joo, jos harrastukseksi haluaa vaikkapa urheiluautojen keräilyn niinkuin Teemu Selänne.

Ilmaisia harrastuksia on mm. lenkkeily, ulkoilu, kirjoittaminen, lukeminen, opiskelu, monet kerhot ja ryhmätoiminta.
Hyvin edullisia ja halpoja harrastuksia on retkeily, uinti, kuntosali, pyöräily, yhdistystoiminta, musiikki, kulttuuri (taidenäyttelyt yms.), maalaus, piirtäminen, sauvakävely… Ja kannattaa huomioida että jo tuon pelkän yhdistystoiminta-sanan alle kuuluu hyvin monenlaista toimintaa.

Opiskelu voi olla myös arvo sinänsä, tärkeää itsensä takia. Korkeakouluissa tehdään tiedettäkin. Ja vaikka puhuttaisiin vain ammattikoulutuksesta, niin koulutus ei yleensä ainakaan vähennä työnsaantimahdollisuuksia. Yleensä se parantaa niitä.

“Ei ole, ei pääse, ei huvita” marmatus kuulostaa pilalle lellityn valitukselta, joka ei viitsi edes yrittää. Jos mikään ei huvita eikä mikään kiinnosta tai mitään viitsi, niin sitten voi todeta että voi voi, mutta elämä on valintoja. :bulb:

Samaan aikaan monet maahanmuuttajat opiskelevat hiki hatussa suomen kieltä, samalla kun ottavat vastaan minkä tahansa duunin vaikkapa mopin varressa.
Kun itse olin siivousalalla yli 10 vuotta sitten, se alkoi olla jo kovaa vauhtia menossa maahanmuuttajien hommaksi koko ala. Sillon meitä kantasuomalaisia valkonaamoja kuitenkin vielä oli mopin verrassa jonkun verran, nyttemmin ei enää paljonkaan, ainakaan meillä pain.

Jos itsellä on mielen rikkautta ja viisautta enemmän kuin nykyisillä poliitikoilla, niin etenkin kannattaisi lähteä mukaan jakamaan sitä rikkautta ja viisautta laajemmalle.

Sekin hyvä puoli demokratiassa on, että jos poliitikot on huonoja, voi ryhtyä itse politiikoksi ja tehdä paremmin.
Voi siis todeta: jos ei kelpaa, tee ite paremmin. :bulb:

42

Elämän perusasiat ovat usein kiinni siitä miten yhteiset asiat hoidamme. Millaisia lakeja säädämme, ovatko ihmiset samanarvoisia vai jaetaanko meihin ja muihin ja huolehditaanko toisistamme ihmisinä vai katsotaanko ensin olisko tuosta niin paljon hyötyä meille että kannattaisi edes laastaria laittaa.

Se on se politiikan osuus.

Sitten on se politiikan ulkopuolella oleva osa, ei noille pankeille ja muullekaan isolle pääomalle mitään mahda, ne laittavat säännöt ja raamit sen mukaan mikä heidän pääomansa kasvun kannalta oikein on. Jos joku alkaa kitisemään niin laittavat luukut kiinni ja menevät kasvamaan lisää sellaisiin maihin joissa ei uskalleta valittaa.

Ja sitten on se muu osa omaa pohjaa, osittain kiinni perinnöstä ja sattumasta, ympäristöstä, kaikenlaisesta semmoisesta mitä ei itse ole valitsemaan päässyt.

Mutta on siinä hiukan semmoistakin mikä on itsestä kiinni, ihan omaa valintaa. Harkittua tai hetken mielijohteesta tehtynä.

Juopottelun ja selvänäolon (tai sit ihan vaan hillityn pienen napostelun, jos tykkää) välillä voi valita, eikä tämä täällä porukan valitsema kokonaan lopettaminen lainkaan huono valinta ole.
Monta muutakin elämäntapaan liittyvää asiaa voi valita, ihan vapaasti, ei ole kaikki rahasta tai fyysisistä ominaisuuksista kiinni.

Oma asenne on osa pohjaa jolle elämää rakennetaan.
Minusta senkin voi aika pitkälle valita. Asiat voi aina harkita uudestaan, ei ihmisen tarvitse olla edes oman asenteensa vanki.

Minunkin asenteissani on muutoksia tapahtunut, osaltaan harkinnan myötä ja osaltaan lienee maailma hiukan kolhimalla opettanut miten ei kannata asennoitua. Yhtenä osana, semmoisena omasta mielestäni elämänlaatua parantavana osana, on tämä viime vuosikymmenten aikana tullut rauhoittuminen, suurpiirteisyys, kilpailemattomuus ja ehkäpä sitä voisi hiukan kärjistäen sanoa minimalistisuudeksikin, kun ei ole enää tarvetta juosta rahan ja tavaran perässä. Eikä maineen tai kunnian, semmoisiin en kai koskaan käsiksi päässytkään, jos joskus jotain yritystä lienee ollutkin. Kun ei tarvitse enää yrtittää eikä nipottaa, pyrkiä täydellisyyksiin niin elämä on aika mukavaa, leppoisaa.

Jotenkin huomasin jotain oman asenteeni muuttumisesta jokunen vuosi sitten, kun vieraakseni tullut kaveri katseli ympärilleen ja jotenkin sen siten puolivahingossa ääneen sanoi että näkyy tuo naapurin nurmikko olevan kovasti hoidetumpi kuin minun … ja totta se oli.
Koiranputkea lykkäsi jossain nurkassa, nokkostakin siellä täällä, pitkäksikin oli päässyt, haravat ja muut vekotimet nojailivat seiniin kuin kunnan työmiehet, ilman kiirettä mihinkään.

Silloin sen itsekin oivalsin. Ja sanoinkin kaverille.
Sen että on maailmassa ainakin tässä asiassa oikeus ja kohtuus paikallaan. Just näin se asia hyvin on. Kas kun naapurille saattaa olla kovinkin tärkeä asia piha ja tavara, edustavuus ja ruohonkorsien järjestys. Oikein on, että hän saa nauttia paremmuudestaan ihmisenä. Minulle se asia ei mitään merkitse, joten olen omalta osaltani tyytyväinen kun en joudu sellaista asiaa murehtimaan ja rasittamaan itseäni. Win-win, kerrankin.

Ja on tässä vaatimattomassa elämäntavassa sekin etu, että minullapa ei ole kadehtijoita. Se on oikein hyvä pohja ihmissuhteille. Kukaan ei tunne asemaansa asemaansa uhatuksi eikä joudu miettimään että näytänköhän nyt sitten huonommalta… eipä ei. Aina saa rinnallaolija ja vieruskaveri tuntea olevansa se “pikkuisen parempi ihminen”.

Ja sekin on ihan oikein.
Jokaiselle tarpeidensa mukaan, sanoi joku ajattelija joskus.

43

Itse en näkisi eteenpäin pyrkimistä täydellisyyksiin pyrkimiseksi. Eihän lapsikaan pyri täydellisyyksiin opetellessaan lukemaan, laskemaan, uimaan, ajamaan polkupyörällä. Eikä nuori (tai aikuinenkaan) pyri täydellisyyksiin opetellessaan puhumaan ja ymmärtämään vierasta kieltä, tai pyrkiessään opiskelemaan haluamaansa ammattiin.
Tai pyrkiessään vaikkapa vaikuttamaan yhteiskuntaan.

Täydellisyyttä lähempänä olisi täydellinen mitään tekemättömyys, ja tähänhän kai pyritäänkin jossain itämaisissa uskonnoissa tai filosofioissa. Ihminen voi valaistua vasta kun lopettaa kaiken sen, mitä kutsutaan “maallisten asioiden perässä juoksemiseksi.” Ja maallisiksi asioiksihan voi lukea kaikenlaista.

Toiveet, haaveet ja tavoitteet kuuluvat ihmisen perusominaisuuksiin. Nekin voi toki tukahduttaa. Richard Dawkins haastatteli dokkarissaan intialaista kadunlakaisijaa, joka lakaisi joka päivä Kalkutan likaisia katuja. Mies ei halunnut tehdä muuta, eikä odottanut mitään muuta kuin saada lakaista katua elämänsä loppuun asti.
Tämä oli maallisesta ateisti Dawkinsista hämmästyttävää, koska hän mieltää elämän tarkoituksen itsensä kehittämiseksi, eteenpäin menemiseksi, ei tosin niinkään omaisuuden vaan sivistyksen ja tiedon hankkimiseksi.

No, ihmiset ovat erilaisia ja erilaisuutta tulee kunnioittaa. Olemme erilaisia, mutta saman arvioisia jokainen.
Jos haluamme tasa-arvoa ja ihmisten yhdenvertaisuutta, kannattaako meidän pitää kiinni eriarvoisuus-puheesta, joka saattaa vain pönkittää eriarvoisia asenteita? Siis vaikkapa epäillä naapuria “paremman ihmisyyden” tavoittelusta?

44

Enpä yrittänyt enkä edes halunnut sisällyttää sanomaani mitään minkään hyvien pyrkimysten rinnastamista täydellisyyden tavoitteluun. Siitä ei ollut mitenkään kysymys.

Omasta asenteestani juttelin.
Ei siihen sisälly myöskään Vadelmamunkin jostain heittämää " mitään tekemättömyyden" ihannointia.

Kilpailematta kenenkään kanssa, rakastamatta enempää kuin kohtuullista on rahaa, kunniaa, menestystä, arvovaltaa, tavaroita niiden vauraudesta kertovan symboliarvon takia tai tuntematta tarvetta kiillottaa julkisivuaan voi elää ihan mukavaa elämää. Ja tehdä kaikenlaista , osa huviksi ja jotain hyödyksi itselle tai toisille, miten milloinkin.


Vaikka tämmöistä kuin tänään.
Ja ihan on oma kuva.

45

Ihan omasta päästäni heitin sen mitään tekemättömyyden, eli ei viitannut sillä kenenkään muun viestiin.
Tuli mieleen, että täydellisyys voi olla olemassa vain jos ei tee mitään, sillä jos ei tee mitään, ei myöskään tee virheitä tai pety.

Aina jos yrittää johonkin tavoitteeseen siinä on virheen ja pettymyksen riski: ehkä ei pääse kouluun johon hakee, ehkä ei menesty kilpailussa johon alkaa, ei saa työpaikkaa jota hakee, ei tulekaan valituksi luottamustoimeen jota havittelee.
Tavoitteisiin pyrkimisessä on siis aina epäonnistumisen ja virheen riski. “Virheen mahdollisuus, joka ihmisyydelle sisällön suo”, niinkuin Haloo Helsingin piisissä näpsäkästi sanotaan.

Juuri eteenpäin ja uusiin tavoitteisiin pyrkiessä ihminen huomaa, ettei ole mitään täydellisyyttä, sillä aina voi tehdä vähän paremmin (“lite bättre”) ja ajoittain häviää.
Täydellisyyden ajatus onkin täysin mahdoton, ja hyvä niin, sillä täydellisyyden jälkeen ei olisi enää muuta tavoitetta kuin kuolla pois.

46

onhan se noinkin, kuten VM asian esitti. Ettei mitään täydellisyyttä oikein olekaan.
Silti, riittää ihmisiä joille ei tunnu vähempi riittävän. Tai ka näytä riittävän mikään. Jos vaikka täydellisen kahvikupinkin löytää niin jo seuraavalla viikolla nakuttaa päässä että jossain voi olla vielä täydellismpi. Ja ainakin näitä pitäisi olla täydellinen sarja - tämä nyt vaan minulle liian vähän!

Ja aina pitäisi jotain olla enemmän, paremmin, kauniimmin. Koskaan ei ole tarpeeksi.

Ja kun ei onnistu niin masennutaan, kiukutellaan, hermostutaan, joku nollaa vetämällä lärvit.

Vähemmälläkin pärjää, jos vaivautuu ajattelemaan asian uudestaan. Voi ottaa rauhallisemminkin, olla kilpailematta ja pyrkimättä niin perskeleesti.

No, minulla on kai vähän ollut tuuriakin matkassa, kun mitään ei puutu. Ei ole kiire minnekään eikä hinkua kiivetä korkeammalle. Ihan on kaikkea mitä tarvitsen, jotain vähän ylikin.
Tänään voisin yhden oven asentaa paikoilleen. Siinä ei kauan mene, ja jos huvittaa voin tehdä jotain muutakin. Mutta pakkoa ei ole siihenkään, enkä silläkään sen kummempaan pyri. Teen kun huvittaa ja tekeminen tarpeelliselta tuntuu.

47

Juu u. On kuitenkin myös huomattavaa, että myös monet kunnianhimoiset ja eteenpäin pyrkivät ihmiset vaikuttavat ihan onnellisilta, kuten kieltämättä vaikuttavat monet chill out -ihmiset ja downshiftaajatkin.

Yksilöiden välinen ero lienee tässäkin asiassa suuri. Yksi on onnellinen pyrkiessään eteenpäin, ja toinen on onnellinen lötkötellessään. Ja kumpikin ahdistuu sitten, jos tama luontainen elämäntapa estyy jotenkin.

On vähän sitäkin, että nykyaikana on muodikasta tuo downshiftaus, löysääminen, ja kaikkeen ns. suorittamiseen ja määrätietoisuuteen lyödään väärin elämisen leima.

Itse sanon näin, vaikka omakin elämäni on nyt melkoisen löysäilyä ja chillaamista, työttömyydestä johtuen. Kirjan kirjoittaminen aiheuttaa pientä painetta arkeen, kun kohta alkaa olla hinku saada se valmiiksi, mutta muuten kalenteri ei kovin täynnä ole.

Joskus on tosi mielenkiintoista lukea jonkin todella kunnianhimoisen ihmisen ajatuksia ja kokemuksia. Minulla on kirjastosta varattuna Alexander Stubbin muistelmateos, jonka alaotsikko on “Kaikki elämäni pointit, so far”. Jotakuta muutakin ilmeisesti kiinnostaa nämä pointit, sillä kirjaan on satojen varausten jono. :unamused:
“Husu” Husseinin muistelmateoshan olikin jo siitä kiintoisa, että siinä ihminen menee huimasti eteenpäin huolimatta siitä että lähtöpiste on vaikea ja ankea.

48

VM nostikin esille asian jolla on merkitystä elämäni pohjan kanssa. Mielenrauhani takia olen oppinut välttämään kunnian himoisia ihmisiä. Toki heidän kanssaan ajoittain tekemisiin joudun mutta yritän sitten mahdollisimman vähällä päästä.

Kunnianhimo sen pohjois-Korean presidentin on muokannut juuri tuon himon mannekiiniksi, ja ellei siitä himosta aiheutuisi niin paljon tuskaa muille niin naurettavaahan se olisi.

Surkealta näyttää sekin, että jossain paikoin ollaan valmiit vaikka tappamaan omia perheenjäseniä -koska kunnia vaatii.

Ei se kunnian himo jokaisen himokkaan kohdalla noin äärimmäisyyksiin mene, mutta kovin haavoittuvaksi se tekee. Kun kunnia on tärkeintä, se ei kestä mitään kolauksia. Pienikin pudotus riipaisee välittömästi.
Monelle jopa sinänsä mukavan aseman säilyminen tuntuu tappiolta. -aina pitäisi saada tänään vähän lisää kunniaa edellisten päälle. Ei riitä mikään.

Olen lakannut ihannoimasta kunniaa. Sekin on asia jonka muuttumista en muista. Ei sekään tapahtunut yhtäkkiä, ei ajattelussani mitään mullistusta tapahtunut. Se Kunnian ylistäminen, ja omallakin kohdallakin aikoinaan ollut himo kunniaan (kyllä sitä oli, kovastikin) vain tasaantui, tilalle tuli muita arvoja.

Kunnian himosta itseni vapauttaminen taisi siis olla yksi elämäni ja mielenrauhani pohjan tekijöistä.

49

^ Hieno huomio, että sanaan tulee vissi vivahde-ero jos sen kirjoittaa erikseen tai yhteen. Kunnian himossa ja kunnianhimossa voi olla eroa.
En muuten edes muistanut kunnia-sanan tuotakin merkitystä. :bulb: Mutta juu, onhan sillä tuo kielteinen merkitys, jonka voi johdatella vaikka sanoihin kunniaväkivalta, kunniamurha ja niin edelleen.

Kunnia sanasta juontuu myös sana kunnioitus, jossa lienee enemmän myös myönteisiä merkityksiä. Ainakin minusta käsiteet itsekunnoitus ja elämän kunnioitus ovat aika myönteisiä. Kunnioitus -sanan etymologiahan on ikäänkuin kunnian antaminen jollekin. Muiden ihmisten kunnioitusta pidetään hyveenä, etenkin vanhusten.

Kunnianhimoiseksi voi sanoa myös vaikkapa taiteilijaa, joka tekee todella ison ja työlään projektin johon joutuu satsaamaan paljon aikaa ja voimia.
Kunnianhimolla on siis muitakin merkityksiä, kuin vain että pyrkii listimään kanssaihmisiään.

Jos ajatellaan kunnianhimoisia ihmisiä jotka eivät vahingoita ketään vaan ainoastaan tähtäävät itse saavuttamaan jotain isompia päämääriä, niin ovatko he pelottavia?
Millaisia reaktioita he herättävät, ja miksi?
Onko niinkin, että kunnianhimoisen ihmisen kohdatessaan tulee väksin verranneeksi itseään häneen, jolloin tulee ainakin pikkuisen kateelliseksi?
Omalta kohdaltani uskallan myöntää tämän. Sitten ne menestyneet ja onnistuneet perhanat ovat vielä niin hiton mukavia ihmisiä, ettei niille voi olla edes vihainen mistään. :angry:

50

“kunnianhimoiset ja eteenpäin pyrkivät ihmiset”

Haaste: joku sävellystaitoinen tekee ykkössävellyksen ja muokkaatte sitä. Yhdessä sanoitatte. Oma biisi keikoille ja jos hyvin käy saatte vielä tekijänoikeudesta korvauksia.

Ilmaissoftaa on vaikka kuinka. Jotain omaleimaista - marimbaa midisoittimista vaikka.

Tähän tapaan vaikka (on niin omituinen riimitys että voisi toimia jos nyt pokka pitää tällaista sanoitusta esitettäessä - tästä muokaten):
POHJALTA EI VOI PUDOTA LYRICS

"Oli kauhea pakkorako, vaikeuksia Intiaan pako
lähdin evakkoon kuin Iris Kähäri tai moniongelmainen lähäri
Oli Goassa ilmasto lauha, sieltä löytyi sisäinen rauha
ja viimein ajan mittaan tartuin uudelleen bassoskittaan
Henkireikä oli musa, taideharrastus - Unto Pusa
alkoi löytyä uusi juoni, päässä sykkiä runosuoni
taas uudelleen pilkahti valo, encore sisäinen palo
jäi hyvästi kalja, viinaaa - ja kestokriisin piinaaaaaa

jeeeeeeee

[väliosa]

ja kun pohjalta ei voi pudota, niin uraa ei enää kudota
viinan tilalle kuntosali, mielessä Timbuktu - Mali
ja kun pohjalta ei voi pudota, niin taidanpa alkaa judota
pamin tilalle kuntosali, tekosyy on vali, vali
ja kun pohjalta ei voi niin uraa ei enää kudota
kaljan tilalle vichyvesi, punoita ei orvaskesi
ja kun pohjalta ei voi pudota, niin taidanpa alkaa judota
lonkerosta kevytkolaan, tuskin ketään enää nolaan

jeeeee

[loppuosa]

51

Tässäkin on vaarana käsitteiden niputtaminen, asennekasvatuksen kytkykauppa.

Kunnia ja kunnianhimo samaistetaan helposti ahkeraan ja sinnikkääseen, jopa uhrautuvaan työhön ja toimintaan.
Nostetaan jalustalle (mieluimmin sellaisia jotka ovat arvoiltaan niin lähellä itseä että voi kuvitella itsekin siinä imussa saavansa jotain arvonnousua) ja liimataan kunnian kylkeen vähän muita ominaisuuksia.

Omassa elämässäni olen nyt monia asioita jälkikäteen ja rauhoittavan etäisyyden päästä katsellessani huomannut että useinkin sain sitä pientä kunniaa aika sattumanvaraisista jutuista, joskus omastakin mielestäni aiheetta. Rimaa hipoen ja sen altakin menneiden asioiden perusteella. Nuoleskelun kohteeksi pääseminen (joka on kovin lähellä sitä kerättyä kunniaa, ellei ihan samakin asia) ei ollut niin riippuvaista siitä olinko tehnyt jotain hyvin vaan pikemmin siitä olinko onnistunut just kunniankeruussa.

Useimmiten taas ne hommat, joihin olen uppoutunut ihan sydämestäni, joihin olen panostanut vo imani ja joiden tekemisestä olen myös nauttinut, ovat kunnian hankkimisen kannalta olleet aivan yhdentekeviä. Ne minulle rakkaimmat hommat olen tehnyt nimenomaan välittämättä koko kunniankeruuaspektista yhtään hiukkaa.

52

^ Harvapa sitä kai mihinkään isoon toimeen ryhtyykään sillä ensisijaisella motiivilla, että siitä saisi kehuja tai ylistystä. Moinen kuulostaisi jo naurettavan pinnalliselta.
Muusikko ei sävellä biisejään tai soita soittojaan kriittikkoja varten vaan itseään ja yleisöä varten, eikä kirjailija kirjoita kirjaansa saadakseen hyviä arvosteluja kirjallisuuden asiantuntijoilta.
Hyvät arvostelut voivat lämmittää mieltä, mutta eivät ne pääasiallisena motiivina luomistyölle yleensä liene.

Taiteilijat luovat taidetta koska heillä on siihen intohimo. Jotkut rokkarit ovat myös kieli poskessa maininneet motiiviksi rokin soittamiselle naisten kaatamisen.

Myönteisen ja kehuvan palautteen vastaanottaminen voi muuten olla yhtä vaikeaa, tai jopa vaikeampaa, kuin negatiivisen kritiikin vastaanottaminen, ainakin jos se lausutaan pain naamaa.

Pitää ihan opetella vastaamaan myönteiseen palautteeseen vain “kiitos”. Ei tarvitse selitellä eikä vähätellä, vaan sanoa vain suoraan kiitos. Se ei ole muuten niin yksinkertaista miltä kuulostaa. :bulb:

53

Aika samoilla linjoilla olen metsänreunalaisen kanssa. Sen, joka hakee kunniaa kunnian takia, on hyvä muistaa, että “aateluus velvoittaa”. Sinulta odotetaan yhä enemmän ja enemmän - riippumatta siitä pystytkö vastaamaan odotuksia. Varsinkin riippuvaiselle aika epämiellyttävä, stressaava ja vaarallinen olotila.
Olen myös sitä mieltä, että jos tekee asioita omasta vakaumuksestaan ja omaan tahtiinsa, ne onnistuvat parhaiten. Seiso sanojesi ja tekojesi takana äläkä nosta nuoraa liian korkealle. Kiipeämään pystyy aina, tippumaan myös. Usein nopeammin kuin uskookaan!
Vadelmamunkki ehti linjoille, moi. Vastaan tekstiisi siten, että kyllä vaan joidenkin on jopa työnsä puolesta alistuttava suurempiin kuvioihin kuin itselleen sopii. Esimerkkinä myyntihenkilöt joita usein mitataan edellisvuoden budjetilla. Johon sitten yhtiön toimintasuunnitelmaan vedoten lisätään “hieman” tavoiteprosentteja.

54

^ Jos ulkoa tulevat vaatimukset ovat suurempia kuin mihin itse haluaa, kannattaisikin ehkä jo vaihtaa alaa.

Mutta miksei omaa rimaansa saisi asettaa niin korkealle kuin itse haluaa? Eihän voi tietää mihin pystyy ellei mitään edes yritä. Joskus on myös kamppailtava itsensä kanssa, kun jokin tavoite ei tulekaan niin helpolla ja helpompi olisi vain antaa periksi.
Onhan jokainen raitistunut entinen juoppokin päässyt isoon tavoitteeseen, joka ei ole useimmille olliut helppo.
Pohjalta on pitänyt kiivetä ylöspäin, putoamisvaarasta huolimatta.

55

“Taiteilijat luovat taidetta koska heillä on siihen intohimo.”

Klassinen musiikki perustuu virkoihin (jossain luettelossa oli kaupunginorkesterin virat ihan luetteloitu). Sitten on läänintaiteilijoita (menee suhteilla) ja apurahoja (niihinkin vaikuttaa suhteet) ja palkinnot (sattumanvaraisia esim. se Finlandia palkinto perustuu vain yhden henkilön arvioon). Taideteolliseen mennään, jotta saadaan työpaikka. Elokuva-ala pyörii tukiaisilla.

Neroille taiteen luominen on sisäinen palo; on sanottu, että Mozartille oli helpompi säveltää kuin olla säveltämättä. Joonas Kokkonen taas sanoi, että 10 sekunnin säveltämiseen voi mennä 2 viikkoa. Ennen oli hovisäveltäjiä; tänään säveltäjän homma ei “nappaa” kun tähtikapellimestarit on niitä, jotka tienaa.

Mutta kevyt musiikki on jätetty paljolti markkinavoimien varaan (ja ellei musiikilla elä niin oikeiden työpaikkojen varaan). “Räkä” Malmi oli rankassa työssä lihanleikkaajana, Yari tekee mainosmusiikkia. Anarskistipunkkarit ovat paljon > markkinavoimien armoilla kuin virkakyöstit konttoreissaan.

56

Kai työtä tehdään sekä rahasta että siksi koska se on ihan kivaa. Myös ns luovaa työtä. Ilman rahaa eläminen on pirun hankalaa.

Viime vuonna törmäsin uutiseen TE-keskuksen kannaotosta:
”Jos tekee julkaisumielessä luovan alan työtä, silloin voidaan katsoa, että työllistyy omassa työssään”

Miten lienee?
Kun Vadelmamunkki nyt kirjoittaa kirjaa josta suosion , mittaamattoman kunnian ja ihailun lisäksi alkaa sitten vuoden päästä rahaa pursuamaan eri puolilta maailmaa niin voiko hän nyt, sitä tehdessään, nostaa samalla työtömyyskorvausta?

Eikö se liene vähän sama juttu kuin jos nyt työttömänä hitsailisin varastoon satatuhatta joulukuusenjalkaa ja ajoittaisin myynnin sinne loppuvuoteen jolloin kysyntäkin lienee parempi? Olisinko työtön?
Tai korjailisin vanhoja autoja myyntikuntoon, rakentaisin omakotitalon jonka sitten vois myydä, harjoittelisin ampumapainia tai etunojapunnerrusta joissa maailmanmestaruuden saavutettuani voiisin myydä naamakuvani mainoksiin ja konsultoida eduskunnassa kansantaloustiedettä koskevissa asioissa?

Onko olennaista se milloin työ tehdään vai se milloin työn tulos muutetaan rahaksi?

57

^ Hyvä kysymys. Näkisin niin, että jos luovasta työstä mahdollisesti joskus tuleva rahallinen hyöty on epävarmaa eikä siitä ole tehty mitään sopimusta, niin kyseessä on pelkkä harrastus siihen asti kun rahaa alkaa tulla. Sama juttu noiden joulukuusenjalkojen kanssa, koska niistä saatavasta rahasta ei ole vielä sopimusta tai varmuutta.
Eihän olemattomasta tulosta voi toimittaa palkkakuittia työttömyyskassaankaan, niinkuin töistä pitää toimittaa.

Saako kirjailijatkin muuten oikeesti mittaamatonta kunniaa ja ihailua? Sofi Oksanen ja Anna-Leena Härkönen tunnetaan tietysti kadulla koska ovat kuluttaneet naamaansa naistenlehdissä ja viimeksi mainittu on lisäksi näyttelijä, mutta ihaileeko joku oikeasti vaikkapa Tuomas Kyröä tai Arto Paasilinnaa?
Kjell Westöä varmaan harva edes tunnistaa kadulla.

Paula Noronen tuli muuten minua vastaan yksi päivä tämän samaisen kauppakeskuksen liukuportaissa, jonka kirjastossa istun juuri parhaillaan. :bulb: :slight_smile: Senkin tunnistan vain siksi, että se on Villi Kortti-ohjelmassa.

58

ja konsultoida eduskunnassa kansantaloustiedettä koskevissa asioissa?

Asiantuntijoille (kutsutaan kuultavaksi) ei makseta. Ei kansis ole eduskunnan asioita vaan lakimiehiä käyttävät (muutama proffa Suomessa osaa kirjoittaa lakeja ja rahastavat rankasti). Jonkin alan tuntijoita esim. tilintarkastus käytetään myös.

”Jos tekee julkaisumielessä luovan alan työtä, silloin voidaan katsoa, että työllistyy omassa työssään”

Kuka voi katsoa? Mikä on työllistymisen käsite? Mikä on julkaisumieli vs julkaisemattomuusmieli vrt. Seppo on määrätyssä mielessä muuttunutb edukseen - eihän mieltä ole kukaan määrännyt!

Kampawiinerikyöstit vaan käyttää pakkovaltaa!

59

Mun mielestä työllistymisen käsite on, että alkaa ansaita säännöllisesti tuloja tekemällä jotain. Tärkeä sana on nimen omaan säännöllisesti, eli joku kertaluontoinen palkkio jostain ei mielestäni ole vielä työllistymistä kuten ei säännölliset palkkiotkaan jos ne ovat niin pieniä tai harvakseltaan tulevia ettei niillä elä (esim. luottamushenkilön kokouspalkkiot kunnallispolitiikassa tai julkaisupalkkiot jostain satunnaisista lehtikirjoituksista).

Pohjaltakin voi muuten pudota alemmas jos tarkkoja ollaan, sillä alaspäin pääsee aina. “Alaspäin pääsee aina”, meillä oli tapana sanoa huumeihmisten kesken eräässä hoitolassa, aina kun hissiin mentiiin.
Lopullinen pohjahan on sitten haudan pohjalla tai järven pohjassa, jos pahasti käy.

Mutta vähän ilosempiin aiheisiin. Lasolarskan näkemyksille yliopistoista ja akateemisuudesta olisi käyttöä, kun allekirjoittanut pistää maaliskuussa hakemuksen yliopistoon. :sunglasses: Kunnianhimoinen (!!!) tavoite voisi olla Valtsikassa vaikka humanistina pääsisi helpommalla. Olisi liian helppoa tehdä taas gradu jostain Plinkin aihepiiriin liittyvästä (ja kysyä vaikka täältä osallistujia tutkimukseen, ha ha : ))

Sitä ennen pitää saada romaanin eka versio johonkin kustantamoon katsottavaksi.
Ja kun mietin tarkemmin tuota Metsänreunan kommenttia kirjailijan saamasta ihailusta, niin kyllä toki myönnettävä on, että joku kirjailijakin voi olla ihailtu julkisuuden henkilö, vaikka tekeekin yksinäistä työtä.
Ainakin eräässä Pasilan jaksossa seikkailee tutun oloinen kirjailijan prototyyppi. Jaksossa on myös filosofista pohdintaa keskustelun aiheena olleen menestyksen merkityksestä. Onko menestyksellä tai saavutuksilla väliä:
youtube.com/watch?v=boXB24HiGoo&t=1450s

Mun pitäisi kyllä yrittää olla välillä hieman vähemmän vakava ja tai ankea, eikä olla tällainen kokoaikainen kiukuttelija. :sunglasses:

60

Kirjoitukseni ei nyt liity pohjakosketukseen, mutta vadelmamunkille haluan sanoa, että kiva, kun innostut opiskelusta!
Harmi vaan, jos en saa olla haastateltavasi :slight_smile: ?!..ja muista tutkimusluvat… :slight_smile:

Kaikki ylioppilas tutkinnon jälkeen suoritetut opinnot olen tehnyt työn ohella ja välillä se on aika rankaksi vetänyt. En kuitenkaan kadu, sillä nykyistä työtänikin tehdessä saan opiskelusta ihan älyttömästi siihen työhöni kehittämisen iloa.
Mielestäni tulee sellaista "tervettä"perspektiiviä ja joutuu jopa pakosta pysymään ajan hermolla ja tarkastelemaan tekemäänsä työtä uudesta näkökulmasta.
Minulla on jo kaksi ammattitutkintoa täydennetyillä opinnoilla.

Jos lähdet/pääset opiskelemaan, voidaankin avata “oma” ketju niille tuntemuksille. Omat opintoni kestävät vielä. Tsemppiä!